Avainsanaan ‘Sosiaalinen oikeudenmukaisuus’ liitetyt artikkelit

Vaikka Perun uudeksi presidentiksi valittu syrjäisen vuoriston opettaja Pedro Castillo voitti vaalit vain 50 000 äänen turvin, kaksi kolmasosaa alueista piti häntä parhaana vaihtoehtona maan johtoon.

Heinäkuun lopussa, kun Peru juhlii 200-vuotista itsenäisyyttään ja aloittaa kolmannen vuosisatansa valtiona, sen johtoon nousee juuri tuolloin maaseudun opettaja ja itsepuolustusjoukkojen (rondero) jäsen Pedro Castillo Terrones. Castillo ja Perú Libre -puolue ovat saaneet niukan enemmistön presidentinvaalien toisen kierroksen äänistä. Uudet kongressiedustajat aloittavat työnsä 27.7. ja kun Peru juhlii ensimmäistä 200 vuottaan kansakuntana 28.7., sen presidentiksi nousee syvien kansanrivien edustaja, rehellinen ja vaatimaton Pedro Castillo Cajamarcan maakunnasta.

Vaalien toisen kierroksen äänestysprosentiksi tuli 74,7, mikä on parannus ensimmäisen kierroksen äänestysvilkkauteen, joka oli lähes tarkalleen 70 prosenttia. Tämä tarkoittaa, että toisella kierroksella annettiin noin 2,6 miljoonaa hyväksyttyä ääntä enemmän. Castillo sai ensimmäisellä kierroksella 18,9 prosenttia ja 2,7 miljoonaa ääntä, kun Keiko Fujimori taas sai 13,4 prosenttia 1,9 miljoonalla äänellään. Toisella kierroksella vasemmistolainen Castillo on saamassa yli 8,8 miljoonaa ääntä ja oikeistolainen Fujimori noin 50 000 ääntä vähemmän. Virallisen laskennan lähes valmistuttua (99,9 prosenttia) vaalien jälkeisenä viikonloppuna Castillon etumatka on jo tavoittamattomat 0,2 prosenttiyksikköä: 50,1−49,9.

Perun valtiovalta on kulkenut kriisistä etenkin viimeisen presidenttikauden aikana, jolloin valtion päämiehen virkaa on hoitanut neljä eri henkilöä ja parlamenttikin on hajotettu kerran, puhumattakaan maan seisauttaneista massiivisista mielenilmauksista tai niihin kohdistetuista sortotoimista. Tällä pian alkavalla viisivuotiskaudella Castillon tehtäviin kuuluu luottamuksen, vakauden ja toivon palauttaminen poliittista järjestelmää kohtaan. Suuren, vauraan ja monikulttuurisen maan hallitsemisessa aiotaan panostaa etenkin korruption kitkemiseen, tuloerojen vähentämiseen, kansallisen omaisuuden parempaan jakamiseen, oikeusjärjestelmän ja muiden instituutioiden uudistamiseen sekä julkiseen koulutukseen ja terveydenhuoltoon. Esimerkiksi myös aluehallintoa aiotaan tasapuolistaa. Aluksi koronakriisiin on vastattava rokotusohjelman vauhdittamisella.

Peru Libre ja Castillo tähtäävät radikaaliin yhteiskunnalliseen muutokseen kutsumalla koolle uuden perustuslain säätäjät, jotka todennäköisesti tullaan Chilen tavoin valitsemaan suorilla vaaleilla. Kuitenkaan vasemmistolla liittolaisineen ja tukijoineen ei ole täyttä mandaattia viedä läpi tahtomiaan isoja uudistuksia, koska maan kongressi on kokoonpanoltaan hajanainen ja moninainen. Siellä on enemmän oikeiston kuin vasemmiston edustajia, joten Castillon ryhmä ei saa yksin läpi ehdotuksiaan. Käytännössä sen on saatava vasemmistolaiset ja keskustalaiset ryhmät tuekseen perustuslain muuttamiseksi.

Perussa äänestettiin uudesta kongressista jo huhtikuussa

Perun vaalituloksessa huolestuttavaa on sen samankaltaisuus viiden vuoden takaiseen tilanteeseen. Silloinen presidentti Pedro Pablo Kuczynski (PPK) ei kyennyt uudistuksiin, koska Keiko Fujimorin johtama Fuerza Popular vastusti kaikkia sen aloitteita. Tiukka vastakkainasettelu vei lopulta koko maan romahduksen partaalle. FP sai 2015 73, ja presidentin PPK-puolue Peruanos por el Kambio 18 paikkaa, jolla se oli kongressin kolmanneksi suurin ryhmä. Tilanne on kuitenkin nyt parempi, sillä huhtikuun vaaleissa Perú Libre voitti puolet enemmän paikkoja yksihuoneisesta kongressista (37) ja on tulevan parlamentin suurin poliittinen ryhmä.

Siinä missä Perú Libre on suurin eduskuntaryhmä 37 paikallaan, on Fuerza Popularilla “vain” 24 paikkaa. Kahdeksalla muulla ryhmällä on 69 paikkaa. Viiden pienemmän ryhmän (25 paikkaa) lisäksi kolmella ryhmällä on 44 paikkaa: Acción Popular (16), Alianza para el Progreso (15) ja Renovación Popular (13). Alustavien arvioiden mukaan Fujimori liittolaisineen voi saada kongressissa kokoon 59 paikan rintaman ja Castillo 42 paikkaa, mutta käytännössä loput 29 kaikkiaan 130 edustajasta voivat kääntää tasapainon joko oikeisto- tai vasemmistokoalition eduksi.

Castillon puolue Vapaa Peru (Perú Libre) on suhteellisen pieni, mutta radikaali 5 200 hengen puolue, jonka ideologiaan mahtuu muun muassa marxismi-leninismi, mariateguismi, anti-imperialismi ja antifujimorismi ja chavismi. Puolueen logo on lyijykynä punaisella taustalla. Alueellisen tason puolue perustettiin jo 2007, mutta 2012 siitä tuli kansallinen puolue, se lasketaan perustetun varsinaisesti 2016, kun Perú Libre ja Perú Libertario yhdistyivät ja se sai nykyisen nimensä vasta 2019.

Vapaa Peru -puolue pitää itseään sosialistisena vasemmistona. Se haluaa edustaa niin sanotun syvän Perun, alkuperäiskansojen ja perinteiden ääntä. Tuleva kongressiedustaja Julián Palacín on luonnehtinut puoluettaan demokratiaa kunnioittavaksi kansanläheiseksi vasemmistoksi ja sosialistiseksi työväenpuolueeksi, joka vertautuu hänen mukaansa presidentti Andrés Manuel López Obradorin Morena-puolueeseen Meksikossa.

Perú Libre ja Pedro Castillo kannattavat federalistista vallan jakamista eli vahvempaa aluepolitiikkaa. Puolueen ja sen ehdokkaan aikeisiin kuuluu presidentin palkan laskeminen. Taloudellisessa mielessä ryhmittymä uskoo ”kansantalouteen, jota markkinat tukevat”. Talouden on syytä lähteä kansan tarpeista. Valtion taas on oltava aktiivinen toimija, tukipylväs ja markkinoiden suitsija. Nykyinen markkinatalous nähdään uusliberaalisen talousajattelun tuottamaksi ongelmaksi. Siksi painotus kohdistuu valtion ja markkinoiden suhteisiin, joiden ei pidä olla markkinoiden sanelemia, mutta joita markkinat voivat täydentää.

Entisen presidentin Alberto Fujimorin varsin kyseenalaista laittomuuden ja väkivallan perinnettä vaaliva Fuerza Popular tuli toiseksi kongressivaaleissa. Se sai itselleen 24 paikkaa. Acción Popular on liberaalikeskustalainen ryhmä, joka on yhä edelleen olemassa olevista puolueista se, joka on pitänyt hallussaan useimmiten presidentin virkaa demokratian aikana, nyt sen kannatus oli 17 edustajaa. Alianza para el Progreso on konservatiivinen oikeistopuolue, jolle siunaantui 15 kongressipaikkaa. Äärioikeistolaisia elementtejä sisältävä sosiaalikristittyjen puolue Renovación Popular näyttäisi saavan 13 edustajaa maan parlamenttiin. Muut viisi pienempää ryhmää saivat läpi yhteensä 24 edustajaa, joten niilläkin on oma painoarvonsa kaikkiaan kymmenen puolueen kokonaisuudessa.

On selvää, että oikeistolla tulee presidentinvaalien tuloksesta riippumatta olemaan vahvempi asema Perun kongressissa kuin esimerkiksi naapurimaa Ecuadorin edustajainhuoneessa. Neljä puoluetta, FP, AP, toinen AP ja RP, siis ”populäärit” ja Liitto kehitystä varten voivat todennäköisesti löytää 69 edustajan enemmistön maan 130-paikkaisesta lakia säätävästä elimestä. Perustuslain muuttaminen ei siis liene kovin helppo tehtävä Castillon 37 paikan vasemmistoryhmälle.

Kansan tahto voitti eliitin

Amerikkojen valtioiden järjestön (OEA-OAS) tarkkailijat ovat jo julistaneet vaalit luotettaviksi ja puhtaiksi, vaikka Keiko Fujimori on elätellyt perusteettomia syytöksiä vaalivilpistä. Syyttäjä José Domingo Pérez on puolestaan huomauttanut Fujimoria ehdonalaisen tutkintavankeutensa rikkomisesta, mikä saattaisi johtaa uuteen vangitsemiseen. Hänen tiedetään olleen yhteydessä Lava Jato -korruptiotapauksen todistajaan Miguel Torres Moralesiin. Torres esiintyi Fujimorin asianajajana keskiviikkona 9.6. pidetyssä lehdistötilaisuudessa. Presidentinpalatsin (Casa de Gobierno) sijaan diktaattorin tytär saattaakin päätyä piakkoin uudelleen kaltereiden taakse. Jo maaliskuussa syyttäjä Pérez vaati Keiko Fujimorille 30 vuoden ja kymmenen kuukauden vankilatuomiota rahanpesusta, järjestäytyneestä rikollisuudesta, oikeuden toteutumisen estämisestä ja väärästä todistajalausunnosta.

Fuerza Popular ja sen presidenttiehdokas Keiko Fujimori olisivat halunneet pyytää lisäaikaa tehtaillakseen ehdotuksia äänten hylkäämisestä. Kansallinen vaalilautakunta (JNE) kuitenkin hylkäsi vaatimukset äänin 3−1 ja piti voimassa säädöksen valituksien vastaanottamisen takarajasta 9.6. Hävitessään vuoden 2016 vaalit Pedro Pablo Kuczynskille 41 000 äänellä ja 0,2 prosentilla Fujimori ei riitauttanut vaalituloksia. Vaikka oikeiston ehdokas voi halutessaan pitää yllä spekulaatioita vaalien puhtaudesta, laillisia valituksia ei tulla näkemään nytkään eikä vaalivilpistä ole muutoinkaan löydettävissä mitään todisteita.

Oikeiston ja sitä auliisti tukevien medioiden vaalikampanjointia leimasi kommunismin ja terrorismin pelon lietsonta. Castilloa haluttiin verrata etenkin Venezuelan johtajaan Hugo Cháveziin, vaikka todellisuudessa hän muistuttaa poliitikkona enemmän naapurimaa Bolivian entistä presidenttiä Evo Moralesia. Moralesin tavoin hän on alkuperäiskansojen, maaseudun ja ammattiyhdistysliikkeen kansanomainen, rehti ja suorapuheinen edustaja, joka tavoittelee maahansa uutta perustuslakia ja pyrkii kaivosteollisuuden sekä muiden luonnonvarojen tiukempaan valtiolliseen kontrolliin, jotta niistä saatavat liikevoitot eivät valuisi ulkomaisille yrityksille, vaan ne voitaisiin käyttää Perun kehittämiseen.

Castillo-ilmiö, jossa pienen budjetin pienen puolueen syrjäisen maaseudun varsin tuntemattomasta radikaalista vasemmistolaisesta opettajasta ja itsepuolustusjoukkojen jäsenestä tuli kaikkien yllätykseksi Latinaisen Amerikan kuudenneksi suurimman talouden uusi johtaja, on varsin erityinen. Peru on parhaillaan syvässä poliittisessa ja sosiaalisessa kriisissä, jota maan paha pandemiatilanne ja sen aiheuttama lama ovat vain pahentaneet. Perussa on päätetty, että poikkeukselliset ajat vaativat uudenlaisia johtajia. Andien vuoristojen kylien ääni ei ole koskaan hallinnut Limassa, joten kyse on valtavasta muutoksesta. Perun poliittinen eliitti on ollut tavanomaisesti hyvin kaupunkikeskeistä.

Kun media kävi Chotan miehen kimppuun mustamaalauskampanjoillaan, pelon ilmapiirin luomiseksi ja tehdäkseen absurdeja väitteitä diktatuurista ja talouden täydellisestä romahtamisesta esittäen vasemmistolaisen ehdokkaan “kansallisen itsemurhan vaihtoehdoksi”, Castillo laittoi kampoihin suorapuheisuudellaan ja pyrki kääntämään huomion maan todellisiin ongelmiin ja etenkin poliitikkojen unohtamiin ja hiljentämiin väestönosiin, politiikan arjessa näkymättömäksi tehtyihin alkuperäiskansoihin, vähävaraisiin ja syrjäseutujen asukkaisiin. Kun nämä kansalaiset kokivat tulleensa kuulluiksi ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin, eivät edes suurten mediatalojen kampanjat horjuttaneet heidän uskoaan aidon muutoksen mahdollisuuteen. Sen sijaan Liman ja muiden suurten kaupunkien asukkaiden enemmistö koki tulleensa loukatuiksi, kun yhtäkkiä heidät “alennettiin” samalle tasolle kuin maaseudun köyhin ja vähiten koulutettu kansa, mikä nosti jälleen esille rakenteellisen rasismin syvän railon, joka on iso osa kaupunkien ja maaseudun perinteistä vastakkainasettelua.

Pedro Castillo voitti vaalit maan pohjois- ja keskiosan alueilla San Martínissa, Cajamarcassa, Amazonasissa, Huánucossa, Pascossa ja myös Junínissa, missä Perú Libre on aiemmin pitänyt hallussaan paikallishallintoa. Toisaalta vasemmisto voitti myös Áncashissa Liman pohjoispuolella ja Madre de Diosin viidakkoalueella. Andien eteläisellä alueella, jossa tavanomaisesti äänestetään toisin kuin pääkaupungissa ja jossa kytee eräänlainen jatkuva kapinahenki, Castillo tukijoineen voitti Arequipan, Moqueguan ja ja Tacnan alueilla. Huancavelicassa, Ayacuchossa, Apurímacissa, Cuscossa ja Punossa Perú Libren ehdokas keräsi jopa yli 80 prosenttia annetuista äänistä.

Keiko Fujimori sen sijaan voitti pääkaupunki Limassa, La Libertadissa, Icassa, pohjoisissa Tumbesin, Piuran ja Lambayequen maakunnissa sekä sademetsien Ucayalin ja Loreton alueilla. Siinä missä Fujimori otti voiton kahdeksalla alueella, voitti Castillo kaikkiaan 16 alueella. Vaikka vaalit olivat numeroiden valossa varsin tasaiset, tuki kaksi kolmasosaa alueista vasemmiston ehdokasta. Kuitenkin äänissä mitattuna ero tasoittui, koska oikeiston ehdokasta tuettiin Limassa ja läheisellä Callaon alueella (distrito), joissa asuu noin 40 prosenttia koko laajan 32,6 miljoonan asukkaan ja lähes 1,3 miljoonan neliökilometrin maassa, joka on väestöltään noin kuusi kertaa ja kooltaan melkein neljä kertaa Suomea suurempi.

Vasemmisto voitti vaalit kaikkiaan 16 maaseutuvaltaisemmalla alueella, kun oikeiston kannatus rajoittui isoimpiin kaupunkeihin ja rannikon asutuskeskuksiin. Etelä-Perussa Castillon kannatus oli jopa yli 80 prosenttia.

Reaktioita Pedro Castillon voittoon

Jo silloin, kun Pedro Castillo voitti presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen Bolivian entinen presidentti Evo Morales onnitteli häntä Twitterissä julkaistessaan yhteiskuvan vasemmistopoliitikoista:

− Tervehdimme ja ilmaisemme kunnioitusta ja ihailua Perun Pedro Castillolle, jolla on samankaltainen ohjelma kuin meillä: rauhanomainen demokraattinen ja kulttuurinen vallankumous, luonnonvaroja puolustaen ja perustuslakikokouksen koolle kutsuen, kansan hyväksi, jotta sosiaalinen oikeudenmukaisuus toteutuisi.

Keskiviikkona 9.6. kolmantena päivänä vaalien jälkeen, kun vasemmiston vaalivoitto alkoi näyttää varmalta, Evo Morales ilmaisi tukensa Perú Libren ehdokkaalle:

− Pedro Castillo, sielunveli ja taistelukumppani, olet kansallismielisten sosiaalisten ja ammatillisten liikkeiden ylpeydenaihe. Suuret onnittelut tästä voitosta, joka on perulaisen kansan voitto, mutta myös latinalaisamerikkalaisen kansan voitto, joka haluaa elää sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kanssa!

Argentiinan presidentti Alberto Fernández onnitteli Castilloa torstaina 10.6., kun hänen voittonsa näytti yhä vääjäämättömämmältä:

− Otin tänään yhteyttä Perun presidentiksi valittuun Pedro Castilloon. Ilmaisin hänelle haluni yhdistää voimamme Latinalaisen Amerikan eduksi. Olemme syvästi sisarellisia kansakuntia. Juhlin sitä, että rakas perulainen kansa kohtaa tulevaisuuden demokratiassa ja institutionaalisella vakaudella.

Castillo kiitti Fernándezin onnitteluista ja korosti yhteistyön pyrkivän tekemään Latinalaisesta Amerikasta oikeudenmukaisemman, demokraattisemman ja vapaamman. Brasilian entinen presidentti ja tuleva presidenttiehdokas Luiz Inácio Lula Da Silva ilmaisi niin ikään tyytyväisyytensä naapurimaan vaalivoittajaan:

− Haluan onnitella Pedro Castilloa tärkeästä voitosta ja Perun kansaa vapaista ja demokraattisista vaaleista. Perulaisten vaaliuurnien tulos on symbolinen ja edustaa uutta edistysaskelta rakkaassa Latinalaisessa Amerikassamme käytävässä kansojen taistelussa.

Myös Ecuadorin entinen vasemmistolainen presidentti Rafael Correa osoitti tukensa Perun tulevalle valtionpäämiehelle:

− … Ja Perulla on uusi presidentti, vaatimaton maaseudun opettaja. Nöyriä on pelättävä, katsokaa mitä Lula tai Evo tekivät. Ikuisesti voittoon asti, presidentti Castillo!

Perun syvä poliittinen kriisi

Perussa on eletty pitkää ja monimutkaista sekä laajaa poliittista kriisiä tavalla tai toisella jo ainakin 1990-luvun alusta lähtien, joten aiheesta voisi kirjoittaa useamman tutkimuksen tai kirjan. Keskityn tässä kuitenkin vain siihen poliittiseen kriisin, joka on ravistellut politiikkaa viimeisten vuosien aikana. Sen takia Perulla on ollut neljä presidenttiä viimeisen viiden vuoden aikana. Erimielisyydet ovat myös näkyneet kaduilla erinäisinä mielenilmauksina.

2016 valtaan astunut tuorein vaaleilla valittu presidentti Pedro Pablo Kuczynski ja hänen hallituksensa ajautuivat kriisiin syyskuussa 2017 ja maaliskuussa 2018 ensimmäinen varapresidentti Martín Vizcarra ryhtyi presidentiksi Kuczynskin erottua. Vizcarra hajotti maan kongressin 30.9.2019 sen jälkeen, kun hallitus ja oppositio olivat ottaneet rajusti yhteen. Fujimorien äänenkannattaja ja yli puolta kongressipaikoista aina syyskuuhun 2019 asti hallinnut Fuerza Popular syytti hallitusta kyvyttömäksi, korruptoituneeksi ja autoritääriseksi, kun Vizcarran hallitus taas ei pitänyt opposition tavasta vaikeuttaa hallituksen toimintaa eikä hyväksynyt sen vastarintaa oikeudellisen ja poliittisen reformin torjumiseksi.

Ongelmat alkoivat kasautua jo vuonna 2016, kun brasilialaisen rakennusalan yhtiön Odebrechtin lahjusjupakka alkoi paljastua koko laajuudessaan. Odebrecthtin tiedettiin lahjoneen niin Kuczynskin kuin entiset presidentit Ollanta Humalan, Alejandro Toledon ja Alan Garcían, joka teki itsemurhan 2019 ennen pidätystään. Myöskään näitä presidenttejä edeltänyt Alberto Fujimori (1990−2000) ei ole maineeltaan mitenkään puhtoinen, koska hän suorittaa parhaillaan 25 vuoden vankilatuomiota korruptiosta ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. Häntä ei tosin ole syytetty Odebrecht-lahjuksista, mutta hänen tytärtään ja presidenttiehdokas Keiko Fujimoria kylläkin.

Vizcarran noustua valtaan oppositiojohtajan Keikon ”vainoaminen”, kuten jotkut asian esittävät, alkoi. Lokakuussa 2018 hänet pidätettiin rahanpesusta Lava Jaton ja Odebrechtin lahjustapauksiin vedoten. Häntä epäiltiin myös epäsäännöllisestä vaalikampanjarahoituksesta. Hän oli tutkintavankeudessa vuoden 2019 loppupuolella, kunnes perustuslakituomioistuin vapautti hänet, koska pidättämisen jatkamiselle (perusoikeuksien takaaminen, habeas corpus) ei löydetty riittävästi laillisia perusteita. Keiko ehti suorittaa muutaman kuukauden lisää väliaikaista korruptiotutkinnan vankeuttaan tammikuusta 2020 lähtien, mutta pääsi pois lukemasta tiilenpäitä toukokuussa 2020 vedottuaan koronavirusinfektion riskiin. Nyt hän tavoittelee Perun presidenttiyttä kolmatta kertaa peräkkäin. Koska hän selvisi vaalien toiselle kierrokselle, hän on edelleen Perun oikeistopoliitikkojen suosituin vaihtoehto.

Alun perin poliittinen tilanne maassa kiristyi, koska vuoden 2016 hallituspuolue Peruanos por el Kambio ja Kuczynski voittivat vaalit vain niukasti eivätkä saaneet riittävää enemmistöä maan yksikamariseen kongressiin. Konservatiivisen ja autoritäärisen ideologian eli fujimorismon luomus Fuerza Popular puolestaan otti kamarin yksin haltuun 73 paikallaan. Vaalit olivat kärjistäneet ryhmien riitelyä vallasta, vaikka niiden välillä ei todellisuudessa ollut kovin suuria periaatteellisia eroja.

Odebrect on osa laajempaa Lava Jato -tutkintaa, joka toi lisää mutkia matkaan joulukuussa 2016. Syyttäjä José Domingo Pérezin johtamat tutkimukset viittasivat suoraan entisiin presidentteihin ja Keiko Fujimoriin. Samalla ne kuitenkin pitivät sisällään silloisen presidentti Kuczynskin, jota syytettiin ilman sen suurempia todisteita syyttäjänviraston painostamisesta. Suurinta oppositiopuoluetta Fuerza Popular taas syytettiin omiensa suojelemisesta, johon se pyrki muun muassa kongressissa perustetun Lava Jato komission avulla. Sillä ei ollut varsinaista oikeudellista valtaa, mutta se pyrki tutkimaan oma-aloitteisesti tapaukseen liittyvää poliittista korruptiota.

Kun entisen presidentin Ollanta Humalan puoliso Nadine Heredia vangittiin, Kuczynski erosi ja Keiko meni vankilaan sekä Alan García tappoi itsensä, Lava Jaton tapauksen nostattama kriisi alkoi paisua. Aiempaan tutkintaan liittyvä tapaus CNM Audios tai Lava Juez löi lisää löylyä kriisiin. Kaksi Callaon naispuolista syyttäjää Rocío Sánchez ja Sandra Castro kunnostautuivat puhelinten kuuntelemisen mukanaan tuomien todisteiden paljastajina: ne kertoivat monien tuomareiden, syyttäjien ja tuomarineuvoston (CNM) suorista korruptiokytkennöistä. Syytökset ylsivät aina korkeimman oikeuden tuomariin César Hinostrozaan ja valtakunnansyyttäjä Pedro Chávarryyn asti. Oikeudelliset skandaalit ylsivät jälleen politiikkaan, koska fujimorilaista parlamenttienemmistöä syytettiin näiden herrojen puolustamisesta. Presidentti yritti opposition vastustuksesta huolimatta viedä eteenpäin oikeusjärjestelmän uudistumista, mutta poliittisten ryhmien välit kiristyivät äärimmilleen.

Viimeisten vuosien kriisi voidaan jakaa karkeasti yhdeksään episodiin. Kaikki sai alkunsa hallituksen ja opposition vahvasta vastakkainasettelusta. Sitten presidentti Kuczynski liitettiin Odebrecht-tutkintaan loppuvuodesta 2017. Tilanne paheni, kun hän armahti ihmisoikeusrikkomuksista tuomitun Alberto Fujimorin jouluaattona. Laajat protestit johtivat kolmen ministerin eroon.

Maaliskuussa 2018 Fuerza Popular paljasti nauhoitteita, joissa hallituspuolueen edustajat pyrkivät ostamaan opposition ääniä, jotta se äänestäisi presidentin erottamista vastaan. Presidentti Kuczynskin ero virastaan hyväksyttiin 23.3.2018. Heinäkuussa 2018 tulivat julki oikeusjärjestelmän korruption ilmi tuoneet CNM-nauhoitukset. Silloin järjestettiin korruption vastaisia mielenilmauksia, joissa pyydettiin ”kaikkien eroa”. Presidentti Vizcarra järjesti kansanäänestyksen tilanteen rauhoittamiseksi ja kansa sanoi kyllä: tuomarineuvosto korvattaisiin uudella elimellä, poliittisten puolueiden saamia lahjoituksia alettaisiin verottaa ja kongressiedustajien uudelleen valitseminen kiellettäisiin.

Valtakunnansyyttäjä Chávarry erotti 31.12.20219 kaksi syyttäjää, jotka hoitivat Keiko Fujimorin ja Alan Garcían tapauksia. Tästä aiheutunut suuri mediaskandaali vaati Chávarryn erottamista ja erotettujen syyttäjien virkoihin palauttamista. 2.1.2019 syyttäjien erottaminen peruttiin. Kuudennessa kriisivaiheessa toukokuun lopussa 2019 Vizcarra syytti kongressia uudistuspakettinsa hyväksymisen viivyttämisestä. Heinäkuun loppuun mennessä suurin osa uudistuksista saatiinkin hyväksyttyä opposition niihin tekemillä muutoksilla.

Perun kansallispäivänä heinäkuun 28.7.2019 kriisi jatkui, koska Vizcarra ei ollut tyytyväinen aloitteidensa lopulliseen muotoon. Hän koki, ettei esimerkiksi lainsäätäjien immuniteettisuojaan ollut tehty riittäviä muutoksia. Ratkaisuksi Vizcarra ehdotti presidentin ja kongressin vaalien ennenaikaistamista, mutta kongressin perustuslakikomitea hylkäsi ehdotuksen. Kongressin oli määrä nimittää uusia perustuslakituomioistuimen tuomareita, mutta Vizcarra halusi muuttaa valintaperusteita. Koska kongressi eteni nimittämisen suhteen presidentin vastarinnasta huolimatta, Vizcarra erotti kongressin 30.9. Tammikuun 2020 vaaleissa Fuerza Popular menetti 58 paikkaa ja valtansa, joka teki vajaan 1,5 vuoden ajan valtaa pitävän kongressin kokoonpanosta entistä hajanaisemman.

10.9.2020 Unión Por el Pérun kongressiedustaja Edgar Alarcón Tejada paljasti kolme nauhoitusta täysistunnossa. Jo päivää ennen sisäministeri oli eronnut. Nauhoituksissa kuultiin Vizcarraa ja hänen yhteistyökumppaneitaan puhumassa tapaus Swingistä. Seuraavien viikkojen aikana useat televisio-ohjelmat toivat esiin presidentti Vizcarran vastaanottamia lahjuksia, kun hän oli Moqueguan alueen kuvernööri vuosina 2011−2014. 2.11. kongressi erotti hallituksen ja sitä johtaneen presidentin ”moraaliseen kyvyttömyyteen” vedoten 105 äänen enemmistöllä. Aiempi toinen varapresidentti oli eronnut jo aiemmin toukokuussa 2020, joten kongressin puheenjohtajasta Manuel Merinosta tuli Perun uusi presidentti, joka johti massiivisiin mielenilmauksiin.

Merino vannoi virkavalansa, mutta kansalaiset eivät nielleet perustuslain rikkomista tarkoittavaa muutosta pureskelematta eivätkä he myöskään hyväksyneet kongressin tapaa suojata korruptiosta syytettyjä jäseniään. Viikon mittainen akuutti kriisi ravisteli maata. 14.11. järjestetty Kansallinen marssi (Marcha Nacional) johti kahteen poliisin aiheuttamaan kuolemantapaukseen ja sen saldo oli kymmeniä loukkaantuneita. Heti seuraavana päivänä Merino erosi virastaan vain viiden päivän jälkeen. Myös kongressin johto erosi. 17. päivänä uudeksi presidentiksi valittiin myös Costa Rican kansalaisuuden omaava Partido Moradon Francisco Sagasti, jonka toimikausi loppuu 28.7.2021.

Toisin sanoen Kuczynski (PPK) ehti hallita vajaat kaksi vuotta, hänen varapresidenttinsä Vizcarra reilut kaksi vuotta, Merino viisi päivää ja yhä edelleen hallitsevan Sagastin virkakausi jää vajaan vuoden mittaiseksi. Presidentin virkaa ovat siis pitäneet hallussaan kuluvan viisivuotiskauden aikana neljä eri henkilöä, mutta myös kongressi valittiin uudestaan kesken sen viisivuotisen virkakauden.

Poliittisen ja oikeudellisen kriisin lisäksi Perussa on koettu viime aikoina monien muiden tapaan kaksi muutakin kriisiä: pandemia ja talouskriisi. Kummankin seuraukset ovat olleet koko maailman mittaluokassa suuria. Perussa pandemiaan on sairastunut lähes kaksi miljoonaa ihmistä ja kuollut yli 187 000 henkeä ja talous on kokenut pahimman romahduksen sitten vuoden 1989. Latinalaisen Amerikan ja Karibian talouskomission (CEPAL) mukaan Perun talous laski 12,9 prosenttia suhteessa bkt:hen vuonna 2020. Latinalaisessa Amerikassa sitä enemmän pandemian talousvaikutuksista kärsi vain Venezuela.

Fujimorismo ja sen vastavoimat ovat olleet politiikan keskiössä vuodesta 2001, mutta varsinaista vahvaa tai kestävää vaihtoehtoa ei ole kyetty rakentamaan. Valtiolliset instituutiot ovat heikentyneet vuosien saatossa ja puolueet ovat jatkuvassa tuhoutumisen ja uudistumisen kierteessä. Siksi järjestelmää ei ole kyetty uusimaan samaan aikaan, kun se perustan heikentyminen on edennyt aina vain pidemmälle. Uusia liikkeitä ja puolueita ovat muodostaneet ennen kaikkea ne, joilla on ollut rahaa. Puolueet eivät ole edustaneet kansaa kuin korkeintaan välttävästi ja ajoittain. Vaalien ja käytännön politiikan väliltä on puuttunut suora yhteys. Edes vuoden 1993 Fujimorin säätämää perustuslakia ei ole kumottu.

Luottamus poliitikkoihin ja koko järjestelmään on horjunut juuriaan myöten perulaisten keskuudessa. Pelkkä demokratian tai laillisuuden vaatimus ei enää riitä. Perulaiset haluavat radikaalia muutosta, joka yltäisi kaikkiin maan kolkkiin ja ratkaisisi ne yhä toistuvat arkiset ongelmat ja väärinkäytökset, joiden seurauksista valtaosa väestöstä joutuu toistuvasti kärsimään. Siksi uuden perustuslain laatiminen on ensisijaista. Eliitin pienen piirin politiikan tilalle halutaan oikeus hyvään elämään kaikille kansalaisille, vapaampi, vauraampi ja oikeudenmukaisempi yhteiskunta.

Perun poliittisessa kulttuurissa on vallinnut vankka vakaumus siitä, mitä ei ole haluttu, mutta koska aitoja vaihtoehtojakaan ei ole ollut, ei ole toisaalta tiedetty tarkkaan sitä, mitä poliitikoilta voi pyytää tai odottaa. Kesäkuussa 2020 julkaistun kyselyn (Ipsos) mukaan Perun kongressi nauttii vain 45 prosentin kansalaisluottamusta. Pahimmillaan huhtikuussa 2019 kongressiin luotti ainoastaan 10 prosenttia (IEP) kansalaisista. Oikeuslaitokseen luotti viime kesänä vielä pienempi osa kansasta eli 29 prosenttia. Luvut kuvastavat Perussa yleisesti vallitsevaa alhaista luottamusta viranomaisiin, joka kertoo maan systemaattisesta koko yhteiskuntaan vaikuttavasta poliittisesta kriisistä.

Perulaisessa yhteiskunnassa vallitsee yleinen pettymyksen ilmapiiri, jota ovat vahvistaneet yleiseksi koettu korruptio ja jatkuvat vallan väärinkäytökset sekä valtaa pitävien kyvyttömyys viedä eteenpäin uudistuksia. Castillon tehtäviin kuuluu tämän protestihengen kanavointi rakentaviksi ehdotuksiksi jo valmiiksi hajanaista yhteiskuntaa sen enempää jakamatta. Perun politiikka kaipaa vakavaa ryhtiliikettä, jossa kansan etu voidaan laittaa intressiryhmien, yritysten ja hyvä veli -verkostojen yläpuolelle. Tähän tavoitteeseen voidaan pyrkiä muuttamalla viimeisen kolmenkymmenen vuoden ajan vallinnut uusliberaali talousmalli, joka ei ole kyennyt takaamaan kaikille oikeutta hyvään elämään tai riittävään tulotasoon, mutta on suosinut sääntelemättömiä markkinoita ja yksityistämistä. Se miten pitkälle Castillon uudistukset voivat yltää, riippuu kongressin tuen lisäksi siitä, miten pitkälle perulaiset ovat valmiita menemään maansa uudistamiseksi.

Pedro Castillo on tervehtinyt seuraajiaan Liman vaalitoimistonsa parvekkeelta useaan otteeseen läpi koko vaalien jälkeisen viikon. Hänen puheistaan on huokunut kiitollisuus ja arvostus viisaaksi kutsumaansa kansaa kohtaan. Vaalivoittoon hän on suhtautunut varsin rauhallisesti ja kärsivällisesti.

Maaseudun opettaja ja Perun pelastaja vuoristosta

José Pedro Castillo Terrones on 51-vuotias peruskoulun opettaja ja ay-liikkeen konkari sekä itsepuolustusjoukkojen (rondero) jäsen. Castillo on Perun syrjäisen vuoriston ääni, alkuperäiskansaa Puñan kylästä, Tacabamban piirikunnasta, Chotan provinssista, Cajamarcan hallintoalueelta.

Castillon ensimmäisellä kierroksen voitto oli sinällään yksi isoimmista yllätyksistä Latinalaisen Amerikan politiikassa tällä vuosisadalla. Hän ylsi voittoon pienellä budjetilla ja ilman suurempaa medioiden huomiota. Se siis myös kertoo järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan ja sosiaalisten medioiden voimasta. Vaalien voittajat ovat sitä paitsi aina tulleet Limasta eivätkä vuoriston kylistä.

Castillo tunnetaan ennen kaikkea vuoden neljän vuoden takaisista opettajien mielenilmauksista. Ala-asteen opettaja Andien uumenista osallistui yhtenä johtajana vuoden 2017 opettajien lakkoon, joka seisautti koulunkäynnin kahdeksi kuukaudeksi. Lakolla vaadittiin parannuksia palkkoihin ja pyydettiin lopettamaan opettajien epäreilut arviointikäytännöt. Castillo johti yhtä osaa Perun koulutusalan työntekijöiden ammattiliitosta (SUTEP), sen alueellista ruohonjuuritason taistelukomiteaa (Comité de lucha de las bases regionales).

Opettaja alkoi osallistua politiikkaan enemmän jo vuonna 2002, kun hän oli ehdolla Anguían piirikunnan kaupunginjohtajaksi. Vuodesta 2005 lähtien hän osallistui silloisen presidentin Alejandro Toledon Perú Posiblen (PP) toimintaan Cajamarcassa.

Syvän perun perinteikkäimpiä mutta myös köyhimpiä alueita edustava Castillo on luvannut, että presidenttinä hän ei aio veloittaa palveluksistaan sen enempää kuin opettajanakaan. Hän aikoo myös laskea kansanedustajien ja ministerien palkkoja.

Vuoristossa Castillon sanoma tavoitti kuulijoita, mutta aavikoille sen viesti ei ole vielä rantautunut täysimittaisesti. Fujimorismon kannatus taas elää näiden alueiden tuesta. Vaaleista on siis löydettävissä kaksi selkeää asetelmaa: maaseutu versus kaupunki ja kansa versus eliitti. Aitojen ja uskottavien vaihtoehtojen tarjoaminen ei kuitenkaan ole helppoa keskellä pitkään jatkunutta poliittista kriisiä ja sen mukanaan tuomaa välinpitämättömyyttä, toivottomuutta tai apatiaa.

Rasismin ruma kukkakin puhkesi toimittajien ja poliitikkojen kielenkäytössä. Valtaosaa perulaisista on haluttu esittää tietämättöminä, tarpeettomina tai jotenkin vähäarvoisempina. Yhtä kaikki, pääkaupungista käsin kuului läpi kampanjoiden vähätteleviä äänenpainoja, jotka pitivät Keiko Fujimorin voittoa varmana. Kuitenkin Castillo on useimmille perulaisille samastuttava, sympaattinen ja suorasukainen johtajaehdokasta, joka tarjoaa todellista muutosta. Keiko taas ehdotti paluuta fujimorilaiseen kaaokseen, väkivaltaan ja laittomuuksiin, vaikka paketoikin lupauksensa luvuiksi ja makeiksi sokeriliemiksi. Jotkin asiantuntijat näkivät Castillon olleen etulyöntiasemassa suhteessa varsin huonomaineiseen vastustajaansa. Toisaalta Keiko oli vielä ensimmäisen kierroksen jälkeen Castilloa tunnetumpi politiikan hahmo, joka on pyrkinyt ennenkin presidentiksi kohtuullisella menestyksellä.

Castillon ja myös ensimmäiselle kierrokselle hyytyneen vasemmistolaisen Verónika Mendozan suunnitelmiin kuuluu uuden perustuslain luominen ja kaasu- sekä kaivosteollisuuden kansallistaminen. Castilloa on jo ehditty verrata naapurimaa Bolivian Evo Moralesiin ja kieltämättä heidän väliltään löytyy ainakin jo mainitut kaksi yhtäläisyyttä eli perustuslain kokonaisvaltainen uudistaminen ja kansallistamissuuntaus vastauksena uusliberaaliin talouspolitiikkaan, joka ei ole jakanut vaurautta kansan keskuuteen.

Ammattiyhdistysliikkeen johtajana kunnostautuneessa opettajassa on jotakin varsin perulaista rehtiyttä ja suorapuheisuutta. 1900-luvun alun marxilaista filosofia José Carlos ”El Amauta” Mariáteguita kutsuttiin ketsuaksi opettajaksi (hamawt’a). Perun Sosialistinen Puolueen (PSP) – nykyinen kommunistipuolue PCP − perustajiin 1928 kuulunut Mariátegui on edelleen läsnä ajatuksissa, sillä hän jätti yhden vahvimmista jäljistä maanosan marxilaiseen ajatteluun. Sosiologi ja filosofi Michael Löwy on pitänyt häntä yhtenä ”epäilemättä voimakkaimpana ja alkuperäisimpinä marxilaisena ajattelijana, jonka Latinalainen Amerikka on koskaan tuntenut” ja argentiinalainen kulttuurikriitikko ja filosofi José Pablo Feinmann on luonnehtinut häntä ”Latinalaisen Amerikan suurimmaksi marxilaiseksi filosofiksi”. Pedro Castillo tuo vasemmistolaisen opettajan hahmon uudella voimalla takaisin Perun politiikkaan, mutta osoittaa samalla kauempaa juontavien ajatuskulkujen voiman nykyhetkessä, koska yhteiskunnasta ei vieläkään ole saatu rakennettua oikeudenmukaisempaa kaikille sen jäsenille. Siksi syvän Perun ääni vaati muutosta Castillolta samaan tapaan kuin se vaati sitä myös Mariáteguilta.

Maolaisen kodin kasvatti

Perulainen Diego Portales yliopiston tutkija Carlos Meléndez on sanonut kaksi viikkoa ennen ensimmäisen kierroksen vaaleja voimistuneesta Pedro Castillo -ilmiöstä:

− Twitteriin lukittautunut valtamedia tajusi, että on olemassa todellisia sosiaalisia verkostoja, joissa maailma oikeasti tapahtuu.

Politiikantutkija Méléndez jatkaa:

− Lima ja pohjoisrannikko tukee valtaa pitäviä ja äänestää Keiko Fujimoria. Ja muu maa, Andien maailma, äänestää Castilloa.

Mélendez pitää tärkeänä Castillon ehdotusta muuttaa perustuslakituomioistuimen kokoonpanoa kansalaisvaltaiseksi. Tämä suoran demokratian mekanismi, kansalaisten vaaleilla valitseminen kyseiseen tuomioistuimeen voisi laittaa kuriin vallan ja valvontaelimien väärinkäytökset. Castilloa Meléndez pitää saman lajityypin poliitikkona kuin Evo Morales, joten hänen voittonsa merkitsisi Bolivian MAS-mallin voittoa Perussa:

− Castillo on kotoisin maolaisesta kehdosta, joka uskoo, että vallankumouksen tulisi tapahtua maaseudulta kaupunkiin päin. Hänen taustaltaan löytyy maaseudun ammattiyhdistysliikettä, opettajien ja talonpoikien järjestäytymistä, mitkä antavat hänelle mahdollisuuden luoda pysyvästi aktiiviset yhteydet näihin kahteen sosiaaliseen verkostoon.

Kuten Perussa on tapana, uusi presidentti aloittaa virkakautensa itsenäisyyspäivänä 28.7. Pedro Castillon iso urakka maan johdossa viitoittaa Andien maan sen valtiollisen elämän kolmannelle vuosisadalle.

Tavoitteena radikaali muutos talouspolitiikkaan

Castillon mielestä politiikka on menettänyt mielekkyytensä viimeisten vuosien aikana:

− Hallitsijat valehtelevat kansalle eivätkä pidä lupauksiaan. Lisäksi valtio on ollut sokea, kuuro ja mykkä perulaisten kohtaamien tarpeiden ja ongelmien edessä.

Perú Libre aikoo vahvistaa kansallista omistusosuutta ja päätäntävaltaa kaivos-, kaasu- ja öljyteollisuudessa, myös vesivoiman sekä tietoliikenneyhteyksien suhteen. Näin saatavat miljardit on tarkoitus suunnata ennen kaikkea koulutukseen ja terveyteen. Castillon puolue on kuvannut nykyistä talousjärjestelmää epätasa-arvoiseksi ja suurten enemmistöjen vastaiseksi. Vapaan Perun hallitussuunnitelma kuvailee tilannetta:

− Tällä hetkellä elämme näennäisesti uudistetussa kapitalistisessa järjestelmässä, taloudellisessa uusliberalismissa, jota kutsutaan sosiaaliseksi markkinataloudeksi, jota on sovellettu väkisin vuodesta 1993 ja jota on siitä lähtien toteutettu maan suurimpien enemmistöjen etujen vastaisesti. Muuttaaksemme tämän surullisen todellisuuden on tarpeellista esittää talouden alan korjausliikkeitä, joista valtaosa olisi dramaattisia.

Castillon suunnitelmiin kuuluu korruption kitkeminen ja maaseudun elävöittäminen. Hänen kampanjansa tunnuslause on ollut: ”Ei enää köyhiä rikkaassa maassa.” Valtion on siis otettava hoitaakseen suurempi rooli tulojen uusiksi jakamisessa. Valtion voimassa olevat sopimukset on tarkoitus neuvotella uusiksi tai hylätä kokonaan. Nykyisellään monikansalliset yhtiöt vievät 70 prosenttia liikevoitoista ja valtiolle jää luu käteen 30 prosentin osuudella. Voitonjako on tarkoitus kääntää toisinpäin: 20 prosenttia monikansallisille yrityksille ja 80 prosenttia suoraan valtion kassaan. Hallitusohjelman luonnoksessa todetaan:

− Pääomien yksityistämiseen ja ulosvientiin keskittynyt valtio vaihdetaan kansallistavaan ja itsenäiseen valtioon, joka vahvistaisi sisäistä taloutta sijoittamalla pääomansa omaan maahansa.

Maan perustuslain ja taloudellisen rakenteen muuttamisen lisäksi Vapaa Peru ja Castillo pyrkivät vahvistamaan aluehallinnon roolia. Nykyisin keskushallinto omii itselleen 70 prosenttia valtion budjetista. 24 paikallistason hallitusta saavat itselleen vain 18 prosenttia rahavirroista ja 4 385 erityyppistä kuntaa puolestaan vain 12 prosenttia. Myös verotuksesta tehtäisiin vähemmän keskittynyttä, koska nykyisin 98 prosenttia verotuloista kertyy valtakunnan tasolta ja kaksi prosenttia kuntien tasolta. Sen sijaan autonomiset aluehallinnot (departamentos) keräävät pyöreän nollan verran verotuloja. Niille aiotaan antaa verotusoikeus: 70 prosenttia verotuloista jäisi niille ja 30 prosenttia palautuisi valtakunnan tason keskushallinnolle. Pääkaupunki Liman metropolialueella ja Callaolla on oma erityisasemansa tässä yhtälössä, joten niiden asukkaat eivät välttämättä suhtaudu kovin myönteisesti yleiseen alueelliseen uudistukseen.

Valtion uuteen asemaan lukeutuisi entistä vahvempien työntekijöiden oikeuksien puolustaminen, omavaraisuus ruuan, energian ja turvallisuuden suhteen sekä köyhyyden ja aliravitsemuksen kitkeminen. Myöskään yritysten veronkiertoa ei tulla sallimaan. Velanmaksussa pyritään sisäisen sosiaalisen velan poistamiseen ja ulkomaanvelat halutaan peruuttaa tai neuvotella uusiksi maan riippumattomuuden lisäämiseksi.

Muita pikaisia nostoja 77-sivun hallitusohjelmaluonnoksesta ovat opettajien palkkojen korottaminen, hammaslääkärin sijoittaminen jokaiseen kouluun ja yliopistojen valintamenettelyjen poistaminen, jotta jokainen halukas opiskelija voidaan hyväksyä. Castillo suunnittelee myös laajaa eläkeuudistusta. Yhteisöllistä maanomistusta halutaan niin ikään vahvistaa. Koko 21 kappaleen mittaiseen ohjelmaan voi tutustua täältä.

Castillon on oltava sanojensa mukaisesti toisenlainen johtaja, koska monista päällekkäisistä kriiseistä kärsivä Perun kansa kaipaa arkitodellisuuteensa ja yhteiskunnalliseen elämäänsä todellista radikaalia muutosta kohti parempaa. Ennen kaikkea suurista varallisuuseroista ja alueellisesta eriarvoisuudesta pitäisi pyrkiä eroon, joten vahvaa tilausta vasemmistopolitiikalle löytyy kansan syvistä riveistä. Hallitseminen Perussa hajanaisen kongressin ja vilkkaiden protestien keskellä vaatii kuitenkin aitoa johtajuutta, jonka osoittamiseen ei tule riittämään pelkkä vaalivoitto.

Vaaleissa nähtiin, kuinka Perú Libren ja Castillon etulyöntiasema vain voimistui, kun mediat ja oikeisto kävivät kimppuun perusteettomilla syytteillään kommunismista ja terrorismista (perulaisittain terruqueo). Edes nobelisti Mario Vargas Llosan kehotus ”pienemmästä pahasta” oikeistolaisen Keiko Fujimorin tukemiseksi ei näytä muuta kuin vahvistaneen Perun vasemmistoa.

Ennen kuin Perun nykyinen kongressi lopettaa toimikautensa 16.7., se pyrkii kolmeen uudistukseen. Se halusi muuttaa niin sanottua ”luottamuskysymysmenettelyä” (cuestión de confianza), mutta ei saanut sille riittävää tukea. Kyseessä on menettely, jolla hallitus voi painostaa kongressia hyväksymään tärkeäksi määritellyn lakiesityksensä. Jos kongressi hylkää kaksi luottamuskysymystä, presidentti voi hajottaa kongressin, kuten tapahtui vuonna 2019. Presidentiltä pyrittäisiin ottamaan pois tämä perustuslaillinen oikeus. Koska ehdotus sai vain 81 ääntä vaaditun 87 sijaan, ehdotus voidaan viedä kansanäänestykseen, jonka kongressi haluaa kutsua koolle myös siitä, palaako Peru kongressin ala- ja ylähuoneen järjestelmään, joka lakkautettiin 1993 ja jonka perulaiset hylkäsivät kansanäänestyksessä 90,5 prosentin turvin vuonna 2018.

Lisäksi työn alla on uuden perustuslain valmistelun koollekutsuminen. Jos ehdotus etenee, perulaiset voivat ilmaista tahtonsa uuden perustuslain tarpeellisuudesta joulukuussa 2021, jolloin äänestettäisiin myös luottamuskysymyksestä ja kongressin kokoonpanosta. Mikäli ehdotus menee läpi kongressissa ja saa kansan tuen vaaliuurnilla, 130 perustuslain säätäjää voitaisiin valita huhtikuussa 2022 ja heidän työnsä alkaisi heinäkuun lopussa. 28.7. presidentiksi nousevan Pedro Castillon vaalikampanjan keskeisiin ehdotuksiin on kuulunut uuden perustuslain säätäminen, sillä edellinen vuoden 1993 perustuslaki on Alberto Fujimorin diktatuurikauden perintöä.

Aiempaan artikkeliin Perun vaalien ensimmäisestä kierroksesta 11.4. voi tutustua täällä.

Teksti: valtiotieteiden tohtori Sami Laaksonen

Lähteet: TeleSUR, El Comercio, La República, BBC News Mundo, La Jornada, Página 12, Infobae, ONPE, DW, Télam, Prensa Alternativa, RPP Noticias, Gestión, El Universo, etc.

Chilessä käytiin neljän lipukkeen isot vaalit lauantaina ja sunnuntaina 15. ja 16.5.2021. Niissä maahan valittiin uudet paikallistason päättäjät niin valtuutettujen, kunnanjohtajien kuin kuvernöörienkin vaaleissa. Samalla chileläiset valitsivat 155 kansalaisjäsentä uuden perustuslain laatijoiksi. Kaikkiaan poliittista vastuuta vaaliuurnilla tavoitteli yli 16 700 henkeä ja perustuslakikomitean vaaleihin osallistui lähes 1 400 ehdokasta. Vaalitulosten mukaan parhaiten menestyivät itsenäiset ehdokkaat.

Chilen kansa haluaa tuhota diktatuurin uusliberaalit lakipykälät luodakseen uuden oikeuksiaan puolustavan perustuslain.

Chilen yhteiskunnan uusi herääminen

Lokakuun 2019 ja maaliskuun 2020 välisenä aikana Chilessä elettiin niin sanottu sosiaalinen räjähdys (Estallido Social). Mielenilmaukset keskittyivät pääkaupunki Santiagoon ja muihin suurimpiin kaupunkeihin kuten Valparaíso, Concepción, Arica y Punta Arenas. Ne saivat alkunsa pääkaupungin julkisen liikennejärjestelmän lippujen hintojen korotuksista. Uudet hinnat astuivat voimaan 6.10. ja joukko opiskelijoita järjestäytyi maksulakkoon metrossa. Päivien kuluessa maksamisesta kieltäytyneiden määrä vain kasvoi. Konflikti yltyi 18.10, kun väkijoukot ja poliisit ottivat yhteen. Joitakin kauppoja tyhjennettiin ja rakennuksia vaurioitettiin sekä tulipaloja sytytettiin.

Lauantaina 19.10. Chilen presidentti Sebastián Piñera julisti maahan ensimmäisen hätätilan sitten vuoden 1990 tapahtuneen demokratiaan palaamisen jälkeen. Ulkonaliikkumiskielto koski aluksi vain Santiagon metropolialuetta, mutta pian se laajeni viidelle alueelle ja 23. päivään mennessä se oli saatettu voimaan 15 kaikkiaan 16 alueellisesta pääkaupungista. Vastarinta ylsi lähes kaikkialle halki koko maan.

Kauan kytenyt tyytymättömyys poliittiseen järjestelmään puhkesi näennäisesti pienestä asiasta, mutta sen taustalta löytyy laajempi ryhmä ilmiöitä kuten yleinen elämisen kalleus, alhaiset eläkkeet, kalliit hinnat etenkin terveyssektorilla. Vielä laajemmassa kuvassa kansan tietoisuus heräsi ja se menetti kaiken pelkonsa ilmaista pettymyksensä poliitikkoja, instituutioita ja perustuslakia kohtaan. Tähän tilanteeseen on tultu, koska valtio ei voinut taata kansalaisilleen yksinkertaisimpia oikeuksia.

Arvioidaanpa tapahtumia sitten mielenilmaisijoiden, julkisen infrastruktuurin kokemien vahinkojen tai hallituksen sortotoimien näkökulmasta, ne ovat suurimmat mitä Chilessä on koettu 30 vuoteen. Hallituksen antamien tietojen mukaan lokakuun aikana kuoli 32 kansalaista, 3 400 siviiliä ja 2 000 poliisia joutui sairaalahoitoon. Amnesty International taas raportoi, että marraskuun loppuun mennessä poliisien (carabineros) aiheeton voimankäyttö aiheutti 12 547 loukkaantunutta, 1 980 aseilla haavoitettua ja 347 tapauksessa koettiin silmävauriota.

Chilen Kansallinen ihmisoikeusinstituutti (INDH) laski pidätettyjen määräksi vähintään 8 812 henkeä. INDH kertoi myös dokumentoineensa järjestysvallan ja armeijan suorittamia kidutustapauksia. Kaikkiaan se on saanut vastaanottaa 3 350 valitusta ihmisoikeusrikkomuksista. Muun muassa Amerikkojen välinen ihmisoikeuskomissio (CIDH) ja YK:n ihmisoikeusasiamies totesivat Chilessä tapahtuneen vakavia ihmisoikeusrikkomuksia, joihin olivat syyllistyneet valtion viranomaiset ja maan hallitus. Hallitus kiisti olevansa vastuussa systemaattisista ihmisoikeusrikkomuksista, mutta myönsi poliisin voimankäytön liialliseksi joissain yksittäisissä tapauksissa.

Taloudelliset menetykset on arvioitu 3,3 miljardiksi dollariksi. Työpaikkoja menetettiin protestien takia erinäisten arvioiden mukaan ainakin 100 000 tai enimmillään jopa 300 000. Myös Chilen peso laski kaikkien aikojen alimmalle tasolleen suhteessa dollariin. Talousvaikutuksien koko oli vähintään yksi prosentti bruttokansantuotteesta.

Julkisen liikenteen hintojen korotus peruttiin. Piñeran hallitus vastasi kansantahtoon julkaisemalla ”uuden sosiaalisen ohjelman”, johon on kirjattu toimenpiteitä palkkojen, eläkkeiden ja terveyspalvelujen parantamiseksi. Toisaalta se on halunnut panostaa turvallisuuspolitiikkaan. 15. marraskuuta Chilen hallitus ja valtaosa kongressin puolueista allekirjoittivat sopimuksen kansanäänestyksestä, jossa oli tarkoitus päättää siitä, aletaanko maahan säätää uutta perustuslakia. Vaalit piti alun perin järjestää jo huhtikuussa 2020, mutta koronaviruspandemian takia ne siirtyivät saman vuoden lokakuulle. 25.10.2020 järjestetyissä vaaleissa 78,3 prosenttia kansasta sanoi kyllä aikomuksille luoda maahan kokonaan uusi perustuslaki aiemman diktaattori Augosto Pinochetin kaudelta 1973−1990 peräisin olevan jo vanhentuneen korkeimman lakikirjan korvaamiseksi.

El Estallido Chileno on Javiera López Layana yhdessä Ariel Guerreron kanssa tekemä dokumenttielokuva Chilen vilkkaan syksyn ja kevään tapahtumista. López Layana kuvailee mielenilmauksien taustoja:

− Meidän on mentävä ajassa 30 vuotta taaksepäin, jotta voimme ymmärtää niitä syitä, mitkä saivat tämän painekattilan räjähtämään, joka sai lopulta tehtyä chileläisestä mallista uhanalaisen.

Saksalaisen Friedrich Ebert (FES) säätiön Latinalaisen Amerikan ja Karibian aluejohtaja Valeska Hesse sanoo sen, mikä on chileläisille itsestään selvä tavoite maansa kriisien selättämiseksi:

− Chilen perustuslakiprosessi pyrkii määrittelemään uudelleen valtion valtion roolin ja se voi johtaa käytännössä yksityistettyjen julkisten hyödykkeiden kuten veden, koulutuksen, terveyden ja eläkkeiden palauttamiseen. Näin tullaan kyseenalaistaneeksi se uusliberaali malli, jota Chilessä on toteutettu jo kauan.

Kolmenkymmenen demokratian vuoden aikana ei ole kyetty lunastamaan lupauksia hyvinvoinnista ja elämänlaadun parantumisesta, vaan sen sijaan epätasa-arvon ja tuloerojen kasvu on vain kiihtynyt, eikä nälkätason palkoista ja eläkkeistä ole päästy eroon. Tästä syystä iso osa kansasta on menettänyt uskonsa virallisiin vaikutuskanaviin ja on päättänyt ottaa kadut haltuunsa välttämättömien muutoksien edistämiseksi.

Pitkä tie perustuslain muuttamiseksi

Chilen yhä edelleen voimassa oleva perustuslaki on vuodelta 1980. Tuolloin Pinochetin diktatuurin aikana syntynyttä lakikirjaa on pidetty epädemokraattisena, koska sen laati Ortúzarin komissio ilman kansalaisten osallistumista ja se hyväksyttiin kansanäänestyksessä, jonka on sanottu olleen täynnä epäsäännönmukaisuuksia.

Vuonna 2005 Ricardo Lagosin hallitus pystyi poistamaan perustuslaista valtaosan autoritäärisistä pykälistä. Vuoden 2013 vaaleissa Michelle Bachelet toi esiin tarpeen muuttaa kansakunnan ylintä sääntökirjaa uudemman kerran. Siviilitaitojen kampanjoiden ja kansalaisvuoropuhelun jälkeen, Bachelet lähetti aivan presidenttikautensa lopussa maaliskuussa 2018 uuden perustuslain projektin kongressille, mutta Sebastián Piñeran hallitus jäädytti kesken jääneen prosessin. Kuitenkin kansa nosti mielenilmauksillaan keskeneräisen vaatimuksen esille ennennäkemättömällä voimalla.

Lokakuun 2020 kansanäänestykseen osallistui historian suurin väkijoukko sitten sen jälkeen, kun äänestämisestä tuli jälleen vapaaehtoista. Kaikkiaan lähes 7,6 miljoonaa kansalaista tai melkein 51 prosenttia äänioikeutetuista ilmaisi tahtonsa vaaliuurnilla. 78,3 prosenttia hyväksyi uuden perustuslain säätämiseen tähtäävät toimet. Vaihtoehto parlamenttiedustajien ja kansalaisten yhteisestä komiteasta sai 21 prosentin kannatuksen, mutta 79 prosenttia halusi pelkästään kansalaisista koostuvan perustuslakitoimikunnan.

155 toimikunnan edustajaa valitaan ensimmäistä kertaa tiukoin sukupuolisen tasa-arvon säännöin melkeinpä puoliksi naisia ja puoliksi miehiä. Edustajista 17 tulee edustamaan puolestaan alkuperäiskansoja. Vaalit viedään läpi kongressivaalien säännöin ja niissä valitut edustajat osallistuvat ainoastaan perustuslain säätämiseen. Uudesta valtiosäännöstä, kuten se myös tunnetaan, on tarkoitus järjestää vielä lajissaan kolmas kansanäänestys vuonna 2022.

Vaalien vaikeat olosuhteet

Vaikka koronaviruspandemia rauhoittikin mielenilmauksia maaliskuusta 2020 lähtien, nyt sen yhä jatkuva akuutti vaihe vaikeuttaa osaltaan vaalien järjestämistä. Maaliskuun 2021 lopussa kaikkiaan 13,7 miljoonaa yhteensä 19 miljoonasta Chilen asukkaasta joutui aloittamaan uuden eristäytymisjakson tartuntojen määrän kiihtymisen vuoksi. Maassa on ollut myös ulkonaliikkumiskielto iltayhdeksän ja aamuviiden välillä 5.4. alkaen.

Tähän mennessä Chilessä on rekisteröity melkein 1,3 miljoonaa tartuntaa ja hieman alle 28 000 kuolemantapausta. Uusia tapauksia kirjataan yli 6 000 päivittäin. Toisaalta Chile johtaa Latinalaisen Amerikan rokotustilastoja. Siellä on annettu tähän mennessä 16,6 miljoonaa rokoteannosta. 7,5 miljoonaa henkeä tai 39,5 prosenttia väestöstä on saatu rokotettua jo kahdesti.

Presidentti Sebastián Piñeraa painaa joukko rikossyytteitä Chilessä ja ulkomailla. Yksi niistä koskee pandemian hoitoa. Entinen espanjalainen tuomari Baltasar Garzón, joka osallistui Pinochetin pidätykseen Lontoonsa, Chileläinen ihmisoikeuskomissio (CCHDH) ja kansainväliset organisaatiot ovat haastaneet istuvat presidentin kansainväliseen rikostuomioistuimeen rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Diktaattoriksi ja autoritääriseksi johtajaksi kutsutun Piñeran kansansuosio on alemmalla tasolla kuin yhdenkään aiemman presidentin kaudella tehdyissä mielipidemittauksissa. Kun Piñeraa kohtaan halutaan olla myötämielisiä, voidaan puhua kymmenen prosentin hyväksynnästä, mutta maaliskuussa 2022 vallasta väistyvän presidentin nauttima ”suosio” kansan parissa on käynyt jopa vain kuudessa prosentissa. Laajat väestöryhmät ovat vaatineet hänen eroaan. Rahaa Piñeralta ei kuitenkaan puutu, koska hänen 2,7 miljardin dollarin omaisuutensa tekee hänestä yhden Chilen kymmenestä rikkaimmasta ihmisestä. Kyseinen miljonääri toimi maansa presidenttinä myös vuosina 2010−2014.

Chilen sosiaalinen, poliittinen, taloudellinen ja terveydellinen kriisi on vähintään samaa luokkaa kuin naapurimaissa Perussa ja Ecuadorissa. Concepciónin yliopiston politiikantutkimuksen tohtori Paulina Astroza kuvailee tilannetta:

− Olemme raahanneet perässämme jo pitkään kansalaisten jännitteiden kasaumista, pahoinvointia, joka on muuttunut vihaksi ja johtanut raivoon.

Pandemian eristyskausi talousongelmineen ei ole rauhoittanut sosiaalista ja poliittista kuohuntaa kuin näennäisesti. Noin 70 prosenttia chileläisistä pitää nykyistä kriisiä pahimpana sitten niin sanotun paluun demokratiaan. Toisaalta vuoden 2019 mielenosoitukset ovat luoneet toivoa rakenteellisesta muutoksesta ja tulojen uusjaosta, jotka kiteytyvät juurikin uuden perustuslain vaatimukseen. Yksityisten yritysten ja uusliberaalin talouspolitiikan sijaan valtiosäännön halutaan palvelevan kansalaisten oikeuksia, sosiaalista yhdenvertaisuutta ja hyvinvointia. Chilessä jopa vedenjakelu on yksityistetty koulutuksesta ja terveydenhuollosta puhumattakaan.

Maan hajanainen ja itsevaltainen poliittinen eliitti ei ole valmis tai halukas laajamittaisiin muutoksiin, veroreformiin, eläkejärjestelmien, koulutuksen ja terveydenhuollon uudistuksiin, mutta jos niihin ei ryhdytä Chilen yhteiskuntarauhan palauttaminen tuskin onnistuu. Jos uudistuksien lupauksia ei kyetä lunastamaan eikä suurten eriarvoisuuksien maasta tehdä oikeudenmukaisempaa, kansa tulee varmasti valtaamaan kadut uudelleen. 25.10.2019 Santiagossa marssi rauhanomaisesti ainakin 1,2 miljoonaa ihmistä ja koko maassa mieltään arvioidaan osoittaneen samanaikaisesti jopa kolme miljoonaa henkeä. Opiskelijoiden korvaamattoman keskeisestä osallistumisesta maansa muuttamiseen voi lukea muun muassa tästä artikkelista.

Viimeisten vuosikymmenten aikana Chileä on ehditty pitämään alueellisena esimerkkivaltiona, koska sen talous kasvoi, köyhyys väheni ja sen politiikkaa hallitsi tietty vakaus. Sen uusliberaaleja oppeja sovellettiin vilkkaasti muissa Latinalaisen Amerikan maissa. Kuitenkin lokakuussa kaksi vuotta sitten tuo väärä idylli ja ihanteellinen kuva rikkoontui, kun kansa toi tiettäväksi syvän hylätyksi tulemisen tunteensa, jota eivät ole parantaneet järjestelmälliset hyväksikäytökset maassa, jota monet pitävät valtion heikennetyn roolin takia eräänlaisena pienen piirin ”yksityisyrityksenä.”

25.10.2019 Chilen pääkaupunki Santiagon kaduille kokoontui jopa 1,2 miljoonaa ihmistä vaatimaan radikaalia muutosta maan politiikkaan.

Tärkeät vaalit koko maanosalle

15.−16.5. Chilessä käytiin yhdistetyt paikallistason vaalit, joissa melkein 1 400 ehdokasta kamppaili lisäksi paikasta yhtenä 155-jäsenisen perustuslakitoimikunnan kansalaisjäsenenä. Vähintään 45 prosenttia valituista tulee olemaan naisia. Kyseessä on suuri parannus, koska nykyisellään vain 22,6 prosenttia tai 35 kaikkiaan 155 kongressiedustajasta on naisia. Perustuslain laatimiseen annetaan yhdeksän kuukauden aikaraja, mutta siihen voidaan tarvittaessa hakea kolmen kuukauden lisäjaksoa. Näin uuden korkeimman lakikirjan hyväksynnästä voitaisiin päästä äänestämään vuoden 2022 syksyyn mennessä. Kun kesäkuussa 2021 työnsä aloittava toimikunta on hyväksynyt uuden valtiosäännön kahden kolmasosan enemmistöllä, siitä on järjestettävä sitova kansanäänestys noin 60 päivää myöhemmin.

Vaaleissa on toisaalta pelissä 346 kunnan (comunas) kunnanjohtajien ja valtuutettujen valitseminen. Chile äänestää nyt myös ensimmäistä kertaa demokratian aikakaudella 16 aluehallinnon kuvernööreistä, vaikka näiden todellinen toimivalta ei ole vielä täysin selvä.

Sillä, millaisen roolin Chilen kansa antaa valtiolleen tulee olemaan vahvoja heijastevaikutuksia Latinalaisessa Amerikassa. Tuhotun ja raunioitetun valtion nostaminen hyvinvoinnin ja sosiaalisten oikeuksien takaajaksi tai kansalaisten perusoikeuksien puolustajaksi ei tule olemaan helppoa, mutta se virittää uusiksi valtion roolista käytäviä keskusteluja muissakin maissa.

Perustuslaki on lajissaan ensimmäinen maailmassa, jonka laatimiseen naiset osallistuvat tasavertaisesti. Viime vuosina Chilen feministiliike – kuten myös performanssiryhmä Las Tesis − on vahvistunut merkittävästi. Monet ehdokkaat tulevat sen riveistä ja pyrkivät tekemään valtiosäännöstä avoimesti feministisen. Toisaalta kyseessä on myös maailmanlaajuisesti ensimmäinen feminismin neljännen aallon seurauksia kuvastava lainsäädännöllinen uudistus. Esiin nostetaan esimerkiksi kysymykset väkivallasta, hoivatyöstä ja palkkatasa-arvosta.

Chilen yhdeksän tai kymmenen alkuperäiskansaa kuten mapuchet, aimarat ja ketsuat osallistuvat laajaan lainsäädäntötyöhön 17 edustajansa voimin. He vaativat Chilestä monikansallista valtiota, joka maksaisi vihdoin historialliset velkansa alueen ensimmäisille asuttajille. Siinä missä Boliviassa ja Ecuadorissa on alueen edistyksellisin monien kansojen muodostaman valtion malli, joka kunnioittaa alkuperäiskansojen autonomiaa ja oikeuksia, Chilessä ja Uruguayssa ei ole minkäänlaista suoraa perustuslaillista viittausta alkuperäiskansojen asemaan. YK:n mukaan Latinaisessa Amerikassa alkuperäiskansoihin kuuluu ainakin 8,5 prosenttia väestöstä, mikä on enemmän kuin missään muussa maanosassa. Vuoden 2017 väestölaskennassa 12,8 prosenttia tai lähes 2,2 miljoonaa chileläistä piti itseään intiaanitaustaisina. Toisten arvioiden mukaan alkuperäiskansoja olisi Chilessä alle 1,6 miljoonaa ja vajaat 9 prosenttia. Köyhyys kohdistuu usein pahiten juuri syrjittyihin alkuperäiskansoihin, mutta heidän omaehtoisen kehityksensä tukemiseksi myös esimerkiksi maa-, kieli- ja kulttuurioikeudet nousevat tärkeiksi haasteiksi.

Viime vuosina myös esimerkiksi Perussa ja Ecuadorissa on koettu isoja mielenilmauksia. Parhaillaan Kolumbia elää uutta protestiaaltoa, joka sai alkunsa yrityksistä viedä läpi epäoikeudenmukainen verouudistus. Siksi Chile voi näyttää tietä sille, miten perustuslain laatiminen saattaa toimia ratkaisuna laajoihin poliittisiin ongelmiin ja vaihtoehtoisena vastauksena sosiaalisiin vaatimuksiin. Se on loppujen lopuksi institutionaalinen keino mahdollistaa kansalaisten osallistuminen ja kuunteleminen. Perustuslain muuttamisen lopullisena päämääränä on oikeudenmukaisemman yhteiskunnan rakentaminen. Poliisiväkivalta ja sortotoimet johtavat vain väkivallan kierteeseen, mutta eivät tarjoa minkäänlaisia vastauksia kansalaisten todellisiin huoliin.

Vasemmistovoimat ja itsenäiset voittoon Chilessä

Piñeran oikeisto oli kehuskellut yltävänsä kontrolloimaan jopa kolmasosaa Chilen uudesta perustuslakitoimikunnasta (Convención Constituyente), mutta vaalitulos näyttää tämän toiveajatteluksi. Kun äänistä on laskettu 99,9 prosenttia, Chilen perinteinen politiikka ja etenkin presidentin oikeistokoalitio ovat vaalien suurimmat häviäjät. Lopulliseksi äänestysprosentiksi arvioidaan 41,5 prosenttia eli 6,2 miljoonaa kaikkiaan 14,9 miljoonasta äänioikeutetusta olisi käynyt vaaliuurnilla.

Ne kaksi listaa, jotka yhdistävät vasemmistoa aina keskustasta kommunistiseen puolueeseen, Lista Apruebo 14,5 ja Apruebo Dignidad 18,8 prosenttia, ovat saamassa yhteensä 33,3 prosenttia äänistä, kun oikeiston Vamos por Chilen kannatus on jäämässä 20,6 prosenttiin. Eniten ääniä ovat kuitenkin saamassa niin sanotut itsenäiset edustajat yli 40 prosentin kansansuosiollaan.  Lista del Pueblo 16,3, Independientes por una Nueva Constitución 9,3 ja ryhmä muut 14,7 prosentin kannatuksen. Siis itsenäisten ryhmien kokonaiskannatus on 40,3 prosenttia.

Itsenäiset ehdokkaat ovat saamassa lähes kolmasosan eli 48 kaikkiaan 155 paikasta. Vasemmistoryhmittymät saivat kuitenkin vielä enemmän paikkoja kahdella listallaan eli 53. Valtaa pitävän oikeiston tappio on selvä, sillä sen saldo oli vain 37 paikkaa. Joka tapauksessa Vamos por Chile on yksittäinen suurin ryhmä 37 perustuslainlaatijallaan. Apruebo Dignidad sai 28, Lista del Pueblo 26 ja Lista Apruebo 25 paikkaa. Kaksi muuta itsenäisten listaa sai kukin 11 paikkaa kumpikin. Lisäksi alkuperäiskansojen edustajille kuuluu 17 paikkaa. Puoluetasolla yhteensä 15 puoluetta sai edustajansa perustuslakikomiteaan itsenäisten ja alkuperäiskansojen lisäksi.

Mireya Dávila, Chilen yliopiston julkisten asioiden instituutista, kuvailee vaalituloksia tuoreeltaan:

− Poliittista järjestelmää ollaan muokkaamassa uusiksi, Chilelle puhaltavat uudet tuulet, mutta se on myös monimutkaista, koska kunkin itsenäisen edustajan kanssa on neuvoteltava ja käytävä läpi kaikki hänen kantansa osana perustuslakikokousta.

Kommunistisen puolueen (PCCh) presidenttiehdokkuutta tavoitteleva Daniel Jadue ilmaisi tyytyväisyytensä tuloksiin:

− Maan muuttamista tavoittelevat tahot ovat saaneet valtavan voiton ja oikeiston tulos on katastrofaalinen.

Sosiaalidemokraattisen Partido por la Democracian (PPD) Heraldo Muñoz totesi omalta osaltaan:

− Riippumattomien voima nousee esiin hyvin keskeisellä tavalla ja he antavat oppitunnin poliittiselle luokalle.

Sitoutumattomista kansalaisryhmistä on tulossa Chilen politiikan uusi veturi. Santiagon yliopiston politiikantutkija Marcelo Mella luonnehti heitä näin:

− Yleisesti ottaen suurin osa itsenäisistä ehdokkaista on ”ulkopuolisia”, ilman puoluejäsenyyttä ja kriittisiä suhteessa perinteisiin puolueisiin.

Teksti: valtiotieteiden tohtori Sami Laaksonen

Lähteet: DW, Gestión, Página 12, La Jornada, BBC News Mundo, El Comercio, Servel, etc.

Oaxacan osavaltion intiaanikylät ovat vihdoin saaneet tilaisuuden korjata itse sen tievelan, jota valtio ei ole kyennyt ratkaisemaan. Lopputuloksena syntyy kauniita ja kestäviä teitä, jotka palvelevat myös tulevia sukupolvia.

Meksikon nykyinen hallitus on muuttanut valtion roolin pysyvästi. Siinä missä valtio oli ennen “reumaattinen ja laiska elefantti”, kuten presidentti Andrés Manuel López Obrador on sitä kuvaillut, alkaa se jo jaksaa nousta ylös ja juosta. Uusliberaalin kauden aikana 1982−2018 valtio oli taitava teeskentelijä, armoton yksityistäjä, korruptoitunut mafia ja ties mitä, mutta ennen kaikkea se oli luksusta ja erityisoikeuksia täynnä ollut laitos, joka palveli ennen kaikkea itse itseään, sukulaisiaan, tuttujaan sekä häikäilemättömiä liikemiehiä. Kansan se unohti, vaikka kansa sen huvit on aina joutunut maksamaan.

Sosiaaliset ohjelmat olivat ennen eräänlaisia savuverhoja, joilla pyrittiin luomaan kuvaa inhimillisestä hallituskoneistosta, joka pyrki vähentämään eriarvoisuutta ja köyhyyttä. Todellisuudessa niitä käytettiin kuitenkin ennen kaikkea äänten ostamiseen, vaalivilpin rakentamiseen ja mihin julkisuustemppuun milloinkin. Siksi uudelle hallitukselle on ollut ensisijaista keksiä sosiaaliset ohjelmat uudelleen. Niiden rahoitus on moninkertainen, ne on irrotettu väärinkäytöksistä ja ne on kohdennettu suoraan avunsaajiin. Ennen valtio elätti suurta välittäjien armeijaa, joka omi itselleen osan paikallisista tuista, usein jopa leijonanosan. Siksi apu ei tullut perille tai se ei tullut perille kokonaisena tai ajallaan. Nykyisin avustus maksetaan suoraan joko avunsaajan tilille tai syrjäseuduilla se annetaan hänen haltuunsa käteisenä. Tämä merkitsee valtavaa muutosta.

Vuonna 2021 panostukset sosiaalipolitiikkaan kasvavat 3,6 prosenttia. Yhteentoista keskeiseen avustusohjelmaan käytetään rahaa noin 304 miljardia pesoa tai lähes 12,7 miljardia euroa. Kuten perustuslain maalis-toukokuussa 2020 muutettu neljäs artikla toteaa, yleinen kansaneläke, vammaisavustus, köyhimpien peruskoulun oppilaiden tuet ja kaikkien oikeus maksuttomaan terveydenhuoltoon mukaan lukien ilmaiset lääkkeet ovat perustavanlaatuisia sosiaalisia oikeuksia, joiden maksaminen tulee taata kaikissa olosuhteissa. Mikä parasta, sama artikla takaa, ettei näiden rahoitus voi koskaan laskea. Niihin käytettävien budjettivarojen on aina oltava edellistä vuotta korkeammalla tasolla.

Keskeisiin ohjelmiin kuuluvat kaikille yli 68-vuotialle maksettava kansaneläke, etenkin alkuperäiskansojen lapsiin ja nuoriin kohdistuva vammaiseläke sekä laajat yli kymmeneen miljoonaan oppilaaseen perustuskoulussa ja lukiossa keskittyvät oppimisrahat, joita täydentävät yliopistojen tietyille ryhmille suunnatut opintorahat. Koko hallituskauden ajan kaikille lukiolaisille ja vastaavien oppilaitosten oppilaille maksetaan kuukausittain siitä, että he osallistuvat toisen asteen opetukseen. Peruskoulussa avustus kohdistuu vähävaraisimpiin ja haavoittuvimmassa asemassa oleviin perheisiin. Nuoret tulevaisuutta rakentamassa (Jóvenes Construyendo el Futuro) on laaja oppisopimusohjelma, joka tarjoaa vuoden kestävän maksetun työhönperehdyttämisjakson kaikille halukkaille 18−29-vuotiaille heidän itsensä valitsemassa ammatissa tai työpaikassa.

Mikroluotot (Tandas para el Bienestar) on sekin ohjelma, joka avaa mahdollisuuksia. Maksuttomat ja korottomat luotot annetaan “sanaa vastaan” kaikille omaa yritystoimintaansa kehittäville perheille, mutta etusija annetaan köyhimpien alueiden asukkaille. Lainaksi saatava summa kasvaa sitä mukaan, kun edellinen on maksettu. Etenkin työssäkäyviin intiaanitaustaisiin yksinhuoltajaäiteihin keskittyvä ohjelma taas parantaa pienten lapsien saamaa hoivaa, ravitsemusta ja hyvinvointia samalla, kun se vahvistaa heikoimmassa asemassa olevien naisten roolia yhteiskunnassa.

Maatalousektorilla avustusta annetaan takuuhintojen ja tuotantoavustusten muodossa enemmän kuin koskaan. Guerreron osavaltiossa tuottajat saavat myös lannoitteensa ilmaiseksi. Tänä vuonna ohjelmaa laajenee lisäksi uusiin osavaltioihin. Myös esimerkiksi kalastajilla on oma avustuksensa.

Haluan tässä kirjoituksessa keskittyä kolmeen ohjelmaa, jotka ovat mielestäni kaikkein rohkeimpia, raikkaimpia ja siksi rakkaimpia. Ensinnäkin Elämää istuttamassa (Sembrando Vida) on maailman suurin ekologinen yhteisprojekti. Sen sijaan Koulu on meidän (La Escuela es Nuestra) antaa vastuun ja vapauden koulujen parantamisesta suoraan vanhemmille, tuo suuria säästöjä sekä tuhoaa turhan byrokratian osallistuvan demokratian tieltä. Oaxacan maaseudun tiet (Caminos Rurales de Oaxaca) taas tuo sosiaalisen oikeudenmukaisuuden osavaltioon, jonka 570 kunnasta puolessa ei vielä ole kunnollisia teitä. Tässä tapauksessa liikenne- ja viestintäministeriö (SCT) neuvoo, mutta kukin kunta ja kukin kylä organisoituu itse, käyttää rahaa itse, työllistää itse itsensä ja tulee tehneeksi hyvin halvalla kestäviä ja kauniita luonnon kivistä ja paksusta sementistä (20 cm) rakennettuja teitä satojen kilometrien verran. Samalla raha ei valu ulkopuolisille yrityksille, vaan se jää paikalliseen talouteen niin palkkojen kuin kulutuksenkin voimalla.

Ekologista ja sosiaalista todellisuutta samanaikaisesti parantava hallituksen ohjelma on jo saavuttanut nahuakansan Tenanguiton 600 hengen kylän vulkaanisen maaperän Zihuateutlan kunnassa, Pueblan osavaltiossa.

Luonto ja elanto kulkevat käsi kädessä

Ohjelmille yhteistä on niiden solidaarisuuteen ja vastavuoroisuuteen perustuva luonne. Kyse ei ole valtion byrokratiasta, koska byrokratia on vähennetty minimiin. Elämää istuttumassa on ohjelma, jossa pyritään istuttamaan miljoona hehtaria puita, mikä vastaa noin miljardia uutta istutusta. Kukin yhteisö muodostaa oman ekologisen lannoitetehtaansa ja tuottaa luonnonmukaiset hyönteiskarkoitteensa itse sekä perustaa pysyvän puutarhansa taimien viljelyyn, vaikka aluksi osa taimista tuleekin muilta yhteistyökumppaneilta. Taloutta pyritään hoitamaan talkoo- ja osakuntahengellä, jotta mahdollisimman iso osa päätösvallasta ja voitoista jäisi kullekin perheelle. Ohjelmaan osallistuu jo yli 400 000 omia maitaan maksua vastaan uudistavaa viljelijää. He viljelevät ruokapöydän vakiokasveja, maissia, papuja ja kurpitsaa, mutta tämä tapahtuu lyhyellä aikajänteellä. Tämän lisäksi he viljelevät keskipitkällä ja pitkällä aikajänteellä niin sanottuja puun hyötykäyttöön soveltuvia lajikkeita ja hedelmäpuita. Esimerkiksi kaakaon ja papayan sekä mangon tuotanto tulee näin kasvamaan uudelle tasolle. Kymmenen vuoden sisään näistä eroosiota vastaan istutettavista palstoista kasvaa vakavaraisia maatalousyhteisöjä. Ohjelma rakentaa uudelleen maisemia ja yhteisöjä sekä luo pohjaa ekologiselle ja kestävämmälle maataloudelle. Kaikki ohjelman tuotanto on luomua.

Elämän istuttaminen on kunnianhimoinen ohjelma, joka pyrkii lunastamaan samanaikaisesti neljä keskeistä tavoitetta: tuottava osallistaminen ja tuotannon lisääminen, ympäristöstä huolehtiminen ja metsien hävittämisen sekä autioitumiskehityksen pysäyttäminen, maanviljelijöiden järjestäytyminen ja pääsy pankkisektorin piiriin, yhteisöjen ja perheiden vahvistaminen sekä siirtolaisuuden vähentäminen. Parhaillaan ohjelman piirissä on jo yli 416 000 viljelijää 20 osavaltiossa (kaikkiaan osavaltioita on 32) ja lähes 900 kunnassa, joiden sisään mahtuu 23 500 kyläyhteisöä ja 8 900 yhteistilaa (ejido). Vuoden 2020 budjetti ohjelmalla oli 27,6 miljardia pesoa, joka vastaa 1,15 miljardia euroa. Vuodelle 2021 budjetti kasvaa 28,9 miljardiin.

Luonnon hyvinvointia pyritään parantamaan kemikaaleista luopumalla. Maaperää taas ehostetaan sen ravintoaineiden koostumusta vahvistamalla. Biodiversiteetin lisääminen tapahtuu muun muassa luopumalla yhden ainoan lajikkeen viljelyyn keskittyneistä alueista. Milpa-peltojärjestelmä on Meksikon muinaisten kulttuurien kukoistuksen salaisuuksia. Se perustuu toisiaan täydentävien lajikkeiden kuten maissin, pavun ja kurpitsan yhteisviljelyyn. Näiden peltojen tuottavuus on suurempaa eikä niillä esiinny tauteja tai tuholaisia eikä maaperäkään köyhdy. Milpa-pelloilla voidaan viljellä kymmeniä erilaisia vihanneksia, kuten yrttejä, tomaatteja ja chilejä. Ohjelma tavoittelee perinteisten viljelytapojen ja uuden tutkimustiedon yhdistämistä tavalla, joka palvelee parhaiten siihen osallistuvia “maaseudun oppimisyhteisöjä” (CAC), jotka saavat opastusta niin järjestäytymiseensä kuin käytännön työhönsäkin. Myrskytuhoista tai tulipaloista kärsineillä alueilla luonto saadaan uudestaan eloon istuttamalla elämää sinne, josta se jo kerran ehti kadota. Kuhunkin oppimisyhteisöön kuuluu 25 viljelijää, tekninen avustaja ja sosiaalinen avustaja sekä kolme oppisopimuskoulutettavaa tulevaa maaseudun asiantuntijaa. Kukin yhteisö saa aluksi tarvitsemansa tarvikkeet ja taimet, pystyttää oman biotehtaansa ja tarhansa tuotanton jatkuvuuden takaamiseksi. Lajikkeet vaihtelevat kunkin ilmaston, alueen ja perinteen mukaan, mutta viime kädessä jokainen viljelijä ja yhteisö päättää niistä itse luonnon sallimissa rajoissa.

Ohjelmassa kukin osallistuja vastaa 2,5 hehtaarin viljelyksistä, joiden huolehtimisesta hänelle maksetaan kuukausittain 5 000 pesoa tai 208 euroa koko hallituskauden aikana. Summasta 10 prosenttia kanavoidaan kahdelle eri tilille: 250 pesoa viljelijän omalle säästötilille ja 250 pesoa hyvinvointirahastoon. Näin taataan ohjelman jatkuminen ainakin vuoteen 2025 eli yksi vuosi kauemmin kuin nykyinen hallituskausi kestää. Tässä kohtaa on kuitenkin syytä huomioida, että koska elinkustannukset ovat yleisesti ottaen ja etenkin maaseudulla noin neljä kertaa pienemmät kuin Suomessa, vastaa summa alueesta riippuen ainakin 832 euron kuukausittaista avustusta. Viljelyksien edistyessä tulojen on tarkoitus tuplaantua ja sitten jopa nelinkertaistua. Tämä selittyy vasta istutettavien lajien kehittymisellä tuottavaan ikään. Avustusta maksetaan koko hallituskauden ajan, koska tulot alkavat kasvaa vasta varmasti viiden vuoden jälkeen. Kun viljelijät tienaavat ajan saatossa 20 000 pesoa tai 832, joka vastaa Suomessa yli 3 300 euron kuukausituloja, viljelijät saavuttavat täyden omavaraisuusasteen. Omavaraisuutta vahvistetaan avustusten lisäksi luomalla paikallisten viljelijöiden itse hallitsemia kauppa- ja osuuskuntia, joiden tukemiseen voidaan käyttää hyvinvointirahaston varoja.

Guerreron osavaltiossa ohjelma, joka tunnetaan virallisella nimellä Elämää istuttamassa – kestävien yhteisöjen ohjelma (Sembrando Vida – Programa de Comunidades Sustentables) toimii jo 51 kunnassa. Tämä tarkoittaa 19 500 viljelijää, joista 37 prosenttia on naisia ja 63 prosenttia miehiä. Kyliä, jotka osallistuvat ohjelmaan näissä kunnissa on 980 ja niistä 661 on alkuperäiskansojen yhteisöjä. Toisaalta 369 vallankumouksen perintönä syntynyttä yhteisomistuksessa olevaa tilaa (ejidos) ottaa osaa ohjelmaan Guerrerossa. Pelkästään tässä osavaltiossa tullaan istuttamaan 32 miljoonaa uutta puuta vuonna 2021. Suurin osa uusista taimista tuotetaan Meksikon armeijan toimesta.

Petatlánin melkein 22 000 asukkaan kunnassa Guerrerossa ohjelman piirissä on 73 kylämaista aluetta ja noin tuhat viljelijää. Maaseudun oppimisyhteisöjä (CAC) on perustettu 40. Koska kuhunkin osallistuu 25 ihmistä, saa avustusta vain tässä kunnassa jo mainitut tuhat henkeä. Viljelyalaa tässä kunnassa on nyt 2 500 hehtaaria. Rahaa uuden elämän istuttamiseen Petatlánissa käytettiin 2020 sellaiset 42,8 miljoonaa pesoa eli vajaat 1,8 miljoonaa euroa. Kustannus viljelijää kohden laskettuna oli siis vuositasolla noin 1 800 euroa. Samansuuntaisella panostuksella on tavoite istuttaa tänä vuonna 1,6 miljoonaa puuta. Puuta kohden hinnaksi tuleekin siis vajaat 27 pesoa, mikä tekee 1,1 euroa per uusi elämä.

Ohjelmaa täydentävät myös tietyistä tuotteista kuten maissista ja pavuista maksettavat takuuhinnat. Ero entiseen on suuri, koska 1980-luvulta nykypäivään maaseudun pienviljelijät ovat eläneet kädestä suuhun periaatteella ja nähneet nälkää tai kärsineet aliravitsemuksesta jatkuvasti. Siksi ensimmäinen tavoite on ruokkia ne, jotka ruokkivat koko kansan. Sitä mukaan kun köyhyys vähenee, kunnioitus luontoa kohtaan kasvaa, koska sen ryöstäminen ei enää ole elämisen edelletys. Päinvastoin nyt luonnon hyvinvoinnista huolehtiminen takaa viljelijöille riittävän elannon, joten tämä palvelee pitkän aikavälin kestävää kehitystä.


Ra Ñuu Ra Nfadin alkuperäiskansojen (otomi) esikoulu on päässyt nauttimaan paremmista oppimisolosuhteista Cadereyta de Montesin kunnassa, Querétaron osavaltiossa.

Koulut kuntoon vanhempien voimin

Meksikossa on lähes 200 000 julkista peruskoulua, joista puolessa esiintyy ongelmia, jotka liittyvät oppilaiden olosuhteisiin. Tarkkaan ottaen julkisia kouluja on 198 348 ja yksityisiä 34 528, mikä tekee yhteensä 232 876 koulua. Mainitut olosuhteet vaihtelevat suuresti syrjäisen vuoristokylän ja urbaanin taajaman välillä, mutta niitä yhdistää krooninen julkisten investointien puute. Tätä vajetta on jo korjattu yli 50 000 koulun verran. Koulun oppilasmäärästä riippuen vuosittainen budjetti jakautuu kolmeen tasoon. Mikä tärkeintä lasten ja nuorten vanhemmat muodostavat itse toimikuntia, jotka päättävät siitä, mihin varat käytetään, palkkaavat tarvittavan työvoiman, toteuttavat rakennustyöt ja kertovat läpinäkyvästi töiden edistymisestä niin koululle kuin hallituksellekin.

Useimmat uudistuskohteet liittyvät vessojen ja vesi- tai viemärijärjestelmien parantamiseen, luokkien uudistamiseen tai kalustamiseen, koulun aidalla ympäröimiseen tai vaikkapa urheilukenttien rakentamiseen, pihan sementointiin tai pihan suojakatosten pystyttämiseen. Valmista tulee useimmiten ennätysajassa ja moninkertaisesti halvemmalla, koska vanhemmat osallistuvat itse myös rakennustöihin. Raha ei tässäkään tapauksessa valu ulkopuolisten ylihintaa veloittavien urakoitsijoiden taskuun. Paikallinen työllistävä vaikutus on suuri samalla, kun kouluja parannetaan ja lapsetkin oppivat esimerkin voimalla, mitä osallistuva demokratia on käytännössä.

Ohjelmaan osallistuvat koulut valitaan alueiden marginalisaatiokertoimen mukaan. Toisaalta etenkin alkuperäiskansojen yhteisöjä syrjitään myönteisessä mielessä, koska syrjäisimpien seutujen kouluissa on erityisen paljon puutteita. Ohjelmaan voivat kuitenkin myös osallistua alemman sosiaaliekonomisen kehityksen urbaaneja alueita tai alueita, joissa väkivaltaa on esiintynyt poikkeuksellisen paljon. Tarkoitus on antaa enemmän niille, joilla on tähän asti ollut vähiten mahdollisuuksia hyvään elämään. 

Jokainen koulu valitsee yleiskokouksessa aluksi oman osallistuvan hallinnoinnin koulukomiteansa (CEAP). Näihin komiteoihin voivat osallistua vanhemmat, opettajat, koulun johto ja oppilaat 4. vuosiluokasta alkaen. Myös yhteisöjen muut jäsenet voidaan kutsua osallistumaan kokouksiin. Kussakin komiteassa tulee olla puheenjohtaja, sihteeri, rahastonhoitaja, kaksi muuta jäsentä ja yksi oppilaiden edustaja. Presidentti on suositellut, että rehellisyydestään tunnetut naiset hoitaisivat kaikissa mahdollisissa tapauksissa rahastonhoitajan tehtävää, joten 97 prosenttia komiteoista luottaakin naisiin varojensa hallinnoitsijoina.

Ne koulut, joissa on alle 50 oppilasta saavat vuosittain 150 000 pesoa (6 250 euroa), ne joissa on alle 150 oppilasta taas saavat joka vuosi 200 000 pesoa (8 333 euroa) ja ne, joissa on yli 150 oppilasta puolestaan saavat 500 000 pesoa (20 833 euroa). Rahat tulee käyttää kokonaisuudessaan kouluissa tehtäviin parannuksiin ja kaikista hankinnoista tulee esittää tositteet. Töiden edistymistä myös seurataan niiden alusta niiden loppuun niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Kouluyhteisö saa säännöllisesti tietoa töiden edistymisestä komitealta, joka on velvoitettu tiedottamaan. Samalla töiden etenemistä seurataan hallituksen elektronisen foorumin kautta, jota täydentävät kouluille tehtävät vierailukäynnit.

Tähän mennessä ohjelmaan on osallistunut jo 52 000 koulua melkein 1 900 kunnassa ja yhteisiä verovaroja hankkeeseen on suunnattu noin 10 miljardia pesoa tai lähes 417 miljoonaa euroa. Näihin jo perustettuihin komiteoihin osallistuu lähes 236 000 vanhempaa. Ohjelman ensimmäinen vaihe on kohdistunut kouluihin, joissa on 159 000 opettajaa ja 3,1 miljoonaa oppilasta. Myös työllistävä vaikutus on ollut pelkkinä suorina työpaikkoina jo satojatuhansia. Seuraavaksi tavoite on tuplata ohjelmaan liitettävät koulut ja lähestyä 100 000 rajaa. Kaiken kaikkiaan ohjelman on tarkoitus kattaa noin 103 000 koulua, joka on karkeasti ottaen puolet Meksikon peruskouluista. Tähän mennessä alkuperäiskansojen alueilla olevista 34 200 koulusta ohjelmaan on osallistunut jo 89 prosenttia.

“Koulu on meidän” on tiettävästi Latinalaisen Amerikan suurin osallistuvan demokratian kokeilu eikä sille välttämättä löydy vertailukohtaa muualtakaan maailmasta. Sen tavoitteet ovat kaksisuuntaiset eli julkisten koulujen infraestruktuurin parantaminen ja töistä vastaavien paikallisyhteisöjen voimistaminen. Pandemian mukanaan tuoman talouskriisin olosuhteissa tällä projektilla on myös suuri vaikutus työllisyyteen kussakin yhteisössä. Koulujen olosuhteiden kohentamisen voi niin ikään kuvitella vaikuttavan myönteisesti oppimistuloksiin.

Mitä tulee korkeakoulutukseen niin opiskelupaikkoja on lisätty tuntuvasti. Tavoitteena presidenttikauden lopulla on, ettei kukaan yliopistoon hakeutuva tulisi hylätyksi. Tähän mennessä kahden ensimmäiden vuoden aikana on lisäksi perustettu 140 maksutonta uutta yliopistoa (Las Universidades para el Bienestar Benito Juárez García) sinne, missä ei ennen ollut tarjolla korkeakoulutusta. Uusien yliopistojen kaikki oppilaat saavat opintorahaa. Valtaosa yliopistoista sijaitsee alkuperäiskansojen yhteisöissä ja niissä opetetaan paikallisesti tärkeimpiä oppiaineita kuten lääketiedettä, metsänhoitoa, maataloutta, kestävää kehitystä ja energiataloutta sekä kulttuuriperinnöstä huolehtimista. Suurin opintotarjonta näissä yliopistoissa keskittyy insinööritieteisiin niiden eri muodoissa.

Vasta tammikuussa 2021 avattu uusi yliopisto (UBBJ) Atoyac de Álvarezin kunnassa, Guerrerossa.

Maaseutukylien tieverkoston uusi aikakausi

Oaxacan repaleinen ja vaihteleva maantiede jakaa tämän Meksikon kulttuurisesti rikkaimman alueen satoihin kuntiin ja tuhansiin kyliin. Usein kyliä yhdistävät pienet mutatiet, jotka eivät ole kuljettavissa sadekauden aikana. Tämä rajoittaa kylien potentiaalia, yhteyksiä ulkomaailmaan ja palveluiden pariin. Maaseudun teiden ohjelma on viralliselta nimeltään Kuntakeskuksiin vievien teiden päällystäminen (Programa de Pavimentación de Caminos a Cabeceras Municipales). Joissakin kylissä on rakennettu asfaltilla pinnoitettu tie, mutta se ei useinkaan kestä kauan. Liian usein urakoitsijat myivät valheita rakentaessaan tien huonoista materiaaleista tai tehdessään pinnoitteesta hyvin ohuen tai unohtaessaan tarkoituksella teiden viemäröinnin. Aiemmin tehdyt tiet ovat osoittautuneet huonoiksi tai sitten niitä ei ole tehty lainkaan.

Tämän hallituskauden aikana tilanne on muuttunut radikaalisti. Nyt nämä alkuperäiskansojen asuttamat kylät ovat järjestäytyneet. Ne tekevät perinteistä yhteisöllistä työtä (tequio) omaksi parhaakseen, ilman välikäsiä ja ulkopuolisia tahoja, ja hallitus jopa maksaa siitä. Usein naiset keräävät kivet, siivoavat ja vastaavat hankinnoista sekä rahankäytöstä. Miehet taas käyttävät sementtimyllyjä ja tekevät muut raskaammat työt. Kylien rehellisyys on osoittautunut poikkeukselliseksi, jotkut ovat jopa palauttaneet hallituksen rahoitusta alittaessaan budjetin, vaikka kukaan ei edes pyytänyt rahaa takaisin. Tästä kunniamaininta kuuluu ainakin Santo Domingo Xagacían kunnalle, joka palautti 267 000 pesoa tai 11 100 euroa saatuja avustuksia. Pyytetön työ on tuonut tuloksia jo satojen kilometrien verran, vaikka projekti jatkuu edelleen koko presidenttikauden ajan.

Yhtenä esimerkkinä voidaan mainita mixe-kansan asuttama Santa María Tepantlalin kunta, jossa rakennettiin kolme kilometriä laadukasta tietä lähes 11,7 miljoonan peson tai vajaan 0,5 miljoonan euron hinnalla. Samalla luotiin 80 suoraa ja 160 epäsuoraa työpaikkaa tämän reilun 3 500 asukkaan yhteisöön. Teiden käsityömäinen kauneus on sekin omaa luokkaansa. Monelle kyläläiselle teiden rakentaminen on kunnia-asia, koska näin hän tulee omalla työllään parantaneeksi elinolosuhteitaan niin itselleen kuin lapsilleen ja lapsenlapsilleen. Tiet merkitsevätkin uutta toivoa ja tuovat jopa kylistä lähteneitä siirtolaisia takaisin juurilleen.

Oaxacaan on kuusivuotisen presidenttikauden aikana tarkoitus rakentaa kolmisensataa uutta tietä, jotta jokaisen kunnan keskustaan kulkee vihdoin pysyvä tieyhteys ennen kuin hallituskausi loppuu. Kymmenet tuhannet paikalliset kädet tulevatkin siis rakentamaan omatoimisesti noin 3 600 kilometriä, joiden hintalappu on 21 miljardin peson (melkein 900 miljoonaa euroa) luokkaa. Yhteensä uusia pelkästään maaseudulle sijoittuvia tieyhteyksiä luodaan 5 500 kilometriä. Etäisyys Helsingistä Intian pääkaupunkiin New Delhiin on 5 200 kilometrin luokkaa, joten kyse on merkittävästä määrästä uusia teitä. Uudet yhteydet palvelevat suoraan yli 200 000 Oaxacan asukasta. Pandemia hidasti projekteja vuoden 2020 mittaan, mutta uusia teitä on rakennettu jo noin tuhannen kilometrin verran, mikä tarkoittaa 58 jo valmista tieyhteyttä. Tähän mennessä ainakin 135 kunnan kanssa on solmittu sopimus tieprojektista. Näistä kunnista 133 sijaitsee Oaxacassa ja kaksi Guerrerossa, mutta ohjelmaa voidaan laajentaa myös tarpeen mukaan muihin osavaltioihin.

Myönteisiä sosiaalisia, taloudellisia ja kulttuurisia kerrannaisvaikutuksia luovat teidenrakennustyöt maksavat kuusi metriä leveää kilometriä kohden noin 4,5 miljoonaa pesoa tai alle 190 000 euroa. Kustannustaso tietysti vaihtelee luonnonolosuhteista riippuen, mutta esimerkiksi San Mateo Río Hondon kunnan tien on arvioitu maksaneen noin sata miljoonaa, jos se olisi tehty tavanomaisesti ulkopuolinen urakoitsija palkkaamalla. Nyt hinnaksi tuli noin 17 miljoonaa pesoa. Parhaimmillaan kustannukset ovatkin jopa viisi kertaa pienempiä, mutta laatu on puolestaan ennennäkemättömän korkealla tasolla. Teistä tulee kestäviä, niiden viemäröinti on tarkkaa työtä eikä niiden ylläpidolla ole suuria kustannusvaikutuksia.

Meksikon 67-vuotias presidentti Andrés Manuel López Obrador (AMLO) on tehnyt yli 40 vuoden poliittisen uran. Pitkän linjan vasemmistolainen oppositiopoliitikko valittiin Meksikon 65. presidentiksi 1.7.2018. Hän on julkaissut yhteensä 17 kirjaa Meksikon historiasta ja poliittisesta todellisuudesta. Viimeisin vuonna 2019 ilmestynyt kirja on nimeltään ”Kohti moraalista taloutta” (Hacia una Economía Moral).

Kansa ja sen hyvinvointi keskiöön

Ohjelmia yhdistää niiden rohkea ihmiseen luottava luonne. Ne ovat esimerkkejä yhteisöiden voimaannuttamista, siitä miten osallistuva demokratia voi palvella jaloja päämääriä. Olkoon olennainen tekijä sitten ekologinen uudelleenrakennus, taloudellinen vaikutus, sosioekonomiset mahdollisuudet, olosuhteiden rakentaminen tai infrasktuurin uudistaminen, nämä ohjelmat eivät ole koskaan passiivisia tai tee kenestäkään toimeetonta. Päinvastoin niissä ihmiset ottavat vastuun omasta elinympäristöön omiin käsiinsä. Näin he voivat auttaa itse itseään ja läheisiään, perheitään ja yhteisöjään. Hallitus on vain rahoittaja ja opastaja, mutta muutoksen toteuttaa kukin edunsaaja itse, millä on psykologisesti valta vaikutus kunkin tuntemaan ihmisarvoon tai mahdollisuuksiin vaikuttaa omaan yhteiskuntaansa. Tämä on se tie, jolla Meksiko rakentaa uutta huomista yhdessä miljoonien kansalaistensa kanssa.

Mistä varat uusiin ohjelmiin saadaan? Pääasialliset lähteet liittyvät aikanaan maailman kalleimpina hallituksina tunnettujen julkisten palvelijoiden luksuskulujen karsimiseen. Presidentti leikkasi heti ensiksi omasta palkastaan pois 60 prosenttia, mutta samaa leikkauslinjaa on sovellettu muidenkin ylempien viranhaltijoiden palkkoihin. Nykyisin hän tienaa 34 prosentin verojen jälkeen hieman alle 112 000 pesoa tai lähes 4 670 euroa kuussa. Pahimmillaan osa poliitikoista tienasi ennen jopa 700 000 pesoa tai 29 200 euroa kuussa. Presidentinkanslian kulut olivat 2018 noin 3,6 miljardia (150 miljoonaa euroa) vuositasolla, mutta 2020 ne olivat alle 600 miljoonaa pesoa (25 miljoonaa euroa). Lista säästöistä, jotka eivät kohdistu työntekijöiden enemmistöön eivätkä heikennä palveluita, on pitkä. Niihin kuuluu Yhdysvaltojen Air Force One -lentokonetta hienommasta yksityiskoneesta luopuminen. Kalliin koneen operoinnin sijaan presidentti lentääkin tavallisilla kaupallisilla lennoilla. Entisten presidenttien eläke- ja vakuutusetujen sekä heidän turvajoukkojensa lopettaminen tuo sekin säästöjä maassa, jossa veronmaksajat maksoivat aiemmin jopa poliitikkojensa plastiikkakirurgiat.

Toisaalta korruption vastainen taistelu, josta kirjoitan myöhemmin lisää, on tuonut suuria säästöjä. Enää rahaa ei kulu suunnattomiin rikkaimpien verohelpotuksiin tai tiettyjä yksityistahoja suosiviin faaraomaisiin sopimuksiin eikä valtionyhtiö Pemexiltä ryövääminen ole enää maan tapa. Valtaa pitävien siunauksella aiemmin suoritettu öljyn varastaminen on saatu vähennettyä minimiin, mikä on tuonut joulukuusta 2018 lähtien 124 miljardin peson tai 8,9 miljardin euron säästöt valtion kassaan. Kaiken kaikkiaan López Obrador on kyennyt säästämään korruptiota ja luksusetuja vastaan suunnatulla taistelullaan tähän mennessä jo 1,3 biljoonaa pesoa (tuhatta miljardia), joka on euroissakin lähes Suomen valtion vuosibudjetin tasolla, noin 54,2 miljardia. Valtiovarainministeriön budjettiehdotus koronakriisin poikkeusoloissa on tosin 64,2 miljardia, mutta 2019 rahaa käytettiin lopulta noin 57 miljardin verran. Vuoden 2020 budjetti taas oli alun perin 57,6 miljardin euron tasolla eli 2,1 miljardia enemmän kuin vuoden 2019 budjetti 55,5 miljardia. Yhtä kaikki, siksi Meksikossa ei ole koronakriisin takia tarvinnut ottaa uutta velkaa tai nostaa veroja.

Nämä kekseliäät ja aidosti kansanomaiset ohjelmat eivät synny tyhjästä. Presidentti Andrés Manuel López Obrador tuntee kansansa ja sen arvot sekä elämäntavat. Hän aloitti järjestelmällisen koko maan kiertämisen jo 2005 noin vuosi ennen presidentinvaaleja. Hän koki vaalivilpin 2006 ja toisen joukon laittomuuksia 2012. Hän ei luovuttanut ja vuoden 2018 presidentinvaaleissa hän sai enemmän ääniä kuin kukaan koskaan ennen, enemmän kuin muut ehdokkaat yhteensä. López Obrador kiersi väsymättä aivan kaikkia Meksikon yli 2 400 kuntaa – kuntia on tarkalleen ottaen 2 474 − noin 13 vuoden ajan. Se oli hänen elämäntyönsä kuunnella ihmisten huolia, murheita ja toiveita. Maailmanhistoriassa ei liene toista valtionpäämieheksi valittua poliitikkoa, joka olisi kiertänyt yhtä sinnikkäästi kaikkia oman maansa kuntia. Moni näistä sosiaalisista ohjelmista suunniteltiin jo 1999 ja niitä alettiin toteuttaa jo nykyisen presidentin ollessa pääkaupunki Méxicon kaupunginjohtajana vuosina 2000-2005 ja toista osaa alettiin suunnitella jo 2005, joten ohjelmia on hiottu pitkään ja huolella, kansaa kuunnellen ja sen ehdotukset vakavasti huomioiden.

López Obrador on poliitikkona ollut kärsivällinen, yhdenmukainen ja rehellinen. Siksi häntä ei ole pystytty tuhoamaan kymmenistä juonittelevan opposition ja moraalittoman median hyökkäyksistä huolimatta. Hän on ehdottomasti Meksikon poliittisen historian eniten mustamaalattu henkilö, mikä kertoo hänen radikaaliudestaan. Hän ei puhu huutaen, vaan rauhallisesti, mutta hänen sanansa ja tekonsa ovat yhtä, hän tekee sen mitä lupaa eikä pelkää mitään tai ketään. Se luo luottamusta ja siksi arki Meksikossa muuttuu aidosti paremmaksi jättiläisen askelin eikä moista muutosaaltoa ole koettu sitten valtion öljy-yhtiön kansallistamisesta tunnetun Lázaro Cárdenas del Ríon presidenttikauden (1934−1940) jälkeen, jos sittenkään. Olen itsekin saanut todistaa presidentin kiertueita muun muassa Juchitánissa, Oaxacassa, vuoden 2013 alussa.

Teksti: valtiotieteiden tohtori Sami Laaksonen

Lähteet: Meksikon hallitus (Gobierno de México), La Jornada, La Razón, El Economista, El Sol de México, etc.