Kimurantti sähköuudistus − Meksiko kansallisti litiuminsa

Meksiko tähtää litiumin tuottajaksi valtiollisin voimin. Tarkoituksena on taata tulevaisuuden teknologioiden omavaraisuus ja jakaa niiden tuoma vauraus kansan kesken.

Meksikon nykyisen hallituksen aikeina on alusta asti ollut energia-, raaka-aine- ja ruokaomavaraisuuden saavuttaminen sekä tärkeiden valtionyhtiöiden öljyalan PEMEX:in ja sähköalan Liittovaltion sähkökomission (Comisión Federal de Electricidad) pelastaminen. Sekä pandemia että Ukrainassa käytävä sota ovat osoittaneet näiden päämäärien tärkeyden. Maaliskuussa 2021 kongressi ja senaatti hyväksyivät vuorollaan presidentti Andrés Manuel López Obradorin lähettämän sähkölain (Ley de la Industria Eléctrica), mutta sitä vastaan tehtailtiin yli 250 yksityisten tahojen edut väärinkäytöksiltä takaavaa suojakannetta (amparos). Korkein oikeus (SCJN) kuitenkin julisti vihdoin viiden tunnin keskustelun jälkeen lain perustuslain mukaiseksi ja vahvisti sen voimassaolon 7.4.2022. Entisen valtaeliitin eli nykyisen opposition yhä kontrolloima korkein oikeus pitää sisällään 11 tuomaria, joista seitsemän kannatti perustuslain vastaiseksi julistamista. Koska neljä tuomaria vastusti, tarpeellista lain hylkäämiseen vaadittua kahdeksaa edustajaa ei saatu kasaan. Samaan aikaan kongressi valmistautui uuteen muutokseen, jonka presidentti oli laatinut vastaiskuna opposition tukemien yritysten valitustulvaan, joista suurin osa pyrki takaamaan niiden suhteettoman suuren kilpailuedut.

Niin sanottu sähköuudistus pyrki kumoamaan vuosien 1992 toissijaisten lakien ja vuoden 2013 silloisen energiauudistuksen mukanaan tuomat muutokset, jotka olivat vääristäneet sähkömarkkinat. Meksiko kansallisti sähkön 1960 presidentti Adolfo López Mateosin kaudella. Tästä seurasi historiallinen kasvun kausi, Meksikon ihme (Milagro Mexicano), suuri yhteiskunnallisen kehityksen kausi, jonka yksi pääpilareista oli edullinen sähkö. Yksityiset yritykset eivät olleet myöskään halunneet kehittää sähköverkostoa tai tarjota palveluitaan myös kaikille pienimpien seutukuntien ja maaseudun asukkaille. Nämä puutteet saatiin korjattua. Uusliberaalilla kaudella 1982−2018 maan omaisuutta myyvät poliitikot suhtautuivat sähköön kuitenkin jälleen pelkkänä kauppatavarana, kuten López Mateos oli ennustanut. Maahan alkoi hakeutua yksityisiä sähköalan yrityksiä, joita kohdeltiin kuin herran kukkarossa tai kuin kettuna kanalassa. Niille pinottiin maailman parhaat edut: valtion edulliset lainat, etuoikeudet ajaa oma sähkönsä verkkoon ennen valtionyhtiö CFE:tä, maksuttoman siirron ja sähköverkon käytön suhteen, ylihinnoiteltu korvaus sähkön tuotannosta huutokauppamenettelyllä, jossa hinta määräytyy kalleimman tariffin mukaan ja niin edelleen. Loivatpa yksityiset yritykset myös niin kutsutut oman sähkötuotannon yhteisönsä (sociedades de autoabasto), joka tarkoitti niiden saavan sähkönsä monin verroin edullisemmin samalla, kun ne vähensivät valtionyhtiön tuottoja. 223 varsinaisella sähköntuottajalla on ollut omien maanalaisten markkinoidensa laittomina jäseninä 75 656 yritysasiakasta. Pieni osa yhteisöistä tuotti sähköä laillisesti omaan tarpeeseensa – mikä sallitaan myös jatkossa, mutta kymmenet tuhannet yritykset simuloivat olevansa yhteistyökumppaneita, maksoivat pari pesoa ja soluttautuivat tähän malliin säästääkseen kaksi kolmasosaa sähkökuluistaan, esimerkkeinä mainittakoon reilun 19 100 kulmakaupan ketju Oxxo ja yhdysvaltalainen päivittäistavarakaupan jätti Walmart sekä leipomoalan toimija Bimbo. Parhaimmillaan suuryritykset maksoivat sähköstä kolme kertaa vähemmän kuin kotitaloudet.

Vuodesta 2014 lähtien CFE:n menetykset ja tuet yksityiselle sektorille yltävät noin 490 miljardiin pesoon tai 22,4 miljardiin euroon. Summa pitää sisällään erinäisiä tukia, pakko-ostovelvotteita, turvamekanismeja valuuttakurssien ja inflaation varalta, maksukorvauksia sekä ylihinnoittelua.  Valtionyhtiön markkinaosuus oli jo laskenut 38 prosenttiin ja hallituskauden eli vuoden 2024 toiselle puoliskolle tultaessa perinteikkään 1937 luodun julkisen alan yhtiön loppu olisi jo voinut olla lähellä. Siksi perustuslain muutos oli tarpeen. Sillä pyrittiin kitkemään väärinkäytökset, vahvistamaan valtion kontrollia sähkömarkkinoista sekä takaamaan CFE:n tulevaisuus. Uudistus saapui kongressiin jo syyskuun 2022 viimeisenä päivänä. Tammi-helmikuussa aloitteesta järjestettiin ennätyksellisen laaja ja avoin keskustelu tutkijoiden, järjestöjen, yritysten ja poliitikkojen keskuudessa. Oikeisto-oppositio ja ulkomaiset yritykset, etenkin espanjalaiset sellaiset, pelottelivat sähköuudistuksen nostavan hintoja ja lisäävän likaisen sähkön osuutta. Todellisuudessa uudistus kuitenkin vakauttaisi kansallista laajaa sähköjärjestelmää, takaisi hintojen pysymisen nykytasolla, mahdollistaisi valtiollisen sijoituskyvyn ja sallisi nykyisin vajaakäytöllä yksityisen sektorin suosimiseksi olevien noin 60 vesivoimalan täyden hyödyntämisen. Onpa Tabascon osavaltiokin tulvinut kahdesti sen takia, ettei sitä ympäröiviä vesivoimaloita ole käytetty suunnitellulla tasolla ja patoaltaiden tavoitevesimäärät ovat päässeet ylittymään. Voimassa ollut lainsäädäntö on myös estänyt valtiollisen vesienergian luokittelemisen puhtaaksi sähköksi. Meksikon hallitus uusii myös vesivoimaloidensa turbiinit, joka tulee parantamaan niiden energiatehokkuutta. Valtion sähköyhtiötä on pidetty tarkoituksella sähköliekillä, koska se ei ole voinut hyödyntää 45 prosenttia tuotantokapasiteetistaan, totesi CFE:n johtaja Manuel Bartlett maaliskuussa 2021. Bartlettin mukaan julkinen yritys on toiminut yksityisten yritysten ”trampoliinina”. Kirjoitin aiheesta jo viime vuoden huhtikuussa.

Uudistuksessa yksityisille yrityksille jätettäisiin vielä varsin suuri 46 prosentin osuus sähkömarkkinoista, samalla kun valtion osuus nostettaisiin 54 prosenttiin. Jo nykyisin CFE tuottaa enemmän uusiutuvaa energiaa kuin mukamas pelkästään ajoittaisiin tuuli- ja aurinkoenergian vaihtoehtoihin panostavat yksityiset pääosin ulkomaiset yritykset, joiden energiasta valtaosa tosin tuotetaan oikeasti kaasulla. Meksikon energialiiton (Asociación Mexicana de Energía) 17 suurimmasta jäsenyrityksestä 15 on ulkomaalaisia. Listan ylivoimainen ykkönen espanjalainen Iberdrola on syönyt valtionkassasta tukia jo vähintään 56 miljardilla pesolla tai lähes 2,6 miljardilla eurolla. Listan kakkonen on japanilaisyritys Mitsui, yhdysvaltainen Saavi Energía on listakolmonen ja nelonen Naturgy on sekin espanjalainen. Meksikossa viime aikoina paljon mainostettujen puhtaan energian liikemalleihin sisältyy todellisuudessa likaisia menettelyjä kuten valtion kassasta varastaminen, paikallisen väestön uhkailu ja alkuperäiskansojen hyväksikäyttö. Myöskään kotitalouksien aurinkopaneeleja ei kielletä, kuten kansaa peloteltiin. Meksiko rakentaa myös julkisin varoin Sonoran Puerto Peñascoon Latinalaisen Amerikan suurimman aurinkopaneelien keitaan. Meksikon sähkömarkkinoiden noin 30 prosentin puhtaan energian osuus voi nousta lyhyellä aikavälillä 10−15 prosenttia etenkin vesienergian teknologian uusimisen myötä. Yksityiset tahot voivat myös jatkossa tuottaa tuuli- ja aurinkoenergiaa.

Yhtä kaikki, keskustelu oli värikästä, aaltoilevaa, kiivasta eikä siinä jätetty käyttämättä opposition ja yritysten taholta myöskään maksettuja mainoksia tai nykydemokratioissa tyypillisiä valhe- ja mustamaalauskampanjoita. Yhtäkkiä monikansalliset suuryritykset olivatkin pienen ihmisen ja ilmastonmuutoksen asialla, vaikka todellisuudessa ne halusivat jatkaa kansallisen vaurauden riistämistä keinolla millä hyvänsä. Oikeistoblokki, johon kuuluvat Partido Acción Nacional (PAN), Partido Revolucionario Institucional (PRI) ja entinen vasemmistopuolue Partido de Revolución Democrática (PRD), niin sanottu vuoden 2021 vaalien Va por México (”Meksikon puolesta”) tai kansan parissa yhdistelmä PRIANRD, ehdotti 12 kohtuullisen järkevää ja uudistukseen jo tavalla tai toisella liittyvää lisäystä, kuten sähkön julistamista ihmisoikeudeksi ja kuluttajahintojen laskemista sekä vihreän siirtymisen kirjauksia. Kolmea kohtaa ei voitu sisällyttää, koska ne sotivat korkeimmassa oikeudessa laillistetun sähkölain asetuksia vastaan. Huomionarvoista on myös se, että PRI-puolue ja sen edeltäjät olivat pääroolissa, kun öljy kansallistettiin 1938 ja sähkö 1960. Nyt uusliberaali − kuulemma ”sosiaalidemokraattinen” − vanha maata yksinoikeudella pitkään hallinnut PRI on tallannut pitkän matkan ja siitä on tullut keskusta- ja äärioikeistolaisuuden välillä tasapainoilevan PAN:in juoksupoika. PAN taas perustettiin aikoinaan vastareaktiona etenkin presidentti Lázaro Cárdenas del Ríon maareformiin ja öljyn kansallistamiseen. Oli tullut määrittelyjen aika kansalaisten edessä: ken tukisi kansakunnan etuja ja kuka taas asettuisi ajamaan ulkomaisten sähköyhtiöiden asiaa. Asiasta äänestettiin sunnuntaina 17.4.

Oikeisto petti lopulta kansan ja PRI:n sekä PRD:n tapauksessa omat arvonsa eikä taipunut ehdotuksiensa hyväksymisestä huolimatta isoimman puolueen Movimiento de Regenación Nacionalin (MORENA), ja sen liittolaisten Partido Verde Ecologista de Méxicon (PVEM) ja Partido del Trabajon (PT) kelkkaan. Oikeiston puolelle taittui odotetusti myös sosiaalidemokratiaa ja äärioikeistolaisuutta yhdistelevä entinen vasemmistopuolue Movimiento Ciudadano (MC), jolla on hallussaan tärkeät ja väestöltään suurien Jaliscon ja Nuevo Leónin osavaltiot. Hallitusta tukeva vasemmisto voitti äänestyksen 275 äänellä, kun oppositio jäi toiseksi 223 äänellä. Kaksi edustajaa oli poissa. Oppositio alkoi kuitenkin juhlia 12 tunnin vääntöä ”voittona” ja se juhli sitä kuin jalkapallon maailmanmestaruutta. Morena liittolaisineen ei yltänyt tarvittuun kahden kolmasosan enemmistöön, mikä olisi vaatinut 332 edustajaa. Vaikka suurin puolue Morena lisäsi paikkamääräänsä vuoden 2021 välivaaleissa ja vaikka vihreät saivat suunnilleen saman verran paikkoja kuin leniniläis-marxilainen PT menetti, söi 56 paikkaa vuonna 2018 vaaliliitossa Morenan kanssa saaneen kristillis-vasemmistolaisen Partido de Encuentro Socialin (PES) häviäminen puoluekartalta äänestyksessä tarvittuja paikkoja, joista osa valui vaaleissa liittoutuneelle oikeistolle. Se ei varsinaisesti kasvanut äänimääriensä suhteen, mutta sai enemmän paikkoja uuden maan poliittisen historian kannalta varsin perverssin vaaliliittonsa turvin. Hallituskauden ensimmäisen kolmen vuoden aikana kongressi ja senaatti ylsivät 18 perustuslain muutokseen, jotka muokkasivat 55 artiklaa. Enää kesken hallituskauden toiselle kolmivuotiselle kongressikaudelle jäivät kolme uudistusta: sähköuudistus, vaaliuudistus ja 2019 perustetun kansalliskaartin hallinnollinen muutos. Suurin osa niin sanotun neljännen muutoksen (Cuarta Transformación) lakialoitteista on jo saatu ajettua onnistuneesti kaksiportaisen parlamentaarisen koneiston läpi. Kyseessä oli hallituksen ensimmäinen tappio kongressissa sitten vuoden 2018 vaalien.

Eräiden arvioiden mukaan kyseessä oli kuitenkin presidentin shakkimatti. Teoriaa tukee se, että korkein oikeus hyväksyi aiemman sähkölain, joka takaa valtionyhtiö CFE:n ylösajo-operaation ja laittaa päätepisteen yksityisen sektorin etuoikeuksille kuten hinnoittelulle, voimansiirtojärjestykselle ja väärinkäytetyille energiaosuuskunnille. Se luo vakaat sekä tasapuoliset markkinaolosuhteet, vakauttaa sähköverkoston toiminnan ja takaa nykyiset edulliset kuluttajahinnat. Siksi sähköuudistukselle ei enää ollut niin suurta tarvetta, vaikka siinä mainittiin myös litiumin kansallistaminen. Vasemmistolainen Morena on kutsunut uudistusta vastaan äänestäneitä edustajia maanpettureiksi samaan tapaan kuin 1900-luvun paras presidentti Cárdenas teki vuoden 1938 öljyn kansallistamisen yhteydessä. Näin on tehnyt myös presidentti López Obrador. Äänestyskäyttäytyminen kieltämättä näytti sen, kenen riveissä kukin seisoo. Aiemmin kiihkeästi vallankumouksen ja Cárdenasin perintöä elossa pitäneen PRD:n edustaja toi italialaisen energia-alan lobbarin jopa kongressisaliin asti. Kuten myös arvioidaan, saattaapa tämä äänestys jäädä historiaan opposition todellisena lopun alkuna. Sen kannatus on laahannut jo vuodesta 2018 ja se on hävinnyt järjestäen myös osavaltiotasolla, mutta nyt se saattaa kaivaa omaa kuoppaansa. Tuleeko siitä sen hauta, riippuu siitä, miten kansa hahmottaa ulkomaisten yritysten intressien ajamisen suhteessa valtionyhtiön laajalle yhteiskuntaan säteileviin etuihin: onko kansanedustajan tehtävä ajaa ulkomaisten toimijoiden kuten espanjalaisen Iberdrolan vai tavallisten kansalaisten etuja? Tämän suhteen viimeinen sana kuuluu kansalle. Ensimmäiset vaalit tulevat eteen jo kesäkuussa, kun päätetään kuuden osavaltion kuvernöörin viroista. Sähköuudistuksen avoin käsittely ja se, miten hallitus ei saanut tuekseen riittävää enemmistöä, kertovat aidosti toimivasta demokratiasta, moraalinen voitto on myös se, ettei nyt ei käytetty penniäkään edustajien lahjontaan kuten tapahtui todistetusti vuoden 2013 energiauudistuksen yhteydessä, kuten vankilassa istuva PEMEX:in entinen johtaja ja PRI:n poliitikko Emilio Lozoya Austin on myöntänyt.

Sonoran osavaltion Bacadéhuachissa on tiettävästi maailman suurin tunnettu litiumesiintymä eli noin 243 miljoonaa tonnia valkoista kultaa.

Vuonna 2020 litiumtonnin hinta oli 147 000 pesoa (6 734 euroa) ja 2022 hinta oli kivunnut jo 1,6 miljoonaan pesoon tai lähes 73 300 euroon.

Presidentti oli ilmoittanut jo aiemmin lähettävänsä kongressille välittömästi esityksen kaivoslain (Ley Minera) muutoksesta, jos litiumin kansallistamista ei hyväksyttäisi sähköuudistuksen yhteydessä. Kyseinen uudistus ei vaadi kahden kolmasosan enemmistöä, vaan se voidaan hyväksyä yksinkertaisella määräenemmistöllä. Ehdotus meni kongressissa läpi heti maanantaina 18.4. Sen hyväksyivät 298 edustajaa, sillä myös MC tuki sitä. Oppositio boikotoi äänestystä ja siltä jäi antamatta 197 ääntä. Tiistaina 19.4. senaatti teki saman tempun: 86 kannatti, 20 vastusti ja 16 oli poissa. Näin litium kansallistettiin ennätystahdilla kahdessa päivässä. Koska aihetta oli käsitelty laajasti jo sähköuudistuksen yhteydessä, niin lähetekeskustelussa, avoimessa parlamentissa kuin valiokunnissakin, voitiin siitä äänestää nyt pikatahdilla. Jo aiemmin vuodesta 1917 lähtien mineraalivarat ja maanalaiset varannot kuten öljy ovat periaatteessa kuuluneet valtiolle, mutta määrittelyt ovat väljiä tai tulkinnanvaraisia eikä artiklassa 27 mainita erikseen litiumia. Teknisesti litium on alkuaine eikä mineraali. Nyt sille määriteltiin selkeä strateginen asema. Litiumia varten perustetaan julkinen valtionyhtiö, joka vastaa tämän yhteiskunnan sähköistämisessä keskeisen ”valkoisen kullan” kartoittamisesta, prosessoimisesta ja hyödyntämisestä. Koska kyse on Meksikon kansan omaisuudesta, yksityisille tahoille tai ulkomaisille yrityksille ei tulla myöntämään enää kaivoslupia hinnoiltaan tulevaisuudessa yhä kallistuvan litiumin käsittelyyn. Uusi laki turvaa osaltaan myös luonnon hyvinvointia, terveyttä ja kaivosyhteisöjen sekä alkuperäiskansojen oikeuksia vastuullisen kaivosteollisuuden logiikalla. Litiumesiintymät julistetaan suojelluiksi mineraalivarantojen alueiksi niiden turvaamiseksi. Laki tukee osaltaan Meksikon energiasiirtymää, uusien teknologioiden innovaatiotyötä ja ylipäätänsä kansallista kehitystä. Meksiko omaa maailman suurimpiin kuuluvat litiumvarannot, tätä alkuainetta esiintyy yli puolessa 32 osavaltiosta ja sen pitoisuudet ovat tiettävästi poikkeuksellisen suuria. Maassa on myös orastavaa litiumakkujen teollisuutta. Eräs kiinalaisyhtiö ja maailman suurin tuottaja Ganfeng Lithium on pyrkinyt hyödyntämään Sonoran osavaltion niin kutsutun litiumlaakson (Valle de Litio) laajoja esiintymiä, mutta vasta alussa ollut projekti tullaan suurella todennäköisyydellä keskeyttämään. Kiinalaisyritys osti kaivosoikeudet niiden alkuperäiseltä haltijalta brittiläiseltä Bacanora Lithiumilta. Meksikolainen geologinen tutkimuslaitos (Servicio Geológico Mexicano) tulee vastaamaan litiumin analysoimisesta, paikantamisesta ja varantojen kartoittamisesta.

Meksikon litiumvaroista tehtiin äskettäin ensi-iltansa saanut dokumentti México: Litio al Descubierto, joka hahmottelee tulevan kehityksen suuntaviivoja nykyisen tietämyksen perusteella:

Teksti: Sami T. T. Laaksonen

Lähteet: Once Noticias, La Jornada, Vanguardia, La Razón, Rompeviento TV, Energía Hoy, etc.

Sähköntuotannon hämärä bisnesmalli

Meksikon öljyteollisuus kansallistettiin vuonna 1938 ja sähköteollisuus vuonna 1960. Kuvan alaosassa lukee: ”Tänään 27. päivä syyskuuta 1960, ensimmäinen päivä, kun sähköenergia on meidän.”

Suomessa on käyty keskustelua siitä, miten sähkön tuotanto ja jakelu tulisi järjestää. Puhdasta uusiutuvien energioiden osuutta tulee lisätä tavalla, joka takaa sähköverkoston toimivuuden ja mahdollisimman edulliset kuluttajahinnat. Sähkön hallinta ja jakelu muodostavat luonnollisen monopolin, jonka pitäminen valtion hallussa on tärkeä kansallisen turvallisuuden kysymys.

Meksikossa sähkö kansallistettiin 1960, kun maan hallitusta johti presidentti Adolfo López Mateos. Jo aiemmin vuonna 1937 presidentti Lázaro Cárdenas oli perustanut Liittovaltion sähkökomission (Comisión Federal de Electricidad, CFE). Ulkomaiset sähköalan yhtiöt käyttivät CFE:tä kuitenkin omien liikevoittojensa tilittäjänä. Vuosien 1949 ja 1960 välillä yksityiset yhtiöt saattoivat ostaa sähköä edullisesti julkisen sektorin yritykseltä myydäkseen sen eteenpäin jopa neljä kertaa kalliimmalla hinnalla. Eräs toimija osti esimerkiksi sähköä 0,40 Kanadan dollarilla per kWh myydäkseen sen 1,6 Kanadan dollarilla. Yhtiöiden sähkön jakelusta saamat suuret voitot eivät saaneet niitä tietenkään kiinnostumaan sijoituksista sähkön tuottamiseen.

Niin sanottu “sähkön meksikolaistaminen” oli välttämätöntä, jotta kaikki maan syrjäisetkin kolkat voitaisiin saada sähköverkon piiriin. Yksityiset yritykset eivät halunneet toimittaa sähköä harvaan asutuille alueille, pienille kylille ja tiloille, joita Meksikossa on jopa 300 000. Siellä sähkön myynti ja jakelu ei olisi ollut kannattavaa. Nykyisin sähköä on tarjolla 98,8 prosentissa kotitalouksia. Tarkoitus oli myös kohtuullistaa sähkön hinta. Yksityiset yritykset, jotka valtio osti tuolloin itselleen, eivät myöskään kyenneet vastaamaan kasvavan teollisuuden tarpeisiin.

Sähkön kansallistaminen eteni ja presidentti López Mateos puhui innostuneelle väkijoukolle 27.9.1960, kun valtio oli saanut sähköalan yritykset ostettua. Hän totesi yksinkertaisesti:

− Meksiko on aina vain suvereenimpi, päivä päivältä vapaampi, päivä päivältä itsenäisempi, teidän kaikkien ponnistelujen takia, kaikkien meksikolaisten vaivannäön vuoksi. Käykäämme eteenpäin… Meksiko on meidän!

Perustuslain artikkelin 27 muokkaus saatiin vietyä läpi kongressissa 23.12.1960. Siinä säädettiin sähköntuotanto kansakunnan yksinoikeudeksi. Sähkön tuottaminen jäi kahden yhtiön harteille, joista toisen Luz y Fuerza del Centron (LyFC), aiemmin Mexican Light and Power Company, tarina päättyi presidentti Felipe Calderónin presidenttikaudella 2009. Minäkin marssin tuolloin pääkatu Reforman varrella 44 000 sähkötyöläisen oikeuksia puolustamassa. Tuolloisen presidentin toimesta valtio kaappasi haltuunsa oman yrityksensä sen lopettaakseen. Kyse oli energiasektorin vallankaappauksesta, jota oli edeltänyt pitkä sarja rikkomuksia, investointien jäädyttämistä ja julkisen yhtiön velkaannuttamista sekä alasajoa.

Vuonna 1992 “epätasa-arvon isänäkin” tunnettu uusliberaalin talouspolitiikan uskollinen soveltaja ja pätevöitynyt valkokaularikollinen, silloinen presidentti Carlos Salinas de Gortari alkoi avata energiasektoria yksityisille yrityksille jatkaakseen ennennäkemätöntä valtion omaisuuden ulosmyyntiä. Alkoi sähkön vähittäinen yksityistäminen, jolla kansallinen sähköalan yritys valjastettiin yksityisten sähkön toimittajien työkaluksi rikastua. Salinas de Gortarin oma poliittinen ryhmä Institutionaalinen vallankumouspuolue (PRI) oli kansallistanut sähkön 1960, joten muutokset lakiin tuli tehdä perustuslakia kiertäen: sähköteollisuuden palvelusopimuksien asetuksia muokattiin. Niin sanottujen “itsenäisten tuottajien” mallilla kaikki kansalliset ja kansainväliset yhtiöt saattoivat alkaa vapaasti keplottelemaan niin sähkön tuotannolla kuin jakelullakin.

Sähkön vaivihkaisesta yksityistämisestä ei kerrottu kansalle eikä se siitä tiennytkään juuri mitään vuosikymmeniin, vaikka se joutui tietysti maksamaan sen kulut. Kun vuosien 2013 ja 2014 energiauudistusta tehtiin, joka koski niin sähköä kuin öljyäkin, CFE:n privatisoinnin jatkamista perusteltiin energiatehokkuudella, investointien välttämättömyydellä, kilpailukyvyn parantamisella ja monilla muilla tyhjillä lupauksilla. Sähkön ja bensiinien hintojen piti myös laskea, vaikka todellisuudessa ne nousivat jatkuvasti. Mitään erityistä tarvetta yksityisille sähköyhtiöille ei ollut, koska CFE oli täysin omavarainen ja vakaa valtionyhtiö, joka hallitsi yli 300 000 kilometriä sähkölinjoja halki koko noin kahden miljoonan neliökilometrin. Energiauudistuksen myötä CFE pilkottiin pienempiin osiin sen heikentämiseksi, hajanaista yhtiötä kun oli helpompi alistaa ja altistaa energia-alan yhtiöiden rajattomalle hyväksikäytölle. Yksityisen sektorin toimijat ovat saaneet haltuunsa parissakymmenessä vuodessa 45 prosenttia sähkömarkkinoista. Ilman energiapolitiikan nyt tapahtunutta suunnanmuutosta valtionyhtiö olisi ajettu alas ja sähköbisnes olisi siirtynyt kokonaan yksityisten toimijoiden vastuulle.

Kansallisen vaurauden ryöväysprojekti

Yksityisten toimijoiden suosimiseksi, CFE ei voinut hyödyntää 45 prosenttia eli lähes puolta omasta energiantuotantokapasiteetistaan, paljasti kansallisen sähköyhtiön johtaja Manuel Bartlett Díaz. Tämä politiikka on tuonut CFE:lle 215 miljardin peson tai lähes 9 miljardin euron menetykset. Toisaalta menetyksiä kertyy toiset 222 miljardia (9,25 miljardia), kun otetaan huomioon julkisen sähköyhtiön velvoite ostaa sähköä yksityisiltä yrityksiltä.

Itse sähköverkoston toimintakin on suosinut muita tahoja kuin valtionyhtiötä. Kun sähkön kysyntä kasvaa päivän mittaan aina kulutushuippuunsa asti, sen tyydyttämiseksi tarvitaan lopulta myös tariffiltaan kalleimpia voimalaitoksia. Kun tuottajille maksetaan joka viikko, ne kaikki saavat maksunsa kalleimman käytetyn tariffin mukaisesti. Koska yksityiset tuottajat tietävät hyödyntää järjestelmää, ne tarjoavat sähköä edullisempaan hintaan, jotta sitä ostettaisiin niiltä, mutta saavat siitä saman maksun kuin kaikki julkisen sektorin voimalaitokset.

CFE:n alainen CFE Peruspalvelut (CFE Suministro Básico) vastaa sähkön toimituksesta ja myynnistä 45 miljoonalle käyttäjälle. Koska se on velvoitettu tarjoamaan sähköä, niin se on myös velvoitettu ostamaan sitä yksityisiltä toimittajilta energiauudistuksen sääntöjen mukaisesti. Ostaminen tapahtuu huutokauppamenettelyllä, joten alin hinta ratkaisee. CFE ei voi itse tuottaa sitä energiaa, minkä se tarvitsee, mutta ostovelvoite saa sen valitsemaan niin sanotusti edullisimman vaihtoehdon. Kuitenkin nuo energiamuodot, joista valtaosa on uusiutuvia ja vain osan päivästä toimivia, tulevat hankituksi, vaikka niiden todellinen hinta on korkeampi kuin markkinahinta. Sopimukset sähkötoimituksista on tehty 25 vuodeksi.

Absurdi käytäntö on osa niin sanotun energiauudistuksen todellisuutta. Vuosina 2013 ja 2014 säädetty energia-alan reformi teki CFE:stä “yksityisten intressien trampoliinin”, kuten Bartlett sitä kutsuu. Tuottajat eivät ole myöskään mitenkään erityisen itsenäisiä, koska niiden liiketoimintamalli on täysin riippuvainen valtion sähköyhtiön alistamisesta palvelemaan niiden etuja.

Presidentti Salinas sanoi, ettei pohjoisamerikkalaisille oltu tehty mitään myönnytyksiä sähkön tai öljyn suhteen, jotta kansallinen energiapolitiikan itsemääräämisoikeus oli saatu säilytettyä. Hän kuitenkin valehteli, koska vuonna 1994 voimaan astunut Yhdysvaltojen, Kanadan ja Meksikon välinen vapaakauppasopimus antoi ulkomaisille yrityksille vapaan pääsyn sähköbisnekseen niin sanotun itsenäisten tuottajien mallin avulla. Tuo perustuslain rikkominen takaoven kautta ei ollut Bartlettin mukaan mitenkään tarpeen: yksityiset tuottajat esitettiin tarpeellisena vaihtoehtona, vaikka CFE ja toinen julkinen sähköyhtiö vastasivat sadasta prosentista kansallisia sähkötoimituksia. Jo maahan tulleita sähköalan yksityisiä toimittajia vahvistettiin edelleen vuoden 2013 energiauudistuksen myötä. Koska ostovelvoite painoi CFE:tä, yksityisillä yrityksillä ei ollut mitään riskiä: niiden investoinnit ja liikevoitot oli taattu antamalla niille varmuus 25 vuoden myynnistä.

Valtio ei saa itsenäisten tuottajien voimaloita haltuunsa missään kohtaa, vaikka se joutuu ne maksamaan kokonaisuudessaan vuosi vuoden jälkeen. Samalla CFE tuottaa itselleen energia-alan kilpailijoita maksamalla niiden liiketoimet kokonaisuudessaan. Kyse ei ole vapaiden markkinoiden toiminnasta, vaan hämäristä ryöväysmekanismeista.

Tällä rahat käteen -mallilla on jo rakennettu 34 sähköntuotantoon keskittyvää voimalaitosta. Energiauudistukseen hivutettiin vaivihkaa siirtymälainsäädännön pykälä, joka takaa yrityksille vanhan lain etuoikeudet, jos ne eivät vastusta lakimuutosta. Laissa myös käy ilmi, että CFE:n on aina maksettava sata prosenttia sähkötoimituksista, vaikka niille toimitettaisiin vain 70 tai 80 prosenttia tarvittavasta sähköstä. Valtionyhtiön on pakosti palveltava yksityistä sektoria kokonaisvaltaisesti olosuhteista riippumatta.

Valtionyhtiön CFE:n johtaja Manuel Bartlett Díaz ja ja CFE Energían johtaja Miguel Santiago Reyes Hernández toivat esiin rutkasti yksityiskohtia niistä hienostuneista ryöväysmekanismeista, joita sähköalan yritykset ovat käyttäneet yhteistyössä entisen poliittisen eliitin kanssa voidakseen taata itselleen epärehellisen kilpailun avulla kohtuuttomia tulovirtoja, joiden kustantaminen on puolestaan nostanut kaikkien meksikolaisten maksamia sähkön hintoja.

Osuuskunnat esittävät tuottavansa sähköä

Toinen tapa varastaa valtiolta ovat niin sanotut omavaraiset sähköosuuskunnat. Ne koostuvat tuottajista, jotka esittävät omaavansa monia yhtiökumppaneita. Yritykset ja niiden yhtiökumppanit kuten Walmart eivät maksa sähköstä täyttä hintaa. Siksi niiden sähkölasku on huomattavasti alhaisempi, vaikka ne eivät todellisuudessa osallistu mitenkään sähköntuotantoon. Sähköyhtiöille etu on vieläkin suurempi, koska niillä on laillinen oikeus myydä sähköä maksamatta sähköverkon käytöstä.

Näitä omavaraisia tuotannollisia yhteiskuntia on luotu 223 voimalaitoksen kanssa ja niihin kuuluu lähes 76 000 yhtiökumppania. Ne syövät valtion kassasta eivätkä maksa mitään kansalliseksi omaisuudeksi laskettavan sähköverkoston käytöstä. Niihin lukeutuvat myös suuret kansalliset toimijat kuten Bimbo ja Oxxo. Yritykset rikkovat lakia ja syyllistyvät laittomaan kavallukseen, mutta niiden liikevaihdolle sähkön edullisempi hinta on iso bonus.

Vuonna 1994 luotiin myös Energian sääntelykomissio (CRE) ratkaisemaan julkisen ja yksityisen sektorin erimielisyyksiä. Tarkoitus on ollut päästä kokonaan eroon CFE:stä, jotta yksityiset yritykset voisivat ottaa haltuunsa koko miljardien dollarien sähköbisneksen. Siksi CRE on myöntänyt lupia sähköntuotantoon ilman sen vaatimaa suunnitelmallisuutta. Näin on luoto sähkön tarpeen vähintään kolminkertainen ylitarjonta tuleville vuosille, joka lisää kansallisen järjestelmän epävakautta: sähköverkon kysynnän ja kulutuksen tasapainoa ei ole huomioitu lupakäytäntöjen jakamisessa.

Kyse on suurimmaksi osaksi ajoittaisluonteisista tuuli- ja aurinkoenergiasta, jotka luovat riskejä järjestelmän vakaudelle. Kansalliseen järjestelmään ei voida hankkia jatkuvasti vain näitä energiamuotoja, koska ne eivät toimi joka päivä 24 tunnin verran. Yksityiset tuottajat kuitenkin vaativat valtavia julkisia sijoituksia, jotta kaikki niiden kapasiteetti, johon ei ole varauduttu edes riittävällä suunnittelulla, voitaisiin hyödyntää ja ne voisivat rikastua lisää kansallisen vaurauden ja kansan kustannuksella. Tämä on yksi uuden nykyisen hallituksen ajaman sähkölain perusteista: järjestelmä täytyy vakauttaa, jotta energiaverkon optimaalinen toiminta voidaan taata. Energiaa ei voida vain hankkia mistä milloinkin, vaan sähköntuotanto ja sen jakelu tulee voida varmistaa kaikissa olosuhteissa. Lausuntoja sähköteollisuuden toiminnasta antaneet tuomarit eivät ole huomioineet valtion velvollisuutta kaikkien meksikolaisten sähkönsaannin turvaamiseksi.

Tuomareiden mielestä annetut lupakäytännöt ovat tärkeämpiä kuin kansallisen sähköjärjestelmän toimivuus. CRE:kään ei ole kunnostautunut samaisen järjestelmän puolustajana, vaan se on vetänyt erillistä yksityisiä toimijoita suosivaa linjaa vastoin yhteistä ja yleistä etua. Yksityinen sektori on myös hyötynyt puhtaiden energiamuotojen sertifioinnista (Certificados de Energías Limpias, CEL), joilla oma markkina-arvonsa. CFE:n yritysryppään yksi osapuoli (Suministro Básico) ei joudu vain ostamaan huutokauppamenettelyllä sähköä, vaan sen on kaiken lisäksi maksettava niiden puhtaan energian sertifiointitodistukset (CEL).

CFE ei voi kuitenkaan itse sertifioida omaa puhdasta energiatuotantoaan, vaikka valtion sähköyhtiö tuottaakin 55 prosenttia koko maan puhtaasta energiasta. Näitä CEL-sertifiointeja on maksettu tähän mennessä hieman alle 6,2 miljardin peson tai likimain 260 miljoonan euron verran yksityisille tuottajille, jotka eivät maksa edes sähkön kuljetuksesta tai niin sanotuista järjestelmän tukitoimista, vaikka ne luovat epävakautta sähköverkkoon silloin, kun tuulen ja auringon energiaa ei pystytä hyödyntämään. CFE:n täytyy aina silloin tällöin käynnistää omat voimalaitoksensa suurilla kustannuksilla korvatakseen puuttuvia puhtaita energiamuotoja. Siksi tällä hetkellä yksityisiltä ostettavat puhtaat energiat käyvät valtiolle moninaisin tavoin hyvin kalliiksi.

Valtio rahoittaa yksityisten yritysten liiketoimet

Valtiot tukevat toisissa maissa puhtaita sähköratkaisuja, mutta Meksikossa valtionyhtiö CFE:n taakkana on koko yksityisen sähköntuotannon liiketoiminnan rahoittaminen: niille rahoitetaan kaikki niiden kustannukset, alkuinvestoinnit ja luvat sekä niitä kohtaan on olemassa pakollinen ostovelvoite. Näin CFE rahoittaa kilpailijoitaan varsin anteliaasti ajaakseen samalla alas omaa toimintaansa, nostaakseen sähkön kustannuksia ja valmistellakseen yksityissektorin kaappausta koko sähköjärjestelmästä samalla, kun kansallinen järjestelmä kärsii jatkuvasta epävakaasta toiminnasta. CFE on suoriutunut urakasta hyvin, koska tämän hämärän liiketoimintamallin takia ei ole koettu sähkökatkoja, vaikka valtiolle koko lystin kustantaminen on tietysti tullut kalliiksi.

Aiemmissa energiauudistuksissa tehtiin kovasti työtä, jotta suuri valtionyhtiö voitaisiin romuttaa. Se myös jaettiin kuuteen erilliseen valtiolliseen yritykseen, jotka kilpailevat keskenään sähkön tuottamisessa, kuljetuksessa ja jakelussa. Koska yhtiöt ovat itsenäisiä ne maksavat toinen toisilleen palveluista, jotka olivat aiemmin osa yhtä ja samaa järjestelmää. Se tietysti tuottaa turhaa byrokratiaa ja hallinnollisia ongelmia. Tämä katastrofaalinen malli luotiin tietysti perusteeksi oikeuttaa CFE:n vääjäämättömäksi esitettävä hävittäminen. Sitä olisi tietysti perusteltu tehokkuudella ja kilpailukyvyn parantamisella. Kaiken takaa löytyy perverssien markkinamekanismien logiikka: valtionyhtiö takaa yksityisten yritysten menestymisen, jota voidaan sitten käyttää argumenttina julkisen yhtiön myymiselle tai lopettamiselle, koska se ei mukamas pystynyt kilpailemaan markkinoilla omin ehdoin menestyvien yksityissektorin toimijoiden kanssa. Tätä se “vapaiden markkinoiden” esittäminen, simulaatiopolitiikka, parhaimmillaan on ollut. Tyystin eri asia olisi, jos kyse olisi millään lailla reilusta kilpailusta.

Unohtaa ei tule myöskään sitä, että Meksikon valtion alainen kehityspankki on alun perin rahoittanut edullisin ehdoin näitä samoja yksityisiä yrityksiä, jotka ovat hakeutuneet maahan ryövätäkseen kansallisomaisuutta. Nämä energia-alan “menestyjät” kuten espanjalaiset Repsol, Iberdrola ja OHL sekä monet muut ovat niitä samoja yrityksiä, joita espanjalainen El País -lehti puolustaa kaikin käytettävissä olevin keinoin. Ei ole sattumaa, että espanjalainen yritysten palveluksessa oleva julkaisu hyökkää Meksikon hallitusta vastaan hyvin säännöllisesti. Joka tapauksessa sähköalan yrityksistä on nähtävästi ollut luvatun kaltaista “suurta apua” mitä tulee valtionyhtiö CFE:n toimintaan. Sanotut ja tehdyt asiat ovat ristiriidassa todellisuuden kanssa.

Uusliberaali talouspolitiikka, yksityistäminen ja korruptio ovat toinen toistensa synonyymejä Meksikossa, jossa taloudellinen ja poliittinen eliitti suosivat toinen toisiaan. Mikä pahinta myös ulkomaisia yrityksiä suosittiin kansallisten etujen kustannuksella. Vuosina 1983−2018 Meksiko joutui kaikkien aikojen ryöväyksen kohteeksi samaan aikaan, kun epätasa-arvo, köyhyys ja väkivalta kasvoivat. Vauraan maan arvokasta omaisuutta ja resursseja arvioidaan ryöstetyn enemmän noiden 36 vuoden aikana kuin tasan 300 vuotta kestäneen siirtomaakauden aikana. Edes häpeää kansan etujen pettämisestä ei tunnettu, koska esimerkiksi 2012 presidenttikautensa kaikkien aikojen verilöylyyn päättänyt “huumesodan aloittaja” Felipe Calderón valittiin heti tuoreeltaan espanjalaisyritys Iberdrolan hallintoneuvostoon. Presidenttinä hän oli antanut espanjalaisille vapaat kädet varastaa suoraan Meksikon valtion budjetista.

Edistystä taaksepäin vievät uudistukset, lait ja perustuslain muuttaminen, jotka alkoivat Salinaksen aikana 1992 huipentuivat Peña Nieton vuoden 2013 energiareformiin. Näin luotiin pohja sille, että tavalliset meksikolaiset ja keskiluokkakin maksavat sähköstään suhteessa paljon enemmän kuin suuret yritykset. Tämä on tyypillinen esimerkki oligarkiaa suosineiden edellisten hallitusten toiminnasta. Kyse ei ole edes vapaan kilpailun edistämisestä, kuten edellä on kuvailtu. Ennemmin puhumme tarkkaan hiotusta, räätälöidystä ryöväysjärjestelmästä, joka on rakenteeltaan sosiaalisesti ja kansantaloudellisesti epäoikeudenmukainen tarjotakseen etuja yksityisen sektorin menestymiselle kaikkien muiden toimijoiden kustannuksella.

Presidentin lähettämä sähköteollisuuden lakiuudistus, joka hyväksyttiin niin kongressissa kuin senaatissakin, pyrkii poistamaan nämä väärinkäytökset ja aiheettomat tuet sekä vahvistamaan valtion sähköyhtiötä sen tuhoamisen sijaan. Opposition argumentti on ollut, että CFE alkaa tuottamaan enemmän likaisia energiamuotoja, etenkin polttoöljypohjaisia. Todellisuudessa koko CFE:n tuotannosta vain viitisen prosenttia on polttoöljyllä toimivaa. Yksityiset toimijat eivät sitä paitsi ole halunneet suosia aurinko- ja tuulivoimaa ensisijaisesti niiden ekologisuuden takia, vaan koska niiden tuotantokustannukset ovat edullisemmat. Valtionyhtiötä halutaan vahvistaa kehityksen vauhdittamiseksi ja jotta voidaan taata se, ettei sähkön hinta tule enää nousemaan. Energiakustannusten jäädyttäminen on myös omiaan pitämään inflaation kurissa. Näin CFE voi todella lunastaa palvelutehtävänsä toimittaa sähköä kaikille meksikolaisille kohtuulliseen hintaan.

Meksikon kongressi tuki 23.2.2021 sähköteollisuuden lakimuutosta äänin 304−179. 3. maaliskuuta senaatti ilmaisi tukensa uudistukselle 68−58. Sen jälkeen muutamat tuomarit ovat myöntäneet laillisen suojan (amparo legal) yli 30:lle sitä hakeneelle yritykselle. Siksi lakimuutos on toistaiseksi jäissä. Meksikon presidentti Andrés Manuel López Obrador on tarvittaessa valmis muokkaamaan perustuslakia, jos yksinkertainen lakimuutos pyritään pysäyttämään oikeusteitse sähköalan yksityisten yritysten etuoikeuksien suojelemiseksi. Kongressissa sähkölain hyväksymiseen kului kaikkiaan noin 16 tuntia, koska oppositio tehtaili yli 400 muutosesitystä.

Sähkön epäreilut hintakäytännöt

Sähkön yksityistämistä puretaan myös puuttumalla niin sanottuihin omavaraisiin sähkökuntiin, joita ei tule sekoittaa esimerkiksi itse itselleen ruuan tuottaviin maanviljelijöihin. CFE Energían johtaja Migual Santiago Reyes Hernández selvitti, että sähköosuuskuntiin on liitytty jäseniksi yhdellä dollarilla, joka kertoo niiden petollisesta luonteesta. Jäseniä on kertynyt jo yli 70 000, mutta todellisuudessa 27 yrityskonsernia kuluttaa puolet koko etuoikeutetun kastin energiasta. Siksi nuo muut kymmenet tuhannet oljesta tehdyt kuluttajat ovat pelkkää simulaatiota, jotta suurimmat yritykset voivat ryöstää rauhassa kansan varoja. Iberdrolalla on yhtiökumppaninaan muun muassa monikansallinen suuryritys Kimberly-Clark. Jo mainittu vilpillinen kilpailu herättää myös monia muita epäilyjä: miten yritykset oikeasti toimivat ja kiertävätkö ne myös veroja? Miten osingot jaetaan vai jaetaanko niitä lainkaan?

Alansa asiantuntija Miguel Reyes vertailee sähkön hintaa. Esimerkin kotitalous maksaisi 3,1 pesoa (0,13 euroa) per kWh, mutta valtion useimmille sähkön kuluttajille tarjoaman kuukausittaisen avustuksen myötä hinta tippuu 2,3 pesoon (0,096 euroa). Valtion avustus pienenee kulutuksen kasvun mukaisesti. Siksi kotitaloudessa sijaitseva kauppa tai muu ulkopuolinen liiketila maksaisi samasta kulutuksesta ilman tukia 5,2 pesoa (0,22 euroa) per kWh.

Paljonko omavaraisia tai itsenäisiä sähköosuuskuntia perustaneet suuryhtiöt kuten Walmart, Oxxo ja Bimbo maksavat samasta määrästä sähköä? Ne maksavat 1,0−1,2 pesoa (0,042−0,05 euroa) eli ainakin neljä kertaa vähemmän. Siksi voidaan puhua jatkuvasta tulonsiirrosta köyhiltä rikkaille, joka vain tulee vahvistaneeksi jo olemassa olevaa sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta. Edes alimman kulutusluokan valtion tuki ei tee hinnasta yhtä edullista köyhimmille kotitalouksille. Hankittu etu yrityksille tietysti myös kasvaa niiden valtavan sähkön kulutuksen myötä aivan omaan luokkaansa, miljooniin ja miljooniin joka kuukausi.

FEMSA on yritys, joka on tunnettu Coca-Colan valmistuksesta, mutta se omistaa myös muun muassa Oxxo-kauppaketjun (paikallisen R-kioskin vastineen). Kaikkiaan Oxxo-kauppoja on noin 20 000 halki koko maan. Syyt kauppaketjun menestymiselle alkavat paljastua. Se saa käyttöönsä ilmaiseksi jääkaapit, mutta sähköstäkään sen ei tarvitse maksaa täyttä hintaa. Ei siis ole ihme, miksi tavalliset katujen kaupat ovat katoamassa 24 tuntia auki olevien myymälöiden tieltä. Epäreilun kilpailun etu ulottuu tietysti myös palkkojen polkemiseen, mainoskampanjoihin sekä käytännön tekijöihin: Oxxo pitää kaikki jääkaappinsa jatkuvasti kylmimmillä tasoilla, joten sieltä ostetut juomat ovat järjestäen raikkaampia kuin kodin kulman pienen kaupan valikoima. Imagohaitat kertyvät kilpailijoille, kun suuri ketju taas kiillottaa mainettaan medioissa ja arkisissa mielikuvissa. Muiden kauppojen huonompi menestyminen markkinoilla ei ole sattumaa.

Oxxo on rientänyt puolustamaan rahantekolaitostaan ja sanonut maksavansa keskimäärin 14 000 pesoa (583 euroa) sähköstä per myymälä. Epäsuora ja vilpilliseen kilpailuun vievä kuukausittainen valtiontuki on kuitenkin noin 26 000 pesoa (1 083 euroa) eli lähes kaksi kertaa suurempi kuin maksun määrä. Tavallinen kauppa taas maksaisi sähköstä samalla kulutuksella lähes kolminkertaisesti eli 40 000 pesoa (1 667 euroa) per kuukausi. Jokainen kuukausi tuo liikevoittoa Oxxon ja FEMSA:n kassaan, koska ne ovat keksineet keinot rahastaa kansaa kahdesti, myymällä niille tuotteensa ja laittamaan kansa myös maksamaan kaksi kolmasosaa niiden sähkön kulutuksesta. Kyllähän varmasti R-kioskikin kiinnostuisi moisesta bisnesmallista, jos sille tarjoutuisi mahdollisuus sen toteuttamiseen. Suuryritykset ovat osoittautuneet yhtä taitaviksi sähkön ryöväyksessä kuin veronkierrossa. Kumpaankin rikoslajiin presidentti López Obradorin hallitus on puuttunut, joten se ei tietenkään nauti suurpääoman hyväksynnästä. Suuryritykset omistavat valtaosan mediakentästä, joten luontaisesti tämä luokkaviha kääntyy hallituksen mustamaalaamiseksi.

Asian absurdi puoli on se, kuinka samat tukien väärinkäytökset verottavat CFE:n kassavirtaa, koska se ei saa veloitettua sähköstä koko sen hintaa kymmeniltä suurimmilta yrityksiltä. Samalla valtionyhtiö toimii puoliteholla vahvistaakseen sen vilpillisin keinoin voittavia yksityisiä toimijoita. Jotkut ovat kommentoineet puhtaan sähkön olevan halvempaa, kun taas CFE:n sähkö on mukamas vain likaista ja kallista. Onkohan kyse siitä vai olisiko se vain tekosyy oikeuttaa hämäräluonteinen tukipolitiikka? Tuet hyödyttävät harvoja, mutta tulevat kalliiksi kaikille muille.

Se summa, jota CFE:lle ei makseta sähkön kuljettamisesta sen verkossa kolmen viimeisen vuoden aikana, on lähes 50 miljardin peson tai melkein 2,1 miljardin euron luokkaa. Se on saman verran kuin pinta-alaltaan suurimman Chihuahuan osavaltion vuosibudjetti. Sattumoisin vain yksi ja ainut espanjalaisyritys Iberdrola saa 26 prosenttia tästä tukipotista. Tämän lisäksi valtionyhtiö CFE menettää tulojaan, koska siltä viedään näin myös asiakkaita.

Nuo yritysten intressejä palvelevat tuomarit, jotka jäädyttivät López Obradorin lakiuudistuksen toistaiseksi, eivät ole tutustuneet itse uudistukseen, sen sisältöön tai nykyisiin epäreiluihin tukikäytäntöihin. He ovat huolissaan markkinoiden kilpailumekanismien toimimisesta. CFE:tä he kutsuvat markkinaehtoiseksi kilpailijaksi. Huomiotta jätetään kuitenkin CFE:n suora yhteys valtion kassaan. Sitäkään ei mainita, että CFE joutuu rahoittamaan kilpailijoidensa liiketoimet kokonaisuudessaan. Onko kaikilla toimijoilla siis aidosti samat mahdollisuudet menestyä? Siihen olisi mielenkiintoista saada oikeusviranomaisten vastaus. Vain jo mainittujen kolmen yritysteksen – Walmart, Bimbo, Oxxo − edut ovat 1,1 miljardia pesoa tai lähes 46 miljoonaa euroa.

Näin puhdasta energiaa tuotetaan likaisin menetelmin Meksikon kapeimmassa kohdassa Tehuantepecin kannaksella. Ostaessaan energiaa yksityisiltä tahoilta myydäkseen sen eteenpäin valtionyhtiö CFE joutuu maksamaan energiasta enemmän kuin sen sallitun jälleenmyyntihinnan. Lisäksi sen on kustannettava sähkön kuljetus. Siksi CFE saa La Ventan tuulivoimalan tapauksessa veloitettua vain 60 prosenttia energian todellisista kustannuksista. Loput 40 prosenttia maksetaan suoraan valtion kassasta espanjalaisyritys Iberdrolan liikevoittojen turvaamiseksi.

Puhtaat energiat käyvät nykyään valtiolle kalliiksi

Miksi puhtaita energiamuotoja pidetään edullisimpina? Energiatuotannon vaihteleva hinta yhdistetään polttoainekuluihin, joita tuuli ja aurinko eivät tarvitse. Ne ovat siis “hyvin halpoja” ja laskevat kaiken energian hintaa. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, koska laskelmissa tulee huomioida myös kiinteät kulut. Tuulta tai aurinkoa ei voida ottaa talteen ilman niiden vaatimaa merkittävää teknologista investointia.

Todellisuudessa vesienergia on kaikkein edullisinta, mutta se on haluttu unohtaa. Uusliberaaliset hallitukset halusivat tuhota sen jättämällä sen 50−60 vuodeksi ilman sijoituksia uusiin turbiineihin. Nyt nuo investoinnit on vihdoin tarkoitus tehdä Meksikon laajaan vesivoimaloiden verkostoon, joita Meksikossa on lähes 90 kappaletta.

Yhdistetyssä kierrossa voidaan myös tuottaa energiaa kaasulla, jolloin kustannus on niin ikään alhaisempi. Joissain voimaloissa käytetään myös vähän dieseliä ja vielä vähäisemmässä määrin polttoöljyä.

Iberdrola asettui monien muiden yhtiöiden tavoin Tehuantepecin kannakselle Oaxacaan. Siellä se ja monet muut yhtiöt – kuten saksalainen Siemens − eivät ole maksaneet kunnallisverojaan, toteuttaneet luvattuja parannushankkeita tai laskeneet paikallista sähkön hintaa. Ne ovat paikoin huijanneet yhteisömaiden omistajat allekirjoittamaan epäedullisia sopimuksia. Myös ihmisoikeusrikkomuksia, uhkailua ja painostusta on esiintynyt. Siksi kannaksen väestö ei ole tyytyväinen viljelymaidensa tuulivoimakäyttöön, vaikka joitakin myönteisiä seurauksiakin niillä on ollut, vaikka luvattuja työpaikkoja alueen asukkaille ei juuri olekaan annettu. Alueella operoi suurimmaksi osaksi espanjalaisia yhtiöitä, mutta osa toimijoista on meksikolaisia, yksi saksalainen ja yksi japanilainen (Mitsubishi).

Tuulivoimalla on ollut valtaosin kielteisiä seurauksia eikä se ole lisännyt Meksikon sähköntuotannon omavaraisuuttakaan. La Ventan tuulivoimala 3 myy sähköään CFE:lle 2,73 peson (0,11 euroa) kilowattitunnin hinnalla. Tuo sähkö pitää kuitenkin kuljettaa koko Oaxacan alueelle 1,28 peson (0,053 euroa) taksalla. Se on niin sanottu kuljetus- ja jakelumaksu, johon myös liitetään muut tarvittavat palvelut, jotta sähkö saapuisi koteihin asti. Sähköähän on pakko ostaa tässä tapauksessa espanjanlaiselta Iberdrolalta 25 vuoden sopimuksella. 25 vuoden riskittömällä liiketoimintamallilla voi energia-alalla tehdä rutkasti rahaa.

Tuon tuulivoimalla tuotetun sähkön hinnaksi tulee siis liki pitäen neljä pesoa tai 0,17 euroa per kWh, mutta se pitää myydä eteenpäin kuluttajille 2,33 peson (0,097 euroa) tariffilla. Valtionyhtiö CFE siis joutuu tuottamaan tappiota noin 50 prosenttia per myyty kilowattitunti. Onko CFE siis toiminnassaan tehoton vai kärsiikö se epäedullisista sopimuskäytännöistä?

Sähkön hinnan luvattiin laskevan, mutta oikeasti se nousi 35 prosenttia vuosien 2013 ja 2018 välillä. Hinnankorotukset johtuivat juuri näistä samoista sopimuksista. Siksi López Obradorin hallitus ei enää halua siirtää kuluja kansan maksettavaksi. Uusi sähkölaki pyrkii luomaan järjestystä lopettamalla yksityissektorille valuvien tukien maksamisen.

Silloin kun aurinko- ja tuulivoimaa ei ole tarjolla CFE joutuu panemaan käyntiin omat voimalansa, joita se ei muutoin saakaan operoida. Valtion oma tuotantokapasiteetti on nähty lähinnä yksityisten yritysten liikevoittojen kannalta viimeiseksi käyttöön otettavaksi vaihtoehdoksi. CFE joutuu hukkaamaan rahaa ja voimavarojaan paikatakseen niiden samojen sähkön toimittajien sähköverkolle aiheuttamia ongelmia, joita se on myös velvoitettu rahoittamaan. Valtionyhtiötä lypsetäänkin useasta eri suunnasta, jotta se ei vain enää olisi laisinkaan toimintakelpoinen. Silti se on sinnitellyt elossa viimeiset kolmisenkymmentä vuotta.

Energia-alan yritykset ja niiden kumppaneiksi tekeytyvät suuryritykset ovat ryöstäneet Meksikon valtionyhtiöltä ja kansalta ainakin 471,2 miljardia pesoa tai 19,6 miljardia euroa omien likaisten liiketoimiensa rahoittamiseksi. Tuolla summalla voisi rokottaa Meksikon kansan kokonaisuudessaan kymmenisen kertaa.

Rahat suoraan kansalle

Yksityiset tuottajat eivät maksa mistään sähköntuotantoa tukevasta mekanismista, eivätkä ne maksa sähkön kuljetuksesta. Kaikki vastuu kaatuu CFE:n harteille. Niin kutsuttujen itsenäisten toimittajien sähkön hinta myös kipuaa koko ajan korkeammaksi. 2,73 pesoa tai 0,11 euroa per kWh olisi jo varmasti yli kolmen peson tai 0,125 euron vuonna 2024. Useimmat ulkomaiset sopimukset on tehty sitä paitsi dollareissa, joten CFE hoitaa myös omasta pussistaan valuuttariskin mahdolliset seuraukset. Sama pätee inflaation lisäkulujen maksamiseen. Sellaista sopimusta, missä CFE ei häviäisi ei ole olemassakaan, sanoi CFE:n johtaja Manuel Bartlett.

Tuki osto- ja myyntihinnan välissä on 40 senttiä (0,017 euroa). Ostamme 2,73 pesolla (0,11 euroa) ja myymme 2,33 pesolla (0,097 euroa). Keltä ostamme? No näiltä suurilta yhtiöiltä. Mikä on kaikkien tukien yhteissumma? Sehän on 471, 2 miljardia pesoa tai 19,6 miljardia euroa. Riittäisikö tämä koko väestön rokottamiseen? Voisimme rokottaa sillä summalla koko Meksikon kansan ainakin kymmenen kertaa, koska kaikkien tarvittavien rokotteiden hinta liikkuu 40 miljardin peson tai 1,7 miljardin euron tuntumassa. Sillä summalla on jo hankittu rokotteet kaikille meksikolaisille. Tarkkaan ottaen rokotteisiin on käytetty varoja tähän mennessä 44 miljardia pesoa tai 1,8 miljardia euroa. Rahat voitaisiin siis käyttää paremmin eniten apua tarvitsevien elämänlaadun kohentamiseen.

Uudessa sähkölaissa on tarkoitus panna kaikille samat ehdot. Silloin yksi kilpailijoista ei enää rahoittaisi muiden toimintaa. Aiheettomat tuet poistetaan. Tämä tulee vahvistamaan merkittävästi valtionyhtiö CFE:tä. Täten Meksiko saa myös itselleen takaisin sähköpolitiikan päätäntävallan. Siten voidaan taata, ettei sähkön hinta enää nouse. Hintaa ei ole nytkään nostettu koronakriisin pyörteissä. Kun valtiosta tulee jälleen sähköalan isäntä hyväksikäytetyn rengin sijaan, voidaan koko alaa jälleen kehittää pitkän aikavälin suunnitelmilla ja sijoituksilla.

Yritysten olisi hyvä ottaa järki käteensä, lopettaa perusteettoman oikeudellisen suojan hakeminen ja hallitusta vastaan hyökkäävien lehtimiesten rahoittaminen. Tähän mennessä tuomarit ovat saaneet jo yli kolmekymmentä hakemusta, jotka pyrkivät suojelemaan yritysten nykyisiä etuoikeutuksia. Hallituksen puolesta pyritään pääsemään rakentavaan vuoropuheluun, jotta vastapuolen edustajille voidaan tehdä selväksi, että järjestelmä voi toimia myös tasavertaisin pelisäännöin ilman jatkuvan ryöväyksen logiikkaa. Olosuhteiden täytyy muuttua. Maassa on uusi hallitus. Se ei palvele enää suuria yritysryppäitä, vaan sille tärkeintä on kansan hyvinvointi ja ennen kaikkea köyhimpien kansalaisten auttaminen.

Teksti: valtiotieteiden tohtori Sami Laaksonen

Lähde: Meksikon presidentin tiedotustilaisuus 26.3.2021