Avainsanaan ‘21. vuosisadan sosialismi’ liitetyt artikkelit

Argentiinan presidentti Alberto Ángel Fernández Pérez vieraili helmikuun lopussa Meksikossa. Nyt kuukautta myöhemmin Bolivian tuore presidentti Luis Alberto Arce Catacora tuli viralliselle valtiovierailulle Meksikoon. Arce osallistui presidentti Andrés Manuel López Obradorin tiedotustilaisuuteen 24.3. Lisäksi hän puhuu muun muassa Meksikon senaatille ja saa pääkaupunki Ciudad de Méxicon kunniavieraan tittelin. 25.3. Arce matkustaa eteläiseen Campechen osavaltioon, jossa muistetaan Chakán Putumin voitokasta taistelua espanjanlaisia valloittajia vastaan 1517 Champotónin kunnassa, joka muodostaa osan itsenäisyyden juhlavuoden tapahtumista. Campechen rannikolla saavutettu chontal-kansan voitto symbolisoi alkuperäiskansojen yhä jatkuvaa vastarintaa. Espanjalaiset kutsuivat paikallista asutuskeskusta “huonon taistelun satamaksi”.

Mantereen kokoista solidaarisuutta rakennettiin Kansallispalatsin laajoilla ja Diego Riveran kuvittamilla käytävillä.

Kansanvallan voitto ilman väkivaltaa

Presidentti Andrés Manuel López Obrador: Huomenta.

No, tämä päivä on erityinen, koska Luis Alberto Arce Catacora, Bolivian monikansallisen valtion presidentti, on kanssamme. Presidentti Arce on ystävämme, kumppanimme, veljemme. Hän on Bolivian alkuperäiskansojen, kansanomaisen, demokraattisen liikkeen kasvatti, liikkeen joka näytti todeksi uuden tavan hallita kansan ja erityisesti kaikkein köyhimpien, syrjäytyneiden, hyväksi.

Se oli hallitus, joka syntyi diktatuurien, autoritaaristen hallintojen jälkeen; se oli presidentti Evo Moralesin johtama hallitus. Menestyvä hallitus, yli vuosikymmenen ajan, Bolivia kasvoi enemmän kuin mikään muu maa Amerikkojen mantereilla; he saivat luonnonvaransa takaisin ja mikä tärkeintä, nostivat miljoonia bolivialaisia ​​ulos köyhyydestä.

Tuo hallitus joutui kokemaan mutkikkaan tilanteen. Boliviassa vietiin läpi perustuslaillisen järjestyksen rikkomus, presidentti Evo pakotettiin eroamaan ja pantiin alulle laittomasti valtaa pitänyt hallitus. Siellä koettiin häirintää, väkivaltaisuuksia.

Maamme noudatti solidaarisuuden ja turvapaikkaoikeuden soveltamisen perinteitään. Tätä suojaa tarjottiin presidentti Evolle, Bolivian demokraattisen liikkeen keskeisille johtajille. Tuo ongelma, Bolivian kriisi, päätettiin ratkaista demokraattisin keinoin.

Häirinnästä, polarisaatiosta huolimatta Bolivian kansa ratkaisi konfliktin demokraattisella tavalla ja sanoisin esimerkillisesti, koska laillisuus saatiin palautettua hyvin lyhyessä ajassa. Ja ihmiset menivät äänestämään, ja jo ensimmäisellä kierroksella Luis Alberto Arce Catacora voitti, Bolivian monikansallisen valtion presidentti, joka on tällä hetkellä kanssamme.

Kutsuimme hänet, koska huomenna Champotónissa, Campechessa, osana itsenäisyytemme 200-vuotisjuhlia, pidetään muistotilaisuus alkuperäiskansojen vastarinnalle.

Olemme erittäin tyytyväisiä saadessamme presidentti Arcen tänne. Kutsuimme hänet, koska he edustavat koko yhden kansan ihmisarvoa, kansan joka taistelee oikeudenmukaisuuden, vapauksien, demokratian puolesta ja puolustaa kansojen ja kansakuntien suvereniteettia, itsemääräämisoikeutta.

Tervetuloa, presidentti.

Ja me pyydämme teitä ottamaan puheenvuoron, ilmaisemaan mitä haluattekin, ja presidentin puheenvuoron päätteeksi avaamme tämän aamuisen tiedotustilaisuuden kuten aina kysymyksille ja vastauksille.

Ole hyvä, presidentti.

Pakolaisuudesta presidentiksi

Luis Alberto Arce Catacora, Bolivian monikansallisen valtion presidentti: Paljon kiitoksia, presidentti Andrés Manuel López Obrador. Meksikon ulkoministeri, ulkoministerimme, joka on täällä kanssamme, Meksikon kansa.

On kaksinkertainen onnellisuus olla täällä taas, Meksikon tasavallassa. Ensinnäkin sen vuoksi, että presidentti Manuel López Obrador sai meidät osallistumaan niihin toimiin, jonka hän mainitsi puhuessaan ennen minua, mutta toiseksi on onnellisuus tulla Meksikoon, tällä kertaa ei enää pakolaisena, poliittisena pakolaisena, maassani marraskuussa 2019 tehdyn vallankaappauksen takia.

Olimme täällä yrittääksemme sopeutua uuteen elämään, joka odotti meitä, kunnes sosiaaliset järjestömme kutsuivat meidät Boliviaan, siis Liike Sosialismiin (MAS), Poliittinen väline kansojen itsemääräämisoikeuden puolesta (IPSP), MAS-IPSP:n presidenttiehdokkaaksi.

Noiden kahden kuukauden aikana, jotka olen ollut täällä Meksikossa, olen saanut hyvin paljon solidaarisuutta meksikolaisilta. Kun kävelin Ciudad de Méxicon kaduilla, kävimme meksikolaisista, mutta puhuessamme kävi ilmi, että olimme ulkomaalaisia. Tulin aloittaneeksi keskusteluja kansan kanssa, kun söimme täytettyjä leipiämme [tortas] kadulla, tacojamme kadulla, ihmisten kanssa, jaoimme kohtaamisia, ja he kysyivät minulta, mitä Boliviassa oli tapahtunut, ja sain osakseni ehdottoman solidaarisuuden ilmaisuja.

Myös täällä, Meksikossa, minut kutsuttiin pitämään useita konferensseja noista tapahtumista, siitä, mitä olimme tehneet Boliviassa sosiaalisella, taloudellisella, yhteisöllisellä ja tuottavalla mallillamme, jota veimme käytäntöön vuodesta 2006 alkaen, kuten presidentti Manuel López Obrador mainitsi, noilla talouskasvun luvuilla, mutta myös saaden aikaan tärkeitä tuloksia sosiaalisissa asioissa.

Vähensimme köyhyyttä, äärimmäistä köyhyyttä 38 prosentista 15 prosenttiin; pienensimme eriarvoisuutta mittaavaa Gini-indeksiä, jossa Bolivia yhdessä Brasilian kanssa oli vuoteen 2005 asti yksi eniten tuloja harvoihin käsiin keskittävistä maista, laskimme indeksiluku 0,60:n 0,48:een, eli koko alueella olimme viimeisten joukossa keskittyneiden tulojen mittauksissa, mutta sitten meistä tuli viides talous, viides maa, jolla on paras tulojakauma.

Lisäsimme elinajanodotetta hallituksemme 14 vuoden aikana. Esimerkiksi Etelä-Amerikassa Brasilia, joka seurasi meitä elinajanodotteen kasvussa, teki niin noin kolmella vuodella kyseisellä kaudella 2006−2019, ja me taas tulimme laskeneeksi, pikemminkin nostaneeksi elinajanodotetta 10 vuodella koko sen ajan.

Sosiaaliset indikaattorit olivat erittäin, erittäin hyviä, talous kasvoi, tuli vallankaappaus, joka jätti meille valitettavasti konkurssikypsän maan, teknisesti ottaen tuhotun maan, joka meidän on tänään rakennettava uudelleen.

Kun palasimme Boliviaan, saapuessamme lentokoneesta, täysin päinvastoin kuin meidät oli vastaanotettu täällä Meksikossa. Täällä Meksikossa, saapuessamme lentokoneesta, lentokoneella, saimme osaksemme Meksikon hallituksen, Meksikon kansan solidaarisuuden, solidaarisuuden, jota emme tule koskaan unohtamaan, solidaarisuuden, jonka pidämme aina tallessa pienessä erityisessä paikassa sydämissämme, kaikki me, jotka olemme kärsineet poliittisesta vainosta.

Saapuessamme maahan, se oli jotakin aivan muuta. Minä en edes ollut käynyt läpi kotimaani maahanmuuttoviranomaisia, ja poliisi odotti minua jo kutsulla kuulusteluihin. Siellä ei kunnioitettu asianmukaisia laillisia ​​prosesseja, eikä siellä kunnioitettu ihmisoikeuksiakaan.

Ja kiitos Bolivian kansan tuen, Bolivian kansan tietoisuuden, niiden ansiosta saimme takaisin yhteisen kotimaan kaikille bolivialaisille, saimme takaisin demokratian bolivialaisille vaaliuurnilla viime lokakuussa 2020.

Tästä syystä, presidentti Manuel López Obrador, minulla on erityinen kaksinkertainen ilo olla täällä, pystyä jakamaan kanssanne tuon tärkeän taistelun juhlistaminen, mutta minulle on myös symbolista merkitystä tulla maahan, joka suojeli minua, maahan, joka ilmaisi solidaarisuutensa muutosprosessillemme Boliviassa ja tänään tulimme sanomaan teille, presidentti Manuel López Obrador: palautimme demokratiamme, palautimme kehityskulkumme Boliviassa.

Hyvin paljon kiitoksia.

Keskinäisten suhteiden palauttaminen

Andrés Manuel López Obrador: No, jos olette sitä mieltä, aloitetaan.

Kysymys: Herra presidentti, hyvää huomenta. Kuinka voitte, presidentti? Hyvää huomenta.

Andrés Manuel López Obrador: Hyvää huomenta.

Kysymys: Olen toimittaja Bolivia TV:stä, Boliviasta, Helen San Román. On ilo olla maassanne.

Presidentti, kysyisin kaksi tiedustelua. Mitä tarkoittaa Meksikon ja Bolivian näiden ennen kaikkea kahdenvälisten suhteiden ennalleen palauttaminen Meksikolle?

Ja presidentti Luis Arcelle myös sama kysymys. Mitä Bolivialle merkitsee näiden suhteiden palauttaminen tämän maassamme tapahtuneen vallankaappauksen jälkeen?

Kiitos paljon.

Presidentti Andrés Manuel López Obrador: No, meille on hyvin tyydyttävää, että demokratia on saatu palautettua Boliviaan ja että se on saavutettu ilman paljoa väkivaltaa, se oli todellinen Bolivian kansan uroteko.

Ja on myös tyydyttävää, että tapaamme uudelleen, koska Bolivian kansa, Meksikon kansa, ne ovat veljeskansoja, kuulumme Amerikkaamme ja jaamme samat oikeudenmukaisuuden, vapauden tavoitteet, luokkaerottelun, rasismin poiskitkemisen, yhdenvertaisuutemme kunnioittamisen ja itsemääräämisoikeutemme vahvistamisen päämäärät. Siksi juhlimme presidentti Arcen vierailua.

Toistan, se mitä he tekivät Evo Moralesin presidenttikaudella, on ihailtavaa seuraavien kolmen muuttujan suhteen:

Esimerkillinen talouskasvu, keskimääräinen vuotuinen talouskasvu 4,8 prosenttia ja kasvuvauhti vuonna 2013 oli jopa 6,8 prosenttia; lisäksi talouskasvu oli jatkuvaa.

Toiseksi, he ottivat luonnonvaransa takaisin itselleen. Kansalliset ja ulkomaiset yritykset eivät lopettaneet osallistumistaan, mutta Bolivian valtio hallitsi tuloja, liikevoittoja, jotka nämä taloudelliset toiminnot tuottivat.

Ja se johti kolmanteen, joka oli se kaikista tärkein: kansan hyvinvointi. Kaikki tulot, jotka aiemmin menivät ulkomaille tai pysyivät harvoissa käsissä, kaikki tuo yhden vähemmistön hyväksi kertynyt varallisuus jaettiin oikeudenmukaisesti ja se sai miljoonat perheet nousemaan pois köyhyydestä.

Joten siksi vallankaappausta edeltävä prosessi oli erittäin tärkeä, se jopa johti tähän vakavaan rikkomukseen, mikä tarkoitti sitä, että vähemmistö otti vallan itselleen väkisin.

Muistan miten noina päivinä maalattiin rasistisia iskulauseita johtajien, virkamiesten taloihin ja toimistoihin, se oli häpeällistä; mutta kaikki tuo oli kuin huono yö, kuin painajainen, se oli vain väliaikaista, ja Bolivian kansa ratkaisi sen demokraattisin keinoin.

Ja nyt, tästä jälleenrakennuksen asettamasta haasteesta huolimatta, olen varma, että ihmisten tuella he palaavat jälleen oikeudenmukaisuutta ruokkivalle ja hyvinvointia tukevalle kasvun tielle, koska kehitys ilman oikeudenmukaisuutta on taantumista.

Bolivian malli selittää, kuinka on mahdollista luoda varallisuutta, koska et voi jakaa sitä mitä sinulla ei ole, on luotava vaurautta, mutta vaurallisuutta on yritettävä jakaa, koska varallisuus ei ole tarttuvaa, valtion on osallistuttava taatakseen sen jakaminen ja se, että se hyödyttää kaikkia.

Se on Bolivian malli, ja se oli tuloksellinen, ja se tulee olemaan yhä edelleen erittäin onnistunut.

Olemme todella onnellisia ollessamme täällä presidentin kanssa.

Luis Alberto Arce Catacora: Paljon kiitoksia. No, ensiksikin meille täällä oleminen merkitsee maidemme välisten suhteiden palauttamista.

Valitettavasti edellisen vallan ottaneen hallituksen asenteen vuoksi suhteemme Meksikoon ja muihin maihin, kuten Kiinaan, kuten Argentiinaan, supistuivat epäilemättä siinä määrin, että suurlähettiläämme, joka auttoi meitä niin paljon, kun olimme siellä noina monimutkaisina hetkinä, varsinkin itselleni vaikeina, kun lähdin maasta, jossa huolimatta virallisesta kulkuluvasta annettiin määräys, ettei Luis Alberto Arce Catacora lähde maasta, vaikka minulla olikin hallituksensa itsensä allekirjoittama kulkulupa, minun piti käydä läpi useita tiukkoja tarkastuksia, Bolivian poliisin väärinkäytöksiä El Alton lentokentällä.

Ja varmasti juuri siksi Meksikon suurlähettilästämme Boliviassa tarkkailtiin ja häntä kutsuttiin joka hetki silloisen hallituksen ulkoministeriöön, kuten olette nähneet lehdistössä.

Niitä kahden sisarmaan välisiä suhteita, maiden joilla on paljon yhteistä ja joilla on paljon edellytyksiä tehdä töitä yhdessä, horjuttivat valtaa pitäneen hallituksen luonteeltaan nimenomaan ideologiset ja poliittiset kysymykset.

Ja meille täällä oleminen on antaa niille sysäys ja lunastaa takaisin kaikki tuo työ, jota meksikolainen diplomatia teki maassamme, palauttaa ennalleen tuo kummankin kansan välinen veljeys, jonka suhteen meillä on paljon keskusteltavia aiheita. Me bolivialaiset ja meksikolaiset olemme hyvin samankaltaisia, meillä on monia yhteisiä asioita, joiden kanssa voimme työskennellä, mutta se tapahtuu vuoropuhelun avulla, ja se taas tapahtuu avaamalla ovet.

Ja siksi, kun presidenttimme Manuel López Obrador kutsui meidät, sanoimme hetimmiten kyllä, koska kyse on erittäin hyvästä tilaisuudesta vahvistaa jälleen kahden sisarmaan keskinäisiä suhteita.

Parituntisen aamuseitsemän jälkeen alkaneen tiedotustilaisuuden aikana ei vältytty naurultakaan.

Tulojen välttämätön uusjako

Kysymys: Hyvää huomenta, presidentti. Kiitos. Hans Salazar, Noticiero en Redes.

Tilaisuutta hyödyntäen, kysyisin: näiden Bolivian kasvun vuosien mukaan, jotka olette jo maininnut, mitä suosituksia antaisitte Meksikolle, jotta se voisi saada vahvistettua taloutta? Edistystä on jo tapahtunut, mutta pandemian myötä talous on kärsinyt maailmanlaajuisesti. Mitä toimenpiteitä voisitte suositella Meksikolle kaiken kokemuksenne perusteella?

Kysymyksen toisesta osasta, oikeastaan ​​taloudellisesta mallistamme, uskomme ja olemme levittäneet sitä tällä tavoin paitsi Latinalaisen Amerikan yliopistoissa myös Euroopan ja Pohjois-Amerikan yliopistoissa. Olimme Harvardissa, olimme Chicagossa ja olimme useissa Euroopan yliopistoissa levittäen myös tätä mallia, taloudellisen mallin perusteita.

Ja olemme vakuuttuneita siitä, että sillä maalla, jolla on luonnonvaroja, maalla, jolla on potentiaalia tuottaa taloudellista ylijäämää, avainkysymys tähän on valtion suorittama ylijäämän haltuunotto ja sen uudelleen jakaminen väestölle.

Ratkaisu, jonka olemme todistaneet, työhypoteesimme kohti vuotta 2005, jolloin emme vielä olleet hallituksessa, siinä ehdotimme Bolivian kansalle taloudellisen mallimme vaihtoehtoa vanhaan uusliberalistiseen malliin verrattuna, kyse oli pohjimmiltaan taloudellisten ylijäämien luomisesta, sen sijaan että markkinat olisivat kohdentamismekanismi, se olisikin valtio.

Ja miksi valtio?

Koska perustyötä oli tehtävä. Uusliberaali malli, tavallisesti ja kaikkialla, olemme nähneet, että se tuottaa tulokeskittymän harvoille, se on osa itse uusliberaalin talousmallin logiikkaa. Siksi meidän on tehtävä − olemme sen vastakohta − tulojen uudelleenjako. Ja tuota tulojen uudelleen jakamista eivät tee markkinat, vaan sen tekee valtio.

Näin ollen taloudellisessa mallissamme syntyy ylijäämää, se tulee kaasusta, se tulee sähköstä, se tulee kaivosteollisuudesta, lyhyesti sanottuna, ja valtio ottaa haltuunsa ylijäämän ja jakaa sen väestön kesken jakamispolitiikalla, jota me kutsumme joukkovelkakirjoiksi, jotka ovat ehdollisia siirtoja, jotka valtio suorittaa väestölle.

Olemme nyt varmasti jo kolmas tai viides maa, jolla on yleinen perustulo, yleinen eläke. Jokaisella Boliviassa on kansaneläke, eläke joka juontaa, vanhuseläke − kuten te täällä sitä kutsutte – joka tulee luonnonvaroista, osa näistä luonnonvaroista jaetaan uudelleen koko väestön kesken riippumatta siitä, ovatko ne myötävaikuttaneet sosiaaliturvaan.

Siksi ne, joilla on sosiaaliturva, hyötyvät kaksinkertaisesti, mutta ne, lähinnä maaseudulla, maaseutualueilla työskentelevät viljelijäveljemme, elinkeinoalojen työntekijät, me kutsumme niin niitä ihmisiä, jotka myyvät kauppatoreilla ja joilla heillä ei ole vakituista työpaikkaa, heillä ei ole kiinteitä tuloja, kun heidän työikänsä päättyy, heillä ei ole minkäänlaista eläkettä. Tämä on se eläke, joka meillä on.

Kun tarkastelin vuoden 2019 lukuja, olimme maailman viides maa ja ensimmäinen kehittyvistä maista, joilla oli yleinen eläke, tuo kansaneläke on osa tulojen uudelleenjakoa, jota noudatimme hallituksessamme.

Siksi malli on yksinkertainen: synnytetään ylijäämiä, valtio hallinnoi niitä, ne jaetaan yhteiskunnalle ja muodostamme tasavertaisemman yhteiskunnan. Tasa-arvoisempi yhteiskunta − ja se on se oletusarvo − kasvaa nopeammin, ja se on yksi selitys sille, miksi Yhdysvalloissa, Euroopassa, kasvu on tällä hetkellä erittäin hidasta.

Ja kansainvälisesti on julkaistu useita tutkimuksia siitä, kuinka sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa on ollut suuria tulokeskittymiä harvoille, jatkuvasti on yhä enemmän rikkaita ihmisiä, ja jatkuvasti enemmän rikkaita, ja kerta kerran jälkeen köyhyys alkaa pahentua näissä maissa.

Siksi meidän vastaväitteemme on jakaa tuloja uudelleen keskeytymättömän, yhdenvertaisen tulon luomiseksi ja mahdollisuuksien tarjoamiseksi kaikille.

Litium vallankaappauksen taustasyynä

Kysymys: Hyvää huomenta. Ernesto Ledesma, Rompeviento TV:stä.

Bolivia on ikoninen tapaus maailmassa, koska kansallistitte litiumin; ettekä vain kansallistaneet sitä, vaan tuotatte omalla litiumillanne, siis myös teollistatte sen.

Kysymys, joka olisi teille, herra presidentti Arce, olisi: mitä hyötyä Bolivialle on ollut siitä, että litium on kansallistettu ja mitä se tarkoittaa bolivilaisten taloudellisten tulojen kannalta ja miten puolestaan ​​nuo tulot jaetaan, kuten hetki sitten tuotiin esiin, kanavoidaanko ne sosiaalisiin ohjelmiin?

Jotta voimme saada ulottuvuutta tähän, ja erityisesti meksikolaisille, ja etenkin yrityksille, jotka vastustavat tätä ja sitten käyvät sotaan presidentti López Obradorin hallitusta vastaan: millaisia etuja litiumin kansallistaminen tosiasiallisesti toi mukanaan? Mikä on se vertailukohta peilatessa sitä siihen, mitä tulee maahamme? Ja mitä mieltä olisit tästä strategiasta, jota yritykset nyt toteuttavat, vaikka niillä ei ole toimilupia toimintaansa?

Luis Alberto Arce Catacora: Kiitos, presidentti.

No, itse asiassa tämä oli juuri yksi vallankaappauksen tavoitteista. Bolivia oli etenemässä, kuten toimittaja sen mainitsi, teollistumisessa, meillä oli pitkälle edennyt sopimus saksalaisen yrityksen kanssa, jotta Boliviasta tulisi tämän yrityksen enemmistöosakas, hyötyisimme tehtaasta, teknologiasta ja kaikesta tuosta tuottaaksemme Boliviassa ja viedäksemme litiumakkuja Boliviasta.

Siihen asti meillä olimme edistyneet kaivostoiminnassa, erottelimme jo kaliumkloridia, litiumkarbonaattia, tuotimme sitä jo.

Lisäksi Cochabamban hallintoalueella oli jo yritys, joka teetti Boliviassa valmistettuja akkukäyttöisiä ajoneuvoja; vaikka tuotanto oli tietysti melko vähäistä, mutta se oli jo lupaavaa, Bolivian litiumilla meillä oli omat ajoneuvomme, jotka kulkivat kyseisessä maakunnassa.

Ja kun olimme jo juurikin solmimassa sopimusta tämän saksalaisen yrityksen kanssa, jotta se saapuisi Boliviaan pysyvästi ja pystyisi rakentamaan tuotantolaitoksen ja aloittamaan litiumparistojen tehtailun, sattuu vallankaappaus. Tarkoitus oli nimenomaan tuottaa Potosín alueella, jossa Salar de Uyunissa on suurin litiumvarantomme. Haluttiin luoda protestiolosuhteita meitä vastaan – oletettavasti annettiin uskoa, että rojaltit olisivat hyvin vähäisiä ja sopimuksen kesto hyvin pitkä, siis tuo Saksan kanssa tehtävä sopimus. Mielenilmaukset alkoivat vain muutama viikko ennen vuoden 2019 vaaleja.

Kansallinen hallitus jäädytti projektin välttääkseen minkä tahansa vaaleja edeltävän myllerryksen, myöhemmin paradoksaalisesti sitä jatkoi vallan kaapannut hallitus, ja varapresidenttiehdokas Samuel Doria Medina antoi lausuntoja, jotka mainitsivat: “Olisi erittäin mielenkiintoista, jos tuo yritys Tesla voisi tulla Boliviaan teollistamaan litiumia”, hän otti sen jo esille.

Ja muutama viikko myöhemmin Teslan korkean tason johtajan lausunto tunnettiin myös sosiaalisissa verkostoissa. Siinä sanottiin, että he aikovat toteuttaa vallankaappauksen missä tahansa se vain olisi tarpeen.

Joten meille oli täysin selvää, että vallankaappauksen taloudellinen päämäärä oli Bolivian litiumin hallitseminen, jonka valtio on onnellisesti saanut takaisin haltuunsa demokratian Boliviaan palautumisen jälkeen. Aloitamme kaiken tämän uudestaan, kaikki nämä neuvottelut, jotka käytiin Saksan kanssa, ja no miksi emme avautuisi myös muille maille, jotka voisivat tehdä parempaa työtä ja tarjota maallemme parempaa teknologiaa.

Totuus on, että siinä määrin kuin olemme päässeet eteenpäin, tuotamme ja viemme karbonaattia… Anteeksi, kaliumkloridia ja tuotamme litiumparistoja hyvin pienessä mittakaavassa Bolivian ajoneuvotehtaallemme.

Täten luonnonvarojen hallinta on meille strateginen kysymys.

Bolivian historia, kuten suuri bolivialainen poliittinen ajattelija Marcelo Quiroga Santa Cruz sanoi: Bolivian historia on ymmärrettävissä luonnonvarojemme ryöstämisen historiaksi. Ja juuri talousmallimme on lopettanut tämän luonnonvarojemme ryöväämisen, ja valtio on se, joka vastaa siitä, ja koko väestö hyötyy näiden tulojen uudelleenjakomekanismien kautta.

Andrés Manuel López Obrador: Analysoimme mahdollisuutta osallistua enemmän litiumin hyödyntämiseen, tarkastelemme edelleen tämän luonnonvaran käyttämisen merkitystä taloudellemme.

Yhteistyösuhteiden terävöittämistä jatkettiin kymmenen hengen työryhmällä.

Bolivian paluusta demokratiaan voi lukea lisää tästä oheisesta artikkelistani.

Käännös ja toimitustyö: valtiotieteiden tohtori Sami Laaksonen.

Lähde: Meksikon presidentin tiedotustilaisuus

Videolinkki tiedotustilaisuuteen

Arantxa Tirado on politiikantutkija ja Latinalaisen Amerikan asiantuntija. Hän on kirjoittanut kustannustalo Akalin julkaiseman “Venezuela: Valheiden ja myyttien tuolla puolen” -kirjan (Venezuela: Más allá de mentiras y mitos), jonka avulla hän haluaa murtautua chavismin ja Venezuelan tilanteen ympärille luotuihin vääriin totuuksiin ja valeuutisiin.

Espanjan hegemoninen keskustelu Venezuelasta on harhaanjohtavaa, hyötyä hakevaa eikä vastaa todellisuutta. Tämä on väite, jonka Arantxa Tirado Sánchez, toimittaja, poliitiikan tutkija ja Barcelonan autonomisesta yliopistosta (UAB) valmistunut tohtori, esittää uudessa kirjassaan. Selkeällä otsikolla varustettu “Venezuela: valheiden ja myyttien tuolla puolen” on Akalin julkaisema essee, joka analysoi perusteellisesti Venezuelaa ja sen asemaa kansainvälisessä geopolitiikassa siitä samasta vasemmistolaisesta näkökulmasta, joka on ollut bolivaarisen vallankumouksen liittolainen. Tässä keskustelussa kävimme vuoropuhelua joistakin noista myyteistä ja perusteettomista Venezuelaa koskevista valheista.

Kirjan kirjoittajalla on Espanjassa tehtyjen kansainvälisten suhteiden tohtoritason opintojen lisäksi toinen tohtorintutkinto Latinalaisen Amerikan opinnoista Meksikon kansallisesta autonomisesta yliopistosta (UNAM). Venezuelan ja Meksikon lisäksi Tirado on asunut Kuubassa. Hän on tutkimuksissaan erikoistunut erityisesti näiden kolmen tuntemansa maan ulkopolitiikkaan, Latinalaisen Amerikan integraatioon, Yhdysvaltojen Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen suhteisiin sekä kansainväliseen geopolitiikkaan. Parhaillaan hän vaikuttaa valtio-opin ja julkisoikeuden apulaisprofessorina Barcelonan autonomisessa yliopistossa (UAB).

272-sivuisen kirjan takakannesta löytyy seuraavanlainen kuvaus seitsemän lukua omaavasta opuksesta:

Joka päivä kaikki viestintävälineiksi oletetut mediat pommittavat meitä lakkaamattomilla uutisilla Venezuelasta tarjoten meille apokalyptisen panoraaman tästä Etelä-Amerikan maasta: ”Venezuelassa ei ole ruokaa, ei ole leipää, ei ole sähköä, sairaalat eivät toimi, ihmiset kuolevat nälkään, koko maa on yksi katastrofi…”, ”Venezuelassa ei ole demokratiaa vaan diktatuuri, oppositiota vainotaan, mediat suljetaan, siellä kidutetaan ja tukahdutetaan toisinajattelijoita, toimittajat joutuvat maanpakoon…”. Tiedotusvälineiden myllytykseen yhtyy tuhansien maansa ulkopuolella asuvien venezuelalaisten oma versio, heidän osallistumisensa mielipiteiden muokkaamisen muottiin, joka näyttäytyy vähintäänkin liioitellulta.

Näinä paradoksaalisina aikoina, jolloin uutisten lisääntyminen ei tarkoita meillä olevan enempää tietoa, Venezuela on muita tapauksia parempi esimerkki journalismin kuolemasta. Maa, jolla on maailman tärkeimmät öljyvarat, nousi tiedotusvälineiden eturintamaan vasta päättäessään aloittaa vallankumouksen. Tuota sosiaalista ja poliittista muutosprosessia on vääristelty väsymykseen asti ja käytetty lyömäaseena koko maailman vasemmistoa vastaan, sitä samaa vasemmistoa vastaan, joka vaikenee aiheesta, jotta tämä 2000-luvun kaikkein demonisoiduin poliittinen kokemus ei likaisi sitä.

Tämä kirja on huuto, joka rikkoo selkeästi ja rohkeasti tuon hiljaisuuden, paljastaen bolivaarisen vallankumouksen ympärille rakennetut valheet, myytit ja manipulaatioyritykset. Totuuden kertominen Venezuelasta on välttämätön urakka oikeudenmukaisuuden tekemiseksi Venezuelan kansan esimerkkiä kohtaan, mutta myös sen ymmärtämiselle, mitä vallankumouksen yrittäminen tarkoittaa tässä historiallisessa hetkessä.

Sotosalbosin senaattori Javier Maroto oli äskettäin Venezuelassa luennoimassa vapaudesta ja demokratiasta. Mitä mieltä olet näistä tapahtumista?

Maroton tapaus osoittaa, että ”venezuelalainen diktatuuri”, josta he puhuvat, on ainakin varsin erikoinen, koska se antaa Venezuelan hallitusta avoimesti vastustavalle espanjalaiselle kansanedustajalle mahdollisuuden mennä sinne pitämään puheen, joka pyytää lisäämään pakotteita jo nyt pakotteiden rasittamalle Venezuelan kansalle. Ja hän saattoi tehdä sen iloisesti, ilman mitään rajoituksia. Käykin selväksi, että tämä oletettu diktatuuri ei olekaan sellainen.

Vuosia sitten jotkut suositut videot, jotka nauhoitit Venezuelan jokapäiväisestä elämästä, löivät maahan katastrofaaliset teoriat ja aiheuttivat hyvin väkivaltaisia ​​reaktioita. Missä määrin nuo videot kannustivat sinua kirjoittamaan tämän tekstin?

Kirjan alkiona toimi yli 15 vuoden ajan jatkunut teoreettinen ja poliittinen yhteyteni bolivaariseen vallankumoukseen, videot ovat yksinkertaisesti vain lähtölaukaus. Minulle kerrottiin, että on ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita hankkimaan vaihtoehtoista ja totuudenmukaista tietoa, siitä mitä Venezuelassa tapahtuu, siitä mitä suurten tiedotusvälineiden keskittymät piilottelevat meiltä. Nuo videot rikkoivat tämän viestintämonopolin ja tekivät paljon vahinkoa tälle väärälle tarinalle. Raivokkaat reaktiot vain tekivät videoista katsotumpia ja päädyimmekin siihen, että oli hyvä aika julkaista kirja, joka selittäisi, mitä Venezuelassa todella tapahtuu.

Kuinka voisit kumota niiden väitteet, jotka vahvistavat kerta toisensa jälkeen Venezuela olevan niin sanottu “romahtanut valtio”?

Todellisuuteen viittaamalla. Jokainen maassa vieraileva voi todistaa Venezuelan toimivan. Sortunut valtio on hallitsemattomassa tilanteessa ja nykyinen hallinto Venezuelassa on niin hallitsemiskykyinen, että kaikista epävakautusyrityksistä, jatkuvista mielenosoituksista, alkuvuoden 2019 vallankaappaus 2.0-versiosta ja Yhdysvaltojen sekä kansainvälisten tiedotusvälineiden painostuksesta huolimatta Nicolás Maduron hallitus on edelleen voimissaan. Hallinnon toimivuudesta ei voi olla enempää todisteita. Ihmiset työskentelevät edelleen ja lähtevät kotoa tekemään töitänsä. Se ei tarkoita, etteikö ongelmia olisi olemassa, niitä on, mutta niin niitä on myös kaikissa muissa maailman maissa ja erityisesti Latinalaisen Amerikan ja Karibian maissa. Romahtaneesta valtiosta puhuminen vastaa totta kai oman edun tavoittelemisen tarpeisiin.

Kirjoitat kirjassa Venezuelaa vastaan suunnatun ”hybridisodan” käsitteestä. Luuletko, että Bolivia on ollut myös yksi sellaisen sodan kohde? Vastaavatko nämä liikkeet hienostuneeseen strategiaan tanssia amerikkalaisen kapitalismin pillin mukaan?

Olisi tarpeen analysoida Bolivian tapauksen erityispiirteitä. On olemassa monia rinnakkaisuuksia. Uskallan sanoa kyllä, koska tulokset ovat näkyvissä. Se on vallankaappaus, jolla on klassisia piirteitä, jotka näytettiin jo hylätyn Latinalaisessa Amerikassa, kuten armeijan suora puuttuminen vaaleilla valitun ja laillisen presidentin kaatamiseen. Sillä on myös yhtäläisyyksiä maanosassa koko 2000-luvun tapahtuneiden uudempien vallankaappausten kanssa, kuten siihen mitä tehtiin Hondurasissa Manuel Zelayan kanssa, Paraguayssa Fernando Lugon kanssa tai sen kanssa, mitä Rafael Correalle yritettiin tehdä Ecuadorissa. Hybridisodan logiikkaan, joka tarkoittaa valtiota vastaan ​​eri tavoin hyökkäämistä − olivatpa nuo keinot sitten medioihin liittyviä, poliittisia, diplomaattisia, taloudellisia ja muita, Bolivia sopii täydellisesti. Ilmeisesti Yhdysvallat haluaa säilyttää hegemonisen asemansa maailmassa, jota Kiina ja Venäjä uhkaavat. On sanottava, että Yhdysvaltojen silmissä mistä tahansa Latinalaisen Amerikan kokemuksesta, vaikka se olisikin vain arasti vasemmistolainen tai reformistinen, tulee vallankumouksellinen. Mitä muualla maailmassa voitaisiin ehkä sietää, sitä ei siedetä Latinalaisessa Amerikassa.

Useita kuukausia sitten, keskellä Juan Guaidón vallankaappauksen kriisiä, Venezuela tuotiin lähes auttamattomasti kaikkiin espanjalaisiin koteihin. Yhtäkkiä Espanjassa puhuttiin enemmän Venezuelasta kuin mistään muusta maassamme tärkeästä asiasta. Kuka vie eteenpäin tätä medioiden hyökkäystä? Olemmeko me niin manipuloitavissa?

Sen sanelevat suuret tiedotusvälineiden ryhmittymät, jotka ovat taas osa sitä kapitalismia, joka sijoittaa mediaan samalla tavalla kuin öljy- tai aseteollisuuteen. Omistajat ovat loppujen lopuksi samoja. Esimerkiksi El País -lehden omistaa yhdysvaltalainen finanssiryhmä. Tämä antaa meille vihjeitä siitä, miksi nämä tiedotusvälineet laativat tietynlaisen medioiden tavoiteohjelman. Nicolás Maduron hallituksen hävittämisen takana piilee monia mahdollisia etuja. Venezuelalla pitää hallussaan maailman suurimpia öljyvaroja, ja elämme fossiilisessa kapitalismissa, joka perustuu öljyn hyödyntämiseen saadakseen liikkeelle ison osan päivittäisistä toiminnoista ja liikenteen energiasta. Heille on tärkeää vakuuttaa kansalaiset siitä, kuinka huono Maduron hallitus on perustellakseen siten sen mahdollinen kaataminen tai hallitsemisen tavan muutos. Ja kyllä, olemme manipuloitavissa, mutta mielestäni koko ajan vähemmän ja vähemmän. Onneksi niin hyvässä tai pahassakin mielessä on olemassa sosiaalisia verkostoja ja ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita aiheesta tai haistavat palaneen käryn, joten he etsivät vaihtoehtoista tietoa ja löytävät sen.

Espanjassa Nicolás Madurosta on tehty sarjakuvahahmo, joka kuvaa vähän vähemmän kuin ​​järkähtämätöntä, hapanta, töykeää ja sivistymätöntä diktaattoria, joka hallitsee Venezuelaa rautaisella otteella. Olet voinut olla hänen lähellään, joten paljastatko meille, onko tällä pilapiirroksella jotain tekemistä todellisuuden kanssa?

Ei sitten lainkaan, kuka tahansa, joka on ollut tekemisissä Nicolás Maduron kanssa, on varmasti tajunnut hänen olevan kaveri, jolla on hyvä huumorintaju, joka on hyvin huolettoman iloinen, helposti lähestyttävä ja vaatimaton. Häneltä löytyy niin paljon huumorintajua, että kerran sanoin hänelle leikilläni kirjoittaneeni kirjani niillä miljoonilla, jotka hän lähetti minulle ja hän vastasi toivoen minun vihdoin saaneen kaikki rahat. Vain tällaisella huumorintajulla voikin kestää niin paljon päivittäisiä hyökkäyksiä. Häntä yritetään jatkuvasti vähätellä luokkatietoisilla loukkauksilla, kuten puheet Maburrosta (aasista) ja muut vastaavat, mutta hän on ahkera ja työhönsä kykenevä presidentti.

Espanjan vasemmisto pelkää puhua Venezuelasta, koska sitä käytetään usein vaaliansana, joka voi saada menettämään kannatusta. Voidaanko tästä pysyvän tabun tilasta päästä eroon?

Vasemmisto voisi voittaa sen rohkeudella, selkeydellä ja politiikan pedagogiikalla. Kun esität tietoja, jotka osoittavat sen mitä todella tapahtuu ja selität syyt sille miksi ne tapahtuvat ilman mitään ideologisia painotuksia, käy selväksi, että se mitä Venezuelasta ajatellaan on täysin ulkopuolelta johdettua. Hyperinflaation tasoilla ja muilla taloudellisilla ongelmilla on historialliset taustatekijänsä. Nämä ongelmat eivät ole Venezuelalle mitään uutta, vaan ne ovat peräisin menneiltä ajoilta. Voimme sijoittaa sen historialliseen viitekehykseen, joka kuvaa sitä millaiset Yhdysvaltojen suhteet Latinalaiseen Amerikkaan ovat olleet. Tämä palvelisi vasemmistolaisia ​​äänestäjiä, jotka eivät ole typeriä, päinvastoin. Varmasti he osaavat arvostaa, jos vain heidän edustajansa ovat arastelemattomia. On yksi asia​​, jota vasemmisto ei näyttäisi haluavan nähdä: Venezuela on paradigmaattinen peili sille, mikä odottaa mitä tahansa hallitusta, joka nousee haastamaan tietynlaisen uusliberalistisen politiikan ja joka kyseenalaistaa suuryritysten edut. Millainen vasemmisto pystyy siis hallitsemaan Espanjassa, jos se ei anna äänestäjille näitä tiedonjyviä, jotta he voisivat ymmärtää asian todellisen laidan? Nyt kun olemme siirtymässä koalitiohallitukseen PSOE:n ja Unidas Podemosin (UP) välillä, monet vasemmistolaiset tulevat varmasti pettymään siihen, mitä UP tekee hallituksessa. Ja se johtuu siitä, että sen kädet on sidottu. On rakenteellisia elementtejä ja paineita, jotka estävät sitä etenemästä. Jos ihmiset vain tietäisivät, kuinka todellinen valta toimii, voisimme olla ymmärtäväisempiä ja se lopulta vahvistaisi vasemmistoa.

Mitä ratkaisuja näet Venezuelalle ja mihin luulet sen päämäärien kulkevan?

Hallitus uskoo vuoropuheluuun poliittisen opposition järkiperäisimpien ryhmittymien kanssa, joita on olemassa ja se on myös tehtävä selväksi. Nämä ovat sektoreita, joita Yhdysvallat ei tue, vaikka se tukee kaikkein pisimmälle meneviä ääriaineksia. Yhdysvallat tulee yhä edelleen ja aina olemaan kiinnostunut kaatamaan Venezuelan hallituksen. He haluavat hallita öljyä ja luoda suotuisat olosuhteet liiketoimilleen. Tämä konflikti jatkuu Maduroa tai muita mahdollisia tulevia hallituksia vastaan, jotka ovat luonteeltaan kansallista etua ja itsemääräämisoikeutta ajavia. Selkkausta ei niin vain lievennetä. Näiden keskustelujen avulla voitetaan aikaan, mutta ei tule unohtaa, että puhumme myös luokkien kamppailusta, joka polarisoi Venezuelan yhteiskunnan. Erimielisyys jakaa sen enemmistössä oleviin chavismia tukeviin kansanosiin; ja keskiluokan, eliittien ja oligarkioiden muodostamaan vähemmistöön, joka haluaa toisenlaisen hallituksen. Ongelmaa ei tulla ratkaisemaan, koska oikeisto ei ole koskaan ollut demokraattinen ja vielä vähemmän se on ollut sitä Latinalaisessa Amerikassa. Se ei voi hyväksyä sitä, että on olemassa vasemmisto, joka nousee valtaan ja ottaa haltuunsa hallituksen.

Lähde: El Salto, Alejandro López Menacho 6.12.2019

Täältä voi katsoa tutkija Arantxa Tiradon haastattelun Rompeviento TV:ssä, jossa hän puhuu kirjaprojektistaan ja muun muassa häneen kohdistetuista vihakampanjoista, jotka ovat pitäneet sisällään myös tappouhkauksia.

Tiedot kirjasta sen kustajan sivuilta voi löytää tältä sivustolta.

Kirjan akateemisen esittelytilaisuuden voi puolestaan kuunnella tästä lähteestä.

Käännöstekstin toimitus: valtiotieteiden tohtori Sami Laaksonen.