Avainsanaan ‘Kansanvalta’ liitetyt artikkelit

Meksikon vasemmistoryhmät eli hallituspuolue Morena ja sen liittolaiset vihreät (PVEM) ja marxilainen Työn puolue (PT) puolustivat kunniakkaasti paikkaansa maan johdossa. Hallitusryhmä saa itselleen enemmistön Meksikon kongressin alahuoneesta myös seuraaviksi kolmeksi vuodeksi. Lähde: Mario Delgado.

Jopa brittilehti The Economist oli huolestunut Meksikon demokratiasta. Sen tekemisissä tulkinnoissa kansa erehtyi äänestyspäätöksissään vuonna 2018 ja nyt tuo ulkomainen media kehotti toisen maan kansalaisia korjaamaan tilanteen äänestämällä oppositiovoimia. Meksikon sisällä käytiin samankaltainen raju kaksikuukautinen kampanja, jonka aikana oikeisto pyrki kaikin mahdollisin tavoin väheksymään ja kiistämään hallituksen saavutukset sekä esittämään sen historian huonoimmaksi ja vaarallisimmaksi hallitukseksi. Paikallisten pelisääntöjen mukaisesti presidenttiä ei saanut suoraan mainita vaalimainonnassa eikä hallitus saanut kampanjoida saavutuksillaan kuin hyvin yleisellä tasolla. Opposition tunnuslause vaaleissa oli ottaa hallitukselta pois kongressin enemmistö. Tavoitetta tuettiin uhkauksella: jos emme ota presidentiltä pois kongressia, hän ottaa meiltä pois koko Meksikon. Valtaa pitävä vasemmisto kuitenkin nautti vaaliuurnilla yhä kansalaisten enemmistön tuesta.

Hallituspuolueille torjuntavoitto kongressivaaleissa

Meksikon 300 vaalialueesta (distritos electorales) hallituspuolue Morena voitti 64 ja liittolaisineen Juntos Hacemos Historia 186. Oikeisto-opposition vaaliliitto Va por México PAN−PRI−PRD voitti 63 ja PAN yksin 33 ja PRI 11, kaikkiaan 107. Lopuilla seitsemällä alueella voiton vei Movimiento Ciudadano (MC). Ensiksi mainittu vaaliliitto yhdisti voimansa 183:lla ja toiseksi mainittu 219 vaalialueella.

Kongressin alahuoneen paikoista 300 jaetaan suoralla enemmistövaalilla ja loput 200 paikkaa puolueiden saaman suhteellisen ääniosuuden mukaisesti. Vuoden 2018 vaaleissa Morena sai 256 paikkaa ja sen liittolaiset Partido del Trabajo (PT) 46 ja Partido de Encuentro Social (PES), nykyisin Partido de Encuentro Solidario 21 ja Partido Verde Ecologista de México (PVEM) 11. Niillä oli siis hallussaan perustuslain muuttamiseen vaadittava kahden kolmasosan enemmistö 334 paikan turvin, vaikka varsinaisesti vuoden 2018 vaaleissa se saavutti 308 edustajaa.

Oppositiopuolueilla Partido de Acción Nacional (PAN) oli 77 ja Partido Revolucionario Institucional (PRI) 48 ja Partido de Revolución Democrática (PRD) 12 paikkaa. Yhteensä niiden hallussa oli 137 edustajaa, vaikka käytännössä niitä tuki myös MC 25 paikallaan. Neljällä edustajalla ei ollut puoluetta. Meksikon kongressin alahuoneessa oli kaikkiaan kahdeksan puoluetta kolmevuotiskaudella 2018−2021.

Nyt käydyissä kongressivaaleissa Morenan arvioidaan saavan lähes 40 prosentin (39,6 %) kannatuksellaan 190−203 paikkaa, kun sen liittolaiset PT ja PVEM saisivat kummatkin 35−41 ja 40−48 paikkaa tai 16,4 prosenttia annetuista äänistä. Vihreä puolue (PVEM) onkin 8,6 prosentin ääniosuudellaan kiistatta vaalien suurin voittaja, koska se ylsi lähes viisinkertaistamaan paikkamääränsä. Morena sen sijaan menettää 53−66 paikkaa, mutta säilyy parlamentin selkeänä ykköspuolueena. Kolmen puolueen koalition paikkamäärä on 265−292, joten sen yhteinen edustajien määrä laskee vaalipiirien suhteellisista äänimääristä riippuen 42−69. Todennäköisesti vasemmistopuolueiden yhteisrintama saa itselleen ainakin noin 280 paikkaa.

PAN (22,8 %) kasvattaa paikkamääräänsä 29−40 paikalla akselille 106−117 ja PRI (14 %) 15−27 paikalla saaden 63−75 paikkaa ja PRD (2,6%)  säilyttää kannatuksensa tai saa jopa yhdeksän paikkaa lisää. Näillä vanhoilla puolueilla on jatkossa 181−213 edustajaa maan kongressin alahuoneessa. Koska ne saavat todennäköisesti noin 200 paikkaa, niiden kannatus kasvaa suunnilleen 60 edustajalla. Niiden todellinen painoarvo on kuitenkin Movimiento Ciudadanon(4,6 %) 20−27 paikan verran kokoaan suurempi. Hallituksen ja opposition välinen paikkajako siis asettuu ensiksi mainitun eduksi 280−220. Oppositio vahvisti asemiaan, mutta jäi kauaksi siitä enemmistöstä, mikä antaisi sille enemmistön kongressista ja sitä kautta mahdollisuuden valtion budjettiesitysten muokkaamiseen.

PES saanee 0−6 edustajaa, mutta jäänee ilman puoluerekisteriä. Myös uudet puolueet Redes Sociales Progresistas (RSP) ja Fuerza por México (FXM) pyyhkiytyvät pois puoluekartalta nollalla edustajallaan. Näin varsinaisen eduskuntaryhmän voisi muodostaa vain seitsemän puoluetta, joista kolmea voi pitää liberaaleina ja vasemmistolaisina, neljää taas konservatiivisina ja oikeistolaisina.

Vasemmistolainen vaaliliitto Juntos Hacemos Historia (Morena − PVEM − PT) kamppaili kongressin alahuoneen (Cámara de Diputados) vallasta oikeistolaista vaaliliittoa Va por México (PAN − PRI − PRD) vastaan. Meksikon parlamenttiin valitaan 300 edustajaa suoralla enemmistöllä ja 200 edustajaa puolueiden saaman suhteellisen äänimäärän perusteella.

Morenan vaikutus aluetasolla kasvaa

Osavaltiotasolla presidentin hallituspuolue Movimiento de Regeneración Nacional (Morena) eteni voitosta voittoon. Pelissä oli kaikkiaan 15 kuvernöörinvirkaa, joista Morena piti hallussaan vain yhtä Baja Californiassa. Se kuitenkin ylsi voittoon myös kymmenessä muussa osavaltiossa: Baja California Sur, Campeche, Colima, Guerrero, Michoacán, Nayarit, Sinaloa, Sonora, Tlaxcala ja Zacatecas. Yhteensä se otti 11 vaalivoittoa, mutta tämän lisäksi sen liittolaiset Työn puolue (PT) ja vihreät (PVEM) voittivat San Luis Potosíssa.

Oppositiovoimien vaalimenestys jäi kohtuullisen vaatimattomaksi. PAN voitti sydänalueellaan Querétarossa ja ylsi PRI:n ja PRD:n kanssa voittoon myös Chihuahuassa. MC voitti pohjoisessa Nuevo Leónin tärkeässä osavaltiossa, jossa sijaitsee maan kolmanneksi suurin kaupunki Monterrey. Meksikossa on 32 osavaltiota, joissa 30 käytiin paikalliset kongressivaalit, ja joista Morena voitti 19 osavaltiossa. 2018 se ylsi voittoon 18 paikallistason kongressissa.

Morena hallitsi ennen vaaleja seitsemässä osavaltiossa, mutta nyt sen valta ulottuu ensimmäistä kertaa 17 osavaltioon. PAN liittolaisineen pitää jatkossa hallussa kahdeksaa osavaltiota ja aiemmin kaikissa osavaltioissa vuorollaan hallinnut PRI vain neljää. Movimiento Ciudadano on kahden ison osavaltion puolue ja hallituksen kanssa yhteistyössä olevat vihreät ja marxilainen puolue PT yhden osavaltion ryhmittymä.

Meksikon historia tuntee vain seitsemän vaaleilla valittua naiskuvernööriä ja kaksi väliaikaista kuvernööriä. Pelkästään näissä vaaleissa kuudesta naisesta tuli kuvernöörejä. Ennemmin myös pääkaupunki on ollut naisjohdossa, joten nyt maassa nähdään historiallisesti samanaikaisesti seitsemän naisen valtakausi osavaltiotasolla. Jo aiemmin 2018 Meksikon kongressin ala- ja ylähuoneissa saavutettiin nais- ja miesehdokkaiden välinen tasavertaisuus. Vuoden 2021 vaaleissa puolueiden oli ensimmäistä kertaa asetettava yhtä paljon nais- ja miesehdokkaita.

Keskiluokan ja tyytymättömien kapina pääkaupungissa

Siitä lähtien kun pääkaupunki Ciudad de México palasi suorien vaalien aikakauteen 1997, vasemmisto, ensin PRD ja sitten Morena, ovat hallinneet sitä yhtäjaksoisesti niin kaupungin johdon kuin kuntahallinnonkin tasolla. Parhaillaan kaupunginjohtajana toimiva Claudia Sheinbaum Pardo edustaa niin ikään hallituspuolue Morenaa.

Vuoden 2018 vaaleissa Morena sai itselleen 14 kaikkiaan 16:sta pääkaupungin kunnasta, PAN ja PRI kumpikin yhden. Nyt asetelmat kuitenkin vaihtuivat päälaelleen ja kunnat jakautuivat kahteen ryhmään. PAN ja sen liittolaiset PRD ja PRI saivat haltuunsa kahdeksan kuntaa ja PAN yksin vielä yhden lisää. Morenalle on jäämässä kunnanjohtajan pesti vain seitsemään kuntaan, joihin tosin lukeutuu pääkaupungin kunnista selvästä suuriväestöisin Iztapalapa, jossa asuu yli 1,8 miljoonaa henkeä. Xochimilcossa on vielä suoritettava uudelleenlaskenta, koska eroksi muodostui alle yksi prosenttiyksikkö.

Syitä vaalitappioon on etsittävä perinteisesti hyvin vasemmistolaisen ja edistyksellisen pääkaupungin sisäisestä järjestäytymisestä, johon Ciudad de Méxicoa kotinaan pitävä Morena ei ilmeisesti panostanut riittävästi. 3.5. tapahtunut linjan 12 metro-onnettomuus käännettiin opposition politikoinnilla paikallisen vasemmistohallituksen syyksi, vaikka sen tutkinta ei ole vielä valmistunut. Onnettomuuden taakka painoin 24 vuoden vasemmistovaltaa, johon haluttiin hakea uurnilta muutosta. Niillä alueilla, kuten Tláhuac ja Iztapalapa, missä metrolinja 12 kulkee, kansalaiset luottivat yhä vasemmistohallitukseen, mutta keskiluokkaisemmilla asuinalueilla, joissa metroa käytetään suhteellisesti vähemmän, sen 26 ihmisen hengen vaatineen metro-onnettomuuden poliittinen vaikutus oli suurempi. Pahimmasta metron tapaturmasta sitten vuoden 1975 haluttiin syyttää valtaa pitänyttä vasemmistoa ja mediat ruokkivat tätä käsitystä, jolle ei ole vielä kuitenkaan löydetty todisteita.

Toisaalta vaalit ovat tuoneet esiin pääkaupungin vauraimpien osien itsekeskeisyyden ja individualismin, kun taas mediat ovat lisänneet kapinahenkeä omilla mustamaalauskampanjoillaan. Kyseessä onkin eräänlainen keskiluokan kapina, koska monet eivät koe liittovaltion hallituksen panostaneen riittävästi maan vauraimpien osien kehittämiseen. He eivät ymmärrä, miksi hallitus keskittyy köyhimpien kuntien ja köyhimpien alueiden hyvinvointiin. Ilmeisesti sosiaalinen oikeudenmukaisuus on joillekin ryhmille vieras käsite. Myös pandemia on haavoittanut pahiten juuri pääkaupungin sosiaalista ja taloudellista ilmapiiriä. Nyt pääkaupunki jakautui tietynlaisen rakenteellisen rasismin ja luokkajaottelun varjolla kahteen osaan, vauraampiin ja köyhimpiin. Vauraimmat väestönosat tukivat oikeistoa ja köyhimmät asuinalueet vasemmistoa. Jotkut ovat puhuneet jopa ”veroja maksavasta väestöstä” erotuksena ”tukea saaviin kotitalouksiin”, vaikka todellisuudessa kaikki maksavat kulutusveroja ja muita veroja varallisuutensa ja tulotasonsa mukaisesti.

Meksikon presidentti Andrés Manuel López Obrador (Morena) on luvannut huomioida pääkaupungin protestiäänet tehdäkseen yhä enemmän Ciudad de Méxicon ja etenkin sen vähävaraisten huomioimiseksi. Morena puolueena aikoo puolestaan tehdä enemmän työtä kannatuksensa vahvistamiseksi perinteisesti vasemmistolaisessa pääkaupungissa.

Toisaalta Tamaulipaksen osavaltiossa, jossa paikallinen kongressi puolusti loppuun asti PAN-puolueen korruptoitunutta kuvernööriä Morena voitti 16 vaalialuetta ja valtaa pitänyt PAN vain kuusi saaden siten itselleen paikallisen parlamentin enemmistön. Tapaulipaksen paikallisen kongressin 36 paikasta Morena otti haltuunsa 21.  Lisäksi se voitti kuusi yhdeksästä liittovaltion kongressipaikasta. Se ylsi voittoon myös seitsemässä suurimmassa kaupungissa käydyissä kunnanjohtajan vaaleissa.

Mitä tulee suurempiin väestökeskittymiin, niin Morena voitti kaksi pääkaupungin väkirikkainta kuntaa Iztapalapan ja myös Gustavo A. Maderon sekä pohjoiset rajakaupungit Tijuanan ja Ciudad Juárezin. Se voitti myös Ecatepecin kunnassa pääkaupungin läheisellä metropolialueella. PAN liittolaisineen voitti Pueblan ja Léonin kaupungeissa, kun Movimiento Ciudadano ylsi voittoon Guadalajarassa ja sen metropolialueella Zapopánissa sekä Monterreyssä.

Meksikon neljä edellistä presidenttiä ovat kaikki kokeneet jonkinasteisen vaalitappion kautensa puolivälissä järjestettävissä vaaleissa. 1997 Ernesto Zedillo menetti kannatuksestaan 32,8 ja 2003 Vicente Fox 34,8 prosenttia. 2009 Felipe Calderónin kannatuksesta suli pois 29,6 ja 2015 Enrique Peña Nieto menetti tukijoistaan 30,5 prosenttia. Siksi presidentti López Obradorin (AMLO) tulosta vuodelta 2021 voidaan pitää torjuntavoittona. Hän menetti kannatuksestaan vain 17,1 prosenttia, mikä on lähestulkoon puolet vähemmän kuin neljän edellisen presidentin tulos välivaaleissa.

Pieni vaalianalyysi

Yleensä välivaaleissa tai puolivälikauden vaaleissa (elecciones intermedias) koetaan jonkinasteinen näpäytys valtaa pitäviä puolueita kohtaan. Vaaliasetelmat rakennetaan enemmän hallitusta vastaan kuin varsinaisia uusia ehdotuksia puoltaviksi, joten tälläkin kertaa hallitus joutui maksamaan veroa siitä, ettei kaikkia kansalaisia ja sosiaalisia luokkia voi miellyttää samanaikaisesti. Toisaalta jatkuvat kielteiset mediakampanjat, pitkä pandemiakausi ja tuore metro-onnettomuus vaativat oman hintansa.

Morenaa voidaan pitää kuitenkin vaalien voittajana, koska edes historiallisesti ensimmäistä kertaa yhteiseen vaaliliittoon yhtyneet kolme muuta puoluetta eivät kyenneet kasvattamaan vaikutusvaltaansa kovin merkittävästi. Niiden kannatuksen kasvu ei myöskään selity yksittäisten puolueiden menestyksellä, vaan perustuu ennen kaikkea vaaliliiton tuomaan etulyöntiasemaan. PAN ja PRI ovat perinteisen ison organisaation omaavia vanhoja valtapuolueita, suomalaisittain niitä voisi verrata kokoomukseen ja keskustaan. Myös PRD:lla on paikallista painoarvoa muutamilla alueilla. Morenan liittolaiset sen sijaan ovat politiikan pienempiä ryhmittymiä. Perinteensä ja ideologiansa myyneiden kolmen puolueen vaaliliitto paljasti sen, mitä moni oli epäillyt jo pitkään. Kyseessä ovat toisiaan muistuttavat aina tarpeen sitä vaatiessa kulissien takana liittoutuvat oikeistovoimat, jotka ovat kykeneviä tekemään mitä tahansa valtansa ja etuoikeuksiensa säilyttämiseksi. Alun perin sekä PAN että PRD perustettiin oppositiopuolueiksi Meksikoa yksivaltaisesti vuosina 1929−2000 hallinneen PRI:n kukistamiseksi, mutta nyt puolueet ovat ryhtyneet alati lähenevään yhteistyöhön.

Morena ei joutunut myymään arvojaan saavuttaakseen vaalivoiton. Hyvin edennyt rokotusohjelma oli hallituksen suurin valttikortti vaalien loppusuoralla. Vaali-instituutti (INE) tarkkaili hyvin tarkasti hallituksen tiedottamista ja presidentin joka arkipäivä pidettäviä tiedotustilaisuuksia. Se ei kieltänyt presidentin ilmaisuvapautta kokonaan, mutta rajoitti sitä. Hallitus ei tiedottanut saavutuksistaan ja kunnioitti vaalien ilmapiiriä. Kyseessä olivat todellisuudessa Meksikon historian ensimmäiset vaalit, joihin valtiovalta ei puuttunut. Se kunnioitti vaalien vapautta eikä rahoittanut vaalikampanjoita. Kaikki muiden puolueiden vaalimainokset sen sijaan keskittyivät hallituksen vastaiseen propagandaan. Vaikka Meksikon pandemiatilanne on parantunut jatkuvasti, yleisötilaisuuksien järjestäminen ei ollut yhtä helppoa ja tavanomaista kuin ennen koronaviruksen ilmestymistä. Siksi etenkin sosiaalisten medioiden merkitys kampanjatyössä korostui.

Viimeksi vuonna 1991, kun maan poliittiset olosuhteet olivat tyystin erilaiset, on silloinen hallituspuolue yltänyt yhtä hyvään vaalitulokseen ja yhtä vahvaan enemmistöön kongressivaaleissa. Neljän edellisen hallituksen aikaisissa niin sanotuissa välivaaleissa vuosina 1997, 2003, 2009 ja 2015 kukin hallitusryhmä menetti keskimäärin 29,6−34.8 prosenttia kannatuksestaan. Nykyinen hallitus liittolaisineen koki vaaleissa pienimmän vertailukelpoisen tappion menettäessään kannatuksestaan vain noin 4,2 miljoonaa ääntä tai 17,1 prosenttia. Historian valossa Meksikon nykyinen vasemmistohallitus pärjäsi siis poikkeuksellisen hyvin. Vaalivoittoa voidaan yleisesti pitää luottamuksenosoituksena viimeisten vuosien politiikalle. Neljäs muutosaalto (Cuarta Transformación) voitti vaalipiirinsä yhä lähes kahdessa kolmasosassa maata. Kun vuonna 2018 Morena liittolaisineen voitti 72,6 prosenttia vaalipiireistä, nyt se ylsi voittoon 61,3 prosentissa kaikkiaan 300 vaalialueesta.

Välivaaleissa osallistuminen on viimeisen kahden vuosikymmenen ajan jäänyt alle 50 prosentin. Vuonna 1997 yli 71,2 prosenttia osallistui presidentinvaaleja vähemmän intohimoja herättäviin vaaleihin. Nyt äänestysprosentti oli 52,7 prosenttia. 2015 vain 47,7 prosenttia kansalaisista käytti äänioikeuttaan, mutta 2018 56,6 miljoonaa eli 63,4 prosenttia. Kaikkiaan äänioikeutettuja yli 21 000 poliittisen pestin vaaleissa oli melkein 94 miljoonaa. Kansan riveistä rekrytoituja vaalityöntekijöitä vaalien järjestämiseen tarvittiin yli 1,4 miljoonaa. Osallistuin itsekin sunnuntaina 6.6. käytyihin numeroiden valossa historian suurimpiin vaaleihin pääkaupungin Cuauhtémocin kunnan Colonia Roma Surin äänestyspaikka 4560:n ensimmäisenä laskijana. Vaaliurakkamme alkoi aamuseitsemän aikoihin ja jatkui aina puolikymmeneen asti. Kaikkiaan Meksikossa äänestettiin yli 162 000 vaalipaikalla halki koko laajan maan.

Seuraavat vaalit Meksikossa pidetään 1.8., kun kansanäänestyksessä päätetään siitä, aloitetaanko viittä edellistä presidenttiä vastaan rikostutkinta, jonka aiheista ei tule olemaan puutetta. Vaikka kyseessä on oikeudellinen prosessi sen seuraukset ovat poliittisia. Vastaavaa ei ole myöskään tehty aiemmin. Siksi vain kansan suora tuki voi antaa täyden poliittisen mandaatin menneisyyden rikosten selvittämiseksi ja syyllisten rankaisemiseksi. Vuonna 2022 äänestetään siitä, voiko presidentti jatkaa kautensa loppuun syyskuuhun 2024 asti vai tuleeko hänen erota välittömästi. Kansanäänestys järjestetään presidentin omasta aloitteesta osana hänen vuoden 2018 vaalilupauksiin.

Teksti: valtiotieteiden tohtori Sami Laaksonen

Lähteet: INE, Canal Oncel, La Jornada, Contralínea, Etcétera, La Cámara de Diputados, Conferencia Matutina.

Chilessä käytiin neljän lipukkeen isot vaalit lauantaina ja sunnuntaina 15. ja 16.5.2021. Niissä maahan valittiin uudet paikallistason päättäjät niin valtuutettujen, kunnanjohtajien kuin kuvernöörienkin vaaleissa. Samalla chileläiset valitsivat 155 kansalaisjäsentä uuden perustuslain laatijoiksi. Kaikkiaan poliittista vastuuta vaaliuurnilla tavoitteli yli 16 700 henkeä ja perustuslakikomitean vaaleihin osallistui lähes 1 400 ehdokasta. Vaalitulosten mukaan parhaiten menestyivät itsenäiset ehdokkaat.

Chilen kansa haluaa tuhota diktatuurin uusliberaalit lakipykälät luodakseen uuden oikeuksiaan puolustavan perustuslain.

Chilen yhteiskunnan uusi herääminen

Lokakuun 2019 ja maaliskuun 2020 välisenä aikana Chilessä elettiin niin sanottu sosiaalinen räjähdys (Estallido Social). Mielenilmaukset keskittyivät pääkaupunki Santiagoon ja muihin suurimpiin kaupunkeihin kuten Valparaíso, Concepción, Arica y Punta Arenas. Ne saivat alkunsa pääkaupungin julkisen liikennejärjestelmän lippujen hintojen korotuksista. Uudet hinnat astuivat voimaan 6.10. ja joukko opiskelijoita järjestäytyi maksulakkoon metrossa. Päivien kuluessa maksamisesta kieltäytyneiden määrä vain kasvoi. Konflikti yltyi 18.10, kun väkijoukot ja poliisit ottivat yhteen. Joitakin kauppoja tyhjennettiin ja rakennuksia vaurioitettiin sekä tulipaloja sytytettiin.

Lauantaina 19.10. Chilen presidentti Sebastián Piñera julisti maahan ensimmäisen hätätilan sitten vuoden 1990 tapahtuneen demokratiaan palaamisen jälkeen. Ulkonaliikkumiskielto koski aluksi vain Santiagon metropolialuetta, mutta pian se laajeni viidelle alueelle ja 23. päivään mennessä se oli saatettu voimaan 15 kaikkiaan 16 alueellisesta pääkaupungista. Vastarinta ylsi lähes kaikkialle halki koko maan.

Kauan kytenyt tyytymättömyys poliittiseen järjestelmään puhkesi näennäisesti pienestä asiasta, mutta sen taustalta löytyy laajempi ryhmä ilmiöitä kuten yleinen elämisen kalleus, alhaiset eläkkeet, kalliit hinnat etenkin terveyssektorilla. Vielä laajemmassa kuvassa kansan tietoisuus heräsi ja se menetti kaiken pelkonsa ilmaista pettymyksensä poliitikkoja, instituutioita ja perustuslakia kohtaan. Tähän tilanteeseen on tultu, koska valtio ei voinut taata kansalaisilleen yksinkertaisimpia oikeuksia.

Arvioidaanpa tapahtumia sitten mielenilmaisijoiden, julkisen infrastruktuurin kokemien vahinkojen tai hallituksen sortotoimien näkökulmasta, ne ovat suurimmat mitä Chilessä on koettu 30 vuoteen. Hallituksen antamien tietojen mukaan lokakuun aikana kuoli 32 kansalaista, 3 400 siviiliä ja 2 000 poliisia joutui sairaalahoitoon. Amnesty International taas raportoi, että marraskuun loppuun mennessä poliisien (carabineros) aiheeton voimankäyttö aiheutti 12 547 loukkaantunutta, 1 980 aseilla haavoitettua ja 347 tapauksessa koettiin silmävauriota.

Chilen Kansallinen ihmisoikeusinstituutti (INDH) laski pidätettyjen määräksi vähintään 8 812 henkeä. INDH kertoi myös dokumentoineensa järjestysvallan ja armeijan suorittamia kidutustapauksia. Kaikkiaan se on saanut vastaanottaa 3 350 valitusta ihmisoikeusrikkomuksista. Muun muassa Amerikkojen välinen ihmisoikeuskomissio (CIDH) ja YK:n ihmisoikeusasiamies totesivat Chilessä tapahtuneen vakavia ihmisoikeusrikkomuksia, joihin olivat syyllistyneet valtion viranomaiset ja maan hallitus. Hallitus kiisti olevansa vastuussa systemaattisista ihmisoikeusrikkomuksista, mutta myönsi poliisin voimankäytön liialliseksi joissain yksittäisissä tapauksissa.

Taloudelliset menetykset on arvioitu 3,3 miljardiksi dollariksi. Työpaikkoja menetettiin protestien takia erinäisten arvioiden mukaan ainakin 100 000 tai enimmillään jopa 300 000. Myös Chilen peso laski kaikkien aikojen alimmalle tasolleen suhteessa dollariin. Talousvaikutuksien koko oli vähintään yksi prosentti bruttokansantuotteesta.

Julkisen liikenteen hintojen korotus peruttiin. Piñeran hallitus vastasi kansantahtoon julkaisemalla ”uuden sosiaalisen ohjelman”, johon on kirjattu toimenpiteitä palkkojen, eläkkeiden ja terveyspalvelujen parantamiseksi. Toisaalta se on halunnut panostaa turvallisuuspolitiikkaan. 15. marraskuuta Chilen hallitus ja valtaosa kongressin puolueista allekirjoittivat sopimuksen kansanäänestyksestä, jossa oli tarkoitus päättää siitä, aletaanko maahan säätää uutta perustuslakia. Vaalit piti alun perin järjestää jo huhtikuussa 2020, mutta koronaviruspandemian takia ne siirtyivät saman vuoden lokakuulle. 25.10.2020 järjestetyissä vaaleissa 78,3 prosenttia kansasta sanoi kyllä aikomuksille luoda maahan kokonaan uusi perustuslaki aiemman diktaattori Augosto Pinochetin kaudelta 1973−1990 peräisin olevan jo vanhentuneen korkeimman lakikirjan korvaamiseksi.

El Estallido Chileno on Javiera López Layana yhdessä Ariel Guerreron kanssa tekemä dokumenttielokuva Chilen vilkkaan syksyn ja kevään tapahtumista. López Layana kuvailee mielenilmauksien taustoja:

− Meidän on mentävä ajassa 30 vuotta taaksepäin, jotta voimme ymmärtää niitä syitä, mitkä saivat tämän painekattilan räjähtämään, joka sai lopulta tehtyä chileläisestä mallista uhanalaisen.

Saksalaisen Friedrich Ebert (FES) säätiön Latinalaisen Amerikan ja Karibian aluejohtaja Valeska Hesse sanoo sen, mikä on chileläisille itsestään selvä tavoite maansa kriisien selättämiseksi:

− Chilen perustuslakiprosessi pyrkii määrittelemään uudelleen valtion valtion roolin ja se voi johtaa käytännössä yksityistettyjen julkisten hyödykkeiden kuten veden, koulutuksen, terveyden ja eläkkeiden palauttamiseen. Näin tullaan kyseenalaistaneeksi se uusliberaali malli, jota Chilessä on toteutettu jo kauan.

Kolmenkymmenen demokratian vuoden aikana ei ole kyetty lunastamaan lupauksia hyvinvoinnista ja elämänlaadun parantumisesta, vaan sen sijaan epätasa-arvon ja tuloerojen kasvu on vain kiihtynyt, eikä nälkätason palkoista ja eläkkeistä ole päästy eroon. Tästä syystä iso osa kansasta on menettänyt uskonsa virallisiin vaikutuskanaviin ja on päättänyt ottaa kadut haltuunsa välttämättömien muutoksien edistämiseksi.

Pitkä tie perustuslain muuttamiseksi

Chilen yhä edelleen voimassa oleva perustuslaki on vuodelta 1980. Tuolloin Pinochetin diktatuurin aikana syntynyttä lakikirjaa on pidetty epädemokraattisena, koska sen laati Ortúzarin komissio ilman kansalaisten osallistumista ja se hyväksyttiin kansanäänestyksessä, jonka on sanottu olleen täynnä epäsäännönmukaisuuksia.

Vuonna 2005 Ricardo Lagosin hallitus pystyi poistamaan perustuslaista valtaosan autoritäärisistä pykälistä. Vuoden 2013 vaaleissa Michelle Bachelet toi esiin tarpeen muuttaa kansakunnan ylintä sääntökirjaa uudemman kerran. Siviilitaitojen kampanjoiden ja kansalaisvuoropuhelun jälkeen, Bachelet lähetti aivan presidenttikautensa lopussa maaliskuussa 2018 uuden perustuslain projektin kongressille, mutta Sebastián Piñeran hallitus jäädytti kesken jääneen prosessin. Kuitenkin kansa nosti mielenilmauksillaan keskeneräisen vaatimuksen esille ennennäkemättömällä voimalla.

Lokakuun 2020 kansanäänestykseen osallistui historian suurin väkijoukko sitten sen jälkeen, kun äänestämisestä tuli jälleen vapaaehtoista. Kaikkiaan lähes 7,6 miljoonaa kansalaista tai melkein 51 prosenttia äänioikeutetuista ilmaisi tahtonsa vaaliuurnilla. 78,3 prosenttia hyväksyi uuden perustuslain säätämiseen tähtäävät toimet. Vaihtoehto parlamenttiedustajien ja kansalaisten yhteisestä komiteasta sai 21 prosentin kannatuksen, mutta 79 prosenttia halusi pelkästään kansalaisista koostuvan perustuslakitoimikunnan.

155 toimikunnan edustajaa valitaan ensimmäistä kertaa tiukoin sukupuolisen tasa-arvon säännöin melkeinpä puoliksi naisia ja puoliksi miehiä. Edustajista 17 tulee edustamaan puolestaan alkuperäiskansoja. Vaalit viedään läpi kongressivaalien säännöin ja niissä valitut edustajat osallistuvat ainoastaan perustuslain säätämiseen. Uudesta valtiosäännöstä, kuten se myös tunnetaan, on tarkoitus järjestää vielä lajissaan kolmas kansanäänestys vuonna 2022.

Vaalien vaikeat olosuhteet

Vaikka koronaviruspandemia rauhoittikin mielenilmauksia maaliskuusta 2020 lähtien, nyt sen yhä jatkuva akuutti vaihe vaikeuttaa osaltaan vaalien järjestämistä. Maaliskuun 2021 lopussa kaikkiaan 13,7 miljoonaa yhteensä 19 miljoonasta Chilen asukkaasta joutui aloittamaan uuden eristäytymisjakson tartuntojen määrän kiihtymisen vuoksi. Maassa on ollut myös ulkonaliikkumiskielto iltayhdeksän ja aamuviiden välillä 5.4. alkaen.

Tähän mennessä Chilessä on rekisteröity melkein 1,3 miljoonaa tartuntaa ja hieman alle 28 000 kuolemantapausta. Uusia tapauksia kirjataan yli 6 000 päivittäin. Toisaalta Chile johtaa Latinalaisen Amerikan rokotustilastoja. Siellä on annettu tähän mennessä 16,6 miljoonaa rokoteannosta. 7,5 miljoonaa henkeä tai 39,5 prosenttia väestöstä on saatu rokotettua jo kahdesti.

Presidentti Sebastián Piñeraa painaa joukko rikossyytteitä Chilessä ja ulkomailla. Yksi niistä koskee pandemian hoitoa. Entinen espanjalainen tuomari Baltasar Garzón, joka osallistui Pinochetin pidätykseen Lontoonsa, Chileläinen ihmisoikeuskomissio (CCHDH) ja kansainväliset organisaatiot ovat haastaneet istuvat presidentin kansainväliseen rikostuomioistuimeen rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Diktaattoriksi ja autoritääriseksi johtajaksi kutsutun Piñeran kansansuosio on alemmalla tasolla kuin yhdenkään aiemman presidentin kaudella tehdyissä mielipidemittauksissa. Kun Piñeraa kohtaan halutaan olla myötämielisiä, voidaan puhua kymmenen prosentin hyväksynnästä, mutta maaliskuussa 2022 vallasta väistyvän presidentin nauttima ”suosio” kansan parissa on käynyt jopa vain kuudessa prosentissa. Laajat väestöryhmät ovat vaatineet hänen eroaan. Rahaa Piñeralta ei kuitenkaan puutu, koska hänen 2,7 miljardin dollarin omaisuutensa tekee hänestä yhden Chilen kymmenestä rikkaimmasta ihmisestä. Kyseinen miljonääri toimi maansa presidenttinä myös vuosina 2010−2014.

Chilen sosiaalinen, poliittinen, taloudellinen ja terveydellinen kriisi on vähintään samaa luokkaa kuin naapurimaissa Perussa ja Ecuadorissa. Concepciónin yliopiston politiikantutkimuksen tohtori Paulina Astroza kuvailee tilannetta:

− Olemme raahanneet perässämme jo pitkään kansalaisten jännitteiden kasaumista, pahoinvointia, joka on muuttunut vihaksi ja johtanut raivoon.

Pandemian eristyskausi talousongelmineen ei ole rauhoittanut sosiaalista ja poliittista kuohuntaa kuin näennäisesti. Noin 70 prosenttia chileläisistä pitää nykyistä kriisiä pahimpana sitten niin sanotun paluun demokratiaan. Toisaalta vuoden 2019 mielenosoitukset ovat luoneet toivoa rakenteellisesta muutoksesta ja tulojen uusjaosta, jotka kiteytyvät juurikin uuden perustuslain vaatimukseen. Yksityisten yritysten ja uusliberaalin talouspolitiikan sijaan valtiosäännön halutaan palvelevan kansalaisten oikeuksia, sosiaalista yhdenvertaisuutta ja hyvinvointia. Chilessä jopa vedenjakelu on yksityistetty koulutuksesta ja terveydenhuollosta puhumattakaan.

Maan hajanainen ja itsevaltainen poliittinen eliitti ei ole valmis tai halukas laajamittaisiin muutoksiin, veroreformiin, eläkejärjestelmien, koulutuksen ja terveydenhuollon uudistuksiin, mutta jos niihin ei ryhdytä Chilen yhteiskuntarauhan palauttaminen tuskin onnistuu. Jos uudistuksien lupauksia ei kyetä lunastamaan eikä suurten eriarvoisuuksien maasta tehdä oikeudenmukaisempaa, kansa tulee varmasti valtaamaan kadut uudelleen. 25.10.2019 Santiagossa marssi rauhanomaisesti ainakin 1,2 miljoonaa ihmistä ja koko maassa mieltään arvioidaan osoittaneen samanaikaisesti jopa kolme miljoonaa henkeä. Opiskelijoiden korvaamattoman keskeisestä osallistumisesta maansa muuttamiseen voi lukea muun muassa tästä artikkelista.

Viimeisten vuosikymmenten aikana Chileä on ehditty pitämään alueellisena esimerkkivaltiona, koska sen talous kasvoi, köyhyys väheni ja sen politiikkaa hallitsi tietty vakaus. Sen uusliberaaleja oppeja sovellettiin vilkkaasti muissa Latinalaisen Amerikan maissa. Kuitenkin lokakuussa kaksi vuotta sitten tuo väärä idylli ja ihanteellinen kuva rikkoontui, kun kansa toi tiettäväksi syvän hylätyksi tulemisen tunteensa, jota eivät ole parantaneet järjestelmälliset hyväksikäytökset maassa, jota monet pitävät valtion heikennetyn roolin takia eräänlaisena pienen piirin ”yksityisyrityksenä.”

25.10.2019 Chilen pääkaupunki Santiagon kaduille kokoontui jopa 1,2 miljoonaa ihmistä vaatimaan radikaalia muutosta maan politiikkaan.

Tärkeät vaalit koko maanosalle

15.−16.5. Chilessä käytiin yhdistetyt paikallistason vaalit, joissa melkein 1 400 ehdokasta kamppaili lisäksi paikasta yhtenä 155-jäsenisen perustuslakitoimikunnan kansalaisjäsenenä. Vähintään 45 prosenttia valituista tulee olemaan naisia. Kyseessä on suuri parannus, koska nykyisellään vain 22,6 prosenttia tai 35 kaikkiaan 155 kongressiedustajasta on naisia. Perustuslain laatimiseen annetaan yhdeksän kuukauden aikaraja, mutta siihen voidaan tarvittaessa hakea kolmen kuukauden lisäjaksoa. Näin uuden korkeimman lakikirjan hyväksynnästä voitaisiin päästä äänestämään vuoden 2022 syksyyn mennessä. Kun kesäkuussa 2021 työnsä aloittava toimikunta on hyväksynyt uuden valtiosäännön kahden kolmasosan enemmistöllä, siitä on järjestettävä sitova kansanäänestys noin 60 päivää myöhemmin.

Vaaleissa on toisaalta pelissä 346 kunnan (comunas) kunnanjohtajien ja valtuutettujen valitseminen. Chile äänestää nyt myös ensimmäistä kertaa demokratian aikakaudella 16 aluehallinnon kuvernööreistä, vaikka näiden todellinen toimivalta ei ole vielä täysin selvä.

Sillä, millaisen roolin Chilen kansa antaa valtiolleen tulee olemaan vahvoja heijastevaikutuksia Latinalaisessa Amerikassa. Tuhotun ja raunioitetun valtion nostaminen hyvinvoinnin ja sosiaalisten oikeuksien takaajaksi tai kansalaisten perusoikeuksien puolustajaksi ei tule olemaan helppoa, mutta se virittää uusiksi valtion roolista käytäviä keskusteluja muissakin maissa.

Perustuslaki on lajissaan ensimmäinen maailmassa, jonka laatimiseen naiset osallistuvat tasavertaisesti. Viime vuosina Chilen feministiliike – kuten myös performanssiryhmä Las Tesis − on vahvistunut merkittävästi. Monet ehdokkaat tulevat sen riveistä ja pyrkivät tekemään valtiosäännöstä avoimesti feministisen. Toisaalta kyseessä on myös maailmanlaajuisesti ensimmäinen feminismin neljännen aallon seurauksia kuvastava lainsäädännöllinen uudistus. Esiin nostetaan esimerkiksi kysymykset väkivallasta, hoivatyöstä ja palkkatasa-arvosta.

Chilen yhdeksän tai kymmenen alkuperäiskansaa kuten mapuchet, aimarat ja ketsuat osallistuvat laajaan lainsäädäntötyöhön 17 edustajansa voimin. He vaativat Chilestä monikansallista valtiota, joka maksaisi vihdoin historialliset velkansa alueen ensimmäisille asuttajille. Siinä missä Boliviassa ja Ecuadorissa on alueen edistyksellisin monien kansojen muodostaman valtion malli, joka kunnioittaa alkuperäiskansojen autonomiaa ja oikeuksia, Chilessä ja Uruguayssa ei ole minkäänlaista suoraa perustuslaillista viittausta alkuperäiskansojen asemaan. YK:n mukaan Latinaisessa Amerikassa alkuperäiskansoihin kuuluu ainakin 8,5 prosenttia väestöstä, mikä on enemmän kuin missään muussa maanosassa. Vuoden 2017 väestölaskennassa 12,8 prosenttia tai lähes 2,2 miljoonaa chileläistä piti itseään intiaanitaustaisina. Toisten arvioiden mukaan alkuperäiskansoja olisi Chilessä alle 1,6 miljoonaa ja vajaat 9 prosenttia. Köyhyys kohdistuu usein pahiten juuri syrjittyihin alkuperäiskansoihin, mutta heidän omaehtoisen kehityksensä tukemiseksi myös esimerkiksi maa-, kieli- ja kulttuurioikeudet nousevat tärkeiksi haasteiksi.

Viime vuosina myös esimerkiksi Perussa ja Ecuadorissa on koettu isoja mielenilmauksia. Parhaillaan Kolumbia elää uutta protestiaaltoa, joka sai alkunsa yrityksistä viedä läpi epäoikeudenmukainen verouudistus. Siksi Chile voi näyttää tietä sille, miten perustuslain laatiminen saattaa toimia ratkaisuna laajoihin poliittisiin ongelmiin ja vaihtoehtoisena vastauksena sosiaalisiin vaatimuksiin. Se on loppujen lopuksi institutionaalinen keino mahdollistaa kansalaisten osallistuminen ja kuunteleminen. Perustuslain muuttamisen lopullisena päämääränä on oikeudenmukaisemman yhteiskunnan rakentaminen. Poliisiväkivalta ja sortotoimet johtavat vain väkivallan kierteeseen, mutta eivät tarjoa minkäänlaisia vastauksia kansalaisten todellisiin huoliin.

Vasemmistovoimat ja itsenäiset voittoon Chilessä

Piñeran oikeisto oli kehuskellut yltävänsä kontrolloimaan jopa kolmasosaa Chilen uudesta perustuslakitoimikunnasta (Convención Constituyente), mutta vaalitulos näyttää tämän toiveajatteluksi. Kun äänistä on laskettu 99,9 prosenttia, Chilen perinteinen politiikka ja etenkin presidentin oikeistokoalitio ovat vaalien suurimmat häviäjät. Lopulliseksi äänestysprosentiksi arvioidaan 41,5 prosenttia eli 6,2 miljoonaa kaikkiaan 14,9 miljoonasta äänioikeutetusta olisi käynyt vaaliuurnilla.

Ne kaksi listaa, jotka yhdistävät vasemmistoa aina keskustasta kommunistiseen puolueeseen, Lista Apruebo 14,5 ja Apruebo Dignidad 18,8 prosenttia, ovat saamassa yhteensä 33,3 prosenttia äänistä, kun oikeiston Vamos por Chilen kannatus on jäämässä 20,6 prosenttiin. Eniten ääniä ovat kuitenkin saamassa niin sanotut itsenäiset edustajat yli 40 prosentin kansansuosiollaan.  Lista del Pueblo 16,3, Independientes por una Nueva Constitución 9,3 ja ryhmä muut 14,7 prosentin kannatuksen. Siis itsenäisten ryhmien kokonaiskannatus on 40,3 prosenttia.

Itsenäiset ehdokkaat ovat saamassa lähes kolmasosan eli 48 kaikkiaan 155 paikasta. Vasemmistoryhmittymät saivat kuitenkin vielä enemmän paikkoja kahdella listallaan eli 53. Valtaa pitävän oikeiston tappio on selvä, sillä sen saldo oli vain 37 paikkaa. Joka tapauksessa Vamos por Chile on yksittäinen suurin ryhmä 37 perustuslainlaatijallaan. Apruebo Dignidad sai 28, Lista del Pueblo 26 ja Lista Apruebo 25 paikkaa. Kaksi muuta itsenäisten listaa sai kukin 11 paikkaa kumpikin. Lisäksi alkuperäiskansojen edustajille kuuluu 17 paikkaa. Puoluetasolla yhteensä 15 puoluetta sai edustajansa perustuslakikomiteaan itsenäisten ja alkuperäiskansojen lisäksi.

Mireya Dávila, Chilen yliopiston julkisten asioiden instituutista, kuvailee vaalituloksia tuoreeltaan:

− Poliittista järjestelmää ollaan muokkaamassa uusiksi, Chilelle puhaltavat uudet tuulet, mutta se on myös monimutkaista, koska kunkin itsenäisen edustajan kanssa on neuvoteltava ja käytävä läpi kaikki hänen kantansa osana perustuslakikokousta.

Kommunistisen puolueen (PCCh) presidenttiehdokkuutta tavoitteleva Daniel Jadue ilmaisi tyytyväisyytensä tuloksiin:

− Maan muuttamista tavoittelevat tahot ovat saaneet valtavan voiton ja oikeiston tulos on katastrofaalinen.

Sosiaalidemokraattisen Partido por la Democracian (PPD) Heraldo Muñoz totesi omalta osaltaan:

− Riippumattomien voima nousee esiin hyvin keskeisellä tavalla ja he antavat oppitunnin poliittiselle luokalle.

Sitoutumattomista kansalaisryhmistä on tulossa Chilen politiikan uusi veturi. Santiagon yliopiston politiikantutkija Marcelo Mella luonnehti heitä näin:

− Yleisesti ottaen suurin osa itsenäisistä ehdokkaista on ”ulkopuolisia”, ilman puoluejäsenyyttä ja kriittisiä suhteessa perinteisiin puolueisiin.

Teksti: valtiotieteiden tohtori Sami Laaksonen

Lähteet: DW, Gestión, Página 12, La Jornada, BBC News Mundo, El Comercio, Servel, etc.