Kansa valtasi kadut ja juhli vasemmistohallitustaan

Siinä missä opposition hallituksen vastainen marssi vaalivilpeistään tunnetun Kansallisen vaali-instituutin (INE), konservatiivien viimeisen saarekkeen, puolustamiseksi keräsi kaksi viikkoa aiemmin noin 60 000 vihaista kansalaista, Meksikon neljännen muutoksen neljännen vuoden kunniaksi järjestetty presidentin itsensä johtama mielenilmaus houkutteli pääkaupungin kaduille sunnuntaina 27.11. vähintään 1,2 miljoonaa iloista ja tietoista kansalaista, joita media ja eliitti eivät enää kykene manipuloimaan. Kansa on ottanut vallan omiin käsiinsä eikä paluuta entiseen enää ole. Ensimmäistä kertaa kansanvalta on totisinta totta ja hallitus tekee, mitä kansanjoukot vaativat. Noin 70 prosentin kansansuosio, jonka kansainvälisen valtionpäämiesten hyväksyntää selvittävä Morning Consult vahvistaa viikko toisensa jälkeen, ei ole sattumaa. Eikä sattumaa ole sekään, että nyt järjestetty poliittinen juhlakulkue on vuosikymmenen suurin koko maailman mittakaavassa.

Meksikon historiaan lähtemättömästi nimensä kirjoittanut viimeisen 22 vuoden ajan maan tärkeimpänä yhteiskunnallisena taistelijana toiminut, kaikki mustamaalauskampanjat, vaalivilpit ja poliittisen pelikirjan likaisimmat temput kohdannut presidentti Andrés Manuel López Obrador piti tyylilleen uskollisen suorasanaisen ja faktapohjaisen, mutta tunteikkaan puheen täydelle Zócalon torille. 97 minuutin puheessa tuotiin esiin 110 konkreettista tekoa, muutosta tai projektia, joiden vaikutukset lävistävät koko yhteiskunnan, ja saavat kansalaiset juhlimaan hallitustaan ylpeänä. Tie tietoisuuksien vallankumoukseen ja niin sanottuun neljänteen muutosaaltoon (Cuarta Transformación – kolme edellistä olivat itsenäisyyssota, reformikausi ja vallankumous) oli pitkä ja kivinen, koska sen piti lävistää väkivalta, autoritarismi, korruptio ja häikäilemätön eliitti. Matkalla koettiin vuosien 1968 ja 1971 opiskelijamurhat, parin vuosikymmenen likainen sota (Guerra Sucia), käytiin läpi vuosien 1988 ja 2006 röyhkeät vaalivilpit, kymmenet muut vaalihuijaukset, epäonnistunut huumesota, köyhyys, siirtolaisuus ja väkivalta. Ennen kaikkea huono hallinto tuli korvata kansan edun poliittiseen keskiöön asettavalla humanistisella, pasifistisella ja demokraattisella hallinnolla. 1900-luvun alkupuolella Meksiko oli suunnannäyttäjänä koko Latinalaiselle Amerikalle ja nyt kun vallankumouksen lyhty on sytytetty uudelleen, 86 prosenttia yhtenäisen kulttuuri- ja kielialueen asukkaista omistaa vasemmistohallituksen. Läntinen pallonpuolisko on punaisempi kuin koskaan.

Oppositio on taas niin suunnattoman vihainen, että sitä on turha edes kommentoida sen tarkemmin. He syyttävät mielenilmaukseen osallistujia “ostetuiksi lammashuoriksi, saatananpalvojiksi, tietämättömiksi sontakasoiksi” ja niin edelleen: koko rasismin ja luokkasorron kirjo on käytössä, presidenttiä ja hallitusta nimitellään vaikka miksi sekä kaikki saavutukset kiistetään ilman minkäänlaisia järki- tai faktaperäisiä argumentteja. Lähtökohtana toimii se, ettei oikeisto pysty edelleenkään hyväksymään tai edes ymmärtämään vuonna 2018 kokemaansa murskaavaa vaalitappiota ja haaveilee täysin turhaan vuoden 2024 vaalivoitosta. Maa on kuulemma “tuhottu tyystin” ja “kommunistinen diktatuuri” on eliminoinut kaikki oikeudet ja kaiken demokratian. Sunnuntain suuri mielenilmaus näyttäytyi opposition silmin “vallankaappauksena”, koska se ilmaisi tukea uurnilta nousseelle lailliselle ja hyvin arvostetulle hallitukselle. Oppositio ei edelleenkään kykene näkemään omaan muuttunutta asemaansa eikä lopettamaan kansalaisten parjaamista, se kun voi suvaita kansanvaltaa vain silloin, kun se johtaa oikeiston ja eliitin aseman vahvistamiseen. Sen halpaan politikointiin ja medioiden kontrolliin perustuva strategia tuottaa pelkästään sokeaa vihaa, linjaa ohjaa hallituksen vastustaminen aivan joka käänteessä eikä mitään rakentavia ehdotuksia tai vaihtoehtoisia kehitysohjelmia ole esitetty.

Kuten sanottua, luokkasortoa ja rasismia tapansa mukaan lietsovan oikeiston marssilla oli presidentin syntymäpäivänä 13.11. noin 20 kertaa vähemmän väkeä kuin 27.11. kokoontuneella riemukulkueella, joka keräsi yhteen 1 200 000 meksikolaista, jotka osallistuivat siihen omasta vapaasta tahdostaan, vaikka julkisessa keskustelussa heidän pyrittiinkin leimaamaan aivottomaksi ja elottomaksi massaksi, jonka presidentti osti julkisia varoja väärinkäyttämällä. Kansan rakkaus ja tietoisuus hallitsevat, eivät enää eliitti ja mediat. Kansa on puhunut taas kerran ja se tahtoo tietoisuuksien vallankumouksen jatkuvan myös vuoden 2024 vaaleissa, joissa on edessä sukupolven murros, sillä presidentti López Obrador eläköityy ja tilalle nousee todennäköisesti maan historian ensimmäinen naispresidentti Claudia Sheinbaum Pardo, joka on vasemmiston monien hyvien ehdokkaiden listan kärkinimi. Opposition listoilla pyörii noin 50 eri skandaaleissa ja väärinkäytöksissä ryvettynyttä nimeä, joista yksikään ei pysty keräämään paljon yli 30 prosentin äänisaalista edes kaikki puolueet yhdistämällä ja kaikki eliitin muhkeat budjettivarannot tuhlaamalla. Meksikossa samaa presidenttiä ei myöskään voida valita kuin yhdeksi kaudeksi ja vaalit ratkaistaan suoraan ensimmäisellä kierroksella. Maata johtavalle Morena-liikkeelle luvataan vähintään 60 prosentin kannatusta.

Meksikon väestön arvioidaan yltävän nykyisin lähes 130,3 miljoonaan henkeen. Koska varsin luotettava mielipidetutkimuksiin erikoistunut kansainvälinen toimija Morning Consult mittasi presidentin hyväksynnäksi marraskuun viimeisinä päivinä 71 prosenttia, tarkoittaa tämä 90,5 miljoonaa kansalaista. Kun luvusta vähennetään alle 18-vuotiaat, jotka muodostavat 30,2 prosenttia kaikista asukkaista, kun 90,5 miljoonasta vähennetään siis 39,3 miljoonaa alaikäistä saadaan tukijoiden kokonaisluvuksi 51,2 miljoonaa. Ei olekaan liioiteltua sanoa, että nykyhallitusta tukee yli 50 miljoonaa henkeä. Opposition kannatus ei taas ylitä juuri 15 miljoonan rajapyykkiä. Siksi tässä tapauksessa ei voida puhua edes kahtia jakautumisesta tai polarisaatiosta, koska selvä politisoitunut kahden kolmasosa enemmistö tukee muutoskykyistä vasemmistohallintoa. Medioissa tilanne tosin näyttää toiselta, koska niiden omistus keskittyy pääosin 12 perheen käsiin.

Meksikolainen humanismi uuden politiikan kattokäsitteenä

Teen seuraavaksi 40 nostoa presidentin Zócalolla viiden tunnin marssimisen jälkeen pitämän historiallisen 97 minuutin puheen annista, jotka tiivistävät sen faktat, määritelmät, argumentit ja tavoitteet.

Kuten José Martí sanoi: “Rakkaus maksetaan rakkaudella.” Presidentti totesi sukupolvien jatkuvuuden toteutuvan, sillä enemmistö osallistujista oli nuoria ja omisti puheensa matkan varrelle jääneille taistelutovereille, joiden valvova katse seuraa yhä tekojamme. Muutokset on toteutettu alhaalta ylöspäin, huomioimalla erityisesti alkuperäiskansat. Ketään ei ole jätetty ulkopuolelle ja sekä yksilölliset että kollektiiviset oikeudet on taattu. Kaikkien hyväksi, ensin tulevat köyhät. Hallitus olemme me kaikki.

1. Maan 35 miljoonasta perheestä 30 miljoonassa eli 85 prosentissa perheistä vastaanotetaan ainakin jokin osa valtion budjetista. Loput 15 prosenttia taas hyötyvät muun muassa edullisista energiakuluista, korruption kitkemisestä ja yhteiskuntarauhasta. Vähimmäispalkka on noussut 62 prosenttia inflaation yläpuolella, mitä ei oltu nähty viimeisen 40 vuoden aikana. Ensi vuoden alusta näihin palkkoihin tulee toivon mukaan yhteisymmärryksellä ainakin 20 prosentin korotus [ja tulikin heti torstaina] ja koko hallituskaudella ylletään 100 prosentin reaalitason korotukseen.

2. Työelämään on tehty lukuisia parannuksia. Sosiaaliturvainstituutin virallisiin tilastoihin on kirjattu yli 21,7 miljoonaa työpaikkaa, mikä on uusi ennätys ja melkein 1,3 miljoonaa enemmän kuin ennen pandemian alkua. Talous kasvaa tänä vuonna 3,5 prosenttia ja sama tahti jatkuu seuraavina vuosina.

3. Yli 283 000 yksinhuoltajaäitiä saa valtion avustusta lastensa hoitopaikkoja varten. Esikoulussa, ala- ja yläasteella reilut 3,7 miljoonaa lasta nauttii apurahoista. Kaikki julkisten toisen asteen koulujen, lukioiden, oppilaat, vajaat 4,2 miljoonaa nuorta saavat hallitukselta oman tukirahansa. Vähävaraisimpien perheiden yliopisto-opiskelijoita on opintorahojen piirissä 410 000. Lisäksi Kansallinen tieteen ja teknologian neuvosto (Conacyt) tarjoaa apurahoja lähes 129 000 maisteri- ja tohtorivaiheen opiskelijalle sekä tutkijalle. Uusia zapoteekkipresidentti Benito Juárez Garcían nimeä kantavia yliopistoja on luotu 145. Niissä opiskelee 45 581 nuorta. Tavoite on päästä 200 uuteen yliopistoon ja 60 000 opiskelijaan tällä hallituskaudella.

4. Perusasteella 113 791 koulua on saanut osallistavan budjetoinnin periaatteita noudattavien vanhempien neuvostojen hallinnoimia kunnostusvaroja opiskeluolosuhteiden parantamista varten. Tieteellisen ja humanistisen koulutuksen arvoja ajavia uusia oppikirjoja on tehty tai on työn alla 25 kappaletta. Opettajien palkkausta on parannettu 21 prosentilla neljässä vuodessa. 650 000 opetusalan työntekijää on vakinaistettu. Nykyisellään opettajien työtä kunnioitetaan ja arvostetaan.

5. Saimme rokotettua lähes kaikki ikäihmiset kertaalleen viidessä kuukaudessa. Rokotteita on jaettu yhteensä jo 228 miljoonaa. Ilmaisen ikuisen kiitollisuutemme terveysalan työntekijöille. Sosiaaliturvainstituutin IMSS-Bienestar-järjestelmän laajennus on alkanut laadukkaan, ilmaisen ja universaalin hoivan takaamiseksi. Uusia terveydenhoidon ammattilaisia on palkattu ja lääkejakelua, infrastruktuuria sekä laitteistoja on parannettu tähän mennessä yhdeksässä osavaltiossa. Hoidosta tai lääkkeistä ei peritä mitään maksuja. Järjestelmä laajenee koko maahan, jotta kansan oikeus terveyteen toteutuu.

6. Jo 1,3 miljoonaa vammaista, etenkin lasta ja nuorta, saa valtiollista tukea. 15 osavaltiota on hyväksynyt etujärjestelmän kohdentamisen kaiken ikäisiin henkilöihin. Yhteisrahoituksella siitä tehdään yleispätevä etu eläkeikään asti. 10,5 miljoonaa henkeä nostaa valtion maksamaa eläkettä. Tammikuussa eläkkeisiin tehdään 25 prosentin korotus ja samanlainen korotus on luvassa myös tammikuussa 2024. Kun luovumme vallasta, eläkkeiden taso on tullut viisinkertaistettua.

7. Vuoden kestävään oppisopimuskoulutukseen on osallistunut yli 2,3 miljoonaa 18–29-vuotiasta nuorta. Puolet Jóvenes Construyendo el Futuro -ohjelman nuorista on työllistynyt pysyvästi harjoittelupaikkojensa palkkalistoille.

8. Vanhan reseptin valheelliset väittävät on lähetetty hemmettiin: lisävelka ei ole tarpeen eikä varsinkaan rikkaimpien auttamiseksi, rikkaus ei ole tarttuvaa eikä se valu ylhäältä alaspäin. Avustamme alhaalta ylöspäin. Hallituksen ylellisyyksien ja korruption pois kitkemisen kaava toimii. Veroja ei ole ollut tarpeen nostaa, koska nykyisin myös pankit ja suuryritykset maksavat veronsa. Valtiovarainministeriön kassaa on vahvistettu neljässä vuodessa noin 1,9 biljoonan peson tai 95,7 miljardin euron lisätuloilla. Laittoman polttoainekaupan vastaiset toimet ovat tuoneet valtionkassaan 236,1 miljardia pesoa eli 11,9 miljardia euroa. Hallinnon tarpeettomien luksuskulujen, mukaan lukien yksityisen sektorin hämärät sopimukset, karsiminen on tuonut puolestaan 574 miljardin peson tai 28,9 miljardin euron säästöt. Valta on vaatimattomuutta eivätkä köyhät voi kärsiä mahtailevasta rikkaiden hallinnosta. Presidentinkanslia törsäsi 3,6 miljardia pesoa joka vuosi. Tänä vuonna käytämme alle 600 miljoonaa pesoa. Euroissa 181 miljoonan lähtötasolta on tultu alas 30,2 miljoonaan euroon. Neljässä vuodessa ei ole ostettu esimerkiksi yhtään uutta autoa liittovaltion toimeenpanovallan virkamiehille.

9. Presidentin kahdeksan tuhannen hengen turvajoukot (Estado Mayor Presidencial) lakkautettiin ja yhdistettiin puolustusministeriöön, entisten presidenttien eläkkeet lakkasivat juoksemasta ja kaikenlaiseen hämärään vaikuttamiseen, perheenjäsenten ja ystävien suosimiseen, korruptioon ja rankaisemattomuuteen on puututtu eivätkä ne ole enää maan tapa. Hallituksen julkisuuskuluista on poistettu 42 miljardia pesoa tai 2,1 miljardia euroa. Emme halua enää palata myydyn tai vuokratun median aikoihin. Tarpeettomien ja väärinkäytöksiin altistavien rahastojen lopettamisella on palautettu valtiolle 132 miljardia pesoa, mikä tekee noin 6,6 miljardia euroa.

10. Lupaus siitä, etteivät verot, polttoaineet tai sähkö kallistuisi, on lunastettu. Tämän vuoden 8,1 prosentin inflaatiosta huolimatta polttoaineiden hinnat on pidetty alhaalla 338 miljardin peson tai likimain 17 miljardin euron valtiontuella. Tähän on ollut varaa, sillä valtion tulot ovat nousseet 3,7 prosentilla yli inflaation tason yltäen 460 miljardin peson tai 23,2 miljardin euron lisätuloihin. Jos emme olisi tehneet tätä päätöstä, inflaatio oli karannut jopa 13 prosenttiin. Inflaatio on köyhiin pahiten kohdistuva raskas vero. Politiikka on myös onnea, koska olimme arvioineet öljyn hinnan 60 dollariksi tynnyriltä, mutta se ylsi sataan dollariin ja on ollut keskimäärin 80 dollarin tasolla. Ylijäämä on päätetty kohdentaa polttoaineiden hintojen ylläpitämiseen, jotta hintojen nousua on voitu hillitä. Strategia on toiminut, sillä kansantaloutta on kyetty tukemaan ja tulopohja on vahvistunut kaikesta huolimatta.

11. Valtion budjetti on kasvanut vuodesta 2018 vuodelle 2023 kaikkiaan 57 prosentilla. Osavaltioiden ja kuntien rahoitusta on lisätty 50 prosentilla. Valtion rahoitus ei kuulu puolueille vaan kansalle. Hallituksemme aikakaudella julkisten kehitys- ja infrastruktuurihankkeiden rahoitus on lisääntynyt 78 prosenttiyksiköllä eikä vastaavaa oltu koettu vuosikymmeniin.

12. Kuutta öljyjalostamoa on uudistettu vajaalla 40,2 miljardilla pesolla eli noin kahdella miljardilla eurolla. Deer Parkin jalostamo Teksasissa ostettiin Shelliltä 600 miljoonalla dollarilla, mutta kyseinen investointi saatiin maksettu pelkästään yhden vuoden tuloilla. Paraísoon, Tabascoon, rakennettiin uusi Olmeca-öljynjalostamo 11 miljardilla dollarilla. Sen ylösajo on meneillään ja pian se kykenee tuottamaan 340 000 tynnyriä päivässä. Tulaan ja Salina Cruziin rakentuu kaksi uutta koksauslaitosta, joihin investoidaan 160 miljardia pesoa eli melkein 8,1 miljardia euroa. 14 vuotta jatkunut taantuva öljyntuotanto on saatu pysäytettyä: raakaöljyn tuotanto on noussut 1,8 miljoonan tynnyrin päivätasolle ja kaasu noin 4,8 miljoonaan päivittäiseen kuutiojalkaan. Todennetut öljyvarannot ovat kasvaneet kuudella prosentilla. Ensi vuoden loppupuolella meistä tulee energiaomavaraisia, kun lakkaamme ostamasta polttoaineita ulkomailta.

13. Myös sähköteollisuus on pelastettu ja sen yksityistäminen on pysäytetty. Liittovaltion sähkökomissioon (Comisión Federal de Electricidad) sijoitetaan kuusivuotiskauden loppuun mennessä 9,3 miljardia dollaria ja sen asennettu kapasiteetti nousee noin 10 000 megawattiin. 38 käynnissä olevaa projektia modernisoivat energiantuotantoa ja tekevät siitä puhtaampaa. 16 vesivoimalan turbiinit uusitaan ja Sonoran osavaltion Puerto Peñascoon on rakenteilla Latinaisen Amerikan suurin aurinkovoimala. Sähkökomission työntekijöiden avulla asennetaan valokuitua ja pystytetään 3 800 antennia, jotta yllämme 10 979 yhteyspisteen tavoitteeseen ja takaamme ilmaisen internetyhteyden koko maan kouluissa, sairaaloissa ja julkisissa tiloissa.

14. El Rosariossa, Sinaloassa, sijaitsevasta Santa Marían padosta on valmistunut 70 prosenttia. Jätämme Sonoraan, Sinaloaan ja Nayaritiin tekoaltaita, kanavia ja veden infrastruktuuria kastelemista varten 100 000 hehtaaria. Investoimme 16,2 miljardia pesoa tai 815,2 miljoonaa euroa patohankkeisiin ja vesijohtojen rakentamiseen kahdeksassa osavaltiossa.

15. Yaqui-kansan oikeudenmukaisuussuunnitelma etenee: takaamme veden kotitalouksille ja maanviljelyyn, palautimme 30 000 hehtaaria maata tälle alkuperäiskansalle, myös kokonaisvaltaista kehitysohjelmaa sovelletaan näissä yhteisöissä.

16. 2018 maissin, pavun, riisin ja vehnän tuotanto oli 31,2 miljoonan tonnin tasolla ja viime vuonna se ylsi 32,3 miljoonaan tonniin, mikä on 3,5 prosenttia enemmän. Tänä vuonna tuotanto kasvaa selvästi takuuhintojen asettamisen ja 300 000 tonnin lannoitejakelun vuoksi. Ensi vuonna ilmaiset lannoitteet tulevat saavuttamaan kaksi miljoonaa pienviljelijää. Meillä on maailman suurin metsien uudelleen istuttamisohjelma, johon sijoitetaan 30 miljardia pesoa tai noin 1,5 miljardia euroa joka vuosi. Sembrando Vida työllistää 450 000 maanviljelijää. Kaksi miljoonaa pienviljelijää saa tuotantotukea. Tukea ohjataan myös 180 000 kalastajalle. Välikädet on poistettu ja kukin saa tukensa suoraan omalle tililleen, joten myös käteismaksujen riskeistä vapaudutaan. Pandemiasta huolimatta maataloussektori kasvoi viime vuonna kaksi prosenttia ja tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana kasvua on kertynyt 3,2 prosenttia.

17. Felipe Ángelesin nimeä kantava uusi kansainvälinen lentokenttä avattiin 21.3. Ciudad de Méxicon lentokenttää parannetaan, Tuxtla Gutiérrezin ja Chetumalin lentokentät modernisoitiin, Tepicin ja Puerto Escondidon lentokenttiä ollaan laajentamassa. Tulumiin, Quintana Roon osavaltiossa, on rakentumassa kokonaan uusi kansainvälisen tason lentokenttä.

18. Neljässä vuodessa 40 516 kilometrin valtatieverkoston ylläpitoon on panostettu 71,5 miljardia pesoa, mikä vastaa 3,6 miljardia euroa. Uusia valta- ja ohitusteitä on valmistunut 522 kilometriä lähes kaikissa maan osavaltioissa. Ensi vuonna avataan yhdeksän uutta valtaväylää muun muassa Oaxacassa, Guerrerossa, Veracruzin ja Tamaulipaksen välillä sekä Hidalgossa. Uusia siltahankkeita on vireillä useita, joista tärkein on Cancúnin Nichuptén laguunin kahdeksan kilometrin pikatiehanke. Maaseudun tieyhteyksiä toteutetaan 13 osavaltiossa. 570 kunnan Oaxacassa on rakennettu paikallisten alkuperäiskansojen toimesta tähän mennessä 2 441 kilometriä käsityönä tehtäviä kauniita betonikiviteitä. Niiden rakentaminen on alkanut myös Guerrerossa ja Tlaxcalassa.

19. Viemme loppuun 1 554 kilometrin Maya-junahankkeen (Tren Maya). Ensi vuoden heinäkuussa alamme vastaanottaa 42 junaa, joissa on 219 vaunua ja jotka valmistetaan Ciudad Sahagúnissa, Hidalgossa. Kyseessä on maailman suurin rautatiehanke, pyydämme ylpeilyä anteeksi etukäteen. Toisella sijalla on 750 kilometrin hanke maassa, jota en mainitse tässä yhteydessä. Samaan aikaan panostamme mayojen arkeologisten aarteiden tutkimiseen ja ehostamiseen. Tavara- ja matkustusliikennettä varten avataan uudelleen yhteydet Coatzacoalcosista Palenquehen ja Ixtepecistä Ciudad Hidalgoon Guatemalan rajalla. Tehuantepecin kannaksen kiskoväylä (Corredor del Istmo de Tehuantepec) yhdistää toisiinsa Meksikon kapeimman kohdan uudistettavat satamat Salina Cruzin ja Coatzacoalcosin. Niiden välille luodaan 10 teollisuuskeskittymää 3 000 hehtaarin alueelle. Guadalajaran taajama-alueen juna valmistui ja samalla Jaliscon metropolialueella ollaan aloittamassa Tlajomulcon paikallisjunaa. Ensi vuonna avataan pääkaupungin ytimestä Buenavistasta 45 minuutissa uudelle Felipe Ángelesin lentokentälle kulkeva junayhteys. Ensi vuoden joulukuussa panoraamiset maisemat vuoriston läpi halkova Ciudad de Méxicon ja Tolucan välillä kulkeva kaupunkijuna aloittaa liikennöinnin. Presidenttikauden loppuun tultaessa jätämme jälkeemme toimivan matkustajajunien verkoston, koska Meksikon raideliikenteen pitkistä perinteistä huolimatta junaliikenne ajettiin alas. Tämä hallitus laittaa liikkeelle kaksi tuhatta kilometriä raideyhteyksiä.

20. Modernisoimme tullilaitoksen tiloja: 19 pohjoisen rajan tarkastuspistettä, kaksi etelärajalla ja 16 satamien tulliasemaa. Niihin investoidaan 80 miljardia pesoa, mikä on nelisen miljardia euroa. Siitä lähtien kun puolustusministeriö ja merijalkaväki huolehtivat tulleista ja satamista, tullilaitoksen tulot ovat kasvaneet kymmenellä prosentilla. Tulleissa kerätään valtion kirstuihin jo yli biljoona vuodessa, mikä on noin 50,4 miljardia euroa. Enää raha ei vuoda vieraisiin käsiin eivätkä poliitikkojen kaverit hoitele tullilaitoksia. Myös salakuljetukseen ja huume- sekä asekauppaan puututaan niiden vaatimalla vakavuudella.

21. Kaupunkien parantamishankkeisiin on sijoitettu 38 miljardia pesoa tai 1,9 miljardia euroa 135 kunnassa, joissa on rakennettu 151 urheilutilaa, 293 puistoa, rantakatua tai taide- ja kulttuuritilaa, 44 kauppahallia, 162 koulua, 22 terveyskeskusta, 216 katua ja juomavesiverkoston osaa. 6 721 julkista rakennusta ja 1 953 historiallista kirkkoa tai kulttuurikiinteistöä on rakennettu uudelleen vuoden 2017 maanjäristysten tuhon jälkeen. Vielä kesken olevat hankkeet viedään loppuun. Fovisssten ja Infonavitin asuntolainoja on myönnetty kahdelle miljoonalle työntekijälle. Asuntorakentamisen valtiollisia avustuksia on annettu 317 000 vähävaraiselle kotitaloudelle.

22. Uusia luonnonsuojelualueita on luotu kolme, joiden pinta-ala yltää 127 409 hehtaariin. Yhteisömaita on pyhitetty kasviston ja eläimistön suojelemiseksi vapaaehtoisesti toiset 139 749 hehtaaria. Texcocon järven ekologisen puiston muokkaus jatkuu. Tulette pitämään myös Tulumiin nousevasta Jaguaaripuistosta ja suuren Chapultepecin kaupunkimetsän laajennus- ja parannusprojektista.

23. Kaikki avustukset maksetaan tuensaajille ilman välikäsiä, järjestöjä tai niihin pesiytynyttä korruptiota. Olemme saaneet valmiiksi 1 779 valtiollisen Hyvinvointipankin (Banco del Bienestar) konttoria. Ensi vuoden puolivälissä tulee toimimaan 2 744 pankkikonttoria, mikä tekee Hyvinvointipankista maan suurimman pankkiverkoston, joka yltää myös syrjäseuduille ja jakaa kansalle 600 miljardia pesoa tai 30,2 miljardia euroa, jotka kohdistetaan 25 miljoonalle edunsaajalle.

24. Olen täysin vakuuttunut siitä, että rauha on seurausta oikeudenmukaisuudesta, mikä tarkoittaa nuorista, haavoittuvaisimmista ja syrjäytyneistä huolehtimista. Tämä strategia vähentää väkivaltaa. Sitä täydentävät turvallisuusviranomaisten yhteistyö, sinnikkyys ja ammattimaisuus sekä se, ettei korruptiota eikä rankaisemattomuutta sallita. Kaikki tämä tuo tuloksia: liittovaltiotason rikokset ovat vähentyneet 27,3 prosentilla hallituskauden alusta lähtien, autovarkaudet 40,1 ja kidnappaukset 68,1 sekä murhat kymmenisen prosenttia. Maanantaista perjantaihin teemme jotakin, mitä ei koskaan tehty. Kokoonnumme aamukuudelta koko turvallisuuskabinetin voimin. Käymme läpi raportit ja teemme päätöksiä. Samaa käytäntöä noudatetaan kuvernöörien toimesta osavaltiotasolla. Turvallisuuskysymyksiä ei voida vain delegoida jollekin virkamiehelle, sillä vallanpitäjien täytyy olla siitä arkisessa vastuussa suoraan kansalaisille.

25. Siviilisuojelussa on onnistuttu niin tulvien, tulipalojen, maanjäristysten kuin muidenkin katastrofien suhteen. Tässä työssä puolustusministeriön ja merijalkaväen avustussuunnitelmat kuten DN-III ja Plan Marina ovat olleet suureksi avuksi. Armeija on aina ensin paikalla. Kansalliskaarti (Guardía Nacional) on perustettu ja lähes 500 kasarmista on rakennettu 247. 123 000 kaartin jäsentä on rekrytoitu ja koulutettu. 19 liittovaltion osassa on jo enemmän kansalliskaartin joukkoja kuin osavaltiotason poliiseja. Ilmaisen kiitollisuuteni kongressin lainsäätäjille ja paikallisille kongresseille kansalliskaartia koskevan perustuslain muutoksen hyväksymisestä, joka yhdistää sen osaksi puolustusministeriötä sen vakiintumisen ja ammattimaistumisen takaamiseksi. Konservatiivisen ajattelun todellinen ydin on tekopyhyys, joten teen selväksi, ettei hallituksessamme ole Genaro García Lunan kaltaisia virkamiehiä, ihmisoikeusloukkauksia, kidutusta ja joukkomurhia ei sallita, poliitikot eivät liittoudu rikollisten kanssa tai tue mitään kartelleja. Laki on kaikille sama. Yksi osoitus tästä on Ayotzinapan opettajaopiskelijoiden murhaamiseen ja sen peittelyyn osallistuneiden rikostutkinta ja rankaiseminen. Olemme luvanneet selvittää nämä tapahtumat ja olemme edistyneet.

26. Taputtakaamme siirtolaisille, sillä hyvinvointiohjelmien ja palkkojen parantamisen ohella Yhdysvalloista tulevat noin 40 miljoonan meksikolaisen perheilleen tekemät rahalähetykset ovat kasvaneet. Toiseksi suurin latinoyhteisö Yhdysvalloissa ovat viisi miljoonaa puertoricolaista ja kolmantena ryhmänä tulevat siellä asuvat neljä miljoonaa kuubalaisveljeämme. Emme tule haastamaan riitaa yhdenkään hallituksen kanssa, mutta pyydämme kunnioitusta ja puolustamme tarpeen vaatiessa siirtolaistemme oikeuksia. Arvioimme maanmiestemme rahalähetyksien yltävän tänä vuonna 60 miljardiin dollariin, joka kohdistuu 10 miljoonalle perheelle. Tämä on lisäapu yhteiskuntarauhan takaamiseksi, jotta kukaan ei näe nälkää ja toivon lyhty voi palaa.

27. Meksiko on yksi houkuttelevimmista maista sijoituksille ja liiketoimille. Saimme uudistettua vapaakauppasopimuksen Kanadan ja Yhdysvaltojen kanssa. Hallituksemme aikana ulkomaiset investoinnit ovat saavuttaneet historiallisen tason. Tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ne ylsivät reiluun 32,1 miljardiin dollariin, mikä tarkoittaa 29 prosentin kasvua edellisen vuoden samaan ajanjaksoon verrattuna. Olemme Yhdysvaltojen tärkein kauppakumppani koko maailmassa. Teemme yhteistyötä, kunnioitamme toistemme itsemääräämisoikeutta ja vaalimme hyviä naapurisuhteita.

28. Meidän Amerikkamme kansojen ja maiden välinen suhde on veljeyttä, yhä alati vahvistuvaa sellaista nyt, kun monissa maissa toimii tai on voittanut laillisesti ja oikeutetusti johtajia, jotka jakavat tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden ja itsenäisyyden ihanteemme. Lähetän terveiset Zócalon torilta Luiz Inácio Lula da Silvalle. Kunnioitamme kaikkia maailman kansoja ja hallituksia. Toteutamme ulkopolitiikassamme puuttumattomuusperiaatetta, itsemääräämisoikeutta, kehitysyhteistyötä, erimielisyyksien rauhanomaista ratkomista ja yhteisen solidaarisuuden ihannetta.

29. Olemme suojelleet ympäristöä, pitäneet huolta vedestä. Emme ole antaneet yhtäkään lupaa kaivostoimintaan emmekä salli fracking-menettelyä tai geenimanipuloitua maissia.

30. Muutimme perustuslakia kuten lupasimme ja äänestimme ensimmäistä kertaa siitä, saako presidentti jatkaa vallassa virkakautensa loppuun asti. Presidentin virkasuoja poistettiin ja nykyisellään hänet voidaan tuomita mistä tahansa rikoksesta kuten muutkin kansalaiset.

31. 2022 juhlimme 500 vuotta Tenochtitlanin taistelusta ja 200 vuotta itsenäisyytemme saavuttamisesta erinäisillä kulttuurihistoriallisilla tapahtumilla, jottemme unohtaisi menneisyyttämme valloitettuna alkuperäiskansana ja nykyisyyttämme vapaana kansakuntana. Historiallinen muisti muodostaa osan politiikkamme tekemisestä. 2019 omistettiin Emiliano Zapatalle, 2020 Leona Vicariolle, 2021 sulkakäärme Quetzalcóatlille kuten se sanotaan náhuatliksi tai Kukulkánille, kuten sitä kutsutaan mayaksi. Tänä vuonna olemme juhlineet Ricardo Flores Magónia ja ensi vuonna muistamme Francisco Villaa.

32. Ilmaisen kiitollisuutta kumppanilleni, vaimolleni Beatriz Gutiérrez Müllerille hänen avustaan lukemisen sekä muiden koulutus-, taide- ja kulttuuriprojektien edistämisessä. Hän ei hyväksynyt minkäänlaista presidentin puolison virallista asemaa eikä hän tule ottamaan osaan mihinkään vaaleihin. Yleisen edun, kansan ja meidän muutosprosessimme on oltava kaiken muun yläpuolella.

33. Edullisen kulttuurin rahaston (Fondo de Cultura Económica) avulla on painettu yli kaksi miljoonaa ikimuistoista teoista, joita on jaettu ilmaiseksi tai myyty vaatimattomaan hintaan. Emme ole lakanneet tukemasta terveyttä edistävää harrasteurheilua emmekä ammattiurheilua. Olemme jakaneet vuosittain apurahoja kansainvälisille kilpaurheilijoille ja tulemme tekemään niin jatkossakin.

34. Neljässä vuodessa olen käynyt kaikilla alueilla ja kaikissa osavaltioissa. Koskaan Meksikon historiassa ei ole toteutettu arkista ja vastavuoroista vuoropuhelua tiedotusvälineiden edustajien ja kansan kanssa, kuten aamupäivän tiedotustilaisuuksissa (mañaneras) tapahtuu.

35. Tieteen ja teknologian neuvosto (Conacyt) oli kansallisten ja ulkomaisten suuryritysten eduksi tehdyn tutkimuksen käsikassana. Nyt Conacyt keskittää resurssinsa apurahoihin ja sellaiseen tutkimukseen, joka palvelee todellisia kansallisia tarpeita.

36. Kerrataan vielä. Oligarkia ei enää hallitse Meksikossa. Demokraattisen hallituksen prioriteetti ovat köyhät. Korruptiota ei suvaita eikä kukaan nauti rankaisemattomuudesta. Veronmaksun etuoikeudet loppuivat. Politiikka ei ole yhden miehen show, muutokset viedään läpi kansan kanssa ja hyvällä ryhmätyöllä. Politiikka kuuluu kaikille. Hallituksen luksuseduille on pantu päätepiste ja julkiset toimijat ovat aikaansaapia, vastuullisia ja nuhteettomia sekä heidän tulotasonsa on kohtuullinen, sopivalla keskitasolla, kuten presidentti Juárez suositteli. Meksiko on saamassa takaisin arvostusta muiden maiden keskuudessa. Hallitus on lakannut olemasta suurin ihmisoikeuksien sortaja. Palkkojen nostaminen, liikevoittojen jakaminen yritysten työntekijöille ja hyvinvointiohjelmat ovat muuntautuneet toimiviksi välineiksi tulonjaon tasaamiseksi. Valtion yleiset eläkkeet, vammaisavustukset ja vähävaraisimpien perheiden apurahat on kirjattu perustuslakiin. Koulutuksesta ja terveydestä on tulossa kansalaisoikeuksia, koska ne eivät ole etuoikeuksia. Olen ylpeä ja meidän kaikkien on syytä tuntea ylpeyttä siitä, että olemme voittamassa taistelua rasismia, luokkasortoa ja kaikenlaisia syrjinnän muotoja vastaan. Olemme vähentäneet rikollisuutta. Mielenilmauksia on ollut vähän, lakot ovat olleet harvassa eikä hallinto ole minkäänlaisessa kriisissä. Ilmaisunvapaus ja oikeus olla eri mieltä taataan kuten ei koskaan ennen. Meksiko on vapauksien pyhäkkö, joitakin päiviä sitten äärioikeiston kansainvälisesti kuuluisimmat henkilöt saivat kokoontua täysin esteettömästi. Hallitus ei osallistu vaalivilppeihin. Valtakunnansyyttäjän virasto, lainsäätäjät ja oikeuslaitos voivat toimia täysin itsenäisesti. Uskonnonvapaus taataan ja valtio on vapaa kirkollisesta vaikutusvallasta. Näytämme toteen sen, miten Meksikon suurin rikkaus piilee sen kansan rehellisyydessä.

37. Politiikka on ajattelua ja toimintaa. Vaikka tärkeintä ovat teot, myös hallitusmallin määrittelyillä on oma arvonsa. Kutsuisin sitä “meksikolaiseksi humanismiksi”. Minkään inhimillisen ei tule olla meille vierasta, kuten roomalainen oppinut Publius Terentius Afer sanoi. Ravitsemme ajatteluamme yleismaailmallisilla ideoilla, mutta projektimme ytimenä sykkii vuosituhantinen kulttuurinen suuruutemme ja ainutlaatuisen hedelmällinen poliittinen historiamme. Mitkä ovat meksikolaisen humanismin poliittisia, taloudellisia ja sosiaalisia neljättä muutosaaltoa ruokkivia periaatteita? Kuten itsenäisyyden isä Miguel Hidalgo y Costilla sanoi “kansa, joka tahtoo olla vapaa, on oleva sitä”. Demokratian maaperällä seuraamme Francisco I. Maderon ja San Luis Potosín suunnitelman 20.11.1910 ilmaisuja, jotka tuomitsivat vallan väärinkäytökset, joista hyötyi hyvin pieni osa kansasta. Edistyminen ilman oikeudenmukaisuutta on taaksepäin kulkemista. Pelkkä talouskasvu ei riitä, jos oikeus ei toteudu. Uusi talouspolitiikkamme on hylännyt teknokraattiset pakkomielteet mitata kaikkea kasvun mittareilla, vaikka ne eivät heijastelisikaan lainkaan sosiaalisia todellisuuksia. Olennaista ei ole määrä vaan laatu, siis tulon ja rikkauden yhdenvertainen jakaminen. Valtion viimekätinen päämäärä on luoda olosuhteet ihmisten onnelliselle kurjuuksista ja peloista vapaalle elämälle. Talouskasvun tuolla puolen korruptio ja etuoikeudet on kitkettävä, jotta kaikki kerätty ja säästetty vauraus voidaan antaa kansan enemmistölle ja etenkin sen köyhimmille sekä syrjityimmille jäsenille.

38. Sosiaalipolitiikassa hallitus kuuntelee kaikkia, mutta panee etusijalle kaikkein vaatimattomimmissa oloissa elävät. Olemme sanoneet aina, ja se oli Ciudad de Méxicon kaupunginjohtajan vaalien mottoni vuonna 2000, että “kaikkien hyväksi, ensin köyhät”. Tämän lauseen olisi syytä olla politiikan keskiössä, koska se merkitsee humanismia ja toisenlaista tapaa ymmärtää valta, jonka harjoittaminen on puhdasta vain silloin, kun se alistetaan toisten ihmisten palvelemiselle.

39. Köyhimpien huomioiminen tuo mukanaan monien tuen silloin, kun sorto pyritään hautaamaan ja yhteiskunnasta halutaan tehdä tasavertaisempi ja veljellisempi. Ketkä määrittelevät todellisuudessa demokraattisen hallituksen? Kansa. Ricardo Flores Magón jätti meille monia opetuksia. Yksi niistä on usein toistamani lause: “Vain kansa voi pelastaa kansan”. Toinen oaxacalainen, suurin presidentti koko Meksikon historiassa, Benito Juárez, zapoteekki-intiaani sanoi: ”Kaikki luonnistuu kansan myötämielisyydellä, mutta ilman sitä ei ole mitään”. Ketkä tukevat neljättä julkisen elämän muutosta? Kansa. Siksi emme tule koskaan pettämään kansaa.

40. Tämä keskeinen opetus etenkin nuorten on muistettava: mitään ei voida saavuttaa ilman kansan rakastamista. Neuvo nuorille onkin, että jos he haluavat omistautua politiikan jalolle ammatille, heidän ei tule milloinkaan unohtaa syvää rakkautta kansaa kohtaan. Presidentti Lázaro Cárdenas sanoi 1937, että “monien julkisten palvelijoiden todellisen moraalin saattoi saada selville siitä vastenmielisyydestä, minkä köyhien ihmisten avunpyyntö heissä herätti. Siksi ajattelenkin yhä enemmän meidän oman kansamme loputonta tragediaa”, hän sanoi. Todellinen politiikka on syvästi inhimillistä ja sitä harjoitetaan toisten hyväksi. Tietoisuuksien vallankumous jatkukoon. Tehkäämme meksikolaisesta humanismista totisinta totta. Eläköön Meksiko!

Tietoinen kansa on herännyt uusliberalismin painajaisesta

Siinä missä López Obrador onnistui tiivistämään ison liudan hallituksensa saavutuksia, kirjailijana ja toimittajana ansioitunut Fabrizio Mejía Madrid taas onnistui kertomaan sen, mistä yhdessä maailmanhistorian suurimmista mielenilmauksista todella oli kyse. Esitän seuraavaksi käännöksen hänen kolumnistaan “La Marcha”.

Jo päiviä ennen tätä mielenilmausta media kutsui meitä “paikalle kyyditetyiksi”. Akatemian elitistit syyttivät meitä osallistumisesta uskonnolliseen “kulkueeseen” sekä natsismin tai PRI:n oletetun uudelleen perustamisen vuoksi ja presidentin parvekkeen ympärille kokoontumisen vuoksi. Mutta kukaan ei ole tullut katsomaan, mitä obradorismi on, kun se kohtaa toisensa kadulla. Sunnuntaina saavuin itsenäisyyden enkelin monumentille kello 7:15 ja pystyin vahvistamaan sen, mitä olen nähnyt vuoden 2005 virasta syrjäyttämisen vastaisesta marssista lähtien: Andrés Manuel López Obrador ei ole yksi henkilö, vaan hän on sitä, mitä hänen seuraajansa ovat. Häntä ei ihailla, vaan sitä, minkä hän luo meidän häneen uskovien keskuudessa: se on tietty tapa suhtautua tähän maahan ja sen historiaan, puhetapa, joka on täynnä tuota todellisuutta, ja innostusta osallistua julkiseen elämään. Eräs mies kantaa kylttiä, joka alleviivaa koko tämän mielenosoituksen tunnelman: “Väkijoukko ei vihaa. Vähemmistöt vihaavat, koska oikeuksien valloittaminen tuo mukanaan iloa, kun taas etuoikeuksien menettäminen aiheuttaa kaunaa.”

Obradorismin ymmärtämiseksi on välttämätöntä ymmärtää sen kaksi perusominaisuutta. Yksi on se, mistä maan pääasiallinen vaalien enemmistö koostuu. Toinen on se, kuinka tuo enemmistö loi oman johtajansa AMLO:n. Kun puhumme obradorismista, puhumme kaikista niistä meksikolaisista, jotka ymmärsivät jossain vaiheessa vuonna 2006, ettei uusliberalismista koskaan olisi oleva hyötyä heille. Uusliberalistinen malli ehdotti, että “oleminen” ja “omistaminen” olivat sama asia ja että ihmisarvo määrittyy heidän ansaitsemansa rahan, ostamiensa tavaroiden ja tuotemerkkien sekä seinilleen laittamiensa akateemisten nimikkeiden arvon mukaan. Se oli talous, joka antoi identiteetin. Miljoonat ihmiset ajettiin epävarmuuteen ja heille annettiin kertakäyttöisyyden rooli. Heillä ei ollut omaisuutta, he eivät kuluttaneet tarpeeksi, he eivät tienneet, mitä tarvitaan. He olivat ei-olentojen ei-paikassa, sosiaalisesti kuolleita; eli ihmisiä, jotka työskentelivät ja loivat loputtomasti, mutta jotka eivät saaneet tunnustusta muilta. Samaan aikaan tätä enemmistöä loukattiin päivittäin kertomalla, että he olivat köyhiä, koska he olivat laiskoja, että he olivat köyhiä, koska he eivät yrittäneet tarpeeksi, että he olivat köyhiä, koska he eivät opiskelleet englantiaan ja tietokoneen käyttöään. Saamaan aikaan heille näytettiin televisiossa, kuinka yksi prosentti väestöstä eli yksityisten jahtien, lentokoneiden ja saarten ylellisyydessä ja yltäkylläisyydessä. Tilapäiset työpaikat, huonosti palkatut ja epävarmat, ja velkaantunut luottokorttien kulutus yhdistettynä sosiaaliturvan leikkauksiin, koulutuksen ja terveydenhuollon yksityistämiseen loukkasivat valtavaa enemmistöä, joka jäi ilman minkäänlaista identiteettiä, ylpeyttä tai kuulumisen tunnetta suhteessa ainoaan säilyneeseen suvereniteettiin eli markkinoihin. Mutta tilanne paheni, kun Vicente Fox ja PRIAN toteuttivat vuoden 2006 vaalipetoksen liittovaltion vaali-instituutti IFE:tä hyväksikäyttäen. Sitten valtio päästi valloilleen sotilaallisen hyökkäyksen ilman sääntöjä tai lakeja, jossa “sivullisten vahinkojen” nimeä käytettiin uusliberalismin syrjäytyneistä, silloin jos heitä ei suoraan kutsuttu rikollisiksi. Köyhyyteen ja sairauksiin lisättiin myös fyysisten vahinkojen ja kuoleman taakka. Obradorismin suuri päätös oli ymmärtää, että vaikka taloudessa heidän ei annettu olla olemassa, se oli politiikassa, jossa he saattoivat vaatia omaa, ei määritettyä, paikkaansa, mikä puolestaan oli eräänlainen juurtumisen muoto, he saattoivat tuntea kuuluvansa tähän maahan. Tätä tarkoitamme, kun kutsumme uutta osallistavaa demokratiaa “köyhimpien kansankerroksien” vallaksi. Kyse ei ole siitä, että joku olisi päästänyt heidät sisään, vaan pikemminkin siitä, miten he ryntäsivät pakolla sisään äänestämällä, mutta myös mielenilmauksilla julkiseen elämään, joka yksityistettiin, kuten kaikki muukin. Tämä rikkomus johti paikkaan, jonne heidän ei annettu päästä, meni alueelle, jota eliitti ei tuntenut: politiikan tekemiseen, yhteiskunnassamme elävien konfliktien pöydälle laittamiseen. Nuo miljoonat nykyään politisoidut “kertakäyttötuotteet” ovat obradorismin ydin.

Toinen asiakohta on se, kuinka loimme tämän johtajan nimeltä AMLO. Opposition edustajat kutsuvat häntä ”Lópeziksi”, koska he uskovat yleisen sukunimen loukkaavan häntä. Todellisuudessa se tekee hänestä suuremman, koska juuri tuo  “yleinen” etu pannaan peliin. Hänen luojansa kutsuvat häntä ”Obradoriksi”, siksi,  joka tekee asioita, joka toimii. Mutta presidenttikaudella hän on ollut “puuvillainen pieni pää” viekkautensa ja valkoisten hiustensa vuoksi. Se on rakkaudellinen lempinimi. Tämä johtaja vieraili kaikissa maan kunnissa jopa kolme kertaa ja sai sisällytettyä kaikki vaatimukset yhteiseen runkoon: “korruption vastaiseen taisteluun”. Siten obradorismi ei rakennu karismaattisen johtajan ympärille, vaan pikemminkin etiikkaa politisoivaan vaatimukseen. Tämä on tärkeää huomioida sekoittaaksemme meidät uskontoon, kuten monet tutkijat ja mielipiteiden väsääjät ovat kenties ilkeyttään tehneet. Etiikan politisointi tarkoittaa hyvän tai pahan tekemisen välisen arvottamisen poistamista puhtaasti yksityiseltä elämänalueelta ja sen tekemistä julkiseksi asiaksi. “Julkisen elämän puhdistaminen” on ollut obradorismin motto, mutta se menee pidemmälle kuin se, että poliitikkojen, liikemiesten ja tiedotusvälineiden keskuudessa ei olisi korruptiota. Se on ajatus sellaisen hallintomallin rakentamisesta, jolla olisi demokraattinen  ja myös moraalinen oikeutus. Tätä on López Obrador miljoonien “kertakäyttöihmisten” luomana johtajana.

Tuotuamme esiin nämä kaksi obradorismin peruspiirrettä, palataan La Marchaan, tähän mielenilmaukseen. Meillä on siinä miljoonan kahdensadan tuhannen vakuuttuneen ihmisen keskittyminen pääkaupunkiin. Suurin osa ei ole kirjaimien, univormujen tai lippujen alle järjestyneitä joukkoja. Presidentin puolue Morena ei ole marssimassa. He ovat, kuten vuoden 2005 tekaistusta virkasyytteestä lähtien, kansalaisia, jotka osallistuvat omilla käsintehdyillä kylteillään, joilla on oma käsitys siitä arvokkuudesta, jonka poliittinen osallistuminen heille antaa. Sitä väkivaltaa vastaan, joka nimittää meitä ulkopuolelta käsin ja oletetun älyllisen tai taloudellisen paremmuuden turvin, obradoristit käyttävät resursseja, joita he hallitsevat: omaksuvat omikseen heihin kohdistetut loukkaukset. He saapuvat tälle marssille merkitsemään uudelleen kaksi substantiivia, jotka politiikkaa liiketoimintana harjoittava PRIAN-oppositio on antanut heille: “vääräsääret” ja “kyyditetyt”. Ensimmäinen käsite liittyy ihonväriin ja kovaan työhön, alasti, paljain jaloin.

Toinen, “kyyditetyt”, kertoo sen, mitä media heistä ajattelee: että he ovat elottomia ruumiita, joita voidaan pakottaa, liikuttaa ja hylätä jälleen kerran. Vastustajat eivät ymmärrä, että kutsumalla heitä “kyyditetyiksi” he tulevat korostaneeksi sitä ehtoa, jonka uusliberalistinen hallinto itse oli heille asettanut: olla pelkkiä alamaisia, ilman vakaumuksia, esineitä, jotka ostetaan, kuljetetaan ja heitetään pois. Tässä kohtaa obradorismi saavuttaa vaikutuksensa loukkausten kumoamiskoneena: “Tulen paikalle toivon kyyditsemänä”, sanoo eräs Juchitánista, Oaxacasta kotoisin oleva nainen. “Me olemme vääräsäärisiä”, lukee Tepetitánin, Tabascon, pahvissa. “Minut kyyditsi paikalle lentokenttä, öljynjalostamo, valtameret yhdistävä kannaksen väylä, juna”. Se on luovaa nautintoa, jonka olen nähnyt niin monta kertaa obradorismissa, puutangoista tehdystä Quijoten hevosesta lähtien, aina niihin paitoihin asti, joissa on kaksi rikkinäistä jalanjälkeä 4T:n tukemiseksi, joka täällä muuttuu muotoon “olen neljä vääntynyttä jalkaa”. Ottaessaan omakseen vastaanottamansa loukkauksen obradoristit vahvistavat olevansa subjekteja, eivät objekteja. Tumma, vatsakas mies kantaa pilapiirtäjä José Hernándezin luomaa “Amliton” piirroshahmon lippua, odottaa kärsivällisesti, että Meme Yamel haastattelisi häntä YouTube-kanavaansa varten. Hän odottaa ja odottaa ja voisi olettaa, että hänellä on jotakin valitettavaa, mutta kun mikrofoni vihdoin laitetaan hänen eteensä, hän sanoo vain: “Tulin paikalle oman vakaumukseni vuoksi. Kukaan ei kyydittänyt minua.” Hän odotti kaksikymmentä minuuttia sanoakseen vain kaksi lausetta. Se tekee siitä tärkeää, mutta myös hänestä arvokkaan.

Presidentti ei käytä PRI:n edeltäjiensä tavoin presidentin parvekkeen puhetta edukseen. Ei edes massiivista Zócalon torin keskittymää. Se, mitä hän tekee, on jotain muuta: hän kävelee viisi tuntia seuraajiensa keskuudessa, uppoutuu kokonaan heidän väliinsä. Vaikealla taipaleella hän kuuntelee, ei puhu. Siinä on radikaali ero. He, jotka sanovat, että se on osoitus hänen egostaan, hänen narsismistaan tai että se on suuri keskittymä Cárdenasin öljyn kansallistamisen tapaan tai kuin José López Portillon kokoontumiset pankkien vuoksi. Hän ei nouse ylhäälle Kansallispalatsin parvekkeelle pitämään puhettaan, vaan laskeutuu kuuntelemaan hänen johtajuutensa luoneita ihmisiä. Uusliberalismin hylkäämisen talouteen obradorismi vastaa kiinnittämällä huomionsa ahkeraan ja suojaa tarjoavaan kuuntelemiseen. Obradorismin ajatusta kansan tottelemisesta, sen käskyjen noudattamisesta ei voida ymmärtää millään muulla tavalla. Kuunteleminen on arvon antamista toiselle, joka on kansa, sen sanoille ja merkityksille, sille toiselle, joka ylittää kaikki tarpeet, minkä tahansa poliittisen taktiikan tai hallituksen suunnitelman. Toista on kuunneltava sen jälkeen, kun hänet on jätetty ulkopuolelle, pyyhitty pois, riistetty, ryöstetty, loukattu ja vahingoitettu. Tämän marssin annin kiteyttää freelance-toimittaja Luis Antonio Rojasin ottama valokuva: Andrés Manuel ihmisten ympäröimänä, inhimillisen pyörteen keskellä, ylöspäin katsoen.

Minulle La Marchan symbolinen ydinkokemus oli olla Jaliscosta ja Sinaloasta tulleiden ihmisten ympäröimänä. Välillämme on tasavaltainen juuritason yhteys, eli jaamme muutoksen, innostuksen siitä, traagisen toivon varmuuden. Todellakin, kuten keskustelin heidän kanssaan noina tunteina, jolloin seisoimme puolen metrin päässä itsenäisyyspylvään portaista, López Obrador saapui Felipe Calderónin hallituksen kanssa yhteistyössä toimineen huumekartellin johtaman sisäisen sodan jälkeen. Vuoden 2006 vaalipetos syöksi meidät, jo uusliberalismin valmiiksi tuhoamassa maassa, epävarmuuteen ja kuolemaan perustuvaan hallintomalliin. Mutta presidenttimme oli meitä varten pandemiassa ja nyt Ukrainan sodan seurauksissa. “Oli meidän vuoromme, kun tarvitsimme sitä eniten”, sanoo keskustelukumppanini, opettaja Guadalajarasta. Kun jotakin todellista rakennetaan, tiedämme, että se on aina ollut mahdollista. Tästä syystä voimme nimetä tämän neljänneksi muutokseksi nykyhetkestä käsin. He sanovat hyvästit, ihmiset alkavat liikkua kohti Zócaloa. Kello on vasta 9:35 aamulla ja aurinko paistaa jo. Presidentti López Obrador on aloittanut työnsä upottautuakseen väkijoukkoon. Hän tulisi pitämään puheensa vasta viiden tunnin kuluttua. Kuljen Paseo de la Reforman laidatkin täyttävän väkijoukon läpi. Saavun jollekin Juárezin kaupunginosan kaduista. Siellä eräs iäkäs pariskunta syö aamiaista ravintolassa. He ovat ainoat ruokailijat. Me muut olemme jalankulkijoita. Nähdessään joitakin wixarika-alkuperäiskansojen jäseniä, jotka ovat pukeutuneet peyoten inspiroimiin kuvioihinsa, etuoikeutetun valkoisen parin nainen pyytää heitä ottamaan kuvan kanssaan. Alkuperäiskansat kieltäytyvät. He kääntyvät ympäri ja yllän kuulemaan: “He luulevat meidän olevan käsitöitä”, sanoo yksi ja muut nauravat.

Andrés Manuelin puhe yleisönsä edessä sisältää avaimen, joka tekee koko kansanliikkeestä ymmärrettävän. Hän käyttää termiä “meksikolainen humanismi” kuvaamaan hallintotapansa perintöä. Se resonoi obradorismin jousien kanssa, ei vain siksi, että se teki kertakäyttöisistä esineistä jälleen toimijoita, vaan koska se haastaa myös uusliberalismin oletetun onnen odotuksen. Alhaalta katsottuna uusliberalismi pakotti riiston omaksumisen lisäksi myös huipulla olevat täyttämään liikakulutuksen odotukset. Tässä puutteen taloudessa koetaan kaksinkertainen menetys: yksi syrjäytyneiden ja ryöstettyjen köyhien, mutta myös toinen rikkaiden, joiden on yritettävä täyttää emotionaalisia menetyksiään, eksistentiaalisia haavoittuvuuksiaan esineillä ja tuotemerkeillä. Humanismi palauttaa politiikkaan sen vanhat tehtävät: demokratia palaa myös luonteeltaan taloudelliseksi ja moraaliseksi, eikä typisty vain vallan pelisäännöiksi. Taloutta ei ole erillään muista tuhansiin vaikuttavista toiminnoista. Politiikkaa on yhä edelleen olemassa, vaikka meille haluttiin kertoa, että se oli puhdasta teknokratiaa, niin sanottua “hallintotiedettä”, eli tekniikkaa eikä moraalista sitoutumista enemmistön onnellisuuteen. Valta itsessään olisi vain seurausta siitä, mitä renessanssin ihmiset kutsuivat julkisiksi hyveiksi, toisin sanoen ihanne siitä, miten politiikka ja poliitikot tekevät toimillaan oikeudenmukaisuutta.

Teksti ja käännöstyö: Sami T. T. Laaksonen

Lähteet: Andrés Manuel López Obradorin virallinen sivusto, Sin Embargo, SPR Informa, Signis Alc, etc.

Advertisement

Kolumbian rohkea valinta – raunioista uuteen aikaan

Kolumbian kansa valitsi Gustavo Petron ensimmäiseksi vasemmistolaiseksi presidentikseen kaikkien aikojen suurimmalla äänisaaliilla. Varapresidentiksi nousee afrokolumbialainen aktivisti Francia Márquez.

Kolumbian 50,4 miljoonan kansa on tehnyt rohkean valinnan. Hurmaavana pidetyn Trump-henkisen 77-vuotiaan koomikon charmi ei purrut, vanha oikeisto ei saanut enää toista mahdollisuutta edes keisarin uusissa vaatteissa eikä valheiden toisteluun ja pelon luomiseen perustunut medioiden vihan ja hämmennyksen ilmapiiri riittänyt sokeuttamaan kansaa viedäkseen moraalisen uskottavuutensa jo kauan sitten menettäneen oikeiston vielä yhteen vaalivoittoon. Kolumbiassa on koettu pieniä edistysaskelia 1851, kun orjuus lakkautettiin ja 1936, kun liberaalit voimat muuttivat perustuslakia. Myös vuoden 1991 perustuslakiin saatiin läpi varsin edistyksellisiä arvoja. Nyt nykyaikaisesta vasemmistosta tulee kuitenkin vasta ensimmäistä kertaa hallitusvastuun ottava osapuoli perinteisesti niin konservatiivisessa ja oikeistolaisessa Kolumbiassa, joka on pitkään elänyt Yhdysvaltojen kainalossa ja kärsinyt kroonisesta väkivallasta, köyhyydestä ja häikäilemättömän eliitin yksinvallasta. Yksi aikakausi on saatu vihdoin päätökseen sunnuntaina 19.6.

Gustavo Petrosta tulee maan historian ensimmäinen vasemmistolainen presidentti yli 11 miljoonan äänen turvin. Kisa oli varsin tiukka, sillä kumpikin ehdokas voitti 16 alueella. Petro sai lähes 11,3 miljoonaa ääntä ja vastaehdokas miljonääri-insinööri Rodolfo Hernández (Liga de Gobernantes Anticorrupción) noin 10,6 miljoonaa. Eroksi tuli 700 600 ääntä. Prosenteissa tämä tarkoitti 50,4 ja 47,3 prosenttia annetuista äänistä. Väestörekisterin (Registraduría Nacional del Estado Civil − RNEC) ilmoittamat viralliset tulokset voi katsoa tämän linkin takaa. Tyhjiä ääniä annettiin hieman yli 2,2 prosentin verran. Äänestysvilkkaus kasvoi ja ylsi 58,1 prosenttiin. Kasvua oli 3,1 prosenttia tai melkein 1,2 miljoonan äänestäjän verran verrattuna ensimmäiseen kierrokseen, koska toisella kierroksella äänioikeuttaan käytti yli 22,7 miljoonaa kansalaista. Kolmatta kertaa ehdolla ollut entinen sissi (M-19), taloustieteilijä, Bogotán entinen kaupunginjohtaja ja senaattori nousee maan ylimmän toimeenpanovallan edustajaksi laajan Pacto Histórico -yhteisrintaman riveistä. Varapresidentiksi puolestaan nousee unohdetuimpien kansalaisten äänenä afroamerikkalainen aktivisti ja asianajaja Francia Márquez, joka on todellisen taistelijan perikuva. Istuva presidentti Iván Duque ja vastaehdokas Hernández ovat hyväksyneet tulokset ja onnitelleet Kolumbian historian suurimman äänisaaliin saanutta Petroa. Hernández siirtyy senaattiin vaalituloksen ja paikallisten vaalilakien (laki 1909 vuodelta 2018) sallimalla oppositiojohtajan tittelillä. Pelättyä vaalivilppiä ei nähty ja vaalityöntekijät selvisivät urakastaan kiitettävästi. Uurnat sulkeutuivat neljältä ja jo ennen viittä presidentinvaali näytti ratkenneen, kun ero kasvoi jatkuvasti Petron hyväksi.

Kolumbian vuoden 2018 vaalit voittanut Duque sai tuolloin 10,4 miljoonaa ääntä tai lähes 900 000 ääntä vähemmän kuin Petro nyt käydyissä toisen kierroksen vaaleissa. 2018 Petro taas sai hieman yli kahdeksan miljoonaa ääntä. Vuoden 2022 ensimmäisellä kierroksella hän keräsi 8,5 miljoonaa ääntä. Äänipotti kasvoi kuitenkin vielä 2,8 miljoonalla äänellä yltäen 11,3 miljoonaan toisella kierroksella. Alun perin Petro oli arvioinut, että miljoonan äänen lisäys voisi riittää voittoon, mutta voittoon tarvittiin lopulta lähes tulkoon kolme miljoonaa ääntä lisää. 2018 ensimmäisellä kierroksella annettiin 19,6 miljoonaa ja toisella kierroksella 19,5 miljoonaa ääntä, 54,2 prosentin äänestysvilkkaus laski tuolloin 0,2 prosentin tai noin 107 000 äänen verran. Hernández sai tämän vuoden vaalien avauskierroksella hieman alle kuusi miljoonaa ääntä ja kolmanneksi jätetty vanhan uribelaisen oikeiston edustaja Fedérico Gutiérrez (Coalición Equipo por Colombia) sai alle 5,1 miljoonaa ääntä. Hän kehotti äänestämään lipeäkielistä insinööriä. Hernández jäi kuitenkin toiseksi ja kolmanneksi tulleiden ehdokkaiden potentiaalisesta lähes 11,1 miljoonan kannatuksesta puolen miljoonan äänen päähän. Kuitenkin tämä on hyvä saavutus vielä pari kuukautta sitten täysin tuntemattomalta politiikan ulkopuoliselta toimijalta. Rodolfdo Hernándezin äänisaalis kasvoi ensimmäiseen kierrokseen verrattuna 77,4 prosentilla ja Petron 32,1 prosentilla, mikä tarkoittaa jo mainittuja 2,8 miljoonaa uutta äänestäjää, joihin todennäköisesti lukeutui myös iso joukko neljänneksi tulleen Sergio Fajardon (Coalición Centro Esperanza) noin 900 000 tukijasta. Alueellinen vaalimatematiikka ei juuri ensimmäisestä kierroksesta paljon muuttunut, sillä Petro dominoi pääkaupunki Bogotássa, maan neljässä laidassa ja Hernández taas koko maan keskiosassa. Kuitenkin Petro sai houkuteltua itselleen lisää tukijoita lähes kaikilla alueilla. Ratkaisevat äänet tulivat etenkin nuorilta, naisilta ja liikkuvilta äänestäjiltä.

Hernándezin tukijat asuvat maan keskiosissa ja Petron äänestäjät maan joka laidassa.

Ensimmäisen kierroksen asetelmat säilyivät pitkälti samankaltaisina myös toisella kierroksella.

Vaalitulos noudatteli myös vuoden 2016 rauhansopimuksesta käytyä kansanäänestystä. Petroa tukivat ennen kaikkea rauhan kannalla olleet.

Kumpikin ehdokas voitti 16 hallintoalueella.

Kolumbialaiset eivät olleet osallistuneet vaaleihin yhtä suurella innolla sitten vuoden 1998, jolloin äänestysvilkkaus kipusi 62,6 prosenttiin. Toisen kierroksen voittanut konservatiivi Andrés Pastrana Arango sai 6,1 miljoonan kannatuksen. Presidentinvaalien toinen kierros luotiin vuoden 1991 perustuslaissa. Kuten keltainen viiva todistaa, Petrosta tulisi historian eniten ääniä kerännyt presidentti.

Erilaiset ehdokkaat ja erilaiset kampanjat

Presidentinvaalien toiselta kierrokselta ei puuttunut värikkyyttä, koska Hernández toikkaroi sosiaalisessa mediassa, tunnetaanhan tämä HG-rakennusyhtiön omistaja ja 100 miljoonan dollarin omaisuuden omaava ehdokas ”TikTokin vanhuksena”. Hänellä ei kuitenkaan ollut varsinaisesti paljon sanottavaa tai rakentavia ehdotuksia ja osoitti kokemattomuuttaan demokraattisessa julkisessa keskustelussa. Sen sijaan hänen sanomisiaan, tekojaan ja historiaansa kerrattiin useassa yhteydessä. Bucaramangan kaupunginjohtaja-aikoinaan Hernández läimäytti vastapuolen valtuutettua, joka syytti hänen poikaansa korruptiosta. Edelleen samasta korruptiotutkinnasta on yhä riittänyt keskustelua. Hernándezin tiedetään sanoneen kerran vahingossa tai tarkoituksella ihailevansa ”suurta saksalaista ajattelijaa” Adolf Hitleriä. Toisaalta hän on näyttänyt patriarkaalisia asenteitaan tuomitsemalla ”naiset keittiöön”. Lailla hän on sanonut puolestaan ”pyyhkivänsä perseensä”.  Hernándezin on myös kuultu kehuskelevan köyhien olevan ”parasta liiketoimintaa” ja herkuttelevan avoimesti 15 vuoden koronkiskonnalla. Toisella kierroksella ei nähty yhtään vaaliväittelyä, vaikka Bogotán tuomioistuin (Tribunal Superior del Distrito Judicial) velvoitti ehdokkaat järjestämään väittelytilaisuuden. Hernándezin kampanja asetti sille kuitenkin tukun ehtoja paikasta, kysymysten sisällöstä ja väittelyn vetäjistä lähtien. Hernández pyysi Petroa myös maksamaan kaikki väittelyn kulut ja ryhmänsä matkakulut. Väittelyn vetäjiksi haluttiin Hernándeziin myönteisesti suhtautuvat Vicky Dávila, Darcy Quinn y Jessica de la Peña sekä kolme miesjäsentä, joista ei esitetty vaatimuksia. Petro hyväksyi kaikki seitsemän ehtoa ja jätti järjestelyt kansallisen yleisradioyhtiön (Sistema de Medios Públicos de Radio Televisión Nacional de Colombia − RTVC) vastuulle. Hän odotteli rakennusalan yrittäjää turhaan 16.6. Bucaramangassa, missä Hernández asuu, mutta tämä ei koskaan ilmaantunut paikallle. Väittely tästäkin teemasta siirtyi sosiaalisiin verkostoihin. Hernández lähti myös bilettämään Miamiin huvijahdilleen poikansa ja 11 naisseuralaisen kanssa. Kuusi Demokraattisen puolueen kongressiedustajaa on tehnyt vierailusta tutkintapyynnön, koska lääkealan jätti Pfizer maksoi tiettävästi hulppeat juhlajärjestelyt.

Petro muutti kampanjansa strategiaa toisella kierroksella. Hän ei enää pyrkinyt järjestämään suuria yleisötilaisuuksia, koska koki niiden turvatoimet liioitelluiksi ja näki niiden viestittävän väkivallan uhasta toivon sanoman sijaan. Sen sijaan hän yöpyi muutamien perheiden parissa maan syrjäseuduilla ja kokeili erinäisiä ammatteja kansan parissa kaivosmiehestä sokerinkeittäjään, kenkien tekijään ja kahvin viljelijään. Pelasipa hän myös yhden jalkapallo-ottelun. Kaikki tapahtumat kuvattiin sosiaalisen median kanaviin. Strategia selvästi toimi ja Pacto Histórico tavoitti yhä uusia äänestäjiä. Perjantaina 17.6. Petro sai vielä lisänostetta kampanjalleen laajasta kansallisesta yhteiskunnallisesta sopimuksesta (Gran Acuerdo Nacional), joka kokosi yhteen ison joukon eri alojen vaikuttajia sekä lupasi antaa heille äänen Kolumbian poliittisessa muutoksessa. Lauantaina Petro päätti pitkän ja raskaan kampanjataipaleensa Sierra Nevadan vuoriston Santa Martassa, missä hän otti osaa yhteisön vanhojen viisaiden miesten tai henkisten johtajien (mamos) rituaaliin. Alueella asuu neljä toisiinsa läheisesti nivoutuvaa alkuperäiskansaa: arhuacos (ikas), wiwas, kogis ja kankuamos, joiden väestö yltää 30 000 henkeen. Hernández taas sulki kampanjointinsa tapaamalla oman äitinsä.

Petron kampanja loppui alkuperäiskansojen rituaaliin.

Toisella kierroksella Petro tapasi päivittäin tavallisia kansalaisia eri puolilla maata. Hän kokeili heidän ammattejaan ja nukkui heidän kotonaan.

Pacto Históricon kampanjaa salakuunneltiin seitsemän kuukauden ajan, mutta edes niin sen toiminnasta ei löydetty mitään rikollista. Mitä ilmeisimmin vastuussa ovat Semana-lehteen kytköksissä olevat tahot. Kansan enemmistö ei myöskään enää uskonut tyypilliseen kommunismilla, väkivallalla ja muilla halvoilla keinoilla pelotteluun. Petroa on tutkittu 21 kertaa korruptiosta, mutta yksikään tutkinta ei ole edennyt todisteiden puutteen vuoksi. Insinööri Rodolfo Hernández sen sijaan joutuu oikeuden eteen heinäkuun 21. päivä vastaamaan Bucaramangan kaupunginjohtajan aikojensa Vitalogic-tapaukseen liittyvistä korruptiosyytöksistä, vaikka näissä vaaleissa hänen ykkösteemansa oli juuri korruption vastainen taistelu ja itsenäisenä ehdokkaana tavanomaisten poliitikkojen halveksunta. Kolumbialaisten enemmistö on puhunut ja se vaati uurnilla maan julkisen elämän syvällistä ja radikaalia muutosta eivätkä TikTokin sutkautukset vakuuttaneet sitä. Maata parikymmentä vuotta huonosti hallinneet oikeistohallitukset on vihdoin heitetty historian roskakoriin. On tullut aika muuttaa yhteiskuntaa oikeudenmukaisemmaksi. Enää tälle poliittiselle työlle ei ole esteitä.

Haasteita Kolumbiassa riittää. Maan väestöstä ainakin 42 prosenttia elää köyhyydessä. Nälkä on vain kasvanut pandemian ja Venäjän Ukrainassa aloittaman sodan myötä, sillä Kolumbia on riippuvainen maataloustuotteiden ja lannoitusaineiden tuonnista. Petro on luvannut vähentää maan öljyriippuvaisuutta, aloittaa maaseudun ja teollisuuden tuotannon sekä turismin ylösajon, samalla kun uusi hallitus panostaa julkiseen sektoriin ja tietoyhteiskunnan rakentamiseen sekä toteuttaa vihreän siirtymän uusiutuvaan energiaan. Maan rikkaimman 40 000 henkilön verotusta tullaan korottamaan sekä veronkiertoon tullaan puuttumaan. Korruption kimppuun käydään taas YK:n avustuksella. Kolumbian rauhanprosessi käynnistetään uudestaan ja epäonnistunut turvallisuus- ja huumepolitiikka kokevat täyskäännöksen, missä ihmisoikeudet ja ongelmien taustasyihin puuttuminen korvaavat aseet ja silmä silmästä -asenteet eikä valtio enää liittoudu järjestäytyneen rikollisuuden kanssa. Petron hallitus takaa ilmaisen yliopistokoulutuksen 2,5 miljoonalle nuorelle, alkaa maksaa kansaneläkkeitä kolmelle miljoonalle vanhukselle sekä tukia miljoonalle yksinhuoltajalle. Valtion alijäämää ja velkaantumista pyritään vähentämään vastuullisemmalla ja monipuolisemmalla talousjohtamisella samalla, kun valtion tulopohjaa vahvistetaan ja laajennetaan. Valtio myös palkkaa kaikki työttömät. Uusi presidentti aloittaa feministisen, punavihreän ja sosialistisen vasemmistohallituksensa 7.8. Petrosta tulee piakkoin 214 vuotta täyttävän Kolumbian historian 119. presidentti. Kolumbian itsenäisyyssota alkoi 1810 ja päättyi 1819.

Vielä kun Luiz Inácio Lula da Silva yltää Brasiliassa odotettuun vaalivoittoon lokakuussa 2022, on lähes koko Latinalaisen Amerikan kartta piirtynyt punaiseksi eikä esteitä uudelle yhdentymiskehitykselle enää ole. Gustavo Petro on kestänyt kaikki politiikan esteet, likaiset temput, vankilan, eräänlaisen jatkuvan sisällissodan tai sisäisen aseellisen konfliktin, huumekartellit, mustamaalauskampanjat, murhayritykset ja poliittisen vainon. Nyt hänen haasteensa on nostaa Kolumbia ylös siitä suosta, mihin se on upotettu ja vapauttaa sen kansa, joka on vihdoin saanut edustajansa Casa de Nariñon palatsiin. Tietoiselle ja voimansa yhdistäneelle kansalaisyhteiskunnalle ei enää löytynyt pysäyttäjää ja maan kuilun partaalle ajaneesta uusliberalistisesta oikeistohallitusten ketjusta nousee vihdoin uusi vasemmistolaisen hallinnon toivo. Sillä välin kymmenet tuhannet kolumbialaiset ovat lähteneet juhlimaan kaduille ympäri koko maan. Kolumbia on herännyt ja sen myötä Latinalainen Amerikka ei ole enää entisensä.

Kuvassa näkyy Petron kolmas vaimo Verónica Alcocer García, jonka kanssa hän meni naimisiin vuonna 2000, sekä tyttäret Sofía ja Antonella. Varsinkin Sofíalla oli näkyvä rooli kampanjassa isänsä hyväntahtoisen luonteen puolustajana. Kaikkiaan Petrolla on viisi biologista lasta ja yksi poikapuoli, Verónican nuoruuden parisuhteesta syntynyt Nicolás Arbeláez Alcocer.

Asianajajaksi opiskellut Nicolás Petro Burgos on Atlánticon paikallisparlamentin (Asamblea Departamental del Atlántico) toinen varapuheenjohtaja. Isänsä tavoin politiikasta kiinnostunut ja 1986 syntynyt Nicolás kuuluu Columbia Humanaan ja on jatkanut opiskeluitaan ilmastonmuutoksen ja julkisen hallinnon osa-alueilla. Petron ensimmäisestä avioliitosta Mary Luz Herrán Cárdenasin kanssa syntyivät Andrea ja Andrés, joka asuu pakolaisena Kanadassa kokemansa poliittisen vainon vuoksi. Petron esikoinen Andrea puolestaan asui lapsuudessaan Belgiassa. Nykyisin hän elää Ranskassa, missä Petrolle on syntynyt kaksi lastenlasta.

Petro kiitti voittoisan vaali-illan puheessaan vaimoaan hänen ”sietämisestään” ja suuteli Verónicaa yleisön pyynnöstä.

Kokenut oppositiopoliitikko

62-vuotias Gustavo Francisco Petro Urrego oli ehdolla Kolumbian presidentiksi kolmannen kerran. Hän oli ehdolla myös 2010 ja 2018.  Ekonomistin koulutuksen omaava Petro on kotoisin Zipaquirásta, Cundinamarcasta, jossa hän toimi useissa eri viroissa. Hän osallistui Kolumbian aseelliseen konfliktiin vuosina 1974−1990 M-19-ryhmän (Movimiento 19 de Abril) riveissä. Sieltä juontaa Petron lempinimi eversti Aureliano. Urbaani vastarintaryhmä luopui aseista 1990 ja muuntui Demokraattiseksi liitoksi (Alianza Democrática M-19), joka oli toiseksi suurin puolue vuoden 1991 perustuslain säätämisessä. Petro aloitti valtakunnan tason poliittisen uransa tuolloin tultuaan valituksi sikäläiseen eduskuntaan (Cámara de Representantes) niin ikään 1991. Hän oli Polo Democrático Alternativon (PDA) senaattorina 2006−2009. Hän joutui jättämään ylähuoneen tehtävänsä vuoden 2010 presidentinvaalien vuoksi. Hän toimi pääkaupunki Bogotán kuvernöörinä 2012−2015, vaikka 2013 hänet syrjäytettiin väliaikaisesti tästä virasta. Amerikkojen välinen ihmisoikeustuomioistuin (Corte Interamericana de Derechos Humanos) antoi vuonna 2020 Kolumbian valtiolle tuomion tästä laittomasta sekaantumisesta Bogotán hallintoon. Ennen nykyistä presidentinvaalikampanjaa isänsä puolelta italialaisia sukujuuria ja kyseisen maan kansalaisuuden omaava sitkeä sissi ehti toimia senaattorina. Maan parlamentista hänellä on 11 vuoden kokemus ja senaatistakin kahden kauden verran, vaikka kumpikin kausi on päättynyt ennenaikaisesti presidenttiehdokkuuteen. Hän sai kansallisen palkinnon työstään ihmisoikeuksien hyväksi 2007 (Premio de Derechos Humanos Letelier-Moffitt).

Unión Patriótican jäseniin kohdistui poliittista väkivaltaa 1990-luvun alussa. Colsingue-niminen aseellinen ryhmä uhkasi myös Petroa julkisesti. Niinpä liberaali presidentti César Gaviria Trujillo nimesi hänet Belgian, Luxemburgin ja Euroopan unionin kolumbialaisen lähetystön pääsihteeriksi. Petro asui Brysselissä vuosina 1994−1996.

2006 kongressin alahuoneen työtoverit valitsivat Petron parhaimmaksi kansanedustajaksi. Petro on kunnostautunut rakentavana keskustelijana ja korruptiovyyhtien sekä väärinkäytösten paljastajana. Vuonna 2005 Petro toi esiin Sucren entisen kuvernöörin Salvador Arana Susin kytkökset puolisotilaallisiin ryhmiin. Silloinen Kolumbian Chilen suurlähettiläs saikin myöhemmin vankilatuomion yhteistyöstä rikollisryhmien kanssa. Joulukuussa 2009 langetettu tuomio liittyi lisäksi poliittisen vastustajan El Roblen kaupunginjohtajan Eudaldo Díaz Salgadon murhasta. Kyseessä on ennakkotapaus, sillä Aranan 40 vuoden tuomio oli ensimmäinen kerta, kun poliitikko joutui vastaan oikeuden edessä vehkeilystä paramilitarististen ryhmittymien kanssa.

Tuoreena senaattorina niin ikään 2006 Petro julkisti noin 2 000 Antioquiasta kotoisin olevan puolisotilaallisen toimijan nimeä, mukaan lukien kymmenen silloista ja entistä kongressiedustajaa, yrittäjiä, toimittajia ja karjatilallisia sekä urheilujohtajia. Lisäksi hän kertoi istuvan presidentti Uriben veljen Santiago Uribe Vélezin kytköksistä “sosiaalisia puhdistuksia” harjoittaneeseen puolisotilaalliseen joukkoon eli 12 apostoliin (Los Doce Ápostoles). Petro oli myös ensimmäisiä kovaotteisen oikeistopoliitikko Álvaro Uriben alaisuudessa toimineen armeijan laittomien teloituksien (falsos positivos) kyseenalaistajia.

Vaikka Petro hyllytettiin väliaikaisesti Bogotán kaupunginjohtajan virastaan jätehuoltoon liittyvän konfliktin (Basura Cero) huonoon hallintaan vedoten, mikä oli todellisuudessa poliittinen tekosyy hänen uransa tuhoamiseksi, muistetaan paikallishallinto myös sen rohkeista avauksista, jotka tuottivat tuloksia. Tarjoamalla työn ja opiskelun porkkanaa kepin sijaan, Petro sai 10 000 nuorta hylkäämään rikollisen toiminnan noidankehät omissa katujengeissään. Toisaalta Colombia Humana otti vakavasti muun muassa asunnottomien ja seksityöläisten ongelmat. YK:n mukaan moniulotteinen köyhyys Bogotássa ylsi 12 prosenttiin, mutta Petron aikakaudella tuo lukema laski 4,7 prosenttiin. Hallituksen on katsottu suoriutuneen kiitettävästi etenkin talouden, ympäristön ja kulttuurin osa-alueilla.

Clara López Obregón, Petron varapresidenttiehdokas vuodelta 2010 ja entinen työministeri, on vakuuttunut nyt vaalit voittaneen ehdokkaan tahtotilasta saada aikaan muutoksia.

− Ihmiset vaativat muutosta ja tietävät, ketkä vaativat kaiken pysymistä ennallaan ja kenellä on poliittista tahtoa tehdä todellisia muutoksia. Tuo tietoinen kansa tukee Petroa.

− Edistyksellinen politiikka puoltaa sosiaalisen velan maksamista, haluaa suurpääoman maksavan osuutensa valtion tukemisesta, valtion, jonka on vastattava terveys-, koulutus- ja sosiaaliturvajärjestelmistä, jotka takaavat hyvinvoinnin ja tuottavuuden. Progressiivinen ajattelu on pohjimmiltaan realistista, demokraattista ja institutionaalista.

− Hänen hallituksensa päätöksillä pyritään tasapainottamaan taakkaa meidän kaltaisissamme yhteiskunnissa, joissa varallisuuden, tulojen ja vallan keskittyminen on mennyt liian pitkälle.

Pitkän linjan oppositiopoliitikon 20-vuotias tytär Sofía Petro Alcocer opiskelee sosiaalitieteitä Ranskassa. Valmistuttuaan hän aikoo jatkaa opintoja tekemällä maisterintutkinnon politiikasta ja sosiaalisista innovaatioista. Häntä kiinnostavat erityisesti yhteiskunnalliset oikeudet takaava valtiollinen kehitys ja myös feminismi. Isän kampanja kävi hänelle opintojen harjoitustyöstä. Sofía ahersi kulissien takana niin sanotun vaalipedagogiikan ja diskurssianalyysin sekä ohjelmallisten yksityiskohtien parissa etenkin naisia koskevissa kysymyksissä. Hän julkaisi myös yhdessä muiden lasten kanssa kirjoitetun kirjeen isälleen toisen kierroksen kampanjoinnin alussa. Sofía sai raikuvia tuenilmauksia Pacto Históricon vaalivalvojaisissa viime sunnuntaina. El País -lehden 11.6. julkaistussa videoidussa haastattelussa Petron voiton takeena toiminut tytär kuvaili isäänsä.

Millaista on olla Petron tytär?

− Se on aina se vaikein kysymys. Ensinnäkin olen erittäin ylpeä, koska hänen kanssaan olen kyennyt kumoamaan tuon lauseen, jonka mukaan kaikki poliitikot ovat samanlaisia. Mutta tietysti se tuo myös mukanaan toisen puolen, paljon loukkauksia, paljon vihaa, paljon älyttömyyksiä. Joten sitä ei ole niin helppoa käsitellä, mutta siihen oppii.

Miten määrittelisit Petron?

− Hän on johdonmukainen henkilö. Jos luet kymmenen vuoden takaisen haastattelun, hän saattaa sanoa lauseita, jotka ovat hyvin samankaltaisia kuin nykyään. Totta kai kehitystä tapahtuu, aina voi perehtyä lisää, oppia, mutta hän säilyttää silti johdonmukaisuuden, mikä on vaikuttavaa. Hän on läpinäkyvä poliitikko, hän ei ole korruptoitunut poliitikko, ja Kolumbiassa se on paljon sanottu.

Kuunteleeko isäsi sinua?

− Kyllä. Hän on hyvin itsepäinen, niinhän kaikki sanovat, ja se on kiistatonta. Osa hänen itsepäisyydestään on ehkäpä vienyt hänet sinne, missä hän on. Mutta joka tapauksessa hän on vastaanottava ja kuuntelee.

Miksi luulet Petron synnyttävän niin paljon vastustusta?

− Yhden joukon kesken se johtuu ehdottomasti siitä, että he näkevät etujensa vaarantuvan, koska he ovat ihmisiä, joilla on aina ollut kaikkea ja joita politiikka on aina suosinut Kolumbiassa, eivätkä he halua sen muuttuvan. Sitten on alaryhmä, joka on mielestäni uskonut moniin valheisiin. Isästäni on luotu kuva, joka ei vastaa todellisuutta. Hänen ohjelmassaan ei ole mitään Venezuelan kaltaista, se muistuttaa enemmän Euroopan sosiaalipolitiikkaa.

Brasilian presidentinvaalien ensimmäinen kierros käydään 2.10. yhdessä kuvernöörien, senaattoreiden ja kansanedustajien vaalien kanssa. Mahdollinen toinen kierros järjestetään 30.10. Kesäkuun ensimmäisenä perjantaina julkaistun gallupin (Ipespe) mukaan Luiz Inácio Lula da Silvan (Partido dos Trabalhadores − PT) etumatka istuvaan presidenttiin Jair Bolsonaroon on 11 prosentin luokkaa. 45 prosentin kannatus verrattuna muiden ehdokkaiden 49 prosentin yhteiskannatukseen tarkoittaa, että Lula da Silva voi voittaa suoraan avauskierroksella, jos hän saa yli 50 prosenttia annetuista äänistä. Saman gallupin mukaan Lula voittaisi toisen kierroksen vielä selvemmin lähes 18 prosentilla.

Latinalaisen Amerikan kartta on piirtynyt punaiseksi, sillä jo ainakin kymmenessä maassa on vallassa vasemmistolainen hallitus. Joukkoon voidaan laskea myös keskustavasemmistolaiset El Salvador, Costa Rica ja Panama, toisin kuin Once Noticias tuo esiin tässä grafiikassa. Vielä kun Brasilia kääntyy edistykselliseksi, on mantereenlaajuinen tasapaino 75 prosenttisesti politiikan vasemmassa ja kansanvaltaisessa laidassa.

Andrés Manuel López Obradorin valinta Meksikon presidentiksi heinäkuussa 2018 käynnisti uuden vuolaan vasemmistovirtauksen. Vaikka López Obrador on vaatimaton oman johtajuutensa suhteen ja kertoo, ettei etsi sinällään näkyvää ulkopoliittista johtajuutta, on hänen asemansa varsin vahva. Hän jos kuka yhdessä Lulan kanssa voi johdattaa Latinalaisen Amerikan uuteen ennenäkemättömän läheiseen yhdentymiseen, joka toisi kiistattomia etuja veljesmaille, jotka eivät edelleen hyödynnä täyttä potentiaaliaan käymällä kauppaa ja tekemällä yhteistyötä toistensa kanssa. Jos vajaan 20 prosentin kauppavaihto nelinkertaistettaisiin EU-tasolle, toisi se suurta vaurautta koko mantereelle.

Valtiojohtajien jaettu riemu

Petro kommentoi vaalivoittoa Twitterissä 17:11, vain reilu tunti äänestyspaikkojen sulkeutumisen jälkeen. Jokainen tiedote laskennasta kasvatti tasaisesti välimatkaa:

− Tänään on kansan juhlapäivä. Jotta se juhlisi ensimmäistä voittoaan. Jotta niin monet kärsimykset pehmennettäisiin ilolla, joka täyttää tänään kotimaan sydämen. Tämä voitto kuuluu Jumalalle, kansalle ja sen historialle. Tänään vietetään katujen ja torien päivää.

Ensimmäisten naapurivaltioiden johtajien joukossa Petroa onnitteli Chilen ekososialisti Gabriel Boric Font kello 17:46:

− Puhuin juuri Gustavo Petron kanssa onnitellakseni häntä Kolumbian presidenttiyden voittamisesta yhdessä Francia Márquezin kanssa. Iloa Latinalaiselle Amerikalle! Tulemme työskentelemään yhdessä maanosamme yhtenäisyyden puolesta nopeasti muuttuvan maailman haasteissa. Jatkakaamme!

Venezuelan presidentti Nicolás Maduro Moros onnitteli Petroa tähän tapaan:

− Onnittelen Gustavo Petroa ja Francia Márquezia historiallisesta voitosta Kolumbian presidentinvaaleissa. Kolumbian kansan tahto, sen kansan, joka lähti puolustamaan demokratian ja rauhan tietä, tuli kuulluksi. Uudet ajat ovat edessä tälle veljesmaalle.

Alkuperäiskansojen kapinoinnin keskellä parhaillaan kärvistelevä Ecuadorin Guillermo Lasso Mendoza vetosi hänkin yhtenäisyyteen:

− Olen onnitellut puhelimitse Gustavo Petroa hänen valinnastaan Kolumbian sisartasavaltamme presidentiksi ja korostin hallituksemme halua vahvistaa ystävyyttä ja yhteistyötä asettaen etusijalle kansojemme kehittämisen sekä yhdentymisen.

Kuuluisan kolumbialaisen kirjailijan Gabriel García Márquezin piti viettää vain muutama päivä Meksikossa, mutta hän jäikin asumaan 53 vuodeksi. Meksikon presidentti Andrés Manuel López Obrador muisteli García Márquezia ja kävi läpi Etelä-Amerikan maan julmaa historiaa kolmiosaisessa twiitissään, joka julkaistiin ennen kuutta:

− Kolumbian konservatiivit ovat aina olleet itsepintaisia ja kovia. Kirjailija José María Vargas Vila kertoi, miten hänen maansa diktaattorit ”kastoivat tikarinsa pyhään veteen ennen tappamista”.

− Vuonna 1948 sama menettely aiheutti suuren liberaalijohtaja Jorge Eliécer Gaitánin salamurhan. Tuon rikoksen turhauttama kansa tuhosi kaikki Bogotán julkiset rakennukset ja spontaanissa sekä julmassa kansanvallankumouksessa kuoli tuhansia.

− Gabriel García Márquez kirjoitti, että hänen ystävänsä Wilfrido Mathieu varoitti häntä tapahtuneesta ja sanoi: ”tämä maa on pilalla”. Tämän päivän voitto saattaa olla tuon kirouksen loppu ja aamunkoitto tälle veljelliselle ja arvokkaalle kansalle. Onnittelut.

Maanantaiaamun tiedotustilaisuudessaan López Obrador kuvaili voittoa ”tärkeäksi” ja ”historialliseksi”. Presidentti kertoi uutisen saaneen hänet tyytyväiseksi, lähetti mitä hellimmät terveiset Kolumbian kansalle, kiitteli sitä sen antamasta esimerkistä ja laittoi soimaan kolumbialais-meksikolaisen ”cumbian jumalattaren” (Margarita la Diosa de la Cumbia) laulun La Pollera Colorá. Toimittaja kyseli, mitä Petro sanoi. Puhelimessa keskusteltiin ennen kaikkea yhdentymisestä, koko Amerikan integraatiosta, joka saisi maat täydentämään toisiaan luonnonvaroilla, työvoimalla, teknologioilla, markkinoilla, saisi ne muodostamaan yhteisen alueen, joka muistuttaisi Euroopan talousyhteisöä (EEC), mutta kunnioittaisi kaikkien kansojen itsemääräämisoikeutta ja autonomiaa. Petro kertoi Canal Oncen uutislähetyksessä torstaina 23.6. tavoittelevansa ”täyttä ja syvää” suhdetta Meksikon hallitukseen. Vierailu López Obradorin tapaamiseksi on jo suunnitteilla.

Argentiinan presidentti Alberto Fernández Pérez koki voiton vahvistavan demokratiaa ja yhdentymiskehitystä:

− Gustavo Petron ja Francia Márquezin saavuttama voitto, johon Kolumbian vaaliprosessi huipentuu, täyttää minut ilolla. Välitin juuri valitulle presidentille onnitteluni Kolumbian kansan hänelle osoittamasta luottamuksesta. Hänen voittonsa lujittaa demokratiaa ja varmistaa tietä kohti yhdentynyttä Latinalaista Amerikkaa tänä aikana, joka vaatii meiltä äärimmäistä solidaarisuutta veljeskansojen välillä.

Yhdysvaltojen ulkoministeri Antony Blinken kuvaili vaalitulosta näin:

− Onnittelut Kolumbian kansalle äänioikeutensa käyttämisestä ja demokratiansa vahvuuden uudelleen todistamisesta. Odotamme innolla vankan kumppanuutemme jatkamista tulevan valitun presidentin Gustavo Petron kanssa ja demokraattisemman sekä tasavertaisemman pallonpuoliskon rakentamista.

Hondurasin presidentti Iris Xiomara Castro Sarmiento yhtyi onnitteluviestien kuoroon:

− Onnittelen Hondurasin kansan nimissä Kolumbian rohkeaa kansaa sen valitsemasta historiallisesta yhteiskunnallisesta muutoksesta, jota edustaa tänään presidentiksi valittu Gustavo Petro.

Panaman presidentti Laurentino Cortizo Cohen antoi oman kädenojennuksensa naapurimaalle:

− Panaman nimissä onnittelen Kolumbian valittua presidenttiä, Gustavo Petroa, hänen saapumisestaan Casa de Nariñoon. Vetoan veljesmaan demokratian ja kansojamme yhdistävien historiallisten siteiden vahvistamisen puolesta.

Perusta ja Pedro Castillo Terronesin suusta taas kuului seuraavanlainen tervehdys Kolumbian uudelle johdolle:

− Soitin äsken Gustavo Petrolle onnitellakseni häntä historiallisesta demokraattisesta voitostaan Kolumbiassa. Meitä yhdistää jaettu tunne, joka tavoittelee kollektiivisia, sosiaalisia parannuksia ja alueellista integraatiota meidän kansoillemme. Veli Gustavo, voittaa luottaa aina Perun tukeen.

Toisen Andien maan Bolivian entinen presidentti Evo Morales Ayma lukeutui myös Petron ensimmäisten ja innokkaimpien onnittelijoiden joukkoon:

− Onnittelemme Kolumbian kansaa, veli Gustavo Petroa, vasta valittua presidenttiä ja sisko Francia Márquezia, maan historian ensimmäistä afrikkalaisten jälkeläisten parista noussutta varapresidenttiä, kiistattomasta voitostaan vaaliuurnilla. Se on rauhan, totuuden ja ihmisarvon voitto.

− Sisaremme Gustavo ja Francia edustavat sellaisen sosiaalisen omantunnon ja solidaarisuuden ilmentymää, joka nostaa arvokkaasti Latinalaisen Amerikan vasemmiston liput salkoon ja avaa tietä historiassa kansan äänien voimalla. Eläköön Gustavo Petro ja Francia Márquez!

Bolivian istuva presidentti Luis ”Lucho” Arce Catacora onnitteli myös valtaan valittua parivaljakkoa sekä Kolumbian kansaa. Arce totesi voiton vahvistavan mantereenlaajuista yhdentymistä ja sanoi maansa jakavan kolumbialaisten juhlatunnelmat, jallalla aimaraksi, eli ”olemme yhtä mieltä”. Kuuban presidentti Miguel Díaz-Canel Bermúdez yhtyi yhteiseen riemuun:

− Esitän mitä veljellisimmät onnitteluni Gustavo Petrolle hänen valinnastaan Kolumbian presidentiksi historiallisella kansanvoitolla. Vahvistamme halukkuuden edetä kahdenvälisten suhteiden kehittämisessä kansojemme hyvinvoinnin hyväksi.

Petron voitto sai Latinalaisen Amerikan hyvälle tuulelle, tyytyväiseksi ja toiveikkaaksi. Ecuadorin entinen presidentti Rafael Correa Delgado tuuletti vasemmiston voittoa näillä sanoin:

− Latinalainen Amerikka juhlii: Gustavo Petro, Kolumbian uusi presidentti. Eläköön Kolumbia! Eläköön suuri yhteinen isänmaa! Ainaiseen voittoon asti!

Oman vaaliurakkansa syksyllä käyvä Brasilian mitä todennäköisemmin tuleva presidentti Luiz Inácio Lula da Silva onnitteli osaltaan Petroa kuuden aikoihin alkuillasta:

− Onnittelen lämpimästi tovereita Gustavo Petroa ja Francia Márquezia sekä koko Kolumbian kansaa tärkeästä voitosta tämän sunnuntain vaaleissa. Toivotan Petrolle menestystä hänen hallituksessaan. Hänen voittonsa vahvistaa demokratiaa ja edistyksellisiä voimia Latinalaisessa Amerikassa.

Tiistaina Yhdysvaltojen presidentti Joseph ”Joe” Biden soitti Gustavo Petrolle onnitellakseen häntä ja Márquezia. Kolumbian kansaa hän puolestaan kiitteli vapaista ja rehellisistä vaaleista. Hän vahvisti myös maansa tuen Kolumbialle. Kahdenvälistä yhteistyötä aiotaan edelleen lujittaa etenkin ilmastonmuutoksen, julkisen turvallisuuden ja vuoden 2016 rauhansopimuksen soveltamisen suhteen. Keskusteluja käytiin myös keskinäisen kunnioituksen ja kumppanuuden tärkeydestä maiden välisten suhteiden kivijalkana.

Maaliskuusta 2022 lähtien Kolumbiasta on tullut niin sanottu Naton ulkopuolinen strateginen liittolainen (Major non-NATO ally – MNNA).  Sama status on myös Argentiinalla ja Brasilialla sekä muun muassa Australialla, Egyptillä, Israelilla, Japanilla, Thaimaalla sekä Pakistanilla. Liittolaisuus helpottaa etenkin aseostoja, teknologian hankintaa, mukaan lukien avaruusteollisuus, ja tarkoittaa läheistä yhteistyötä Yhdysvaltojen puolustusministeriön kanssa. Kolumbian nykyinen Yhdysvaltojen suurlähettiläs Juan Carlos Pinzón on lähettänyt eropyyntönsä, joka astuu voimaa 6.8., vain päivää ennen Petron valtaannousua. Syy on mitä ilmeisemmin ideologinen.

Keskiviikkona Petro ja Venezuelan presidentti Nicolás Maduro puhuivat 2 220 kilometrin mittaisen rajan täydestä avaamisesta ja venezuelalaisten siirtolaisten ihmisoikeuksien kunnioittamisesta. Yhteisen rajan avaaminen toisi hetimmiten Kolumbian puolelle 120 000 uutta työpaikkaa. Arviot Kolumbiassa asuvien venezuelalaisten määrästä asettuvat 1,8 ja 2,2 miljoonan välimaastoon. Maduro sulki rajan autoliikenteeltä elokuussa 2015. Helmikuussa 2019 diplomaattisuhteet särkyivät, kun Iván Duquen hallinto tunnusti ilman laillista asemaa olleen Juan Guaidó Márquezin maan ”väliaikaiseksi presidentiksi”. Petro aikoo lopettaa aggressiot ja eristämisen. Tarkoitus on pyrkiä yhteistyöhön: ”Hallituksemme tulee ylläpitämään avoimia viestintäkanavia Venezuelan demokraattisesti valitun hallituksen kanssa.” Maduro vahvisti tiedot ja kertoi keskustelleensa vastavalitun naapurimaan presidentin kanssa ”rauhasta ja molempien kansojen vauraasta tulevaisuudesta”. Suhteiden palauttaminen ei kuitenkaan tapahdu hetkessä eikä virallisia päätöksiä voida tehdä ennen elokuuta, mutta siirtymäkauden aloittaminen ulkopolitiikan vaalilupauksien lunastamisella kertoo uudenlaisesta Kolumbiasta.

Torstaina 23.6. Petro ja Márquez vastaanottivat presidentin ja varapresidentin valinnan valtakirjat Kansallisen vaalineuvoston (Consejo Nacional Electoral – CNE) puheenjohtaja César Abreo Méndeziltä, ”jotta he voivat johtaa muutoksia, joista menneisyyden ja nykyhetken nuoret haaveilivat”. Heti kun kuutisen viikkoa kestävä vallanvaihto oli saatu muodollisesti käyntiin, Petro tapasi istuvan presidentin Duquen, jonka kärkkäimpiin kriitikoihin hän on kuulunut viimeisen neljän vuoden ajan. Uudessa tilanteessa kansakunnan yhteinen etu vaatii tulemaan toimeen myös poliittisten vastustajien kanssa. Uutta yhteiskunnallista ilmapiiriä rakentaakseen Petro on tavannut myös vaalit hävinneen Hernándezin sekä entisen presidentin Uriben.

Kuten vaalijuhlan slogan kuului ”muutos on pysäyttämätön”.

”Kolumbia voitti.”

Haasteena hajanainen kongressi

Kolumbiassa käytiin kongressin ja senaatin edustajien vaalit jo 13.3. Tuolloin maan suurimmaksi puolueeksi nousi ensimmäistä kertaa vasemmistolainen koalitio Pacto Histórico ”Colombia Puede”, joka syntyi helmikuussa 2021 tukemaan Gustavo Petron presidenttikampanjaa. Laajan yhteenliittymän muodostivat varsinaisesti seitsemän poliittista liikettä: Colombia Humana, Unión Patriótica-Partido Comunista, Polo Democrático Alternativo, Movimiento Alternativo Indígena y Social, Partido del Trabajo de Colombia, Unidad Democrática ja Todos Somos Colombia. Petro sai puolueiden välisessä äänestyksessä noin 4,5 miljoonan äänen ja 80,5 prosentin kannatuksen. Hänen omin poliittinen ryhmänsä ja johtamansa puolue on 2011 perustettu Colombia Humana (aiemmin Movimiento Progresistas). Kaiken kaikkiaan koalitiota on tukenut vähintään 24 erinäistä ryhmittymää. Jäsenäänestyksessä Petroa tuki alun perin myös radikaalivasemmiston 1985 perustettu Unión Patriótica eli paikalliset kommunistit.

Nimensäkin velvoittamana Pacto Histórico teki historiaa maaliskuun vaaleissa ja keräsi 16 senaatin paikkaa. Myöhemmin tulos kuitenkin parani, koska vaalituomioistuimen edustajat huomasivat vasemmiston valituksen jälkeen, että 700 000 ääntä oli virheellisesti jätetty laskematta. Näin tulos parani 20 paikkaan. Kolumbian konservatiivit (Partido Conservador Colombiano) on maan toiseksi vanhin 1849 perustettu puolue, joka sai 15 paikkaa ja maan vanhin 1848 perustettu keskustalainen tai miedosti vasemmistolainen Liberaalipuolue (Partido Liberal Colombiano) sai puolestaan 14 edustajaa ylähuoneeseen. Keskustavasemmistolainen vihreiden ryhmittymä liittolaisineen (Alianza Verde y Centro Esperanza) sai niin ikään 13 ehdokasta läpi. Entisen kovan linjan oikeistolaisen presidentin Álvaro Uribe Vélezin tai istuvan presidentin Iván Duque Márquezin Partido Centro Democrático menetti kuusi edustajaa yltäen 13 paikkaan. Liberaalikonservatiivinen tai keskustaoikeistolainen Partido Cambio Radical menetti myös viisi paikkaa ja 11 senaattoria. Niin ikään edellä mainitun puolueen ideologian ja Uriben tukemisen taustan jakava Partido de la Unión por la Gente menetti neljä paikkaa ja sai nyt kymmenen edustajaa. Kyseinen Partido de la U oli kongressin suurin ryhmä 2010−2014. Uribelaisen oikeiston yhteenlaskettu kannatus hiipui poikkeuksellisen paljon: senaatissa paikkamäärä tippui 15 edustajalla ja kongressin alahuoneessa 40 edustajalla. Senaattiin mahtui myös neljän paikan kristillinen oikeisto (Colombia Justa Libres).

Lainsäätäjien tuplavaalien suurin voittaja oli vasemmistokoalitio Pacto Histórico, jonka paikkamäärä senaatissa kasvoi yhdeksällä ja edustajainhuoneessakin 20 edustajalla. Senaatissa on 108 jäsentä, joista petrolainen vasemmisto kontrolloi 20 paikallaan viidesosaa, joten liittolaisia kaivataan muista ryhmistä kuten liberaaleista ja vihreistä, jotka voivat tukea suurinta ryhmää yhteensä 27 paikalla. Sikäläisessä eduskunnassa on 188 paikkaa ja tilanne on ylähuoneen kaltainen, sillä erotuksella, että suurin ryhmä on 32 paikan Liberaalipuolue ja Historiallinen sopimus on toiseksi suurin ryhmä 27 edustajallaan jättäen taakseen 25 paikan Konservatiivipuolueen. Vihreillä on 13 edustajaa. Vasemmistolaisella yhteistyöllä voidaan saada kokoon liberaalien ja vihreiden avulla 72 edistyksellistä parlamentaarikkoa. Niin kutsutulla uribelaisella oikeistolla paikkoja on yhteensä 47 jo mainittujen kolmen puolueen kesken. Kolumbian vallankumouksellisten asevoimien (Fuerzas Armadas Revolucionarias de Colombia – FARC) entisten jäsenten 2017 luodulle puolueelle Comunes siunaantui viisi paikkaa sekä alahuoneesta että ylähuoneesta. Korruption vastaisten kuvernöörien ryhmä (Liga de Gobernantes Anticorrupción), jonka presidenttiehdokas ja populistipappa ylsi toiselle kierrokselle, sai edustajainhuoneeseen kaksi paikkaa. Lisäksi senaatissa on kaksi yhden paikan alkuperäiskansoihin kytköksissä olevaa liikettä (Movimiento de Autoridades Indígenas de Colombia ja Movimiento Alternativo Indígena y Social). Kongressissa sen sijaan on 10 yhden paikan ryhmittymää. Yhteensä senaatissa vaikuttaa 11 ja alahuoneessa peräti 19 puolueryhmää. Lisäksi edustajainhuoneen kokoonpanosta varataan vuoden 2022 vaaleissa ensimmäistä kertaa väliaikaisesti 16 paikkaa kolmasosalle maata erityisen alueellisen kehityksen mekanismin avulla, joka pyrkii vahvistamaan rauhanprosessia aseellisesta konfliktista eniten kärsineillä alueilla (Circunscripciones Transitorias Especiales de Paz − CTREP).

Kyseessä ei ole yhden miehen voitto, vaan kokonaisen kansan tahdonilmaisu toisenlaisen politiikan puolesta. Kolumbia lähti rohkealla valinnallaan lopulta vasemmistohallituksien tielle taivuttaen mantereen laajuista edistyksellisten hallitusten toisen aallon tasapainoa jälleen piirun verran vasemmalle. Latinalaisessa Amerikassa koettiin ensimmäinen siirtymä vasemmalle 2000-luvun alkupuolella. Ilmiötä kutsutaan vaaleanpunaiseksi aalloksi (Marea Rosa) tai kääntymiseksi vasemmalle (Giro a la izquierda). Itse puhuisin kuitenkin mieluummin punaisesta aallosta, ettei viittaus pitäisi sisällään sosiaalidemokraattista painolastia, joka ei sovellu hyvin maanosan poliittiseen todellisuuteen. Alkuperäinen edistyksellisten hallitusten aalto lähti liikkeelle Venezuelasta Hugo Rafael Chávez Fríasin joulukuun 1998 vaalivoitosta. Toinen aalto sen sijaan käynnistyi Meksikon vasemmiston maanvyörymävoitosta heinäkuussa 2018.

Kolumbiassa vaalien suurimmat voittajat ovat vasemmisto ja itsenäiset, suurimmat häviävät ovat uribelainen oikeisto ja tavanomaiset poliittiset puolueet. Petro löysi kampanjointiin vielä lisäkierroksia, mikä riitti enemmistön vakuuttamiseen. Tästä työ kuitenkin vasta alkaa. Rosarion yliopiston (Universidad del Rosario) valtiotieteen professori Silvia Otero Bahamón arvioi tulevan presidentin keskeiseksi tehtäväksi unohdettujen väestönosien huomioimisen:

− Petrolla on yhteys köyhiin, kansakunnan syrjäisimpien alueiden etnisiin ja kulttuurisiin vähemmistöihin, jotka lopulta otetaan huomioon ja kutsutaan osallistumaan kansanvaltaan.

Hoy Tamaulipas -julkaisun unohdukselta pelastaman Meksikon valtiollisen Notimex-uutistoimiston (Agencia de Noticias del Estado Mexicano) laatiman yhdistelmäkuvion mukaan Kolumbian sisäinen aseellinen konflikti olisi vaatinut 7,5 miljoonaa uhria ja tuottanut 300 000 kuollutta vuosina 1958−2012. Konfliktin syyksi Notimex kertoo perinteisten puolueiden kansaa ja työläisiä, etenkin maanviljelijöitä, vastaan harjoitetut sortotoimet, jotka juontavat niiden keskinäisistä kiistoista. Valtion vaikutusvalta heikkeni, aseellisten ryhmien aluekontrolli kasvoi. Huumekauppa antoi epävirallisille ryhmittymille enemmän valtaa, mutta konflikti paheni, kun bensaa heitettiin liekkeihin kansainvälisen huumeiden ja terrorismin sekä aiemmin kommunismin vastaisen sodan varjolla. Avaintekijöiksi listataan maaseudun ongelmat, huumekaupan leviäminen, poliittisen osallistumisen rajoitteet, valtion ja instituutioiden hajaannus sekä maan ulkopuoliset paineet, mikä viitannee etenkin Yhdysvaltojen toisten maiden sisäpolitiikkaan tekemiin laillisiin ja laittomiin vaikutusyrityksiin.

El Espectador -lehden kesäkuussa 2016 julkaiseman arvion mukaan kaikkien vuosien 1990 ja 2012 välissä kuolleiden luku yltäisi 600 000 henkeen. Maanviljelijöiden arvioidaan menettäneen 662 500 hehtaaria eli 6 625 neliökilometriä omia maitaan. Tuolloin vangittuna oli arviolta 2 500 sissiä.

Statista raportoi Kolumbian epäsuoran ja hajanaisen sisällissodan vaatineen 261 600 uhria vuosien 1958 ja 2018 välillä. Näiden 60 vuoden aikana puolisotilaalliset ryhmät olisivat vieneet 94 600 henkeä, sissiryhmät 36 700 ja tunnistamatta jääneet aseelliset ryhmät 27 700. Valtion edustajien osuus näissä laskelmissa on vain 9 800 henkeä, vaikka käytännössä se rahoitti ja tuki useiden puolisotilaallisten äärioikeistolaisten ryhmien ”puhdistuksia”. Niin sanottujen liikekannallepanon eli taisteluvalmiuden jälkeisiä murhia on tapahtunut syyskuuhun 2018 yltävien tilastojen mukaan lähes 5 200 kappaletta.

Kansallisen historiallisen muistin keskuksen (CNMH) ja sen alaisen konfliktin observatorion (OMC) mukaan väkivaltaisia katoamisia on tapahtunut 1 007 kunnassa. Kaikkiaan Kolumbiassa on 1 123 kuntaa ja 32 hallintoaluetta (departamentos).

Kolumbian väkivallan pitkä varjo

Kolumbian jo käytännössä 74 vuotta katkeamattomana jatkunut väkivallan kierre sai alkunsa varsinaisesti huhtikuun 9. päivästä 1948, jolloin Liberaalipuolueen johtaja Jorge Eliécer Gaitán murhattiin. Tuota ajankohtaa on myös kutsuttu “päiväksi, jolloin toivo kuoli”. Tästä sai alkunsa Bogotazo-episodi, joka johti laajamittaiseen tuhoon maan pääkaupungissa. Myös murhan toteuttanut Juan Roa Sierra tapettiin mellakoissa ja hänen ruumiinsa raahattiin Casa de Nariñon hallintorakennukselle asti. Gaitánin urhan takana olivat tiettävästi Konservatiivipuolue ja Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelu (CIA). Levottomuudet ylsivät myös muille alueille. “Väkivallaksi” (La Violencia) kutsuttu kausi päättyi 1958. Tämän epävirallisen sisällissodan tai poliittisen väkivallan kauden voidaan tosin katsoa alkaneen jo vuodesta 1925, vaikka se kiihtyi Gaitánin murhasta 1948. Sen hiilloksilta alkoi puolestaan Kolumbian sisäinen aseellinen konflikti, johon osallistuivat niin voimaa käyttävät viranomaistahot kuten armeija ja poliisi sekä erinäiset sissiryhmät ja puolisotilaalliset joukot, myös järjestäytynyt rikollisuus ja huumekartellit sekä poliitikot, tuomarit, melkeinpä kaikki mahdolliset yksityiset, epäviralliset ja julkiset tahot. Kullakin alueella konflikti sai lisäksi erityisiä ominaispiirteitä. Tapahtumien seurauksena maa pilkottiin aina vain pienemmiksi palasiksi eikä yhteisen Kolumbian rakentaminen ollut realismia. Aseellisen konfliktin jatkuminen oli lisäksi mitä tehokkain poliittinen ase, jolla kyettiin marginalisoimaan vasemmisto ja pitämään konservatiivinen oikeisto alati vallankahvassa.

Kolumbian aseellisen konfliktin ensimmäinen kausi voidaan sijoittaa vuosiin 1958−1974, joka liittyy niin sanottuun Kansalliseen rintamaan (Frente Nacional), jonka tarkoitus oli lopettaa kaksipuoluejärjestelmään pesiytynyt väkivalta ja taata sekä liberaaleille että konservatiiveille pääsy valtaan. Kuitenkin koko kausi kului “valtiollisissa poikkeusoloissa” (Estado de Excepción). Vallassa olivat Alberto Lleras Camargo (1958−1962), Guillermo León Valencia (1962−1966), Carlos Lleras Restrepo (1966−1970) ja Misael Pastrana (1970−1974). Mainituista ensimmäinen ja kolmas olivat liberaaleja, toinen ja neljäs konservatiivejä. Aseellisten rosvojoukkojen (bandolerismo) edustajia olivat tässä vaiheessa jo FARC, ELN, EPL ja M-19, johon Petro kuului ja joka hylkäsi aseet 1990.

Kolumbian eräänlaisen sisällissodan tai aseellisen konfliktin uusi vaihe käynnistyi 11.2.1960, kun Kolumbian Kommunistisen puolueen (Partido Comunista Colombiano) talonpoikaisjohtaja, sissi ja poliitikko Jacobo Prías Álape alias Charro Negro murhattiin Gaitaniassa, Tolimassa. Samassa yhteydessä kuoli myös kaksi maanviljelijää. Murhat toteuttivat Jesús María Oviedon alias Mariachin johtamat hallitukseen kytköksissä olleet rikollisjoukot (bandoleros). Tapahtumat saivat Toliman liberaalit ja kommunistiset Manuel Marulanda Vélezin (Pedro Antonio Marín alias Tirofijo) johtamat sissit tarttumaan uudestaan aseisiin. Näin syntyivät Kolumbian vallankumouksellisten asevoimien esimuodot (Fuerzas Armadas Revolucionarias de Colombia − Ejército del Pueblo − FARC-EP), jotka jatkoivat toimintaansa aina vuoteen 2016 asti. Marulanda johti FARC-järjestöä 2008 tapahtuneeseen luonnolliseen kuolemaansa asti.

Kolumbian sisäinen aseellinen konflikti (Conflicto Armado Interno de Colombia) on luonteeltaan vuodesta 1960 lähtien nykyhetkeen asti jatkunutta matalan intensiteetin epäsymmetristä sodankäyntiä. Sen pääasiallisina osapuolina ovat olleet Kolumbian valtio, äärivasemmistolaiset sissit ja äärioikeistolaiset puolisotilaalliset ryhmät. Mukaan ovat tulleet myös huumekauppaa käyvät kartellit, erinäiset järjestäytyneen rikollisuuden joukot ja muut aseelliset ryhmät, joihin lukeutuvat myös niin kutsutut alueelliset itsepuolustusryhmittymät. Väkivaltaa ovat periaatteessa harjoittaneet neljä ryhmää valtiosta sisseihin, kartelleihin ja puolisotilaallisiin joukkoihin, mutta kaikki osapuolet ovat pilkkoutuneet alati pienemmiksi palasiksi, mikä on lisännyt väkivaltaa. Kaikkein verisin kausi ajoittuu suunnilleen vuosien 1988 ja 2012 välille, jolloin aseiden rinnalle tulivat mitä moninaisimmat rikolliset aktiviteetit kuten huumekauppa, kidutus, laiton kaivostoiminta, kidnappaukset, ihmiskauppa ja pikaluottojen koronkiskonta, poliittinen korruptio sekä väestön pakkosiirrot. Aseellinen väkivalta on johtanut mielivaltaisiin teloituksiin, joukkomurhiin, miinojen väärinkäytöksiin sekä moniin muihin terrorismin muotoihin. Kansallista konfliktia ovat toisaalta lävistäneet kansainväliset kampanjat kommunismia, huumeita ja terrorismia vastaan. Yhdysvallat on osallistunut konfliktiin tarjoamalla Kolumbian valtiolle logistista, taloudellista ja sotilaallista apua, joka ei ole vähentänyt kuolleiden siviilien määrää. Varsinaisten ryhmien tarkkaa lukumäärää on vaikea arvioida, mutta ainakin 70 erilaista viranomaista, sissiryhmää, puolisotilaallista joukkoa ja rikollisjärjestöä on tarttunut aseisiin.

Väkivallan verkostot ovat levinneet Kolumbiasta etenkin Perun, Ecuadorin, Brasilian, Venezuelan ja Panaman raja-alueille. Tämä yksi maailmanhistorian monimutkaisimmista epäsuorista sisällissodista on tehnyt Kolumbiasta maan, joka on kokenut suuren määrän väestön pakkosiirtoja. Maan sisäisessä pakolaisuudessa Kolumbia on yli kahdeksalla miljoonalla maailman ykkönen, tai siis oli ennen Ukrainan sotaa, joka on viime kuukausina johtanut ainakin 5 miljoonan ulkoisen ja 7,5 miljoonan sisäisen pakolaisen ahdinkoon. Kolumbian sisäisten pakolaisten määrä on 8,3 miljoonaa (Registro Único de Víctimas vuodesta 1985 lähtien), kun Syyriassa se on 6,7 ja Congossa 5,2 miljoonaa. Toisaalta Kolumbiaan on kohdistunut myös muuttovirtaa Venezuelasta ainakin 1,8 miljoonan ihmisen verran ja myös vastaanotettujen pakolaisten määrässä Kolumbia on kakkonen heti Turkin jälkeen. Tilasto on tosin mennyt osittain uusiksi sen jälkeen, kun Puola on vastaanottanut 3,5 miljoonaa ukrainalaista. Virallisissa turvapaikkatilastoissa Yhdysvallat ja Saksa johtavat, Meksiko on kolmantena yli 130 000 hakemuksella YK:n pakolaisasiain päävaltuutetun (UNHCR) tietojen mukaan. Yhtä kaikki, Kolumbian ja sen naapurimaa Venezuelan jaettu pakolaiskriisi, sekä sisäinen että ulkoinen, ovat rikkoneet tuhansia perheyhteisöjä.

Kolumbian yhdistyneet itsepuolustusvoimat (Las Autodefensas Unidas de Colombia − AUC) on yksi sisällissodan väkivaltaisimmista terroristiryhmistä. Tämä äärioikeiston puolisotilaallinen vastavallankumouksellinen rikollisjärjestö AUC toimi vuosina 1997−2006 vasemmistosissien vastavoimana ja jätti jälkeensä noin 94 800 kuolonuhria. Uhreja joukkohaudoissa voi olla kuitenkin yhä ainakin 40 000 lisää. YK:n arvioiden mukaan AUC olisi vastuussa jopa 80 prosentista siviiliuhreja. Ryhmä on pakkosiirtoihin ja ihmisoikeuksiin erikoistuneen tietotoimiston (CODHES) mukaan vastuussa jopa 44 prosentista väestön kokemista häädöistä. Parhaimmillaan AUC nautti poliitikkojen, sotilaiden, karjatilallisten ja yrittäjien tuesta täyttäessään arkkuja vasemmistosisseillä. Pääasiallinen rahoituksen lähde olivat huumausaineet, vaikka lahjoitusvaroja kertyi myös väestöltä. Pahamaineiset itsepuolustusjoukot luopuivat aseista 2006. Tuolloin 30 150 henkeä lopetti terrorismitoiminnan ja monet johtajat luovutettiin huumekauppasyytösten nojalla Yhdysvaltoihin. Osa jäsenistä jatkoi kuitenkin toimintaansa uusparamilitarististen huumekauppaan erikoistuneiden ryhmien avulla, joita on kutsuttu nouseviksi rikollisryhmiksi (Bandas criminales emergentes) ja järjestäytyneiksi aseellisiksi ryhmiksi (Grupos Armados Organizados). Näihin lukeutuvat Águilas Negras ja Autodefensas Gaitanistas de Colombia (Clan del Golfo).

Kansallisen historiallisen muistin keskuksen (Centro Nacional de Memoria Histórica − CNMH) vuoden 2013 raportin (¡BASTA YA! Colombia: Memorias de Guerra y Dignidad) mukaan vuosien 1958 ja 2012 välillä olisi kuollut ainakin 220 000 ihmistä, joista 177 300 oli siviilejä. Puolisotilaalliset joukot olisivat arvioiden mukaan vastuussa ainakin 40 prosentista, sissiryhmät 25 prosentista ja valtio suoraan kahdeksasta prosentista kuolemantapauksia. Yhtenäisen uhrirekisterin (Registro Único de Víctimas) mukaan konfliktissa on ollut kaikkiaan likimain yhdeksän miljoonaa uhria. Lukuun sisältyvät muun muassa pakkosiirtoja kokeneet, kidutetut, väkisin rekrytoidut alaikäiset ja seksuaalista väkivaltaa kokeneet. CNMH-keskuksen päivitettyjen arvioiden mukaan kuolleiden kokonaisluku yltäisi nykyään 262 200 ihmishenkeen. Toisaalta CNMH on raportoinut Kolumbiassa kadonneen vuosina 1970−2015 vähintään 60 600 henkeä. Sen alaisen Muistin ja konfliktin observatorio (Observatorio de Memoria y Conflicto − OMC) on jatkanut tiedon keräämistä. OMC:n päivittämä luku vuosien 1958−2022 uhreista yltää 80 700 uhriin. Aiheesta on myös laadittu laaja 427 sivun raportti Hasta Encontrarlos. El Drama de la Desaparición Forzada en Colombia.

Kolumbian vallankumoukselliset asevoimat, joihin liitetään myös Kansanarmeijan nimi (FARC-EP) on alun perin radikaalin vasemmistoideologian, marxismi-leninismin ja bolivariaanisen ajattelun seuraaja. Sitä pidettiin terroristijärjestönä muun muassa Euroopan unionin alueella. Varsinaisesti FARC oli aktiivinen vuosina 1964−2016, yhteensä 52 vuoden ajan. 2017 aseellisen toiminnan tuhkista syntyi uusi poliittinen puolue Fuerza Alternativa Revolucionaria del Común (FARC), joka tunnetaan vuodesta 2021 lähtien nimellä Comunes. Kansallisen historiallisen muistamisen keskuksen laskelmien mukaan sissiryhmät surmasivat likimain 36 700 henkeä, siinä missä puolisotilaallisten joukkojen murhaluku yltää lähes 94 800 ihmiseen vuosien 1958 ja 2018 välillä. FARC:in tiedetään syyllistyneen mitä erinäisimpiin ihmisoikeusloukkauksiin terrori-iskuista poliittisiin kidnappauksiin ja väestön pakkosiirtoihin. Kidnappauksien lunnasvaatimuksien ohella huumekauppa, laiton kaivostoiminta, kiristys, salakuljetus ja öljyvarkaudet olivat 1980-luvulta lähtien tämän järjestön tärkeimpiä tulonhankintakeinoja. Pedro Antonio Marín, joka tunnetaan paremmin nimellä Manuel Marulanda Vélez (Tirofijo), oli FARC:in johdossa 44 vuotta. Häntä seurasi 2008 Guillermo León Sáenz alias Alfonso Cano, jonka Kolumbian armeija tappoi marraskuussa 2011. Tuolloin uudeksi johtohahmoksi nousi sydänsairauksien erikoislääkäri Rodrigo Londoño Echeverri, joka tunnetaan paremmin nimellä Timoleón Jiménez alias Timochenko, joka sai FARC:in allekirjoittamaan rauhansopimuksen hallituksen kanssa syyskuussa 2016. 23.9. käytännössä katsoen kaikki kapinallisjoukon rintamat hyväksyivät Havannan rauhansopimuksen toteuttamisen ehdot kuten aseiden luovuttamisen ja siviilielämään palaamisen kymmenennessä sissikonferenssissaan (Décima Conferencia Guerrillera). Vain yksi rintamajoukko numero 1:n osa päätti jatkaa aseellista vastarintaa.

Kansallinen vapautusarmeija (Ejército de Liberación Nacional − ELN) on ollut yksi konfliktin osapuolista vuodesta 1964 lähtien. Vasemmistolaisen aseellisen vallankumousideologian kannattajana profiloitunut ELN jatkaa yhä toimintaansa Kolumbiassa ja Venezuelassa. Sen terrorististatus ei ole ollut yhtä selvä kuin FARC:illa, koska Argentiina, Brasilia, Nicaragua sekä Chile, aiemmin myös Ecuador, eivät ole pitäneet sitä suoranaisena terroristijärjestönä, EU, Yhdysvallat, Peru ja Kolumbia kylläkin. Hugo Chávez puolusti ELN-järjestöä vuonna 2008 Latinalaisen Amerikan, Euroopan ja YK:n edessä. Venezuela suhtautuu sen toimintaan pääosin myönteisesti. Rauhanneuvottelut valtion kanssa katkesivat tammikuussa 2019 Bogotássa poliisikoulua vastaan tehtyyn iskuun, joka vaati 23 uhria ja aiheutti lähes sata loukkaantumista. Duquen hallitus julisti sissijoukon “järjestäytyneeksi aseelliseksi ryhmäksi” (Grupo Armado Organizado), jonka jäsenet voivat luopua aseista tullakseen tuomituiksi poliittisista rikoksista. Heti Gustavo Petron valinnan jälkeen ELN on kertonut tahdostaan luopua nykyisestä väkivaltaa sisältävästä toimintamallistaan. Se on kehottanut tulevaa hallitusta tekemään tarvittavat sosioekonomiset uudistukset yhteiskunnallisen tasa-arvon mahdollistamiseksi. Luvassa lienee siis piakkoin rauhanneuvotteluja. Vastarintaryhmittymän kooksi pelkästään Kolumbian puolella on arvioitu 2 350 henkeä vuonna 2020. Eliécer Herlinto Chamorro Acostan eli Antonio Garcían johtamalla vapautusarmeijalla on jonkinlaista vaikutusvaltaa kymmenen osavaltion alueella, etenkin Venezuelan raja-alueilla. ELN on osa sitä haasteellista turvallisuusarkkitehtuuria, jota Petron lupaama kummallekin naapurimaalle elintärkeän rajayhteyden uudelleen avaaminen vaatii. Ensin on myös solmittava diplomaattisuhteet.

Kansan vapautusarmeija (Ejército Popular de Liberación – EPL) perustettiin 1967. Sitä on motivoinut äärivasemmistolainen aatemaailma sen aseellista vallankumousta tavoittelevassa muodossaan. ELN:n lisäksi EPL on ainut yhä aktiivinen sissijärjestö Kolumbiassa. Vuodesta 2018 lähtien järjestöt kuitenkin suhtautuvat toisiinsa vihollisina. Jo vuonna 1991 noin 2 200 järjestön jäsentä luopui aseellisesta vastarinnasta. Tuolloin 200 sissiä piti kiinni aseellisesta toiminnasta perustajajäsen Francisco Caraballon johdolla. Sama mies Armando Ramírez alias Pacho, El Negro tai Lorenzo vietti 14 vuotta telkien takana 1994–2008. Nykyisin Kolumbian valtiota vastaan sotineeseen ja sosialistista valtiota tavoitelleeseen järjestöön kuuluu 400 aktiivijäsentä. Sen toiminta rajoittuu kuitenkin pitkälti Santanderin pohjoisosiin, Venezuelan rajamaiden Catatumbon alueelle. EPL ja ELN sotivat keskenään maa-alueiden, rajan ja väestön kontrollista. Kyseessä on historian kolmanneksi suurin sissijärjestö. Valtio pitää sitä “järjestäytyneenä aseellisena ryhmänä” vuodesta 2016 lähtien. Sen lempinimi on Los Pelusos, jonkinlaiset “nukkavierut tai resuiset solttupojat tai alokkaat”.

Tältä Huhtikuun 19. päivän demokraattisen liiton logo näytti 1990-luvulla aseista luopumisen jälkeen.

Tulevan presidentin sissimenneisyys

Liike 19. huhtikuuta (Movimiento 19 de Abril – M-19 tai M) oli vuoden 1970 epäselvien vaalien protestina syntynyt urbaani sissiliike. 19.4.1970 perinteiset puolueet eli konservatiivit ja liberaalit (Frente Nacional) juonivat Misael Pastrana Borrerosta maan presidentin mitä ilmeisimmin vilpillisin keinoin. Tuolloin opposition ehdokas Gustavo Rojas Pinilla ei päässyt valtaan, mikä sai järjestön perustajat turhautumaan silloiseen hallitukseen ja hyvin epätäydelliseen demokratiaan, joka ei sallinut vallan vaihtumista. M-19 vaikutti vuosina 1974–1990 ja tuli tunnetuksi ennen kaikkea “mielipideiskuistaan” (golpes de opinión) tai painostuskampanjoista, joilla vaadittiin muun muassa mielipidevankien vapauttamista ja vallanpitäjien väistymistä. Järjestö muistetaan etenkin marraskuun 1985 tempauksesta, jossa se valtasi Bogotán oikeuspalatsin (Palacio de Justicia). Andrés Almaralesin ja Luis Otero Cifuentesin johtama 35 sissin joukko otti panttivankeja rakennusta vallatessaan vaatiakseen poliittista oikeudenkäyntiä istuvalle presidentille Belisario Betancurille Corinton vuoden 1984 sopimuksien laiminlyönnistä. Armeijan ja poliisin nopea sekä voimakas reagointi johtavat lopulta yhteenottoon. Rakennus syttyy tuleen. Kuolonuhreja tulisateessa tulee 94, joihin lukeutui 11 korkeimman oikeuden tuomaria. Armeijan tiedetään myös kiduttaneen ja teloittaneen joitakin hallintorakennuksesta hengissä selvinneitä siviilejä.

Toisaalta M-19 tuli kuuluisaksi jo sen ensimmäisestä iskusta tammikuussa 1974, jolloin se varasti yhden itsenäisyystaistelija Simón Bolívarin miekoista Quinta de Bolívarin museosta. Eräiden todistajalausuntojen mukaan miekka olisi päätynyt 1984 Kolumbian huumerikollisuudelle kasvot antaneelle Medellínin huumekartellin (Cartel de Medellín) perustajalle Pablo Emilio Escobar Gavirialle. Virallisten tietojen mukaan sissiryhmän sihteerinä ja historian kerääjänä kunnostautunut Arjaid Artunduaga olisi hakenut miekan takaisin Kuubasta. Joka tapauksessa M-19-järjestön entinen jäsen ja sissikomentaja Antonio Navarro Wolff palautti miekan Bolívarin kotimuseoon juhlallisessa seremoniassa tammikuun 1991 viimeisenä päivänä. Navarro oli myös yksi vuoden 1991 perustuslakia säätävän kokouksen kolmesta puheenjohtajasta yhdessä liberaalien ja konservatiivien edustajien kanssa. M-19 oli ideologialtaan kansallismielinen ja bolivariaaninen, oligarkian ja imperialismin vastainen. Ryhmä kannatti sosialismia ja isoja työläisten sekä opiskelijoiden joukkoliikkeitä. Sen pääasiallinen tavoite oli demokratian palauttaminen Kolumbiaan. Toisin kuin monet muut aseelliset ryhmät, M-19 oli varsin yhteistyökykyinen, mikä näkyi osallistumisessa sissitoiminnan koordinaatioelimiin, Coordinadora Nacional Guerrillera ja Coordinadora Guerrillera Simón Bolívar. Sen symboli oli Bolívarin miekka.

Kolumbian tuleva presidentti Gustavo Petro liittyi M-19-sissijärjestön riveihin 17-vuotiaana 1977. Maassa elettiin tuolloin jonkinlaisessa jatkuvassa piiritystilassa, ulkonaliikkumiskiellossa tai autoritäärisessä hallinnossa, joka tuki vuoden 1886 perustuslain soveltamista ja syyllistyi jo mainittuun vaalivilppiin. Petron lempinimi eversti Aureliano Buendía juontaa Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1982 voittaneen Gabriel García Márquezin romaanista Sadan vuoden yksinäisyys (Cien Años de Soledad). Ollessaan maanteitse 49 kilometrin päässä pääkaupungista sijaitsevassa Zipaquirássa valtuutettuna 1984, Petro teki jäsenyytensä julkiseksi kaupungin torilla järjestetyssä mielenosoituksessa. Tämä paljastus käynnisti Petron vainon ja hänen tuli nukkua eri sängyssä joka yö. Hieman aikaisemmin Petro oli ollut perustamassa yhdessä satojen asunnottomien kanssa Bolívar 83 -nimistä uutta kaupunginosaa, jonka kodit tarjosivat oivia pakopaikkoja nuorelle aktivistille. Väliaikainen tulitauko päättyi lokakuussa 1985. Kolumbian armeija (Ejército Nacional) vangitsi kunnallispoliitikko Petron 24.10. syytettynä aseiden laittomasta hallussapidosta. Oikeus tuomitsi hänet kuitenkin “salaliiton” toteuttamisesta. Petro vietti 18 kuukautta 13. prikaatin ja Bogotán La Modelon vankiloissa. Kuten Petro kertoi The New York Times -lehdelle toukokuussa 2018, hän ei ole univormujen tai aseiden ystävä:

− En pidä aseista tai univormuista, ja sissitoiminnassa minua kyllästytti sotilaallinen hierarkia. En usko ihmisten, jotka järjestäytyvät tällä tavalla, päätyvän tekemään vallankumousta. Pelkään poliittisten rakenteiden hierarkisoimista, koska ne johtavat diktatuureihin ja autoritaarisuuteen.

Ajat kuitenkin muuttuivat, vaikka vaikeudet Kolumbian yhteiskunnan rakentamisessa eivät hävinneet minnekään. M-19 ryhtyi 14 kuukauden mittaisiksi venyneisiin neuvotteluihin valtion edustajien kanssa. Lopulta 9.3.1990 allekirjoitettiin kymmenen kohdan rauhansopimus. Kyseessä oli ensimmäinen demobilisoitunut sissiryhmä, joka tavoitteli poliittista osallistumista. Muut ryhmät kuten EPL seurasivat kansallisen ennakkotapauksen tarjoamaa esimerkkiä.

M-19 oli taitava julkisen mielipiteen muokkaaja. Se muun muassa ryösti rekkalasteja jakaakseen niiden kuorman Robin Hoodin hengessä kaikkein köyhimmille asukkaille. Myös ennen vuoden 1974 debyyttiä ryhmä luotti maksettuun mainontaan, joka herätti yleistä kiinnostusta jo ennen kuin Bolívarin miekka katosi. M-19 on Kolumbian sissiryhmistä edustuskelpoisimpia ja vähiten väkivaltaisia, vaikka myös se luotti aikakaudelle tyypilliseen voimankäyttöön ja moniin kyseenalaisiin laittomiin painostuskeinoihin. Aseista luopuessaan sen riveissä oli 900−1 000 jäsentä. Dominikaanisen tasavallan lähetystön helmikuussa 1980 vallannut M-19 vaati tuolloin noin 320 poliittisen vangin vapauttamista ja otti panttivangiksi muun muassa Yhdysvaltojen suurlähettiläs Diego Cortes Ascencion. Kansainvälisiä suhteita M-sissit solmivat esimerkiksi Perun Movimiento Revolucionario Túpac Amaruun ja Nicaraguan sandinisteihin (Frente Sandinista de Liberación Nacional). Järjestön tiedetään tehneen ainakin 48 siviiliväestön kaappausta (tomas guerrilleras) vuosien 1978−1988 välillä, mikä merkitsisi muistitietokeskuksen (CNMH) vuosien 1965−2013 ajalta keränneen tiedon mukaan vain 2,7 prosenttia kaikista väestökaappauksista. Ne kohdistuivat etenkin Caquetán, Toliman, Valle del Caucan ja Caucan alueille. FARC puolestaan oli vastuussa 63 prosentista näistä siviiliväestöön kohdistuneista rikoksista. ELN-järjestön osuus oli 18,4. CNMH:n vuoden 2016 raportin mukaan rekisteröidyt 1 775 väestökaappausta tai hyökkäystä kohdistuivat 569 kuntaan.

Maaliskuussa 1990 entinen sissiryhmittymä muuntautui vasemmistolaiseksi poliittiseksi liikkeeksi nimeltään Alianza Democrática M-19 (AD-M-19). Se oli toiseksi suurin ryhmä vuoden 1991 uuteen perustuslakiin johtaneessa toimielimessä, missä oli 70 jäsentä. M-19 sai 26,7 prosentin kannatuksellaan läpi 19 edustajaa perustuslakikokoukseen (Asamblea Nacional Constituyente) ja Liberaalipuolue (Partido Liberal) 25. Petro ei osallistunut suoraan perustuslain säätämiseen, mutta vuosien 1991−1994 kongressin alahuoneen kansanedustajana hän otti osaa puolueen sisäiseen keskusteluun. Petro oli M-19-ryhmän parlamentaarisen version riveissä vuoteen 1997, 1997−2005 hän toimi vaihtoehtoliikkeessä (Movimiento Vía Alterna) ja sitten Polo Democrático Alternativossa 2006−2010, vuodesta 2011 hän taas on ollut Colombia Humana -puolueen jäsen. M-19 ryhmä lakkasi olemasta vuonna 2000. Kolumbian vuoden 1991 edistyksellinen perustuslaki jäi tämän liikkeen kirkkaimmaksi poliittiseksi perinnöksi.

Tältä Juan Manuel Santosin ja Rodrigo Londoñon kädenpuristus rauhan merkiksi näytti Cartagenassa syyskuussa 2016. Vasemmassa laidassa näkyy YK:n pääsihteerinä toiminut Ban Ki-moon ja oikeassa laidassa Kuuban entinen presidentti Raúl Castro. Taustalla voi hahmottaa myös historian unohdukseen vaipuvat silloiset Meksikon ja Perun presidentit.

Entinen sissitaistelija Raúl Modesto Castro Ruz siunasi rauhan valtion ja FARC-EP:n välillä.

Virallinen ja lopullinen rauhansopimus allekirjoitettiin Bogotán Kolumbus-teatterissa 24.11.2016.

Sen jälkeen on kuitenkin murhattu yli 300 rauhansopimuksen allekirjoittajaa. Poliittis-puolisotilaallista väkivaltaa ei ole vielä saatu loppumaan.

Repaleinen ja keskeneräinen rauha

Keskeiset syyt Kolumbian sisäiseen aseelliseen yhteenottoon ovat olleet heikko valtio ja sen instituutioiden olematon läsnäolo monilla laajan maan alueilla. Toisaalta konfliktia ovat olleet synnyttämässä maanomistukseen liittyvät ongelmat, suuri taloudellinen epätasa-arvo sekä maatalouspolitiikan ja -uudistusten epäonnistuminen. Myöskään vastakkainasettelu tai väestön poliittinen vainoaminen tai demokraattisen osallistumisen puutteet eivät ole parantaneet tilannetta. Epäoikeudenmukaisuus on näkynyt myös syrjäytymisenä sekä peruspalveluiden kuten koulutuksen, terveyden ja liikenteen rakenneongelmina. Huumekauppa sen sijaan lävisti valtion ja yhteiskunnan, se oli lisäksi tapa rahoittaa pysyvää sotatilaa. Yhtenä syynä mainittakoon myös Yhdysvaltojen harjoittama huono ja yksipuolinen ulkopolitiikka, joka voidaan tulkita sekaantumiseksi Kolumbian sisäpolitiikkaan.

Eniten uhreja sodalle ovat uhranneet maanviljelijät, syrjäseutujen ja rajamaiden asukkaat, alkuperäiskansat, afrokolumbialaiset, vasemmistolaiset poliittiset ryhmät, ammattiyhdistysliikkeen edustajat, sosiaalisten liikkeiden johtajat, entiset taistelijat, toimittajat, ihmisoikeuksien puolustajat, opettajat, opiskelijat, yliopistojen työntekijät ja seksuaaliset vähemmistöt. Toisaalta väkivalta on usein kohdentunut naisiin, köyhiin ja haavoittuvaisimpiin ihmisiin. Myös luonto, niin kasvisto kuin eläimistö, on yksi konfliktin uhreista tässä biodiversiteetiltään maailman toiseksi rikkaimmassa maassa. Laittomat viljelykasvit, tuhoaine glyfosaatin ruiskuttaminen, öljy- ja kaasuputkien räjäyttely, laiton kaivostoiminta eri muodoissaan, hakkuut ja ylipäätänsä kaikenlainen voitontavoittelu luonnon kustannuksella ovat jättäneet jälkensä saastumisen, lajituhon ja metsäkadon muodossa. Myös maatalouteen, kalastukseen ja juomaveteen käytettävät vesivarannot ovat täyttyneet elohopeasta ja syanidista. Rauhan erityistuomioistuin (Jurisdicción Especial para la Paz − JEP) tunnusti luontoympäristön aseellisen konfliktin uhriksi vuonna 2019. Kolumbiassa on 59 kansallispuistoa (Sistema de Parques Nacionales Naturales − SPNN). Kokonaisvaltaisen kansallisen luonnonsuojelujärjestelmän (Sistema Nacional de Áreas Protegidas − SINAP) piirissä on noin 1 200 aluetta, jotka muodostavat 15,1 prosenttia maa- ja meripinta-alasta, mikä tarkoittaa melkein 31,3 miljoonaa hehtaaria.

Kolumbian valtiota edustaneen hallituksen ja FARC-EP:n välinen rauhanprosessi pyrki päättämään vuonna 1960 käynnistyneen sisäisen konfliktin. Viralliset neuvottelut aloitettiin presidentti Juan Manuel Santos Calderónin toimesta Havannassa syyskuussa 2012. Kuuba ja Norja osallistuivat neuvotteluihin välittäjinä ja Chile sekä Venezuela tarkkailijoina. 24.8.2016 Kolumbian ja FARC-EP:n delegaatiot ilmoittivat päässeensä lopulliseen, kokonaisvaltaiseen ja pysyvään sopimukseen, joka allekirjoitettiin Cartagenassa 26.9. Rauha tuli kuitenkin alistaa kansanäänestykseen, jossa kielteinen vaihtoehto voitti 50,2 prosentin turvin 2.10 eikä sopimusta voitu vahvistaa. Näin ollen hallituksen oli neuvoteltava sopimus osittain uusiksi ottaen huomioon vastustajien argumentit. Niin sanottu lopullinen sopimus konfliktin päättämisestä (Acuerdo para la Terminación Definitiva del Conflicto) allekirjoitettiin Bogotán Kolumbus-teatterissa (Teatro Colón) 24.11.2016. Sen jälkeen kongressin edustajainhuone ja senaatti siunasivat rauhan 29.−30.11., joka astui voimaan heti 1.12. 10. päivä joulukuuta Santosille ojennettiin Nobelin rauhanpalkinto.

Viimeisiä vuosia ovat tahdittaneet suuret mielenilmaukset, lakot, pandemia, huono taloudellinen tilanne, epävakaa poliittinen johto ja jälleen kiihtyvä väkivallan kierre. Iván Duque kannatti rauhansopimusten hylkäämistä ja on hallinnossaan soveltanut saman ideologisen taustan jakavaan edeltäjäänsä nähden hyvin paljon kovaotteisempaa turvallisuuspolitiikkaa. Kuten Petro on todennut: “rauha on revitty palasiksi”. Vaikka aseriisunnassa on edistytty, kaikkia rauhan ehtoja kuten laajaa maareformia ei ole vielä toteutettu. Duque on ollut rauhan suhteen niin välinpitämätön kuin kansainvälisen yhteisön paine on sallinut. Ihmisoikeuspolitiikka ei ole sekään vielä noussut keskiöön eikä entisten sissien turvatakuista ole pidetty huolta. Toisaalta koko luvattua rahoitusta ei ole ohjattu rauhansopimusten soveltamiseen. Tähän kaikkeen on tulossa muutos, sillä Petro ei usko kovaan tai autoritääriseen tai aseiden voimalla tehtävään turvallisuuspolitiikkaan. Hän on myös luvannut tehdä maareformista vihdoin totta rauhan ja tuottavuuden sekä maaseudun hyvinvoinnin takaamiseksi. Petro aikoo myös pitää kiinni jo olemassa olevan rauhansopimuksen ehdoista. Toisin kuin edeltäjänsä, hän on aina kannattanut rauhanponnisteluja.

Vuoden 2016 rauhansopimuksen jälkeen yli 13 000 henkeä, mukaan lukien noin 7 000 sissitaistelijaa, jättivät aseet YK:n valvovan katseen alla palatakseen siviilielämään ja alkaakseen rakentamaan aseellisen vastarinnan sijasta demokraattista liikettä, joka on saanut nimen Comunes. Kuitenkin FARC:in rippeet, 2 500 sissiä, käyvät vielä omia hajanaisia taisteluitaan ELN-ryhmittymää, huumejengejä, valtiota ja puolisotilaallisia joukkoja vastaan. Pelkästään vuoden 2022 aikana on surmattu yli 50 sosiaalista johtajaa, mikä kertoo Kehityksen ja rauhan tutkimuskeskuksen (Instituto de Estudios para el Desarrollo y la Paz – INDEPAZ) mukaan vuoden alkupuolen olleen väkivaltaisimpia sitten rauhan solmimisen.

Rauhan erityistuomioistuin (JEP) on osa rauhan siirtymäkauden käytännön toteutusta, sillä se tutkii FARC-EP:in, julkisten toimijoiden ja kolmansien osapuolien osallistumista aseelliseen konfliktiin. Armeijan entiset edustajat ovat alkaneet puhua avoimemmin ihmisoikeusloukkauksista ja epävirallisen sisällissodan traumaattisimmista episodeista. Väliaikainen tuomioistuin ei jaa varsinaisia tuomioita, vaan suosittelee korjaavia toimenpiteitä ja rakentaa tapahtunutta pala kerrallaan. Sen sisarinstituutti on saanut valmiiksi sisäisen konfliktin muistodokumentin.

Totuuskomission (Comisión de la Verdad) kolmen ja puolen vuoden työn levittäminen on alkanut sen loppuraportin julkaisemisesta 28.6. Ilmapiiri Kolumbiassa on otollinen kivuliaan menneisyyden haavojen läpikäymiseksi Gustavo Petron vaalivoiton myötä. Tuleva presidentti Petro puhui jesuiittapapin ja taloustieteen maisterin sekä rauhantyön pioneeri Francisco José de Roux Rengifon johtaman komission loppuraportin julkaisutilaisuudessa, sillä välin kun sen työtä alusta loppuun asti boikotoinut istuva presidentti Duque oli matkoilla Portugalissa. Nykyhallitusta tilaisuudessa edusti sisäministeri Daniel Andrés Palacios Martínez. Raportilla ei ole laillista tai oikeudellista asemaa, mutta sen tavoitteisiin kuuluu totuuden edistämisen lisäksi oikeudenmukaisuus, virheiden korjaaminen siinä määrin kuin se on mahdollista ja vastaavien tapahtumien välttäminen tulevaisuudessa. Se perustuu laajatahoiseen ja moninaiseen noin 30 000 ihmisen kuulemiseen yhteiskunnan ja konfliktin eri puolilta. Totuuden, rinnakkaiselon ja toistamattomuuden selvittämiskomissio (Comisión para el Esclarecimiento de la Verdad, la Convivencia y la No repetición − CEV), kuten tämän itsenäisen yksikön koko nimi kuuluu, on yksi vuoden 2016 rauhansopimuksen luoma toimija, joka rakentaa kestävää rauhaa läpikäymällä aseellisen konfliktin syitä ja seurauksia sekä tapahtumia mahdollisimman läpikotaisin.

896-sivun loppuraportti Tulevaisuus on olemassa, jos on olemassa totuus (Hay Futuro si Hay Verdad) koostuu yhdeksästä kappaleesta ja loppuyhteenvedosta, jossa esitetään liuta suosituksia. Petro on sanonut toteuttavansa mahdollisimman tarkasti kaikki komission suositukset omalla hallituskaudellaan. Komission työ päättyy seuraavan kahden kuukauden aikana, jotka se käyttää loppuraportin tiedottamiseen ja sen sisällön kääntämiseksi uusiksi politiikan käytännöiksi. Tiistaina 28.6. perustettiin seurantakomitea (Comité de Seguimiento y Monitoreo), joka tarkkailee suositusten täytäntöönpanoa. Se osa kokonaisvaltaista rauhanjärjestelmää (Sistema Integral para la Paz), johon kuuluvat myös korkeintaan 20 vuoden toimivaltuudet omaavat rauhan erityistuomioistuin (JEP) ja kadonneiden henkilöiden etsintäyksikkö (Unidad de Búsqueda de Personas dadas por Desaparecidas − UBPD). Loppuraportin mukaan lähes 50 800 joutui kidnappauksen uhriksi, 121 800 katosi ja melkein 450 700 ihmistä murhattiin. Pakkosiirtymistä taas kärsi 7,7 miljoonaa kolumbialaista, mutta suorien uhrien lukumäärä hipoo kymmentä miljoonaa. Koska kaikkia murhia ei rekisteröity, voidaan kokonaisluvun arvioida yltävän jopa 800 000 ihmishenkeen vuosien 1985 ja 2018 välisenä aikana, jolloin väkivalta on ollut kiivaimmillaan. Toisin määriteltynä sodan intensiivisin kausi vuosina 1996–2010 tuotti 75 prosenttia kaikista uhreista. Ainakin 80 prosenttia kuolonuhreista oli siviilejä ja vain alle kaksi prosenttia uhreista syntyi taistelutilanteissa. De Roux kysyi Bogotán Jorge Eliécer Gaitánin nimeä kantavan teatterin julkaisutilaisuudessa, miksei väkivaltaan puututtu:

− Miksei tämä maa pysähtynyt vaatimaan, että sissit ja valtio lopettaisivat poliittisen sodan varhain ja neuvottelisivat kokonaisvaltaisesta rauhasta? Mikä oli sellainen valtio ja instituutiot, jotka eivät estäneet sitä ja ennemminkin edistivät aseellista konfliktia? Missä olivat kongressi, missä poliittiset puolueet? Mihin asti he, jotka tarttuivat aseisiin valtiota vastaan, arvioivat päätöksensä julmat ja synkät seuraukset?

− Miksi me kolumbialaiset katsoimme verilöylyjä televisiosta päivästä toiseen ja annoimme yhteiskuntana niiden jatkua vuosikymmeniä ikään kuin ne eivät koskettaisi meitä? Ja miksi tuo turvallisuus, joka ympäröi poliitikkoja ja suurta omaisuutta, ei tuonut turvaa alkuperäiskansoille, reservaateille ja kansanosille, jotka joutuivat joukkomurhien vyöryn kohteeksi? Ja miksi sissit, jotka esittivät itsensä kansan pelastajiksi, syyllistyivät satoihin massamurhiin taistelussa alueiden hallinnasta?

− Meiltä menisi 17 vuotta kunnioittaaksemme minuutin verran jokaista uhria.

Eläköitynyt aliupseeri Néstor Guillermo Gutiérrez puhui huhtikuussa 2022 sadan JEP:in paikalle kutsuman uhrin edessä Catatumbossa niin sanotuista laittomista teloituksista tai “virhetapoista” (falsos positivos), jotka viittaavat etenkin Álvaro Uriben 2002–2010 kauden operaatioihin, joissa tapettiin siviilejä ja myöhemmin tapahtumat leimattiin “taistelutapaturmiksi”:

– Teloitin, murhasin täällä olevien sukulaisia, vein heidät valheiden turvin, huijaamalla, ammuin heitä, murhasin heidät julmasti ja laitoin aseen heidän päälleen sanoakseni, että kyseessä oli taistelu, että he olivat sissejä, ja tahrasin sen perheen nimen, sen tuhotakseni, jättäen lapset ilman isää, jättäen vanhemmat ilman lapsia.

– Saimme lavastetun teatterin näyttämään oletetulta taistelulta korkean komennon painostuksen vuoksi.

– Ei ole helppoa olla täällä uhrien edessä. En aio puolustella tekojani. Murhasimme viattomia ihmisiä, talonpoikia.

Kolumbian rauhan ja sodan tapahtumakulut ovat hyvin moniulotteisia. Niillä on pitkä historia eivätkä kaikki tarinat ole pelkästään synkkiä. Rauhaa on rakennettu ja aseista on luovuttu. Siinä on kuljettu sekä onnistumisten että epäonnistumisten ympyröitä. Monitahoinen (multicrimen) rikollisuus on särkenyt yhteiskuntaa ja perheitä eivätkä haavat ole vielä parantuneet. Rauhansopimusten jälkeen on murhattu yli 300 FARC:in entistä jäsentä ja yli 900 aktivistia tai sosiaalisten liikkeiden johtajaa. Varapresidentiksi nouseva Francia Márquez selvisi hänkin hädin tuskin elossa murhayrityksestä. Väkivallan pelote, niin absurdi kuin konkreettinen, leijui myös tämän vuoden vaalien yllä. Gustavo Petro on kuitenkin elävä esimerkki siitä, miten sissi voi kasvaa yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi ja päätyä muuttamaan rakenteita rauhanomaisin keinoin. Rauhan muuttamiseksi kansakunnan elämäntavaksi on Kolumbiassa vielä tavattoman paljon tehtävää. Silti kesäkuun 19. päivän vaalivoitto on maan historiassa uusi toivon ja demokratian virstanpylväs. Petro on oikea ja uskottava johtaja, jonka kanssa yhdessä kävellen sekä aito rauha että todellinen muutos ovat mahdollisia. Muutoksen ja rauhan on kuljettava käsi kädessä lävistääkseen sosioekonomiset realiteetit, mikä tarkoittaa maaseudun, teollisuuden ja tietoyhteiskunnan aktivointia sekä niiden mukanaan tuomaa kulttuurista muutosta. Tätä Petro kutsuu “rakkauden politiikaksi”. Numero 19 tuntuu sitä paitsi olevan läsnä Petron elämän eri käänteissä. Hän syntyi 19.4.1960, osallistui M-19-liikkeeseen ja voitti vaalit 19.6.2022. Tie sissistä valtiojohtajaksi on ollut pitkä ja kivinen, aivan niin kuin se ollut sitä myös isolle osalle kansasta.

Olen kirjoittanut aiemmin Kolumbian vuoden 2021 tapahtumista, joissa tehtiin selväksi kansan tahtotila muutoksen suhteen.

Kolumbian uusi varapresidentti antaa kasvot ja äänen naisille, afrokolumbialaisille, alkuperäiskansoille sekä muille unohdetuimmille väestönosille.

Francia Márquez vetoaa jättämään väkivallan taakse ja rakentamaan rauhaa, joka alkaa erilaisuuden kunnioittamisesta arjessa.

Márquez tulee tasa-arvoministerinä työskentelemään erityisesti naisten oikeuksien ja nuorten mahdollisuuksien puolesta sekä kolonialistista perua olevan rakenteellisen rasismin hautaamiseksi.

Francia Márquez -ilmiö

Ensimmäisen vasemmistolaisen ja sissitaustaisen presidentin tarina ei olisi kokonainen ilman ensimmäisen afroamerikkalaisen naisvarapresidentti Francia Elena Márquez Minan tarinaa, joka juontaa Kolumbian syvistä marginaaleista. Mustien tai paremminkin afrokolumbialaisten, raizal- ja palenquero-kansan yhteenlaskettu osuus Kolumbian 50-miljoonaisesta kansasta asettuu kuuden ja kymmenen prosentin tuntumaan, mikä tarkoittaa 3−5 miljoonaa afrikkalaisten jälkeläistä.

Joulukuussa 40-vuotta täyttävä Francia on ruohonjuuritason johtaja, aktivisti, ympäristön ja ihmisoikeuksien puolustaja, maatalousteknikko, feministi ja poliitikko. 2020 hän valmistui asianajajaksi (Universidad Santiago de Cali). Kolumbiassa on parhaillaan vallassa toinen asianajaja, konservatiivi Marta Lucía Ramírez Blanco, joka toimii maan varapresidenttinä ja ulkoministerinä. Ensimmäinen afrotaustainen varapresidentti tulee ottamaan hoitaakseen vasta perustettavan tasa-arvoministerin tehtävät. Sen ensimmäiset kolme tavoitetta liittyvät palkkatasa-arvoon, kodissa tehdyn työn huomioimiseen eläkekertymissä ja perustulon − puolet vähimmäispalkasta − luomiseen perheidensä päinä toimiville yksinhuoltajanaisille. Tasa-arvoa on tarkoitus parantaa lisäämällä naisten taloudellista omavaraisuutta samalla, kun tämän 52 prosentin poliittista läsnäoloa ja oikeuksia sekä yhteiskunnallisia mahdollisuuksia vahvistetaan.

Francian aktivistin ura käynnistyi 1994−1997, kun hän osallistui Ovejas-joen puolustuskamppailuun. 2009 Suárezin kunnan La Toman yhteisöneuvoston edustajana Márquez vastusti afrokolumbialaisen väestön pakkosiirtoa pois sen esi-isien alueelta. Surutta jaellut kaivosluvat rikkoivat lakisääteisiä oikeuksia eivätkä ne perustuneet paikallisten asukkaiden kuulemiseen ja suostumukseen. Samaan aikaan kolme puolisotilaallista ryhmää julisti yhteisöneuvoston johtajineen hyökkäyksien kohteeksi, koska sen nähtiin rajoittavan kehitystä jarruttamalla monikansallisten yhtiöiden rajatonta kaivostoimintaa. Márquez nosti neuvoston laillisena edustajana suojelukanteen puolustaakseen sen oikeutta ihmisarvoiseen elämään, pysyvyyteen alueella, asianmukaiseen oikeusprosessiin sekä ennakoivaan, vapaaseen ja tietoon perustuvaan kuulemiseen. Nämä oikeudet saivat lainsuojan 14. joulukuuta 2010 annetulla tuomiolla T-1045A. 2015 Francia voitti Ruotsin evankelisluterilaisen kirkon ja diakonityön ihmisoikeuspalkinnon (Premio Nacional a la Defensa de los Derechos Humanos en Colombia) ja 2018 hän oli yksi kuudesta eri puolilta maailmaa valikoiduista ympäristönsuojelun tärkeän kansainvälisen tunnustuksen (Goldman Environmental Prize) voittajista. 2019 hän puolestaan sai Katalonian amerikkalaissäätiön (Fundación Casa América Cataluña) myöntämän ihmisoikeuspalkinnon (Premio Joan Alsina de Derechos Humanos). Samana vuonna yleisradioyhtiö BBC nimesi Márquezin maailman sadan vaikutusvaltaisimman naisen joukkoon.

Suorasanainen naisjohtaja on kotoisin lounaassa sijaitsevasta Caucan osavaltion (departamento) Suárezin kunnan Yolombón kylästä. Hänen äitinsä on kätilö ja maanviljelijä, isä taas vuorotteli kaivosteollisuuden ja maanviljelyn välillä. Myös äiti auttoi kaivoskylän toiminnassa. Pääosin hän kasvoi kummankin puolen isovanhempiensa parissa. Perheessä oli 12 lasta. 16-vuotiaana Francia sai ensimmäinen lapsensa Carlos Adriánin, jonka hän joutui kasvattamaan yksin. Teini-iässä Márquez työskenteli käsiteollisessa kultakaivoksessa ja Calin kaupungin kotiapulaisena. Carlos opiskelee lääketiedettä Kuubassa ja toinen poika Kevin taas asuu Yhdysvalloissa.

Vuosina 2010−2013 Francia Márquez toimi Yolombón afronaisten yhdistyksen (Asociación de Mujeres Afrodescendientes de Yolombó) puheenjohtajana. Vuosina 2013−2016 hän taas toimi La Toman yhteisöneuvoston laillisena edustajana. Vuonna 2014 Márquez otti osaa Pohjois-Caucan 70 naisen liikehdintään (Movilización de Mujeres Negras por el Cuidado de la Vida y los Territorios Ancestrales tai Marcha de los Turbantes), joka vaati kaivosyhtiöille selkeitä pelisääntöjä, mukaan lukien lakien kunnioittaminen ja paikallisen väestön huomioiminen päätöksenteossa. Naiset kävelivät noin 600 kilometriä aina Bogotán asti oikeuksiaan puolustaakseen. Tuloksena 27 yhteisöneuvostoa tunnustettiin kollektiivisen esi-isien maiden suojelun ja korvauksen kohteiksi vuoden 2011 lain 4635 puitteissa. Lokakuussa 2014 Márquez lapsineen pakkosiirrettiin pois omalta kotialueeltaan ja julistettiin oikeistolaisten terroristiryhmien viholliseksi.

Joulukuussa 2014 Márquez Mina matkusti Havannaan osallistuakseen Santosin hallituksen ja FARC-EP:n käymiin rauhanneuvotteluihin, joissa hän toi esille etenkin afrokolumbialaisiin yhteisöihin ja naisiin kohdistettuja vääryyksiä sekä vaati etnisille ryhmille oikeutta pysyvän rauhanprosessin rakentamiseen. Hän vaikutti erityisesti rauhan etnisen ulottuvuuden kappaleeseen (Capítulo Étnico para la Paz). Kesäkuussa 2020 Franciasta tuli Kansallisen rauhan, sovinnon ja rinnakkaiselon neuvoston (Comité Nacional de Paz, Reconciliación y Convivencia) jäsen ja puheenjohtaja. Sen tehtäviin kuului rauhansopimusten noudattamisen valvonta.

Rauhasta, ihmisoikeuksista, laittomasta kaivostoiminnasta ja ympäristönsuojelusta puhuminen ovat vieneet Márquezin muun muassa Sveitsiin, Ranskaan, Meksikoon sekä Yhdysvaltoihin. Hän on tuonut esille sitä, miten aseellinen konflikti on vaikuttanut muita väestöryhmiä enemmän juuri afrokolumbialaisiin ja miten afronaisten vartaloista on tullut sodankäynnin väline. Toukokuussa 2019 hänen oma elämänsä oli vaarassa, kun hän joutui aseilla ja kranaateilla tehdyn hyökkäyksen uhriksi, jonka saldona kaksi ihmistä loukkaantui. Edeltävänä vuonna 2018 Márquezin Dominikaanisesta tasavallasta kotoisin oleva miesystävä menehtyi äkilliseen sydänkohtaukseen.

Elokuussa 2020 Márquez kertoi tavoittelevansa vuoden 2022 vaalien ehdokkuutta osana Pacto Históricon koalitiota. Ehdokkuus julkistettiin huhtikuussa feministien kokoontumisessa (Convención Nacional Feminista). Joulukuussa 2021 Polo Democrático Alternativo salli Francian osallistumisen presidenttiehdokkaan valintaan, vaikka tämä ei saanut kerättyä vaadittua määrää allekirjoituksia. Maaliskuussa 2022 Márquez kuitenkin yllätti kaikki ja ylsi sisäisen vaalin toiselle sijalle 785 000 äänellään. Kisan voitti tietysti Gustavo Petro lähes 4,5 miljoonalla äänellä. Camilo Romero (Verdes por el Cambio) taas sai 227 000 tuenilmausta. Esiehdokkaita oli mukana viisi. Loppu onkin sitten historiaa. Soy Porque Somos -liikkeen parista vasemmistorintamaan päätyneestä Francia Márquezista tulee varapresidentti ja tasa-arvoministeri. Márquez oli tärkeä osa käytyä kampanjaa, sillä ilman häntä Petro ei olisi kerännyt yhtä paljon ääniä nuorten, naisten ja afrokolumbialaisten keskuudessa. Saattaapa hänestä vielä jonakin päivänä tulla myös Kolumbian presidentti.

Näin Francia kuvailee omaa rooliaan yhteiskunnassa:

− Olen osa prosessia, taistelun ja vastarinnan historiaa, joka alkoi esi-isieni tuomisesta orjiksi. Olen osa kamppailua rakenteellista rasismia vastaan, olen osa niitä, jotka taistelevat jatkaakseen vapauden ja oikeudenmukaisuuden synnyttämistä. Niitä, jotka säilyttävät toivon paremmasta elämästä, niistä naisista, jotka käyttävät äidillistä rakkautta huolehtiaakseen alueestaan ​​elämän tilana.

Rakkautta, rauhaa ja todellista muutosta

Poliitikon uraa viime kuukausina rakentanut Rodolfo Hernández hyväksyi vaalitulokset heti sunnuntaina minuutin kestäneellä videollaan:

− Kolumbialaiset, tänään enemmistö äänestäneistä kansalaisista on valinnut toisen ehdokkaan. Kuten olen toistuvasti todennut, hyväksyn tuloksen, kuten on tehtävä, jos haluamme instituutioidemme olevan vahvoja.

− Toivon tohtori Gustavo Petron osaavan johtaa maata, olevan uskollinen korruption vastaisille puheilleen ja ettei hän petä niitä, jotka luottivat häneen.

Uusi aktivistista varapresidentiksi nouseva Francia Márquez on joutunut itsekin kokemaan väkivallan uhkaa paikallistason johtajana ja ympäristöaktivistina, myös köyhyyden kasvot ja työn kovettamat kädet ovat tulleet tutuiksi:

− Haluan kiittää kaikkia kolumbialaisia miehiä ja naisia, jotka antoivat henkensä tämän hetken vuoksi. Kaikki veljemme ja sisaremme, yhteiskunnalliset johtajat, jotka surullisesti murhattiin tässä maassa. Nuorisolle, jota on murhattu ja saatu katoamaan. Naisille, joiden kimppuun on käyty väkivalloin ja joita on kadonnut. Kaikille heille, joiden tiedän olevan seurassamme jostain käsin tällä Kolumbian historiallisella hetkellä. Kiitos, että olette avanneet tietä ja kylväneet vastarinnan ja toivon siemeniä.

− Saimme aikaan Kolumbian kansanhallituksen, tavallisten ihmisten hallituksen, näkymättömien hallituksen. Aiomme, veljet ja sisaret, luoda sopua tähän kansakuntaan, pyrimme rauhaan ilman pelkoa, pyrimme ihmisarvoon, oikeudenmukaisuuteen, me naiset aiomme hävittää maamme patriarkaatin, pyrimme edistämään monimuotoisen HLBTIQ+-yhteisömme oikeuksia, puolustamme äiti maamme, suuren kotimme, oikeuksia, tavoittelemme yhdessä rasismin poiskitkemistä.

Gustavo Petron kampanja rakentui tarkkaan hiottuihin suunnitelmiin, joihin lukeutuu rikkaimpien verotuksen kiristäminen. 54 sivun alustavan hallitusohjelman voi lukea täältä. Siitä löytyy myös graafinen tiivistelmä. Tarkoitus on kerätä 50 biljoonaa pesoa tai vajaat 1,2 miljardia euroa lisää valtionkassaan joka vuosi nykyisen kroonisen alijäämän ja erinäisten sosiaalisten ohjelmien rahoittamiseksi. Petro pyrkii luopumaan öljyn viennistä 12 vuoden siirtymäajalla eikä aio myöntää uusia lupia öljyteollisuudelle. Tarkoituksena on maaseudun, teollisuuden ja turismin aktivointi. Alimmat eläkkeet siirtyisivät valtionhallinnon alaisuuteen järjestelmän vakauden takaamiseksi. Petro panostaisi niin ikään ehkäisevään terveydenhuoltoon. Myös korruption kitkeminen YK:n avulla ja Kolumbian rauhanprosessin vahvistaminen sekä siihen liittyvän maareformin toteuttaminen kuuluvat suunnitelmiin. Vasemmistokoalition johtaja aikoo taata vapaan ja ilmaisen yliopistokoulutuksen kaikille nuorille. Pelkästään maissin maahantuonnin vähentäminen kuudella miljoonalla tonnilla toisi maahan 250 000 uutta työpaikkaa. Samankaltaisia aikeita on muun muassa tekstiiliteollisuuden ja vihreän energian suhteen. Tavoitteena on luoda fossiilisista polttoaineista vapaa tietoyhteiskunta, joka jättää taakseen kehityksensä krooniset ongelmat. Varapresidenttiehdokas on avoin feministi ja hänen johdollaan käydään puolustamaan lisäksi vähemmistöjen, alkuperäiskansojen, afrokolumbialaisten sekä muiden syrjittyjen väestönosien oikeuksia. Kampanja keskittyi nälän ja köyhyyden poistamiseen, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden lisäämiseen vahvistamalla valtion roolia Kolumbian kehityksessä. Yksi kampanjan iskulause kuvaa Etelä-Amerikan maata tulevana “elämän suurvaltana” (potencia de la vida), joka korostaa ihmisten ja luonnon hyvinvointia. Toinen usein kuultu lause “vivir sabroso” taas korostaa oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa ja kaikkien yhtäläistä oikeutta laadukkaaseen elämään. Petron ajattelussa korruptio, väkivalta ja nälkä korvattaisiin läpinäkyvyydellä, rauhalla ja riittävällä perustulolla muuttamalla radikaalisti epäonnistuneen politiikan suuntaa.

Puhuessaan kannattajilleen Movistar Arenalla Petro kiitti saamastaan tuesta ja pyysi anteeksi seitsemän kuukauden kampajoinnin viemää ääntänsä. Petro vetosi 41 minuutin puheessaan muutoksen, yhtenäisyyden ja rauhan puolesta. Hän muisti myös sitä lukuisaa joukkoa, joka on vuosien mittaan menettänyt henkensä taistellessaan oikeudenmukaisemman Kolumbian puolesta. Petro antoi mikrofonin myös kadonneen poikansa puolesta puhuneelle äidille, joka sanoi luottavansa uuteen presidenttiin. Toisaalta Petro vetosi Yhdysvaltoihin, jonka kanssa on tarkoitus neuvotella uudesta ilmastopolitiikasta lähtien siitä perusoletuksesta, että Yhdysvallat tuottaa eniten päästöjä Amerikoissa ja Kolumbia taas on osa Amazonin sademetsän aluetta, joka imee itseensä suurimman osan näistä päästöistä. Petron hallitusohjelma nojaa kolmeen peruspilariin eli sosiaaliseen ja ilmastolliseen oikeudenmukaisuuteen sekä rauhanpolitikkaan.

Puoli kahdeksan jälkeen jo lainattu varapresidentti ja tuleva tasa-arvoministeri Francia Márquez puhui muutoksen ilosanomasta etenkin syrjityimmille väestönosille. Kymmenen minuuttia myöhemmin Petro aloitti spontaanin puheensa, joka tuntui tulevan suoraan sydämestä.

− Kiitos tästä historiallisesta päivästä. Se on uusi tarina Kolumbialle, Latinalaiselle Amerikalle ja maailmalle. Uusi tarina, koska se, mitä on tapahtunut tänään näiden 11 miljoonan äänestäjän kanssa, jotka äänestivät ja toivat meidät hallitukseen, on muutos. Se, mikä on tulossa, on todellinen muutos, ja sitoudumme siihen laittamalla peliin elämämme. Emme aio pettää äänestäjiä, jotka ovat huutaneet historialle, että tästä päivästä lähtien Kolumbia muuttuu, Kolumbia on toinen.

− Muutos ei tarkoita kostoa, vihan rakentamista, jakautumisen syventämistä yhteiskunnassa. Vanhempamme opettivat meille, mitä lahkojen muodostaminenja viha tarkoittavat. Muutos koostuu nimenomaan vihan ja jakolinjojen hylkäämisestä. Vaalit osoittivat kaksi äänimääriltään läheistä Kolumbiaa, mutta haluamme sen olevan yksi Kolumbia kaiken monimuotoisuutensa keskellä. Jotta voimme olla yksi Kolumbia valtavassa monivärisessä kirjavuudessamme, tarvitsemme rakkautta, rakkauden politiikkaa, joka on yhteisymmärrystä, vuoropuhelua ja toistemme ymmärtämistä.

− Muutos tarkoittaa myös toivon vastaanottamista, mahdollisuutta avata tulevaisuus, muutos tarkoittaa mahdollisuuksien avaamista kaikille kolumbialaisille, muutos tarkoittaa, että tuo toivo voi täyttää jokaisen kansakunnan kulman, että toivo hallitsee sydämessä, muutos tarkoittaa, että toivon hallitus on saapunut.

− Olemme Kolumbian vastarintojen summa. Kuinka monta ihmistä, jotka eivät ole täällä kanssamme, jotka katosivat Kolumbian teille eivätkä ole täällä, kymmenet tuhannet, kuinka monta ihmistä kuoli tai on vangittuna, kuinka monta nuorta kahleissa, joita kohdellaan rikollisina, koska, heillä oli toivoa ja rakkautta. Pyydän yleistä syyttäjänvirastoa vapauttamaan nuoremme. Vapauttakaa nuoret.

Kuten Petro korosti, “rauha ei ole toistemme tappamista, se on toistemme rakastamista”. Petro puhui ennen kaikkea yhteiskuntarauhasta, yhtenäisyydestä, muutoksesta ja toivosta, mutta myös anteeksiannosta ja opposition koskemattomuudesta:

− Elämän hallituksessa ei olisi järkeä, jos emme vie kolumbialaista yhteiskuntaa rauhaan. Se tarkoittaa, että Rodolfo Hernándezin äänestäjät ovat tervetulleita tähän hallitukseen. Rodolfo Hernández voi käydä kanssanne vuoropuheluun milloin tahansa. Emme aio käyttää valtaa vastustajan tuhoamiseen. Se tarkoittaa, että annamme anteeksi toisillemme.

− Epäilemättä tulemme kohtaamaan raudanlujan, itsepintaisen opposition, emmekä ehkä ymmärrä sitä moneen otteeseen, mutta tässä aloittavassa hallituksessa ei tulla näkemään koskaan poliittista tai oikeudellista vainoa, on oleva vain kunnioitusta ja vuoropuhelua. Näin voimme rakentaa sitä, mitä muutamia päiviä sitten kutsuimme suureksi kansalliseksi sopimukseksi. Sitä on jo alettu rakentamaan 11 miljoonan kolumbialaisen kesken, mutta sen on tapahduttava 50 miljoonan ihmisen välillä. On alettava rakentaa sitovaa alueellista dialogia väkivallan lopettamiseksi ja alueellisen vaurauden takaamiseksi. Näiden alueellisten keskustelujen pohjalta voimme rakentaa uudistuksia, joita Kolumbia tarvitsee voidakseen elää yhdessä rauhassa.

− Rauha on sitä, että kolumbialaisella yhteiskunnalla on mahdollisuuksia. Silloin joku minun kaltaiseni voi olla presidentti tai joku Francian kaltainen voi olla varapresidentti. Rauha on sitä, että lopetamme toistemme tappamisen. Kokonaisvaltainen rauha Kolumbiassa alkaa elokuun 7. päivänä aloittavasta hallituksesta käsin.

Kapitalismin suhteen Petro heittäytyi ironiseksi, koska hän luonnehti kolumbialaista yhteiskuntaa modernin kapitalismin esimuodoksi:

− Suoraan sanottuna toteaisin seuraavaa: aiomme kehittää kapitalismia Kolumbiassa. Ei siksi, että ihailisimme sitä, vaan siksi, että meidän on ensin voitettava Kolumbian esimoderni feodalismi. Meidän on voitettava atavistiset mentaliteetit, jotka liittyvät siihen piikojen ja renkien maailmaan, siihen orjien maailmaan, joiden vastapuolena olivat herraluokka ja orjanomistajat.

− Siirtykäämme vanhasta raaka-aineiden vientiin perustuvasta taloudesta, joka tappoi vettä ja elämää, uuteen tuottavaan talouteen, joka voi lisätä työpaikkoja ja tuotantoa kaikkialla Kolumbiassa, mikä on vaurauden itsensä perusta. Vain taloudellisen kasvamisen, tuottamisen, perusteella voimme sitten jakaa vaurautta uudelleen. Tuottakaamme pelloilla, teollisuudessa, matkailussa. Tuottakaamme tiedosta käsin, niin sitä tuotetaan 2000-luvulla.

Ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa Petro aikoo patistaa Yhdysvaltoja tekemään sen saastuttamisastetta vastaavan määrän panostuksia kasvihuonekaasujen sitomiseen Etelä-Amerikassa. Petro luottaa ilmastokriisissä tieteeseen eikä ympäristö- ja väestökehitystä Belgian Louvainin katolisessa yliopistossa (Université catholique de Louvain) opiskelleelta tulevalta presidentiltä puutu myöskään tervettä kunnianhimoa:

− Haluamme Kolumbian, ja se tulee olemaan diplomaattisen politiikan prioriteetti, olevan maailman kärjessä ilmastonmuutoksen torjunnassa. Tiede on kertonut meille, kuinka voimme ihmislajina kuolla sukupuuttoon lyhyellä aikavälillä. Nyt on välttämättömyys, että Kolumbia yrittää pelastaa Amazonin viidakon voidakseen pelastaa ihmiskunnan. Ehdotan Yhdysvaltojen hallitukselle ja kaikille Amerikan hallituksille käymistä vuoropuheluun nopeuttaaksemme energiasiirtymän etenemistä, hiilivapaan talouden rakentamisen edistämiseksi.

− Nimeni on Gustavo Petro ja olen presidenttinne. Rakastan teitä paljon.

Rauha, oikeudenmukaisuus, vapaus ja hyvinvointi kiteytyvät Petron ja Francian kampanjan tunnuslauseen eli ”maukkaaseen elämään”, vivir sabroso, joka juontaa afrokolumbialaisista vaikutteista. Toisin sanoen se viittaa oikeuksiin, ihmisarvoiseen elämänlaatuun ja pelosta vapaaseen arkeen. Likimain näihin sanoihin vapauteen ja maistuvaan elämään viitannut Petro päätti puheensa, joka lopetti repivän vaalitaipaleen ja merkitsi uuden poliittisen aikakauden alkua Etelä-Amerikan Uudessa Granadassa, kuten Kristoffer Kolumbuksen mukaan nimetty maa ennen tunnettiin.

Näin yhtä 2000-luvun merkittävintä vasemmistolaista vaalivoittoa tuuletteli muutaman päivän rajun kampanjoinnin jälkeen levännyt parivaljakko, jolle ojennettin torstaina valinnat laillistavat valtakirjat.

Yllättävän harva media tallensi Francian ja Gustavon puheet sekä laittoi ne netin videokanavaan:

Teksti: valtiotieteiden tohtori Sami T.T. Laaksonen

Lähteet: Once Noticias, Caracol TV, Revista Semana, El Espectador, BBC News Mundo, DW, France 24, Portafolio, Página 12, Los Angeles Times, La Jornada, El Tiempo, Radio Nacional, Centro Nacional de Memoria Histórica, La Registraduría Nacional del Estado Civil de Colombia, etc.