Huumeiden vastainen sota on vaatinut Meksikossa jo lähes 35 000 uhria, joista valtaosa on viattomia siivilejä. Pelkästään tänä presidenttikauden verisimpänä vuotena 2010 on kuollut jo 10 890 ihmistä. Nyt kymmenen vuotta katkeamatta liittovaltiotasolla hallinneen Kansallisen toimintapuolueen (PAN) ja sen edustajan presidentti Felipe Calderónin viimeaikainen saavutusten juhlinta on herättänyt laajan kritiikin aallon läpi puoluekentän ja jopa entisten tukijoiden.
[Teksti: Sami Laaksonen]
Toisaalta tilastojen mukaan myös Meksikon viimeisten vuosien sosiaalinen kehitys on kielteistä. Vaikka tänä vuonna on juhlittu näyttävästi kahtasataa vuotta itsenäissyyssodan alkamisesta ja sataa vallankumouksesta, Meksikon tulevaisuudennäkymät eivät ole kovinkaan lupaavia. Ilmassa leijuu jopa vallankaappauksen uhka.
Vanhat tukijat uusina kriitikkoina
Vastikään eläköitynyt kenraali Roberto Badillo Martínez kritisoi vahvoin äänenpainoin presidentti Felipe Calderónin hallitusta. Hänen mukaansa ei ole olemassakaan mitään strategiaa taistelussa huumeita vastaan. Sitä vastoin hän muistuttaa vaanivasta pohjoisesta uhasta Meksikolle. Badillo näkee huumeiden vastaisen sodan oivana tekosyynä, joka voisi johtaa Yhdysvaltojen miehitykseen varsinkin jos Meksiko ei irtisanoudu alistuvasta asenteestaan pohjoiseen naapuriin.
Roberto Badillo puhuu huumekaupan kasvun taustalla vaikuttavista todellisista syistä:
”Huumeiden välittämisen takaa paljastuu kurjuutemme eli nuo yli 50 miljoona ihmistä, jotka elävät köyhyydessä. Miksei joku köyhä tarttuisi syöttiin ja tekisi juuri niin kuin hänelle sanotaan asetta ja paria tuhatta viikottaista dollaria vastaan? Siksi taistelun on suuntauduttava viimeisten 28 vuoden uusliberaalia politiikkaa vastaan, sillä se on kurjistanut meitä monin tavoin. Kuitenkin nykyinen hallitus jatkaa tuon politiikan toteuttamista.”
Julkaisemassaan kirjassa Yhdysvaltojen sotateollisuudesta ja talouskriisin aiheuttajista (El complejo militar industrial de Estados Unidos: los responsables de la crisis financiera contemporánea y sus orígenes), Badillo korostaa neljän amerikkalaisen kansallisilla valuuttavarannoilla tuetun pankin roolia uusliberaalin talouspolitiikan globaaleina vetureina. Meksikossa uusliberalismi on tarkoittanut kansallisen teollisuuden heikentämistä ja yritysten sekä pankkien luovuttamista kansainvälisille konserneille.
Kirjassaan Badillo toteaa Meridan aloitteen Yhdysvaltojen huumeidenvastaisen toimiston (DEA) projektiksi, jonka päämäärille liittovaltion hallitus on alistunut. Yhdysvallat onkin käyttänyt Meridan aloitetta hyväkseen soluttautuakseen Meksikon sisäpolitiikkaan:
”Edes tietämättömyyden varjolla ei ole mahdollista ymmärtää, kuinka presidentin gabinetin jäsenet hyväksyivät valtiosihteeri Hillary Clintonin tuoreet lausunnot medioissa. Clinton sanoi ulkoministeri Patricia Espinosalle, että Yhdysvallat perustaa tiedustelutoimiston Meksikoon. Ulkoministeri vastasi lausuntoon hiljaisuudella. Hän ei edes viitsinyt muotoilla kantaansa me-muotoon.”
”Kaiken kaikkiaan Meridan aloite on typerä. Ei ole mahdollista, että Meksiko alistuu Yhdysvaltojen sanelupolitiikkaan vaivaisella 1,5 miljardin dollarin kolmivuotisella tuella, vaikka sen omat kansalliset valuuttavarannot ovat yli 70 miljardia dollaria (joidenkin lähteiden mukaan jo yli 110 miljardia dollaria).”
Myös kongressiedustajana toiminut entinen kenraali toteaa pohjoisen naapurin politiikan edustavan epävakauttamiskehitystä, koska sen puitteissa sallitaan laiton asekauppa etelään. Pelkästään viimeisen neljän vuoden aikana Meksikon armeija on takavarikoinut yli 90 tuhatta yhdysvaltalaista tuliasetta.
”Calderónin hallituksen on aika esittää syytteet laittomasta asekaupasta kansainvälisillä foorumeilla pakottaakseen Yhdysvallat kontrolloimaan aseensa ja pidättämään huumekaupan johtohahmoja myös sen omien rajojen sisällä. Täällä sentään pidätetään joskus joku, mutta siellä ei koskaan ketään.”
Lopuksi Badillo varoittaa nykypolitiikan seurauksista:
”Tällä hallituksen järjestelmällä ei tulla saavuttamaan mitään. Kuolleita tulee olemaan ainakin 40 tuhatta ilman, että mitään ongelmia olisi ratkaistu. Hallituksessa istuvilta meksikolaisilta on löydyttävä sen verran isänmaallisuutta, että he sanoisivat ei Yhdysvalloille, koska se ehdotukset eivät ole maan edun mukaisia. Tyypilliseen tapaansa Kansallinen toimintapuolue (PAN) improvisoi hallituspolitiikkansa. Jos rikollisuuden vastaista politiikkaa ei muuteta, Yhdysvallat voi tunkeutua tai jopa vallata maan huumesodan verukkeella.”
Entinen puoluejohtaja erotettiin puolueesta
Valkosinisen Kansallisen toimintapuolueen (PAN) entinen puheenjohtaja ja vuoden 2006 vaalivilppiin syyllistynyt Manuel Espino kritisoi Felipe Calderónin puolueen juhlatilaisuudessa sunnuntaina 28.11. pitämää puhetta, jonka hän näkee agresiiviseksi ja poliittisesti epäkunnioitavaksi muita ajattelutapoja kohtaan. Espinon mukaan monet Calderónin mainitsemista saavutuksista ovat perusteettomia:
”Hän sanoo, että nyt on enemmän sananvapautta, mutta todistan jatkuvasti erilailla ajattelevien ajojahteja.”
Mikä on yhteenvetonne Kansallisen toimintapuolueen kymmenestä hallitusvuodesta?
”On totta, ettei PAN:in vetämä liittovaltion hallitus ole kyennyt tyydyttämään meksikolaisten toiveita heränneiden odotuksien suhteen. Toisaalta voin myös sanoa entisen presidentin Vicente Foxin hallituksen olleen Felipe Calderónin hallitusta parempi. Nykyinen hallitus on kerryttänyt sosiaalista velkaa enemmän kuin mitä Foxilta jäi jälkeen keskeneräisiä projekteja. Uskon, että nykyinen hallitus voidaan muistaa päättömyydestään huutavimpien haasteiden edessä, jos se ei muuta suuntaansa. Siitä voi tulla pelkkä laskelma kuolleiden lukumäärästä.”
Missä Fox on Calderónia parempi?
”Foxin hallitus oli herkempi ja lähempänä ihmisiä. Se ei järkkynyt kriitikin edessä, mutta ei myöskään pyrkinyt sitä vaientamaan. Vallanjaon rakenteita kunnioitettiin, aloitettiin nyt jo unohtunut taistelu korruptiota vastaan ja demokraattista päätöksentekoa tuettiin. Vaalituloksia ei yritetty vaihtaa ääniin kongressissa, mitä nykyinen hallitus on tehnyt.”
Mitkä näkisitte tilanteen taustasyinä?
”Ne tekijät voivat olla useita. Yksi niistä liittyy Vicente Foxin näkemykseen valtionpäämiehenä. Calderón sen sijaan on kiinnostuneempi hoitamaan eturyhmänsä ja puolueensa kuin meksikolaisten etuja. Siinä on suuri ero. Fox pyrki myös antamaan tilaa gabinetissään parhaille virkamiehille, kun taas Calderón on huolehtinut vain omasta tukiryhmästään.”
Sonoran osavaltion PAN:in järjestyksenpitolautakunta päätti enemmistönsä voimin erottaa Espinon puolueesta marraskuun lopussa.
Presidentti juhli ”saavutuksiaan”
Calderón juhli puolueensa kymmenvuotista taivalta liittovaltion tason hallituksessa ja neljää ensimmäistä vuottaan presidenttinä Kansallisen toimintapuolueen (PAN) tilaisuudessa Kansallisessa auditoriossa tuona sunnuntaina 28. päivänä marraskuuta. Hänen antamansa lausunnot ovat herättäneet laajaa paheksuntaa.
Calderón viittasi suoraan aiempina vuosikymmeninä liittovaltiotason hallitusta johtaneeseen Institutionaaliseen vallankumouspuolueeseen (PRI):
”Meksiko ei ansaitse hyytymistä puoliväliin demokraattisen muutoksen tietä, jonka olemme panneet alulle. Vielä vähemmän Meksiko ansaitsee sitä tragediaa, mitä entiseen palaaminen tarkoittaisi, siis autoritäärisyyttä ja vastuuttomuutta, mikä puolestaan merkitsee köyhyyttä, korruptiota sekä vapauksien ja oikeuksien kieltämistä tai niiden toteutumisen teeskentelemistä.”
Vaikka Calderón ei maininnut PRI-puoluetta nimeltä ei ole mitään toista hallituspuoluetta, johon hän voisi viitata julkisessa puheessaan. Calderón pitääkin PRI:tä syyllisenä kaikkiin ongelmiin Meksikossa:
”Tuo vanha autoritäärinen rakenne on painolastia, joka estää edistymisen. Me kaikki näemme nuo etuoikeuksien puolustamisesta juontavat vaikeudet. Silti niistä ei haluta luopua.”
Calderón ei suorittanut minkäänlaista itsekriitikkiä, vaan syytti turvallisuusongelmistakin aiempia hallituksia:
”Vanha hallinto antoi rikollisuuden kasvaa oman vastuuttomuutensa ja suoran osallisuutensa takia.”
Calderón vannoi jatkavansa ”Meksikon vihollisten” väsymätöntä jahtia. PRI:n hallitsemissa osavaltioissa Tapaulipasissa, Nuevo Leónissa ja Chihuahuassa sekä Demokraattiisen vallankumouspuolueen (PRD) Michoacanissa liittovaltion läsnäoloa aiotaan lisätä kansalaisten auttamisen veruukkeella korkeiden väkivaltatilastoiden vähentämiseksi. Kuitenkin PAN-puolueen etujen mukaista on painostaa kansalaisia juuri siellä, mistä se haluaa kerätä aikaisempaa enemmän ääniä vuoden 2012 presidentinvaaleissa. PRI:n nuori presidenttiehdokas Enrique Peña Nieto on edelleen vahvoilla gallupeissa taisteltaessa seuraavasta presidentistä.
Hallituksen vastuu lisääntyneestä väkivallasta kiellettiin:
”Päinvastoin väkivalta ja rangaisemattomuuspolitiikka vaativat hallitukselta toimia. Emme voi unohtaa perustavanlaatuista totuutta: väkivalta on rikollisten syytä, ei hallituksen jolla on ollut rohkeutta taistella sitä vastaan.”
Calderón kutsui PAN-puolueen hallituksia ”humanistisiksi”, koska hänen mukaansa terveydenhoidon, asumisen, talouden, köyhyydenvastaisen taistelun, ympäristön, infraestruktuurin, koulutuksen ja demokratian saralla on edistytty merkittävästi. Kuitenkin vuonna 2006 vaalivilpillä presidentinvaalit voittanut PAN ja Calderón saivat vastikään tuomionsa kansainvälisillä foorumeilla, kun Latinalaisen Amerikan ja Karibian talouskomissio (CEPAL) kertoi raportissaan Meksikon kansan kurjistuneen entisestään vuoden 2006 jälkeen, vaikka köyhyys alueella on yleisesti vähentynyt viime vuosina. Silti Calderón kehui toimiaan talouskriisiä vastaan esimerkillisiksi ja sanoi kriisin tulleen Meksikoon ulkopuolelta maailmanlaajuisen dominoefektin seurauksena.
Puoluepolitiikkaa yhteistyön hinnalla
Enemmistöä maan kongressissa hallussaan pitävä PRI hallitsee parhaillaan myös 20 osavaltiota kaikkiin 31 osavaltiosta ja pääkaupunkina toimivasta hallintoalue Distrito Federalista. Irtisanoutumalla entistä selkeämmin nelivuotisesta poliittisesta liittolaisestaan PRI:stä, presidentti Calderón teki samalla vaikeaksi yhteistyön kongressin kanssa. Ilman Institutionaalisen vallankumouspuolueen panostuksia Calderónista ei olisi tullut presidenttiä vuoden 2006 vilpillissä vaaleissa. PRI puolue on jo ehtinyt tuomita lausunnot, joiden mukaan se olisi syypää köyhyyteen ja korruptioon. Kongressin puheenjohtaja, PRI:n värejä edustava Jorge Carlos Ramírez Marín kyseenalaisti presidentin motiivit:
”Kongressin puheenjohtajana tuomitsen jyrkästi yhden poliittisen toimivallan lausunnot yhtä poliittista puoluetta vastaan. Kongressin puheenjohtajana tuomitsen myös jyrkästi tasavallan presidentin puolueensa puhujanpöntästä käsin tekemät huomiot puolueellisiksi kuvauksiksi todellisuudesta.”
PRI:n kongressiedustaja César Augusto Santiago Ramírez jatkoi samalla linjalla:
”Meitä huolestuttaa presidentin heikko taso. Hänen ei pitäisi olla vulgaaristi huolissaan puolueensa vaalimenestyksestä. Hänen ei pitäisi puuttua toisten asioihin. Tuomioistuimen on rangaistava häntä puolueensa edun ajamisesta, koska sen vaikutukset heijastuvat koko yhteiskuntaan.”
PRD-puolueen José Narro Céspedes muistutti PRI:tä sen todellisista kasvoista osana niin sanottua PRIAN-liittoa, jonka muodostavat sekä PRI että PAN:
”Mistä muutoksesta puhumme? Jos kerran ensin hallitsi PRI PAN:in tuella ja nyt hallitsee PAN PRI:n tuella. Olemme nähneet jatkuvuuden kritisoimanne vanhan hallinnon ja uusliberaalin politiikan soveltamisen välillä.”
PRI:n toinen kongressiedustaja Carlos Flores Rico teki Calderónille liudan kysymyksiä:
”Missä olette herra presidentti? Tiedättekö edes missä olette? Missä on presidentti? Mihin aikaan hän sulkee Los Pinosin presidentinpalatsin verhot? Miksette jo lähtisi herra presidentti? Miksette tunne häpeää herra presidentti? Herra presidentti, jo riittävät hyvät aikeet. Jo riittää selittely, haluamme kehitystä, herra presidentti. Mitä ette voi tehdä on syyttää ilman todisteita, herra presidentti. Ette voi välttää argumenttejä ja juonitella pahantahtoisesti sekä puhua pahaa haukkuaksenne vastapuoltanne.”
Tilastotkin tuomitsevat Meksikon
Latinalaisen Amerikan ja Karibian talouskomission (CEPAL) mukaan köyhyys kasvoi Meksikossa talouskriisin aikana muita alueen maita enemmän. Myös tulonjaon tasa-arvoistuminen koki muita maita vahvemman takaiskun juuri Meksikossa. Pelkästään vuonna 2009 ainakin 4,4 miljoonaa meksikolaista palasi köyhyysrajan alapuolelle. Aika ajoin on puhutta jopa 6 miljoonasta köyhtyneestä pelkästään vuoden 2009 aikana.
Latinalaisen Amerikan sosiaalinen panorama on CEPAL:in julkaisu, joka paljastaa pätevän työllisuuspolitiikan ja riittävien julkisten investointien pelastaneen valta osan alueen maista köyhtymiskehitykseltä talouskriisin olosuhteissa.
Sen jälkeen kun presidentti Calderón astui virkaansa Meksiko köyhtyi 3,1 prosenttia lisää. Vielä vuonna 2006 köyhiä oli 31,7 prosenttia ja vuonna 2008 jo 34,8 prosenttia. Myös äärimmäinen kurjuus kasvoi 8,7:stä 11,2 prosenttiin. Kuitenkin pelkästään vuoden 2009 aikana 6,5 prosentin pudotus bruttokansatuotteessa heijastui köyhyyden kasvuna neljällä prosentilla.
CEPAL:in meksikolainen pääsihteeri Alicia Bárcena vetoaa valtion rooliin köyhyyden vähentämisessä:
”Omistamme tämän raportin ennen kaikkea alle 29-vuotiaille lapsille ja nuorille nähdäksemme millä tavoin heihin voitaisiin sijoittaa enemmän, ennen kaikkea koulutukseen. Heille on myös luotava enemmän taitoja työmarkkinoille integroitumiseen. Se on ongelmien taustalta löytyvä syy. Ehdotamme, että valtio näyttelisi elintärkeää roolia tässä kehityksessä, joka lisäisi panostuksia jokaista opiskelijaa kohden.”
”Näemme nuorisoon ja lapsiin kohdistuvat sosiaaliset sijoitukset tärkeinä, koska juuri siinä vaiheessa epätasa-arvo linkittyy huumekauppaan. Jos nuoret löytävät virikkeitä koulumaailmasta ja työelämästä, he voivat loittoontua yhä kauemmas järjestäytyneestä rikollisuudesta. Heille on oltava tarjolla mahdollisuuksia sosiaaliseen liikkuvuuteen.”
”Valtion aktiivinen rooli tuotannossa ja työelämässä on korvaamaton. Onhan historia näyttänyt, etteivät itseään säätelevät markkinat kykene tasapainottamaan tuotantoa, suojelemaan työpaikkoja tai vähentämään tuloeroja saatika takaamaan hyvinvointia.”
Suunnitteleeko Calderón vallankaappausta?
Erään teorian mukaan Felipe Calderón puhuu Meksikon tilanteesta niin myönteisesti, koska lisääntyvä sosiaalinen ja poliittinen kaaos suosii hänen suunnitelmiaan matkalla kohti pysyvämpää poikkeustilaa, jonka aikana voitaisiin rajoittaa kaikkia kansalaisoikeuksia äänestämisestä sananvapauteen.
Aikoinaan vuonna 2006 median ja PRI-puolueen tuella sekä vaalivilpin mahdollistamalla teknisellä vallankaappauksella niin sanotuksi presidentiksi noussut Calderón on senkin jälkeen luottanut yksityisomistuksessa olevien mediayhtiöiden yhteiskunnalliseen rooliin Meksikon hallitsemisessa. Äärioikeistolaiseen tyyliin hallita kuuluu tietysti myös armeijan vallan lisääminen, minkä Calderón on toteuttanut esimerkillisesti. Julkisen turvallisuuden kriisiksi paisunut huumesota ja viimeaikainen talouskriisi ovat olleen omiaan legitimioimaan laittomasti saavutettu asema valtionpäämiehenä.
Maan suurin mediakonserni ja useissa Latinalaisen Amerikan maissa toimiva Televisa on ryhtynyt tukemaan tällä hetkellä vahvimmaksi presidenttiehdokkaaksi gallupeissa nähtyä Estado de Méxicon osavaltion kuvernööriä ja PRI-puolueen Enrique Peña Nietoa, joka ei kuitenkaan ole vielä virallisesti ehdolla presidentiksi vuoden 2012 vaaleissa. Siksi ensimmäistä kertaa Meksikon lähihistoriassa hallituksen ja Televisan välit ovat viilenneet.
Calderónin yhä agressiivisempi suhtautuminen huumeiden vastaiseen sotaan ei kerro vaaleja ennakoivasta asenteesta tai ylipäätänsä kunnioituksesta demokratiaa kohtaan. Jos hän asettui valtaan jo kerran väkivaltaisesti, miksei hän olisi kykenevä tekemään sitä uudelleen. Meksikon perustuslaki on kieltänyt aina vuodesta 1917 lähtien presidenttien ja kuvernöörien valitsemisen uudelleen virkoihinsa. Siksi Calderón ei ajattele tulevia presidentinvaaleja. Hänen vaihtoehtonsa pysyä vallassa ovat toisaalla. On poikkeuksellista, ettei hallituspuolueella ole omaa presidenttiehdokasta vain puolitoista vuotta ennen heinäkuun 2012 presidentinvaaleja, vaikka opposition ehdokkaat ovat käyneet epävirallisia kampanjoitaan enemmän tai vähemmän julkisesti aina vuodesta 2006 lähtien.
Viime aikoina väkivalta on kiihtynyt erityisesti Ciudad Juárezissa, jossa liittovaltion poliisi on murhannut useita militarisointia vastustaneita opiskelijoita sekä Monterreyn, Reynosan, Morelian ja Acapulcon kaupungeissa. Väkivaltaisimmilla alueilla useimmat perustavanlaatuiset oikeudet aina henkilökohtaisesta koskemattomuudesta vapaaseen liikkumiseen ovat tulleet kyseenalaisiksi tai kadonneet kokonaan. Siksi voitaisiin jo alkaa puhua valtiosta, joka toimii jatkuvassa poikkeustilassa ainakin laajoilla alueilla Pohjois-Meksikoa.
Ehkä Calderón ei huolestu vuoden 2012 vaaleista, koska hän ei aio sallia niiden järjestämistä laisinkaan. Sen sijaan Calderónin hallitus on hyväksynyt 20 vuoden takaiseen Kolumbian suunnitelmaan vertautuvan Meridan aloitteen, joka sallii puuttumisen Meksikon sisäpolitiikkaan ja turvallisuuspolitiikkaan heikentäen siten valtion riippumattomuutta ja määräysvaltaa omista asioistaan. Meridan aloite voi pahimmillaan tarjota Yhdysvalloille mahdollisuuden järjestää Kolumbian tavoin maanomistusoikeudet ja luonnonvarat monikansallisten suuryhtiöiden haltuun paikallisen hallituksen tuella.
Yhdysvaltojen intressit Latinalaisessa Amerikassa ovat tulleet jälleen ajankohtaisemmiksi ja agressiivisemmiksi nykyisen talouskriisin myötä. Yhdysvallat on tavanomaisesti nähnyt Latinalaisen Amerikan loputtomana raaka-ainevarastona, josta se saa myös tarvitsemaansa halpaa työvoimaa taloutensa rattaisiin. Toisaalta useiden alueen maiden kuten Ecuadorin, Bolivian ja Venezuelan selkeä irroittautuminen uusliberaalista politiikasta on saanut Yhdysvallat entistä mustasukkaisemmaksi niin sanotun strategisen reservinsä suhteen. Meksikon pohjoinen naapuri on sekaantunut viime vuosina vallankaappausyrityksiin Venezuelassa, Boliviassa ja Ecuadorissa, vaikka sen aikeet suorittaa vallankaappaus on onnistunut puolittain vain Hondurasissa, jossa paikallinen hallitus ei nauttinut yhtä suurta kansantukea eikä omannut yhtä järjestäytynyttä kansalaisyhteiskuntaa kuin Andeilla.
Vaikka Yhdysvaltojen äärioikeisto tukisikin poikkeustilaa, militarisointia ja lopulta vallankaappausta Meksikossa, Calderónin poliittinen tuki ei välttämättä riitä sellaisen suunnitelman toteuttamiseen. Maa on vain osittain hänen hallittavassaan eikä hän ole vahva valtionpäämies. Kaiken lisäksi Meksikon yläluokka ja taloudellinen eliitti on jakautunut vuoden 2012 presidentinvaalien suhteen. Silti Calderón voi epätoivoissaan sortua Kansallisen toimintapuolueen (PAN) tuella tuhoisaan yritykseen kaapata itsellensä valta vuoden 2012 presidentinvaalien aattona.
Lähteet: La Jornada, El Chamuco y los Hijos del Averno
Latinalaisen Amerikan solidaarisuusverkosto 