Venezuelan viisi tietä

Posted: 11.2.16 in Uncategorized

Venezuelan yhtenä olennaisena ongelmana on se, että maa on edelleen markkinatalous, ja näin ollen markkinavoimat eli kapitalistit pyrkivät kaatamaan kaikin keinoin maan sosialistihallituksen. Tämä näkyy selkeästi salakuljetuksen, keinottelun ja mustanpörssin kaupan lisääntymisenä. Maan taloudellinen kriisi ei ole hellittänyt. Oikeisto-oppositiolla on jo käsissään lainsäädäntövalta, ja vastaavasti presidentti Nicolas Maduron johtamalla hallituksella on edelleen hallussaan toimeenpanovalta.

Venezuelan bolivaarisen tasavallan taloudellisen poliittisen ja taloudellisen kriisin ratkaisemiseksi on esitetty viittä erilaista toteutustapaa: uusliberalismia, markkinatalousreformia, nykyisen bolivaarisen politiikan korjausliikettä, siirtymistä kohti valtiososialismia ja siirtymistä yhteiskunnallisten liikkeiden johtamaan yhteisölliseen sosialismiin.

Hallituspuolue – Venezuelan yhdistynyt sosialistinen puolue (PSUV) – ilmoittaa puolueohjelmassaan haluavansa edistää kansanvallan neuvostojen valtaan perustuvaa valtiorakennetta, jonka hallintaan työläiset, talonpojat, opiskelijat, kotiäidit, sivistyneistö, taiteilijat, pientuottajat ja -yrittäjät kaupungeissa ja maaseudulla voivat osallistua demokraattisesti ja tasavertaisesti. Puolueen päämääränä on yhteisöllinen valtiososialismi. Se on edelleen jäsenmäärältään maan suurin puolue. Taistelu bolivaarisen vallankumouksen jatkumisesta ei ole päättynyt.

KOHTI UUSLIBERALISMIA

Oikeisto-opposition johto ja heidän tukijansa ovat uusliberalismia soveltavan kapitalismin kannalla. Tämä tarkoittaisi käytännössä valtion tulojen ankaraa karsimista, sosiaaliturvan leikkaamista, itsenäistä keskuspankkia, maan korkotason nousua, valtion yhtiöiden yksityistämistä, valtion vetäytymistä tuotannosta ja tuonnista, hintasäännöstelyn lopettamista ja bolivarin vaihtokurssin kelluttamista, pääomien valvonnan poistamista ja hallituksen läpinäkyvyyttä. Tämä politiikka johtaisi bolivaarisen vallankumouksen yhteiskunnallisten saavutusten tuhoutumiseen ja tästä aiheutuvaan sisällissotaan.

Venezuelalaisen professorin ja kirjailijan Luis Britto Garcian mukaan kansalaisille on selvitettävä, että opposition jyrkimmän siiven vaatima kansanäänestyksen järjestäminen presidentin asemasta merkitsisi 15 vuoden aikana saavutettujen sosiaalisten, taloudellisten, terveydellisten ja kulttuurillisten etuuksien sekä julkisten palveluiden purkamista. Hänen mielestään sosialismin ideologista pohjaa pitäisi vahvistaa järjestötyössä, ja se pitäisi ulottaa myös koulujen opetukseen. Valtion korruptoituneet rakenteet pitäisi korjata. Yli 2 000 korruption kanssa tekemisessä ollutta valtion virkailijaa on jo joutunut oikeuteen. On ryhdyttävä myös torjumaan taloudellista sotaa, jossa tähän asti vain hyökkäävä oppositio on taistellut. Maan presidentillä pitäisi olla veto-oikeus sellaisia säädettäviä lakeja vastaan, jotka kieltävät tai tuhoavat kansalaisten taloudellisia, sosiaalisia, poliittisia ja kulttuurillisia oikeuksia.

MARKKINATALOUSREFORMI

Markkinatalousreformia kannattavat ehdottavat maan valuutan kelluttamista, jotta valuuttakeinottelusta päästäisiin eroon. Tätä suuntausta edustavat ekonomistit kehottavat hylkäämään tai hellittämään pääomien valvontaa sekä hintasäännöstelyn pääsääntöistä poistamista tai hintojen säätämistä paremmin vastaamaan markkinahintoja. Reaalituloja voisi suojella kasvattamalla tulonsiirroilla vähävaraisten ansioita, nostamalla pienituloisten palkkoja sekä vahvistamalla näiden työsuhdeturvaa. Kaikkein köyhimmille voisi suoda alennuskortteja perustarvikkeiden saannin takaamiseksi. Valtion tulisi lisäksi pidättäytyä tuotantotoiminnasta ja liiketoiminnasta. Ulkomaisten investoijia pitäisi käyttää maan teknologian kehittämiseen ja työvoiman kouluttamiseen.

Tämä suunnan kannattajat haluavat vetäistä vaalivoittonsa jälkeen henkeä, jotta tilanne Venezuelassa rauhoittuisi ja jotta valtion rooli talouden ja sosiaalipolitiikan sääntelijänä surkastuisi vähitellen ajan myötä. He vetoavat myös maan kapitalisteja säilyttämään malttinsa. Heidän tavoitteenaan on siis luokkavastakohtaisuuksia hillitsemällä paluu sosialistisia ja kapitalistisia sektoreita sisältävästä siirtymätaloudesta takaisin kapitalistiseen markkinatalouteen.

Pelatakseen itselleen lisäaikaa Maduron hallitus joutuu todennäköisesti tekemään joitakin väliaikaisia myönnytyksiä tälle opposition maltillisempaa kapitalismia kannattavalle siivelle.

BOLIVAARINEN KORJAUSLIIKE

Maduron hallituksen politiikkaa on korjattava säätämällä bolivarin ja dollarin vaihtokurssia lähemmäksi toisiaan. Valtiojohdon on kavennettava valtion hintatuen piirissä olevien tavaroiden ja palveluiden määrää, joita ovat esim. ylellisyystuotteet, ulkomaan matkat, rahalähetykset ulkomaille jne… Sen on hilattava hintoja lähemmäksi rinnakkaismarkkinoiden hintoja ja voimistettava hintasääntelyä sekä salakuljetuksen vastaisia toimia. Hallituksen on kamppailtava sen sisäistä korruptiota vastaan sekä otettava käyttöön progressiivinen verotusjärjestelmä sekä verotettava öljytuotteiden käyttöä. Sen on kohdistettava tukea ja varoja talouden strategisille lohkoille. Köyhimmille on tarjottava ruoka- ja tavarakuponkeja. Lisäksi on hillittävä tuontia ja investoitava kansalliseen tuotantoon.

Onnistuessaan tämä korjausliike kohentaisi venezuelalaisten luottamusta Maduron hallitusta kohtaan ja antaisi poliittisen aloitteen sen käsiin. Nämä toimenpiteet eivät pelasta bolivaarista vallankumousta, mutta suovat chavistoille lisäaikaa valmistautua radikaalimpaan yhteiskunnan muuttamiseen.

KOHTI VALTIOSOSIALISMIA

PSUV:n ja Kommunistinuorien yhteisessä ohjelmassa todetaan: ”Me ehdotamme asteittaista verouudistusta, ulkomaankaupan kansallistamista ja ottamista valtion valvontaan, ulkomaan velan tarkastamista, joka voisi merkitä jopa kieltäytymistä sen merkittävän osan tunnustamisesta, kamppailun organisoimista valtion ja yksityissektorin työpaikkojen vastakkainasettelua vastaan, yleistä palkan ja ansioiden korotusta, työläisten valvonnassa olevan perustuotteiden jakeluverkoston perustamista, valtiokoneiston toissijaisten menojen karsimista, kansallista teollistamissuunnitelmaa valtavassa mittakaavassa ja niiden virheiden poistamista, joita on tehty yhteisöllisen omaisuuden rajoittamisessa.”

Tie kohti valtiososialismia edellyttää siis progressiivisen verotuksen käyttöönottoa, pankkisektorin ja ulkomaankaupan kansallistamista, kansallista teollistamissuunnitelmaa, valtiokoneiston tuhlaamisen vähentämistä ja sen tehokkuuden nostamista. Nykyisen valtioneuvoston ministereitä pitäisi korvata kansanliikkeiden johtajilla. Venezuelan ulkomaan velka, valtion öljy-yhtiön PDVSA:n tila ja valtion virastojen toiminta olisi tarkastettava. Parlamenttiin tulisi perustaa yleisölle avoin ja pysyvä tarkastuskomissio. Työläisten palkkoja, työehtoja ja –turvallisuutta on suojeltava. On rakennettava asteittain työläisten itsehallinto tuotantolaitoksiin sekä ulotettava työläisten valvonta tavaratuotantoon, niiden jakeluun ja myyntiin. On luotava sosialististen yritysten verkosto ja laajennettava se asteittain koskemaan koko maan taloutta.

Esitetyt uudistukset kohdistuvat omistussuhteisiin, valtion talouteen ja sen rakenteisiin sekä vallanjakoon. Bolivaarisen vallankumouksen kannalta nämä ovat välttämättömiä toimia. Ne eivät kuitenkaan yksin riitä, koska valtiolla ei tarkoiteta yksistään vain hallituskoneistoa. Bolivaarista vallankumousta tukevien voimien on kyettävä palauttamaan myös mielipidejohtajuus ja uskottavuus kansalaisyhteiskunnassa, kuten asianlaita oli Hugo Chávezin valtakaudella.

KOHTI YHTEISÖLLISTÄ SOSIALISMIA

Useat yhteisötason organisaatiot, yhteisöneuvostojen aktivistit, intiaaniväestön järjestöt, työläisten hallinnoimat osuuskunnat ja yritykset sekä feministit ja kansalaisliikkeet kokevat valtion paremminkin ongelmana kuin ratkaisuna heidän vaikeuksiinsa. He syyttävät PSUV:ia ja Maduron hallintoa korruptoituneeksi, hierarkkiseksi, elitistiseksi ja 4. tasavallan asianhoitajaksi.

Tämä taho haluaisi siirtää asteittain poliittisen päätöksenteon ja taloudellisen toiminnan yhteisöjen hallintaan. He haluaisivat alistaa kaikki hallituksen toimet ja päätökset julkisen tarkastelun alaiseksi. He tahtoisivat edistää kulttuurillista ja poliittista uudelleenkoulutusta synnyttääkseen uusia sosialistisia ja humanistisia arvoja. He tukevat tehtaiden, rakennusten, maa-alueiden ja muiden tilojen valtaamista riistäjiltä. He pyrkivät kansanhallintoon ja osallistuvaa demokratiaa toteuttavaan talouteen. He haluaisivat valtion toimivan lähinnä itsehallinnollisten sosialististen projektien mahdollistajana ja rahoittajana.

Vuonna 2014 Venezuelassa oli yli 40 000 rekisteröityä yhteisöneuvostoa. Suunnitelmana on korvata maan valtio- ja hallintorakenteita yhteisöneuvoston harjoittamalla alueellisella päätäntä- ja toimintavallalla. Yhteisöneuvostot kokoavat yhteen kansalaisia, yhteiskunnallisia liikkeitä ja kansalaisjärjestöjä. Ne harjoittavat osallistuvaa demokratiaa ja suoraa itsehallintoa, monenlaista sosiaalista tuotantoa pitäen sisällään myös ekososialistisia kokeiluja.

Maassa toimi lisäksi yhteisöneuvostojen yhteistyöeliminä 778 virallistettua alueellista kommuunia. Niiden jäsenet valittiin paikallisista yhteisöneuvostoista. Niiden toimialueeseen kuuluivat laajempien projektien rahoitus ja niistä vastaaminen. Ne voivat esittää ehdokkaita osavaltion hallintoon, sosiaalisiin ohjelmiin ja liittovaltion virastoihin. Kommuunit perustettiin presidentti Maduron toimesta. Niiden pitäisi kattaa v. 2019 68 % maan väestöstä. Ne ovat bolivaarisen sosialismin peruspilareita etenkin maaseudulla. Tavoitteena on vuorovaikutukseen perustuvan yhteistyön saavuttaminen kommuunien puheenjohtajien ja paikallishallinnon, valtion ja kansallisen hallituksen kanssa.

LOPUKSI

Bolivaarisen vallankumouksen jatkuminen edellyttää bolivaarista korjausliikettä, uudistuksia omistussuhteisiin, valtion talouteen ja sen rakenteisiin sekä vallanjakoon, luottamuksen palauttamista kansalaisyhteiskunnassa ja väestön sosialistisen tietoisuuden kohentamista. Tämä kaikki edellyttää bolivaarista vallankumousta tukevien kansalaisjärjestöjen, liittolaispuolueiden, yhteisöneuvostojen sekä valtiososialismin ja yhteisöllisen sosialismin kannattajien tasavertaista yhteistyötä päätöksenteossa ja niiden keskinäistä vallanjakoa valtiojohdossa sekä jäsenistön mielipiteen huomioimista PSUV:issa. Valintatilanteen kapitalismin palauttamisen ja sosialismiin siirtymisen välillä ratkaisee lopulta se, että kenellä on kansan enemmistön ja maan armeijan tuki takanaan.

Antonio Gramscin mukaan: ”Yhteiskunta voi olla olemassa ainoastaan valtiona, joka on kaikkien oikeuksien ja velvollisuuksien lähde ja niiden kohde, kaiken yhteiskunnallisen toiminnan samansuuntaisuuden ja onnistumisen tae.” Valtiota tarvitaan edelleen. Kyse on paremminkin valtion luonteesta, vallanjaosta ja siinä vallitsevista omistussuhteista ─ ketä valtio palvelee ja kenen etuja sen olemassaolo suosii. Sillä kenellä on käsissään yhteiskunnan taloudellinen valta ja siihen ankkuroitu poliittinen valta, on viime kädessä hallussaan myös todellinen valta yhteiskunnassa.

Valta yhteisöneuvostoille!

MATTI LAITINEN

Artikkeli perustuu toimittaja James Suggettin 27.12.2015 Venezuelanalysis-sivuilla julkaisemaan artikkeliin ”Potential Paths out of the Economic Crisis” ja Luis Britto Garcian arvioon: Mitä on tehtävä?, aporrea.org 6.1.2016  sekä Matti Laitisen omiin artikkeleihin, hänen v. 2001–2016 bolivaarisesta vallankumouksesta tekemiinsä havaintoihin ja johtopäätöksiin.

 

 

 

 

 

Advertisements

Kommentointi on suljettu.