Avainsanaan ‘Bolivaarinen vallankumous’ liitetyt artikkelit

Arantxa Tirado on politiikantutkija ja Latinalaisen Amerikan asiantuntija. Hän on kirjoittanut kustannustalo Akalin julkaiseman “Venezuela: Valheiden ja myyttien tuolla puolen” -kirjan (Venezuela: Más allá de mentiras y mitos), jonka avulla hän haluaa murtautua chavismin ja Venezuelan tilanteen ympärille luotuihin vääriin totuuksiin ja valeuutisiin.

Espanjan hegemoninen keskustelu Venezuelasta on harhaanjohtavaa, hyötyä hakevaa eikä vastaa todellisuutta. Tämä on väite, jonka Arantxa Tirado Sánchez, toimittaja, poliitiikan tutkija ja Barcelonan autonomisesta yliopistosta (UAB) valmistunut tohtori, esittää uudessa kirjassaan. Selkeällä otsikolla varustettu “Venezuela: valheiden ja myyttien tuolla puolen” on Akalin julkaisema essee, joka analysoi perusteellisesti Venezuelaa ja sen asemaa kansainvälisessä geopolitiikassa siitä samasta vasemmistolaisesta näkökulmasta, joka on ollut bolivaarisen vallankumouksen liittolainen. Tässä keskustelussa kävimme vuoropuhelua joistakin noista myyteistä ja perusteettomista Venezuelaa koskevista valheista.

Kirjan kirjoittajalla on Espanjassa tehtyjen kansainvälisten suhteiden tohtoritason opintojen lisäksi toinen tohtorintutkinto Latinalaisen Amerikan opinnoista Meksikon kansallisesta autonomisesta yliopistosta (UNAM). Venezuelan ja Meksikon lisäksi Tirado on asunut Kuubassa. Hän on tutkimuksissaan erikoistunut erityisesti näiden kolmen tuntemansa maan ulkopolitiikkaan, Latinalaisen Amerikan integraatioon, Yhdysvaltojen Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen suhteisiin sekä kansainväliseen geopolitiikkaan. Parhaillaan hän vaikuttaa valtio-opin ja julkisoikeuden apulaisprofessorina Barcelonan autonomisessa yliopistossa (UAB).

272-sivuisen kirjan takakannesta löytyy seuraavanlainen kuvaus seitsemän lukua omaavasta opuksesta:

Joka päivä kaikki viestintävälineiksi oletetut mediat pommittavat meitä lakkaamattomilla uutisilla Venezuelasta tarjoten meille apokalyptisen panoraaman tästä Etelä-Amerikan maasta: ”Venezuelassa ei ole ruokaa, ei ole leipää, ei ole sähköä, sairaalat eivät toimi, ihmiset kuolevat nälkään, koko maa on yksi katastrofi…”, ”Venezuelassa ei ole demokratiaa vaan diktatuuri, oppositiota vainotaan, mediat suljetaan, siellä kidutetaan ja tukahdutetaan toisinajattelijoita, toimittajat joutuvat maanpakoon…”. Tiedotusvälineiden myllytykseen yhtyy tuhansien maansa ulkopuolella asuvien venezuelalaisten oma versio, heidän osallistumisensa mielipiteiden muokkaamisen muottiin, joka näyttäytyy vähintäänkin liioitellulta.

Näinä paradoksaalisina aikoina, jolloin uutisten lisääntyminen ei tarkoita meillä olevan enempää tietoa, Venezuela on muita tapauksia parempi esimerkki journalismin kuolemasta. Maa, jolla on maailman tärkeimmät öljyvarat, nousi tiedotusvälineiden eturintamaan vasta päättäessään aloittaa vallankumouksen. Tuota sosiaalista ja poliittista muutosprosessia on vääristelty väsymykseen asti ja käytetty lyömäaseena koko maailman vasemmistoa vastaan, sitä samaa vasemmistoa vastaan, joka vaikenee aiheesta, jotta tämä 2000-luvun kaikkein demonisoiduin poliittinen kokemus ei likaisi sitä.

Tämä kirja on huuto, joka rikkoo selkeästi ja rohkeasti tuon hiljaisuuden, paljastaen bolivaarisen vallankumouksen ympärille rakennetut valheet, myytit ja manipulaatioyritykset. Totuuden kertominen Venezuelasta on välttämätön urakka oikeudenmukaisuuden tekemiseksi Venezuelan kansan esimerkkiä kohtaan, mutta myös sen ymmärtämiselle, mitä vallankumouksen yrittäminen tarkoittaa tässä historiallisessa hetkessä.

Sotosalbosin senaattori Javier Maroto oli äskettäin Venezuelassa luennoimassa vapaudesta ja demokratiasta. Mitä mieltä olet näistä tapahtumista?

Maroton tapaus osoittaa, että ”venezuelalainen diktatuuri”, josta he puhuvat, on ainakin varsin erikoinen, koska se antaa Venezuelan hallitusta avoimesti vastustavalle espanjalaiselle kansanedustajalle mahdollisuuden mennä sinne pitämään puheen, joka pyytää lisäämään pakotteita jo nyt pakotteiden rasittamalle Venezuelan kansalle. Ja hän saattoi tehdä sen iloisesti, ilman mitään rajoituksia. Käykin selväksi, että tämä oletettu diktatuuri ei olekaan sellainen.

Vuosia sitten jotkut suositut videot, jotka nauhoitit Venezuelan jokapäiväisestä elämästä, löivät maahan katastrofaaliset teoriat ja aiheuttivat hyvin väkivaltaisia ​​reaktioita. Missä määrin nuo videot kannustivat sinua kirjoittamaan tämän tekstin?

Kirjan alkiona toimi yli 15 vuoden ajan jatkunut teoreettinen ja poliittinen yhteyteni bolivaariseen vallankumoukseen, videot ovat yksinkertaisesti vain lähtölaukaus. Minulle kerrottiin, että on ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita hankkimaan vaihtoehtoista ja totuudenmukaista tietoa, siitä mitä Venezuelassa tapahtuu, siitä mitä suurten tiedotusvälineiden keskittymät piilottelevat meiltä. Nuo videot rikkoivat tämän viestintämonopolin ja tekivät paljon vahinkoa tälle väärälle tarinalle. Raivokkaat reaktiot vain tekivät videoista katsotumpia ja päädyimmekin siihen, että oli hyvä aika julkaista kirja, joka selittäisi, mitä Venezuelassa todella tapahtuu.

Kuinka voisit kumota niiden väitteet, jotka vahvistavat kerta toisensa jälkeen Venezuela olevan niin sanottu “romahtanut valtio”?

Todellisuuteen viittaamalla. Jokainen maassa vieraileva voi todistaa Venezuelan toimivan. Sortunut valtio on hallitsemattomassa tilanteessa ja nykyinen hallinto Venezuelassa on niin hallitsemiskykyinen, että kaikista epävakautusyrityksistä, jatkuvista mielenosoituksista, alkuvuoden 2019 vallankaappaus 2.0-versiosta ja Yhdysvaltojen sekä kansainvälisten tiedotusvälineiden painostuksesta huolimatta Nicolás Maduron hallitus on edelleen voimissaan. Hallinnon toimivuudesta ei voi olla enempää todisteita. Ihmiset työskentelevät edelleen ja lähtevät kotoa tekemään töitänsä. Se ei tarkoita, etteikö ongelmia olisi olemassa, niitä on, mutta niin niitä on myös kaikissa muissa maailman maissa ja erityisesti Latinalaisen Amerikan ja Karibian maissa. Romahtaneesta valtiosta puhuminen vastaa totta kai oman edun tavoittelemisen tarpeisiin.

Kirjoitat kirjassa Venezuelaa vastaan suunnatun ”hybridisodan” käsitteestä. Luuletko, että Bolivia on ollut myös yksi sellaisen sodan kohde? Vastaavatko nämä liikkeet hienostuneeseen strategiaan tanssia amerikkalaisen kapitalismin pillin mukaan?

Olisi tarpeen analysoida Bolivian tapauksen erityispiirteitä. On olemassa monia rinnakkaisuuksia. Uskallan sanoa kyllä, koska tulokset ovat näkyvissä. Se on vallankaappaus, jolla on klassisia piirteitä, jotka näytettiin jo hylätyn Latinalaisessa Amerikassa, kuten armeijan suora puuttuminen vaaleilla valitun ja laillisen presidentin kaatamiseen. Sillä on myös yhtäläisyyksiä maanosassa koko 2000-luvun tapahtuneiden uudempien vallankaappausten kanssa, kuten siihen mitä tehtiin Hondurasissa Manuel Zelayan kanssa, Paraguayssa Fernando Lugon kanssa tai sen kanssa, mitä Rafael Correalle yritettiin tehdä Ecuadorissa. Hybridisodan logiikkaan, joka tarkoittaa valtiota vastaan ​​eri tavoin hyökkäämistä − olivatpa nuo keinot sitten medioihin liittyviä, poliittisia, diplomaattisia, taloudellisia ja muita, Bolivia sopii täydellisesti. Ilmeisesti Yhdysvallat haluaa säilyttää hegemonisen asemansa maailmassa, jota Kiina ja Venäjä uhkaavat. On sanottava, että Yhdysvaltojen silmissä mistä tahansa Latinalaisen Amerikan kokemuksesta, vaikka se olisikin vain arasti vasemmistolainen tai reformistinen, tulee vallankumouksellinen. Mitä muualla maailmassa voitaisiin ehkä sietää, sitä ei siedetä Latinalaisessa Amerikassa.

Useita kuukausia sitten, keskellä Juan Guaidón vallankaappauksen kriisiä, Venezuela tuotiin lähes auttamattomasti kaikkiin espanjalaisiin koteihin. Yhtäkkiä Espanjassa puhuttiin enemmän Venezuelasta kuin mistään muusta maassamme tärkeästä asiasta. Kuka vie eteenpäin tätä medioiden hyökkäystä? Olemmeko me niin manipuloitavissa?

Sen sanelevat suuret tiedotusvälineiden ryhmittymät, jotka ovat taas osa sitä kapitalismia, joka sijoittaa mediaan samalla tavalla kuin öljy- tai aseteollisuuteen. Omistajat ovat loppujen lopuksi samoja. Esimerkiksi El País -lehden omistaa yhdysvaltalainen finanssiryhmä. Tämä antaa meille vihjeitä siitä, miksi nämä tiedotusvälineet laativat tietynlaisen medioiden tavoiteohjelman. Nicolás Maduron hallituksen hävittämisen takana piilee monia mahdollisia etuja. Venezuelalla pitää hallussaan maailman suurimpia öljyvaroja, ja elämme fossiilisessa kapitalismissa, joka perustuu öljyn hyödyntämiseen saadakseen liikkeelle ison osan päivittäisistä toiminnoista ja liikenteen energiasta. Heille on tärkeää vakuuttaa kansalaiset siitä, kuinka huono Maduron hallitus on perustellakseen siten sen mahdollinen kaataminen tai hallitsemisen tavan muutos. Ja kyllä, olemme manipuloitavissa, mutta mielestäni koko ajan vähemmän ja vähemmän. Onneksi niin hyvässä tai pahassakin mielessä on olemassa sosiaalisia verkostoja ja ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita aiheesta tai haistavat palaneen käryn, joten he etsivät vaihtoehtoista tietoa ja löytävät sen.

Espanjassa Nicolás Madurosta on tehty sarjakuvahahmo, joka kuvaa vähän vähemmän kuin ​​järkähtämätöntä, hapanta, töykeää ja sivistymätöntä diktaattoria, joka hallitsee Venezuelaa rautaisella otteella. Olet voinut olla hänen lähellään, joten paljastatko meille, onko tällä pilapiirroksella jotain tekemistä todellisuuden kanssa?

Ei sitten lainkaan, kuka tahansa, joka on ollut tekemisissä Nicolás Maduron kanssa, on varmasti tajunnut hänen olevan kaveri, jolla on hyvä huumorintaju, joka on hyvin huolettoman iloinen, helposti lähestyttävä ja vaatimaton. Häneltä löytyy niin paljon huumorintajua, että kerran sanoin hänelle leikilläni kirjoittaneeni kirjani niillä miljoonilla, jotka hän lähetti minulle ja hän vastasi toivoen minun vihdoin saaneen kaikki rahat. Vain tällaisella huumorintajulla voikin kestää niin paljon päivittäisiä hyökkäyksiä. Häntä yritetään jatkuvasti vähätellä luokkatietoisilla loukkauksilla, kuten puheet Maburrosta (aasista) ja muut vastaavat, mutta hän on ahkera ja työhönsä kykenevä presidentti.

Espanjan vasemmisto pelkää puhua Venezuelasta, koska sitä käytetään usein vaaliansana, joka voi saada menettämään kannatusta. Voidaanko tästä pysyvän tabun tilasta päästä eroon?

Vasemmisto voisi voittaa sen rohkeudella, selkeydellä ja politiikan pedagogiikalla. Kun esität tietoja, jotka osoittavat sen mitä todella tapahtuu ja selität syyt sille miksi ne tapahtuvat ilman mitään ideologisia painotuksia, käy selväksi, että se mitä Venezuelasta ajatellaan on täysin ulkopuolelta johdettua. Hyperinflaation tasoilla ja muilla taloudellisilla ongelmilla on historialliset taustatekijänsä. Nämä ongelmat eivät ole Venezuelalle mitään uutta, vaan ne ovat peräisin menneiltä ajoilta. Voimme sijoittaa sen historialliseen viitekehykseen, joka kuvaa sitä millaiset Yhdysvaltojen suhteet Latinalaiseen Amerikkaan ovat olleet. Tämä palvelisi vasemmistolaisia ​​äänestäjiä, jotka eivät ole typeriä, päinvastoin. Varmasti he osaavat arvostaa, jos vain heidän edustajansa ovat arastelemattomia. On yksi asia​​, jota vasemmisto ei näyttäisi haluavan nähdä: Venezuela on paradigmaattinen peili sille, mikä odottaa mitä tahansa hallitusta, joka nousee haastamaan tietynlaisen uusliberalistisen politiikan ja joka kyseenalaistaa suuryritysten edut. Millainen vasemmisto pystyy siis hallitsemaan Espanjassa, jos se ei anna äänestäjille näitä tiedonjyviä, jotta he voisivat ymmärtää asian todellisen laidan? Nyt kun olemme siirtymässä koalitiohallitukseen PSOE:n ja Unidas Podemosin (UP) välillä, monet vasemmistolaiset tulevat varmasti pettymään siihen, mitä UP tekee hallituksessa. Ja se johtuu siitä, että sen kädet on sidottu. On rakenteellisia elementtejä ja paineita, jotka estävät sitä etenemästä. Jos ihmiset vain tietäisivät, kuinka todellinen valta toimii, voisimme olla ymmärtäväisempiä ja se lopulta vahvistaisi vasemmistoa.

Mitä ratkaisuja näet Venezuelalle ja mihin luulet sen päämäärien kulkevan?

Hallitus uskoo vuoropuheluuun poliittisen opposition järkiperäisimpien ryhmittymien kanssa, joita on olemassa ja se on myös tehtävä selväksi. Nämä ovat sektoreita, joita Yhdysvallat ei tue, vaikka se tukee kaikkein pisimmälle meneviä ääriaineksia. Yhdysvallat tulee yhä edelleen ja aina olemaan kiinnostunut kaatamaan Venezuelan hallituksen. He haluavat hallita öljyä ja luoda suotuisat olosuhteet liiketoimilleen. Tämä konflikti jatkuu Maduroa tai muita mahdollisia tulevia hallituksia vastaan, jotka ovat luonteeltaan kansallista etua ja itsemääräämisoikeutta ajavia. Selkkausta ei niin vain lievennetä. Näiden keskustelujen avulla voitetaan aikaan, mutta ei tule unohtaa, että puhumme myös luokkien kamppailusta, joka polarisoi Venezuelan yhteiskunnan. Erimielisyys jakaa sen enemmistössä oleviin chavismia tukeviin kansanosiin; ja keskiluokan, eliittien ja oligarkioiden muodostamaan vähemmistöön, joka haluaa toisenlaisen hallituksen. Ongelmaa ei tulla ratkaisemaan, koska oikeisto ei ole koskaan ollut demokraattinen ja vielä vähemmän se on ollut sitä Latinalaisessa Amerikassa. Se ei voi hyväksyä sitä, että on olemassa vasemmisto, joka nousee valtaan ja ottaa haltuunsa hallituksen.

Lähde: El Salto, Alejandro López Menacho 6.12.2019

Täältä voi katsoa tutkija Arantxa Tiradon haastattelun Rompeviento TV:ssä, jossa hän puhuu kirjaprojektistaan ja muun muassa häneen kohdistetuista vihakampanjoista, jotka ovat pitäneet sisällään myös tappouhkauksia.

Tiedot kirjasta sen kustajan sivuilta voi löytää tältä sivustolta.

Kirjan akateemisen esittelytilaisuuden voi puolestaan kuunnella tästä lähteestä.

Käännöstekstin toimitus: valtiotieteiden tohtori Sami Laaksonen.