Avainsanaan ‘Köyhyyden vastainen taistelu’ liitetyt artikkelit

Huhtikuun 10. päivä paluun valtaan tehnyt Luiz Inácio Lula da Silva juhlisti uuden hallituksensa sataa ensimmäistä työntäyteistä päivää Planalton palatsissa. Vasemmistohallituksen alkutaivalta ovat sävyttäneet Jair Bolsonaron kauden myrkyllisen poliittisen perimän purkaminen sekä haastava taloudellinen tilanne, joka johtuu Venäjän ja Ukrainan välisestä sodasta sekä siihen liittyvistä globaalia taloutta ravistelevista pakotteista. Silloin kun sekä demokratia että talous ovat kriisissä, riittää politiikassa haasteita tavanomaista enemmän. Bolsonaron kannattajat intoutuivat yrittämään väkivaltaista vallankaappausta heti presidenttikauden alussa, mikä johti muun muassa yli 2 000 pidätykseen ja 80 sotilaan kuulusteluihin, jotta armeijan rooli tammikuun 8. päivän tapahtumissa selkenisi. Asevoimien komentaja Júlio César de Arruda erotettiin ja 21.1. uudeksi puolustusvoimien komentajaksi nimitettiin Tomás Miguel Miné Ribeiro Paiva.

Lula on todennut saaneensa vastaanottaa vallanvaihdon demokraattiselta valtiojohtajalta 2003, mutta 2023 tilanne oli varsin toisenlainen. Kaukana ollaan myös 2000-luvun alun hyödykebuumista, joka nosti raaka-aineiden hinnat pilviin. Vaikka inflaatio ei ole Brasiliassa yltänyt Chilen ja Kolumbian tasolle 12,8 ja 13,1 prosenttiin, päätti se vuoden 2022 5,8 prosentin inflaatiolukemaan. Pahimmillaan hintojen nousu ylsi 12,1 prosenttiyksikköön huhtikuussa 2022, mutta maaliskuussa sama luku oli 4,65 prosenttia ja suunta on laskeva. Lula on siis onnistunut säilyttämään Brasilian kansanvaltana ja pitänyt sen talouden raiteillaan. Latinalaisen Amerikan ja Karibian talouskomissio (Cepal) lupailee Brasilian bruttokansantuotteen kasvavan 2023 0,8 prosentilla ja valtiovarainministeriön oma ennuste uskoo 1,6 prosenttiin. Joka tapauksesta vuosi 2023 on myös Brasilialle haastava eikä keskuspankin korkea 13,75 prosentin korkotaso paranna tilannetta.

11.4. julkaistu Ipec-instituutin kyselytutkimus vahvisti Datafolhan kaksi viikkoa aiemmin julkaisemat tulokset. Sen mukaan 39 prosenttia brasilialaisista pitää Lulan hallitusta “optimina” tai “hyvänä” ja 30 prosenttia “kohtalaisena”. Negatiivisesti hallitukseen suhtautuu puolestaan 26 prosenttia. Useat mediat ovat halunneet puhua harhaanjohtavasti vain “39 prosentin hyväksynnästä”, vaikka todellisuudessa jopa 69 prosenttia suhtautuu uuteen hallitukseen jossain määrin myönteisesti. Kysely selvitti myös suhtautumista Lulan johtamistapaan, jonka 54 prosenttia kertoi hyväksyvänsä. Toiset 37 prosenttia eivät puolestaan pitäneet siitä ja yhdeksällä prosentilla ei ollut selvää mielipidettä asiaan.

Bolsonaro palasi lopulta Yhdysvaltojen Floridasta 30.3. johtamaan oppositiopolitiikkaa, johon kuuluu myös yritys istuvan presidentin syrjäyttämisestä poliittisen oikeudenkäynnin avulla. Bolsonaron Partido Liberal on 99 paikallaan isoin ryhmä parlamentin alahuoneessa sitten vuoden 1998. Kyseessä on oikeistolaisin eduskunta sitten diktatuurin aikojen. Sen jäsenistä vain 17 prosenttia on naisia ja alkuperäiskansoja osallistuu päätöksentekoon viisi. Siitä, millainen asema maan 39. presidentin johtamalla yli kymmenen puolueen koalitiolla on kongressin ala- ja ylähuoneessa liikkuu erinäisiä arvioita. Ainakin hallitus sai valittua senaatin presidentiksi Rodrigo Otavio Soares Pachecon (Partido Social Democrático – PSD) 17 äänen turvin omista riveistään 1.2. Arviot 81-paikkaisen senaatin sisällä riippuvat siitä lasketaanko kymmenen paikan (Movimento Democrático Brasileiro – MDB) osaksi hallituskoalitiota vai itsenäiseksi ryhmäksi. Joka tapauksessa kyseessä ei ole oppositioryhmä ja hallitus on ylähuoneen suurin ryhmä joko 32 tai 42 paikan voimin. Sen sisällä suurin puolue senaatissa on PSD.

Kongressin edustajainhuoneessa Bolsonaron syrjäyttämisyritykset kerta kerran jälkeen hylännyt ja vuodesta 2021 parlamentin alahuonetta johtanut Arthur César Pereira de Lira sai 464 ääntä jaoissa olleista 513 äänestä, mikä on lajissaan uusi ennätys. Lira on urallaan ehtinyt kuulua viiteen eri puolueeseen, mukaan lukien yksi työväenpuolue, mutta tätä nykyä hän edustaa liberaaliin keskustaoikeistoon luettavaa Progressistas-ryhmää (PP). Kuten sanottua, PL-puolueella on 99 paikkaa ja toiseksi suurin puolue on PT (Partido dos Trabalhadores) 81 paikalla, vaikka virallisesti 13 paikkaa kuuluu vaaliliittolaiselle (Partido Socialismo e Liberdade – PSOL). Löysin kolme erilaista tapaa laskea edustajien jakautuminen kolmikantaan hallitus – oppositio – itsenäiset, joista alhaisin lukema viittaa 132 hallitusta tukevaan edustajaan ja korkein luku yltää 262 edustajaan – muun muassa sen mukaan, lasketaanko PSD ja MBD hallituksen suoranaisiin tukijoihin vai ei. Vastaavasti oppositioon voidaan nimittää lähes pelkästään PL tai myös PP sekä 3–4 pienempää puoluetta, joten edustajien kokonaismäärä liikkuu 102 ja 173 välillä.

Olennaista on kuitenkin huomata, että Bolsonaron ryhmä Partido Liberal on kaiken oppositiopolitiikan keskus, mikä on myös potentiaalinen heikentävä tekijä, joka voi työntää muita puolueita myös hallituksen suuntaan. Itsenäisten edustajien määrä on sitä paitsi tilannesidonnainen, laskutavasta riippuen se on joko vain 101 tai jopa 273 edustajaa. Yli 20 parlamentaarisen puolueen päätöksenteko liikkuu pahimmillaan kuin tuuliviiri, joten lopullisia totuuksia sikäläisen eduskunnan jakolinjoista ei voi vielä lausua. Jo mainittujen PSD:n, MBD:n ja PP-ryhmän ohella keskitietä tarpovat mahdollisesti ennen kaikkea União Brasil ja Republicanos. Toisin hahmotettuna voidaan sanoa, että Lulan hallituksessa mukana olevilla poliittisilla voimilla on 51,1 prosentin tai 262 edustajan niukka enemmistö 513 paikan ideologialtaan varsin kirjavassa eduskunnassa. Perustuslain muuttaminen vaatii kuitenkin 308 edustajan enemmistöä, johon voidaan myös yltää ainakin silloin tällöin kärsivällisen neuvotteluprosessin avulla.

Hallituksen tähänastiset teot

77-vuotiaan politiikan veteraanin hallitus on palauttanut Brasilian etelä-amerikkalaisen hyvinvointivaltion tielle panostamalla jälleen vahvasti sosiaalipolitiikkaan, joka pyrkii takaamaan koko väestölle riittävän ravitsemuksen, työtä, kodin sekä pääsyn koulutuksen, terveyden ja teknologian pariin. Myös naisten, alkuperäiskansojen, afrobrasilialaisten sekä ympäristön oikeudet on tuotu takaisin politiikkaan.

Bolsa Família on alun perin 2003 perustettu erinäiset avustusmuodot yhdistänyt tulonsiirto-ohjelma, joka puolitti köyhyyden ensimmäisen kymmenen vuoden aikana. Nälkä on kuitenkin palannut brasilialaiseen yhteiskuntaan, joten vasemmistohallitus on ottanut tavoitteekseen laajasti tunnustusta saaneen köyhimpiin kansalaisiin kohdistetun ohjelman vahvistamisen. Avustuksen saamisen vastineeksi perheet takaavat lastensa osallistumisen julkiseen koulutukseen ja eri ikäryhmille suositeltuihin rokotuksiin. Lyhyellä aikavälillä Bolsa Família tähtää nälkäköyhyyden poistamiseen ja pitkällä aikavälillä se luo edellytyksiä inhimillisen pääoman vahvistamiseen, koska sen piirissä tuetaan vähävaraisimpien perheiden koulutusta.

Maaliskuussa 600 realin tai 109 euron avustusta maksettiin 21,1 miljoonalle perheelle, joiden lapset ovat alle 18-vuotiaita. Jokainen alle 7-vuotias lapsi korottaa tukisummaa 150 realin tai 27 euron verran ja 7-18-vuotias lapsi 50 realilla tai 9 eurolla. Keskimäärin avustusta maksettiin 670,33 realia per perhe, mikä vastaa hyvinkin suomalaisiin elinkustannuksiin suhteutettuna vähintään 400 euron tukea. Kuukausitasolla uusi hallitus panostaa ohjelmaan noin 2,5 miljardia euroa. Edellinen hallitus perusti lokakuussa samankaltaisen avustuksen (Auxílio Brasil), jonka lähtötaso oli 224 realia ja sitten 400 realia, mutta sopivasti ennen vaaleja äänestäjien kosiskelemiseksi tukisumma kohotettiin väliaikaisesti 600 realiin. Lula palautti kouluihin myös hyviä oppimistuloksia vauhdittavat kunnolliset lounaat, joiden tarjoilu on kärsinyt riittämättömistä budjettivaroista kuuden vuoden ajan, mutta nyt 36,4 prosentin tasonnosto mahdollistaa jälleen laadukkaan ruokailun.

Minha Casa, Minha Vida -asunto-ohjelma, joka luotiin 2009, tarjoaa jälleen jatkossa kodin haavoittuvaisimmille väestöryhmille. Tähän mennessä jo noin 5 700 pysähdyksissä ollutta asuntoa on luovutettu 14 kunnan alueella. Lulan hallitus aikoo rakennuttaa kaksi miljoonaa kotia vuoteen 2026 mennessä. Puolet asunnoista suunnataan köyhimmille perheille, joiden avustamisen edellinen hallitus lopetti kokonaan. Alimman tuloryhmän edunsaajat saavat 85–95 prosentin avustuksen asuntorakentamiseen.

Lisää lääkäreitä (Mais Médicos para o Brasil) puolestaan palaa takaamaan syrjäseutujen ja marginalisoiduimpien alueiden terveyspalvelut: uusia virkoja avattiin heti 15 000 ja vuoden loppuun mennessä tarkoitus on palkata 28 000 terveydenhoitoalan ammattilaista, jottei kenenkään enää tarvitse kuolla rahan tai hoidon puutteen vuoksi. Tarkoitus on suosia ennen kaikkea Brasilian kansalaisia, joita palkataan lääkäreiden lisäksi myös esimerkiksi terveydenhoitajan ja sosiaalityön tehtäviin. Dilma Rousseffin kaudella 2013 luotu ohjelma tarjoaa kannustimia kaukaisimpiin asutuskeskuksiin hakeutuville valmistuneille ja erikoistuville hoiva-alan työntekijöille sekä antaa tukea opintovelkojen maksuun. Parhaimmillaan vuonna 2017 ohjelma tarjosi ilmaisia terveyspalveluja noin 63 miljoonalle kansalaiselle 4 058 kunnassa. Mitä tulee koulutuslupauksiin, niin apurahojen määrää korkeimmilla koulutusasteilla on lisätty jopa 200 prosentilla ja opettajien palkkausta peruskoulussa on parannettu lähes 15 prosenttiyksiköllä.

Toisaalta Lula on suunnannut energiansa Brasilian kansainvälisten suhteiden uudelleen luomiseen, sillä hänen edeltäjänsä sulki maansa järjestelmällisesti pois maailman katseilta. Lula on puhunut ensimmäisen sadan päivän aikana jo parinkymmenen valtiojohtajan kanssa, mikä on todennäköisesti moninkertainen määrä verrattuna siihen, mitä koko viime presidenttikaudella haluttiin saavuttaa. Etelä-Amerikan kansojen liitto (Unasur) on herätetty henkiin. Brasilian presidentti on myös osallistunut Yhdysvaltojen hegemonisen aseman heikentämisen ja moninapaisen maailman puolesta liputtavan Brics-yhteisön toimintaan yhdessä Kiinan, Intian, Venäjän ja Etelä-Afrikan kanssa. Entinen presidentti ja ekonomistin koulutuksen omaava Dilma Rousseff nimitettiin 13.4. Lulan Kiinan vierailun yhteydessä Bricsin kehityspankin johtoon Shanghaissa. Vuonna 2006 perustettu Brics on herättänyt 19 uuden jäsenmaan kiinnostuksen ja yhteisön laajentumisesta keskustellaan Kapkaupungissa 2.–3.6. Suhteet Yhdysvaltoihin ovat myös muuttuneet eikä Brasilia alistu enää suurvallan sanelupolitiikalle, mistä kertoo muun muassa iranilaisille sotalaivoille Makranille ja Denalle helmikuun loppupuolella annettu lupa rantautua Río de Janeiron satamaan Washingtonin vastusteluista huolimatta.

Lula on tehnyt Kiinan ja Yhdysvaltojen lisäksi valtiovierailut Argentiinaan, jossa hän osallistui Latinalaisen Amerikan ja Karibian valtioiden yhteisön (Celac) kokoukseen ja Uruguayhin, jossa teemana oli myös Etelän yhteisen markkina-alueen eli Mercosurin vahvistaminen. Planalton palatsiin Lulaa tapaamaan ovat saapuneet Saksan pääministeri Olaf Scholz ja Ranskan ulkoministeri Catherine Colonna. Lisäksi Lula järjesti virallisia tapaamisia jo tammikuun alussa virkaanastujaistensa yhteydessä ja on senkin jälkeen käynyt lukuisia puhelinkeskusteluja, muun muassa Meksikon presidentin Andrés Manuel López Obradorin kanssa, joka on laittanut vireille inflaation vastaisten toimien yhteistyöelimen. Kävipä Lula myös Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa 15.4. Brasilian presidentti on pyrkinyt lietsomaan rauhaa Ukrainaan keinolla millä hyvänsä, mikä on jakanut tunteita, sillä hän on todennut, että keskinäisen syyttelyn sijaan tulisi etsiä rauhanomaista ratkaisua jo pitkittyneeseen konfliktiin.

Mitä tulee ympäristöpolitiikkaan, jota hallitus pitää ”ehdottomana prioriteettina”, Lula da Silvan johtama hallitus avasi uudestaan 2008 yhdessä Norjan kanssa perustamansa Amazonin suojelurahaston (Fundo Amazônia), joka vastaanottaa lahjoituksia metsäkadon ehkäisemiseksi ja torjumiseksi. Sen toiminta oli pysähdyksissä huhtikuusta 2019 lähtien. Nykyisin 93,8 prosenttia rahaston varoista on peräisin Norjasta, 5,7 prosenttia Saksasta ja loput 0,5 prosenttia tulevat valtionyhtiö Petrobrasin liikevoitoista. Tähän mennessä varallisuutta sademetsän pelastamiseksi on kertynyt ainakin 616 miljoonaa euroa. Myös Ranska, Sveitsi, Iso-Britannia ja Euroopan unioni ovat kiinnostuneita sijoittamaan ekologisiin projekteihin, jotka tukevat luonnon monimuotoisuuden säilymistä sekä vahvistavat alkuperäiskansojen oikeuksia maapallon keuhkoina toimivalla sademetsäalueella, jonka merkitys ilmastokriisin ratkomisessa on keskeinen. Lula on myös luvannut, että hänen hallituksensa aikana alkuperäiskansojen rajat tullaan merkitsemään entistä selvemmin. 28.4. Lula luovutti kuusi uutta aluetta alkuperäiskansoille. Brasilian hallituksen alustavien tietojen mukaan metsien hävittäminen väheni noin 68 prosentilla huhtikuussa 2023 verrattuna edellisen vuoden huhtikuuhun, mikä on vahva signaali siitä, miten ympäristöpolitiikka on muuttunut nopeasti vasemmistohallinnon aikakaudella.

Alkaneen presidenttikauden ehkäpä humanistisin teko on ollut yanomami-alkuperäiskansan humanitaarinen pelastusoperaatio tartuntatauteja ja nälkäkuolemia vastaan. Armeijan joukot veivät elintarvikkeet ja lääkkeet perille pohjoisen sademetsän uumeniin tammikuun lopun vastauksessa terveydelliseen hätätilaan. Ympäristöviranomaisten johdolla puolestaan tuhottiin jokia ja luontoa saastuttavia laittomia kaivoksia, mikä vahvisti osaltaan alkuperäiskansojen itsemääräämisoikeutta esi-isiensä mailla. Noin 570 yanomamin tiedetään kuolleen viime vuosina pääosin elohopeamyrkytyksiin ja nälkään, mikä on ollut suoraa seurausta edellisen hallituksen pyrkimyksistä rajoittaa ympäristönsuojelua ja sallia kaikenlaisten laittomien ryhmien ryntääminen alkuperäiskansojen maille. Siksi tapausta tutkitaan myös kansanmurhana.

Toisaalta Lulan hallitus on lunastanut lupauksia myös etenkin naisten ja afrobrasilialaisten ihmisoikeuksien takaamisen suhteen. Liittovaltion hallitus velvoitetaan palkkaamaan vähintään 30 prosenttia työntekijöistään hallinnossa kroonisesti aliedustetun mustien väestöryhmän parista. Etnisen tasa-arvon ministeriö on perustettu ja erillinen ministeriöiden välinen työryhmä on asetettu pohtimaan positiivisen syrjinnän käytännön keinovalikoimaa, niin ikään nuoriin afrobrasilialaisiin tullaan panostamaan erityisellä toimintaohjelmalla. Vähemmistöjä ja naisia vastaan hyökännyt rasistinen macho liikkui varsin kaukana feministisestä politiikasta, joten hänen seuraajansa pyrkii kääntämään kelkan suunnan, mikä tarkoittaa muun muassa naismurhien ja perheväkivallan ehkäisyä sekä turvakotien rakentamista – jo 40 hanketta on pantu liikkeelle. Myös naisiin kohdistuvien rikosten käsittelyyn erikoistuneet poliisiasemat palvelevat 24 tuntia päivässä. Kongressille on lähetetty aloite tasavertaisista palkoista. Lisäksi hallitus sijoittaa esimerkiksi pienviljelijöihin, jotka tuottavat 70 prosenttia maataloussektorin sadosta. Myös turvallisuuspolitiikan uudenlaisen eri sektoreiden yhteistyön, kansalaisten osallistamisen ja ammattikouluttamisen avulla vuodesta 2007 mullistanut Pronasci-ohjelma on tehnyt paluun. Siinä pääpaino asetetaan ennaltaehkäisyyn, nuoriin ja turvallisjoukkojen hyviin kansalaissuhteisiin eri asuinalueilla.

Sadan päivän verran tekoja

”Yhtenäisyyden ja jälleenrakennuksen” motokseen valinnut valtiojohtaja Lula da Silva korosti puheensa alussa Brasilian palanneen jälleen oikeudenmukaisuuden tielle, katse on käännetty kansaan ja sen hyvinvointiin, valtio on jälleen palautettu kansalaisten rengiksi. Toisaalta hän painotti Brasilian tähystävän tulevaisuuteen, mikä tarkoittaa infrastruktuurin rakentamista, sijoituksia energiahankkeisiin, myös aurinko- ja tuulienergiaan sekä internetyhteyksiin. Ihmisten on kuitenkin oltava kehityksen keskiössä. Perustukset paluulle ”hyvän tulevaisuuden edellytyksien luomiseen” on pantu vireille ensimmäisen sadan päivän aikana.

– Aidosti kehittynyttä maata ei voida rakentaa nälän, demokratian vastaisten hyökkäysten, ihmisoikeuksien huomioimatta jättämisen sekä tuloerojen ja sukupuolten sekä etnisten ryhmien välisen epätasa-arvon raunioille.

Lula listasi niin ikään jo mainitsemiani panostuksia terveydenhoitoon sekä naisten, alkuperäiskansojen ja afrobrasilialaisten oikeuksiin. Hän korosti biomien suojelua, joka tarkoittaa ennen kaikkea maailman suurimmasta sademetsästä huolehtimista. Tähän liittyen on perustettu uusi komissio metsäkadon ehkäisemiseksi ja kontrolloimiseksi. Toisaalta Lula toi esiin sitä, miten Brasilia pyrkii jälleen hyviin suhteisiin kaikkien maailman maiden kanssa. Kansallisella tasolla vuoropuhelu kaikkiin suuntiin on aktiivista, etenkin mitä tulee eri tason päättäjiin ja kansalaisyhteiskuntaan. Hän totesi vallan kolmijaon toimivan. Eri vallanpitäjien yhteinen mielenilmaus 8.1. sattuneiden tapahtumien jälkeen oli selvä viesti fasismia vastaan. Brasilia on palannut demokratian tielle, totesi presidentti.

– Olemme tehneet 100 päivää kovaa työtä. Meillä on vielä 1 360 päivää aikaa jatkaa tämän maan jälleenrakentamista. Ja olemme jo matkalla oikeaan suuntaan.

Hallitus on esittänyt uuden realistisen valtion budjettikehyksen julkisen talouden tasapainottamiseksi. Myös budjetin ylittämisen jatkuvasti rikotuille ylärajoille tulee loppu, mikä takaa sosiaalisten ohjelmien rahoittamisen ja maan kehitykseen sijoittamisen. Verotusta pyritään uusimaan regressiota ja epäoikeudenmukaisia rakenteita purkamalla tavalla, joka koituu rivikansalaisten ja liittovaltion aluehallintojen eduksi sekä helpottaa samalla yrittämisen edellytyksiä.

Pitkän aikavälin suunnittelu on tuotu takaisin julkiselle sektorille, mikä tulee näkymään sen vahvistuvana roolina strategisten investointien kanavoimisessa. Uusien projektien ohella pysähdyksissä olevat tai hitaasti edistyvät hankkeet aktivoidaan uudestaan. Eri osavaltiot ovat toimittaneet kärkihankkeiden listan. Myös eri ministeriöt osallistuvat valmistelutyöhön. Toukokuun alussa PT:n vetämä monipuoluehallitus julkistaa lopullisen listan projekteista, jotka tulevat luomaan nopeasti miljoonia työpaikkoja. Kehitystä tulevat ohjaamaan sosiaalisen osallisuuden ja ympäristön kestävyyden periaatteet. Infrastruktuurin investointiohjelma rakentuu kuuden osa-alueen ympärille: liikenne; sosiaalinen infrastruktuuri; digitaalinen osallisuus ja tietoliikenneyhteydet; kaupunkien infrastruktuuri; vettä kaikille ja energian siirtymävaihe. Suurten aurinko- ja tuulivoimaloiden ohella, luvassa on panostuksia vetyyn ja Petrobras rahoittaa uusiutuvien polttoaineiden tutkimusta. Myös esimerkiksi tehdasteollisuutta uudistetaan paremman ja puhtaamman teknologian ehdoilla. Kiskohankkeita tullaan toteuttamaan useita maan sisäisten matkustus- ja rahtiliikenteen verkoston laajentamiseksi.

Maaseudun tuottavuutta aiotaan lisätä tavoilla, jotka takaavat sosioekologisen tasapainon.

– Brasiliasta tulee jälleen ilmastokriisin vastaisen taistelun edelläkävijä, mikä tarkoittaa päästövähennystavoitteiden saavuttamista ja nollatason metsäkatoa. Metsien hävittämistä vastaan tullaan taistelemaan kaikissa Brasilian eliöyhteisöissä. Kehitämme sosiaalisen biodiversiteetin taloutta yhdistämällä toisiinsa tieteellisen tutkimuksen ja perinteisen tiedon. Siirtyminen vähähiiliseen talouteen nähdään koko maan kehitysstrategiana. Kansallisen tuotantorakenteen muutos tapahtuu vihreän ja digitaalisen uudelleenteollistumisen avulla. Ilmastonmuutoksen vastainen taistelu tapahtuu myös kaupunkikeskuksissa. Kannustamme ja edistämme toimia hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi kaupunkiliikenteessä ja yhteiskunnan rakentamisessa.

Lula painotti hallitsemisen tarkoittavan “ihmisistä huolehtimista”. Siksi hän nimeä “pakkomielteekseen” sen, että jokaisen brasilialainen voisi syödä kolmesti päivässä. Tätä varten on luotu ministeriöiden välinen työryhmä, johon kuuluu 24 kaikkiaan 37 ministeriöstä. “Köyhimmät väestönosat ja keskiluokka tulee vapauttaa velan kahleista”, mitä varten on perustettu oma ohjelma velkojen uudelleen neuvottelemista ja luottotietorekisterien puhdistamista varten. Kuitenkin myös julkisten pankkien reilua luotonantoa erityisesti pienimmille yrityksille ja osuuskunnille halutaan helpottaa.

Lula listasi parannuksia koulutukseen ja tieteeseen. Oman mainintansa saivat opiskelun keskeyttämisen välttäminen, oppimiserojen kiinni kurominen ja niin sanotun kokopäiväisen koulutuksen laajentaminen päiväkodista lukioon asti. Yleisenä tavoitteena on taata laadukas julkinen koulutus kaikille asuinpaikasta tai tulotasosta riippumatta. Yliopistoihin avataan lisää aloituspaikkoja ja vähävaraisimpien korkeakouluopintoja tuetaan omalla avustusohjelmalla. Vuosia jäissä olleisiin 258 000 jatko-opintojen suorittajien ja tieteen tekijöiden stipendeihin on tehty tasokorotus. Samalla tiede-, teknologia- ja innovaatiorahoitusta lisätään, jotta yliopistot ja tutkimuskeskukset voivat tuottaa enemmän tietoa kansallisen kehityksen tarpeisiin.

Terveyttä tuetaan taas takaamalla väestölle ilmaiset tai edulliset lääkkeiden hinnat. Pääsy erikoissairaanhoidon piiriin helpottuu, sillä ajansaanti, lisätutkimukset ja leikkaukset tulevat onnistumaan nopeammalla aikataululla. Etenkin eniten väkivallasta kärsivien turvallisuudesta on huolehdittava. Olemmekin kutsuneet koolle osavaltiot, kunnat ja kansalaisyhteiskunnan luodaksemme sopimusrakenteen mustien nuorten ja syrjäisimpien seutujen asukkaiden murhaamisen lopettamiseksi. Myös tiedusteluteknologioihin ja turvajoukkojen arviointiin panostetaan. Lula palasi myös naisten väkivallan vastaisiin toimiin, jotka hän ottaa vakavasti. Muita puheessa esille tuotuja ryhmiä ovat nuoret, vanhukset, vammaiset ja HLBTQIA+-ryhmä. Omat mainintansa saivat myös yanomamit ja afrikkalaisten jälkeläisistä periytyvä “paljon pakeneva” quilombola-kansa.

Puheessa välähtivät myös medioiden huonon tiedottamisen selventäminen sekä kongressin käsittelyssä olevan mahdollinen digitaalisten alustojen sääntelyn keskustelu. Kulttuuri, urheilu ja vapaa-aika ovat nekin tärkeitä, sillä kaikkien pääsy niiden pariin on taattava. Osallistavan suunnittelun monivuotiset prosessit avataan piakkoin kansalaisille 27 osavaltiossa, mikä mahdollistaa yhteisen jälleenrakennuksen halki koko maan. Lula pyysi tunnustusta ministereilleen ja heidän avustajilleen tähän asti tehdystä kovasta uurastuksesta. Hän kuitenkin pyysi heitä valmistautumaan tulevaan, “koska meidän on työskenneltävä paljon lisää”, onhan hallituksella yhä edessään reilut 1 340 päivää arkista urakointia.

Lula on tottunut kulkemaan vastoinkäymisten läpi voittoon asti. Ja siksi toivo paremmasta on osa sitä ilmapiirin muutosta, jota hänen hallituksensa edustaa.

– Jatkamme Brasilian demokratian vahvistamista, maatamme painostavan totalitaarisen uhan, vihan, väkivallan, syrjinnän ja syrjäytymisen kohtaamiseksi ja voittamiseksi. Brasilialla on jälleen tulevaisuus. Ja se on vasta alkusoittoa.

Lähteet: The San Diego Union-Tribune, BioBioChile, France 24, Diario de Cuba, Agência Brasil, La Diaria, DW, PT, etc.

Teksti: Sami T. T. Laaksonen

Advertisement
Meksikon hallituksen viiden maan vierailut neljässä päivässä sujuivat hyvässä hengessä: yhteinen sävel löytyi jokaisen naapurivaltion johtajan kanssa.

Meksikon presidentti Andrés Manuel López Obrador juhli Pueblan taistelun voittoa ranskalaisista 5.5.1862 ja lähti suoraan kaupallisella lennolla Guatemalaan. Sieltä matka jatkui ilmavoimien koneella El Salvadoriin, Hondurasiin, Beliceen ja Kuubaan. Paluu Kuubasta Meksikoon tapahtui niin ikään kaupallisella lennolla. Vierailut keskittyivät ennen kaikkea siirtolaiskysymyksiin, kehitysyhteisyöhön, turvallisuuspolitiikkaan, kaupallisiin suhteisiin, infrastruktuuriin ja köyhyyttä vähentäviin sosiaalisiin ohjelmiin. Keskeinen teema oli miettiä ratkaisua elinolosuhteiden kokonaisvaltaiseen parantamiseen, jotta oikeudenmukaisuuden toteutumista voitaisiin edistää.

Vasemmistopresidentti otti mukaansa seurueen, johon lukeutuivat muun muassa ulkoministeri Marcelo Ebrard Casaubón ja turvallisuudesta vastaava ministeri Rosa Icela Rodríguez Velázquez, hallituksen tiedottaja Jesús Ramírez Cuevas sekä merijalkaväen ministeri José Rafael Ojeda Durán ja puolustusministeri Luis Cresencio Sandoval González. Presidentin vaimo Beatriz Gutiérrez Müller liittyi mukaan Hondurasissa sen jälkeen, kun hän oli käynyt Valkoisessa talossa sikäläisen presidenttiparin vieraana juhlistamassa meksikolaisuutta Pueblan taistelun vuosipäivänä 5.5. Vastaanotto oli hyvä kaikissa maissa niin poliitikkojen, kansalaisten kuin medioidenkin keskuudessa. Kyseessä on López Obradorin ensimmäinen usean maan ulkomaanvierailujen kiertue, sillä valtiojohtajien vierailut ovat tapahtuneet tähän mennessä pitkälti Meksikon maaperällä. Syyskuussa 2021 López Obradorin vieraaksi saapuivat Latinalaisen Amerikan ja Karibian valtioyhteisö Celac:in edustajat. Muutoinkin itsenäisyyden saavuttamisen 200. juhlavuotta vietettiin useissa tilaisuuksissa, joihin oli kutsuttu edustajia muiden valtioiden johdosta. Aiemmat ulkomaanvierailut, kaikki kolme, ovat puolestaan kohdistuneet Yhdysvaltoihin.

Guatemalassa Meksikon valtiojohtaja vastaanotti kollegansa Alejandro Eduardo Giammattei Fallan käsistä quetzal-linnusta nimensä saaneen kunniamerkin (Condecoración de la Orden del Quetzal en Grado de Gran Collar), joka perustui Guatemalalle annettuun pandemia-apuun.

Koska Yhdysvallat on osa siirtolaisilmiötä kohdemaana, on Pohjois-Amerikassa päästy Meksikon aloitteesta sopuun jo aiemmin kehitysavusta sekä Donald Trumpin että Joe Bidenin kaudella, mutta varsinaista rahaa ei ole vielä hyvistä aikeista huolimatta laitettu liikkeelle. Siksi López Obrador kritisoi Guatemalan pääkaupungin Kansallisen kulttuurin palatsissa (El Palacio Nacional de la Cultura) naapurivaltion hitautta reagoida Keski-Amerikan projekteihin:

− Minusta näyttää, sanon sen vilpittömästi, selittämättömältä, se miten Washingtonissa, Capitolissa, niiden neljän miljardin dollarin hyväksyminen, joita he tarjosivat sijoittavansa hyvinvoinnin luomiseen Keski-Amerikan maissa, on viivästynyt niin paljon, vaikka Presidentti Biden ja varapresidentti Kamala Harris ovat olleet sitä järjestämässä. Ne ovat eri asioita, eikä niitä pidä verrata sellaisinaan, mutta yli 30 miljardia dollaria on jo hyväksytty Ukrainan sodan tukemiseksi, ja siitä on kulunut neljä vuotta, kun presidentti Donald Trump ehdotti, että tätä tuetaan neljällä miljardilla dollarilla ja tähän päivään mennessä ei ole annettu mitään, ei yhtään mitään. Omalta osaltamme vaadimme edelleen kunnioittavasti tarvetta Yhdysvaltojen yhteistyölle.

López Obrador korosti, ettei siirtolaisilmiöön ja sen aiheuttaviin mahdollisuuksien puutteisiin, turvallisuusongelmiin ja eriarvoisuuteen voida vastata vain voimakeinoin:

− Emme voi vastata muuttoliikeilmiöön rajatarkastuspisteillä tai ankarammilla laeilla tai muureilla ja poliiseilla, vaan hyvinvoinnilla, turvallisuudella ja rauhalla matkustajien lähtöpaikoilla, siirtolaisten alkuperäisillä asuinalueilla.

Presidentti kuvaili Meksikon sosiaaliohjelmia ja kiteytti turvallisuusongelmien juurisyihin puuttumisen reseptin:

− Kaava, jota käytämme Meksikossa, on aktivoida maaseutu uudelleen, huolehtia luonnosta, luoda työpaikkoja, pelastaa nuoret työelämän ja koulutuksen syrjäytymiseltä sekä luoda hyvinvoinnin olosuhteet, joita enemmistöt tässä nykyajan Mesoamerikassa vaativat ja ansaitsevat.

− Edessämme on välitön tehtävä edistää rauhaa ja kansojemme hyvinvointia sekä niiden välistä veljellistä yhteistyötä. Jotta Usumacintan ja Suchiaten joet eivät olisi muureja ja että ne palautuisivat kaupan, kulttuurin ja kumppanuuden valtaväyliksi, mitä ne olivat silloin, kun olmeekit ja mayat, esi-isämme, navigoivat noilla kauniilla, poikkeuksellisilla joilla.

22 saavutettua sopimusta pitävät sisällään tulli- ja rajamuodollisuuksien helpottamista sekä lähetystöjen yhteistyön tiivistämistä ja kaupallista lähentymistä mukaan lukien rautatiet ja lentoliikenne, mutta tärkeimpänä joukosta erottuu Meksikon lupaus taata terveydenhoito yli 25 000 Chiapasin osavaltiossa asuvalle guatemalaissiirtolaiselle. Toisaalta Meksikossa menestyksekkäiksi osoittautuneiden monipuolisten sosiaalistenohjelmien eli Elämää istuttamassa (Sembrando Vida) ja Nuoret tulevaisuutta rakentamassa (Jóvenes Construyendo el Futuro) soveltaminen alkaa Guatemalassa. Heti seuraavana päivänä El Salvadorissa López Obrador ja presidentti Nayib Armando Bukele Ortez sopivat näiden kahden jo siellä käynnissä olevien ohjelmien tuplaamisen yhteisin varoin 20 000:sta 40 000:teen.

El Salvador – toistaiseksi eniten tuensaajia

San Salvadorin presidentinpalatsissa Meksikon presidentti kertoi puiden istutusohjelman – Sembrando Vida – tähän mennessä saavuttamista tuloksista El Salvadorissa. Esimerkiksi 55 prosenttia ohjelmaan kirjautuneista viljelijöistä oli harkinnut maahanmuuttoa, mutta ohjelmaan sisään päässeiden keskuudessa luku väheni 0,6 prosenttiin. 75 prosenttia koki tulojensa parantuneen, 74 prosenttia taas koki perheensä elämänlaadun parantuneen, kun taas 77 prosenttiyksikköä paransi ravitsemustilannettaan. 88 prosentin mielestä saatu tekninen apu paransi tietämystä kylvämisestä ja 99 prosentin mukaan viljelytietämys kasvoi. Ohjelman 10 000 työpaikkaa ovat tuoneet mukanaan myös lähes 21 300 epäsuoraa työpaikkaa. Nuorten oppisopimuskoulutuksen tulokset ovat olleet niin ikään lupaavia ensimmäisten 10 000 18−29-vuotiaan keskuudessa: siirtolaisuuden vetovoima väheni 35,7:stä 11,4 prosenttiin, heistä 84 prosentille tämä oli ensimmäinen työpaikka. 97 prosenttia koki ohjelman auttaneen luomaan kykyjä, jotka tukevat kotimaahan pysyvästi jäämistä, kun taas 91 prosentille ohjelman rakenne auttoi hankkimaan ammatilliseen kehitykseen linkittäytyviä ominaisuuksia.

López Obrador kävi puheessaan läpi kaukaista ja läheisempää yhteistä historiaa lopettaen katsauksen vuoteen 1992, jolloin El Salvadorin sisällissota päättyi Meksikossa allekirjoitettuun rauhansopimukseen. Nykyisin haasteet ovat eritoten sosiaalisia:

− Tänään, presidentti Bukele, El Salvadorin ystävät, meillä on muita haasteita kuin sota: taistelu köyhyyttä, eriarvoisuutta, työttömyyttä ja syrjäytymistä vastaan, jotka ovat turvattomuuden, muuttoliikkeen ja muiden vaikeuksien syviä juuria. Olen hallituskauteni alusta asti kannattanut näiden ongelmien ratkaisemista kestävällä tavalla sekä Meksikossa että Keski-Amerikassa kunnioittaen ehdottomasti kunkin maan suvereniteettia.

Bukele kuvaili kolleegaansa puolestaan tähän tapaan:

− AMLO on presidentti, joka sen lisäksi, että hänen kansansa rakastaa häntä hyvin paljon, on arvostettu malliesimerkki maailmassa ja Latinalaisessa Amerikassa.

Honduras – matkalla kohden parempia aikoja

Imartelua ja aiheellisia kehuja ei matkan varrelta puuttunut, sillä Hondurasin presidentti Iris Xiomara Castro Sarmiento lainasi tuttua lausetta, joka viittaa kunniaan olla Obradorin rinnalla (es un honor estar con Obrador). Puheessaan Castro muistutti maansa toipuvan 12 vuoden diktatuurista, joka toi mukaan korruptiota, rikollisuutta ja kansallisen omaisuuden yksityistämistä. Kumpikin naapurimaa toipuu parhaillaan uusliberalismin vaurioista:

− Kuten alussa huomautin, Hondurasin ja Meksikon hallitukset jakavat nykyään visioita ja ehdotuksia uusliberalismin pitkän yön taakse jättämiseksi, sen ajanjakson, jolle oli ominaista riippuvuus, autoritaarisuus, rankaisemattomuus, epätasa-arvo, korruptio ja sosiaalisen rakenteen pirstoutuminen. Presidentti Castro, kumppani Xiomara: Meksikon ja Hondurasin kansat ovat osoittaneet halunsa täyden itsemääräämisoikeuden harjoittamiseen, rehellisyyteen hallituksessa ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden hallitsevaan rooliin erityisesti kaikkein syrjäytyneimmille: naisille, alkuperäiskansoille, talonpojille ja palkansaajille, jotka ovat kärsineet väkivallasta, riistosta ja sorrosta viiden vuosisadan ajan.

Kummassakin maassa on vallassa edistyksellinen laajoja yhteiskunnallisia muutoksia ajava vasemmistohallitus, jonka keskeisiin periaatteisiin kuuluu sekä oikeus- että hyvinvointivaltion vahvistaminen. Myös Hondurasissa käynnistetään valtiovierailun jäljiltä uudella innolla ekologinen luonnon toipumista tukeva sosiaalinen ohjelma (Sembrando Vida), jolla on ollut tähän mennessä 10 000 edunsaajaa ja alle 29-vuotiaille suunnattu oppisopimuskoulutus (Jóvenes Construyendo el Futuro), johon on osallistunut tähän mennessä nelisen tuhatta nuorta. Xiomara Castro piti ohjelmien antia ”Meksikon mestarikurssina solidaarisuudesta”. López Obrador kuvaili nykytilannetta tähän tapaan:

− Oligarkkisen talouspolitiikan aiheuttamien vastoinkäymisten traagisimpia seurauksia ovat olleet yhteiskuntarakenteen hajoaminen ja miljoonien pakkomuutto. Tämä on ilmiö, joka on aiheuttanut tuhoa maissamme, tyhjentänyt peltomme, aiheuttanut perheiden repeytymistä ja ajanut lukemattomia siirtolaisia elämään pitkän matkan vaaroissa. Ne, jotka onnistuvat saamaan matkansa päätökseen, kohtaavat poliisin vainoa, syrjintää ja rasismia vieraissa maissa. Liikkumisvapauden käyttäminen on pyhää, mutta on sietämätöntä, että monet joutuvat jättämään kotiseutunsa nälän, turvattomuuden tai täydellisen elämännäkymien puutteen vuoksi.

− Kylväkäämme, tai pikemminkin, jatkakaamme veljeyden kylvämistä sinne, missä on epätoivoa; rakentakaamme turvallisuutta ja rauhaa yrittämällä antaa kaikille kansojemme asukkaille kehto, pulpetti, katto, pöytä, kunnollinen työ ja arvokas hautaus. Kutsumme sitä hyvinvointivaltioksi, että ihmisellä on turvaa syntymästä kuolemaan; kehdosta hautaan. Tehkäämme lopuksi totta meksikolaisimman hondurasilaisen kirjailijan tai hondurasilaisimman meksikolaisen kirjailijan Rafael Heliodoro Vallen lausekkeesta, joka totesi: ”Rakkaus on kuolemaa väkevämpi.”

Pieni Belice ja integraation haaveet

Belicen parlamentaarisessa monarkiassa Meksikon valtionpäämiehen vastaanotti pääministeri Johnny Briceño. Jo mainittujen sosiaaliohjelmien soveltamisesta yhteistuumin sovittiin myös tässä pienessä reilun 400 000 asukkaan valtiossa. Lisäksi Meksiko jäädyttää Belicen tullimaksut ja lisää perusruokatarvikkeet vapaakaupan piiriin, mikä tuo uusia mahdollisuuksia Karibian rannikolla sijaitsevan maan tuottajille. López Obrador onnitteli Belicea sen rohkeasta päätöksestä laillistaa reilut 40 000 sen rajojen sisäpuolella asuvaa keskiamerikkalaista siirtolaista. Briceño taas kertoi pandemian lisänneen köyhyyttä 60 prosentilla. Siksi sosiaaliohjelmille on nyt erityistä tilausta. Kun Belice itsenäistyi 1981, Meksiko oli ensimmäinen sen täysivaltaisuuden tunnustanut maa. Latinalaisen Amerikan uuden vasemmiston veturi AMLO, korosti yhdentymisen merkitystä yhteisten haasteiden ratkaisemissa:

− Mutta Belizen ja Meksikon välisten hyvien välien lisäksi väitän, että on välttämätöntä edetä koko Amerikan mantereen yhdentymisessä rakentaessamme mantereelle samankaltaista mallia kuin Euroopan talousyhteisö [EEC], joka edelsi Euroopan unionia, jotain samanlaista Amerikalle. Vain tällä tavalla voimme kohdata yhdistyneessä, integroituneessa, sisarellisessa Amerikassa maailmantalouden myllerrykset ja mikä tärkeintä, sen geopoliittisen vaaran, jota Yhdysvaltojen talouden taantuminen merkitsee koko maailmalle muihin alueisiin verrattuna, etenkin Aasiassa ja erityisesti tarkoitan Kiinan taloudellista ja kaupallista edistystä, joka saattaa olla jopa hegemonista.

− Tämän ei-toivotun tapahtumien kulun pysäyttämisen lisäksi on otettava huomioon, miten kaikkien Amerikan maiden yhdentyminen mahdollistaisi yhteisten suurien markkinoiden avulla väestömme, luonnonvarojemme, teollisuutemme, rannikoidemme, matkailumme ja rahoitusjärjestelmän toimintavalmiuksien vahvistamisen. Sillä ei olisi ainoastaan tarkoituksenaan saada meidät näyttäytymään vauraimpana alueena maailmassa, vaan myös tarjota hyvinvointia ja oikeudenmukaisuutta väestöillemme, kohdataksemme yhdessä monimutkaisia yhteisiä ongelmia, kuten köyhyyttä, turvattomuutta ja rikollisuutta, niistä aiheutuvia muuttoaaltoja, huolehtia ympäristöstä, energiahuollosta ja jopa valmistautua, toimia yhdessä luonnonilmiöiden aiheuttamissa katastrofeissa.

− Tällaisten ulottuvuuksien projekti vaatii korkeatahtoisuutta vanhentuneiden ideologisten fobioiden jättämiseksi taakse, kunkin maan suvereenien päätösten kunnioittamista ja ennen kaikkea aitoa sitoutumista väestöihimme ja heidän pakottavimpien tarpeidensa tyydyttämiseen. Tästä syystä olen vaatinut, ettei yhtäkään pallonpuoliskon hallitusta tai Amerikan maata suljeta pois seuraavasta Amerikan mantereen huippukokouksesta, joka pidetään Los Angelesissa, Yhdysvalloissa, jotta ketään ei suljettaisi ulos. Sen on oltava kohtaaminen, joka mahdollistaa juurikin erimielisyyksien sovittelun ja ratkaisemisen ilman pakkokeinoja tai yksipuolisia toimenpiteitä, ilman ylivaltaa, ilman ylimielisyyttä.

Meksikon ja Kuuban diplomaattiset suhteet alkoivat 20.5.1903 ja Meksiko on ainut Latinalaisen Amerikan valtio, joka ei katkaissut koskaan diplomaattisia tai kaupallisia suhteitaan Kuubaan. Maiden välit ovat tunnetusti hyvin läheiset yhteiskunnan eri osa-alueilla. Fidel Castro teki Meksikoon seitsemän valtiovierailua, hänen veljensä Raúl Castro kaksi ja nykyinen presidentti Miguel Díaz-Canel on jo tehnyt kolme valtiovierailua vuodesta 2018 alkaen. Kaikki Meksikon presidentit vuoden 1975 Luis Echeverrían vierailusta lähtien ovat käyneet vuorollaan Kuubassa. Tällä hallituskaudella välit ovat lämmenneet etenkin pandemian yhteistyön ja Meksikon presidentin alati esillä pitämän kauppasaarron purkamisen vaatimuksen vuoksi.

Kuuba – itsemääräämisoikeuden puolustamisen malliesimerkki

Neljän jälkeen iltapäivällä lauantaina 7.5. läheisten liittolaisten visiitti jatkui Philip S. W. Goldsonin lentokentältä kohden Kuuban Havannaa. López Obrador kertasi Vallankumouspalatsin (Palacio de la Revolución) puheessaan maiden yhteistä syvää ja pitkää historiaa, joka pitää sisällään useita kapinallisia puolin ja toisin. Lähtihän Kuuban vallankumous uudelleen liikkeelle Meksikosta marraskuun 1956 lopussa, kun Grandma-vene ja Fidel Alejandro Castro Ruz kumppaneineen selaisivat kohti uutta aikakautta. Meksikon presidentti ilmaisi tukensa Kuuban vallankumoukselle ja vaati kauppasaarron lopettamista:

− Läpi koko ajan, Fidel oli ainut vasemmistojohto, silloin kun olimme oppositiossa Meksikossa, joka tiesi, mitä edustamme, ja antoi meille tukensa pohdinnoissa, kirjoituksissa ja solidaarisissa poliittisissa toimissa. Emme koskaan tavanneet, mutta pidin häntä aina suurena miehenä itsenäisyyden ihanteidensa vuoksi. Voimme olla hänen persoonansa ja hänen johtajuutensa puolesta tai vastaan, mutta kun tiedämme Kuuban kärsimän valloituksien ja siirtomaavallan pitkän historian, Yhdysvaltojen ”valitun kansan” kohtalon [destino manifiesto − oppi Yhdysvaltojen laajentumisesta kaikkialle Amerikan mantereille sekä perusteltuna että väistämättömänä kohtalona] politiikan puitteissa ja iskulauseen ”Amerikka amerikkalaisille” alaisuudessa, voimme arvostaa sitä saavutusta, mitä sinnikkyys edustaa alle sadan kilometrin päässä tästä suurvallasta, että on olemassa itsenäinen saari, jossa asuu vaatimaton ja nöyrä kansa, mutta iloinen, luova ja ennen kaikkea arvokas, erittäin ihmisarvoinen.

− Siksi, kun olin kiertueella Colimassa ja sain tietää komentaja Castron kuolemasta, julistin jotain, mitä tunsin ja josta olen edelleen vakuuttunut: sanoin, että jättiläinen oli kuollut.

Kuubassa muista maista poiketen oli paikalla myös terveysministeri Jorge Alcocer Varela ja terveysalan valvonnasta vastaavan Cofepris-komission edustajia. Karibian saarivaltion kanssa onkin suunnitteilla nimenomaan terveyssektorin yhteistyötä: Meksiko palkkaa 500 lääkäriä, ostaa kuubalaisen lasten rokotteen 2−12 vuotiaille ja mahdollistaa lääkäriensä erikoistumiskoulutuksen Kuubassa. Sembrando Vida -ohjelmaan alkaa tässä Karibian valtiossa osallistua alkuvaiheessa viisi tuhatta viljelijää. Saarella vieraillut Meksikon valtiojohtaja ehti tavata myös eläköityneen vallankumousjohtaja Raúl Modesto Castro Ruzin, joka täyttää 91 vuotta kesäkuun kolmas päivä. Kuuban presidentti Miguel DíazCanel Bermúdez palkitsi López Obradorin maansa korkeimmalla tunnustuksella (la Orden José Martí) ansioista kauppasaarron vastustamisessa, solidaarisuudessa saarivaltiota kohtaan ja sen itsemääräämisoikeuden puolustamisessa. Palauttipa Kuuba myös Meksikolle vallankumousjohtaja Francisco I. Maderon kaimalleen Francisco ”Pancho” Villalle teettämän aseen. Meksikon presidentti vetosi Havannassa kauppasaarron lopettamiseen raukkamaisena menneisyyden pakkokeinona:

− Myös kantani Yhdysvaltojen hallituksen Kuubaa vastaan toteuttamaan saartoon tunnetaan hyvin: olen sanonut aivan suoraan, miten se näyttää pahalta, että Yhdysvaltojen hallitus käyttää saartoa Kuuban kansan hyvinvoinnin estämiseen siinä tarkoituksessa, että he, Kuuban kansa, joutuisi tarpeidensa pakottamana käymään oman hallituksensa kimppuun. Jos tämä kieroutunut strategia onnistuisi – mikä ei vaikuta todennäköiseltä sen oma-arvontunnon vuoksi, johon olen viitannut kuubalaisen kansan kohdalla – niin suuri epäkohta muuttuisi joka tapauksessa raskaaksi, alhaiseksi ja roistomaiseksi voitoksi, sellaiseksi tahraksi, jota eivät pyyhi pois edes kaikki valtamerissä olevat vedet.

− Mutta väitän myös, että on veljeyden eikä vastakkainasettelun aika. Kuten José Martí huomautti, yhteentörmäys voidaan välttää, lainaan: ”erinomaisella poliittisella tahdikkuudella, joka juontaa epäitsekkyyden majesteettisuudesta ja rakkauden suvereniteetista”. On aika uudelle rinnakkaiselolle kaikkien Amerikan maiden kesken, sillä yli kaksi vuosisataa sitten asetettu malli on tullut tiensä päähän, sillä ei ole tulevaisuutta tai ulospääsyä eikä se hyödytä enää ketään. Meidän on jätettävä syrjään dilemma liittyä Yhdysvaltoihin tai vastustaa sitä puolustuksellisesti.

− On aika ilmaista ja tutkia toista vaihtoehtoa: vuoropuhelua Yhdysvaltain hallitsijoiden kanssa ja vakuuttaa sekä saada heidät vakuuttuneiksi siitä, että uusi suhde Amerikan, koko Amerikan maiden välillä on mahdollinen. Ehdotuksemme saattaa vaikuttaa utopistiselta ja jopa naiivilta, mutta sulkeutumisen sijaan meidän on avauduttava sitoutuneelle ja suoralle vuoropuhelulle ja etsittävä yhtenäisyyttä koko Amerikan mantereella.

Matkalta jäi tuomiseksi useita tunnustuspalkintoja (Hondurasissakin annettiin José Cecilio del Vallen nimeä kantava tunnustus), sopimuksia, avauksia, konkretiaa, kehuja ja alueellisen johtajuuden vahvistumista. Suosionosoituksia ei puuttunut eikä presidentin vierailu herättänyt protesteja paikallisessa väestössä. Päinvastoin hänen kansanläheistä ja käytännöllistä johtajuuttaan ihaillaan. Hänen ja Meksikon hallituksen esimerkkiä rauhanomaisesta ja demokraattisesta, mutta etenkin sosiaalipolitiikan ja korruption vastaisen taistelun sekä uusliberalismin arvojen kumoamisessa radikaalin uudistuksen esimerkkiä pidetään tavoiteltavana. Neljän intensiivisen päivän aikana meksikolaista muutosmallia tarjottiin kädenojennuksena naapurivaltioille, jotta niillä olisi enemmän keinoja tasavertaisemman yhteiskunnan rakentamiseksi. Tärkeät ja tulokselliset keskustelut tuovat mukanaan tuhansittain uusia tilaisuuksia Keski-Amerikan ja Karibian kansoille, joille Meksiko ei enää käännä selkäänsä.

Kaikki vierailun kuvat voi katsoa täältä.

Teksti: Sami T. T. Laaksonen

Lähteet: Página Oficial Andrés Manuel López ObradorOnce NoticiasAristegui NoticiasExpansiónSwiss InfoLa Jornada, etc.

Meksikon presidentti esitteli ison punaisen kirjan sisältöä pelkästään hallituksen väestä koostuneelle pienelle kutsuvieraiden joukolle. Taustalla näkyvässä maalauksessa ”Amerikkojen arvostama” (Benémerito de las Américas), zapoteekkien alkuperäiskansaan kuulunut ja Meksikoa vuosina 1858 − 1872 hallinnut asianajaja Benito Juárez muistetaan muun muassa kirkon ja valtion toisistaan erottamisesta sekä Meksikon puolustamisesta ulkomaista keisarivaltaa vastaan. Lähde: Página Oficial de Andrés Manuel López Obrador.

Meksikon presidentti Andrés Manuel López Obrador (AMLO) noudatti perustuslain 69. artiklan säännöstä ja antoi hallituksensa jokavuotisen tiedoksiannon vastikään 65. kautensa aloittaneelle kongressille. Lakisääteinen dokumentti esittelee julkisen hallinnon nykytilan kaikessa kokonaisuudessaan. Sen mottona toimi lausahdus ”tekoja, ei sanoja”.

1 361 sivun selonteko tuo esiin kolmen pääkohdan – politiikka ja hallitus, sosiaalipolitiikka ja talous – alaisuuteen jaoteltuna 1.12.2018 alkaneen kuusivuotisen presidenttikauden saavutuksia. Presidentti López Obrador piti Kansallispalatsissa myös 56 minuutin puheen, jossa hän kiteytti hallituksensa aikaansaannoksia eri yhteiskunnan osa-alueilla. Olen laatinut siitä käännöksen tarkoituksenani esitellä suomalaiselle lukijalle Meksikon demokraattisen ja pasifistisen muutosvaiheen, radikaalin ja syvällisen julkisen elämän vallankumouksen virstanpylväitä.

Yli 60 prosenttia meksikolaisista on suhtautunut jatkuvasti hyväksyvästi maan historian suosituimpaan presidenttiin, joka voitti ylivoimaisesti heinäkuun 1. päivänä 2018 käydyt presidentinvaalit. Edes pandemia ja sen mukanaan tuoma taantuma eivät ole vaikuttaneet AMLO:n kansansuosioon. Parametrían toteuttamassa ja Eje Centralin elokuun lopussa julkaisemassa kyselyssä 73 prosenttia hyväksyi presidentin politiikan ja 23 prosenttia taas suhtautui siihen kielteisesti. Hallituksen itse teettämässä kyselyssä, joka julkaistiin kesäkuussa, vastaava prosenttiluku oli 72 prosenttia. Myös 6.6. käydyissä välikauden vaaleissa hallituspuolue Morena voitti liittolaisineen 300 vaalipiiristä kaikkiaan 186.

Seitsemänä päivänä viikossa 16 tuntia työskentelevä, kaikki Meksikon lähes 2 500 kuntaa tunteva ja kansaan alati läheisiä suhteita vaaliva marraskuussa 68 vuotta täyttävä presidentti on ehtinyt kirjoittaa hallituksensa puolivälitaipaleen kunniaksi myös uuden kirjan ”Matkan puolivälissä” (A mitad del camino). Siinä käydään läpi muun muassa hallituksen sisä- ja ulkopolitiikkaa, mukaan lukien suhde Donald Trumpin hallitukseen. Lisäksi kirja käsittelee uusliberalistiseen koulukuntaan pesäeron tehnyttä talouspolitikkaa. Se pitää myös sisällään vastineen konservatiivisille oikeistopolitiikoille, jotka kritisoivat presidenttiä ja hallitusta päivittäin halki koko mediakentän. Kritiikki on sallittua, kuten hallituskin korostaa eikä siinä sinällään ole mitään pahaa.

Valitettavaa on kuitenkin se journalismin alhainen taso, valheet, liioittelu, puolitotuudet tai suoranainen totuuden vääristely, vihan lietsonta, tahallinen väärinymmärtäminen ja muut kovin likaiset keinot, joilla media ja sen liittolaisena toimiva oppositio lyö lyömästä päästyään yli 30 miljoonan meksikolaisen maansa johtoon nostamaa pitkän linjan oppositiopoliitikkoa, jota ei ole noin 40 vuoden poliitikon uran aikana koskaan saatu kiinni yhdestäkään valheesta, korruptiosta tai väkivallasta. Silti hän on medioissa yhtä vihattu hahmo kuin 1913 murhattu vallankumousjohtaja Francisco I. Madero.

Kuten erinäisissä tutkimuksissa (vastikään esimerkiksi vaali-instituutti INE:n seurannassa) on nähty, useissa medioissa kirjoitetaan tai tuotetaan 20, 30 tai 40 kielteistä uutisartikkelia presidentistä ja/tai vasemmistohallituksesta, mutta samaan aikaan niissä julkaistaan vain pari myönteistä uutista. Mitään puolueettomuutta ei ole silloin havaittavissa, jos negatiivinen uutisointi on kymmenkertaista eikä edusta laisinkaan kansalaisten enemmistön kokemusta maansa hallituksesta saatikka vastaa arkitodellisuutta tai todistettavissa olevia faktoja. Medioiden käytökselle löytyy useita selittäviä rakennetekijöitä kuten niiden aiemmin nauttimien lahjusrahojen jäädyttäminen, ideologisesti yksipuolinen omistajapohja, vahva kytkös oikeistopolitiikkaan, yrityksiin ja elinkeinoelämään yleensä, turhautuminen veropolitiikan muutoksiin, ja niin edelleen.

Presidentin lupauksista 98 prosenttia on lunastettu käytännön politiikassa

Tarjoan lyhyen tiivistelmän presidentin puheesta, jossa kiteytyy se olennaisin sanoma:

Esittelimme kolmannen hallituksen tiedonannon Meksikon kansalle. Kahdessa vuodessa ja yhdeksässä kuukaudessa pystyimme luomaan neljännen muutoksen perustan.

Matkan puolivälissä on saavutettu niin paljon, että ihmisten hyvinvointia ja maan kehitystä koskevien toimien kääntäminen olisi erittäin vaikeaa. Jatkamme intensiivistä työskentelyä ihmisten hyväksi.

Sadasta sitoumuksesta, jotka teimme Ciudad de Méxicon Zócalon torilla 1. joulukuuta 2018, olemme täyttäneet 98 ja onpa tehty paljon sellaistakin, mitä ei mainittu tuossa listassa. Ainoat kesken olevat kohdat liittyvät liittovaltion hallituksen hajauttamiseen ja totuuden selvittämiseen Ayotzinapan maaseudun opettajien koulun nuorten katoamisesta.

Jos emme salli korruptiota ja rankaisematta jättämistä, voimme vapauttaa varoja hyvinvointiin ja kehitykseen. 70 prosenttia Meksikon kotitalouksista on mukana vähintään yhdessä hyvinvointiohjelmassa tai hyötyy jollakin tavalla kansallisesta budjetista, kun taas 30 prosentilla meksikolaisista, joilla on parempi taloudellinen tilanne ja työolot, on edellytykset edistyä.

Jopa COVID-19-pandemian aiheuttaneen terveys- ja talouskriisin aikana saimme aikaan tuloksia. Niistä on kiittäminen, osittain, tehokkaita, rehellisiä ja sitoutuneita virkamiehiä ja virkanaisia, joita ohjeistamme jatkamaan ihmisten vaatimusten ratkaisemista.

Julkinen valta ei enää edusta vähemmistöä, vaan pikemminkin kaikkia meksikolaisia ​​kaikista luokista, kulttuureista ja uskomuksista. Maata hallitaan ylellisyyksistä säästäen ja moraalisen esimerkin voimin. Korruptiota ei suvaita eikä rankaisemattomuus ole sallittua.

Käytössä ei ole suojamekanismeja tai etuoikeuksia, luontoa suojellaan, sukupuolten tasa-arvoa tuetaan, syrjintä, rasismi ja klassismi hylätään kokonaan, moraalisia, kulttuurisia ja hengellisiä arvoja vahvistetaan, ja Meksikon kulttuurillista ja historiallista perintöä hoidetaan sekä edistetään.

Uudessa hallinnossa perustuslakia kunnioitetaan, laillisuus, demokratia, vapaus, avoimuus, ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja oikeus olla eri mieltä taataan.

Arvostamme meksikolaisten tukea. Luotamme siihen, että he osallistuvat seuraavan vuoden maaliskuussa pidettäviin presidentin virassa jatkamista koskeviin vaaleihin; ja jotta enemmistö äänestää perustuslaillisen kuusivuotiskauden jatkamisen puolesta syyskuun 2024 loppuun asti.

Tulemme saattamaan päätökseen muutostyön, emmekä jätä mitään tekemättä. Kun annamme presidentin kunnianauhan eteenpäin, sanomme vain neljälle tuulelle: ”Tehtävä suoritettu! Menen Palenquehen, jätän teille sydämeni.”

Tämä lyhyt video taas kertoo joistakin presidenttikauden tilaisuuksista, kuvittaa muutosprosessia ja näyttää vilaukselta myös joitakin Meksikossa vierailleita toisten maiden poliitikkoja, joista viimeksi Meksikossa ovat käyneet muun muassa Yhdysvaltojen varapresidentti Kamala Harris ja Ecuadorin tuore presidentti Guillermo Lasso.

Seuraavaksi esitän täydellisen käännöksen keskiviikkona 1.9. pidetystä Meksikon vasemmistohallituksen kolmannesta tiedonannosta, jonka aikana presidentti López Obrador löi pöytään liudan tiukkoja faktoja tässä Kansallispalatsista (Palacio Nacional) suorana televisioidusta lähes tunnin mittaisessa puheessaan.

Puolimatkan krouvi: pysyvä muutos on kiistaton tosiasia

Hyvät ystävät:

Meksikolaiset:

Muutos on meneillään, ja vaikka on välttämätöntä jatkaa suuren uusliberalistisen farssin paljastamista ja kansan mentaliteetin muuttumisen tukemista − koska se on kaikkein lähimpänä olennaista ja peruuttamatonta − tukahdutamme myös pahansuopia ja epärehellisiä käytäntöjä hallituksessa.

Ratkaiseva toimenpide oli pysäyttää yksityistämiskehitys kertaalleen; lupien myöntäminen yksityisille tahoille lopetettiin kaivoksissa, veden suhteen, sairaaloissa, satamissa, rautateillä, rannoilla, vankiloissa ja julkisissa projekteissa. Mutta mikä tärkeintä, olemme lopettaneet yksityistämisen energia-alalla: öljyn ja sähkön kohdalla.

Tämän uuden energiapolitiikan tavoitteena on tuottaa Meksikossa ne polttoaineet, jotka maa kuluttaa, ja lopettaa niiden maahantuonti. Tätä varten resursseja jaetaan edelleen kuuden olemassa olevan jalostamon nykyaikaistamiseen. Kolmessa vuodessa jalostamoille suunnattu julkinen investointi on ollut 33,58 miljardia pesoa (noin 1,42 miljardia euroa). Kun tulimme hallitukseen, nämä jalostamot olivat hylättyinä ja edellinen hallinto oli alkanut myydä tuotantolaitoksia − kuten vetylaitoksia – tehtaidensa sisäpuolella. Hallintomme alussa jalostamot käsittelivät 511 000 tynnyriä päivässä ja nyt ne jalostavat 706 000 tynnyriä päivässä eli 38 prosenttia enemmän. Koksaamotehtaan rakentamisen uudelleen aloittaminen Tulassa, Hidalgossa, on hyvä uutinen, koska jalostamon tuotantoa laajennetaan 70 000 tynnyrillä polttoainetta päivässä. Ensi vuoden heinäkuussa valmistuu myös uusi Dos Bocasin jalostamo, Paraísossa, Tabascon osavaltiossa, joka pystyy käsittelemään 340 000 tynnyriä päivässä. On syytä muistaa, että 42 vuoden aikana, merkittävästi juuri uusliberaalikauden alusta lähtien, yhtään uutta jalostamoa ei ollut rakennettu maassamme; viimeinen oli Salina Cruz, Oaxacassa, joka aloitti toimintansa vuonna 1979.

Carlos Salinas de Gortarin hallituksen aikana vuonna 1993 uuden jalostamon rakentamisen sijasta päätettiin valtionyhtiö Pemexistä tehdä Shellin kumppani Deer Parkin jalostamossa Houstonissa, Texasissa. Tänä vuonna tehtiin tarjous ulkomaisen öljy-yhtiön omistuksen pois ostamisesta ja operaatio saatiin päätökseen 596 miljoonan dollarin (503, 5 miljoonaa euroa) kustannuksella. Nyt tuo jalostamo on oleva kokonaan Pemexin omistuksessa ja sen bensiinin, dieselin ja muiden polttoaineiden tuotanto, 150 000 tynnyriä päivässä, käytetään maamme kotimarkkinoiden toimituksiin.

Tämä uusi politiikka tarkoittaa sitä, ettei öljyä oteta maaperästä enempää kuin on tarpeen polttoaineiden kysynnän tyydyttämiseksi kotimarkkinoilla. Tällä maltillisella tuotannolla täytämme sitoumuksemme korvata vakituisesti 100 prosenttia todistetuista varannoista ja auttaa siten vähentämään fossiilisten polttoaineiden liiallista käyttöä. Kiteytettynä tulemme toimimaan edelleen vastuullisesti, eikä uusien sukupolvien perintöön kosketa.

Mitä tulee sähköalaan, aiomme edistää sitä, tässä kuussa lähetän kongressille aloitteen perustuslain uudistamisesta, jonka avulla voidaan korjata yksityistämisen aiheuttama vakava vahinko julkiselle sektorille ja kansantaloudelle, sillä tämän alan markkinat avautuivat suosimaan yksityisiä kansallisia ja erityisesti ulkomaisia ​​yrityksiä, antamalla niille tukia, muiden etujen ohella, samalla liittovaltion sähkökomission (CFE) laitokset hylättiin kokonaan. Nyt uudistamme vesivoimalaitoksia vähentääksemme polttoöljyn ja hiilen käyttöä sähköntuotannossa. Vedellä tuotettu energia on puhdasta ja halpaa. Siksi olemme päättäneet vaihtaa vanhat turbiinit nykyaikaisiin laitteisiin, jotta voimme hyödyntää olemassa olevaa infrastruktuuria ja patoaltaiden vettä tuottamaan enemmän sähköä, rakentamatta uusia patoja, aiheuttamatta vahinkoa ja vähentämällä kasvihuonekaasupäästöjä. Lyhyesti sanottuna tavoitteena on, että meillä on riittävästi julkisesti tuotettua sähköä, ettei sähkökatkoja tulisi ja että voidaan välttää tekojen tasolla se, että kotimaiset kuluttajat maksaisivat sähköstä korkeampaa hintaa kuin liikeyritykset ja suuret kaupalliset ketjut.

• • •

Liittovaltion budjetilla, ilman kalliiksi käyviä julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksia, niin kutsuttuja APP-liitoksia tai muita valtionvarainministeriötä vastaan ​​tehtyjä keksintöjä, kuten yksityisen sektorin rahoittamia investointihankkeita, talousarvioon ujutettuja hankkeita, nimeltään pidiregas (espanjankielinen lyhennelmä). Rakennamme teitä, patoja, sairaaloita, yliopistoja, kouluja, vesijohtoja, viemäröintijärjestelmiä, vedenpuhdistuslaitoksia, siltoja, jalostamoja, rautateitä, voimalaitoksia, lentokenttiä, kasarmeja, kirjastoja, puistoja, kauppahalleja, stadioneita, urheilukeskuksia ja muita hankkeita. Toistan: teemme sen ilman julkisia ja yksityisiä liitoksia, ilman koirankonsteja (pidiregas) ja ilman velkaa, täysin julkisen talousarvion turvin.

Felipe Ángelesin lentokentän rakentaminen ja Tehuantepecin kannaksen kokonaisvaltainen kehitysohjelma satamien, junien ja nopean viestintäreitin luomiseksi Aasian maiden ja Yhdysvaltojen itärannikon välillä erottuvat edukseen. Samoin Maya-juna tuo hyvinvointia alueelle, jolla on maan suurin arkeologinen, kulttuurinen ja matkailuun liittyvä varallisuus, ja yksi maailman tärkeimmistä. Pelkästään näiden kolmen suuren hankkeen toteuttamisessa syntyy 143 137 suoraa työpaikkaa ja 277 049 välillistä työpaikkaa.

Toisaalta taloudellinen ja kaupallinen yhdentyminen Yhdysvaltojen ja Kanadan kanssa on käynnissä. Maidemme välinen omavaltaista päätöksentekoa kunnioittava yhteistyösopimus merkitsee tuotantoa, työpaikkoja, parempia palkkoja ja kasvua Amerikan mantereen pohjoisosassa. Tuon sopimuksen täydennyksenä tuotannollisen ja kaupallisen toiminnan tehostamiseksi pohjoisella raja-alueella on hallituksen alusta lähtien otettu käyttöön veropoliittinen tukistrategia, joka sisältää arvonlisäveron ja tuloveron keräämisen puolittamisen, bensiinin ja dieselin hintojen yhdenmukaistamisen naapurimaan rajaosavaltioiden kanssa ja minimipalkan kaksinkertaistamisen. Kaikki tämä on tehty yhdessä laajan kaupunkikehitys- ja asunto-ohjelman kanssa Tijuanan, Mexicalin, Nogalesin, San Luis Río Coloradon, Ciudad Juárezin, Acuñan, Piedras Negrasin, Matamorosin, Nuevo Laredon ja Reynosan kunnissa.

Vaikka tartunnat jatkuvat, sairaalahoitojen ja COVID -kuolemien määrä on vähentynyt huomattavasti. Suurin syy tähän pandemian voimakkuuden vähenemiseen on kansallinen rokotusohjelma, joka on toiminut tehokkaasti ja on saavuttanut kaikki Meksikon asutuskeskukset. Tähän päivään mennessä olemme saaneet hankittua 103 miljoonaa 296 665 annosta Pfizer-, Sinovac-, Sputnik-, AstraZeneca-, Johnson & Johnson-, Cansino- ja Moderna-rokotteita lääkeyhtiöiltä ja ulkomaisilta hallituksilta, jotka ovat osoittaneet teoillaan solidaarisuutensa Meksikoa ja sen kansaa kohtaan. Korostan Kuuban, Argentiinan, Venäjän, Kiinan, Intian ja Yhdysvaltojen tukea.

65 prosenttia väestöstä on rokotettu vähintään yhdellä annoksella ja toistan sitoumukseni siitä, että ensi lokakuussa kaikille yli 18-vuotiaille asukkaille on annettu vähintään yksi annos, jotta saavumme paremmin suojattuna talveen, joka on se kausi, jolloin hengityselinten sairauksia esiintyy useimmiten.

Se, että meillä on vähemmän sairaalahoidossa olevia potilaita ja ennen kaikkea, että kuolleisuus on vähentynyt huomattavasti, eli tartunnan saaneiden joukossa on vähemmän kuolemia, on erittäin tärkeä inhimillinen saavutus, mutta myös mittaluku maan koulutuksellisen, tuottavan ja sosiaalisen toiminnan normalisoitumiselle. Toissa päivänä, maanantaina, uusi lukuvuosi alkoi opettajien, äitien ja isien innokkaalla osallistumisella sekä 11 miljoonan tytön, pojan ja nuoren osallistumisella, jotka palaavat 18 kuukauden jälkeen vastaanottamaan kasvokkain tapahtuvaa opetusta koulussa, joka on heidän toinen kotinsa ja tärkein rinnakkaiselon keskus, jakaakseen kiintymystä ja surua, latautuakseen humanismilla ja solidaarisuudella.

Maaseutu tuottaa ilman rajoituksia; viime vuonna maatalous- ja karjatuotanto kasvoivat kaksi prosenttia, ja sama suuntaus on havaittu vuoden 2021 aikana. Teollisuussektori elpyy selvästi, samoin kuin kauppa, matkailu, ravintola-ala, lentoliikenne ja muut palvelut. Lähes kaikki tämän vuoden ennusteet ovat samaa mieltä siitä, että talous kasvaa noin kuusi prosenttia. Ulkomaiset investoinnit ensimmäisellä vuosipuoliskolla olivat 18,433 miljardia dollaria (noin 15,6 miljardia euroa), 2,6 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana rekisteröidyt ja maan historian parhaat. Emme ole ottaneet lisää julkista velkaa; peso ei ole devalvoitunut kuusivuotisen toimikauden kahden vuoden ja yhdeksän kuukauden aikana, kuten ei ollut tapahtunut kolmeen vuosikymmeneen, ja minimipalkka on noussut reaalisesti 44 prosenttia, mitä ei ollut tapahtunut yli 30 vuoteen.

Kun tulimme hallitukseen, minimipalkka riitti ostamaan 5,8 kiloa tortilloita, ja nyt se mahdollistaa inflaatiosta huolimatta 7,7 kiloa eli melkein kaksi kiloa enemmän. Emme ole korottaneet bensiinin, dieselin ja sähkön hintoja reaalitasolla. Kaasu on noussut hieman inflaation yläpuolella, mutta korjaamme tämän korotuksen pian, teemme niin jo nyt, koska olemme jo aloittaneet Gas Bienestar -kaasusylinterien myynnin oikeudenmukaiseen hintaan.

Siitä lähtien, kun tulimme hallitukseen aina tähän hetkeen mennessä, osakemarkkinoiden indeksi on kasvanut 28 prosenttia, kuten koskaan sen historiassa; vaikka inflaatio on äskettäin noussut, se on jo vakautunut; Meksikon keskuspankin asettamaa lainojen korkoa on alennettu 3,5 prosenttia, ja jos kyseisellä laitoksella oli valuuttavarantoja edellisen hallinnon lopussa 173, 775 miljardia dollaria (tai 146,8 miljardia euroa), nuo varat ovat tällä hetkellä 205, 391 miljardia dollaria (173,4 miljardia euroa), mikä tarkoittaa 18 prosentin lisäystä, kaikkien aikojen korkeinta lukua, yli 30 miljardia dollaria (25,3 miljardia euroa) lisää; ja on myös tyydyttävää ilmoittaa, että pandemian jälkeen on luotu 1 202 691 työpaikkaa ja vain 192 713 puuttuu saadaksemme sosiaaliturvan piiriin (IMSS) takaisin ne työntekijät, jotka olivat järjestelmässä ennen terveyskriisiä ja jotka olivat yhteensä 20 613 000 työntekijää. Se on tavoitteemme, jonka saavutamme seuraavan kahden kuukauden aikana.

Mikä tärkeintä, pandemia ei johtanut kulutuskriisiin; rahalähetysten ja hyvinvointiohjelmien tuen ansiosta, jotka saapuvat ja joita sovelletaan alhaalta ylöspäin väestöpyramidin köyhimmistä sen huippua kohden, on onnistuttu välttämään ruoan ja muiden perustarvikkeiden puute. Ruokatavaraketjujen myynti on kasvanut 34 prosenttia tammikuusta elokuuhun 2021 verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon. Kauppoja ei ole ryöstetty tai ilkivaltaa tai epätoivoa nälän tai ihmisten perustarpeiden laiminlyönnin vuoksi ei ole nähty. Maassamme vallitsee sosiaalinen rauha ja hallinnollinen vakaus.

Pandemiasta lähtien päätimme vahvistaa sosiaalisia tukia laajentamalla ihmisille suunnattua budjettia: pienyrityksille annettiin yli 3 miljoonaa luottoa niin muodollisilla kuin epävirallisillakin aloilla ja päätettiin laajentaa kaupunkien parantamisohjelmaa, joka koostuu talousveden käyttöönottamisesta, viemäröinnistä ja katujen päällystämisessä 77 kunnassa eri osavaltioissa. Koko maassa on myönnetty 111 000 tukea asuntojen rakentamiseen, parantamiseen ja laajentamiseen. Kaikki tämä on tarkoittanut 280 miljardin peson (noin 11,8 miljardin euron) lisäinvestointia. Kaikki tämä yhtyi poikkeukselliseen tosiasiaan: viime aikoina siirtolaistemme panos perheilleen Meksikossa on kasvanut kuin koskaan ennen.

Viime vuonna rahalähetykset nousivat 40,6 miljardiin dollariin (34,3 miljardia euroa) ja tänä vuonna arvioimme tämänhetkisen käyttäytymisen mukaan, että ne ylittävät 48 miljardia dollaria (tai 40,5 miljardia euroa); siis olisivat 18 prosenttia enemmän. Tänään Meksikon keskuspankki on juuri ilmoittanut, että heinäkuun varannot saavuttivat 4,540 miljardia dollaria (noin 3,8 miljardia euroa), mikä on kuukausittainen ennätys: 4,540 miljardia dollaria. Käytän tilaisuutta hyväkseni kerratakseni: rahalähetysten historiallinen ennätys; ulkomaisten investointien historiallinen ennätys; historiallinen ennätys vähimmäispalkan korotuksessa; historiallinen ennätys ilman peson devalvointia; historiallinen ennätys ilman velan kasvua; historiallinen ennätys osakemarkkinaindeksin nousussa; historiallinen ennätys Meksikon keskuspankin varannoissa. Se on kuin sanoisi neljälle tuulelle, puhaltakaa, ylpeilyä. Mutta en ole lopettanut, mitä juuri sanoin, on aika sanoa uusliberalistisille teknokraateille: ”tässä teille, ottakaahan opiksenne”.

Lisään jotain hyvin vakavaa, syvällistä ja perustavaa laatua olevaa: rahalähetyksistä saadut varat yltävät alas asti, maan köyhimmille perheille ja yhteisöille. Puhumme yli kymmenestä miljoonasta keskimäärin 380 dollarin (320 euroa) lähetyksestä per perhe: 7 600 pesoa kuukaudessa. Tämä resurssien leviäminen yhdessä toisen vastaavan summan kanssa, joka myönnetään julkisesta talousarviosta erilaisiin hyvinvointiohjelmiin, on kriisinhallintastrategiamme ydin. Toisin sanoen tällä nopealla ja suoralla resurssien jakamisella perheille ihmisten ostovoima tai kulutus on vahvistunut ja tällä tavalla on ollut mahdollista aktivoida talous pian uudelleen.

Pidämme turvallisuusneuvoston kokouksia päivittäin maanantaista perjantaihin aamukuudesta lähtien Kansallispalatsissa, täällä Kansallispalatsissa. Tuo neuvosto koostuu sisäministeriöstä, puolustusvoimien ministeriöstä, merivoimien ministeriöstä ja julkisesta turvallisuudesta ja kansalaisten suojelusta vastaavasta ministeriöstä, joka huolehtii tämän kabinetin koordinoinnista. Näissä päivittäisissä kokouksissa saamme raportteja eri puolilta maata näistä kysymyksistä ja näin tehdään päätöksiä, joiden avulla voimme kohdata erinäiset rikokset ja taata rauhan.

Tämän jokapäiväisen yhteisen työn tulokset ovat seuraavanlaisia: aikana, jolloin olemme olleet hallituksessa, polttoaineiden varastaminen, niin sanottu huachicol, väheni 95 prosenttia; murhat, 0,5 prosenttia; ajoneuvojen varastaminen, 28 prosenttia; kidnappaukset, 18 prosenttia; ja siten on tapahtunut lähes kaikissa yhteisen ja liittovaltion lainkäyttövallan rikoksissa. Yhteenvetona voidaan todeta, että niistä 11 rikoksesta, joilla katsotaan olevan suurin vaikutus, vain kolme on osoittanut noususuuntaa: naismurhat, jotka kasvoivat 13 prosenttia ja joita, toistan, ei mahdollisesti luokiteltu aiemmin sellaisiksi rikoksiksi kuin nyt; kiristys, joka kasvoi 28 prosenttia; ja varkaudet yksilökohtaisessa julkisessa liikenteessä [taksit, kuljetuspalvelut], mitkä kasvoivat 12 prosenttia. Tämän vuoden 27. päivänä heinäkuuta tilastokeskus INEGI julkaisi vuonna 2020 rekisteröidyt murhatiedot, jotka, kuten vuonna 2019, havainnollistavat, että tämän rikoksen noususuunta on jo pysähdytetty ja siinä on saavutettu jopa pieni supistuminen.

Sen sijaan, että hankkisimme luottokirjoja maan velkaannuttamiseksi, kuten oli tuo uusliberalistinen käytäntö kriisiaikoina, päätimme tehostaa korruption torjuntaa. Ensimmäisestä hallitusvuodesta lähtien onnistuimme muun muassa poistamaan suurten veronmaksajien verojen anteeksi antamisen, vaikutusvallastaan hyötyneiden verohelpotukset, ja perustuslaissa säädettiin korruption luokittelemisesta vakavaksi rikokseksi – sitähän se ei ollut – ilman syytetyille annettavaa mahdollisuutta päästä vapaaksi takuita vastaan.

Nyt parannamme veronkantokykyämme verottamalla suuria kansallisia ja ulkomaisia yrityksiä, ​​jotka pyrkivät välttämään maksujaan valtiolle − mikä on sama asia kuin lain rikkominen − ja nauttimaan rankaisemattomuudesta. Nykyään valtionkassaa vahvistetaan siinä määrin kuin se pystyy estämään veropetokset. Yksi tosiasia: COVID-19-pandemian aiheuttamasta kriisistä huolimatta, liittovaltion hallituksen tuloja oli kertynyt eiliseen mennessä kaksi biljoonaa 438 557 miljoonaa pesoa (tai noin 102,9 miljardia euroa), eli ne olivat reaalitasolla 2,6 prosenttia suuremmat kuin viime vuoden vastaavana aikana ja 0,8 prosenttia enemmän kuin tämän vuoden liittovaltion tuloarviossa ennakoitiin.

Minun on eettisyyden ja rehellisyyden nimissä kerrottava, että kahden viimeisen kuusivuotiskauden aikana suuret veronmaksajat hyötyivät 366,174 miljardin peson (noin 15,5 miljardin euron) verovähennyksistä ja että vain 58 näistä suurista veronmaksajista, suurista liike- ja rahoituslaitoksista, ainoastaan 58, jätti maksamatta kahden edellisen presidenttikauden aikana 189, 018 miljardia pesoa (tai 7,98 miljardia euroa).

Nyt sitä vastoin ei ole olemassa loukkaavia etuoikeuksia verojen anteeksi antamisessa, keräämme erääntyneitä velkoja eikä veropetoksia suvaita. Tämä on mahdollista, kun toimitaan rehellisesti ja kunniallisesti, kun on moraalista ja poliittista valtaa tehdä niin. Paras osoitus tämän strategian eduista, sen, joka koostuu rehdistä toiminnasta, näkyy selvästi, kun vertaillaan armeijan insinöörien rakennuttaman ”Kenraali Felipe Ángelesin” Santa Lucían siviililentokentän kustannuksia, laatua ja käytettyä aikaa epäonnistuneen Texcocon lentokenttähankkeen rakennustöihin. Rakennustöiden, jotka peruttiin kansan päätöksellä, arvioidut kustannukset, huomioimatta muita tappioita, olivat yli 300 miljardia pesoa (tai lähes 12,7 miljardia euroa). Sitä vastoin ”Kenraali Felipe Ángelesin” kansainvälinen lentokenttä rakennetaan alle 80 miljardilla pesolla (vajaalla 3,4 miljardilla eurolla); ja jopa lisäämällä mukaan nuo 100 miljardia (4,2 miljardia euroa), jotka maksettiin hyvityksinä toisen projektin perumisen kustannuksista yrityksille, joilla oli sopimuksia Texcoco-hankkeessa, saamme tehtyä likimain 120 miljardin peson (tai melkein 5,1 miljardin euron) säästön.

Kaiken kukkuraksi, mikä on myös erittäin tärkeää, tulemme avaamaan uuden lentokentän terminaalin ennen kuin Texcocoon suunnitellussa lentokenttähankkeessa olisi tehty. ”Kenraali Felipe Ángelesin” lentokenttä aloittaa toimintansa ensi vuoden maaliskuun 21. päivänä, kun taas Texcocon lentokentän oli määrä alkaa operoimaan vuonna 2025, siis jos budjetissa olisi pysytty ja arvioitu rakennusaika olisi riittänyt. Joka tapauksessa on todistettavissa, että korruption ja rankaisemattomuuden kitkeminen auttaa vapauttamaan varoja maan hyvinvointiin ja kehitykseen. Tämä on se kaava, älä salli korruptiota, hallitse turhuuksista tai ylellisyyksistä säästäen äläkä salli lakien noudattamatta jättämistä: Meksikon julkisen elämän moralisoiminen.

• • •

Vaikka presidentin pitämä 56 minuutin puhe oli täynnä tiukkaa asiaa, sujui sen esittäminen hyvässä hengessä, saipa López Obrador koronaviruksen ennaltaehkäisemisen vuoksi pieneksi rajatulta kuulijakunnaltaan useat raikuvat aplodit.

Samaan aikaan kun aloitimme korruption torjunnan, korostan, otimme käyttöön tasavaltalaisen säästöpolitiikan [1800-luvun reformiliikkeen ja presidentti Benito Juárezin sanastoa käyttäen]. Kahdessa vuodessa ja yhdeksässä kuukaudessa olemme säästäneet biljoonaan ja 400 miljardia pesoa (melkein 59,1 miljardia euroa) ostoissa ja sopimuksissa, vähentäen minimiin polttoaineen varastamisen − niin sanotun huachicolin − ja vähentämällä jyrkästi veropetoksia ja muita haitallisia huonoja käytäntöjä, jotka olivat yleisiä vanhan hallinnon alaisessa valtiovarainministeriössä. Tarpeettomasta säästäminen, rahastosäätiöiden, ryöväyshenkisten sopimusten ja huomaamatta sekä epärehellisesti vähemmistöjen hyväksi hallittujen varojen, niiden peruuttaminen, niistä luopuminen, ovat myös antaneet meille mahdollisuuden vapauttaa enemmän budjettivaroja kansan hyväksi.

Tällä mallilla korruption tukahduttamiseksi ja hallinnon järjestämiseksi ilman ylellisyyttä tai turhanpäiväisyyksiä olemme pystyneet täyttämään lupauksemme olla velkaannuttamatta maata, korottamatta veroja, nostamatta polttoaineiden hintoja, ja mikä tärkeintä, tämä uusi moraaliseen oikeudenmukaisuuteen pohjautuva talouspolitiikka on mahdollistanut meille sosiaalisten ohjelmien rahoittamisen kansamme, erityisesti köyhimpien ja syrjäytyneimpien, hyvinvoinnin hyväksi.

Yleinen vanhusten eläke [kansaneläke] on jo todellisuutta, ja sitä tullaan korottamaan, tammikuuhun 2024 mennessä kaikki vanhukset saavat kaksinkertaisena sen tukisumman kuin he saavat nykyisin. Tammikuuhun 2024 mennessä kaikin puolin kunnioitettavalla vanhusten pariskunnalla on oleva käytössään tarpeeksi tuloja ruokailuunsa, me kaikki tulemme tuntemaan itsemme hyvin ylpeiksi, hyvin veljellisiksi, hyvin inhimillisiksi. Tulemme myös tukemaan yhä edelleen vammaisia ​​lapsia varhaiseläkkeillä, apurahoja aiotaan jakaa niin ikään köyhien perheiden opiskelijoille ja sairaanhoitoa sekä lääkkeitä tullaan toimittamaan, tai paremminkin sanottuna niitä tullaan toimittamaan yhä edelleen ilmaiseksi. Ne ovat ohjelmia, jotka, sivumennen todeten, on jo nostettu perustuslailliseen asemaan ja jotka on asetettu pakollisiksi noudatettaviksi oikeuksiksi kaikille hallituksessa oleville toimijoille.

Näiden alusta alkaen toteutettujen toimien lisäksi maaseutu on huomioitu; tuottajia ja kalastajia avustetaan suoraan taloudellisilla resursseilla; takuuhinnat luotiin; hedelmiä ja puutavaraa kasvavia puita ollaan istuttamassa miljoonalle hehtaarille, ja niitä hoitaa 420 000 kylväjää, jotka saavat palkkansa tiluksiensa viljelystä olivatpa he pientilallisia tai yhteisöllisten maiden jäseniä. Kaikille Guerreron osavaltion tuottajille toimitetaan lannoitteita, heihin kuuluu yhteensä 340 460 ihmistä, ja lisäksi toiset 62 536 Pueblasta, Tlaxcalasta ja Morelosista. Aiomme laajentaa tätä ilmaista lannoiteohjelmaa ensi vuonna muihin osavaltioihin. 1 800 000 nuorta on työskennellyt oppisopimuskoulutuksessa, josta he ovat saaneet vähimmäispalkan Nuoret tulevaisuutta rakentamassa (Jóvenes Construyendo el Futuro) -ohjelmassa. Emme ole lopettaneet maksamasta lääkäreille, sairaanhoitajille, sotilaille, meriväelle ja muille julkisten alojen työntekijöille. Väärin perustein koulutusuudistukseksi kutsuttu reformi peruutettiin. 56 000 koulujen toimikuntaa, jotka koostuvat opettajista, oppilaista ja perheiden äideistä ja isistä, saavat jo suoraan käyttöönsä koulujen ylläpitoon käytettävät rahavaransa.

Peruskoulun ja toisen asteen oppikirjoista ei ole ollut pulaa, parannetaanpa niiden sisältöjäkin. 140 julkista yliopistoa on valmistunut tai rakenteilla. Olemme lisänneet jatko-opintojen ja tutkijoiden apurahoja 9 370:llä yhteensä 125 816:een, ja äskettäin niiden lääkäreiden määrä, jotka saavat apurahan opiskellakseen jotakin erikoisalaa maan sisä- tai ulkopuolella, kaksinkertaistui. 85 988 haja-asutusalueen yhteisöllä on jo internetyhteys, ensi vuonna niitä tulee olemaan 122 000 ja vuonna 2023 yhteysverkko kattaa koko kansallisen alueen. Hyvinvointipankki (Banco del Bienestar) jatkaa laajentumistaan, sillä tähän mennessä on rakennettu 1 064 konttoria, 368 on vielä rakenteilla ja seuraavien kahden vuoden aikana sen verkosto yltää myös maan vähiten kommunikoiduille alueille kaikkiaan 2 700 uuden pankkikonttorin myötä. Kulttuurin edistämisen toimialalla olemme julkaisseet 79 suurten kirjailijoiden teosta, 4 380 000 kappaletta ilmaiseksi tai vaatimattomaan hintaan; kokoelma ”21 vuodelle 21” (21 para el 21) sisältyy itsenäisen Meksikon juhlavuoden ohjelmaan. Chapultepecin keskuspuiston ja Texcoco-järven kulttuurillisia ja ekologisia puistoalueita rakennetaan parhaillaan.

Näiden kahden vuoden ja yhdeksän kuukauden hallituskauden aikana olemme tehneet ratkaisevan laatuisia päätöksiä ja olemme työskennelleet intensiivisesti kansan parhaaksi. Esimerkiksi sadasta lupauksesta, jotka tein Zócalon torilla 1. joulukuuta 2018 virkaan astuessani, olemme täyttäneet valtaosan, 98 sadasta sitoumuksesta, meillä on kesken enää vain kaksi: liittohallituksen hajauttaminen ja koko totuuden löytäminen Ayotzinapan nuorten katoamisesta, ja niissä me edistymme.

Mutta olemme myös tehneet monia muita asioita, jotka eivät sisälly kyseiseen sitoumusluetteloon. Esimerkiksi, saimme valmiiksi Guadalajaran esikaupunkialueiden junan ja jatkoimme Tolucasta Ciudad de Méxicoon kulkevan pikajunan rakentamista; kunnostimme Tuxtla Gutiérrezin, Chetumalin ja pääkaupungin lentokentät; olemme investoineet 34 miljardia pesoa (tai reilut 1,43 miljardia euroa) maan 40 000 kilometrin pääväyläverkoston ylläpitoon; tämän vuoden tammikuusta lähtien samaa verotuksellista tukipolitiikkaa, jonka aloitimme vuonna 2019 pohjoisella rajalla, on sovellettu etelärajalla; Chetumalista on tullut jälleen verovapaa kauppa-alue; Kansallinen vesikomissio (Conagua), Liittovaltion tie- ja siltahallinto (Capufe), Kansallinen siirtolaisinstituutti (INM) ja Veropalveluhallinto (SAT) sekä tullit ollaan puhdistamassa korruptiosta; kansalliskaarti (Guardía Nacional) luotiin, 189 kasarmia on rakennettu ja kansalliskaartissa on jo 100 000 jäsentä Meksikon kansan suojelemiseksi.

María-saaret lakkasivat olemasta rangaistuslaitos, niistä tuli ympäristö- ja kulttuurikasvatuksen keskus ”Veden muurit (Muros de Agua) − José Revueltas”. Emme ole myöntäneet yhtään kaivoslupaa; kansallinen ohjelma väkivallan vuoksi kadonneiden henkilöiden etsimiseksi ja paikantamiseksi toteutettiin; kaikille väärin syin koulutusuudistukseksi nimitetyn lain nojalla erotetuille opettajille palautettiin menetetyt työpaikat, ja uusliberaalista korruptiosta tai valtiorikoksista kärsineille henkilöille tai perheenjäsenille korvataan aiheutettuja vahinkoja, kuten Hermosillon ABC-päiväkodin tapaus Sonorassa ja Pasta de Conchos -kaivos Coahuilassa. Toimittajien suojeluohjelma jatkuu; luotiin instituutti, joka antaa takaisin kansalle siltä varastetun omaisuuden; takavarikoitujen tavaroiden toimitus köyhien yhteisöjen hyväksi alkoi; tulvista ja muista luonnonilmiöistä kärsiviä autetaan sekä Meksikossa että ulkomailla. Eiliseen mennessä olimme pitäneet 685 lehdistötilaisuutta maanantaista perjantaihin aamuisin kello 7 – 9. Olen vieraillut presidenttinä maan kaikissa osavaltioissa; joissakin − vähintään − neljä kertaa ja toisissa jopa 28 kertaa.

Uusi kauppasopimus Yhdysvaltojen ja Kanadan kanssa tuli voimaan. Uusi työlaki hyväksyttiin takaamaan suora äänioikeus ja ammattiliittojen demokratisoituminen. Yritysten liikevoittojen lakisääteistä jakoa työntekijöilleen lisättiin tosiallisesti, väärinkäytöksiä aiheuttanut työntekijöiden alihankinta lopetettiin ja eläkesäästörahastojen hallintokustannukset vähenivät. 400 000 koulutusalan työntekijää on vakinaistettu. Ne budjettivarat ja rahoitusosuudet, jotka lain mukaan kuuluvat osavaltioille ja kunnille, on toimitettu ajoissa. Lainsäädäntö- ja tuomiovallan sekä tasavallan syyttäjänviraston (FGR) riippumattomuus ovat todellisuutta; rikoksia ei tekaista eikä vastustajia vainota tai vakoilla; poliittiset sortotoimet ovat lakanneet olemasta ja julkisen vallan harjoittama painostus tiedotusvälineisiin niiden toimitukselliseen sisältöön vaikuttamiseksi on ohi. Ruoasta, raaka-aineista tai polttoaineista ei ole pulaa; rahoitusjärjestelmä toimii normaalisti. Työntekijöiden lakkoja on ollut vain 20; mielenosoitukset ovat vähentyneet vähimmäistasolle. Työntekijöiden kansallisen asuntorahastoinstituutin (Infonavit) ja Valtion työntekijöiden sosiaaliturva- ja palveluinstituutin asuntorahaston (Fovissste) tarjoamat luottovarat toimitetaan suoraan edunsaajille, eikä näiden organisaatioiden kanssa solmituista veloista tai epäoikeudenmukaisista syistä seuraa enää häätöjä. Tarjosimme turvapaikkaa entiselle presidentille Evo Moralesille ja hänen yhteistyökumppaneilleen. Meillä ei ole ristiriitoja minkään maailman hallituksen kanssa; maahanmuuttajien ihmisoikeuksia ei ole loukattu.

Muutama päivä sitten tapahtunut poikkeuksellinen tapaus, jossa kaksi maahanmuuttoviranomaista potkivat yhtä Haitin kansalaista, siihen puututtiin samana päivänä, nuo kaksi virkamiestä erotettiin ja he ovat sisäisen valvontaelimen käytettävissä. Hallituksessamme ei tulla sortamaan ketään, sen on käytävä selväksi. Kansainvälisten järjestöjen on sallittu tulla seuraamaan ihmisoikeuksien noudattamista maassamme.

Näiden 33 kuukauden aikana on ollut vain yksi suuri sähkökatkos eikä yhtään vesikriisiä ole ollut. Polttoainevarkauksien torjunnasta aiheutunut bensiinipula ratkaistiin ja 612 maanpuolustusministeriön hallinnoimaa säiliöautoa hankittiin. Siitä kuka on kukin polttoaineiden hintojen suhteen, tiedotetaan pysyvästi; käynnissä on kaksi tiedotuskampanjaa, joilla pyritään välttämään huumeiden tai roskaruuan kulutusta. Tulvia ehkäisevä tunnelijärjestelmä (Emisor Oriente) vihittiin käyttöön Meksikon laaksossa. Maamme valittiin lähes yksimielisesti YK:n turvallisuusneuvostoon (UNSC), ja ensi marraskuussa tulemme saamaan kyseisen elimen puheenjohtajuuden. Samoin tuossa organisaatiossa esittämämme päätöslauselma hyväksyttiin takaamaan tasapuolisuus lääkkeiden ja rokotteiden kaupassa. Internetin, radion ja television välityksellä toimiva koulutusjärjestelmä perustettiin. Meksikossa ja ulkomailla järjestettiin 1 530 taiteellista ja arkeologista näyttelyä.

Vuosittain on juhlittu kansalaistapahtumia eli itsenäisyyssodan alkamisen huutoa (el Grito) ja itsenäisyyspäivän paraatia, jotka toteutetaan nyt syyskuussa, isänmaan kuukauden aikana. Myös Meksikon vallankumouksen alkamisen muistojuhlia on vietetty. 925 huipputason urheilijaa ja valmentajaa on saanut suoraan tukea valmistautumiseensa 500 miljoonan peson (tai 21,1 miljoonan euron) yhteissummalla. Tokion 2020 olympialaisissa meksikolaiset urheilijat kilpailivat ammattitaidolla ja arvokkaasti, he saivat neljä pronssia. Paralympialaisiin osallistuvat urheilijat ovat kansallisen ylpeyden aihe, he ovat tähän mennessä saavuttaneet viisi kultamitalia, yhden hopean ja kahdeksan pronssia [3.9. mennessä Meksikon vammaisurheilijat olivat saavuttaneet jo seitsemän kultamitalia, kaksi hopeaa ja 12 pronssia; Meksiko sai vielä yhden pronssin, joten lopulta sen saldoksi tuli yhteensä 22 mitalia. Tässä kuussa, kun he palaavat, heille ja koko valtuuskunnalle, joka edusti Meksikoa Tokion olympialaisissa, kaikille heille tullaan antamaan taloudellisia kannustimia, mukaan lukien heidän valmentajansa.

Vaihtoehtoisena ja täydentävänä indikaattorina bruttokansantuotteelle (BKT) kehitetään hyvinvointi-indeksiä (Índice de Bienestar); Terveellisen veden La Lagunan alueella Coahuilan ja Durangon osavaltioissa takaava hanke on toteuttamisvaiheessa; liittovaltion suojelupalvelua (SPF) on vahvistettu turvaamaan liittovaltion julkishallinnon ministeriöt ja virastot; Tulumin, Quintana Roon osavaltion, uuden lentokentän rakennusprojekti on aloitettu.

Uusia kouluja luodaan urheilijoiden ja liikunnanopettajien kouluttamiseksi; elintarvikkeissa käytetään uutta varoitusmerkintää roskaruoan kulutuksen välttämiseksi; uusi ”terveen elämän” (Vida Saludable) oppiaine sisällytettiin julkiseen koulutukseen ja perustettiin komissio, jolla edistetään Sonoran osavaltion yaqui-kansan oikeudenmukaisuussuunnitelmaa, muiden tekojen ohella.

Tärkeintä on kuitenkin se, että muutoksen perusta on jo valettu: vain kahden vuoden ja yhdeksän kuukauden presidentin toimikauden jälkeen voin vakuuttaa, että olemme jo saavuttaneet tämän tavoitteen. Toistan, olemme luoneet perustan Meksikon muuttumiselle: nyt perustuslakia kunnioitetaan, laillisuus ja demokratia ovat olemassa, vapaudet ja oikeus eri mieltä on taattu, täysi avoimuus vallitsee ja ihmisillä on oikeus tietoon, ketään ei sensuroida, ihmisoikeuksia ei loukata, hallitus ei tukahduta kansaa eikä liittovaltio järjestä vaalipetoksia, julkinen valta ei edusta enää vähemmistöä, kuten se oli ennen, vaan se edustaa pikemminkin kaikkia meksikolaisia ​​kaikista luokista, kulttuureista ja uskomuksista. Hallinto tinkii turhasta tuhlailusta ja hallitsee moraalisen esimerkin voimalla, korruptiota ei suvaita eikä rankaisemattomuutta sallita, enää ei käytännössä ole olemassa poliittista suojaa tai etuoikeuksia, luontoa suojellaan, sukupuolten tasa-arvoa tuetaan, syrjintä, rasismi ja klassismi jätetään omaan arvoonsa, moraalisia, kulttuurisia ja hengellisiä arvoja vahvistetaan, Meksikon kulttuurillisesta ja historiallisesta perinnöstä pidetään huolta ja sitä edistetään.

On ylpeyden tunnusmerkki, että huolimatta pandemian aiheuttamasta terveys- ja talouskriisistä kaikkine meille koituneine kärsimyksineen, emme lopettaneet työtämme Meksikon julkisen elämän neljännen muutoksen (Cuarta Transformación) toteuttamiseksi. On selvää, että jos olemmekin edistyneet ja kestäneet vastoinkäymiset, se johtuu ennen kaikkea siitä, että päätimme käydä käsiksi korruption ruttoon, joka on aiheuttanut niin kovin paljon vahinkoa Meksikolle ja sen kansalle.

Kansa on aina tiennyt tämän, mutta nyt se ymmärretään paremmin ja käsitetään todellisuudeksi, koska tuo aiemmin varastettu raha saavuttaa nyt maamme köyhimmät väestönosat, se yltää unohdetuille ja syrjäytyneille kansankerroksillemme asti. Voin vahvistaa tässä suhteessa, että 70 prosenttia Meksikon kotitalouksista on mukana ainakin yhdessä hyvinvointiohjelmassa tai hyötyy jollakin tavalla kansallisesta talousarviosta ja että loput 30 prosenttia meksikolaisista, joilla on paremmat taloudelliset olosuhteet ja työolot, eivät ole jääneet huomioimatta. He saavat paremmat puitteet jatkaa edistymistä ja elää rauhassa ilman pelkoa tai turvattomuutta, ja he voivat tuntea tuon suuren tyydytyksen, jonka jokainen hyväntahtoinen ihminen, jolla on hyvät tunteet, saa omakseen tekemällä todeksi lähimmäisenrakkauden ja muiden samankaltaisten palvelemisen perusperiaatteen.

Tänä vuonna 2021 juhlimme pääkaupunkimme México-Tenochtitlanin perustamisesta kulunutta 700 vuotta. Muistamme myös Tenochtitlanin kaatumisen, 500 vuotta sitten, Espanjan valloitussodan seurauksena, niin ikään muistamme itsenäisyytemme 200-vuotispäivää, riippumattomuutta, joka saavutettiin virallisesti 27. syyskuuta 1821. Meille historia, kuten roomalainen Cicero sen sanoisi, on elämän opettaja. Suurilta sivilisaatioiltamme perityt kulttuurit ovat aina olleet pelastuksemme, nämä kulttuurit ovat aina pelastaneet meidät: ne ovat pelastaneet meidät hyökkäyksiltä, ​​hirmumyrskyiltä, ​​maanjäristyksiltä, ​​tulvilta, tulipaloilta, kuivuudelta, epidemioilta, huonoilta hallituksilta, ryöstelyltä ja muilta onnettomuuksilta. Siksi meidän ei pidä unohtaa menneisyyttämme eikä 500 vuotta sitten tapahtuneella valloitusretkellä alkanutta menneisyyttä, eikä varsinkaan sitä menneisyyttä, joka liittyy espanjalaisia edeltävään prehispaaniseen Meksikoon, täynnä kulttuuria ja suuria sivilisaatioita: heidän opetuksensa ovat perusta sille, miten voimme tänään rakentaa kaiken yhdessä, alhaalta käsin, tehdä tulevaisuudesta paremman.

Hyvät ystävät:

Kaikki johtamani hallituksen saavuttama on tulosta monien virkamiesten, hyvin monien virkamiesten työstä, haluaisin nähdä heidät edessäni kiittääkseni heitä sitoutumisestaan ja omistautumisestaan, nuo rehelliset ja uskolliset viranomaiset, kansamme ongelmien ratkaisijat.

Arvostan teidän tukeanne, naiset ja miehet, jotka ovat hallituksen jäseniä, lojaaleja ja solidaarisia sekä veljellisiä naisia ​​ja miehiä. Mutta ennen kaikkea kiitollisuuteni kuuluu ihmisille, kansalle, tavanomaisille ihmisille, heidän tuestaan ​​ja luottamuksestaan. Minulle on hyvin selvää, että meidän tulee palvella kaikkia kunnioittaen, lakkaamatta auttamasta yhtään ketään; mutta etusija on annettava yhä jatkossakin köyhimmille ja eniten tarvitseville. Näin ollen meidän on edelleen sovellettava kriteeriä, jonka mukaan ”kaikkien hyväksi, köyhät tulevat ensin”.

Kuten kirjoitin uuden kirjani johdannossa, sen nimi on nimenomaan ”Matkan puolivälissä” (A la mitad del camino), tällä kaudella tähän mennessä saavutettu on niin tärkeää, jotta voisin jopa erota hetimmiten presidentin virasta tuntematta pahaa omantuntoa, minkä puhtaus on tärkein asia elämässäni.

Korostan, että paljon on tehty, ja ihmisten ja kansakunnan hyväksi tehtyjen päätösten tai tekojen kääntäminen olisi hyvin vaikeaa. Miten konservatiivit voisivat esimerkiksi ottaa eläkkeet pois iäkkäiltä aikuisilta, miten köyhien opiskelijoiden apurahat voitaisiin poistaa, kuinka voitaisiin palata ylelliseen, huikentelevaan hallintoon, kuinka voitaisiin palauttaa verojen anteeksiantamisen käytäntö suurille talous- tai rahoitusyrityksille, kuinka taantua julkisen omaisuuden petomaiseen yksityistämiseen, miten he saisivat maassamme korruption taas kukoksi tunkiolle. Niin tai näin paluu menneeseen ei olisi mitenkään helppoa.

Meillä menee hyvin ja olen varma, että ihmiset äänestävät ensi vuoden maaliskuun lopussa, jotta jatkaisin perustuslaillista kauttani syyskuun 2024 loppuun. Tietysti tämä ei ole ainoa ehto, joka minun on täytettävä tehtäväni suorittamiseksi: luonnolla, tieteellä ja Luojalla on myös sanansa sanottavana, emme voi olla ylimielisiä. Mutta jos olen onnekas ja pääsen maaliin, luulen meidän saattavan muutostyön päätökseen emmekä jätä mitään tekemättä. Kun aikanaan annan presidentin kunnianauhan eteenpäin, tulen vain sanomaan näin neljälle tuulelle: Tehtävä suoritettu! Menen Palenquehen, jätän sydämeni teille.

Paljon kiitoksia.

Kansallispalatsi, 1. syyskuuta 2021

+++++

Planeta-kustantamon julkaisema 238-sivuinen ”Matkan puolivälissä” on presidentti López Obradorin sarjassaan 19. kirja ja jo toinen hallituskauden aikana tehty julkaisu, sillä ”Moraalista taloutta kohden” (Hacia una economía moral) ilmestyi loppuvuodesta 2019. Uuden julkaisun kuvauksessa todetaan: ”Tämä kirja on todistajan lausunto siitä, mitä tähän mennessä on saavutettu, keskeneräisistä haasteista ja siitä, millaiseksi kuvittelen maan vuonna 2024.”

Koko puheen voi katsoa presidentin YouTube-kanavalta.

Lähde: Andrés Manuel López Obradorin virallinen sivusto.

Käännös- ja toimitustyö: valtiotieteiden tohtori Sami Tapio Tenoch Laaksonen