Meksikon vasemmistoryhmät eli hallituspuolue Morena ja sen liittolaiset vihreät (PVEM) ja marxilainen Työn puolue (PT) puolustivat kunniakkaasti paikkaansa maan johdossa. Hallitusryhmä saa itselleen enemmistön Meksikon kongressin alahuoneesta myös seuraaviksi kolmeksi vuodeksi. Lähde: Mario Delgado.

Jopa brittilehti The Economist oli huolestunut Meksikon demokratiasta. Sen tekemisissä tulkinnoissa kansa erehtyi äänestyspäätöksissään vuonna 2018 ja nyt tuo ulkomainen media kehotti toisen maan kansalaisia korjaamaan tilanteen äänestämällä oppositiovoimia. Meksikon sisällä käytiin samankaltainen raju kaksikuukautinen kampanja, jonka aikana oikeisto pyrki kaikin mahdollisin tavoin väheksymään ja kiistämään hallituksen saavutukset sekä esittämään sen historian huonoimmaksi ja vaarallisimmaksi hallitukseksi. Paikallisten pelisääntöjen mukaisesti presidenttiä ei saanut suoraan mainita vaalimainonnassa eikä hallitus saanut kampanjoida saavutuksillaan kuin hyvin yleisellä tasolla. Opposition tunnuslause vaaleissa oli ottaa hallitukselta pois kongressin enemmistö. Tavoitetta tuettiin uhkauksella: jos emme ota presidentiltä pois kongressia, hän ottaa meiltä pois koko Meksikon. Valtaa pitävä vasemmisto kuitenkin nautti vaaliuurnilla yhä kansalaisten enemmistön tuesta.

Hallituspuolueille torjuntavoitto kongressivaaleissa

Meksikon 300 vaalialueesta (distritos electorales) hallituspuolue Morena voitti 64 ja liittolaisineen Juntos Hacemos Historia 186. Oikeisto-opposition vaaliliitto Va por México PAN−PRI−PRD voitti 63 ja PAN yksin 33 ja PRI 11, kaikkiaan 107. Lopuilla seitsemällä alueella voiton vei Movimiento Ciudadano (MC). Ensiksi mainittu vaaliliitto yhdisti voimansa 183:lla ja toiseksi mainittu 219 vaalialueella.

Kongressin alahuoneen paikoista 300 jaetaan suoralla enemmistövaalilla ja loput 200 paikkaa puolueiden saaman suhteellisen ääniosuuden mukaisesti. Vuoden 2018 vaaleissa Morena sai 256 paikkaa ja sen liittolaiset Partido del Trabajo (PT) 46 ja Partido de Encuentro Social (PES), nykyisin Partido de Encuentro Solidario 21 ja Partido Verde Ecologista de México (PVEM) 11. Niillä oli siis hallussaan perustuslain muuttamiseen vaadittava kahden kolmasosan enemmistö 334 paikan turvin, vaikka varsinaisesti vuoden 2018 vaaleissa se saavutti 308 edustajaa.

Oppositiopuolueilla Partido de Acción Nacional (PAN) oli 77 ja Partido Revolucionario Institucional (PRI) 48 ja Partido de Revolución Democrática (PRD) 12 paikkaa. Yhteensä niiden hallussa oli 137 edustajaa, vaikka käytännössä niitä tuki myös MC 25 paikallaan. Neljällä edustajalla ei ollut puoluetta. Meksikon kongressin alahuoneessa oli kaikkiaan kahdeksan puoluetta kolmevuotiskaudella 2018−2021.

Nyt käydyissä kongressivaaleissa Morenan arvioidaan saavan lähes 40 prosentin (39,6 %) kannatuksellaan 190−203 paikkaa, kun sen liittolaiset PT ja PVEM saisivat kummatkin 35−41 ja 40−48 paikkaa tai 16,4 prosenttia annetuista äänistä. Vihreä puolue (PVEM) onkin 8,6 prosentin ääniosuudellaan kiistatta vaalien suurin voittaja, koska se ylsi lähes viisinkertaistamaan paikkamääränsä. Morena sen sijaan menettää 53−66 paikkaa, mutta säilyy parlamentin selkeänä ykköspuolueena. Kolmen puolueen koalition paikkamäärä on 265−292, joten sen yhteinen edustajien määrä laskee vaalipiirien suhteellisista äänimääristä riippuen 42−69. Todennäköisesti vasemmistopuolueiden yhteisrintama saa itselleen ainakin noin 280 paikkaa.

PAN (22,8 %) kasvattaa paikkamääräänsä 29−40 paikalla akselille 106−117 ja PRI (14 %) 15−27 paikalla saaden 63−75 paikkaa ja PRD (2,6%)  säilyttää kannatuksensa tai saa jopa yhdeksän paikkaa lisää. Näillä vanhoilla puolueilla on jatkossa 181−213 edustajaa maan kongressin alahuoneessa. Koska ne saavat todennäköisesti noin 200 paikkaa, niiden kannatus kasvaa suunnilleen 60 edustajalla. Niiden todellinen painoarvo on kuitenkin Movimiento Ciudadanon(4,6 %) 20−27 paikan verran kokoaan suurempi. Hallituksen ja opposition välinen paikkajako siis asettuu ensiksi mainitun eduksi 280−220. Oppositio vahvisti asemiaan, mutta jäi kauaksi siitä enemmistöstä, mikä antaisi sille enemmistön kongressista ja sitä kautta mahdollisuuden valtion budjettiesitysten muokkaamiseen.

PES saanee 0−6 edustajaa, mutta jäänee ilman puoluerekisteriä. Myös uudet puolueet Redes Sociales Progresistas (RSP) ja Fuerza por México (FXM) pyyhkiytyvät pois puoluekartalta nollalla edustajallaan. Näin varsinaisen eduskuntaryhmän voisi muodostaa vain seitsemän puoluetta, joista kolmea voi pitää liberaaleina ja vasemmistolaisina, neljää taas konservatiivisina ja oikeistolaisina.

Vasemmistolainen vaaliliitto Juntos Hacemos Historia (Morena − PVEM − PT) kamppaili kongressin alahuoneen (Cámara de Diputados) vallasta oikeistolaista vaaliliittoa Va por México (PAN − PRI − PRD) vastaan. Meksikon parlamenttiin valitaan 300 edustajaa suoralla enemmistöllä ja 200 edustajaa puolueiden saaman suhteellisen äänimäärän perusteella.

Morenan vaikutus aluetasolla kasvaa

Osavaltiotasolla presidentin hallituspuolue Movimiento de Regeneración Nacional (Morena) eteni voitosta voittoon. Pelissä oli kaikkiaan 15 kuvernöörinvirkaa, joista Morena piti hallussaan vain yhtä Baja Californiassa. Se kuitenkin ylsi voittoon myös kymmenessä muussa osavaltiossa: Baja California Sur, Campeche, Colima, Guerrero, Michoacán, Nayarit, Sinaloa, Sonora, Tlaxcala ja Zacatecas. Yhteensä se otti 11 vaalivoittoa, mutta tämän lisäksi sen liittolaiset Työn puolue (PT) ja vihreät (PVEM) voittivat San Luis Potosíssa.

Oppositiovoimien vaalimenestys jäi kohtuullisen vaatimattomaksi. PAN voitti sydänalueellaan Querétarossa ja ylsi PRI:n ja PRD:n kanssa voittoon myös Chihuahuassa. MC voitti pohjoisessa Nuevo Leónin tärkeässä osavaltiossa, jossa sijaitsee maan kolmanneksi suurin kaupunki Monterrey. Meksikossa on 32 osavaltiota, joissa 30 käytiin paikalliset kongressivaalit, ja joista Morena voitti 19 osavaltiossa. 2018 se ylsi voittoon 18 paikallistason kongressissa.

Morena hallitsi ennen vaaleja seitsemässä osavaltiossa, mutta nyt sen valta ulottuu ensimmäistä kertaa 17 osavaltioon. PAN liittolaisineen pitää jatkossa hallussa kahdeksaa osavaltiota ja aiemmin kaikissa osavaltioissa vuorollaan hallinnut PRI vain neljää. Movimiento Ciudadano on kahden ison osavaltion puolue ja hallituksen kanssa yhteistyössä olevat vihreät ja marxilainen puolue PT yhden osavaltion ryhmittymä.

Meksikon historia tuntee vain seitsemän vaaleilla valittua naiskuvernööriä ja kaksi väliaikaista kuvernööriä. Pelkästään näissä vaaleissa kuudesta naisesta tuli kuvernöörejä. Ennemmin myös pääkaupunki on ollut naisjohdossa, joten nyt maassa nähdään historiallisesti samanaikaisesti seitsemän naisen valtakausi osavaltiotasolla. Jo aiemmin 2018 Meksikon kongressin ala- ja ylähuoneissa saavutettiin nais- ja miesehdokkaiden välinen tasavertaisuus. Vuoden 2021 vaaleissa puolueiden oli ensimmäistä kertaa asetettava yhtä paljon nais- ja miesehdokkaita.

Keskiluokan ja tyytymättömien kapina pääkaupungissa

Siitä lähtien kun pääkaupunki Ciudad de México palasi suorien vaalien aikakauteen 1997, vasemmisto, ensin PRD ja sitten Morena, ovat hallinneet sitä yhtäjaksoisesti niin kaupungin johdon kuin kuntahallinnonkin tasolla. Parhaillaan kaupunginjohtajana toimiva Claudia Sheinbaum Pardo edustaa niin ikään hallituspuolue Morenaa.

Vuoden 2018 vaaleissa Morena sai itselleen 14 kaikkiaan 16:sta pääkaupungin kunnasta, PAN ja PRI kumpikin yhden. Nyt asetelmat kuitenkin vaihtuivat päälaelleen ja kunnat jakautuivat kahteen ryhmään. PAN ja sen liittolaiset PRD ja PRI saivat haltuunsa kahdeksan kuntaa ja PAN yksin vielä yhden lisää. Morenalle on jäämässä kunnanjohtajan pesti vain seitsemään kuntaan, joihin tosin lukeutuu pääkaupungin kunnista selvästä suuriväestöisin Iztapalapa, jossa asuu yli 1,8 miljoonaa henkeä. Xochimilcossa on vielä suoritettava uudelleenlaskenta, koska eroksi muodostui alle yksi prosenttiyksikkö.

Syitä vaalitappioon on etsittävä perinteisesti hyvin vasemmistolaisen ja edistyksellisen pääkaupungin sisäisestä järjestäytymisestä, johon Ciudad de Méxicoa kotinaan pitävä Morena ei ilmeisesti panostanut riittävästi. 3.5. tapahtunut linjan 12 metro-onnettomuus käännettiin opposition politikoinnilla paikallisen vasemmistohallituksen syyksi, vaikka sen tutkinta ei ole vielä valmistunut. Onnettomuuden taakka painoin 24 vuoden vasemmistovaltaa, johon haluttiin hakea uurnilta muutosta. Niillä alueilla, kuten Tláhuac ja Iztapalapa, missä metrolinja 12 kulkee, kansalaiset luottivat yhä vasemmistohallitukseen, mutta keskiluokkaisemmilla asuinalueilla, joissa metroa käytetään suhteellisesti vähemmän, sen 26 ihmisen hengen vaatineen metro-onnettomuuden poliittinen vaikutus oli suurempi. Pahimmasta metron tapaturmasta sitten vuoden 1975 haluttiin syyttää valtaa pitänyttä vasemmistoa ja mediat ruokkivat tätä käsitystä, jolle ei ole vielä kuitenkaan löydetty todisteita.

Toisaalta vaalit ovat tuoneet esiin pääkaupungin vauraimpien osien itsekeskeisyyden ja individualismin, kun taas mediat ovat lisänneet kapinahenkeä omilla mustamaalauskampanjoillaan. Kyseessä onkin eräänlainen keskiluokan kapina, koska monet eivät koe liittovaltion hallituksen panostaneen riittävästi maan vauraimpien osien kehittämiseen. He eivät ymmärrä, miksi hallitus keskittyy köyhimpien kuntien ja köyhimpien alueiden hyvinvointiin. Ilmeisesti sosiaalinen oikeudenmukaisuus on joillekin ryhmille vieras käsite. Myös pandemia on haavoittanut pahiten juuri pääkaupungin sosiaalista ja taloudellista ilmapiiriä. Nyt pääkaupunki jakautui tietynlaisen rakenteellisen rasismin ja luokkajaottelun varjolla kahteen osaan, vauraampiin ja köyhimpiin. Vauraimmat väestönosat tukivat oikeistoa ja köyhimmät asuinalueet vasemmistoa. Jotkut ovat puhuneet jopa ”veroja maksavasta väestöstä” erotuksena ”tukea saaviin kotitalouksiin”, vaikka todellisuudessa kaikki maksavat kulutusveroja ja muita veroja varallisuutensa ja tulotasonsa mukaisesti.

Meksikon presidentti Andrés Manuel López Obrador (Morena) on luvannut huomioida pääkaupungin protestiäänet tehdäkseen yhä enemmän Ciudad de Méxicon ja etenkin sen vähävaraisten huomioimiseksi. Morena puolueena aikoo puolestaan tehdä enemmän työtä kannatuksensa vahvistamiseksi perinteisesti vasemmistolaisessa pääkaupungissa.

Toisaalta Tamaulipaksen osavaltiossa, jossa paikallinen kongressi puolusti loppuun asti PAN-puolueen korruptoitunutta kuvernööriä Morena voitti 16 vaalialuetta ja valtaa pitänyt PAN vain kuusi saaden siten itselleen paikallisen parlamentin enemmistön. Tapaulipaksen paikallisen kongressin 36 paikasta Morena otti haltuunsa 21.  Lisäksi se voitti kuusi yhdeksästä liittovaltion kongressipaikasta. Se ylsi voittoon myös seitsemässä suurimmassa kaupungissa käydyissä kunnanjohtajan vaaleissa.

Mitä tulee suurempiin väestökeskittymiin, niin Morena voitti kaksi pääkaupungin väkirikkainta kuntaa Iztapalapan ja myös Gustavo A. Maderon sekä pohjoiset rajakaupungit Tijuanan ja Ciudad Juárezin. Se voitti myös Ecatepecin kunnassa pääkaupungin läheisellä metropolialueella. PAN liittolaisineen voitti Pueblan ja Léonin kaupungeissa, kun Movimiento Ciudadano ylsi voittoon Guadalajarassa ja sen metropolialueella Zapopánissa sekä Monterreyssä.

Meksikon neljä edellistä presidenttiä ovat kaikki kokeneet jonkinasteisen vaalitappion kautensa puolivälissä järjestettävissä vaaleissa. 1997 Ernesto Zedillo menetti kannatuksestaan 32,8 ja 2003 Vicente Fox 34,8 prosenttia. 2009 Felipe Calderónin kannatuksesta suli pois 29,6 ja 2015 Enrique Peña Nieto menetti tukijoistaan 30,5 prosenttia. Siksi presidentti López Obradorin (AMLO) tulosta vuodelta 2021 voidaan pitää torjuntavoittona. Hän menetti kannatuksestaan vain 17,1 prosenttia, mikä on lähestulkoon puolet vähemmän kuin neljän edellisen presidentin tulos välivaaleissa.

Pieni vaalianalyysi

Yleensä välivaaleissa tai puolivälikauden vaaleissa (elecciones intermedias) koetaan jonkinasteinen näpäytys valtaa pitäviä puolueita kohtaan. Vaaliasetelmat rakennetaan enemmän hallitusta vastaan kuin varsinaisia uusia ehdotuksia puoltaviksi, joten tälläkin kertaa hallitus joutui maksamaan veroa siitä, ettei kaikkia kansalaisia ja sosiaalisia luokkia voi miellyttää samanaikaisesti. Toisaalta jatkuvat kielteiset mediakampanjat, pitkä pandemiakausi ja tuore metro-onnettomuus vaativat oman hintansa.

Morenaa voidaan pitää kuitenkin vaalien voittajana, koska edes historiallisesti ensimmäistä kertaa yhteiseen vaaliliittoon yhtyneet kolme muuta puoluetta eivät kyenneet kasvattamaan vaikutusvaltaansa kovin merkittävästi. Niiden kannatuksen kasvu ei myöskään selity yksittäisten puolueiden menestyksellä, vaan perustuu ennen kaikkea vaaliliiton tuomaan etulyöntiasemaan. PAN ja PRI ovat perinteisen ison organisaation omaavia vanhoja valtapuolueita, suomalaisittain niitä voisi verrata kokoomukseen ja keskustaan. Myös PRD:lla on paikallista painoarvoa muutamilla alueilla. Morenan liittolaiset sen sijaan ovat politiikan pienempiä ryhmittymiä. Perinteensä ja ideologiansa myyneiden kolmen puolueen vaaliliitto paljasti sen, mitä moni oli epäillyt jo pitkään. Kyseessä ovat toisiaan muistuttavat aina tarpeen sitä vaatiessa kulissien takana liittoutuvat oikeistovoimat, jotka ovat kykeneviä tekemään mitä tahansa valtansa ja etuoikeuksiensa säilyttämiseksi. Alun perin sekä PAN että PRD perustettiin oppositiopuolueiksi Meksikoa yksivaltaisesti vuosina 1929−2000 hallinneen PRI:n kukistamiseksi, mutta nyt puolueet ovat ryhtyneet alati lähenevään yhteistyöhön.

Morena ei joutunut myymään arvojaan saavuttaakseen vaalivoiton. Hyvin edennyt rokotusohjelma oli hallituksen suurin valttikortti vaalien loppusuoralla. Vaali-instituutti (INE) tarkkaili hyvin tarkasti hallituksen tiedottamista ja presidentin joka arkipäivä pidettäviä tiedotustilaisuuksia. Se ei kieltänyt presidentin ilmaisuvapautta kokonaan, mutta rajoitti sitä. Hallitus ei tiedottanut saavutuksistaan ja kunnioitti vaalien ilmapiiriä. Kyseessä olivat todellisuudessa Meksikon historian ensimmäiset vaalit, joihin valtiovalta ei puuttunut. Se kunnioitti vaalien vapautta eikä rahoittanut vaalikampanjoita. Kaikki muiden puolueiden vaalimainokset sen sijaan keskittyivät hallituksen vastaiseen propagandaan. Vaikka Meksikon pandemiatilanne on parantunut jatkuvasti, yleisötilaisuuksien järjestäminen ei ollut yhtä helppoa ja tavanomaista kuin ennen koronaviruksen ilmestymistä. Siksi etenkin sosiaalisten medioiden merkitys kampanjatyössä korostui.

Viimeksi vuonna 1991, kun maan poliittiset olosuhteet olivat tyystin erilaiset, on silloinen hallituspuolue yltänyt yhtä hyvään vaalitulokseen ja yhtä vahvaan enemmistöön kongressivaaleissa. Neljän edellisen hallituksen aikaisissa niin sanotuissa välivaaleissa vuosina 1997, 2003, 2009 ja 2015 kukin hallitusryhmä menetti keskimäärin 29,6−34.8 prosenttia kannatuksestaan. Nykyinen hallitus liittolaisineen koki vaaleissa pienimmän vertailukelpoisen tappion menettäessään kannatuksestaan vain noin 4,2 miljoonaa ääntä tai 17,1 prosenttia. Historian valossa Meksikon nykyinen vasemmistohallitus pärjäsi siis poikkeuksellisen hyvin. Vaalivoittoa voidaan yleisesti pitää luottamuksenosoituksena viimeisten vuosien politiikalle. Neljäs muutosaalto (Cuarta Transformación) voitti vaalipiirinsä yhä lähes kahdessa kolmasosassa maata. Kun vuonna 2018 Morena liittolaisineen voitti 72,6 prosenttia vaalipiireistä, nyt se ylsi voittoon 61,3 prosentissa kaikkiaan 300 vaalialueesta.

Välivaaleissa osallistuminen on viimeisen kahden vuosikymmenen ajan jäänyt alle 50 prosentin. Vuonna 1997 yli 71,2 prosenttia osallistui presidentinvaaleja vähemmän intohimoja herättäviin vaaleihin. Nyt äänestysprosentti oli 52,7 prosenttia. 2015 vain 47,7 prosenttia kansalaisista käytti äänioikeuttaan, mutta 2018 56,6 miljoonaa eli 63,4 prosenttia. Kaikkiaan äänioikeutettuja yli 21 000 poliittisen pestin vaaleissa oli melkein 94 miljoonaa. Kansan riveistä rekrytoituja vaalityöntekijöitä vaalien järjestämiseen tarvittiin yli 1,4 miljoonaa. Osallistuin itsekin sunnuntaina 6.6. käytyihin numeroiden valossa historian suurimpiin vaaleihin pääkaupungin Cuauhtémocin kunnan Colonia Roma Surin äänestyspaikka 4560:n ensimmäisenä laskijana. Vaaliurakkamme alkoi aamuseitsemän aikoihin ja jatkui aina puolikymmeneen asti. Kaikkiaan Meksikossa äänestettiin yli 162 000 vaalipaikalla halki koko laajan maan.

Seuraavat vaalit Meksikossa pidetään 1.8., kun kansanäänestyksessä päätetään siitä, aloitetaanko viittä edellistä presidenttiä vastaan rikostutkinta, jonka aiheista ei tule olemaan puutetta. Vaikka kyseessä on oikeudellinen prosessi sen seuraukset ovat poliittisia. Vastaavaa ei ole myöskään tehty aiemmin. Siksi vain kansan suora tuki voi antaa täyden poliittisen mandaatin menneisyyden rikosten selvittämiseksi ja syyllisten rankaisemiseksi. Vuonna 2022 äänestetään siitä, voiko presidentti jatkaa kautensa loppuun syyskuuhun 2024 asti vai tuleeko hänen erota välittömästi. Kansanäänestys järjestetään presidentin omasta aloitteesta osana hänen vuoden 2018 vaalilupauksiin.

Teksti: valtiotieteiden tohtori Sami Laaksonen

Lähteet: INE, Canal Oncel, La Jornada, Contralínea, Etcétera, La Cámara de Diputados, Conferencia Matutina.

Chilessä käytiin neljän lipukkeen isot vaalit lauantaina ja sunnuntaina 15. ja 16.5.2021. Niissä maahan valittiin uudet paikallistason päättäjät niin valtuutettujen, kunnanjohtajien kuin kuvernöörienkin vaaleissa. Samalla chileläiset valitsivat 155 kansalaisjäsentä uuden perustuslain laatijoiksi. Kaikkiaan poliittista vastuuta vaaliuurnilla tavoitteli yli 16 700 henkeä ja perustuslakikomitean vaaleihin osallistui lähes 1 400 ehdokasta. Vaalitulosten mukaan parhaiten menestyivät itsenäiset ehdokkaat.

Chilen kansa haluaa tuhota diktatuurin uusliberaalit lakipykälät luodakseen uuden oikeuksiaan puolustavan perustuslain.

Chilen yhteiskunnan uusi herääminen

Lokakuun 2019 ja maaliskuun 2020 välisenä aikana Chilessä elettiin niin sanottu sosiaalinen räjähdys (Estallido Social). Mielenilmaukset keskittyivät pääkaupunki Santiagoon ja muihin suurimpiin kaupunkeihin kuten Valparaíso, Concepción, Arica y Punta Arenas. Ne saivat alkunsa pääkaupungin julkisen liikennejärjestelmän lippujen hintojen korotuksista. Uudet hinnat astuivat voimaan 6.10. ja joukko opiskelijoita järjestäytyi maksulakkoon metrossa. Päivien kuluessa maksamisesta kieltäytyneiden määrä vain kasvoi. Konflikti yltyi 18.10, kun väkijoukot ja poliisit ottivat yhteen. Joitakin kauppoja tyhjennettiin ja rakennuksia vaurioitettiin sekä tulipaloja sytytettiin.

Lauantaina 19.10. Chilen presidentti Sebastián Piñera julisti maahan ensimmäisen hätätilan sitten vuoden 1990 tapahtuneen demokratiaan palaamisen jälkeen. Ulkonaliikkumiskielto koski aluksi vain Santiagon metropolialuetta, mutta pian se laajeni viidelle alueelle ja 23. päivään mennessä se oli saatettu voimaan 15 kaikkiaan 16 alueellisesta pääkaupungista. Vastarinta ylsi lähes kaikkialle halki koko maan.

Kauan kytenyt tyytymättömyys poliittiseen järjestelmään puhkesi näennäisesti pienestä asiasta, mutta sen taustalta löytyy laajempi ryhmä ilmiöitä kuten yleinen elämisen kalleus, alhaiset eläkkeet, kalliit hinnat etenkin terveyssektorilla. Vielä laajemmassa kuvassa kansan tietoisuus heräsi ja se menetti kaiken pelkonsa ilmaista pettymyksensä poliitikkoja, instituutioita ja perustuslakia kohtaan. Tähän tilanteeseen on tultu, koska valtio ei voinut taata kansalaisilleen yksinkertaisimpia oikeuksia.

Arvioidaanpa tapahtumia sitten mielenilmaisijoiden, julkisen infrastruktuurin kokemien vahinkojen tai hallituksen sortotoimien näkökulmasta, ne ovat suurimmat mitä Chilessä on koettu 30 vuoteen. Hallituksen antamien tietojen mukaan lokakuun aikana kuoli 32 kansalaista, 3 400 siviiliä ja 2 000 poliisia joutui sairaalahoitoon. Amnesty International taas raportoi, että marraskuun loppuun mennessä poliisien (carabineros) aiheeton voimankäyttö aiheutti 12 547 loukkaantunutta, 1 980 aseilla haavoitettua ja 347 tapauksessa koettiin silmävauriota.

Chilen Kansallinen ihmisoikeusinstituutti (INDH) laski pidätettyjen määräksi vähintään 8 812 henkeä. INDH kertoi myös dokumentoineensa järjestysvallan ja armeijan suorittamia kidutustapauksia. Kaikkiaan se on saanut vastaanottaa 3 350 valitusta ihmisoikeusrikkomuksista. Muun muassa Amerikkojen välinen ihmisoikeuskomissio (CIDH) ja YK:n ihmisoikeusasiamies totesivat Chilessä tapahtuneen vakavia ihmisoikeusrikkomuksia, joihin olivat syyllistyneet valtion viranomaiset ja maan hallitus. Hallitus kiisti olevansa vastuussa systemaattisista ihmisoikeusrikkomuksista, mutta myönsi poliisin voimankäytön liialliseksi joissain yksittäisissä tapauksissa.

Taloudelliset menetykset on arvioitu 3,3 miljardiksi dollariksi. Työpaikkoja menetettiin protestien takia erinäisten arvioiden mukaan ainakin 100 000 tai enimmillään jopa 300 000. Myös Chilen peso laski kaikkien aikojen alimmalle tasolleen suhteessa dollariin. Talousvaikutuksien koko oli vähintään yksi prosentti bruttokansantuotteesta.

Julkisen liikenteen hintojen korotus peruttiin. Piñeran hallitus vastasi kansantahtoon julkaisemalla ”uuden sosiaalisen ohjelman”, johon on kirjattu toimenpiteitä palkkojen, eläkkeiden ja terveyspalvelujen parantamiseksi. Toisaalta se on halunnut panostaa turvallisuuspolitiikkaan. 15. marraskuuta Chilen hallitus ja valtaosa kongressin puolueista allekirjoittivat sopimuksen kansanäänestyksestä, jossa oli tarkoitus päättää siitä, aletaanko maahan säätää uutta perustuslakia. Vaalit piti alun perin järjestää jo huhtikuussa 2020, mutta koronaviruspandemian takia ne siirtyivät saman vuoden lokakuulle. 25.10.2020 järjestetyissä vaaleissa 78,3 prosenttia kansasta sanoi kyllä aikomuksille luoda maahan kokonaan uusi perustuslaki aiemman diktaattori Augosto Pinochetin kaudelta 1973−1990 peräisin olevan jo vanhentuneen korkeimman lakikirjan korvaamiseksi.

El Estallido Chileno on Javiera López Layana yhdessä Ariel Guerreron kanssa tekemä dokumenttielokuva Chilen vilkkaan syksyn ja kevään tapahtumista. López Layana kuvailee mielenilmauksien taustoja:

− Meidän on mentävä ajassa 30 vuotta taaksepäin, jotta voimme ymmärtää niitä syitä, mitkä saivat tämän painekattilan räjähtämään, joka sai lopulta tehtyä chileläisestä mallista uhanalaisen.

Saksalaisen Friedrich Ebert (FES) säätiön Latinalaisen Amerikan ja Karibian aluejohtaja Valeska Hesse sanoo sen, mikä on chileläisille itsestään selvä tavoite maansa kriisien selättämiseksi:

− Chilen perustuslakiprosessi pyrkii määrittelemään uudelleen valtion valtion roolin ja se voi johtaa käytännössä yksityistettyjen julkisten hyödykkeiden kuten veden, koulutuksen, terveyden ja eläkkeiden palauttamiseen. Näin tullaan kyseenalaistaneeksi se uusliberaali malli, jota Chilessä on toteutettu jo kauan.

Kolmenkymmenen demokratian vuoden aikana ei ole kyetty lunastamaan lupauksia hyvinvoinnista ja elämänlaadun parantumisesta, vaan sen sijaan epätasa-arvon ja tuloerojen kasvu on vain kiihtynyt, eikä nälkätason palkoista ja eläkkeistä ole päästy eroon. Tästä syystä iso osa kansasta on menettänyt uskonsa virallisiin vaikutuskanaviin ja on päättänyt ottaa kadut haltuunsa välttämättömien muutoksien edistämiseksi.

Pitkä tie perustuslain muuttamiseksi

Chilen yhä edelleen voimassa oleva perustuslaki on vuodelta 1980. Tuolloin Pinochetin diktatuurin aikana syntynyttä lakikirjaa on pidetty epädemokraattisena, koska sen laati Ortúzarin komissio ilman kansalaisten osallistumista ja se hyväksyttiin kansanäänestyksessä, jonka on sanottu olleen täynnä epäsäännönmukaisuuksia.

Vuonna 2005 Ricardo Lagosin hallitus pystyi poistamaan perustuslaista valtaosan autoritäärisistä pykälistä. Vuoden 2013 vaaleissa Michelle Bachelet toi esiin tarpeen muuttaa kansakunnan ylintä sääntökirjaa uudemman kerran. Siviilitaitojen kampanjoiden ja kansalaisvuoropuhelun jälkeen, Bachelet lähetti aivan presidenttikautensa lopussa maaliskuussa 2018 uuden perustuslain projektin kongressille, mutta Sebastián Piñeran hallitus jäädytti kesken jääneen prosessin. Kuitenkin kansa nosti mielenilmauksillaan keskeneräisen vaatimuksen esille ennennäkemättömällä voimalla.

Lokakuun 2020 kansanäänestykseen osallistui historian suurin väkijoukko sitten sen jälkeen, kun äänestämisestä tuli jälleen vapaaehtoista. Kaikkiaan lähes 7,6 miljoonaa kansalaista tai melkein 51 prosenttia äänioikeutetuista ilmaisi tahtonsa vaaliuurnilla. 78,3 prosenttia hyväksyi uuden perustuslain säätämiseen tähtäävät toimet. Vaihtoehto parlamenttiedustajien ja kansalaisten yhteisestä komiteasta sai 21 prosentin kannatuksen, mutta 79 prosenttia halusi pelkästään kansalaisista koostuvan perustuslakitoimikunnan.

155 toimikunnan edustajaa valitaan ensimmäistä kertaa tiukoin sukupuolisen tasa-arvon säännöin melkeinpä puoliksi naisia ja puoliksi miehiä. Edustajista 17 tulee edustamaan puolestaan alkuperäiskansoja. Vaalit viedään läpi kongressivaalien säännöin ja niissä valitut edustajat osallistuvat ainoastaan perustuslain säätämiseen. Uudesta valtiosäännöstä, kuten se myös tunnetaan, on tarkoitus järjestää vielä lajissaan kolmas kansanäänestys vuonna 2022.

Vaalien vaikeat olosuhteet

Vaikka koronaviruspandemia rauhoittikin mielenilmauksia maaliskuusta 2020 lähtien, nyt sen yhä jatkuva akuutti vaihe vaikeuttaa osaltaan vaalien järjestämistä. Maaliskuun 2021 lopussa kaikkiaan 13,7 miljoonaa yhteensä 19 miljoonasta Chilen asukkaasta joutui aloittamaan uuden eristäytymisjakson tartuntojen määrän kiihtymisen vuoksi. Maassa on ollut myös ulkonaliikkumiskielto iltayhdeksän ja aamuviiden välillä 5.4. alkaen.

Tähän mennessä Chilessä on rekisteröity melkein 1,3 miljoonaa tartuntaa ja hieman alle 28 000 kuolemantapausta. Uusia tapauksia kirjataan yli 6 000 päivittäin. Toisaalta Chile johtaa Latinalaisen Amerikan rokotustilastoja. Siellä on annettu tähän mennessä 16,6 miljoonaa rokoteannosta. 7,5 miljoonaa henkeä tai 39,5 prosenttia väestöstä on saatu rokotettua jo kahdesti.

Presidentti Sebastián Piñeraa painaa joukko rikossyytteitä Chilessä ja ulkomailla. Yksi niistä koskee pandemian hoitoa. Entinen espanjalainen tuomari Baltasar Garzón, joka osallistui Pinochetin pidätykseen Lontoonsa, Chileläinen ihmisoikeuskomissio (CCHDH) ja kansainväliset organisaatiot ovat haastaneet istuvat presidentin kansainväliseen rikostuomioistuimeen rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Diktaattoriksi ja autoritääriseksi johtajaksi kutsutun Piñeran kansansuosio on alemmalla tasolla kuin yhdenkään aiemman presidentin kaudella tehdyissä mielipidemittauksissa. Kun Piñeraa kohtaan halutaan olla myötämielisiä, voidaan puhua kymmenen prosentin hyväksynnästä, mutta maaliskuussa 2022 vallasta väistyvän presidentin nauttima ”suosio” kansan parissa on käynyt jopa vain kuudessa prosentissa. Laajat väestöryhmät ovat vaatineet hänen eroaan. Rahaa Piñeralta ei kuitenkaan puutu, koska hänen 2,7 miljardin dollarin omaisuutensa tekee hänestä yhden Chilen kymmenestä rikkaimmasta ihmisestä. Kyseinen miljonääri toimi maansa presidenttinä myös vuosina 2010−2014.

Chilen sosiaalinen, poliittinen, taloudellinen ja terveydellinen kriisi on vähintään samaa luokkaa kuin naapurimaissa Perussa ja Ecuadorissa. Concepciónin yliopiston politiikantutkimuksen tohtori Paulina Astroza kuvailee tilannetta:

− Olemme raahanneet perässämme jo pitkään kansalaisten jännitteiden kasaumista, pahoinvointia, joka on muuttunut vihaksi ja johtanut raivoon.

Pandemian eristyskausi talousongelmineen ei ole rauhoittanut sosiaalista ja poliittista kuohuntaa kuin näennäisesti. Noin 70 prosenttia chileläisistä pitää nykyistä kriisiä pahimpana sitten niin sanotun paluun demokratiaan. Toisaalta vuoden 2019 mielenosoitukset ovat luoneet toivoa rakenteellisesta muutoksesta ja tulojen uusjaosta, jotka kiteytyvät juurikin uuden perustuslain vaatimukseen. Yksityisten yritysten ja uusliberaalin talouspolitiikan sijaan valtiosäännön halutaan palvelevan kansalaisten oikeuksia, sosiaalista yhdenvertaisuutta ja hyvinvointia. Chilessä jopa vedenjakelu on yksityistetty koulutuksesta ja terveydenhuollosta puhumattakaan.

Maan hajanainen ja itsevaltainen poliittinen eliitti ei ole valmis tai halukas laajamittaisiin muutoksiin, veroreformiin, eläkejärjestelmien, koulutuksen ja terveydenhuollon uudistuksiin, mutta jos niihin ei ryhdytä Chilen yhteiskuntarauhan palauttaminen tuskin onnistuu. Jos uudistuksien lupauksia ei kyetä lunastamaan eikä suurten eriarvoisuuksien maasta tehdä oikeudenmukaisempaa, kansa tulee varmasti valtaamaan kadut uudelleen. 25.10.2019 Santiagossa marssi rauhanomaisesti ainakin 1,2 miljoonaa ihmistä ja koko maassa mieltään arvioidaan osoittaneen samanaikaisesti jopa kolme miljoonaa henkeä. Opiskelijoiden korvaamattoman keskeisestä osallistumisesta maansa muuttamiseen voi lukea muun muassa tästä artikkelista.

Viimeisten vuosikymmenten aikana Chileä on ehditty pitämään alueellisena esimerkkivaltiona, koska sen talous kasvoi, köyhyys väheni ja sen politiikkaa hallitsi tietty vakaus. Sen uusliberaaleja oppeja sovellettiin vilkkaasti muissa Latinalaisen Amerikan maissa. Kuitenkin lokakuussa kaksi vuotta sitten tuo väärä idylli ja ihanteellinen kuva rikkoontui, kun kansa toi tiettäväksi syvän hylätyksi tulemisen tunteensa, jota eivät ole parantaneet järjestelmälliset hyväksikäytökset maassa, jota monet pitävät valtion heikennetyn roolin takia eräänlaisena pienen piirin ”yksityisyrityksenä.”

25.10.2019 Chilen pääkaupunki Santiagon kaduille kokoontui jopa 1,2 miljoonaa ihmistä vaatimaan radikaalia muutosta maan politiikkaan.

Tärkeät vaalit koko maanosalle

15.−16.5. Chilessä käytiin yhdistetyt paikallistason vaalit, joissa melkein 1 400 ehdokasta kamppaili lisäksi paikasta yhtenä 155-jäsenisen perustuslakitoimikunnan kansalaisjäsenenä. Vähintään 45 prosenttia valituista tulee olemaan naisia. Kyseessä on suuri parannus, koska nykyisellään vain 22,6 prosenttia tai 35 kaikkiaan 155 kongressiedustajasta on naisia. Perustuslain laatimiseen annetaan yhdeksän kuukauden aikaraja, mutta siihen voidaan tarvittaessa hakea kolmen kuukauden lisäjaksoa. Näin uuden korkeimman lakikirjan hyväksynnästä voitaisiin päästä äänestämään vuoden 2022 syksyyn mennessä. Kun kesäkuussa 2021 työnsä aloittava toimikunta on hyväksynyt uuden valtiosäännön kahden kolmasosan enemmistöllä, siitä on järjestettävä sitova kansanäänestys noin 60 päivää myöhemmin.

Vaaleissa on toisaalta pelissä 346 kunnan (comunas) kunnanjohtajien ja valtuutettujen valitseminen. Chile äänestää nyt myös ensimmäistä kertaa demokratian aikakaudella 16 aluehallinnon kuvernööreistä, vaikka näiden todellinen toimivalta ei ole vielä täysin selvä.

Sillä, millaisen roolin Chilen kansa antaa valtiolleen tulee olemaan vahvoja heijastevaikutuksia Latinalaisessa Amerikassa. Tuhotun ja raunioitetun valtion nostaminen hyvinvoinnin ja sosiaalisten oikeuksien takaajaksi tai kansalaisten perusoikeuksien puolustajaksi ei tule olemaan helppoa, mutta se virittää uusiksi valtion roolista käytäviä keskusteluja muissakin maissa.

Perustuslaki on lajissaan ensimmäinen maailmassa, jonka laatimiseen naiset osallistuvat tasavertaisesti. Viime vuosina Chilen feministiliike – kuten myös performanssiryhmä Las Tesis − on vahvistunut merkittävästi. Monet ehdokkaat tulevat sen riveistä ja pyrkivät tekemään valtiosäännöstä avoimesti feministisen. Toisaalta kyseessä on myös maailmanlaajuisesti ensimmäinen feminismin neljännen aallon seurauksia kuvastava lainsäädännöllinen uudistus. Esiin nostetaan esimerkiksi kysymykset väkivallasta, hoivatyöstä ja palkkatasa-arvosta.

Chilen yhdeksän tai kymmenen alkuperäiskansaa kuten mapuchet, aimarat ja ketsuat osallistuvat laajaan lainsäädäntötyöhön 17 edustajansa voimin. He vaativat Chilestä monikansallista valtiota, joka maksaisi vihdoin historialliset velkansa alueen ensimmäisille asuttajille. Siinä missä Boliviassa ja Ecuadorissa on alueen edistyksellisin monien kansojen muodostaman valtion malli, joka kunnioittaa alkuperäiskansojen autonomiaa ja oikeuksia, Chilessä ja Uruguayssa ei ole minkäänlaista suoraa perustuslaillista viittausta alkuperäiskansojen asemaan. YK:n mukaan Latinaisessa Amerikassa alkuperäiskansoihin kuuluu ainakin 8,5 prosenttia väestöstä, mikä on enemmän kuin missään muussa maanosassa. Vuoden 2017 väestölaskennassa 12,8 prosenttia tai lähes 2,2 miljoonaa chileläistä piti itseään intiaanitaustaisina. Toisten arvioiden mukaan alkuperäiskansoja olisi Chilessä alle 1,6 miljoonaa ja vajaat 9 prosenttia. Köyhyys kohdistuu usein pahiten juuri syrjittyihin alkuperäiskansoihin, mutta heidän omaehtoisen kehityksensä tukemiseksi myös esimerkiksi maa-, kieli- ja kulttuurioikeudet nousevat tärkeiksi haasteiksi.

Viime vuosina myös esimerkiksi Perussa ja Ecuadorissa on koettu isoja mielenilmauksia. Parhaillaan Kolumbia elää uutta protestiaaltoa, joka sai alkunsa yrityksistä viedä läpi epäoikeudenmukainen verouudistus. Siksi Chile voi näyttää tietä sille, miten perustuslain laatiminen saattaa toimia ratkaisuna laajoihin poliittisiin ongelmiin ja vaihtoehtoisena vastauksena sosiaalisiin vaatimuksiin. Se on loppujen lopuksi institutionaalinen keino mahdollistaa kansalaisten osallistuminen ja kuunteleminen. Perustuslain muuttamisen lopullisena päämääränä on oikeudenmukaisemman yhteiskunnan rakentaminen. Poliisiväkivalta ja sortotoimet johtavat vain väkivallan kierteeseen, mutta eivät tarjoa minkäänlaisia vastauksia kansalaisten todellisiin huoliin.

Vasemmistovoimat ja itsenäiset voittoon Chilessä

Piñeran oikeisto oli kehuskellut yltävänsä kontrolloimaan jopa kolmasosaa Chilen uudesta perustuslakitoimikunnasta (Convención Constituyente), mutta vaalitulos näyttää tämän toiveajatteluksi. Kun äänistä on laskettu 99,9 prosenttia, Chilen perinteinen politiikka ja etenkin presidentin oikeistokoalitio ovat vaalien suurimmat häviäjät. Lopulliseksi äänestysprosentiksi arvioidaan 41,5 prosenttia eli 6,2 miljoonaa kaikkiaan 14,9 miljoonasta äänioikeutetusta olisi käynyt vaaliuurnilla.

Ne kaksi listaa, jotka yhdistävät vasemmistoa aina keskustasta kommunistiseen puolueeseen, Lista Apruebo 14,5 ja Apruebo Dignidad 18,8 prosenttia, ovat saamassa yhteensä 33,3 prosenttia äänistä, kun oikeiston Vamos por Chilen kannatus on jäämässä 20,6 prosenttiin. Eniten ääniä ovat kuitenkin saamassa niin sanotut itsenäiset edustajat yli 40 prosentin kansansuosiollaan.  Lista del Pueblo 16,3, Independientes por una Nueva Constitución 9,3 ja ryhmä muut 14,7 prosentin kannatuksen. Siis itsenäisten ryhmien kokonaiskannatus on 40,3 prosenttia.

Itsenäiset ehdokkaat ovat saamassa lähes kolmasosan eli 48 kaikkiaan 155 paikasta. Vasemmistoryhmittymät saivat kuitenkin vielä enemmän paikkoja kahdella listallaan eli 53. Valtaa pitävän oikeiston tappio on selvä, sillä sen saldo oli vain 37 paikkaa. Joka tapauksessa Vamos por Chile on yksittäinen suurin ryhmä 37 perustuslainlaatijallaan. Apruebo Dignidad sai 28, Lista del Pueblo 26 ja Lista Apruebo 25 paikkaa. Kaksi muuta itsenäisten listaa sai kukin 11 paikkaa kumpikin. Lisäksi alkuperäiskansojen edustajille kuuluu 17 paikkaa. Puoluetasolla yhteensä 15 puoluetta sai edustajansa perustuslakikomiteaan itsenäisten ja alkuperäiskansojen lisäksi.

Mireya Dávila, Chilen yliopiston julkisten asioiden instituutista, kuvailee vaalituloksia tuoreeltaan:

− Poliittista järjestelmää ollaan muokkaamassa uusiksi, Chilelle puhaltavat uudet tuulet, mutta se on myös monimutkaista, koska kunkin itsenäisen edustajan kanssa on neuvoteltava ja käytävä läpi kaikki hänen kantansa osana perustuslakikokousta.

Kommunistisen puolueen (PCCh) presidenttiehdokkuutta tavoitteleva Daniel Jadue ilmaisi tyytyväisyytensä tuloksiin:

− Maan muuttamista tavoittelevat tahot ovat saaneet valtavan voiton ja oikeiston tulos on katastrofaalinen.

Sosiaalidemokraattisen Partido por la Democracian (PPD) Heraldo Muñoz totesi omalta osaltaan:

− Riippumattomien voima nousee esiin hyvin keskeisellä tavalla ja he antavat oppitunnin poliittiselle luokalle.

Sitoutumattomista kansalaisryhmistä on tulossa Chilen politiikan uusi veturi. Santiagon yliopiston politiikantutkija Marcelo Mella luonnehti heitä näin:

− Yleisesti ottaen suurin osa itsenäisistä ehdokkaista on ”ulkopuolisia”, ilman puoluejäsenyyttä ja kriittisiä suhteessa perinteisiin puolueisiin.

Teksti: valtiotieteiden tohtori Sami Laaksonen

Lähteet: DW, Gestión, Página 12, La Jornada, BBC News Mundo, El Comercio, Servel, etc.

51-vuotias Perun maaseudun ala-asteen opettaja ja vasemmistolaisen Vapaa Peru -puolueen Pedro Castillo voitti presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen. Hänen kampanjansa tunnuslause on: ”Ei enää köyhiä rikkaassa maassa.” Hän vaatii miljoonien perulaisten tavoin uutta perustuslakia maalleen.

Huhtikuun toinen sunnuntai oli merkitty punakynillä Etelä-Amerikan almanakkoihin. Silloin piti olla neljät vaalit, mutta Chile siirsi koronapandemian olosuhteiden takia uuden perustuslain säätäjiensä sekä paikallistason päättäjiensä valinnan 15. päivälle toukokuuta. Sen sijaan Ecuadorissa käytiin presidentinvaalien toinen kierros. Perussa sen sijaan uusittiin kongressin kokoonpano ja äänestettiin uudesta valtionpäämiehestä. Boliviassa käytiin paikallisvaalien toinen kierros.

Ecuadorin Kansallisen vaalineuvoston (CNE) mukaan, oikeistolainen konservatiivi ja kolmatta kertaa presidentinvaaleihin osallistunut Guillermo Lasso on yltänyt vaalivoittoon 52,4 prosentin kannatuksella. Rafael Correan vasemmistolaista esimerkkiä puolustanut Andrés Arauz taas sai 47,6 prosenttia annetuista äänistä. Eroksi tuli noin 420 000 ääntä. Arauz tunnusti Lasson voiton reilusti jo heti sunnuntai-iltana 11.4. Toisaalta 16,3 prosenttia äänioikeutetuista päätti hylätä äänensä. Lasso ylsi voittoon 17 provinssissa ja Arauz seitsemässä. Vajaan viiden prosentin ero siis näyttäytyy entistä suuremmalta, kun sen suhteuttaa alueiden kesken.

Perussa elettiin jännittävimmissä tunnelmissa, koska äänet olivat jakautuneet varsin tasavahvasti eri ehdokkaiden kesken. Kansallinen vaaliprosessien toimisto (ONPE) antoi Pedro Castillolle (Perú Libre) johtoaseman 15,8 prosentilla, kun äänten laskeminen oli vielä pahasti kesken. Keiko Fujimori (Fuerza Popular) oli ääntenlaskun alkuvaiheessa neljäntenä 12,2 prosentillaan.

Kun sata prosenttia kaikista laajan maan äänistä oli saatu laskettua, ONPE ilmoitti Vapaa Peru (Perú Libre) -puolueen vasemmistolaisen ehdokkaan Pedron Castillon saaneen 19,1 prosenttiosuuden äänistä. Annetuissa äänissä tämä on lähes 2,7 miljoonaa. Hänen taakseen ensimmäisen kierroksen 18 ehdokkaan mittelöissä jäivät Fuerza Popularin Keiko Fujimori13,4 prosentilla, Rafael López Aliaga (Renovación Popular) 11,7, Hernando de Soto (Avanza País) 11,6 ja Yonhy Lescano (Acción Popular) 9,1 prosentilla. Castillo siis jätti taakseen liudan oikeistolaisia vaihtoehtoja, mutta erottui myös selkeästi vasemmiston ykkösenä lyöden laudalta myös Verónika Mendozan, jota kannatti 7,9 prosenttia äänestäjistä. Yksikään ehdokkaista ei ollut lähelläkään saavuttaa 50 prosenttia, jolla vaalit olisi voinut voittaa suoraan jo ensimmäisellä kierroksella. Äänestysprosentti oli 70,2 prosenttia äänioikeutetuista.

Miljonääriyrittäjä ja Perun Jair Bolsonaroksi kutsuttu López Aliaga, lempinimeltään Porky ja uusliberaaleja uudistuksia ajanut entisen ihmisoikeuksiakin rikkoneen presidentin Alberto Fujimorin neuvonantajana vuoden 1992 itse tehdyssä vallankaappauksessa toiminut taloustieteilijä Hernando de Soto ovat kummatkin saamassa eniten ääniä – noin 16,4 prosenttia − pääkaupunki Limassa. Fujimorin tytär, sarjan kolmas politiikan gangsteri, sai 14,2 prosentin kannatuksen, joten pääkaupungissa oikeiston kannatus oli kohtuullisen suurta. Vasemmistolainen feministi Verónika Mendoza keräsi Limassa 8,1 prosenttia, jolla hän voitti toiselle kierrokselle menneen Castillon, jota kannatti maan urbaaneimmassa kolkassa 7,9 prosenttia. Työsarkaa vasemmistolle siis riittää varsinkin Limassa ja muissa rannikon suurimmissa asutuskeskuksissa.

Boliviassa pidettiin myös paikallisvaalien toinen kierros. Ensimmäisellä kierroksella 7.3. nykyinen hallituspuolue Liike Sosialismiin (MAS) voitti kolme kuvernöörin virkaa suoraan ensimmäisellä kierroksella ja vei itselleen 240 kaikkiaan 336 kunnasta. Kaksi kuvernöörin virkaa meni muille ryhmittymille. 11.4. MAS hävisi kuitenkin kaikki neljä pelissä ollutta kuvernöörin paikkaa, joten vaikka se voitti kaksi kolmasosaa kunnista, sai se yhdeksästä hallinnollisesta alueesta voiton vain kolmasosassa. MAS ylsi voittoon asti vain kahdessa kymmenestä tärkeimmästä kaupungista.

La Pazin kuvernöörinvaalissa MAS-puolueen Franklin Flores jäi 44,8 prosentin kannatukseen, kun alkuperäiskansoihin kuuluva oppositiota edustava Santos Quispe (Jallalla) kipusi 55,2 prosentin kannatukseen Ylimmän vaalituomioistuimen (TSE) virallisten tulosten mukaan. Valtaan palanneella puolueella on siis edessä sisäisen pohdinnan paikka odotuksiin nähden huonompien vaalien jälkeen. Toisaalta vaalitulokset osoittavat Bolivian demokratian toimivuuden: oppositioryhmillä on samat mahdollisuudet pärjätä kuin valtaa pitävilläkin.

Creemos voitti yhden, Unidos por Tarija yhden, Jallalla yhden, Chuquisaca Somos Todos yhden ja Movimiento Tercer Sistema kaksi kuvernöörin virkaa. Yksikään vaihtoehdoista ei siis voittanut enempää vaaleja kuin MAS. Vaalituloksista ei voi vetää suoria kansallisia johtopäätöksiä, koska aluevaaleissa korostui jälleen kerran paikallisten johtajien, liikkeiden ja puolueiden merkitys. Ne eivät kuitenkaan sellaisenaan kamppaile kansallisissa valtakunnan tason vaaleissa vallasta suoraan MAS:in kanssa. Ensimmäisen kierroksen äänestysvilkkaus oli 85,9 prosenttia, mutta toisella kierroksella se on ollut alhaisemmalla tasolla, joten etenkin valtapuolueen kannattajat eivät innostuneet enää uurnille ratkaisemaan neljän kuvernöörin vaaleja. Toinen kierros järjestetään silloin, kun yksikään kuvernööriehdokkaista ei saa ensimmäisellä kierroksella yli 50 prosentin kannatusta tai yli 40 prosentin tukea vähintään 10 prosentin erolla toiseksi tulleeseen ehdokkaaseen.

Ensimmäisen kierroksen voittaminen ei riittänyt

Andrés David Arauz Galarza on 36-vuotias taloustieteilijä ja poliitikko, joka toimi vuosina 2015−2017 presidentti Rafael Correa Delgadon tiedon ja inhimillisten kykyjen ministerinä. Tämän jälkeen neljää kieltä, mukaan lukien venäjää, sujuvasti puhuva Arauz ehti opiskella Meksikon kansallisessa autonomisessa yliopistossa (UNAM) taloustieteen tohtoriohjelmassa. Opinnot tosin ovat politiikan kiireiden takia vielä kesken. Syyskuussa 2020 hänestä tuli Ecuadorin vasemmiston presidenttiehdokas vaalien yhteisrintamalle Yhtenäisyyttä toivon vuoksi (UNES). Kaikkiaan 16 ehdokasta kamppaili valtionpäämiehen paikasta.

Ecuadorin Kansalaisvallankumous (Revolución Ciudadana) sai alkunsa vuoden 2006 vaalivoitosta. Alianza País ja Rafael Correa hallitsivat maata kymmenisen vuotta 2007−2017. Muodollisesti Alianza PAIS − kuten sen nimi myös voidaan kirjoittaa − hallitsi maata myös toukokuusta 2017 aina nykyhetkeen, vaikka todellisuudessa Correan varapresidenttinä kahdesti ollut Lenín Moreno petti kannattajansa, puolueensa ja lopetti muutosliikkeen, joka myös koki runsaan vaalitappion 2021. Vielä vuoden 2017 kongressivaaleissa vasemmistolainen Correan poliittinen liike sai 74 paikkaa. Morenon hallinto muistetaan korruptiosta, politiikan ja oikeuslaitoksen sotkemisesta, protestien väkivaltaisesta tukahduttamisesta, yksityisen pääoman ja valuuttarahasto IMF:n suosimisesta sekä yhdestä huonoimmista Latinalaisen Amerikan vastauksista koronapandemiaan. Movimiento Alianza País tuli vasta yhdeksänneksi eikä saanut yhtään paikkaa 7.2. pidetyissä vaaleissa. Moreno erotettiin sen riveistä virallisesti vasta tämän vuoden maaliskuussa.

36-vuotiaasta Andrés Arauzista olisi tullut vaalit voittaessaan Ecuadorin historian nuorin presidentti. Ensimmäisellä kierroksella 7.2. hän sai 32,7 prosenttia äänistä. Silloin miljonääripankkiiri Guillermo Lasso sai ensimmäisellä kierroksella 19,7 prosentin äänisaaliin, mikä riitti hädin tuskin alkuperäiskansojen liikkeiden edustajan (Pachakutik) Yaku Pérezin lyömiseen, joka tilitti saldokseen 19,4 prosenttia. Toiseksi ja kolmanneksi tulleiden eroksi jäi vain noin 32 000 ääntä.

Arauzin UNES-rintama, puolueet Movimiento Centro Demorático, Fuerza Compromiso Social, Movimiento Revolución Ciudadana ja toiset kuusi liikettä, voitti taannoiset helmikuun kongressivaalit 32,2 prosentilla saaden itselleen 48 paikkaa. Pérezin ja alkuperäiskansojen MUPP-rintama tuli toiseksi 16,8 prosentilla ja 27 paikalla. Se kasvatti paikkojaan 23 edustajan verran. Vasemmistolainen ja sosiaalidemokraattinen Demokraattinen vasemmisto (ID) sai 12 prosentilla 18 paikkaa ja keskustaoikeistolainen sosiaalikristittypuolue (PSC) 19 paikkaa 9,7 prosentin tuloksella. Tuleva Lasson hallituspuolue Mahdollisuuksia luomassa -liike (CREO) jäänee kongressissa oppositioon vaatimattomalla 12 paikallaan, jotka irtosivat 9,65 prosentilla annetuista äänistä. CREO menetti vaaleissa 22 paikkaa, vaikka sen sisarpuolue ja liittolainen PSC kasvatti paikkojaan neljällä. Kaikkiaan Ecuadorin parlamentissa on 137 paikkaa.

Lähes 1,8 miljoonaa ecuadorilaista hylkäsi äänensä kirjoittamalla siihen muun muassa vaalivilpin vastaisia viestejä ja tuen ilmaisuja ensimmäisellä kierroksella kolmanneksi jääneelle Yaku Pérezille. 18 kunnassa hylätyt äänet voittivat ja 36 kunnassa ne saavuttivat vähintään toisen sijan.

Alkuperäiskansat äänestivät tyhjää ja ratkaisivat vaalit

Hylättyjen äänten osuus 16,3 prosenttia oli suurin sitten vuoden 1978 presidentinvaalien. Aluetasolla tahallisesti hylättyjen äänien osuus oli yli 30 prosenttia kolmessa provinssissa. Viimeisissä 22 vaaleissa näiden äänten merkitys ei ollut niin korostunut kuin nyt. Toisaalta tyhjiä ja valkoiseksi jätettyjä äänestyslipukkeita esiintyi nyt vähemmän.

Ensimmäisellä kierroksella äänensä hylänneitä oli noin miljoonan verran eli 9,5 prosenttia. Toisella kierroksella äänensä päätti kuitenkin tahallisesti hylätä vajaat 1,8 miljoonaa kansalaista, 16,3 prosenttia kaikista annetuista äänistä. Vuoristossa ja Amazonasin alueella äänet jakautuivat kolmeen ryhmää kahden ehdokkaan ja hylättyjen äänten kesken, joiden antajat eivät halunneet ilmaista myönteistä näkemystä kummastakaan. Koska kahden kärkiehdokkaan eroksi jäi noin 420 000 ääntä, voidaan äänensä tahallisesti hylänneiden kansalaisten sanoa ratkaisseen vaalit omalla osallistumisellaan.

Vaalien toisen kierroksen ulkopuolelle 32 000 äänen erolla jäänyt alkuperäiskansojen ja niiden yhteenliittymän Pachakutikin presidenttiehdokas Yaku Pérez Guartambel pyysi kannattajiaan tekemään ideologisen valinnan ääntensä hylkäämisestä, koska hän piti 7.2. käydyn ensimmäinen kierroksen vaaleja vilpillisinä ja teki selväksi, ettei luota kumpaankaan ehdokkaaseen. Ensimmäisellä kierroksella hän sai noin 1,8 miljoonaa ääntä. Koska toisella kierroksella hylättyjä ääniä tuli annettua suunnilleen saman verran, hänen viestinsä otettiin ilmeisen hyvin vastaan. Osa äänistä kuitenkin ilmaisi varmasti myös epäluottamusta koko nykyistä demokraattista järjestelmää vastaan.

Ympäristöteemoja vahvasti kampanjassaan esille tuoneen asianajaja Pérezin poliittinen ryhmittymä on ensimmäisen kierrosten vaalitulosten valossa Ecuadorin toiseksi vahvin 27 paikallaan. Ecuadorissa on noin 17,5 miljoonaa asukasta, joista ainakin 1,1 miljoonaa tai lähes seitsemän prosenttia kuuluu 14 alkuperäiskansaan. Alkuperäiskansoista neljäsosa asuu Amazonin alueella. Käytännössä kuitenkin alkuperäiskansoihin lukeutuvia tai heidän arvojaan kannattavia kansalaisia on enemmän.

Ennen toisen kierroksen vaaleja eräs toinen keskeinen intiaanikansojen johtaja Jaime Vargas, joka tunnetaan osallistumisesta lokakuun 2019 mielenilmauksiin Moreno vastaan, ilmoitti kannattavansa Arauzin ehdokkuutta. Hänet erotettiin heti Pachakutik-liikkeestä.

Pachakutik (MUPP) on nimeltään Monikansallinen yhtenäisyysliike. Se perustettiin vuonna 1995 ja sen arvoihin kuuluu indigenismo eli alkuperäiskansojen oikeuksien puolustaminen ja ekologismi. Sen keskeinen järjestö on Ecuadorin alkuperäiskansojen liitto (CONAIE), joka sai puolestaan alkunsa jo vuonna 1986. Vaikka Correan hallitus toteutti alkuperäiskansojen pitkään ajaman tavoitteen Ecuadorin julistamisesta monikansalliseksi valtioksi vuonna 2008, intiaanikansat ovat olleet eri mieltä vasemmiston kanssa öljy- ja kaivosteollisuuden sekä vesivoimaloiden kysymyksissä, joissa ne ovat pyrkineet omien maidensa turvaamiseen. Pachakutik rikkoi kolmisen vuotta kestäneen liittonsa Correan kanssa jo 2009 muun muassa vesilainsäädäntöä koskevan erimielisyyden takia. Sen jälkeen alkuperäiskansojen poliittinen organisaatio oli vasemmistohallituksen ahkerimpia kriitikkoja. Pachakutikin on esitetty saavan osan rahoituksestaan kehitysaputoimisto USAID:ilta ja demokratiarahasto NED:iltä ja joiltakin muiltakin kansainvälisiltä järjestöiltä.

Vuoden 2017 vaalien toisella kierroksella Pérez tuki avoimesti Guillermoa Lassoa. Enää hän ei antanut tukeaan suoraan oikeiston ehdokkaalle, mutta kannattajien kannustaminen ääntensä hylkäämiseen toi käytännössä voiton Lassolle takaoven kautta. Kuten monissa maissa on nähty, oikeisto osallistuu aina vaaleihin vilkkaasti. CREO:n lisäksi Lasson takaa löytyy sosiaalikristittyjen ryhmä (PSC), joka on lajissaan Ecuadorin yhä olemassa olevista puolueista vanhin, joten senkään riveissä tuskin jätettiin äänestämättä.

Eniten hylättyjä ääniä annettiin alueilla, joissa Pachakutikin kannatus on suurinta: Sierra Centro, Austro, Amazonía. Kaikkiaan 54 yhteensä 221 hallintoalueesta (cantones), joihin Ecuador jakautuu, hylätyt äänet voittivat ainakin jommankumman kahdesta ehdokkaasta. Niillä alueilla, missä Pérez sai eniten ääniä ensimmäisellä kierroksella, annettiin eniten kelpaamattomia ääniä. Niissä 11 kunnassa, joissa hylättyjä ääniä oli vähintään 40 prosenttia, Pérez sai ensimmäisellä kierroksella yli 50 prosenttia kaikista äänistä. 18 kunnassa hylätyt äänet voittivat. Lisäksi 32 kunnassa ne voittivat Arauzin ja 4 kunnassa Lasson. Vuoden 2017 vaaleissa tyhjät äänet eivät voittaneet yhtäkään kantonia tai kuntaa. Silloin hylättäviksi laskettavia ääniä annettiin vain 6,3 prosenttia.

Winsconsin-Madison yliopiston sosiologi Javier Rodríguez Sandoval pitää hylättyjä ääniä ideologialtaan vasemmistolaisina. Ne ovatkin protestiääniä tilanteessa, jossa Péreziä ensimmäisellä kierroksella äänestäneet eivät halunneet tukea Lassoa. Olisi ollut loogista, että he olisivat äänestäneet Arauzia, mutta he eivät kokeneet häntä riittävän vahvaksi vaihtoehdoksi Pérezin onnistuneen ensimmäisen kierroksen kampanjan jälkeen. Näin tapahtui muun muassa Azuayn alueella, joka on perinteisesti tukenut correalaista vasemmistoa. Pérez voitti siellä ensimmäisen kierroksen ja hylätyt äänet voittivat siellä toisella kierroksella Arauzin. Rodríguez kuvailee lopputulosta:

− Ironista on se, että vasemmistolainen ideologinen hylätty ääni antaa voiton oikeiston ehdokkaalle. Tämä on näiden vaalien tärkein tarina.

Ecuadorin Keskusyliopiston (UCE) politiikantutkija Luis Córdova Alarcón näkee hylättyjen äänien vaihtoehdon miellyttäneen ennen kaikkia niitä, jotka olivat huolissaan ekologisista kysymyksistä, yhteisöllisestä taloudenhoidosta ja sukupuoliteemoista, koska he eivät kokeneet tulleensa huomioiduiksi.

Vasemmistolaiset ryhmittymät UNES, Pachakutik ja Izquierda Democrática (ID) saivat vaalien ensimmäisessä vaiheessa yhteensä noin 67 prosentin kannatuksen, joten ne olisivat halutessaan voineet voittaa toisen kierroksen vaalit. ID pyysi kannattajiaan äänestämään omatuntonsa mukaan. Sekään ei asettunut tukemaan Arauzin valintaa, joten vasemmiston sisäinen hajaannus vei mahdollisuudet voittoon. Gallupeissa tilanne näytti todellisuutta paremmalta, koska niissä ei ollut osattu varautua hylättyjen äänten merkitykseen.

Muiksi syiksi tappioon on oikeudellisten ajojahtien ja medioiden mustamaalauskampanjoiden ohella laskettava Rafael Correan poliittisen perinnön paino, jonka alta Arauz ei saanut kuulumaan omaa ääntään eikä kyennyt perustelemaan omaa johtajuuttaan. Koska ensimmäisen correalaisen vasemmiston vallansiirto epäonnistui Morenon petturuuden takia, kansalla ei välttämättä ollut enää luottamusta muihin tahoihin kuin Correaan, jonka maineen likaamiseksi nykyinen yhä vallassa oleva hallitus on tehnyt hartiavoimin töitä. Lasson kahden edellisen kampanjan kokemus sai joidenkin silmissä hänet näyttämään suhteellisen kokematonta ja tuntematonta Arauzia varmemmalta vaihtoehdolta.

Synkkä taloudellinen ja terveydellinen tilanne pandemian olosuhteissa sekä koko Morenon kautta kuvastanut hallinnollinen kriisi lisäsivät vaalien tunneperäistä ja pessimististä tunnelmaa, jossa mitä tahansa saattoi tapahtua. Edellinen vasemmiston vaalivoitto neljä vuotta sitten toi mukanaan oikeistohallinnon, joten saman logiikan mukaan tämä oikeiston voitto voisi vielä tuoda mukanaan vasemmistohallinnon. Joka tapauksessa keskellä koronaviruskautta käydyt Ecuadorin vaalit olivat luonteeltaan vielä arvaamattomammat ja eriskummallisemmat kuin saattoi odottaa.

Morenon hallinnon seitsemän suurinta syntiä

Rafael Correan ja Kansalaisvallankumouksen (Revolución Ciudadana) pettänyt pyörätuolista käsin kansaa kurittanut uusliberaali presidentti teki niin sanotun Trujillaton vuonna 2019, kun afroecuadorilaisesta Diana Salazar Méndezista tuli silloin yleinen syyttäjä. Trujillato saa nimensä aiemman syyttäjän Julio César Trujillon erottamisesta. Näin Moreno vahvisti otettaan oikeuslaitoksesta ja pystyi myötävaikuttamaan entisen presidentti Correan poliittisoikeudelliseen ajojahtiin, jonka tuloksena on luotu jo 39 tekaistua syytettä.

Lokakuussa 2019 Moreno sorsi kansaa Quiton mielenilmauksissa. Tuloksena oli kahdeksan kuollutta ja noin tuhat loukkaantunutta. Paikallinen oikeusasiamies − La Defensoría del Pueblo − on luokitellut 3.−16.10 tapahtuneet sortotoimet rikoksiksi ihmisyyttä vastaan ja pyytänyt, ettei Morenoa päästettäisi lähtemään ulos maasta. Kyseisen 272-sivuisen raportin laatiminen on osa erityisen totuuskomission (CEVJ) työtä ja sitä varten kuultiin 249 uhrin lausunto kokemistaan ihmisoikeusrikkomuksista.

Moreno järjesti omanlaisensa ajojahdin yhdessä syyttäjä Salazarin kanssa Arauzia vastaan syyttämällä häntä sissiryhmä Kolumbian vallankumouksellisilta asevoimilta (FARC) saadusta rahoituksesta. Näille syytteille ei löytynyt todisteita, vaikka oikeiston ”solidaarista” lynkkausapua saatiin myös Kolumbiasta. Tarkoitus oli estää Arauzin asettuminen ehdolle. Kaikesta huolimatta FARC-yhteyksillä spekulointia jatkettiin koko vaalikampanjan ajan samaan tapaan kuin Arauzia syytettiin mukamas ”korruptoituneen” Correan ja ”diktaattori” Chávezin seuraajaksi. Hänen ideologisesta vankkumattomuudestaan rakennettiin kertomusta Correan juoksupojasta sekoittaen toisiinsa poliittisen ajattelun yhtäläisyydet, jaettu ideologia ja Arauzin oma urakehitys.

Moreno velkautti Ecuadoria, jonka velkataakka kasvoi YouTube-kanava Prensa Alternativan mukaan 44,6 prosentista per bkt 63,4 prosenttiin. Uutta velkaa kertyi lähes 64 miljardia dollaria, mutta tätä ja sopimuksia IMF:n kanssa Moreno on kuitenkin pitänyt hallituksensa parhaina saavutuksina.

Yksi Ecuadorin historian epäsuosituimmista hallituksista muistetaan myös VIP-rokotuksista, jotka annettiin salassa presidentille, hänen vaimolleen ja monille muille etuoikeutetumille kansalaisille. Syyttäjänvirastolle ei ole myöskään annettua mahdollisuutta tutkia rokotuksiin liittyvää aineistoa. Siksi Moreno on joutunut antamaan potkuja useille terveysministereilleen oman maineensa puolustamiseksi, mitä tulee pandemian hoitoon ja rokoteskandaaleihin. Kaikkiaan Morenon hallinnossa on toiminut kuusi terveysministeriä, joista neljä on piipahtanut virassa viimeisen vuoden aikana. Maalis-huhtikuussa 2021 alle 40 päivän aikana tuossa virassa on nähty kolme eri henkilöä.

INA Papers on sarja hämäriä omaisuushankintoja. Niiden tutkimuksissa saattaa vielä ilmetä lisää laittomuuksia, kun Ecuadorin nykyinen presidentti ei ole enää maan johdossa. Myös presidentin veli Edwin Moreno on ollut mukana vehkeilyssä, sillä hän perusti INA Investment Corporationin Beliceen vuonna 2012. 2016 perustettiin vastaava yhtiö Panamaan ja sen jälkeen se rekisteröitiin Espanjaan. Veroparatiisiyhtiön tiedetään ostaneen luksushuonekaluja Morenon Geneven asuntoon Sveitsissä, kun hän toimi YK:n vammaisoikeuksien erityislähettiläänä. Toisaalta mahdollisesti rahanpesuun ja korruptioon kytkeytyviä varoja on käytetty Välimeren rannalta Espanjan Alicantesta ostetun asunnon rahoittamiseen. Moreno on sanonut, ettei hän ole tiennyt veljensä puuhailuista tai hänen yhtiöistään mitään. INA Papers on myös yksi keskeisistä syistä sille, miksi Moreno halusi lopettaa Julian Assangen suojelemisen huhtikuussa 2019, koska hänen perustamansa WikiLeaks on julkaissut tietoja myös tästä veroparatiisiyhtiöstä.

Pahin synneistä on kuitenkin se, että hän petti Ecuadorin kansan vaihtaessaan vasemmiston lennossa oikeistoon. Toisin sanoen hän söi sanansa ja osoittautui taitavaksi valehtelijaksi, jolla ei ole poliittisia arvoja ja joka ei osaa kunnioittaa demokratiaa. Hän jopa alkoi vainota Correaa ja hänen toista hänen hallinnossaan toiminutta varapresidenttiään Jorge Glasia oikeusteitse, kuten Argentiinan Mauricio Macri vasemmistolaista edeltäjäänsä Cristina Fernández de Kircheneria. Uusliberaaleille poliitikoille, korruptoituneille kavereilleen ja suuryrityksille sielunsa myynyt Moreno varmaan jo pakkailee laukkujaan lähteäkseen pois Ecuadorista, jossa hänen rikollinen poliitikon uransa on tulemassa päätökseensä. Nähtäväksi jää, tavoittaako oikeuden pitkä koura vielä hänetkin.

Kirjoitin huhtikuussa 2017 niistä jatkuvuuden näkymistä, joita Morenon vaalivoitto toi mukanaan. Silloin ei vielä tiedetty, että Moreno päätyisi pettämään ystävänsä Correan, puolueen ja koko muutosprosessin jättäen kansan tuen huomioimatta. Hän osoittautui kylmäksi ja periaatteettomaksi uusliberaaliksi sortajaksi, vaikka odotusarvot olivat varsin toisenlaisia:

Ehdokkaiden reaktiot vaalituloksiin

Lasso puhui kannattajilleen riemukkaissa tunnelmissa sunnuntai-iltana 11.4. Guayaquilissä ja lupasi lunastaa eri sektoreille tekemänsä lupaukset:

− Hyvin erilainen uusi suunta Ecuadorissa kuin viimeisen 14 vuoden aikana, tulevasta 24. päivästä toukokuuta lähtien otamme vastuullisesti vastaan haasteen muuttaa isänmaamme kohtaloita ja saavuttaa kaikille mahdollisuuksien Ecuadorin, vaurauden Ecuadorin, jota kaikki kaipaamme.

CREO-liikkeen (kirjaimellisesti ”minä uskon”) ja sosiaalikristittyjen (PSC) ehdokas Lasso kuvasi Twitterissä voittoaan tähän tapaan:

− Tämä on historiallinen päivä. Alamme tänään työskentelemään kovemmin kuin koskaan ja rakentamaan maata, jonka me kaikki haluamme ja ansaitsemme: kohtaamisen, työn, terveyden, koulutuksen, osallisuuden, yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden Ecuadorin kaikille. Muutos saapui.

Arauz piti vaalituloksia “kompastumisena”, mutta ei kokenut niitä poliittiseksi tai moraaliseksi tappioksi:

− Se on taistelua organisointipolusta ja oikeudenmukaisemman ja tukevamman tulevaisuuden rakentamisesta kaikille ecuadorilaisille ja kaikille ecuadorilaisille, koko maallemme. Se on taistelumme.

− Projektimme on elämänmittainen. Se on taistelua järjestäytymisen tavasta ja oikeudenmukaisemman ja solidaarisemman tulevaisuuden rakentamista kaikille ecuadorilaisille, koko maallemme. Se on meidän taistelumme.

Arauz myönsi tappionsa avoimesti ja sanoi soittavansa puheensa jälkeen Lassolle:

− Tulen onnittelemaan häntä tänään saadusta vaalivoitosta ja osoitan hänelle demokraattisen vakaumuksemme jatkaa osallistumistamme maan kehittämiseen, kun kyse on ihmistemme enemmistön huomioimisesta ja vastustamme rakentavasti ja vastuullisesti, kun yksinkertaisesti pyritään huolehtimaan etuoikeuksista.

Lasso ei voi hallita yksin, koska Arauzin UNES-yhtymä on kongressin suurin poliittinen ryhmä:

− Olemme varuillamme puuttuaksemme mihin tahansa yritykseen käyttää valtiota harvojen etuoikeuksien suosimiseksi. Puolustamme, kuten olemme aina tehneet, suurta enemmistöä.

Entinen presidentti Correa kommentoi vaalitappiota tuoreeltaan Twitterissä:

− “Tämä ei ole loppu vaan alku”, Andrés on sanonut. Kiitos kaikille tuestanne. Uskoimme vilpittömästi voittavamme, mutta ennusteemme olivat väärässä. Onnea Guillermo Lassolle, hänen menestyksensä on oleva Ecuadorin. Pyydän häneltä vain lawfaren lopettamista, joka tuhoaa elämiä ja perheitä.

Kolmatta kertaa presidentinvaaleihin osallistunut 65-vuotias pankkiiri, liikemies ja poliitikko Guillermo Lasso voitti itselleen Ecuadorin korkeimman poliittisen viran. Hän nousee valtaan 24.5.

Lasso haluaa vahvistaa uusliberaalia talouspolitiikkaa

Lasso aikoo kunnioittaa edeltäjänsä ja aatetoverinsa Morenon sopimusta valuuttarahasto IMF:n kanssa. Lainasopimuksen ehtoihin kuului bensiinin valtiontukien poistaminen. Moreno yritti tätä temppua, mutta suuret mielenilmaukset estivät aikeet vuoden 2019 loppupuolella. Lasson täytyy yrittää soveltaa ainakin sopimuksen toista vaikeaa ehtoa eli toteuttaa verouudistus, joka toisi kaksi prosenttia lisää uusia tuloja suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Tuleva presidentti aikookin nostaa arvonlisäveron tuottoa. Hän pyrkii tähän päämäärään ensisijaisesti parantamalla verojen keräämistapoja, mutta jos se ei onnistu, lienee hän valmis nostamaan kaikkien kansalaisten maksamia arvonlisäveroja, joka tulee johtamaan monenlaisiin isoihin mielenosoituksiin pandemian jäljiltä edelleen heikentyneessä taloustilanteessa.

Lasso haluaa tuplata maansa öljytuotannon saadakseen lisää tuloja valtion kassaan. Siksi hän haluaa kutsua ulkomaiset yritykset sijoittamaan Ecuadorin öljyyn. Hän haluaa päästä eroon alijäämäisestä taloudenhoidosta. Oikeistolainen liikemies puhuu myös valtion kutistamisesta ja julkisen rahoituksen leikkaamisesta, jotka käytännössä tarkoittavat heikennyksiä kansalaisten palveluihin. Miljonääripankkiiri sanoo myös haluavansa tukea yrittäjyyttä, ulkomaisten yritysten investointeja sekä korruption vastaista taistelua. Byrokratiaa ja säätelyä olisi myös tarkoitus purkaa.

Uusia työpaikkoja halutaan luoda miljoona lisää. Sopimuskäytäntöjä on tarkoitus muuttaa joustavimmiksi ja pääsyä työttömyyskorvauksen piiriin helpottaa. Terveydenhuollon halutaan puolestaan olevan ilmaista ja laadukasta, mutta sen toimivuutta pyritään parantamaan ennen kaikkea teknologian avulla. Huumeiden vastaista politiikkaa aiotaan vahvistaa. Vähintään 900 maaseudun koulun toimintaedellytyksiä halutaan parantaa.

Pankkiirina Lasso haluaa parantaa Ecuadorin integroitumista kansainvälisiin finanssimarkkinoihin. Hän tarjoaa yhden prosentin korolla ja 30 vuoden maksuajalla varustettuja tuotannollisia lainoja maaseudun kehittämiseen. Arauz tarjosi puolestaan tuhatta dollaria suorana avustuksena miljoonalle Ecuadorin asukkaalle. Nämä olivat ehkäpä kummankin ehdokkaan kampanjoiden tunnetuimmat avaukset.

Pankkiirin nelivuotinen toimikausi korkeimman toimeenpanovallan toteuttajana alkaa 24.5. Hänestä tulee Ecuadorin 48. presidentti. Lasson 87-sivuinen hallitusohjelma on jaettu kolmeen osaan eli sosiaaliseen puoleen, talouteen ja instituutioihin. Siihen voi tutustua täällä.

Perun syvä poliittinen kriisi

Perussa on eletty pitkää ja monimutkaista sekä laajaa poliittista kriisiä tavalla tai toisella jo ainakin 1990-luvun alusta lähtien, joten aiheesta voisi kirjoittaa useamman tutkimuksen tai kirjan. Keskityn tässä kuitenkin vain siihen poliittiseen kriisin, joka on ravistellut politiikkaa viimeisten vuosien aikana. Sen takia Perulla on ollut neljä presidenttiä viimeisen viiden vuoden aikana. Erimielisyydet ovat myös näkyneet kaduilla erinäisinä mielenilmauksina.

Kirjoitin vuoden 2016 vaaleista, joiden piti tuoda muutos parempaan. Toisin kuitenkin kävi ja poliittinen kriisi syveni entisestään kuluneen viiden vuoden aikana:

2016 valtaan astunut tuorein vaaleilla valittu presidentti Pedro Pablo Kuczynski ja hänen hallituksensa ajautuivat kriisiin syyskuussa 2017 ja maaliskuussa 2018 ensimmäinen varapresidentti Martín Vizcarra ryhtyi presidentiksi Kuczynskin erottua. Vizcarra hajotti maan kongressin 30.9.2019 sen jälkeen, kun hallitus ja oppositio olivat ottaneet rajusti yhteen. Fujimorien äänenkannattaja ja yli puolta kongressipaikoista aina syyskuuhun 2019 asti hallinnut Fuerza Popular syytti hallitusta kyvyttömäksi, korruptoituneeksi ja autoritääriseksi, kun Vizcarran hallitus taas ei pitänyt opposition tavasta vaikeuttaa hallituksen toimintaa eikä hyväksynyt sen vastarintaa oikeudellisen ja poliittisen reformin torjumiseksi.

Ongelmat alkoivat kasautua jo vuonna 2016, kun brasilialaisen rakennusalan yhtiön Odebrechtin lahjusjupakka alkoi paljastua koko laajuudessaan. Odebrecthtin tiedettiin lahjoneen niin Kuczynskin kuin entiset presidentit Ollanta Humalan, Alejandro Toledon ja Alan Garcían, joka teki itsemurhan 2019 ennen pidätystään. Myöskään näitä presidenttejä edeltänyt Alberto Fujimori (1990−2000) ei ole maineeltaan mitenkään puhtoinen, koska hän suorittaa parhaillaan 25 vuoden vankilatuomiota korruptiosta ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. Häntä ei tosin ole syytetty Odebrecht-lahjuksista, mutta hänen tytärtään ja presidenttiehdokas Keiko Fujimoria kylläkin.

Vizcarran noustua valtaan oppositiojohtajan Keikon ”vainoaminen”, kuten jotkut asian esittävät, alkoi. Lokakuussa 2018 hänet pidätettiin rahanpesusta Lava Jaton ja Odebrechtin lahjustapauksiin vedoten. Häntä epäiltiin myös epäsäännöllisestä vaalikampanjarahoituksesta. Hän oli tutkintavankeudessa vuoden 2019 loppupuolella, kunnes perustuslakituomioistuin vapautti hänet, koska pidättämisen jatkamiselle (perusoikeuksien takaaminen, habeas corpus) ei löydetty riittävästi laillisia perusteita. Keiko ehti suorittaa muutaman kuukauden lisää väliaikaista korruptiontutkinnan vankeuttaan tammikuusta 2020 lähtien, mutta pääsi pois lukemasta tiilenpäitä toukokuussa 2020 vedottuaan koronavirusinfektion riskiin. Nyt hän tavoittelee Perun presidenttiyttä kolmatta kertaa peräkkäin. Koska hän selvisi vaalien toiselle kierrokselle, hän on edelleen Perun oikeistopoliitikkojen suosituin vaihtoehto.

Alun perin poliittinen tilanne maassa kiristyi, koska vuoden 2016 hallituspuolue Peruanos por el Kambio ja Kuczynski voittivat vaalit vain niukasti eivätkä saaneet riittävää enemmistöä maan yksikamariseen kongressiin. Konservatiivisen ja autoritäärisen ideologian eli fujimorismon luomus Fuerza Popular puolestaan otti kamarin yksin haltuun 73 paikallaan. Vaalit olivat kärjistäneet ryhmien riitelyä vallasta, vaikka niiden välillä ei todellisuudessa ollut kovin suuria periaatteellisia eroja.

Odebrect on osa laajempaa Lava Jato -tutkintaa, joka toi lisää mutkia matkaan joulukuussa 2016. Syyttäjä José Domingo Pérezin johtamat tutkimukset viittasivat suoraan entisiin presidentteihin ja Keiko Fujimoriin. Samalla ne kuitenkin pitivät sisällään silloisen presidentti Kuczynskin, jota syytettiin ilman sen suurempia todisteita syyttäjänviraston painostamisesta. Suurinta oppositiopuoluetta Fuerza Popular taas syytettiin omiensa suojelemisesta, johon se pyrki muun muassa kongressissa perustetun Lava Jato komission avulla. Sillä ei ollut varsinaista oikeudellista valtaa, mutta se pyrki tutkimaan oma-aloitteisesti tapaukseen liittyvää poliittista korruptiota.

Kun entisen presidentin Ollanta Humalan puoliso Nadine Heredia vangittiin, Kuczynski erosi ja Keiko meni vankilaan sekä Alan García tappoi itsensä, Lava Jaton tapauksen nostattama kriisi alkoi paisua. Aiempaan tutkintaan liittyvä tapaus CNM Audios tai Lava Juez löi lisää löylyä kriisiin. Kaksi Callaon naispuolista syyttäjää Rocío Sánchez ja Sandra Castro kunnostautuivat puhelinten kuuntelemisen mukanaan tuomien todisteiden paljastajina: ne kertoivat monien tuomareiden, syyttäjien ja tuomarineuvoston (CNM) suorista korruptiokytkennöistä. Syytökset ylsivät aina korkeimman oikeuden tuomariin César Hinostrozaan ja valtakunnansyyttäjä Pedro Chávarryyn asti. Oikeudelliset skandaalit ylsivät jälleen politiikkaan, koska fujimorilaista parlamenttienemmistöä syytettiin näiden herrojen puolustamisesta. Presidentti yritti opposition vastustuksesta huolimatta viedä eteenpäin oikeusjärjestelmän uudistumista, mutta poliittisten ryhmien välit kiristyivät äärimmilleen.

Viimeisten vuosien kriisi voidaan jakaa karkeasti yhdeksään episodiin:

1. Valtaa pitävien jyrkkä jakautuminen hallitukseen ja oppositioon.

2. Kuczynski liitettiin Odebrecht-tutkintaan loppuvuodesta 2017. Kongressi pyysi hänen erottamistaan menestyksettä saman vuoden joulukuussa ja hän armahti ihmisoikeusrikkomuksista tuomitun Alberto Fujimorin jouluaattona. Laajat protestit johtivat kolmen ministerin eroon.

3. Maaliskuussa 2018 Fuerza Popular paljasti nauhoitteita, joissa hallituspuolueen edustajat pyrkivät ostamaan opposition ääniä, jotta se äänestäisi presidentin erottamista vastaan. Presidentti Kuczynskin ero virastaan hyväksyttiin 23.3.2018.

4. Heinäkuussa 2018 tulivat julki oikeusjärjestelmän korruption ilmi tuoneet CNM-nauhoitukset. Silloin järjestettiin korruption vastaisia mielenilmauksia, joissa pyydettiin ”kaikkien eroa”. Presidentti Vizcarra järjesti kansanäänestyksen tilanteen rauhoittamiseksi ja kansa sanoi kyllä: tuomarineuvosto korvattaisiin uudella elimellä, poliittisten puolueiden saamia lahjoituksia alettaisiin verottaa ja kongressiedustajien uudelleen valitseminen kiellettäisiin.

5. Valtakunnansyyttäjä Chávarry erotti 31.12.20219 kaksi syyttäjää, jotka hoitivat Keiko Fujimorin ja Alan Garcían tapauksia. Tästä aiheutunut suuri mediaskandaali vaati Chávarryn erottamista ja erotettujen syyttäjien virkoihin palauttamista. 2.1.2019 syyttäjien erottaminen peruttiin.

6. Kuudennessa kriisivaiheessa toukokuun lopussa 2019 Vizcarra syytti kongressia uudistuspakettinsa hyväksymisen viivyttämisestä. Heinäkuun loppuun mennessä suurin osa uudistuksista saatiinkin hyväksyttyä opposition niihin tekemillä muutoksilla.

7. Perun kansallispäivänä heinäkuun 28.7.2019 kriisi jatkui, koska Vizcarra ei ollut tyytyväinen aloitteidensa lopulliseen muotoon. Hän koki, ettei esimerkiksi lainsäätäjien immuniteettisuojaan ollut tehty riittäviä muutoksia. Ratkaisuksi Vizcarra ehdotti presidentin ja kongressin vaalien ennenaikaistamista, mutta kongressin perustuslakikomitea hylkäsi ehdotuksen. Kongressin oli määrä nimittää uusia perustuslakituomioistuimen tuomareita, mutta Vizcarra halusi muuttaa valintaperusteita. Koska kongressi eteni nimittämisen suhteen presidentin vastarinnasta huolimatta, Vizcarra erotti kongressin 30.9. Tammikuun 2020 vaaleissa Fuerza Popular menetti 58 paikkaa ja valtansa, joka teki vajaan 1,5 vuoden ajan valtaa pitävän kongressin kokoonpanosta entistä hajanaisemman.

8. 10.9.2020 Unión Por el Pérun kongressiedustaja Edgar Alarcón Tejada paljasti kolme nauhoitusta täysistunnossa. Jo päivää ennen sisäministeri oli eronnut. Nauhoituksissa kuultiin Vizcarraa ja hänen yhteistyökumppaneitaan puhumassa tapaus Swingistä. Seuraavien viikkojen aikana useat televisio-ohjelmat toivat esiin presidentti Vizcarran vastaanottamia lahjuksia, kun hän oli Moqueguan alueen kuvernööri vuosina 2011−2014. 2.11. kongressi erotti hallituksen ja sitä johtaneen presidentin ”moraaliseen kyvyttömyyteen” vedoten 105 äänen enemmistöllä. Aiempi toinen varapresidentti oli eronnut jo aiemmin toukokuussa 2020, joten kongressin puheenjohtajasta Manuel Merinosta tuli Perun uusi presidentti, joka johti massiivisiin mielenilmauksiin.

9. Merino vannoi virkavalansa, mutta kansalaiset eivät nielleet perustuslain rikkomista tarkoittavaa muutosta pureskelematta eivätkä he myöskään hyväksyneet kongressin tapaa suojata korruptiosta syytettyjä jäseniään. Viikon mittainen akuutti kriisi ravisteli maata. 14.11. järjestetty Kansallinen marssi (Marcha Nacional) johti kahteen poliisin aiheuttamaan kuolemantapaukseen ja sen saldo oli kymmeniä loukkaantuneita. Heti seuraavana päivänä Merino erosi virastaan vain viiden päivän jälkeen. Myös kongressin johto erosi. 17. päivänä uudeksi presidentiksi valittiin myös Costa Rican kansalaisuuden omaava Partido Moradon Francisco Sagasti, jonka toimikausi loppuu 28.7.2021.

Toisin sanoen Kuczynski (PPK) ehti hallita vajaat kaksi vuotta, hänen varapresidenttinsä Vizcarra reilut kaksi vuotta, Merino viisi päivää ja yhä edelleen hallitsevan Sagastin virkakausi jää vajaan vuoden mittaiseksi. Presidentin virkaa ovat siis pitäneet hallussaan kuluvan viisivuotiskauden aikana neljä eri henkilöä, mutta myös kongressi valittiin uudestaan kesken sen viisivuotisen virkakauden.

Poliittisen ja oikeudellisen kriisin lisäksi Perussa on koettu viime aikoina monien muiden tapaan kaksi muutakin kriisiä: pandemia ja talouskriisi. Kummankin seuraukset ovat olleet koko maailman mittaluokassa suuria. Perussa pandemiaan on kuollut yli 56 000 henkeä ja talous on kokenut pahimman romahduksen sitten vuoden 1989. Latinalaisen Amerikan ja Karibian talouskomission (CEPAL) mukaan Perun talous laski 12,9 prosenttia suhteessa bkt:hen vuonna 2020. Latinalaisessa Amerikassa sitä enemmän pandemian talousvaikutuksista kärsi vain Venezuela.

Fujimorismo ja sen vastavoimat ovat olleet politiikan keskiössä vuodesta 2001, mutta varsinaista vahvaa tai kestävää vaihtoehtoa ei ole kyetty rakentamaan. Valtiolliset instituutiot ovat heikentyneet vuosien saatossa ja puolueet ovat jatkuvassa tuhoutumisen ja uudistumisen kierteessä. Siksi järjestelmää ei ole kyetty uusimaan samaan aikaan, kun se perustan heikentyminen on edennyt aina vain pidemmälle. Uusia liikkeitä ja puolueita ovat muodostaneet ennen kaikkea ne, joilla on ollut rahaa. Puolueet eivät ole edustaneet kansaa kuin korkeintaan välttävästi ja ajoittain. Vaalien ja käytännön politiikan väliltä on puuttunut suora yhteys. Edes vuoden 1993 Fujimorin säätämää perustuslakia ei ole kumottu.

Luottamus poliitikkoihin ja koko järjestelmään on horjunut juuriaan myöten perulaisten keskuudessa. Pelkkä demokratian tai laillisuuden vaatimus ei enää riitä. Perulaiset haluavat radikaalia muutosta, joka yltäisi kaikkiin maan kolkkiin ja ratkaisisi ne yhä toistuvat arkiset ongelmat ja väärinkäytökset, joiden seurauksista valtaosa väestöstä joutuu toistuvasti kärsimään. Siksi uuden perustuslain laatiminen on ensisijaista. Eliitin pienen piirin politiikan tilalle halutaan oikeus hyvään elämään kaikille kansalaisille, vapaampi, vauraampi ja oikeudenmukaisempi yhteiskunta.

Perun poliittisessa kulttuurissa on vallinnut vankka vakaumus siitä, mitä ei ole haluttu, mutta koska aitoja vaihtoehtojakaan ei ole ollut, ei ole toisaalta tiedetty tarkkaan sitä, mitä poliitikoilta voi pyytää tai odottaa. Nyt Perun kansa ratkoo kohtalonsa vaaliuurnilla kesäkuussa.

Perun poliittisen kriisin kansalaisnäkökulmaan voi tutustua muun muassa tämän laajan raportin avulla.

Perussa äänestettiin erityisissä olosuhteissa paitsi pandemian myös viime vuosien ajan velloneen poliittisen kriisin takia.

Perussa äänestettiin uudesta kongressista

Presidentin ja kahden varapresidentin valitsemisen lisäksi, Perussa valittiin 130 kongressiedustajaa ja päätettiin viidestä Andien parlamentin edustajasta kaudelle 2021−2026. Edustajainhuoneen jäsenet aloittavat työnsä 27.7. ja seuraava päivänä, joka on myös Perun itsenäisyyspäivä, uusi presidentti aloittaa viisivuotisen virkakautensa.

Eniten paikkoja kongressissa kahmi itselleen vasemmistolainen Castillon puolue Vapaa Peru (Perú Libre). Se sai 37 paikkaa. Kyseessä on suhteellisen pieni, mutta radikaali 5 200 hengen puolue, jonka ideologiaan mahtuu muun muassa marxismi-leninismi, mariateguismi, anti-imperialismi, antifujimorismi ja chavismi. Puolueen logo on lyijykynä punaisella taustalla. Alueellisen tason puolue perustettiin jo 2007, mutta 2012 siitä tuli kansallinen puolue, se lasketaan perustetun varsinaisesti 2016, kun Perú Libre ja Perú Libertario yhdistyivät ja se sai nykyisen nimensä vasta 2019.

Vapaa Peru -puolue määrittelee itsensä marxistis-leniniläis-mariategulaiseksi. Se ei pidä itseään kommunistisena, vaan sosialistisena vasemmistona. Se haluaa edustaa niin sanotun syvän Perun, alkuperäiskansojen ja perinteiden ääntä. Tuleva kongressiedustaja Julián Palacín on luonnehtinut puoluettaan demokratiaa kunnioittavaksi kansanläheiseksi vasemmistoksi ja sosialistiseksi työväenpuolueeksi, joka vertautuu hänen mukaansa presidentti Andrés Manuel López Obradorin Morena-puolueeseen Meksikossa.

Perú Libre ja Pedro Castillo kannattavat federalistista vallan jakamista. Puolueen ja sen ehdokkaan aikeisiin kuuluu presidentin palkan laskeminen. Taloudellisessa mielessä ryhmittymä uskoo ”kansantalouteen, jota markkinat tukevat”. Talouden on syytä lähteä kansan tarpeista. Valtion taas on oltava aktiivinen toimija, tukipylväs ja markkinoiden suitsija. Nykyinen markkinatalous nähdään uusliberaalisen talousajattelun tuottamaksi ongelmaksi. Siksi painotus kohdistuu valtion ja markkinoiden suhteisiin, joiden ei pidä olla markkinoiden sanelemia, mutta joita markkinat voivat täydentää.

Arvomaailmaltaan Castillo ei ole täysliberaali, koska hän ei tue aborttioikeutta, samaa sukupuolta olevien avioliittoja tai laillistettua eutanasiaa. Puolue seuraa kansainvälisyysaatetta ja näkee itsensä anti-imperialistisena toimijana. Se tukee etenkin Latinalaisen Amerikan vallankumouksellisia hankkeita, joihin voidaan lukea Kuuba, Nicaragua, Venezuela ja Bolivia, aiemmin myös Ecuador.

Fujimorin varsin kyseenalaista laittomuuden ja väkivallan perinnettä vaaliva Fuerza Popular tuli toiseksi kongressivaaleissa. Se sai itselleen 24 paikkaa. Acción Popular on liberaalikeskustalainen ryhmä, joka on yhä edelleen olemassa olevista puolueista se, joka on pitänyt hallussaan useimmiten presidentin virkaa demokratian aikana, nyt sen kannatus oli 17 edustajaa. Alianza para el Progreso on konservatiivinen oikeistopuolue, jolle siunaantui 15 kongressipaikkaa. Äärioikeistolaisia elementtejä sisältävä sosiaalikristittyjen puolue Renovación Popular näyttäisi saavan 13 edustajaa maan parlamenttiin. Muut viisi pienempää ryhmää saivat läpi yhteensä 24 edustajaa, joten niilläkin on oma painoarvonsa kaikkiaan kymmenen puolueen kokonaisuudessa. Moni vaaleihin osallistunut puolue jäi tyystin ilman paikkoja.

On selvää, että oikeistolla tulee presidentinvaalien tuloksesta riippumatta olemaan vahvempi asema Perun kongressissa kuin esimerkiksi naapurimaa Ecuadorin edustajainhuoneessa. Neljä puoluetta, FP, AP, toinen AP ja RP, siis ”populäärit” ja Liitto kehitystä varten voivat todennäköisesti löytää 69 edustajan enemmistön maan 130-paikkaisesta lakia säätävästä elimestä. Perustuslain muuttaminen ei siis liene kovin helppo tehtävä Castillon 37 paikan vasemmistoryhmälle.

Avanza País (7), Podemos Perú (5), Somos Perú (4) ovat oikeistolaisia, mutta Partido Moradossa (3) on sekä keskitien vasemmistolaisuutta että oikeistolaisuutta. SP on jo erotetun presidentin Martín Vizcarran ryhmää ja PM taas edelleen valtaa heinäkuulle asti pitävän Francisco Sagastin poliittinen koti. Presidenttiehdokas Mendozan ryhmä Juntos por el Perú koostuu entisestä Humanistisesta puolueesta (PH) ja Uneté-ryhmästä, johon kuuluivat siitä jo 2020 eronneet Fuerza Social ja Ciudadanos por el Cambio. Siihen kuitenkin kuuluvat edelleen Perun kaksi kommunistipuoluetta (Unidad ja Patria Roja) sekä Movimiento por el Socialismo ja myöhemmin mukaan tullut Nuevo Perú. Tämä sekavankirjava joukko keräsi 5 paikkaa, mutta ainakin sen voidaan olettaa tekevän yhteistyötä Perú Libren kanssa, mutta vain silloinkin niillä olisi yhteensä 42 paikkaa.

Äänioikeutettuja oli 24,3 miljoonaa, joista 70,2 prosenttia eli 17,1 miljoonaa täytti kansalaisvelvollisuutensa. Tämän lisäksi noin miljoona perulaista saattoi äänestää ulkomailla. Äänestysvilkkaus tosin laski 11,6 prosenttia verrattuna vuoden 2016 tasoon. Perun tilastokeskuksen (INEI) mukaan maan asukasluku vuonna 2020 oli 32,6 miljoonaa. Monietnisessä ja monikulttuurisessa useista kansallisuuksista koostuvassa maassa elää 62 alkuperäiskansaa.

Äänestäminen Perussa on muun muassa Bolivian ja Ecuadorin tavoin pakollista, mutta äänestysvilkkauden arvioidaan jääneen pandemiaolosuhteissa odotettua pienemmäksi. Jokaisen äänestäjän tuli tuoda mukanaan oma sininen kuulakärkikynänsä lipukkeen merkitsemiseksi. Juuri vaalipäivän aattona Perussa todettiin enemmän uusia tautitapauksia kuin koskaan aiemmin. 24,3 miljoonan äänioikeutetun tuli peittää kasvonsa maskeilla voidakseen toteuttaa kansalaisvelvollisuutensa. 18 ehdokkaastakin jo ainakin viisi on sairastanut koronaviruksen. Heihin lukeutuu myös ensimmäisen kierroksen voitokkaasti selvittänyt Castillo. Kaikkiaan Perussa olisi ollut tarjolla 23 osallistujaa presidentinvaaleihin, mutta viiden ryhmän ehdokkaat hylättiin erinäisten laillisten syiden takia.

Vaaleja edeltäneellä viikolla Perussa todettiin lähes 13 000 uutta tartuntaa yhden päivän aikana. Vaaleja edeltäneenä lauantaina menehtyi 384 henkeä, joka nosti kuolleiden luvun lähes 54 700 henkeen. Kaikkiaan Perussa oli todettu tuolloin jo yli 1,6 miljoonaa koronavirustartuntaa. Se on parhaillaan toisen aaltonsa pahimmassa vaiheessa. Joillakin äänestyspaikoilla kärsittiin vaalityöntekijöiden puutteesta, joka viivästytti vaalipaikkojen avaamista pahimmillaan usealla tunnilla ja aiheutti pitkiä jonoja, joissa ei voitu säilyttää turvavälejä.

Pedro Castillo oli vuoden 2017 opettajien lakon keskeisimpiä johtajia. Nyt hän pyrkii Perun presidentiksi.

Maaseudun opettaja ja Perun pelastaja vuoristosta

José Pedro Castillo Terrones on 51-vuotias opettaja ja ay-liikkeen konkari. Castillo on Perun syrjäisen vuoriston ääni, peruskoulun opettaja ja alkuperäiskansaa Puñan kylästä, Tacabamban piirikunnasta, Chotan provinssista, Cajamarcan hallintoalueelta. Hän edustaa vasemmistolaista Perú Libre -puoluetta.

Castillon voitto ensimmäisellä kierroksella on yksi isoimmista yllätyksistä Latinalaisen Amerikan politiikassa tällä vuosisadalla. Hän ylsi voittoon pienellä budjetilla ja ilman suurempaa medioiden huomiota. Se siis myös kertoo järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan ja sosiaalisten medioiden voimasta. Vaalien voittajat ovat sitä paitsi aina tulleet Limasta eivätkä vuoriston kylistä.

Castillo tunnetaan ennen kaikkea vuoden neljän vuoden takaisista opettajien mielenilmauksista. Ala-asteen opettaja Andien uumenista osallistui yhtenä johtajana vuoden 2017 opettajien lakkoon, joka seisautti koulunkäynnin kahdeksi kuukaudeksi. Lakolla vaadittiin parannuksia palkkoihin ja pyydettiin lopettamaan opettajien epäreilut arviointikäytännöt. Castillo johti yhtä osaa Perun koulutusalan työntekijöiden ammattiliitosta (SUTEP), sen alueellista ruohonjuuritason taistelukomiteaa (Comité de lucha de las bases regionales).

Opettaja alkoi osallistua politiikkaan enemmän jo vuonna 2002, kun hän oli ehdolla Anguían piirikunnan kaupunginjohtajaksi. Vuodesta 2005 lähtien hän osallistui silloisen presidentin Alejandro Toledon Perú Posiblen (PP) toimintaan Cajamarcassa.

Syvän perun perinteikkäimpiä mutta myös köyhimpiä alueita edustava Castillo on luvannut, että presidenttinä hän ei aio veloittaa palveluksistaan sen enempää kuin opettajanakaan. Hän aikoo myös laskea kansanedustajien ja ministerien palkkoja.

Köyhimmillä Andien alueilla kuten Huancavelicassa ja Ayacuchossa sekä Apurímacissa Castillo sai yli puolet annetuista äänistä. Omalla maaperällään Cajamarcassa hän sai myös yli 40 prosentin kannatuksen. Kaikki syrjäisempien seutujen asukkaat eivät enää asu synnyinmaillaan, joten myös suuremmissa kaupungeissa on voitettavissa entisten maaseudun asukkaiden ääniä.

Ennakkoon feministi Verónika Mendoza näyttäytyi vasemmiston vahvimmalta vaihtoehdolta, mutta Castillo vakuutti niin sanotun syvän Perun äänestäjät, alkuperäiskansat, maanviljelijät ja syrjäisempien seutujen asiakkaat. Hän lukeutui myös yhdeksi niistä kahdeksasta ehdokkaasta, jolla ei ole minkäänlaisten rikossyytteiden taustaa.

Toiselle kierrokselle yltänyt korruptoituneen ja autoritäärisen isänsä perinnön jatkaja Keiko Fujimori voitti kahdeksalla alueella, mutta Castillo ylsi voittoon 16 alueella niin Pohjois-, Keski- kuin Etelä-Perussakin. Toisaalta hänen kannatuksensa ei ollut niin suurta pääkaupunki Limassa tai eniten urbanisoituneilla rannikkoalueilla.

Vuoristossa Castillon sanoma tavoitti kuulijoita, mutta aavikoille sen viesti ei ole vielä rantautunut täysimittaisesti. Fujimorismon kannatus taas elää näiden alueiden tuesta. Vaaleista on siis löydettävissä kaksi selkeää asetelmaa: maaseutu versus kaupunki ja kansa versus eliitti. Aitojen ja uskottavien vaihtoehtojen tarjoaminen ei kuitenkaan ole helppoa keskellä pitkään jatkunutta poliittista kriisiä ja sen mukanaan tuomaa välinpitämättömyyttä, toivottomuutta tai apatiaa.

Rasismin ruma kukkakin on jo puhjennut toimittajien ja poliitikkojen kielenkäytössä. Valtaosaa perulaisista on haluttu esittää tietämättöminä, tarpeettomina tai jotenkin vähäarvoisempina. Yhtä kaikki, pääkaupungista käsin kuuluu vähätteleviä äänenpainoja, jotka pitävät Keiko Fujimorin voittoa varmana. Kuitenkin Castillo on useimmille perulaisille samastuttava, sympaattinen ja suorasukainen johtajaehdokasta, joka tarjoaa todellista muutosta. Keiko taas ehdottaa paluuta fujimorilaiseen kaaokseen, väkivaltaan ja laittomuuksiin. Siksi toiset asiantuntijat ovat nähneet Castillon olevan etulyöntiasemassa suhteessa varsin huonomaineiseen vastustajaansa. Toisaalta Keiko on yhä Castilloa tunnetumpi politiikan hahmo, joka on pyrkinyt ennenkin presidentiksi kohtuullisella menestyksellä.

Vaaleissa on mahdollista tapahtua aivan mitä tahansa, kuten Ecuadorissakin nähtiin. Voittaakseen Perun vasemmisto tarvitsee tukea sekä suurimmista kaupungeista että maaseudulta. Sen voitto vaatii myös jossain määrin yhtenäistä vaaliohjelmaa, jonka taakse erilaiset vasemmistoryhmät voivat asettua. Sen on pystyttävä kommunikoimaan kansalle tavoitteensa ja se, miten se aikoo päästä niihin. Medioiden rooli vaalituloksen suhteen lienee merkittävä, mutta sosiaaliset verkostot voivat olla myös pandeamiatilanteen vuoksi entistä suuremmassa roolissa.

Castillon ja myös ensimmäiselle kierrokselle hyytyneen Mendozan suunnitelmiin kuuluu uuden perustuslain luominen ja kaasu- sekä kaivosteollisuuden kansallistaminen. Castilloa on jo ehditty verrata naapurimaa Bolivian Evo Moralesiin ja kieltämättä heidän väliltään löytyy ainakin jo mainitut kaksi yhtäläisyyttä eli perustuslain kokonaisvaltainen uudistaminen ja kansallistamissuuntaus vastauksena uusliberaaliin talouspolitiikkaan, joka ei ole jakanut vaurautta kansan keskuuteen. Vielä ei ole selvää, löytävätkö Castillo ja Mendoza yhteisen linjan esimerkiksi verouudistuksen ja feminismin suhteen, mutta koska vasemmisto ei tule kannattamaan Keikon kampanjaa, ainakin politiikan yhteinen suunta vaaleissa on jo määritelty. Vielä toki on neuvoteltava niistä ehdoista ja yksityiskohdista, joilla koko perulainen vasemmisto saadaan Chotan miehen taakse.

Historiallinen Chotan kaupunki (perustettu noin 1550) on 2 400 metrin korkeudessa sijaitseva samannimisen provinssin pääkaupunki Cajamarcan alueella. Siellä on noin 46 000 asukasta, mutta se on vasta Perun 51. suurin kaupunki Andien vuoristossa 960 kilometrin tietaipaleen päässä pääkaupunki Limasta, linnuntietä välimatkaa tulisi tosin vain 630 kilometriä. Perussa riski alkuperäiskansojen tuen menettämistä on pieni, vaikka juuri tämä seikka vei Ecuadorin vasemmistolta sen jo varmalta näyttäneen vaalivoiton. Vaalien toinen kierros järjestetään kesäkuussa. Sitä ennen kahden hyvin erilaisen ehdokkaan kampanjointi tulee varmasti kiihtymään äärimmilleen.

Ammattiyhdistysliikkeen johtajana kunnostautuneessa opettajassa on jotakin varsin perulaista rehtiyttä ja suorapuheisuutta. 1900-luvun alun marxilaista filosofia José Carlos ”El Amauta” Mariáteguita kutsuttiin ketsuaksi opettajaksi (hamawt’a). Perun Sosialistinen Puolueen (PSP) – nykyinen kommunistipuolue PCP − perustajiin 1928 kuulunut Mariátegui on edelleen läsnä ajatuksissa, sillä hän jätti yhden vahvimmista jäljistä maanosan marxilaiseen ajatteluun. Sosiologi ja filosofi Michael Löwy on pitänyt häntä yhtenä ”epäilemättä voimakkaimpana ja alkuperäisimpinä marxilaisena ajattelijana, jonka Latinalainen Amerikka on koskaan tuntenut” ja argentiinalainen kulttuurikriitikko ja filosofi José Pablo Feinmann on luonnehtinut häntä ”Latinalaisen Amerikan suurimmaksi marxilaiseksi filosofiksi”. Pedro Castillo tuo vasemmistolaisen opettajan hahmon uudella voimalla takaisin Perun politiikkaan, mutta osoittaa samalla kauempaa juontavien ajatuskulkujen voiman nykyhetkessä, koska yhteiskunnasta ei vieläkään ole saatu rakennettua oikeudenmukaisempaa kaikille sen jäsenille. Siksi syvän Perun ääni vaati muutosta Castillolta samaan tapaan kuin se vaati sitä myös Mariáteguilta.

Vapaan Perun (Perú Libre) logo on lyijykynä, jonka tausta on punainen. Viesti on selkeä: ihmisille halutaan antaa välineet kirjoittaa oma tulevaisuutensa.

Maolaisen kodin kasvatti

Perú Libre -puolueen Vladimir Cerrón oli puolueensa johtajana vahvin vaihtoehto presidenttiehdokkaaksi, mutta hän sai La Oroyan tapauksen viranhyväksikäyttösyytösten takia neljän vuoden ja kahdeksan kuukauden tuomion, joka kuitenkin myöhemmin lyhennettiin kolmeksi vuodeksi ja yhdeksäksi kuukaudeksi. Tuomio liittyy Cerrónin hallintoon Junínin kuvernöörinä vuosina 2011−2014. Cerrón antautui itse viranomaisille elokuussa 2019, mutta hän ei ole joutunut varsinaisesti vankilaan, koska tuomio on ehdonalainen. Castillo on pitänyt Cerrónin oikeusongelmia poliittisena ajojahtina, joka kertoo valtion korruptoituneisuudesta. Cerrón on ehdolla Castillon toiseksi varapresidentiksi. Ensimmäinen varapresidenttiehdokas on asianajaja Dina Boluarte. Nykyisin Castillo johtaa Vapaa Peru -puoluetta, mutta Cerrón jatkaa sen pääsihteerinä.

Perulainen Diego Portales yliopiston tutkija Carlos Meléndez on sanonut kaksi viikkoa ennen vaaleja voimistuneesta Pedro Castillo -ilmiöstä:

− Twitteriin lukittautunut valtamedia tajusi, että on olemassa todellisia sosiaalisia verkostoja, joissa maailma oikeasti tapahtuu.

Politiikantutkija Méléndez jatkaa:

− Lima ja pohjoisrannikko tukee valtaa pitäviä ja äänestää Keiko Fujimoria. Ja muu maa, Andien maailma, äänestää Castilloa.

Castillo puhui kannattajilleen ensimmäisen kierroksen voittajana ja sanoi:

− Tänään perulaiselta kansalta on juuri tultu poistaneeksi siteet silmiltään. Heillä on ollut tarpeeksi aikaa, vuosikymmeniä, mutta millaiseksi he ovat jättäneet maan! Kun tulet metropolialueen Limaan, suuriin kaupunkeihin, löydät yltäkylläisyyden paikkoja, joissa ei katsota omaa nenää pidemmälle.

Mélendez pitää tärkeänä Castillon ehdotusta muuttaa perustuslakituomioistuimen kokoonpanoa kansalaisvaltaiseksi. Tämä suoran demokratian mekanismi, kansalaisten vaaleilla valitseminen kyseiseen tuomioistuimeen voisi laittaa kuriin vallan ja valvontaelimien väärinkäytökset. Castilloa Meléndez pitää saman lajityypin poliitikkona kuin Evo Morales, joten hänen voittonsa merkitsisi Bolivian MAS-mallin voittoa Perussa:

− Castillo on kotoisin maolaisesta kehdosta, joka uskoo, että vallankumouksen tulisi tapahtua maaseudulta kaupunkiin päin. Hänen taustaltaan löytyy maaseudun ammattiyhdistysliikettä, opettajien ja talonpoikien järjestäytymistä, mitkä antavat hänelle mahdollisuuden luoda pysyvästi aktiiviset yhteydet näihin kahteen sosiaaliseen verkostoon.

Pedro Castillo ja Vladimir Cerrón marssivat ihmisjoukossa taustallaan viimeisen Vilcabamban inkan jälkeläinen Túpac Amaru II (ketsuaksi ”hohtava tai liekehtivä käärme”), joka johti 1780 alkanutta vuosisadan suurinta espanjalaisvalloittajien vastaista kapinaa (Gran Rebelión). Hän symboloi edelleen alkuperäiskansojen vastarintaa. Túpac Amaru II vaati ensimmäisenä Latinalaisen Amerikan vapauttamista ja orjuuden lakkauttamista.

Tavoitteena radikaali muutos talouspolitiikkaan

Castillon mielestä politiikka on menettänyt mielekkyytensä viimeisten vuosien aikana:

− Hallitsijat valehtelevat kansalle eivätkä pidä lupauksiaan. Lisäksi valtio on ollut sokea, kuuro ja mykkä perulaisten kohtaamien tarpeiden ja ongelmien edessä.

Perú Libre aikoo kansallistaa kaivos-, kaasu- ja öljyteollisuuden, vesivoiman sekä tietoliikenneyhteydet. Näin saatavat miljardit on tarkoitus suunnata ennen kaikkea koulutukseen ja terveyteen. Castillon puolue on kuvannut nykyistä talousjärjestelmää epätasa-arvoiseksi ja suurten enemmistöjen vastaiseksi. Vapaan Perun hallitussuunnitelma kuvailee tilannetta:

− Tällä hetkellä elämme näennäisesti uudistetussa kapitalistisessa järjestelmässä, taloudellisessa uusliberalismissa, jota kutsutaan sosiaaliseksi markkinataloudeksi, jota on sovellettu väkisin vuodesta 1993 ja jota on siitä lähtien toteutettu maan suurimpien enemmistöjen etujen vastaisesti. Muuttaaksemme tämän surullisen todellisuuden on tarpeellista esittää talouden alan korjausliikkeitä, joista valtaosa olisi dramaattisia.

Castillon suunnitelmiin kuuluu korruption kitkeminen ja maaseudun elävöittäminen. Hänen kampanjansa tunnuslause on ollut: ”Ei enää köyhiä rikkaassa maassa.” Valtion on siis otettava hoitaakseen suurempi rooli tulojen uusiksi jakamisessa. Valtion voimassa olevat sopimukset on tarkoitus neuvotella uusiksi tai hylätä kokonaan. Nykyisellään monikansalliset yhtiöt vievät 70 prosenttia liikevoitoista ja valtiolle jää luu käteen 30 prosentin osuudella. Voitonjako on tarkoitus kääntää toisinpäin: 20 prosenttia monikansallisille yrityksille ja 80 prosenttia suoraan valtion kassaan. Hallitusohjelman luonnoksessa todetaan:

− Pääomien yksityistämiseen ja ulosvientiin keskittynyt valtio vaihdetaan kansallistavaan ja itsenäiseen valtioon, joka vahvistaisi sisäistä taloutta sijoittamalla pääomansa omaan maahansa.

Maan perustuslain ja taloudellisen rakenteen muuttamisen lisäksi Vapaa Peru ja Castillo pyrkivät vahvistamaan aluehallinnon roolia. Nykyisin keskushallinto omii itselleen 70 prosenttia valtion budjetista. 24 paikallistason hallitusta saavat itselleen vain 18 prosenttia rahavirroista ja 4 385 erityyppistä kuntaa puolestaan vain 12 prosenttia. Myös verotuksesta tehtäisiin vähemmän keskittynyttä, koska nykyisin 98 prosenttia verotuloista kertyy valtakunnan tasolta ja kaksi prosenttia kuntien tasolta. Sen sijaan autonomiset aluehallinnot (departamentos) keräävät pyöreän nollan verran verotuloja. Niille aiotaan antaa verotusoikeus: 70 prosenttia verotuloista jäisi niille ja 30 prosenttia palautuisi valtakunnan tason keskushallinnolle. Pääkaupunki Liman metropolialueella ja Callaolla on oma erityisasemansa tässä yhtälössä, joten niiden asukkaat eivät välttämättä suhtaudu kovin myönteisesti yleiseen alueelliseen uudistukseen.

Valtion uuteen asemaan lukeutuisi entistä vahvempien työntekijöiden oikeuksien puolustaminen, omavaraisuus ruuan, energian ja turvallisuuden suhteen sekä köyhyyden ja aliravitsemuksen kitkeminen. Myöskään yritysten veronkiertoa ei tulla sallimaan. Velanmaksussa pyritään sisäisen sosiaalisen velan poistamiseen ja ulkomaanvelat halutaan peruuttaa tai neuvotella uusiksi maan riippumattomuuden lisäämiseksi. Talousmalli on saanut vaikutteita etenkin Evo Moralesin Boliviasta ja Rafael Correan Ecuadorista. Kuitenkin vaikutteita on saatu myös Hugo Chávezin ja Nicolás Maduron Venezuelasta sekä Fidel Castron Kuubasta.

Muita pikaisia nostoja 77-sivun hallitusohjelmaluonnoksesta ovat opettajien palkkojen korottaminen, hammaslääkärin sijoittaminen jokaiseen kouluun ja yliopistojen valintamenettelyjen poistaminen, jotta jokainen halukas opiskelija voidaan hyväksyä. Castillo suunnittelee myös laajaa eläkeuudistusta. Television ”roskaohjelmia” halutaan suitsia, mutta toisaalta “sosialistisen naisen” asemaa halutaan vahvistaa. Prostituutiosta ja ihmiskaupasta sekä sukupuolitaudeista halutaan päästä eroon. Yhteisöllistä maanomistusta halutaan niin ikään vahvistaa. Koko 21 kappaleen mittaiseen ohjelmaan voi tutustua täältä.

Vasemmiston haasteet Perussa ja Ecuadorissa

Ecuadorissa ja Perussa kävi päittäin. Pidin itsekin Ecuadorin vasemmiston voittoa jo aivan varmana. Myös kaikki gallupit tukivat tuota päätelmää, mutta ne eivät tietenkään osanneet ennakoida epäluottamusta koko demokraattiseen järjestelmään ilmaisseiden tyhjien äänten osuutta. Perun tilanne sen sijaan näyttäytyi ennen vaaleja lohduttomalta eikä realistisia vaihtoehtoja todelliselle muutokselle tuntunut olevan. Toisin kuitenkin kävi: Ecuadorin vasemmisto romahti ja Perun vasemmisto nousi ylös mullasta.

Correalainen vasemmisto jatkaa yhä enemmistönä kongressissa, mutta uutta mahdollisuutta hallitusvastuuseen se joutuu odottelemaan neljä vuotta. Perua voi odottaa uusi lupaavampi viisivuotiskausi ja ratkaisu moniin kriiseihin, jos ja kun Castillo voittaa vaalien toisen kierroksen. Hallitseminen Perussa hajanaisen kongressin ja vilkkaiden protestien keskellä vaatii kuitenkin aitoa johtajuutta, jonka osoittamiseen ei tule riittämään pelkkä vaalivoitto.

Toivottavasti Castillo on sanojensa mukaisesti toisenlainen johtaja, koska monista päällekkäisistä kriiseistä kärsivä Perun kansa kaipaa arkitodellisuuteensa ja yhteiskunnalliseen elämäänsä todellista radikaalia muutosta kohti parempaa. Ennen kaikkea suurista varallisuuseroista ja alueellisesta eriarvoisuudesta pitäisi pyrkiä eroon, joten vahvaa tilausta vasemmistopolitiikalle löytyy kansan syvistä riveistä.

Voittaakseen vaalit Castillon on saatava viestinsä läpi äänestäjien enemmistölle. Hänen on korostettava nuhteetonta rehellisyyttään korruptoituneen kilpailijansa lyömiseksi, mutta hänen tulee myös kosiskella vähemmän vasemmistolaisia äänestäjiä samaan aikaan, kun medioiden mustamaalauskampanjat ja isojen yritysten lobbarit pyrkivät leimaamaan Vapaan Perun ehdokkaan vaaralliseksi vaihtoehdoksi ja jopa terroristiksi (Sendero Luminoso).

Ecuadorissa vasemmiston on koottava voimansa uudelleen hyvällä oppositiopolitiikalla, jota se voi harjoittaa hyvin edellytyksin maan kongressin suurimpana ryhmittymänä. Muutos vaatii uusia ja nuoria kasvoja sekä luovia ratkaisuja. Correan perintö on erotettava Morenon huonon hallituksen aikaansaannoksista. Se on kirjoitettava uusiksi uusille kannattajille, jotka eivät tunne tai muista sen saavutuksia, mutta samalla on päästävä eroon politiikan viemisestä tuomioistuimiin ja kamppailtava tilasta medioissa. Lasson hallinto tulee todennäköisesti tarjoilemaan paljon polttoainetta Ecuadorin vasemmiston uudestaan rakentamiseen.

Sunnuntaina 18.4. julkaistun Ipsos / América TV:n gallupin mukaan Pedro Castilloa olisi valmis äänestämään 42 prosenttia ja Keiko Fujimoria 31 prosenttia. 16 prosenttia aikoo äänestää tyhjää ja 11 prosenttia ei kertonut kantaansa.

Castillon kannatus Limassa on 26 ja Fujimorin 43 prosenttia. Sen sijaan sisämaassa Perú Libren ehdokkaan kannatus on 51 ja Fuerza Popularin 24 prosenttia. Fujimoria kannatetaan eniten varakkaiden parissa ja Castilloa puolestaan vähävaraisten keskuudessa.  67 prosenttia vastaajista sanoo jo päättäneensä äänensä kohtalon, mutta 29 prosenttia ei vielä omaa riittävästi tietoa tehdäkseen valintansa. Gallupkyselyn virhemarginaali on +/- 2,8%.

25.4. julkaistussa gallupissa (IEP / La República) eroa oli jo 20 prosenttia (41,5−21,5). 21 prosenttia kertoi äänestävänsä tyhjää tai mitätöivän äänensä ja 13 prosenttia ei ole vielä päättänyt ehdokastaan. Jos vain hyväksytyt äänet lasketaan prosenteiksi, Castillon osuus olisi 66 ja Fujimorin 34 prosenttia. Fujimori johtaa gallupissa vain Limassa (31,4−29,3), mutta maaseudulla Castillon etumatka on 56,7 prosenttia verrattuna naisehdokkaan 12,9 prosenttiin.

Perú Libren ja Castillon etulyöntiasema näyttäisi vain voimistuvan, kun mediat ja oikeisto käyvät kimppuun perusteettomilla syytteillään kommunismista ja terrorismista (perulaisittain terruqueo). Edes nobelisti Mario Vargas Llosan kehotus ”pienemmästä pahasta” oikeistolaisen Keiko Fujimorin tukemiseksi ei näytä muuta kuin vahvistavan Perun vasemmistoa.

Perun presidentinvaalien toinen kierros pidetään 6.6., jolloin myös Meksikossa käydään yhdistetyt kongressi-, paikallis- ja kuvernöörivaalit.

Vasemmiston presidenttiehdokas oli oikeiston vaihtoehtoa suositumpi ensimmäisessä toisen kierroksen gallupkyselyssä.

Teksti ja tutkimustyö: valtiotieteiden tohtori Sami Laaksonen

Lähteet: TeleSUR, El Comercio, La República, BBC News Mundo, La Jornada, Página 12, Infobae, AS, CNE, ONPE, TSE, OEP, DW, Télam, Prensa Alternativa, RPP Noticias, Gestión, El Universo, etc.

Kun HS julkaisi uutisen Meksikon ”hätkähdyttävän synkästä koronatilanteesta” 8.4.2021 uudet tapaukset olivat tuolloin laskemassa 20 prosenttia edelliseen epidemiologiseen viikkoon nähden. Päivittäisestä terveysministeriön tiedotustilaisuudesta otetussa kuvassa laskusta kertoo sininen viiva, joka asettuu 22 000 uuden viikon aikana raportoidun tapauksen kohdalle. Toisessa aallossa tapauksia oli pahimmillaan 110 000, kuten käyrän korkein kohta kertoo. Viimeisen 14 päivän aikana oli todettu 26 784 aktiivista koronavirustapausta. Tummempi viiva seuraa koronasta toipuneiden tilannetta.

Suomen suurin sanomalehti Helsingin Sanomat kirjoitti rakkaasta kotimaastani Meksikosta arveluttavaa pandemiauutisointia, johon arkea niin tutkijana, toimittajana kuin kansalaisenakin seuraavana poliittisesti tietoisena toimijana tietysti halusin ottaa kantaa. Kirjoitin vastineen Latinalaisen Amerikan solidaarisuusverkoston sivustolle. Esitin siitä seuraavaksi faktoilla ja muotoiluilla tarkennetun version. Kutsuin alun perin uutisjuttua “valeuutiseksi”, mutta on käsitteellisesti tarkempaa puhua harhaanjohtavasta uutisoinnista.

Vastineeni Helsingin Sanomille

Kuten olettaa saattoi Enrique Krauzen ja muiden oppositiopoliitikkojen kansallinen ja kansainvälinen mustamaalauskampanja tulee ulottumaan tavalla tai toisella myös Suomeen asti. HS kunnostautui tällä lukijaa harhaan johtavalla uutisellaan, jonka tiedot ovat kovin köykäisiä ja analyysit kumman oikeistolaisia tai vähintäänkin yksipuolisia:

Meksikon koronatilastoihin ilmestyi kerralla 100 000 kuollutta lisää – Monien maiden lukuihin ei voi luottaa, sanoo THL:n Salminen

Itse olin jo osannut ennakoida kansainvälisen kampanjoinnin yltyvän Meksikon vaalikampanjoinnin myötä. Tehoaisiko kansainvälinen kampanjointi meksikolaisiin, jotta he ottaisivat järjen käteensä ja lakkaisivat tukemasta korruptoitunutta, valehtelevaa, diktaattorihallitustaan? Eikö Hesaria yhtään hävetä politikoida toisten maiden kuolemilla näin alhaiseen tapaan? Meksikoa ei myöskään tulisi ristiinnaulita sen useimpia muita maita avoimemmasta koronatiedotuksesta.

Se, että Meksikon kuolleisuustilastoissa on virallisesti reilut 200 000 tapausta, on valitettava tosiasia. Kuolleisuuden syyt ovat pitkälti samoja kuin Yhdysvalloissa: huonot ruokatottumukset, jotka tuottavat elintasosairauksia. Heikentyneet immuunijärjestelmät tuottavat valitettavasti enemmän kuolemantapauksia. Siitä ei pääse mihinkään. Vähintään 70 prosenttia koronakuolemista on johtunut tartuntaa edeltäneistä altistavista sairauksista eli verenpainetaudista, ylipainosta ja diabeteksesta. Vuosittaisista kuolemantapauksista Meksikossa jopa puolet johtuu huonon ruokavalion aiheuttamista terveysongelmista.

Uudet varoitusetiketit ruoka ja juomapakkauksiin tehtiin Chilen mallin mukaan jo ennen pandemiaa. Kouluissa on aloitettu uusi terveen elämän oppiaine. Pari osavaltiota on myös kieltänyt roskaruuan alaikäisiltä. Sen saatavuutta kouluissa rajoitetaan kuitenkin yleisemmin. Meneillään on lisäksi kansallinen terveempiä elämäntapoja edistävä kampanja. GISAMAC on jo pari vuotta toiminut hyvin moniammatillinen työryhmä, joka pohtii keinoja ruokaympäristön tervehdyttämiseen ja kansanterveyden parantamiseen tavalla, joka olisi taloudellisesti ja ympäristöllisesti kestävää. Tarkoitus on myös palata entiseen hyväksi havaittuun perinteiseen ruokavalioon, jonka sisältö olisi luonnollisempi verrattuna pitkälle jalostettuihin elintarvikkeisiin.

Nuo satatuhatta muuta kuolemantapausta liittyvät liikakuolleisuuteen. Niitä ei ole missään vaiheessa salattu, mutta tiedot eivät myöskään ole lopullisia. Tietoja päivitetään jatkuvasti. Liikakuolleisuuslaskelmia tehdään kaikissa maissa ja niin myös täällä. Ero on siinä, että monet maat eivät julkaise kyseisiä tilastoja tai keskustele niistä avoimesti. Meksikossa hallitus ei ole peitellyt lukuja missään vaiheessa, kuten jutussa vihjaillaan. Tilastointi ei ole ollut sekään puutteellista, kuten annetaan ymmärtää. Varsin on kummallinen tämä jutun ”asiantuntija”, joka ei selkeästi kykene vapautumaan siirtomaa-ajattelun taakasta, vaikka onkin Latinalaisen Amerikan tutkija. Hän ei edes tiedä, että virallisesti Meksiko ei ole minkäänlainen ”kehitysmaa”, vaan se on OECD-maa niin kuin Suomikin ja myös esimerkiksi Chile.

Meksikon asukaslukukin on annettu väärin. Luku ei ole 127 miljoonaa, vaan INEGI:n vuoden 2020 virallisen väestölaskennan mukaan se on 126 miljoonaa ja 14 tuhatta. Toimittaja muutti myöhemmin luvun oikeaksi. Kävin hänen kanssaan jutun sisällöstä pitkän nelituntisen palautekeskustelun.

Jutussa rakennetaan kansainväliseen Meksikon vasemmistohallituksen vastaiseen kampanjointiin kuuluvaa yhtäläisyyttä Andrés Manuel López Obradorin, Donald Trumpin ja Jair Bolsonaron välille. Se ei ole muuta kuin poliittista propagandaa. Kyse on lisäksi populismin leimakirveen käytöstä, jonka tueksi ei löydy yhtään faktaa.

Jutussa vihjataan lasten ja nuorten jättävän koulunkäynnin, mutta ei kerrota Meksikon maaliskuusta 2020 lähtien sovelletusta Aprende en Casa (Opi kotona) -ohjelmasta, jonka Unesco on tunnustanut yhdeksi parhaista etäopetuksen malleista. Myös Kiina ja monet muut Latinalaisen Amerikan maat ovat ottaneet siitä oppia. Sitäkään ei mainita, että koulut on pidetty kiinni jo vuoden ennen kaikkea lasten ja nuorten elämässä läheisesti vaikuttavien isovanhempien suojelemiseksi.

Mitään mainintaa ei ole siitä, että Meksiko sai nyt 7.4. rokotettua ensimmäiset 10 miljoonaa kansalaistaan. Vielä kun rokotetaan toiset kuusi miljoonaa, niin kaikki yli 60-vuotiaat on rokotettu jo kertaalleen. Se tulee luontaisesti vähentämään kuolleisuutta merkittävästi. Meksikon rokoteostoja ei mainita eikä sitä, miten Meksiko käyttää viittä erilaista rokotetta: Pfizer-BioNTech, SinoVac, Sputnik V, AstraZeneca ja CanSinoBio, joista kahden viimeisen loppuvalmistus eli 40 prosenttia koko prosessista tehdään Meksikossa.

Koronatapausten määrä on laskenut Meksikossa yhtäjaksoisesti jo vähintään 10 viikkoa kaikissa 32 osavaltiossa. Tämäkään ei näköjään ole mainitsemisen arvoinen tieto? Kuitenkin jutussa nähdään aiheelliseksi verrata Meksikon pandemiatilannetta Brasiliaan. Sen sijaan López Obradorin ”keveästä” suhtautumisesta pandemiaan esitetään hämäriä perustelemattomia väitteitä. Lukijalle ei kerrota siitä, kuinka hyvin tehdyt toimenpiteet ovat toimineet jopa ilman ulkonaliikkumiskieltoja tai kansalaisvapauksien rajoituksia.

Meksikossa toimenpiteet on kohdistettu työpaikkoihin, kouluihin ja vapaa-ajan palveluihin. Näin liikkuvuutta on saatu vähennettyä ilman puuttumista ihmisten perusoikeuksiin. Jos väestöstä noin puolet elää epävirallisen talouden piirissä − mikä ei ole vain huono tai tuomittava asia − niin silloin heidän elantonsa riippuu jokapäiväisestä työnteosta. Heidän oikeuttaan hankkia elanto ei voi rajoittaa kuin osittain. Meksiko sai pienennettyä ensimmäisen tautiaallon ainakin 70 prosentilla, kun 40 miljoonaa ihmistä vetäytyi koteihinsa.

Toinen tautiaalto alkoi kasvaa loka-marraskuussa. Sitä pahensivat kylmempi sää ja vuodenvaihteen perhejuhlat. Tammikuussa uusia tapauksia oli 110 000 per viikko. Jos sen haluaa suhteuttaa Suomen tasoon, luku pitää jakaa 26:lla. Nyt olemme noin 22 000 tapauksessa per viikko, joten pandemia on saatu hiipumaan viitisen kertaa pienemmäksi kuin se oli toisen tautiaallon huipulla. Ennaltaehkäisyä jatketaan ja riskiä arvioidaan osavaltiokohtaisen neliportaisen liikennevalojärjestelmän avulla. Enää yksikään osavaltio ei ole punaisella tasolla ja valtaosa on jo keltaisella tasolla.

Ensimmäisessä tautihuipussa tapauksia oli noin 55 000 per viikko. Silloinkin tilanne oli suhteellisesti Euroopan ensimmäistä aaltoa parempi. Kuolleisuus toki oli silloinkin suurempaa, koska väestön perusterveydessä on vakavia puutteita, joita ei niin vain pandemian aikana ratkaista. Ne vaativat pitkän aikavälin rakenteellisia muutoksia, joiden suhteen hallitus on jo aloittanut monta uudistusta.

Jutussa ei mainita sitä, miten uusliberaali kausi 1983−2018 jätti koko terveydenhoitojärjestelmän tuhon partaalle. Kun López Obrador aloitti hallituksineen maan johdossa 2018, se sai vastaanottaa muun muassa yli 300 puoliksi rakennettua sairaalaa ja 250 000 lääkärin sekä sairaanhoitajan vajeen. Jo ennen pandemiaa uusi hallitus lisäsi terveydenhuollon budjettia 40 miljardilla pesolla, joka on vajaat kaksi miljardia euroa, lähes 1,7 miljardia euroa. Pandemian aikana terveydenhuoltoon saatiin palkattua noin 70 000 uutta työntekijää. Sairaalahoidon kapasiteetti saatiin kuusinkertaistettua, josta Meksiko on saanut Maailman terveysjärjestö WHO:n tunnustuksen sinä Amerikan maana, joka vei läpi suurimmat laajennukset. Yhdysvallat ei esimerkiksi tehnyt mitään yhtä suuren luokan laajennusta.

Jutun asiantuntijana esiintyvä tutkija heittelee faktoja varsin kevein perustein. Hän tuo esiin pelkonsa veljestään, joka ei mahdollisesti saisi Meksikossa hoitoa koronavirukseen. Meksikossa sairaalat eivät ole missään vaiheessa ylikuormittuneet kokonaan, joten hoitoa on voitu antaa kaikille sitä tarvitseville. Terveysalan henkilökuntaa on myös alusta asti motivoitu reiluilla 20 prosentin koronalisillä. Kaikki julkisen sektorin hoito on myös ollut täysin ilmaista. Pahimmillaan yksi kourallinen kaikista 32 osavaltiosta oli ylikuormittumisen partaalla toisen aallon pahimmassa vaiheessa tammikuussa. Silti näidenkään alueiden kuten pääkaupungin sairaaloissa ei juuri menty yli 90 prosentin kuormitusasteen.

Nyt yleinen sairaaloiden kuormitusaste on alle 20 prosentin tason. Se tarkoittaa sitä, että yleisen hoidon ja tehohoidon paikkoja on yli 40 000. Niistä vain alle 8 000 on varattuna. Jos luvun suhteuttaa Suomen asukaslukuun jakamalla sen 26:lla, tarkoittaisi se siis 300 hoidossa olevaa koronavirustapausta. Nyt Suomessa on sairaalahoidossa yli 200 henkeä.

Juttu on kummallisen epäajankohtainen. Koronatilanteen kauhistelun ymmärtäisi, jos olisimme tammi- tai helmikuussa. Helmi-maaliskuussa tilanne kuitenkin parani radikaalisti Meksikossa, kun se esimerkiksi lähti samaan aikaan pahenemaan jyrkästi Brasiliassa. Argentiina ilmoitti aloittavansa uuden kolmen viikon koronasulun nyt perjantaina eikä tilanne ole hyvä Chilessäkään, Kolumbiassa tai Perussa. Euroopassakin tilanne on kauttaaltaan pahempi kuin täällä.

Ilmoitetaan nyt vielä yksi fakta. Koronapandemian arvioidaan lisänneen syntyvyyttä Meksikossa vuoden 2020 aikana 150 000 hengen verran. Kun siihen lisätään tämän alkuvuoden luvut, niin voidaan puhua 200 000 uudesta elämästä. Ne eivät korvaa kuolleita, mutta edes pandemian oloissa kaikkien uutisten ei tarvitse liittyä kuolemaan.

Meksikon ongelmat pandemiassa ovat liittyneet heikkoon kansalliseen perusterveyteen ja siihen, ettei suurten epäoikeudenmukaisuuksien maassa kaikki ole voineet jäädä kotiin. Valtion tai hallituksen toimissa ei minulla meksikolaisena ole juuri mitään moitittavaa. Kaikki mahdollinen on tehty niin resurssien, rajoitusten kuin rokotustenkin suhteen. Suomenkin hallitus on selvinnyt hyvin yllättävästä koronaurakastaan, mutta Meksikon hallitus on ylittänyt itsensä ja kansalaisten odotukset varsinkin, kun huomioi julkisten sairaaloiden pandemiaa edeltäneen tilanteen.

Meksikon presidentti ei ole yrittänyt johtaa pandemiaa yksin, eikä todellakaan ole tehnyt sitä oikeistojohtajien välinpitämättömällä tyylillä. Alusta asti päävastuu on annettu alan ammattilaisille, joiden kanssa yhteistyötä ovat tehneet kaikki muut tahot armeijasta opetusministeriöön ja yliopistoista sairaaloihin.

Tein tämän jutun jo aiemmin, koska olin lähes varma, että Meksikon opposition kampanjointi ja siihen kytkeytyvä infosota ei jää vain Krauzen The New York Timesin julkaisun varaan. Hesari osoitti ounasteluni valitettavan oikeiksi:

Helsingin Sanomien tulisi osata kunnioittaa Meksikon kansan itsemääräämisoikeutta. Me emme ole tyhmiä emmekä alikehittyneitä. Täällä on meneillään rauhanomainen vallankumous, joka alkoi 1.7.2018, kun Meksikon nykyinen presidentti sai enemmän ääniä kuin kukaan koskaan ja enemmän kuin muut ehdokkaat yhteensä. Niitä ääniä tuli yli 30 miljoonaa, joka kertoo Meksikon kansan uudesta heräämisestä, se kun ei enää halua alistua väärinkäytöksiin, korruptioon, väkivaltaan tai köyhyyteen. Uusi hallitus on lunastanut lupauksensa radikaalista muutoksesta pandemiasta huolimatta, josta kertoo jo sen 70 prosentin kansansuosiokin. Budjettiakin on hoidettu niin hyvin, ettei edes uutta velkaa ole tarvinnut ottaa yhtään. Tosin vanha velka kasvoi 8,2 prosenttia suhteessa bkt:hen, jonka verran Meksikon bruttokansantuote supistui 2020. Tähän tulee myös lisätä dollarin ja peson välisen kurssivaihtelun seuraukset, mutta 2020 julkinen velka per bkt oli 52,3 prosenttia. Suomessa vastaava luku suhteessa bruttokansatuotteeseen oli Valtiokonttorin mukaan viime vuonna 53,1 prosenttia.

Sosiaaliturvaa on laajennettu valtavasti ja sen piirissä on jo yli 21 miljoonaa – toisaalta toiset 20 miljoonaa on sosiaaliturvan sisäpuolella työsuhteensa perusteella, minimipalkkaa on nostettu yhteensä jo yli 50 prosenttia kolmen vuoden aikana, korruptio, veronkierto ja muut väärinkäytökset on kitketty, perustuslaista on kirjoitettu uusiksi jo viidennes, turvallisuus on parantunut asteittain koko ajan, ja niin edelleen. Lista on pitkä sillä presidentti ja hänen hallituksensa tekevät 16 tunnin työpäiviä, koska heidän tavoitteensa on tehdä 12 vuoden edestä muutoksia kuudessa vuodessa. Meksikossahan ei sallita presidentin uudelleenvalintaa.

Mitä tulee medioihin ja oppositiopoliitikkoihin, niin se on oma teemansa. Oppositio on varsin ponnetonta eikä sillä ole rakentavia ehdotuksia, se myös menetti 75 prosenttia kannatuksestaan viime vaaleissa. Vuoden 2021 vaaleissa se siis kamppailee epätoivoisesti olemassaolostaan. Ennen hallitukset ostivat mediat puolelleen. Nyt niin ei enää menetellä, joten isoja yrityksiä ja oppositiota puolustavat mediat hyökkäävät aivan joka päivä presidenttiä ja hallitusta vastaan. Meksikon kansa on kuitenkin jo viisastunut eikä se usko näihin uutisiin. Monien juttujen taustalta löytyy myös tarve puolustaa entisiä lain kiertämisen tapoja, olivatpa ne sitten veronkiertoa, korruptiota tai lahjontaa. Hesari onnistuu jutussaan tavoittamaan samanlaisen tahallisen tai tahattoman ”järjettömän lynkkausasenteen”, jota näemme Meksikon medioissa päivittäin. Siitä siis vilpittömät onnittelut Suomen suurimmalle sanomalehdelle. Ja THL:n Mika Salminen tulkoon vierailuille Meksikoon. Täältä THL voi hakea oppia päivittäisten koronainfojen järjestämisestä, pandemian tilastoinnista ja suojavarusteostoistakin.

Keskustelu toimittajan kanssa jutun sisällöstä

Helsingin Sanomien toimittaja Sara Vainio otti minuun yhteyttä nähtyään tuon jo lainatun Latinalaisen Amerikan solidaarisuusverkoston tekstini ilmeisesti Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teuvo Teivaisen Facebookissa. Julkaisin vastineeni uutisjuttuun myös rasismia vastustavan Silakkaliikkeen ryhmässä. Sen jälkeen vastinettani tosin jakoi moni muukin. Sen jälkeen, kun Vainio oli avannut keskustelun, vastasin hänelle tähän tapaan:

Kiitos kirjoituksesta. Niin ei se ongelma varmaankaan ole asenteissa tai toimittajan taidoissakaan, se lienee ennen kaikkea tiedollinen. Se tietomäärä, mitä Suomessa on suhteessa Meksikoon, on yleisesti hyvin vähäinen. Sitten ovat myös kieli- ja lähdeongelmat. Tietoa on parhaiten saatavissa espanjaksi. Edes englanniksi sitä ei ole laisinkaan riittävästi, kuten olen saanut huomata vuosien saatossa. Suomeksi Meksikosta on kirjoittanut laajemmin raportteja vain pari henkilöä. Oma tiedotusprojektini vuodesta 2008 lähtien on ollut Latinalaisen Amerikan solidaarisuusverkosto. Olen myös kirjoitellut muualle ja pidän myös Kansan Uutisten sivuilla blogia. En voi sanoa pitäneeni jutusta laisinkaan, mutta en myöskään halua sinua syyllistää mitenkään henkilökohtaisella tasolla. Siksi en vastineessani, jonka tulin kirjoittaneeksi impulsiivisen nopeasti, mainitsekaan toimittajaa tai jutun tutkijaa nimeltä.

Koen yleisesti suomalaisen journalismin olevan kriisissä, mutta kriisissä ovat ainakin lähes kaikkien medioiden ulkomaantoimitukset ja vielä pahemmin ne ovat sitä Latinalaisen Amerikan osalta. Ymmärrän jutun osana kaikkia näitä rakenteellisia tekijöitä. Itse näin sen, koska yksi meksikolainen ystäväni tuohtui siitä. Tiedän jutun siis harmittaneen muitakin. Mikään ei oikein yllätä enää, koska esimerkiksi Reuters, El País ja The New York Times ovat myös kirjoittaneet valeuutisia tai vähintään puolitosia, huonosti taustoitettuja ja liioiteltuja juttuja Meksikosta. Ongelma on myös osin meksikolaisissa yksityisissä medioissa, jotka ovat tavattoman huonoja ja vaikutusvaltaisia. Ennen ne saivat suoraan hallitukselta lahjusrahaa ja kirjoittelivat pelkkiä hyviä asioita, vaikka sama tietysti koski myös tv:tä, radiota ja sosiaalisia verkkoja. Ennen siis Meksiko lähetti maailmalle enemmän ”hyviä uutisia”.

Nykyinen hallitus ei lahjo, sensuroi tai uhkaile medioita. Siksi ne ovat jatkuvassa käymistilassa ja hyökkäävät koko ajan perusteettomasti ja päättömästi Meksikon hallitusta vastaan. Ne puolustavat milloin suuryrityksiä, milloin rikollisia ja milloin oppositiopoliitikkoja. Jokaisen päivän suurin puheenaihe on presidenttimme. Kaikki hyökkäykset keskittyvät häneen. Siksi ei tämä Hesarin juttu ole siinä sarjassa mitenkään pahin rimanalitus, mutta en kyllä voi myöskään pitää sitä laadukkaana journalismina. Se on kuitenkin myönteistä, että olet valmis keskustelemaan asiasta ja oppimaan lisää. En minäkään kaikkea tiedä, mutta tärkeintä on säilyttää alati utelias suhtautuminen. Jutusta saa käsityksen, että se rakentuu opposition väitteille, mutta ei huomioi juuri laisinkaan hallituksen tekoja tai näkemyksiä.

Toimittaja vastasi minulle näin:

Kiitos, tämä vastaus auttoi ymmärtämään, miksi näimme juttuni niin eri kulmista. En voi olla kuin samaa mieltä siitä, että Latinalainen Amerikka jää uutisoinnissa helposti liian pinnalliselle tasolle. Luulen, että se, minkä minä koin vain yleisen AMLO:a kohtaan suuntautuvan kritiikin mainitsemisena, sinä näit ymmärrettävästi tätä infosotaa seuranneena niin, että uusinnan jutussa kritiikki-narratiivia tuomatta esiin muita näkökulmia. Tämä on minulle hyvä opetus.

Silloin virkoin puolestani hänelle:

Olet oikeassa. Näin sen osaksi infosotanarratiivia ja siksi koin juttusi myös poliittisempana kuin sinä itse. Jutun näkökulma olisi myös voinut olla monipuolisempi. Näissähän on tilaa vain rajallisesti, joten kaikkea ei voi sanoa.

Jutun tutkijasta Florenciasta tuli hyvin huono vaikutelma ainakin eräälle ystävälleni, joka kertoi minulle suuttumuksestaan. Hän koki sen jonkinlaisena pettämisenä, että ”tuokin latino luulee itseään meitä paremmaksi ja tulee tänne puhumaan pahaa meistä”. Jos jutun lukee meksikolainen politiikkaa tunteva ihminen, hän tulee samastaneeksi Florencian paikallisiin uskottavuutensa monissa skandaaleissa menettäneisiin oppositiopoliitikkoihin, joten hänestä ei kyllä välity kovin hyvä kuva ja muutamat faktat ovat vähintään epätarkkoja tai vanhentuneita. Kirjoitin hänelle myös aiheesta, joten keskustelu sillä rintamalla jatkuu.

Niin, ehkä se valeuutiskortti on suomalaisittain liian vahva. Tiedostan kyllä sen. Kuten sanottua, täällä se on arkipäiväinen ilmiö. Mediat ovat kauniisti sanottuna murrosvaiheessa. Suurin osa meksikolaisista saakin nykyisin uutisensa suoraan YouTubesta presidentiltä ja muilta itsenäisiltä medioilta tai julkisilta kanavilta. Siksi olemme tässä kohtaa myös kulttuuristen erojen äärellä. Olen ollut valtuutettu myös Suomessa, joten osaan hahmottaa erot politiikan tekemisen tavoissa. Suomessa tyyli on usein kuivan asiallinen ja täällä se on paljon intohimoisempi.

Annoin Hesarin toimittajalle myös myönteistä palautetta:

Kuten sanottua, asenne on vieläkin tärkeämpi toimittajan työkalu kuin tietomäärä tai taustatyö. Luulen, että voit lyödä laudalta useimmat toimittajat avoimella asenteellasi.  Itse pidän sitä paitsi jokaista naista laadunparannuksena miehiseen toimittajien massaan.

Sisällön kritiikki kappale kappaleelta

Näihin kappaleisiin toimittaja teki yhden kokonaisen muutoksen. Ensin hän oli puhunut Meksikossa olevan 127 miljoonaa asukasta, vaikka The Guardianinkin artikkelissa, jota hän lainaa puhutaan 126 miljoonasta, joka on vuoden 2020 väestölaskennan (INEGI) virallinen tulos:

“KUVA Meksikon koronavirustilanteesta romahti viime viikolla kertaheitolla, kun viranomaiset korjasivat virukseen liittyviä kuolinlukuja. Kuolleita saattaakin olla 60 prosenttia enemmän kuin aiemmin oli ilmoitettu, noin 300 000. Tähän asti virallinen luku on ollut alle 200 000.

Uusilla luvuilla 126 miljoonan asukkaan Meksiko hyppäisi tilastoissa heti Yhdysvaltojen taakse maaksi, jossa on kuollut yhteensä eniten ihmisiä. Meksiko ohitti jopa Brasilian, jossa asuu 211 miljoonaa ihmistä – joskin tilanne Brasiliassa pahenee kiihtyvällä vauhdilla.

Mutta miten 100 000 koronakuolemaa voi jäädä huomaamatta?”

Tästä sanoisin, että ei olisi pahitteeksi mainita, että tartuntojen määrä koko Meksikossa on laskenut jo kymmenen perättäisen viikon ajan. Ja tosiaan vuonna 2020 laskettu asukasluku (INEGI) on 126 miljoonaa ja 14 tuhatta.

Virallisia kuolleita on edelleen hieman yli 200 000. Viranomaiset eivät ole korjanneet koronalukujaan. Virallisen tilastoinnin lisäksi on tehty viime syksystä lähtien eri ammattilaisryhmien ja instituutioiden yhteistyöllä liikakuolleisuustilastojen arviointeja. 200 000 kuolemaa on kirjattu terveysviranomaisten eli lähinnä osavaltiotason viranomaisten toimesta. Jokainen osavaltio on itsenäinen sote-alue, joten terveysministeriö vain kokoaa tiedot yhteen. Nuo 100 000 muuta kuolemaa tulevat ilmi väestörekisterin kuolintodistuksista. Ne eivät siis ole mitenkään epävirallisia eivätkä ne ole jääneet huomaamatta. Niistä valtaosa sattui todennäköisesti kotona. Siihen osasyynä oli medioiden pelottelu siitä, että “älkää menkö sairaaloihin, koska siellä teidät tapetaan”. Tai sitten osa meni yksityisiin sairaaloihin, jotka eivät ole osa julkista tieto- ja valvontajärjestelmää eivätkä välttämättä välittäneet kaikkea tietoa pandemian alussa julkisen sektorin viranomaisille.

Kaikkiaan maaliskuun alussa kerrotuissa liikakuolleisuustilastojen arvioissa kerrotaan luvuksi 400 000. 200 000 on rekisteröity terveysviranomaisten SISVER-järjestelmään. 100 000 kuoli muissa olosuhteissa koronaan. Toiset 100 000 kuolivat pääosin sydän- ja verisuonitauteihin sekä diabetekseen. Luvut ovat samankaltaisia kuin New Yorkissa, jossa diabeteskuolleisuus kasvoi niin ikään vertailujaksosta riippuen 50−200 prosenttia. Meksikon liikakuolleisuusluvut työstetään vertailemalla niitä viiden edellisen vuoden keskiarvoihin. Kaikissa osavaltioissa väestötietojärjestelmät eivät toimi yhtä hyvin, joten jos niissä on virheitä, niin vastuu siitä kuuluu kunkin osavaltion hallitukselle eikä liittovaltiotason hallituksella. Meksiko toimii tässä suhteessa kuten Yhdysvallat, joka on myös liittovaltio. Meksikon virallinen nimikin on Estados Unidos Mexicanos.

Salminen ei taida tietää, että Meksiko on ollut OECD-maa vuodesta 1994 lähtien ja sen epidemiologinen seuranjärjestelmä on WHO:n suositusten mukainen ja sen tilastolaitos INEGI nauttii kansainvälisestä arvostuksesta:

“TILASTOINTI on puutteellista monessa maassa, toteaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Mika Salminen.

‘Kuolinsyytilastojen tarkkuudessa on jättimäisiä eroja eri maiden välillä’, Salminen sanoo.

‘Käytännössä jotenkuten vertailukelpoisia ovat lähinnä OECD-maiden luvut. Monessa kehittyvässä maassa kuolinsyy jää epäselväksi.’

Tämäkään kohta ei pidä paikkaansa, sillä Meksikossa on laaja epidemiologinen yli 20 000 yksikön seurantajärjestelmä (SISVER), joka on WHO:n suosituksien mukainen ja siksi yksi Amerikkojen parhaista:

“MEKSIKON tilastohyppy ei ihmetytä Helsingin yliopiston Latinalaisen Amerikan tutkimuksen dosenttia Florencia Quesada Avendañoa.

‘Pandemian alusta asti on ollut selvää, että tartuntoja ja kuolemia on paljon, mutta niitä ei rekisteröidä ja lasketa oikein’, hän sanoo.

Meksikossa kuten monessa muussa Keski- ja Etelä-Amerikan maassa yhteiskunta on Suomeen verrattuna hyvin ‘epävirallinen’, hän selittää. Tilastoihin ei ole luottaminen, kun suuri osa kansasta elää virallisten järjestelmien ulkopuolella.”

Tämä kohta sisältää ainakin kaksi asiavirhettä eli väitteet siitä, ettei tartuntoja ja kuolemia rekisteröitäisi tai laskettaisi oikein. Toisaalta suuri osa kansasta ei elä virallisten järjestelmien ulkopuolella, mitä tulee julkiseen terveydenhuoltoon. Kaikki Meksikon kansalaiset ja kaikki muutkin maan alueella oleskelevat ovat saaneet ilmaista koronavirushoitoa niistä parhaimmillaan noin tuhannesta Covid-19-pandemian hoitoon osoitetusta sairaalasta. Väliä ei pandemia olosuhteissa ole ollut edes sillä, kuulutko meksikolaisen sosiaaliturvainstituutin (IMSS), valtion työntekijöiden sosiaaliturvainstituutin (ISSSTE), öljy-yhtiön PEMEX:in tai puolustusministeriön tai merivoimien sosiaaliturvan piiriin. Vuoden 2020 alussa ennen pandemiaa toimintansa ehti aloittaa myös terveyden ja hyvinvoinnin instituutti INSABI, joka on suunnattu niille, jotka eivät ole olleet aiemmin julkisen terveydenhuollon piirissä. Jokaisella osavaltiolla on myös erikseen omat terveysjärjestelmänsä. Hoitoa ovat siis saaneet kaikki ne, jotka ovat sitä halunneet, etsineet tai tarvinneet.

Ne, jotka eivät ole hakeutuneet terveydenhuoltojärjestelmän pariin eivät ole tulleet kirjatuiksi SISVER- järjestelmään. Heissä on sekä tautiin sairastuneita että kuolleita. Mahdollista on myös, etteivät kaikki testejä yksityisissä sairaaloissa tehneet tai niissä hoitoa saaneet ole tulleet kirjatuiksi järjestelmään. Silti ehdoton enemmistö liikakuolleisuustilastoissa huomioitavista ei ole tullut virallisten tilastojen pariin suoraan siksi, että he ovat kuolleet kotonaan. Tämä ei siis ole tilastointi-, laskenta- tai edes rekisteröintiongelma. Se johtuu eriytettyjen järjestelmien keskinäisen kommunikaation haasteesta.

Meksikon hallitus sai hajanaiset ja omien asiakkaidensa huolenpitoon keskittyneet sosiaaliturvainstituutit tekemään saumatonta yhteistyötä koronapandemian olosuhteissa. Myös yksityiset sairaalat saatiin mukaan yhteistyöhön korvamaan muun muassa joitakin Covid-sairaaloiksi muutettujen keskusten synnytyksiä ja kiireellisiä leikkauksia. Yksityinen sektori ei ole tehnyt vastaavaa yhtä reilua ja laajaa yhteistyötä julkisen sektorin kanssa aiemmin.

Tilastointi on eriytetty vähintään 35 eri taholle. Järjestelmän koordinointi tai kontrollointi ei ole siis kovin yksinkertaista, mutta se on saatu tehtyä läpinäkyvästi, tehokkaasti ja ajantasaisesti. Meksikossa kukin liittovaltion 32 osavaltiosta on itsenäinen terveysviranomainen. Jokainen osavaltio on siis viime kädessä vastuussa siitä, että kaikki sen alueella tapahtuvat sairastumiset, sairaaloissa olevat ja niissä kuolevat kirjataan yleiseen valtakunnalliseen digitaaliseen epidemiologiseen seurantajärjestelmään. Helsingin Sanomien jutusta saa tosin hyvin toisenlaisen kuvan.

Tilastointi on yleisesti ottaen onnistunut yli odotusten ja paremmin kuin olisi voinut edes odottaa. Muutama osavaltio tosin on myöntänyt peukaloineensa sairaaloiden täyttöasteensa tietoja voidakseen varata itselleen hätätilanteessa useamman sairaalapedin. Viitteitä ei kuitenkaan ole siitä, etteikö kaikkia tauti- ja kuolintapauksia olisi kirjattu. Ongelma on silloin tällöin ollut se, että osa sairaaloista ja osavaltioista tekee tämän viiveellä. Osaa testeistä ei ole myöskään voitu analysoida, koska sitä ei ole tehty ajoissa tai näyte ei ole tullut laboratorioon hyvässä kunnossa. Tästäkin on puhuttu alusta asti avoimesti. Analysoimatta jääneiden näytteiden määrä ei missään tapauksessa ole ollut paljon viittä prosenttia suurempaa ja se on keskittynyt pahimpiin tautihuippuihin.

RENAPO eli väestöjärjestelmistä vastaava viranomainen täydentää jatkuvasti julkisen terveydenhuollon rekisteritietoja omilla tiedoillaan kuolintodistuksista, jotka ovat mahdollisesti kytköksissä Covid-tapauksiin. Hallituksen ohjeistus alusta asti on ollut, että kaikissa tapauksissa, joissa on viitteitä infektiopohjaiseen keuhkosairauteen tai koronavirukseen, kuolemat rekisteröidään pandemiasta johtuviksi. Näin on myös tehty. Tosin ei ole ollut mitenkään mahdollista rekisteröidä kotona kuolleita suoraan terveydenhuollon järjestelmään. Kustakin tapauksesta on pitänyt tehdä lääketieteellinen lausunto, josta ei vastaa liittovaltion terveysministeriö. Sen johtamat työryhmät ovat kuitenkin etsineet kuolintodistuksista viitteitä koronakuolemiin. Terveysministeriö ei silti voi puuttua suoraan itsenäisten osavaltioiden väestötietorekistereihin. Se olisi liittovaltiotason perustuslaillisen järjestyksen vastaista. Siksi se saa tiedot osavaltiolta ja koostaa niistä omat tilastonsa. Osassa osavaltioissa väestötietojärjestelmä ei ole yhtä luotettavalla tasolla kuin pääkaupungissa, vaikka kaksi kolmasosaa osavaltioista selviää tästä hallinnollisesta velvollisuudestaan kiitettävästi.

Tietoja ei ole tarvinnut korjata, koska niitä on tuotu julki jatkuvasti. Ne eivät ole myöskään virallisia, koska tilastokeskus INEGI on vastuullinen tieteellisestä tilastoanalyysistä. Vasta sen läpikäymät ja satojen ihmisten työpanoksen vaativat tiedot ovat aidosti virallisia tai korjattuja. Meksikon hallitus on kunnostautunut poikkeuksellisen laajalla ja avoimella tiedotukseltaan. Kuinka monessa maassa koronatilastot ovat avoimia? Meksikossa ne ovat täysin alati päivittyvää avointa dataa. Tosin niistä on tietysti poistettu yksityisyyden suojan vuoksi henkilökohtaiset tunnistetiedot.

Hesari juttu haiskahtaa paitsi The Guardianin artikkelin toistolta niin myös tältä BBC News Mundon jutulta:

Siinäkin todetaan virheellisesti, että Meksikon strategia olisi keskittynyt laajan testauksen sijaan sairaaloiden kapasiteetin laajentamiseen. Kyse ei ole kuitenkaan ollut mistään joko tai -valinnasta. Silti tässäkin jutussa myönnetään: “Meksikon hallitus myönsi aina, että kuolemien kokonaisluku oli merkittävästi suurempi kuin varmistettu luku.”

Meksikon pandemian kontrolloimisen ja siitä tiedottamisen primus motor ja kovan työn sankari on ollut tohtori Hugo López-Gatell Ramírez. Kokenut epidemiologi, tutkija, professori ja virkamies on opiskellut muun muassa Johns Hopkins yliopiston Bloomberg School of Public Health -instituutissa.

Vääriä vertauksia ja skandaalinkäryistä mustamaalaamista

Tässä kohtaa minä lukijana liitin Helsingin Sanomien jutun kansainväliseen hallituksen vastaiseen mediakampanjointiin, joka mahdollisesti kiihtyy ennen 6.6. käytäviä vaaleja:

“KRITIIKKI Meksikon tautitilanteesta kohdistuu vahvasti presidentti Andrés Manuel López Obradoriin, joka tunnetaan nimiensä ensimmäisistä kirjaimista muodostuvalla Amlo-lempinimellä. Muun muassa brittilehti The Guardian muistuttaa vasemmistolaisen populistipresidentin keveästä suhtautumisesta pandemiaan.

Häntä on verrattu Yhdysvaltoja pandemian ensimmäisen vuoden ajan johtaneeseen Donald Trumpiin ja tämän hengenheimolaiseen, Brasilian presidenttiin Jair Bolsonaroon. Verrokit ovat poliittisesti oikealla laidalla, mutta kolmikkoa voi sanoa yhdistävän haluttomuus tiukkoihin rajoituksiin.

‘Myös Amlo on vähätellyt pandemiaa poliittisista syistä’, Quesada Avendaño sanoo.”

Helsingin Sanomien lyhyt ja sekava artikkeli saa ponnekkuutensa ja ison osan sisällöstään The Guardianin 3.4.2021 tehdystä Meksikoa koskevasta julkaisusta. Se on täynnä huonosti taustoitettuja ja varsin harhaan johtavia väitteitä katastrofaaliseksi maalatusta pandemiatilanteesta, joka oli todellisuudessa alkanut rauhoittua Meksikossa jo kaksi kuukautta aikaisemmin. Tuo huonoa ja hyvin skandaalinkäryistä journalismia edustava brittilehden julkaisu ansaitsisi oman syvällisen analyysinsä kappale kappaleelta.

Tuo artikkeli aloittaa kertomalla henkilökohtaisen tarinan pandemian keskeltä. Sitten se viittaa Donald Trumpin ja Jair Bolsonaron pandemian hoitoon, jonka jälkeen katse käännetäänkin Meksikoon, jossa väitetään paljastetun lisää kuolemia. Aiheen kehystys siis muistuttaa olennaisesti Hesarin juttua. Näin ei tosin ole, koska liikakuolleisuuslaskelmat on julkistettu jo yli kymmenen kertaa. Artikkeli toteaa:

“Like Trump and Bolsonaro, López Obrador has downplayed the virus, continued to tour his country and embrace supporters and resisted containment measures such as lockdowns, social distancing and masks. ‘We’re doing well, the pandemic has been tamed,’ the 67-year-old claimed last May when Mexico’s official death toll was about 9,000. In January, as Mexico was plunged into a devastating second wave, López-Gatell was photographed holidaying on an Oaxaca beach despite urging citizens to stay at home.”

Ilmeisesti ensimmäinen lause viittaa maaliskuun 2020 puoliväliin, kun Meksikossa oli todettu 12 koronavirustartuntaa. Jutussa ei kerrota aikarajausta sen tarkemmin eikä siinä selitetä sitäkään, että ensimmäinen koronatartunta todettiin vasta 28.2., kun Eurooppa oli jo ensimmäisen tautiaallon kourissa. Kun tartuntoja oli 12, alkoi sulkutoimintojen valmistelu. Samana viikonloppuna, jolloin lauantaina 14.3. opetusministeriö päätti koulujen sulkemisesta, López Obrador vei vielä läpi viimeisen kiertueensa Guerreron osavaltiossa, kuten täältäkin presidentin videokokoelmista voi tarkistaa.

Tuolloin kyseisessä osassa maata ei tiettävästi ollut yhtään tartuntaepäilystä. Meksikon presidentti López Obrador tuntee kaikki Meksikon lähes 2 500 kuntaa kylineen ja asutuskeskuksineen. Hän on yksi harvoista, joka on käynyt niissä kaikissa vähintään kerran. Hänelle suora kontakti ihmisiin on tärkeää. Hän pyrkii kuuntelemaan jokaista, antautuu kuvattavaksi, halaa ja kättelee sekä vastaanottaa kirjeitä, ehdotuksia ja lahjoja. Bolsonarolla ja Trumpilla ei ole ollut koskaan vastaavaa aidosti läheistä suhdetta kansaan, mutta López Obrador on elänyt kansan parissa jatkuvasti vähintään kahden edellisen vuosikymmenen ajan. Kyseessä ei siis ole mikään halpa populistinen vaalitemppu, vaan hänen poliittinen filosofiansa on aidosti kansanläheinen. Tuon viikonlopun jälkeen López Obrador alkoi kuitenkin järjestää tilaisuuksia ilman yleisöä ja kaikki koronaprotokollat huomioiden. Kasvomaskia hän ei ole käyttänyt videoitavissa tilaisuuksissa, joissa noudatetaan turvavälejä. Senkin hän tosin kyllä laittaa päälleen lentokoneessa. Pelkästään tästä yksityiskohdasta on kirjoitettu kymmeniä uutisia.

The Guardian ei mainitse Trumpin ja Bolsonaron toimia tai niiden puutetta. Mainintaa eivät myöskään saa Meksikon ja presidentti López Obradorin toimenpiteet viruksen kontrolloimiseksi. Meksiko aloitti ensimmäisen ja toistaiseksi viimeisen koko maan yhtäaikaisen sulkujakson 21.3. ja jatkoi sitä 30.5. asti. Se jälkeen siirryttiin neliportaiseen osavaltiokohtaiseen kymmenellä kriteerillä määriteltävään liikennevalojärjestelmään. Käytännössä esimerkiksi pääkaupunki on ollut lähes täyden sulun punaisen tai oranssi varoitusvalon puolella koko ajan. Campeche sen sijaan on ollut jo yli 20 viikkoa vihreän liikennevalon tasolla, mutta sielläkin on silti jatkettu ennaltaehkäisyä käsien pesusta turvaväleihin ja maskin käyttöön julkisilla paikoilla.

Muun muassa Googlen liikkuvuutta seuraavat tiedot paljastavat, että huhti-toukokuussa vähintään 40 miljoonaa meksikolaista kaikkiaan 126 miljoonasta vetäytyi kotiensa suojaan pois julkisesta tilasta. Luku on kuitenkin todellisuudessa suurempi, koska osa kuten 15 miljoonaa vanhusta tai osa naisista oli jo valmiiksi suurimmaksi osaksi kotona vuosi sitten keväällä. Siksi todellisuudessa ainakin kaksi kolmasosaa kansasta pysytteli tiiviisti kotona. Loppu kolmasosa yritti etsiä elantojaan tavanomaisista kaupallisista ammateistaan, mutta heistäkin iso osa jäi kotiin, kun huomasi asiakkaiden kadonneen.

Koulut suljettiin ja ne ovat pysyneet yhä kiinni. Siirryttiin etäopetukseen. Ravintoloista sai noutaa ruokaa vain mukaan. Julkisen liikenteen vuoroja lisättiin, jotta etäisyydet ihmisten välillä kasvaisivat. Puistot, elokuvateatterit ja kauppakeskukset sulkivat ovensa. Työpaikoilla siirryttiin etätyöhön kaikissa tapauksissa, joissa se vain oli mahdollista. Tehtaat suljettiin. Hallitus siirsi virastonsa etätyöaikaan, ja niin edelleen. Esimerkkejä voi löytää paljon lisääkin. Yhtä kaikki pandemian kurvia saatiin jopa 70−80 prosenttia pienemmäksi sulkutoimilla. Kesäkuusta 2020 lähtien rakennus-, kulkuneuvo- ja kaivosteollisuus saattoivat jatkaa tuotantoon uusilla varsin tiukoilla ja kokonaisvaltaisilla koronaviruksen torjuntaan keskittyvillä toimenpiteillä.

The Guardian ei halua tarjota faktoja, mutta se maalailee mielikuvia niidenkin edestä. Tämä ei ole hyvän journalistisen käytännön mukaista vihjailla, väittää ja ehdottaa ilman todisteita, perusteita tai lukuja. Yhtä kaikki, Meksikossa presidentti on suhtautunut pandemiaan koko ajan suurella vakavuudella. Hän on koonnut asiantuntijaryhmiä ja pandemian hoito on jätetty ennen kaikkea terveysalan ammattilaisten vastuulle. Apulaisterveysministeri Hugo López-Gatell Ramírez on ollut käytännössä pandemiatilanteen johtaja, joka on koordinoinut yhteistyötä eri suuntiin. Hänen johdollaan on pidetty joka päivä kello seitsemältä alkava tunnin pituinen koronainfo. Siinä on kerrottu kaikista mahdollisista pandemiaan liittyvistä ilmiöistä, annettu erikoistuneita tietoiskuja muistakin terveyteen liittyvistä aiheista sekä vastattu toimittajien kysymykseen. Liikakuolleisuusarvioista on puhuttu kyseisessä miljoonien katsomassa konferenssissa tohtori Ruy López Ridauran toimesta.

Media on rakentanut kokonaiset kolme skandaalia López-Gatellin yksityiselämästä, koska sen jatkuvat aiheettomiksi kerta toisensa jälkeen osoittautuneet faktoihin tai lukuihin pureutuvat asiapitoisemmat hyökkäykset eivät ole toimineet. Kerran López-Gatell suuteli tyttöystäväänsä eräässä ravintolassa, kerran hän taas kävi lyhyellä visiitillä yhden Zipoliten rannalla Oaxacan osavaltiossa olleen perheenjäsenensä luona ja koronavirukseen sairastuttuaan, hän rohkeni käydä maski päällä kävelyllä Condesan asuinalueella. Tuolloin hänen virustartunnastaan oli kulunut noin 23 päivää, koska ulkoilu tapahtui 9.3. Aiheesta revittiin näyttäviä otsikoita, Johns Hopkins -yliopistossakin opiskellutta epidemiologia ja lääketieteen tohtoria syytettiin aikamoisen liioittelevaan sävyyn melkeinpä “kansan tappamisesta”. Jopa espanjalainen El País -lehti kirjoitti aiheesta. Se tietysti käytti kuvituksessa erään paparazzin kuvaa, jossa pandemiasta vastaava alansa ammattilainen on hetken ilman maskia. Näin itse tuona samana päivänä López-Gatellin kotini läheisellä ulkoilureitillä eli Ámsterdamin puistokadulla Condesassa. Tervehdimme toisiamme ystävällisesti. Meillä kaikilla, hänellä, hänen tyttöystävällään, minulla ja ystävälläni Salomélla olisi maski silloin kasvoillaan. Tapauksesta liikkui monia villejä spekulaatioita maskittomasta ulkoilusta ja ravintolakäynnistä. Todellisuudessa ravintolakäyntiä ei tapahtunut eikä siitä ole todisteita. López-Gatell yksinkertaisesti ulkoili suurimmaksi osaksi maski kasvoillaan kolmen viikon sisällä virumisen jälkeen.

Hesari lyö lisää löylyä sanomalla, ettei presidentti ole tahtonut rokottaa itseään. López Obrador ilmoitti 24.1. sairastuneensa koronavirukseen. Hän vetäytyi julkisesta elämästä kahdeksi viikoksi. Halutessaan hän olisi voinut rokottaa itsensä jo joulukuussa, kun 23.12. maahan tuli viidentenä maailmassa ensimmäinen erä rokotteita, joiden hankkimiseksi presidentin johtama hallitus oli tehnyt olkavoimin töitä viime kesästä lähtien. Presidentti on ollut kuitenkin johdonmukainen arvojensa kanssa. Hän ei ole halunnut itselleen mitään etuoikeuksia. Siksi hän on odottanut vuoroaan osana Cuauhtémocin kunnan muita asukkaita pääkaupunki Ciudad de Méxicossa. Hän puhui avoimesti lääkäreiden hänelle tekemästä vasta-ainetestistä, joka kertoi hänellä olevan rokotteen veroinen luonnollinen suoja. Siksi hänellä ei ollut tarpeen rokottaa itseään hetimmiten ja hän antoi rokotteensa jollekin muulle sitä enemmän tarvitsevalle. Hesarin tieto kuitenkin vanhenee ajallaan, koska todennäköisesti presidentti López Obrador rokottaa itsensä pian julkisessa tiedotustilaisuudessaan (päivitys: hän lunasti lupauksensa ja sai rokotteensa kaikkien silmien edessä tiistaiaamuna 20.4.). Hän sanoo haluavansa rohkaista esimerkillään rokotteen kanssa vielä empiviä kansalaisia.

Helsingin Sanomien toimittaja myönsi pitkän palautekeskustelumme aikana ymmärtävänsä politiikkakritiikkini eikä halunnut väitellä siitä sen enempää. Hän koki valtaa pitävien kriittisen tarkastelun korostumisen tärkeäksi, mutta myönsi antamansa kuvan jäävän yksipuoliseksi. Hänelle suoraan antamaani laajaa taustatietoa kyseinen kuulemma tulevaisuudessa vielä enemmän Latinalaisesta Amerikasta kirjoittava toimittaja piti “kiinnostavana”:

Tämän politiikka-kritiikin ymmärrän, siitä en lähde väittelemään. Minusta valtaa pitävien kriittisen tarkastelun tuleekin korostua, mutta nyt kuva jää yksipuoliseksi, ja pidän kiinnostavana tähän antamaasi taustatietoa.

Tarjosin myös tällaista tietoa Meksikon nykytilanteen ymmärtämiseksi:

70 prosenttia kansasta tukee historian suosituinta presidenttiä. Kritiikki ei siis ole kovin yleistä. Oppositiopuolueet taas menettivät 75 prosenttia kannatuksestaan vuoden 2018 vaaleissa. Suomessa se tarkoittaisi SDP:n, kokoomuksen ja keskustan yhdenaikaista valtavaa vaalitappiota. Koko poliittinen järjestelmä siis muuttui 2018 ja nyt eletään rauhanomaista vallankumousta, jossa koko julkinen elämä laitetaan uusiksi askel askeleelta. Ennenhän Meksikossa ei tunnustettu demokratiaa, ihmisoikeuksia tai lakia, etuoikeudet, simulaatio ja väkivalta rehottivat. Mediat elivät täysin presidentin tossun alla ja niin myös kongressi, senaatti ja oikeuslaitos. Presidentit eivät välittäneet kansasta laisinkaan, vaan he palvelivat eliitin etuja.

Meksikon aiempi vallankumous toi isoja sosiaalisia ja taloudellisia uudistuksia sekä vuoden 1917 silloin maailman edistyksellisimmin perustuslain. Viimeistään 1960-luvulle tultaessa Meksikosta oli tullut yhden puolueen ja intressiryhmän ”täydellinen diktatuuri”, jossa valta vaihtui, mutta samat ihmiset pysyivät aina taustalla vallassa. Vuosien 1988 ja 2006 vaalivilpit eivät auttaneet asiaa. Vasta 2018 päästiin nykyisen demokratian ja oikeusvaltion piiriin.

The Guardianin juttuun en nyt syvenny, mutta lähteenä en pidä sitä kovin hyvänä. Vertailu Trumpiin ja Bolsonaroon on mielestäni aiheetonta loanheittoa. López Obrador tuli toimeen myös Trumpin kanssa, vaikka toisiin ennustettiin. Hän on pitkän yli 40 vuoden poliittisen uransa aikana nähnyt paljon pahempia tyyppejä Meksikossa. Hän on sitä paitsi kokenut kaikki vainot, vakoilut, mediakampanjat ja vaalivilpit. Hänellä oli siis kärsivällisyyttä tulla toimeen Trumpinkin kanssa. Bolsonaroon hänellä ei juuri edes ole ollut suhteita.

Populismia ei pitäisi sokeasti käyttää lyömäaseena, varsinkin kun nämä kaksi muuta poliitikkoa ovat huonomaineisia eikä heidän poliitikon urillaankaan tai ideologioillaan ole mitään tekemistä Meksikon modernin vasemmiston kanssa. López Obrador johti oppositiota noin 20 vuotta ennen kuin hänestä vihdoin tuli presidentti. Itse tapasin hänet henkilökohtaisesti huhtikuussa 2005 yli miljoonan ihmisen mielenilmauksessa, jossa olin hänen kansalaisturvajoukoissaan, jotka hän valikoi spontaanisti joka tilaisuuden edetessä. Silloin häneltä yritettiin viedä oikeus asettua presidenttiehdokkaaksi, mutta kansa nousi estämään moisen mielivallan. Tuolloin 2005 kun olin turvannut tunnin verran ystävieni kanssa oppositiojohtajan kulkua, kaverini sandaali rikkoutui ja vetäydyimme pois mielenilmauksen keskeltä. Silloin López Obrador kiitti meitä kaikkia lämpimästi niin kuin myös hänen poikansa teki. He myös halasivat meitä puolittaisesti kesken marssimisen. Se oli yksi niistä Meksikon historian hetkistä, joita en tule koskaan unohtamaan.

Laajennan tilanteen kuvausta tässä yhteydessä vielä hitusen enemmän:

Jo 2006 vaalit voitti vasemmisto, mutta laaja ja jo monien silloisten poliitikkojen ja virkamiesten myöntämä laajamittainen vaalivilppi asetti valtaan oikeistolaisen PAN-puolueen Felipe Calderónin, joka aloitti heti ensitöikseen niin kutsutun huumesodan. Nyttemmin on paljastunut, että vain tappaminen oli totta, koska Calderónin turvaministerinä toiminut Genaro García Luna on nykyisin Yhdysvalloissa vangittuna, koska hänen tiedetään valtion tai kansan etujen sijaan palvelleen Sinaloan kartellin etuja. Hän sai heiltä suojelurahaa, ei puuttunut heidän toimintaansa, mutta kylläkin siivosi tarvittaessa muita kartelleja kavereidensa tieltä pois. Tuolloin koko Meksikon politiikka oli yhtä saippuaoopperaa ja sirkusta, mikään muun kuin ihmisoikeuksien rikkominen, sensuuri, korruptio ja valheet eivät olleet totta. Hallitukset vain esittivät tekevänsä jotain kansan eteen, jotta ne voisivat rauhassa yksityistää, kiertää veroja, tarjota sopimuksia kavereilleen ja ryövätä valtiota miten milloinkin. Koko totuus tuoreen historian kataluudesta selviää pikkuhiljaa, enää maassa ei eletä rankaisemattomuutta, vaan oikeusviranomaiset tekevät työtään. Siksi ei olisi pahitteeksi, että Helsingin Sanomat kirjoittaisi myös niistä kymmenistä korruptiotapauksista, joita oikeuslaitos on tutkinut. Ennen presidentti esti oikeuden toteutumisen, mutta nykyisin presidentti takaa oikeuden toteutumisen. Tällaiset väitteet on helppo sanoa, mutta kun ne näkee tosiksi käytännössä, saa se ihon kananlihalle, kun tajuaa kuinka suuri muutos Meksikossa on vihdoin tapahtumassa.

López Obradorilla ei ole ollut haluttomuutta estää tiukkoja rajoituksia, mutta autoritärismin tai virkavallan väärinkäytösten vahvan perinnön tai taakan takia hän ei ole halunnut kohdistaa toimia suoraan yksilöihin tai laittaa poliisia ja armeijaa kaduille vartioimaan ulkonaliikkumiskieltoja tai maskipakkoja. Tämähän on lähellä Suomenkin linjaa. Liikkuvuutta on rajoitettu maaliskuusta 2020 lähtien kohdistamalla toimet työ-, koulu- ja vapaa-ajan tilojen sulkemiseen. Täytyy muistaa, että pandemia rantautui tänne vasta 28.2. Kun tautitapauksia oli vain 12, sulkutoimet aloitettiin täysin ennalta ehkäisevästi ja hyvissä ajoin. Vastaavaa asennetta ei löytynyt Trumpilta tai Bolsonarolta. López Obrador myös korosti alusta lähtien luottavansa tiedemiesten ja ammattilaisten suosituksiin, arviointeihin ja johtajuuteen. Näin on myös tehty käytännössä. Erilaisia työryhmiä on koottu useita ja jokainen osavaltio on hoitanut oman tonttinsa, jotkut paremmin kuin toiset. Tällä sivustolla voi tutustua 19 keskeisimmän pandemian hoidosta vastanneen tiedevaikuttajan taustoihin.

Meksikossa terveysviranomaisia on 32 osavaltion verran, plus terveysministeriö, yleinen terveysneuvosto, hallitus ja presidentti yhdessä, siis ainakin 35 kappaletta. Presidentti ei siis edes päätä kaikesta yksin. Rokotteita alettiin hankkia jo vuoden 2020 kesällä ja niin edelleen. Meksiko oli viides maa maailmassa, joka aloitti rokotukset 24.12.2020. Nyt on saatu rokotettua kymmenen jo miljoonaa henkeä ja tahti kiihtyy. Brasilialla on taas ollut omanlaisiaan rokoteongelmia.

8.4. mennessä Meksikoon oli saapunut tai siellä oli valmistettu loppuun saakka yhteensä melkein 16,1 miljoonaa viittä erilaista rokoteannosta. Kuten kuvasta voi nähdä, rokottamisen kurvi on kääntynyt jyrkkään nousuun. Tuohon päivään mennessä oli ehditty rokottaa 10,6 miljoonaa rokoteannosta. Ne on kohdistettu ensin rokotettuihin terveysalan ammattilaisiin ja yli 60-vuotiaisiin kansalaisiin. Tätä kirjoittaessa (12.4.) Meksikon pandemiatilanne jatkoi paranemistaan: laskusuunta edelliseen viikkoon nähden oli − 16 prosenttia pakkasella ja tapauksia oli vain noin 20 000. Rokoteannoksissa taas oli päästy 11,7 miljoonaan. Vain neljässä päivässä perjantain ja maanantain välissä oli siis rokotettu yli miljoona ihmistä lisää. Meksiko on jo tehnyt hankintasopimukset 250 miljoonan rokoteannoksen toimittamisesta.

Tiedotus ja tilastointi ovat olleet avoimia ja tarkkoja

Jutussa ei korosteta sitä, kuinka avointa ja laajaa Meksikon koronatiedotus on ollut. Tiedotustilaisuuksiin voi tutustua YouTuben kanavan Gobierno de México avulla. Mitään kuolemia tai lukuja ei ole salattu. Ja virallisia kuolemia on edelleen vain reilut 200 000 eikä 300 000, joten tiukassa mielessä se on asiavirhe. Kyse on edelleen keskeneräisistä liikakuolleisuustilastoista, jotka INEGI eli tilastokeskus voi vahvistaa vasta kuukausien jälkeen. Sadat ihmiset kyllä työskentelevät noiden tilastojen parissa ja INEGI on lajissaan Amerikkojen arvostetuimpia, samaa tasoa kuin Kanadassa tai Yhdysvalloissa. Koska hallitus puhuu avoimesti tilastoista aivan joka päivä epidemiologien ja muiden ammattilaisten vetämässä tiedotustilaisuudessa, siksi myös liikakuolleisuutta seurataan koko ajan. Hallitus julkaisee siitä päivitetyn raportin noin kerran kahdessa viikossa. Suomessakin olisi hyvä tehdä näin. Suurin osa liikakuolleisuudesta ajoittuu huhti-heinäkuulle koronan ensimmäiseen aaltoon Meksikossa. 45-64 vuotiaiden ikäryhmässä kuolleisuus on kasvanut noin 80 prosenttia ja yli 64-vuotiaiden parissa ”vain” sellaiset 20 prosenttia.

Tilastointi on onnistunutta, mutta se rakentuu toisin kuin Suomessa. Jos kaikki ihmiset eivät hakeudu kuolemaan sairaaloihin, niin silloin heitä ei voida rekisteröidä akuutteja keuhkosairauksia seuraaviin epidemiologisiin järjestelmiin, joiden piirissä on yli 20 000 sairaalaa ja terveyskeskusta. Silloin ilmoituksen kuolemasta väestörekisteriin tekee väestörekisteristä vastaava viranomainen (RENAPO) ja myöhemmin sen tilastoi virallisesti INEGI. Hallitus ei ole kyseenalaistanut terveysjärjestelmän koronalukuja, vaan se on täydentänyt niitä väestörekisterin kuolintodistusten ennakkoluonteisella tilastoanalyysillä, jonka INEGI myös tulee julkaisemaan. Yleensä 2019 julkaistaan 2021 alussa ja niin edelleen, mutta INEGI sai tiedot julkaistua jo vuoden 2020 puolella nopeuttaakseen tilastoanalyysiä. Myös esimerkiksi EU-alueella prosessit ovat hyvin samanlaisia. Kuitenkaan Espanja ja Italia eivät ole uskaltaneet vielä puhua näistä tiedoista kovin avoimesti. EU-alueellakin koko liikakuolleisuuden suhteessa edellisiin vuosiin arvioidaan maasta ja ajanjaksosta riippuen yltävän ainakin keskimäärin 50 prosenttiin.

Minusta asiavirhe on puhua keskeneräisistä tilastoista virallisina ja vihjailla hallituksen peitelleen lukuja tai erehtyneen niiden ilmaisussa. Tämä ei pidä paikkaansa ja sen Meksikon hallitus on opposition pakkomielteen takia todistanut jo kymmeniä kertoja. Tässä mielessä myös tutkija Florencia Quesada Avedaño erehtyy, koska ei ilmeisesti tiedä asiasta tarpeeksi. Muistaakseni hän on taustaltaan costaricalainen. Hän ei ole myöskään varsinainen Latinalaisen Amerikan politiikan asiantuntija, se kun ei kuulu suoranaisesti hänen tutkimusalaansa. Hän on sen sijaan tutkinut muun muassa kaupungistumista. Quesadan 12 Academia.edussa julkaistusta artikkelista 11 käsittelee kaupungistumista ja yksi siirtolaisuutta. Mihin hänen väitetty asiantuntemuksensa Meksikon sisäpolitiikan suhteen siis rakentuu? Näin hän puhuu meksikolaisesta sosiaaliturvasta siihen tarkemmin syventymättä:

“Kun ei ole virallista työsuhdetta, ei ole myöskään sosiaaliturvaa, ja harva jää kotiin ilman korvausta.

‘Amlo tietää, että Meksikossa valtaosa työsuhteista on epävirallisia. Ei hallitus voi sulkea taloutta, vaikka tahtoisi’, Quesada Avendaño sanoo.

‘Tällaisessa pandemiassa apu ei pääse perille, koska ihmisistä ei ole kunnon rekisterejä. Jos jäät kotiin, kuolet nälkään.’

Tähän jutun sisältöön vastatessani, Helsingin Sanomien toimittaja piti harmillisena sitä, että sisältö on “epäonnistunutta viestintää, jos jutusta voi syntyä tarkoituksettomasti väärä kuva”.

Sosiaaliturvan kattavuudesta

Puhuin vielä etenkin yhdestä epäkohdasta:

Se että työsuhde on epävirallinen ei tarkoita, etteikö joku voisi olla sosiaaliturvan piirissä. Sosiaaliturva vain toimii toisin eikä rajaudu vain työsuhteeseen. Nykyisin 126 miljoonasta reilut 21 miljoonaa on sosiaaliturvan piirissä, joten apua eniten tarvitsevat ovat kyllä saaneet apua ja heistä löytyy tarkat tilastot, jotka ovat myös julkisia, toki niistä poistetaan ennen julkaisua osa tunnistetiedoista. Vastaavaa ei tehty ennen López Obradorin kautta. Ennen kaikki salattiin. Avustuksilla pyrittiin myös ostamaan ääniä.

Hallitus sulki virallisen talouden ja rajoitti epävirallista taloutta vähentämällä ihmisten liikkuvuutta. Esimerkiksi vähintään 40 miljoonaa ihmistä vetäytyi julkisesta tilasta viime kevään Jornada Nacional de Sana Distancia -jakson aikana 23.3.−30.5. Sitten sen jälkeen otettiin käyttöön neliportainen osavaltiokohtainen liikennevalojärjestelmä, joka on saanut kansainvälistä tunnustuttu WHO:lta ja muilta. Se on myös kopioitu moneen maahan.

Liikkuvuutta on seurattu koko ajan Googlen, Facebookin ja Twitterin seurantatietojen avulla. Myös esimerkiksi pääkaupungissa on oma varsin kehittynyt liikkuvuuden mittausjärjestelmä. Näistähän voisi antaa loputtomasti esimerkkejä, tietoa ja vertailla muihin maihin. Tämä nyt vain “lyhyesti sanottuna” vasta-argumenttina.

Niin, kyllähän ne kuolevat ovat todellisia ja niistä on aina kerrottu suoraan kansalle. Ne eivät kerro strategian epäonnistumisesta, koska kaikki mahdollinen on tehty resurssien ja toimenpiteiden osalta. Silti heikko kansanterveys (kuten Yhdysvalloissa) ja epätasa-arvo eivät ratkea hetkessä. Täällä ei tosin kukaan kuole nälkään, kuten esimerkiksi Keski-Amerikassa tai Brasiliassakin tapahtuu.

Se mitä hallitus teki hylätylle julkiselle terveydenhoidolle pandemian aikana, on minulle todellinen ihme ja sankaritarina. Jospa suomalainen sote-uudistus saisi tehtyä siitä työstä edes palasen, niin saisi Suomenkin terveydenhoito uutta ponnekkuutta.

Quesadan ajattelukulku on jokseenkin rajoittunutta. Suomessa ihmiset voivat saada sosiaaliturvaa, vaikka he eivät olisi osa työmarkkinoita. Miksi näin ei siis olisi muissakin maissa? Meksikossa on noin 20 miljoonaa ihmistä, jotka ovat osa virallisia työmarkkinoita ja ovat siksi työperusteisen julkisen sosiaaliturvan piirissä – IMSS, ISSSTE, PEMEX, SEDENA, SEMAR. Jo kuitenkin yli 20 miljoonaa ihmistä saa sosiaalietuuksia eli nauttii valtiollisesta sosiaaliturvasta kymmenkunnan hallituksen ohjelman piirissä. Esimerkiksi vanhuseläkettä saa hieman yli kahdeksan miljoonaa henkeä. López Obrador ilmoitti jo kuitenkin 21.3. laskevansa eläkeikää 68:sta 65:teen 1.7. alkaen. Tuolloin eläkkeisiin tehdään myös 15 prosentin korotus. Aiemmin eläkettä ovat saaneet 65-vuotiaana vain alkuperäiskansat ja afromeksikolaiset. Muut ovat joutuneet odottamaan kolme vuotta kauemmin. Uusia eläkeläisiä on siis pian kolme miljoonaa lisää. Samassa yhteydessä presidentti ilmoitti tuplaavansa nykyisen eläkesumman vuoteen 2024 mennessä: korotus kolmen seuraavan vuoden tammikuussa on 20 prosenttia ja inflaatio. Hän tosin tuplasi eläkkeet heti kautensa alussa, koska hän nosti 31 osavaltion eläkkeet pääkaupungin jo aiemmin korkeammalle tasolle.

Kun virallisen talouden 20 miljoonaa − ennen pandemiaa työsuhteita oli 20,5 miljoonaa ja nyt niitä on aika tarkkaan 20 miljoonaa – vertailee jo vähintään 21 miljoonan valtion sosiaaliturvan piirissä olevaan, niin luvut ovat samankaltaisia. Kohta edunsaajia on varmasti yli 25 miljoonaa. Toisaalta monilla osavaltioillakin on omia sosiaaliturvaohjelmia, joita en ole laskenut tähän mukaan. Siksi edunsaajia on todellisuudessa miljoonia enemmän. Meksikon vuoden 2020 väestölaskenta (INEGI) ilmoitti, että maassa on noin 35,2 miljoonaa kotitaloutta. Jos edunsaajia on kymmenisen miljoonaa enemmän, tarkoittaa se yhden kotitalouden saavan vähintään yhdenlaista avustusta. Esimerkiksi kaikki lukiolaiset saavat opiskelujaan varten kuukausittaisen pienen perustulon.

Noin 20 miljoonaa on virallisen sosiaaliturvan ja siis virallisten työmarkkinoiden piirissä. Toiset 30 eivät ole, mutta heistä yli 20 miljoonaa saa sosiaaliavustuksia. Tämä siis näin nopeasti summattuna. Loput 10 miljoonaa saavat elatusta Yhdysvalloista, josta meksikolaiset siirtolaiset lähettivät rahaa maahan 2020 sellaiset 40,6 miljardia dollaria, kaksi kolmasosaa Suomen valtion budjetista. Keskimääräinen lähetys oli 350 dollaria kuussa. Se vastaa elinkustannuksiin suhteutettuna 1 400 euron verotonta tuloa Suomessa. Meksikossa elinkustannukset ovat noin neljä kertaa pienemmät.

Lopuksi virkoin toimittajalle: “Niin, hyvää päivän jatkoa ja kuten voit huomata, kritiikki ei kohdistu sinuun, vaan jutun sisältöön.”

8.4. Meksikossa sairaaloiden kapasiteetti oli lähes samalla tasolla kuin toukokuussa 2020. Sairaaloiden kuormitus oli ensimmäisessä tautihuipussa pahimmillaan noin 18 000 tasolla ja toisessa aallossa se kävi 27 000 tasolla. Siltikään kansallisella tasolla keskimäärin ei menty yli 60 prosentin täyttöasteen, vaikka joissakin osavaltioissa käytiin yli 80 prosentin paikkeilla. Nyt sairaalahoidossa on vajaat 8 000 henkeä. Onko sairaaloissa siis tilaa vai ovatko ne täynnä kuten Helsingin Sanomien siteeraama tutkija pelottelee? Ylin viiva kuvaa kaikkia sairaalahoidossa olevia, keskimmäinen yleisessä sairaalahoidossa olevia ja alin viiva tehohoidossa olevia. Enää vain noin 2 400 henkeä oli tehohoidossa. Kaiken kaikkiaan sairaalapaikoista ainoastaan 18 prosenttia oli täynnä 8.4.2021.

Muutama lisähuomio

Lopuksi haluaisin vielä esittää kolme taustoittavaa huomiota jutusta, joka ei ole varsinainen valeuutinen, mutta jonka sisältö johtaa lukijaa harhaan eikä mainitse nykytilannetta, jossa sairaalat ovat vain 18 prosenttisesti täynnä koko maassa.

Mitä tulee Meksikon taloudelliseen ja geopoliittiseen asemaan, niin se on siinä 12−15 suurimman talouden joukossa, G20-maa ja öljyntuottaja (OPEC +). Meksiko on myös maailman suurimman talouden (Yhdysvallat) tärkein kauppakumppani ja sen pohjoisraja on kaupalliselta arvoltaan maailman mittakaavassa se kaikkein merkittävin. Suomellekin Meksiko lienee Yhdysvaltojen jälkeen suurimpia kauppakumppaneita Amerikkojen mantereilla. Vaikka Brasilia on maantieteellisesti ja väestöllisesti Meksikoa suurempi, viennissä Meksikon volyymit ovat samaa tasoa. Meksiko on viennin jättiläinen ja siinä kategoriassa tosiaan Latinalaisen Amerikan ykkönen. Se vie niin maataloustuotteita, korkeatasoista elektroniikkaa kuin robotiikkaa ja avaruusteollisuudenkin tuotteita.

Poliittisesti Meksiko ja Argentiina ovat ottaneet alueellisen johtajan roolin. Brasilia yhtyy joukkoon, kunhan Luiz Inácio Lula da Silva voittaa vaalit 2022. Meksiko on parhaillaan Latinalaisen Amerikan ja Karibian valtioiden yhteisön (CELAC) puheenjohtaja. Se kuuluu YK:n turvaneuvostoon. Jo maaliskuussa 2020 rokotesaannin turvaamisesta kaikille maailman ihmisille tehtiin YK:ssa aloite. Sen teki Meksiko, mutta sen hyväksyivät lähes kaikki maat ja syntyi Covax-mekanismi. Turvapaikkapolitiikassa Meksiko on kunnostautunut tarjoamalla turvaa Evo Moralesille ja Julian Assangelle (hän ei tosin taida tulla kuitenkaan Meksikoon). Geopoliittisesti ja taloudellisesti Meksiko ei ole mikään lilliputti ja muun muassa öljyn hintojen kautta se vaikuttaa suoraan Suomen talouteen, niin kuin se vaikuttaa pitkälti epäsuorasti Yhdysvaltojenkin talouden kautta. Meksiko on kuin Latinalaisen Amerikan Saksa tai Ranska, yksi johtajista. Näistä maista Hesari tuskin laatisi samansävyistä juttua. Kaikkia mantereita ja maita ei kohdella tasa-arvoisesti eikä niistä tiedetä yhtä paljon: se on osoitus globaalista epäoikeudenmukaisuudesta.

Seuraava vertaus on mauton, mutta voi auttaa ymmärtämään mediakenttää Meksikossa. On kuin ainakin 80 prosenttia medioista olisi persujen hallussa. Ne puskevat jatkuvasti valeuutisia, propagandaa ja vahvistamatonta tietoa. Ne seuraavat mallia, jonka mukaan mediat eivät välttämättä kykene tahrimaan hallituksen tai presidentin julkisuuskuvaa − kuten 60−70 prosentin kansansuosio, mutta ne voiva liata sitä juttu kerrallaan. Ne eivät siis ole vielä luovuttaneet infosodan suhteen. Meksikossa medioiden tilanne on joka tapauksessa huono, joten Hesari vain välittää kaukaisia kaikuja tästä. Silti olisi varmaan suomalaisistakin outoa, jos heistä kirjoitettaisiin persumedioiden tyyppinen faktoiltaan köykäinen juttu vaikkapa Italiassa. Se ei ole hyvää journalismia. Ja ajoituskin tuntuu olevan pari kuukautta myöhässä.

Syitä medioiden ahdinkotilaan on monia. Ei tule unohtaa, että demokratia sai aidosti alkunsa uudestaan vasta 2018. Mediat ovat siis laajassa käymistilassa. Ennen valtio ja hallitus ostivat tai hiljensivät ne. Sensuuri oli sääntö ja ne saattoivat vain puhua hyvää Meksikosta. Hallitus antoi niille rutkasti lahjusrahaa. Kaikki tämä säteili myös kansainväliseen viestintään. Toisaalta moni medioista on osa isoja yrityskonserneja ja ne ajavatkin oletettavasti yritysten, eliitin ja oikeisto-opposition etuja. Nykyisin hallituksen harjoittamaa lahjontaa ei enää esiinny ja sananvapaus on vihdoin todellista. Onneksi on olemassa joitakin kriittisiä medioita, julkisia medioita ja YouTubessa iso joukko itsenäisiä toimittajia. Joka tapauksessa paradoksi on ilmeinen: Meksikolla on sen historian kaikkien aikojen suosituin presidentti, mutta yhtäkään presidenttiä vastaan ei ole hyökätty medioiden toimesta yhtä laajalla rintamalla ja jatkuvasti. Mistäköhän tämä kertoo? Olisikohan se merkki, siitä että uudistukset muokkaavat yhteiskuntaan uusiksi varsin selkein tavoin. Vain vallankumouksellinen ja 1913 murhattu presidentti Francisco I. Madero koki jotain vastaavaa ajojahtia. Kansa ei tietysti moiseen peliin enää lankea ja on oppinut kroonisen epäluottamuksen medioiden suhteen, jotka ovat luonteeltaan pääosin kovin kaukana kansasta, sen arjesta ja todellisuudesta.

Venezuela on esimerkki maasta, joka on kärsinyt viime aikoina pahiten infosodasta, joka on osa laajempaa hybridisotaa. Nykyisin sen talous on myös romahtanut Yhdysvaltojen asettamien yksipuolisten pakotteiden vuoksi. No, kaikki alkoi siitä, kun oppositio ryhtyi sisäpolitiikan sijaan omistautumaan kansainväliselle kampanjoinnille paitsi hallitustaan niin myös koko maataan ja kansaansa vastaan. Silti se ei ole saanut aikaan edes vallankaappausta tai pystynyt voittamaan muita kuin vuoden 2015 kongressivaalit. No, sen toimista on kärsinyt koko Venezuela. Silti ihmiset äänestävät mieluummin paikallisia demareita kuin kokoomuslaisia, näin suomeksi ja leikkisästi sanottuna. Oppositiohan on hyvin hajanainen eikä sillä ole esittää todellisia vaihtoehtoja eikä se usein edes halua osallistua vaaleihin. Olimmepa mitä tahansa mieltä hallituksesta tai oppositiosta, on selvää, ettei kansainvälinenkään media ole kohdellut Venezuelaa oikein tai esittänyt vain faktoja. Se on yksi niistä maista, joista on kerrottu eniten avoimesti väärää tietoa. Monelle medialle aihe on myös tabu. Tämä on pahimpia esimerkkejä siitä, mitä jonkin maan “oppositiopersut” voivat saavuttaa suhteessa maansa kansainväliseen asemaan. Tätä tuskin tullaan näkemään Meksikossa, mutta itse en myöskään ole valmis antamaan yhtään ylimääräistä tilaa vastaavalle infosodalle. Silti Meksikon oppositio on jo ennättänyt pyytää apua ”kauhean diktatuurinsa” pysäyttämiseksi Espanjan kuninkaalta ja Yhdysvaltojen Joe Bidenilta. Jos Hesari joskus innostuu tukemaan vallankaappausta Meksikossa, niin kuin se teki Venezuelassa Juan Guaidón suhteen, niin silloin on syytä olla todella huolissaan. Oma puuttumiseni huonoon journalismiin on ollut siis ennen kaikkea ennaltaehkäisevää. Se on ollut myös itselleni mitä parhainta mediakoulutusta.

Suositukset medialle

  1. Andrés Manuel López Obrador on vasemmistolainen presidentti, jota ei tule sekoittaa äärioikeistolaisiin presidentteihin, kuten Jair Bolsonaroon ja Donald Trumpiin, koskaan muuten tullaan tuottaneeksi niitä vääristyneitä mielikuvia, joita Meksikon oppositio, muun muassa historioitsija Enrique Krauze, tahallisesti levittelevät osana poliittista propagandaa. Näille väitteille ei löydy sen enempää perusteita kuin Sauli Niinistön ja Vladimir Putininkaan vertailuille.
  2. Jos puhutaan maailmanlaajuisesta koronaviruspandemiasta, annetun tiedon tulee perustua faktoihin eikä mielikuviin. Pandemian hoito esimerkiksi Meksikossa ja Brasiliassa on ollut hyvin erilaista ja niin ovat niiden nykytilanteetkin. Meksikossa pandemia on ollut laskusuunnassa jo vähintään kymmenen viikon ajan, mutta Brasilia elää edelleen akuuttia koronakriisiään. Meksiko kuuluu Pohjois-Amerikkaan ja Brasilia Etelä-Amerikkaan, mutta niitä ei tule mielessä sekoittaa liian samankaltaiseksi ja hahmottumaksi sekamelskaksi.
  3. Kansainvälisten lähteiden käytön suhteen tulisi noudattaa suurta varovaisuutta ja kritiikkiä. The Guardian tai muu tunnettu media ei ole riittävä lähde perustelemattomien tulkintojen tekemiselle. Toimittajien tulisi mennä askel pitemmälle työnsä sisällön takaamiseksi.
  4. Aika ei pysähdy: jos Meksikosta haluaa kirjoittaa kuin koronakriisi olisi ajaton, sitä ei voi tehdä liikkumalla tammi-helmikuun vaihteessa, koska pandemian tilanne on tyystin toinen huhtikuussa 2021. Sisällön tulisi heijastella pandemian dynaamista eli alati muuttuvaa luonnetta.
  5. Koronatilastojen laatimisen mekanismit on tunnettava ennen kuin puhuu “tilastojen korjaamisesta” tai “epävirallisuudesta”. Meksikon hajautettu kolmiportainen tilastointimalli eroaa sen suomalaisesta vastineesta, mutta se ei tee siitä sen epätarkempaa tai epäluotettavampaa. Se vain toimii toisin.
  6. Lainaa oikeita asiantuntijoita: heidän tulee tuntea se aihepiiri, mistä he puhuvat ja toimittajan on tarkastettava heidän esittämänsä tieto. Jutussa käytetty “asiantuntijan” lausunto pelosta sairaaloiden täyttymisestä Meksikossa asettuisi varsin naurettavaan valoon, jos sen perään lisäisi, että sairaalapaikoista vain 18 prosenttia on tällä hetkellä täynnä.
  7. Siirtomaa-ajattelu joutaa romukoppaan: epämääräinen vihjailu toisen maan “alikehittyneisyydestä” tai “epäpätevyydestä” epidemiologisen kriisin hoidossa ei voi perustua ennakkoluuloihin, koska silloin kyse on kolonialistisesta syrjinnästä.
  8. Yksinkertaisten faktojen, kuten asukasluvun ja OECD-jäsenyyden on käytävä yksiselitteisesti ilmi jutun sisällöstä. Ne on tarkastettava ennen jutun julkaisua.
  9. Suomalainen lukija varmasti arvostaisi, jos toimittaja viitsisi taustoittaa paremmin Meksikon – tai minkä tahansa muun maan – poliittista tai yhteiskunnallista tilannetta, ennen kuin hän uskaltautuu esittämään väitteitä sen maan johtajista tai kansasta tai yhteiskunnallisesta tilanteesta. Sama pätee pandemian kontrollointiin, joka on tunnettava, ennen kuin sitä kritisoi.
  10. Yhdestä maasta tehtävissä jutuissa ei tulisi keskittyä vain opposition tai vain hallituksen politiikkaan: julkaisun tavoittelema puolueettomuus syntyy siitä, kun sekä hallituksen ja opposition sanoja ja tekoja vertaillaan toinen toisiinsa. Juttuja ei voi rakentaa hämärille ideoille siitä, että kaikki opposition tai kansainvälisten julkaisujen tuottama sisältö on totuudellista ja jättää hallituksen esittämä tieto toisarvoiseen asemaan, ikään kuin hallitus ei olisi lainkaan uskottava tietolähde. Hallitukset edustavat demokratioissa kansan enemmistön tahtoa. Niihin kohdistuvan kritiikin on oltava tarkkaa ja täsmällistä, ei vihjailevaa tai spekulatiivista.

Teksti: valtiotieteiden tohtori Sami Laaksonen

Meksikon öljyteollisuus kansallistettiin vuonna 1938 ja sähköteollisuus vuonna 1960. Kuvan alaosassa lukee: ”Tänään 27. päivä syyskuuta 1960, ensimmäinen päivä, kun sähköenergia on meidän.”

Suomessa on käyty keskustelua siitä, miten sähkön tuotanto ja jakelu tulisi järjestää. Puhdasta uusiutuvien energioiden osuutta tulee lisätä tavalla, joka takaa sähköverkoston toimivuuden ja mahdollisimman edulliset kuluttajahinnat. Sähkön hallinta ja jakelu muodostavat luonnollisen monopolin, jonka pitäminen valtion hallussa on tärkeä kansallisen turvallisuuden kysymys.

Meksikossa sähkö kansallistettiin 1960, kun maan hallitusta johti presidentti Adolfo López Mateos. Jo aiemmin vuonna 1937 presidentti Lázaro Cárdenas oli perustanut Liittovaltion sähkökomission (Comisión Federal de Electricidad, CFE). Ulkomaiset sähköalan yhtiöt käyttivät CFE:tä kuitenkin omien liikevoittojensa tilittäjänä. Vuosien 1949 ja 1960 välillä yksityiset yhtiöt saattoivat ostaa sähköä edullisesti julkisen sektorin yritykseltä myydäkseen sen eteenpäin jopa neljä kertaa kalliimmalla hinnalla. Eräs toimija osti esimerkiksi sähköä 0,40 Kanadan dollarilla per kWh myydäkseen sen 1,6 Kanadan dollarilla. Yhtiöiden sähkön jakelusta saamat suuret voitot eivät saaneet niitä tietenkään kiinnostumaan sijoituksista sähkön tuottamiseen.

Niin sanottu “sähkön meksikolaistaminen” oli välttämätöntä, jotta kaikki maan syrjäisetkin kolkat voitaisiin saada sähköverkon piiriin. Yksityiset yritykset eivät halunneet toimittaa sähköä harvaan asutuille alueille, pienille kylille ja tiloille, joita Meksikossa on jopa 300 000. Siellä sähkön myynti ja jakelu ei olisi ollut kannattavaa. Nykyisin sähköä on tarjolla 98,8 prosentissa kotitalouksia. Tarkoitus oli myös kohtuullistaa sähkön hinta. Yksityiset yritykset, jotka valtio osti tuolloin itselleen, eivät myöskään kyenneet vastaamaan kasvavan teollisuuden tarpeisiin.

Sähkön kansallistaminen eteni ja presidentti López Mateos puhui innostuneelle väkijoukolle 27.9.1960, kun valtio oli saanut sähköalan yritykset ostettua. Hän totesi yksinkertaisesti:

− Meksiko on aina vain suvereenimpi, päivä päivältä vapaampi, päivä päivältä itsenäisempi, teidän kaikkien ponnistelujen takia, kaikkien meksikolaisten vaivannäön vuoksi. Käykäämme eteenpäin… Meksiko on meidän!

Perustuslain artikkelin 27 muokkaus saatiin vietyä läpi kongressissa 23.12.1960. Siinä säädettiin sähköntuotanto kansakunnan yksinoikeudeksi. Sähkön tuottaminen jäi kahden yhtiön harteille, joista toisen Luz y Fuerza del Centron (LyFC), aiemmin Mexican Light and Power Company, tarina päättyi presidentti Felipe Calderónin presidenttikaudella 2009. Minäkin marssin tuolloin pääkatu Reforman varrella 44 000 sähkötyöläisen oikeuksia puolustamassa. Tuolloisen presidentin toimesta valtio kaappasi haltuunsa oman yrityksensä sen lopettaakseen. Kyse oli energiasektorin vallankaappauksesta, jota oli edeltänyt pitkä sarja rikkomuksia, investointien jäädyttämistä ja julkisen yhtiön velkaannuttamista sekä alasajoa.

Vuonna 1992 “epätasa-arvon isänäkin” tunnettu uusliberaalin talouspolitiikan uskollinen soveltaja ja pätevöitynyt valkokaularikollinen, silloinen presidentti Carlos Salinas de Gortari alkoi avata energiasektoria yksityisille yrityksille jatkaakseen ennennäkemätöntä valtion omaisuuden ulosmyyntiä. Alkoi sähkön vähittäinen yksityistäminen, jolla kansallinen sähköalan yritys valjastettiin yksityisten sähkön toimittajien työkaluksi rikastua. Salinas de Gortarin oma poliittinen ryhmä Institutionaalinen vallankumouspuolue (PRI) oli kansallistanut sähkön 1960, joten muutokset lakiin tuli tehdä perustuslakia kiertäen: sähköteollisuuden palvelusopimuksien asetuksia muokattiin. Niin sanottujen “itsenäisten tuottajien” mallilla kaikki kansalliset ja kansainväliset yhtiöt saattoivat alkaa vapaasti keplottelemaan niin sähkön tuotannolla kuin jakelullakin.

Sähkön vaivihkaisesta yksityistämisestä ei kerrottu kansalle eikä se siitä tiennytkään juuri mitään vuosikymmeniin, vaikka se joutui tietysti maksamaan sen kulut. Kun vuosien 2013 ja 2014 energiauudistusta tehtiin, joka koski niin sähköä kuin öljyäkin, CFE:n privatisoinnin jatkamista perusteltiin energiatehokkuudella, investointien välttämättömyydellä, kilpailukyvyn parantamisella ja monilla muilla tyhjillä lupauksilla. Sähkön ja bensiinien hintojen piti myös laskea, vaikka todellisuudessa ne nousivat jatkuvasti. Mitään erityistä tarvetta yksityisille sähköyhtiöille ei ollut, koska CFE oli täysin omavarainen ja vakaa valtionyhtiö, joka hallitsi yli 300 000 kilometriä sähkölinjoja halki koko noin kahden miljoonan neliökilometrin. Energiauudistuksen myötä CFE pilkottiin pienempiin osiin sen heikentämiseksi, hajanaista yhtiötä kun oli helpompi alistaa ja altistaa energia-alan yhtiöiden rajattomalle hyväksikäytölle. Yksityisen sektorin toimijat ovat saaneet haltuunsa parissakymmenessä vuodessa 45 prosenttia sähkömarkkinoista. Ilman energiapolitiikan nyt tapahtunutta suunnanmuutosta valtionyhtiö olisi ajettu alas ja sähköbisnes olisi siirtynyt kokonaan yksityisten toimijoiden vastuulle.

Kansallisen vaurauden ryöväysprojekti

Yksityisten toimijoiden suosimiseksi, CFE ei voinut hyödyntää 45 prosenttia eli lähes puolta omasta energiantuotantokapasiteetistaan, paljasti kansallisen sähköyhtiön johtaja Manuel Bartlett Díaz. Tämä politiikka on tuonut CFE:lle 215 miljardin peson tai lähes 9 miljardin euron menetykset. Toisaalta menetyksiä kertyy toiset 222 miljardia (9,25 miljardia), kun otetaan huomioon julkisen sähköyhtiön velvoite ostaa sähköä yksityisiltä yrityksiltä.

Itse sähköverkoston toimintakin on suosinut muita tahoja kuin valtionyhtiötä. Kun sähkön kysyntä kasvaa päivän mittaan aina kulutushuippuunsa asti, sen tyydyttämiseksi tarvitaan lopulta myös tariffiltaan kalleimpia voimalaitoksia. Kun tuottajille maksetaan joka viikko, ne kaikki saavat maksunsa kalleimman käytetyn tariffin mukaisesti. Koska yksityiset tuottajat tietävät hyödyntää järjestelmää, ne tarjoavat sähköä edullisempaan hintaan, jotta sitä ostettaisiin niiltä, mutta saavat siitä saman maksun kuin kaikki julkisen sektorin voimalaitokset.

CFE:n alainen CFE Peruspalvelut (CFE Suministro Básico) vastaa sähkön toimituksesta ja myynnistä 45 miljoonalle käyttäjälle. Koska se on velvoitettu tarjoamaan sähköä, niin se on myös velvoitettu ostamaan sitä yksityisiltä toimittajilta energiauudistuksen sääntöjen mukaisesti. Ostaminen tapahtuu huutokauppamenettelyllä, joten alin hinta ratkaisee. CFE ei voi itse tuottaa sitä energiaa, minkä se tarvitsee, mutta ostovelvoite saa sen valitsemaan niin sanotusti edullisimman vaihtoehdon. Kuitenkin nuo energiamuodot, joista valtaosa on uusiutuvia ja vain osan päivästä toimivia, tulevat hankituksi, vaikka niiden todellinen hinta on korkeampi kuin markkinahinta. Sopimukset sähkötoimituksista on tehty 25 vuodeksi.

Absurdi käytäntö on osa niin sanotun energiauudistuksen todellisuutta. Vuosina 2013 ja 2014 säädetty energia-alan reformi teki CFE:stä “yksityisten intressien trampoliinin”, kuten Bartlett sitä kutsuu. Tuottajat eivät ole myöskään mitenkään erityisen itsenäisiä, koska niiden liiketoimintamalli on täysin riippuvainen valtion sähköyhtiön alistamisesta palvelemaan niiden etuja.

Presidentti Salinas sanoi, ettei pohjoisamerikkalaisille oltu tehty mitään myönnytyksiä sähkön tai öljyn suhteen, jotta kansallinen energiapolitiikan itsemääräämisoikeus oli saatu säilytettyä. Hän kuitenkin valehteli, koska vuonna 1994 voimaan astunut Yhdysvaltojen, Kanadan ja Meksikon välinen vapaakauppasopimus antoi ulkomaisille yrityksille vapaan pääsyn sähköbisnekseen niin sanotun itsenäisten tuottajien mallin avulla. Tuo perustuslain rikkominen takaoven kautta ei ollut Bartlettin mukaan mitenkään tarpeen: yksityiset tuottajat esitettiin tarpeellisena vaihtoehtona, vaikka CFE ja toinen julkinen sähköyhtiö vastasivat sadasta prosentista kansallisia sähkötoimituksia. Jo maahan tulleita sähköalan yksityisiä toimittajia vahvistettiin edelleen vuoden 2013 energiauudistuksen myötä. Koska ostovelvoite painoi CFE:tä, yksityisillä yrityksillä ei ollut mitään riskiä: niiden investoinnit ja liikevoitot oli taattu antamalla niille varmuus 25 vuoden myynnistä.

Valtio ei saa itsenäisten tuottajien voimaloita haltuunsa missään kohtaa, vaikka se joutuu ne maksamaan kokonaisuudessaan vuosi vuoden jälkeen. Samalla CFE tuottaa itselleen energia-alan kilpailijoita maksamalla niiden liiketoimet kokonaisuudessaan. Kyse ei ole vapaiden markkinoiden toiminnasta, vaan hämäristä ryöväysmekanismeista.

Tällä rahat käteen -mallilla on jo rakennettu 34 sähköntuotantoon keskittyvää voimalaitosta. Energiauudistukseen hivutettiin vaivihkaa siirtymälainsäädännön pykälä, joka takaa yrityksille vanhan lain etuoikeudet, jos ne eivät vastusta lakimuutosta. Laissa myös käy ilmi, että CFE:n on aina maksettava sata prosenttia sähkötoimituksista, vaikka niille toimitettaisiin vain 70 tai 80 prosenttia tarvittavasta sähköstä. Valtionyhtiön on pakosti palveltava yksityistä sektoria kokonaisvaltaisesti olosuhteista riippumatta.

Valtionyhtiön CFE:n johtaja Manuel Bartlett Díaz ja ja CFE Energían johtaja Miguel Santiago Reyes Hernández toivat esiin rutkasti yksityiskohtia niistä hienostuneista ryöväysmekanismeista, joita sähköalan yritykset ovat käyttäneet yhteistyössä entisen poliittisen eliitin kanssa voidakseen taata itselleen epärehellisen kilpailun avulla kohtuuttomia tulovirtoja, joiden kustantaminen on puolestaan nostanut kaikkien meksikolaisten maksamia sähkön hintoja.

Osuuskunnat esittävät tuottavansa sähköä

Toinen tapa varastaa valtiolta ovat niin sanotut omavaraiset sähköosuuskunnat. Ne koostuvat tuottajista, jotka esittävät omaavansa monia yhtiökumppaneita. Yritykset ja niiden yhtiökumppanit kuten Walmart eivät maksa sähköstä täyttä hintaa. Siksi niiden sähkölasku on huomattavasti alhaisempi, vaikka ne eivät todellisuudessa osallistu mitenkään sähköntuotantoon. Sähköyhtiöille etu on vieläkin suurempi, koska niillä on laillinen oikeus myydä sähköä maksamatta sähköverkon käytöstä.

Näitä omavaraisia tuotannollisia yhteiskuntia on luotu 223 voimalaitoksen kanssa ja niihin kuuluu lähes 76 000 yhtiökumppania. Ne syövät valtion kassasta eivätkä maksa mitään kansalliseksi omaisuudeksi laskettavan sähköverkoston käytöstä. Niihin lukeutuvat myös suuret kansalliset toimijat kuten Bimbo ja Oxxo. Yritykset rikkovat lakia ja syyllistyvät laittomaan kavallukseen, mutta niiden liikevaihdolle sähkön edullisempi hinta on iso bonus.

Vuonna 1994 luotiin myös Energian sääntelykomissio (CRE) ratkaisemaan julkisen ja yksityisen sektorin erimielisyyksiä. Tarkoitus on ollut päästä kokonaan eroon CFE:stä, jotta yksityiset yritykset voisivat ottaa haltuunsa koko miljardien dollarien sähköbisneksen. Siksi CRE on myöntänyt lupia sähköntuotantoon ilman sen vaatimaa suunnitelmallisuutta. Näin on luoto sähkön tarpeen vähintään kolminkertainen ylitarjonta tuleville vuosille, joka lisää kansallisen järjestelmän epävakautta: sähköverkon kysynnän ja kulutuksen tasapainoa ei ole huomioitu lupakäytäntöjen jakamisessa.

Kyse on suurimmaksi osaksi ajoittaisluonteisista tuuli- ja aurinkoenergiasta, jotka luovat riskejä järjestelmän vakaudelle. Kansalliseen järjestelmään ei voida hankkia jatkuvasti vain näitä energiamuotoja, koska ne eivät toimi joka päivä 24 tunnin verran. Yksityiset tuottajat kuitenkin vaativat valtavia julkisia sijoituksia, jotta kaikki niiden kapasiteetti, johon ei ole varauduttu edes riittävällä suunnittelulla, voitaisiin hyödyntää ja ne voisivat rikastua lisää kansallisen vaurauden ja kansan kustannuksella. Tämä on yksi uuden nykyisen hallituksen ajaman sähkölain perusteista: järjestelmä täytyy vakauttaa, jotta energiaverkon optimaalinen toiminta voidaan taata. Energiaa ei voida vain hankkia mistä milloinkin, vaan sähköntuotanto ja sen jakelu tulee voida varmistaa kaikissa olosuhteissa. Lausuntoja sähköteollisuuden toiminnasta antaneet tuomarit eivät ole huomioineet valtion velvollisuutta kaikkien meksikolaisten sähkönsaannin turvaamiseksi.

Tuomareiden mielestä annetut lupakäytännöt ovat tärkeämpiä kuin kansallisen sähköjärjestelmän toimivuus. CRE:kään ei ole kunnostautunut samaisen järjestelmän puolustajana, vaan se on vetänyt erillistä yksityisiä toimijoita suosivaa linjaa vastoin yhteistä ja yleistä etua. Yksityinen sektori on myös hyötynyt puhtaiden energiamuotojen sertifioinnista (Certificados de Energías Limpias, CEL), joilla oma markkina-arvonsa. CFE:n yritysryppään yksi osapuoli (Suministro Básico) ei joudu vain ostamaan huutokauppamenettelyllä sähköä, vaan sen on kaiken lisäksi maksettava niiden puhtaan energian sertifiointitodistukset (CEL).

CFE ei voi kuitenkaan itse sertifioida omaa puhdasta energiatuotantoaan, vaikka valtion sähköyhtiö tuottaakin 55 prosenttia koko maan puhtaasta energiasta. Näitä CEL-sertifiointeja on maksettu tähän mennessä hieman alle 6,2 miljardin peson tai likimain 260 miljoonan euron verran yksityisille tuottajille, jotka eivät maksa edes sähkön kuljetuksesta tai niin sanotuista järjestelmän tukitoimista, vaikka ne luovat epävakautta sähköverkkoon silloin, kun tuulen ja auringon energiaa ei pystytä hyödyntämään. CFE:n täytyy aina silloin tällöin käynnistää omat voimalaitoksensa suurilla kustannuksilla korvatakseen puuttuvia puhtaita energiamuotoja. Siksi tällä hetkellä yksityisiltä ostettavat puhtaat energiat käyvät valtiolle moninaisin tavoin hyvin kalliiksi.

Valtio rahoittaa yksityisten yritysten liiketoimet

Valtiot tukevat toisissa maissa puhtaita sähköratkaisuja, mutta Meksikossa valtionyhtiö CFE:n taakkana on koko yksityisen sähköntuotannon liiketoiminnan rahoittaminen: niille rahoitetaan kaikki niiden kustannukset, alkuinvestoinnit ja luvat sekä niitä kohtaan on olemassa pakollinen ostovelvoite. Näin CFE rahoittaa kilpailijoitaan varsin anteliaasti ajaakseen samalla alas omaa toimintaansa, nostaakseen sähkön kustannuksia ja valmistellakseen yksityissektorin kaappausta koko sähköjärjestelmästä samalla, kun kansallinen järjestelmä kärsii jatkuvasta epävakaasta toiminnasta. CFE on suoriutunut urakasta hyvin, koska tämän hämärän liiketoimintamallin takia ei ole koettu sähkökatkoja, vaikka valtiolle koko lystin kustantaminen on tietysti tullut kalliiksi.

Aiemmissa energiauudistuksissa tehtiin kovasti työtä, jotta suuri valtionyhtiö voitaisiin romuttaa. Se myös jaettiin kuuteen erilliseen valtiolliseen yritykseen, jotka kilpailevat keskenään sähkön tuottamisessa, kuljetuksessa ja jakelussa. Koska yhtiöt ovat itsenäisiä ne maksavat toinen toisilleen palveluista, jotka olivat aiemmin osa yhtä ja samaa järjestelmää. Se tietysti tuottaa turhaa byrokratiaa ja hallinnollisia ongelmia. Tämä katastrofaalinen malli luotiin tietysti perusteeksi oikeuttaa CFE:n vääjäämättömäksi esitettävä hävittäminen. Sitä olisi tietysti perusteltu tehokkuudella ja kilpailukyvyn parantamisella. Kaiken takaa löytyy perverssien markkinamekanismien logiikka: valtionyhtiö takaa yksityisten yritysten menestymisen, jota voidaan sitten käyttää argumenttina julkisen yhtiön myymiselle tai lopettamiselle, koska se ei mukamas pystynyt kilpailemaan markkinoilla omin ehdoin menestyvien yksityissektorin toimijoiden kanssa. Tätä se “vapaiden markkinoiden” esittäminen, simulaatiopolitiikka, parhaimmillaan on ollut. Tyystin eri asia olisi, jos kyse olisi millään lailla reilusta kilpailusta.

Unohtaa ei tule myöskään sitä, että Meksikon valtion alainen kehityspankki on alun perin rahoittanut edullisin ehdoin näitä samoja yksityisiä yrityksiä, jotka ovat hakeutuneet maahan ryövätäkseen kansallisomaisuutta. Nämä energia-alan “menestyjät” kuten espanjalaiset Repsol, Iberdrola ja OHL sekä monet muut ovat niitä samoja yrityksiä, joita espanjalainen El País -lehti puolustaa kaikin käytettävissä olevin keinoin. Ei ole sattumaa, että espanjalainen yritysten palveluksessa oleva julkaisu hyökkää Meksikon hallitusta vastaan hyvin säännöllisesti. Joka tapauksessa sähköalan yrityksistä on nähtävästi ollut luvatun kaltaista “suurta apua” mitä tulee valtionyhtiö CFE:n toimintaan. Sanotut ja tehdyt asiat ovat ristiriidassa todellisuuden kanssa.

Uusliberaali talouspolitiikka, yksityistäminen ja korruptio ovat toinen toistensa synonyymejä Meksikossa, jossa taloudellinen ja poliittinen eliitti suosivat toinen toisiaan. Mikä pahinta myös ulkomaisia yrityksiä suosittiin kansallisten etujen kustannuksella. Vuosina 1983−2018 Meksiko joutui kaikkien aikojen ryöväyksen kohteeksi samaan aikaan, kun epätasa-arvo, köyhyys ja väkivalta kasvoivat. Vauraan maan arvokasta omaisuutta ja resursseja arvioidaan ryöstetyn enemmän noiden 36 vuoden aikana kuin tasan 300 vuotta kestäneen siirtomaakauden aikana. Edes häpeää kansan etujen pettämisestä ei tunnettu, koska esimerkiksi 2012 presidenttikautensa kaikkien aikojen verilöylyyn päättänyt “huumesodan aloittaja” Felipe Calderón valittiin heti tuoreeltaan espanjalaisyritys Iberdrolan hallintoneuvostoon. Presidenttinä hän oli antanut espanjalaisille vapaat kädet varastaa suoraan Meksikon valtion budjetista.

Edistystä taaksepäin vievät uudistukset, lait ja perustuslain muuttaminen, jotka alkoivat Salinaksen aikana 1992 huipentuivat Peña Nieton vuoden 2013 energiareformiin. Näin luotiin pohja sille, että tavalliset meksikolaiset ja keskiluokkakin maksavat sähköstään suhteessa paljon enemmän kuin suuret yritykset. Tämä on tyypillinen esimerkki oligarkiaa suosineiden edellisten hallitusten toiminnasta. Kyse ei ole edes vapaan kilpailun edistämisestä, kuten edellä on kuvailtu. Ennemmin puhumme tarkkaan hiotusta, räätälöidystä ryöväysjärjestelmästä, joka on rakenteeltaan sosiaalisesti ja kansantaloudellisesti epäoikeudenmukainen tarjotakseen etuja yksityisen sektorin menestymiselle kaikkien muiden toimijoiden kustannuksella.

Presidentin lähettämä sähköteollisuuden lakiuudistus, joka hyväksyttiin niin kongressissa kuin senaatissakin, pyrkii poistamaan nämä väärinkäytökset ja aiheettomat tuet sekä vahvistamaan valtion sähköyhtiötä sen tuhoamisen sijaan. Opposition argumentti on ollut, että CFE alkaa tuottamaan enemmän likaisia energiamuotoja, etenkin polttoöljypohjaisia. Todellisuudessa koko CFE:n tuotannosta vain viitisen prosenttia on polttoöljyllä toimivaa. Yksityiset toimijat eivät sitä paitsi ole halunneet suosia aurinko- ja tuulivoimaa ensisijaisesti niiden ekologisuuden takia, vaan koska niiden tuotantokustannukset ovat edullisemmat. Valtionyhtiötä halutaan vahvistaa kehityksen vauhdittamiseksi ja jotta voidaan taata se, ettei sähkön hinta tule enää nousemaan. Energiakustannusten jäädyttäminen on myös omiaan pitämään inflaation kurissa. Näin CFE voi todella lunastaa palvelutehtävänsä toimittaa sähköä kaikille meksikolaisille kohtuulliseen hintaan.

Meksikon kongressi tuki 23.2.2021 sähköteollisuuden lakimuutosta äänin 304−179. 3. maaliskuuta senaatti ilmaisi tukensa uudistukselle 68−58. Sen jälkeen muutamat tuomarit ovat myöntäneet laillisen suojan (amparo legal) yli 30:lle sitä hakeneelle yritykselle. Siksi lakimuutos on toistaiseksi jäissä. Meksikon presidentti Andrés Manuel López Obrador on tarvittaessa valmis muokkaamaan perustuslakia, jos yksinkertainen lakimuutos pyritään pysäyttämään oikeusteitse sähköalan yksityisten yritysten etuoikeuksien suojelemiseksi. Kongressissa sähkölain hyväksymiseen kului kaikkiaan noin 16 tuntia, koska oppositio tehtaili yli 400 muutosesitystä.

Sähkön epäreilut hintakäytännöt

Sähkön yksityistämistä puretaan myös puuttumalla niin sanottuihin omavaraisiin sähkökuntiin, joita ei tule sekoittaa esimerkiksi itse itselleen ruuan tuottaviin maanviljelijöihin. CFE Energían johtaja Migual Santiago Reyes Hernández selvitti, että sähköosuuskuntiin on liitytty jäseniksi yhdellä dollarilla, joka kertoo niiden petollisesta luonteesta. Jäseniä on kertynyt jo yli 70 000, mutta todellisuudessa 27 yrityskonsernia kuluttaa puolet koko etuoikeutetun kastin energiasta. Siksi nuo muut kymmenet tuhannet oljesta tehdyt kuluttajat ovat pelkkää simulaatiota, jotta suurimmat yritykset voivat ryöstää rauhassa kansan varoja. Iberdrolalla on yhtiökumppaninaan muun muassa monikansallinen suuryritys Kimberly-Clark. Jo mainittu vilpillinen kilpailu herättää myös monia muita epäilyjä: miten yritykset oikeasti toimivat ja kiertävätkö ne myös veroja? Miten osingot jaetaan vai jaetaanko niitä lainkaan?

Alansa asiantuntija Miguel Reyes vertailee sähkön hintaa. Esimerkin kotitalous maksaisi 3,1 pesoa (0,13 euroa) per kWh, mutta valtion useimmille sähkön kuluttajille tarjoaman kuukausittaisen avustuksen myötä hinta tippuu 2,3 pesoon (0,096 euroa). Valtion avustus pienenee kulutuksen kasvun mukaisesti. Siksi kotitaloudessa sijaitseva kauppa tai muu ulkopuolinen liiketila maksaisi samasta kulutuksesta ilman tukia 5,2 pesoa (0,22 euroa) per kWh.

Paljonko omavaraisia tai itsenäisiä sähköosuuskuntia perustaneet suuryhtiöt kuten Walmart, Oxxo ja Bimbo maksavat samasta määrästä sähköä? Ne maksavat 1,0−1,2 pesoa (0,042−0,05 euroa) eli ainakin neljä kertaa vähemmän. Siksi voidaan puhua jatkuvasta tulonsiirrosta köyhiltä rikkaille, joka vain tulee vahvistaneeksi jo olemassa olevaa sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta. Edes alimman kulutusluokan valtion tuki ei tee hinnasta yhtä edullista köyhimmille kotitalouksille. Hankittu etu yrityksille tietysti myös kasvaa niiden valtavan sähkön kulutuksen myötä aivan omaan luokkaansa, miljooniin ja miljooniin joka kuukausi.

FEMSA on yritys, joka on tunnettu Coca-Colan valmistuksesta, mutta se omistaa myös muun muassa Oxxo-kauppaketjun (paikallisen R-kioskin vastineen). Kaikkiaan Oxxo-kauppoja on noin 20 000 halki koko maan. Syyt kauppaketjun menestymiselle alkavat paljastua. Se saa käyttöönsä ilmaiseksi jääkaapit, mutta sähköstäkään sen ei tarvitse maksaa täyttä hintaa. Ei siis ole ihme, miksi tavalliset katujen kaupat ovat katoamassa 24 tuntia auki olevien myymälöiden tieltä. Epäreilun kilpailun etu ulottuu tietysti myös palkkojen polkemiseen, mainoskampanjoihin sekä käytännön tekijöihin: Oxxo pitää kaikki jääkaappinsa jatkuvasti kylmimmillä tasoilla, joten sieltä ostetut juomat ovat järjestäen raikkaampia kuin kodin kulman pienen kaupan valikoima. Imagohaitat kertyvät kilpailijoille, kun suuri ketju taas kiillottaa mainettaan medioissa ja arkisissa mielikuvissa. Muiden kauppojen huonompi menestyminen markkinoilla ei ole sattumaa.

Oxxo on rientänyt puolustamaan rahantekolaitostaan ja sanonut maksavansa keskimäärin 14 000 pesoa (583 euroa) sähköstä per myymälä. Epäsuora ja vilpilliseen kilpailuun vievä kuukausittainen valtiontuki on kuitenkin noin 26 000 pesoa (1 083 euroa) eli lähes kaksi kertaa suurempi kuin maksun määrä. Tavallinen kauppa taas maksaisi sähköstä samalla kulutuksella lähes kolminkertaisesti eli 40 000 pesoa (1 667 euroa) per kuukausi. Jokainen kuukausi tuo liikevoittoa Oxxon ja FEMSA:n kassaan, koska ne ovat keksineet keinot rahastaa kansaa kahdesti, myymällä niille tuotteensa ja laittamaan kansa myös maksamaan kaksi kolmasosaa niiden sähkön kulutuksesta. Kyllähän varmasti R-kioskikin kiinnostuisi moisesta bisnesmallista, jos sille tarjoutuisi mahdollisuus sen toteuttamiseen. Suuryritykset ovat osoittautuneet yhtä taitaviksi sähkön ryöväyksessä kuin veronkierrossa. Kumpaankin rikoslajiin presidentti López Obradorin hallitus on puuttunut, joten se ei tietenkään nauti suurpääoman hyväksynnästä. Suuryritykset omistavat valtaosan mediakentästä, joten luontaisesti tämä luokkaviha kääntyy hallituksen mustamaalaamiseksi.

Asian absurdi puoli on se, kuinka samat tukien väärinkäytökset verottavat CFE:n kassavirtaa, koska se ei saa veloitettua sähköstä koko sen hintaa kymmeniltä suurimmilta yrityksiltä. Samalla valtionyhtiö toimii puoliteholla vahvistaakseen sen vilpillisin keinoin voittavia yksityisiä toimijoita. Jotkut ovat kommentoineet puhtaan sähkön olevan halvempaa, kun taas CFE:n sähkö on mukamas vain likaista ja kallista. Onkohan kyse siitä vai olisiko se vain tekosyy oikeuttaa hämäräluonteinen tukipolitiikka? Tuet hyödyttävät harvoja, mutta tulevat kalliiksi kaikille muille.

Se summa, jota CFE:lle ei makseta sähkön kuljettamisesta sen verkossa kolmen viimeisen vuoden aikana, on lähes 50 miljardin peson tai melkein 2,1 miljardin euron luokkaa. Se on saman verran kuin pinta-alaltaan suurimman Chihuahuan osavaltion vuosibudjetti. Sattumoisin vain yksi ja ainut espanjalaisyritys Iberdrola saa 26 prosenttia tästä tukipotista. Tämän lisäksi valtionyhtiö CFE menettää tulojaan, koska siltä viedään näin myös asiakkaita.

Nuo yritysten intressejä palvelevat tuomarit, jotka jäädyttivät López Obradorin lakiuudistuksen toistaiseksi, eivät ole tutustuneet itse uudistukseen, sen sisältöön tai nykyisiin epäreiluihin tukikäytäntöihin. He ovat huolissaan markkinoiden kilpailumekanismien toimimisesta. CFE:tä he kutsuvat markkinaehtoiseksi kilpailijaksi. Huomiotta jätetään kuitenkin CFE:n suora yhteys valtion kassaan. Sitäkään ei mainita, että CFE joutuu rahoittamaan kilpailijoidensa liiketoimet kokonaisuudessaan. Onko kaikilla toimijoilla siis aidosti samat mahdollisuudet menestyä? Siihen olisi mielenkiintoista saada oikeusviranomaisten vastaus. Vain jo mainittujen kolmen yritysteksen – Walmart, Bimbo, Oxxo − edut ovat 1,1 miljardia pesoa tai lähes 46 miljoonaa euroa.

Näin puhdasta energiaa tuotetaan likaisin menetelmin Meksikon kapeimmassa kohdassa Tehuantepecin kannaksella. Ostaessaan energiaa yksityisiltä tahoilta myydäkseen sen eteenpäin valtionyhtiö CFE joutuu maksamaan energiasta enemmän kuin sen sallitun jälleenmyyntihinnan. Lisäksi sen on kustannettava sähkön kuljetus. Siksi CFE saa La Ventan tuulivoimalan tapauksessa veloitettua vain 60 prosenttia energian todellisista kustannuksista. Loput 40 prosenttia maksetaan suoraan valtion kassasta espanjalaisyritys Iberdrolan liikevoittojen turvaamiseksi.

Puhtaat energiat käyvät nykyään valtiolle kalliiksi

Miksi puhtaita energiamuotoja pidetään edullisimpina? Energiatuotannon vaihteleva hinta yhdistetään polttoainekuluihin, joita tuuli ja aurinko eivät tarvitse. Ne ovat siis “hyvin halpoja” ja laskevat kaiken energian hintaa. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, koska laskelmissa tulee huomioida myös kiinteät kulut. Tuulta tai aurinkoa ei voida ottaa talteen ilman niiden vaatimaa merkittävää teknologista investointia.

Todellisuudessa vesienergia on kaikkein edullisinta, mutta se on haluttu unohtaa. Uusliberaaliset hallitukset halusivat tuhota sen jättämällä sen 50−60 vuodeksi ilman sijoituksia uusiin turbiineihin. Nyt nuo investoinnit on vihdoin tarkoitus tehdä Meksikon laajaan vesivoimaloiden verkostoon, joita Meksikossa on lähes 90 kappaletta.

Yhdistetyssä kierrossa voidaan myös tuottaa energiaa kaasulla, jolloin kustannus on niin ikään alhaisempi. Joissain voimaloissa käytetään myös vähän dieseliä ja vielä vähäisemmässä määrin polttoöljyä.

Iberdrola asettui monien muiden yhtiöiden tavoin Tehuantepecin kannakselle Oaxacaan. Siellä se ja monet muut yhtiöt – kuten saksalainen Siemens − eivät ole maksaneet kunnallisverojaan, toteuttaneet luvattuja parannushankkeita tai laskeneet paikallista sähkön hintaa. Ne ovat paikoin huijanneet yhteisömaiden omistajat allekirjoittamaan epäedullisia sopimuksia. Myös ihmisoikeusrikkomuksia, uhkailua ja painostusta on esiintynyt. Siksi kannaksen väestö ei ole tyytyväinen viljelymaidensa tuulivoimakäyttöön, vaikka joitakin myönteisiä seurauksiakin niillä on ollut, vaikka luvattuja työpaikkoja alueen asukkaille ei juuri olekaan annettu. Alueella operoi suurimmaksi osaksi espanjalaisia yhtiöitä, mutta osa toimijoista on meksikolaisia, yksi saksalainen ja yksi japanilainen (Mitsubishi).

Tuulivoimalla on ollut valtaosin kielteisiä seurauksia eikä se ole lisännyt Meksikon sähköntuotannon omavaraisuuttakaan. La Ventan tuulivoimala 3 myy sähköään CFE:lle 2,73 peson (0,11 euroa) kilowattitunnin hinnalla. Tuo sähkö pitää kuitenkin kuljettaa koko Oaxacan alueelle 1,28 peson (0,053 euroa) taksalla. Se on niin sanottu kuljetus- ja jakelumaksu, johon myös liitetään muut tarvittavat palvelut, jotta sähkö saapuisi koteihin asti. Sähköähän on pakko ostaa tässä tapauksessa espanjanlaiselta Iberdrolalta 25 vuoden sopimuksella. 25 vuoden riskittömällä liiketoimintamallilla voi energia-alalla tehdä rutkasti rahaa.

Tuon tuulivoimalla tuotetun sähkön hinnaksi tulee siis liki pitäen neljä pesoa tai 0,17 euroa per kWh, mutta se pitää myydä eteenpäin kuluttajille 2,33 peson (0,097 euroa) tariffilla. Valtionyhtiö CFE siis joutuu tuottamaan tappiota noin 50 prosenttia per myyty kilowattitunti. Onko CFE siis toiminnassaan tehoton vai kärsiikö se epäedullisista sopimuskäytännöistä?

Sähkön hinnan luvattiin laskevan, mutta oikeasti se nousi 35 prosenttia vuosien 2013 ja 2018 välillä. Hinnankorotukset johtuivat juuri näistä samoista sopimuksista. Siksi López Obradorin hallitus ei enää halua siirtää kuluja kansan maksettavaksi. Uusi sähkölaki pyrkii luomaan järjestystä lopettamalla yksityissektorille valuvien tukien maksamisen.

Silloin kun aurinko- ja tuulivoimaa ei ole tarjolla CFE joutuu panemaan käyntiin omat voimalansa, joita se ei muutoin saakaan operoida. Valtion oma tuotantokapasiteetti on nähty lähinnä yksityisten yritysten liikevoittojen kannalta viimeiseksi käyttöön otettavaksi vaihtoehdoksi. CFE joutuu hukkaamaan rahaa ja voimavarojaan paikatakseen niiden samojen sähkön toimittajien sähköverkolle aiheuttamia ongelmia, joita se on myös velvoitettu rahoittamaan. Valtionyhtiötä lypsetäänkin useasta eri suunnasta, jotta se ei vain enää olisi laisinkaan toimintakelpoinen. Silti se on sinnitellyt elossa viimeiset kolmisenkymmentä vuotta.

Energia-alan yritykset ja niiden kumppaneiksi tekeytyvät suuryritykset ovat ryöstäneet Meksikon valtionyhtiöltä ja kansalta ainakin 471,2 miljardia pesoa tai 19,6 miljardia euroa omien likaisten liiketoimiensa rahoittamiseksi. Tuolla summalla voisi rokottaa Meksikon kansan kokonaisuudessaan kymmenisen kertaa.

Rahat suoraan kansalle

Yksityiset tuottajat eivät maksa mistään sähköntuotantoa tukevasta mekanismista, eivätkä ne maksa sähkön kuljetuksesta. Kaikki vastuu kaatuu CFE:n harteille. Niin kutsuttujen itsenäisten toimittajien sähkön hinta myös kipuaa koko ajan korkeammaksi. 2,73 pesoa tai 0,11 euroa per kWh olisi jo varmasti yli kolmen peson tai 0,125 euron vuonna 2024. Useimmat ulkomaiset sopimukset on tehty sitä paitsi dollareissa, joten CFE hoitaa myös omasta pussistaan valuuttariskin mahdolliset seuraukset. Sama pätee inflaation lisäkulujen maksamiseen. Sellaista sopimusta, missä CFE ei häviäisi ei ole olemassakaan, sanoi CFE:n johtaja Manuel Bartlett.

Tuki osto- ja myyntihinnan välissä on 40 senttiä (0,017 euroa). Ostamme 2,73 pesolla (0,11 euroa) ja myymme 2,33 pesolla (0,097 euroa). Keltä ostamme? No näiltä suurilta yhtiöiltä. Mikä on kaikkien tukien yhteissumma? Sehän on 471, 2 miljardia pesoa tai 19,6 miljardia euroa. Riittäisikö tämä koko väestön rokottamiseen? Voisimme rokottaa sillä summalla koko Meksikon kansan ainakin kymmenen kertaa, koska kaikkien tarvittavien rokotteiden hinta liikkuu 40 miljardin peson tai 1,7 miljardin euron tuntumassa. Sillä summalla on jo hankittu rokotteet kaikille meksikolaisille. Tarkkaan ottaen rokotteisiin on käytetty varoja tähän mennessä 44 miljardia pesoa tai 1,8 miljardia euroa. Rahat voitaisiin siis käyttää paremmin eniten apua tarvitsevien elämänlaadun kohentamiseen.

Uudessa sähkölaissa on tarkoitus panna kaikille samat ehdot. Silloin yksi kilpailijoista ei enää rahoittaisi muiden toimintaa. Aiheettomat tuet poistetaan. Tämä tulee vahvistamaan merkittävästi valtionyhtiö CFE:tä. Täten Meksiko saa myös itselleen takaisin sähköpolitiikan päätäntävallan. Siten voidaan taata, ettei sähkön hinta enää nouse. Hintaa ei ole nytkään nostettu koronakriisin pyörteissä. Kun valtiosta tulee jälleen sähköalan isäntä hyväksikäytetyn rengin sijaan, voidaan koko alaa jälleen kehittää pitkän aikavälin suunnitelmilla ja sijoituksilla.

Yritysten olisi hyvä ottaa järki käteensä, lopettaa perusteettoman oikeudellisen suojan hakeminen ja hallitusta vastaan hyökkäävien lehtimiesten rahoittaminen. Tähän mennessä tuomarit ovat saaneet jo yli kolmekymmentä hakemusta, jotka pyrkivät suojelemaan yritysten nykyisiä etuoikeutuksia. Hallituksen puolesta pyritään pääsemään rakentavaan vuoropuheluun, jotta vastapuolen edustajille voidaan tehdä selväksi, että järjestelmä voi toimia myös tasavertaisin pelisäännöin ilman jatkuvan ryöväyksen logiikkaa. Olosuhteiden täytyy muuttua. Maassa on uusi hallitus. Se ei palvele enää suuria yritysryppäitä, vaan sille tärkeintä on kansan hyvinvointi ja ennen kaikkea köyhimpien kansalaisten auttaminen.

Teksti: valtiotieteiden tohtori Sami Laaksonen

Lähde: Meksikon presidentin tiedotustilaisuus 26.3.2021