Meksikon ulkoministeri Marcelo Ebrard esittelee medialle 139 sivun lakisyytettä, joka pyrkii laittamaan kuriin Yhdysvaltojen aseteollisuuden villin lännen käytännöt, jotka tuottavat liikevoittoa. Tappamisen teknologian todellinen hinta ovat tuhannet aseellisen väkivallan uhrit.

Vähintään 70 prosenttia ja enimmillään 90 prosenttia Meksikossa tapahtuvista murhista tehdään Yhdysvalloista maahan laittomasti salakuljetuilla aseilla. Siksi Meksikon valtio on tehnyt rohkean teon ja haastanut yhdeksän asevalmistajaa ja kaksi aseiden jakelijaa oikeuteen Bostonissa. Kyseistä haastetta valmisteltiin huolellisesti kahden vuoden ajan ja se vietiin eteenpäin Bostonissa siksi, että juuri siellä sijaitsevat asealan yrityksien päämajat.

Alun perin haaste toimitettiin Massachusettsin osavaltion oikeusistuimeen 4.8., lähes tasan kaksi vuotta Teksasin El Pasossa tapahtuneen joukkomurhan jälkeen. 3.8.2019 tehdyssä aseellisessa hyökkäyksessä kuoli yhteensä 23 henkeä, joista yhdeksän oli meksikolaisia. Äärioikeistolaisen murhaajan tekemän iskun motiivit olivat rasistisia.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun toisen maan hallitus syyttää yhdysvaltalaisia asealan yrityksiä niiden aiheuttamista haitoista yleiselle turvallisuudelle. Koska aseet Meksikoon tulevat pääosin pohjoisesta naapurimaasta, aseteollisuus ei voi pestä käsiään vastuustaan, vaikka Yhdysvalloissa se nauttii monista suojamekanismeista, jotka tekevät sen vastuuseen asettamisen vaikeaksi. Nämä ehdot eivät kuitenkaan välttämättä ole sovellettavissa toisessa maassa tapahtuviin väkivaltaisiin rikoksiin.

Meksiko ei haasta oikeuteen Yhdysvaltojen valtiota eikä haaste kiistä sikäläisessä perustuslaissa turvattua aseenkanto-oikeutta (second amendment). Haaste kohdistuu seuraaviin yrityksiin, joilta pyydetään Meksikon yhteiskunnan kannalta vastuullisempaa suhtautumista aseiden valmistamiseen, kaupallistamiseen, jakeluun ja markkinointiin; Smith & Wesson Brands; Barrett Firearms Manufacturing; Beretta U.S.A.; Beretta Holding; Century International Arms; Colt’s Manufacturing Company; Glock; Glock Ges M.B.H.; Sturm, Ruger & Co., lisäksi Witmer Public Safety Group ja Interstate Arms eivät valmista aseita, mutta osallistuvat niiden jakeluun.

Haasteessa todetaan:

− Hallitus ja sen kansalaiset ovat olleet armeijatyylisten ja muiden erityisen tulivoimaisten aseiden tappavan vyöryn uhreja vuosikymmenten ajan, aseiden, jotka virtaavat maahan rajan yli Yhdysvalloista. Se on ennakoitavissa oleva seuraus haastettujen tahojen tarkoituksellisista liiketoimista ja kaupallisista käytännöistä.

Toisaalta samassa asiakirjassa sanotaan:

− Meksikon hallitus on kärsinyt suorista ja epäsuorista vahingoista, jotka johtuvat yritysten välinpitämättömistä toimintatavoista. Haastetuilla on velvollisuus olla mainostamatta tai levittämättä aseita, joita käytetään laittomiin toimiin Meksikossa.

Yhdysvaltojen joustavan lainsäädännön koetaan lisäävän väkivallan mahdollisuuksia Meksikossa. Kun hyökkäämiseen suunniteltujen tehokkaiden aseiden kielto raukesi Yhdysvalloissa 2004, asevalmistajat lisäsivät nopeasti armeijan käyttämien ja huumekartellien suosimien aselajien tuotantoa. Aseita on myös markkinoitu räikeästi suoraan meksikolaisille rikollisille räätälöidyillä teksteillä, koristeilla ja tyylivalinnoilla, mikä kertoo asevalmistajien halusta asettaa myyntiluvut ihmisoikeuksien edelle.

Pitkälti laittomana toteutettava asekauppa on ollut sen harjoittajille niiden toiminnan taloudellinen selkäranka, sillä ne ovat suunnitelleet aseita varta varten Meksikon järjestäytyneen rikollisuuden tarpeisiin. 47 prosenttia asekauppiaista voisi ajautua konkurssiin, jos ne eivät kykenisi myymään nykyistä määrää aseita yli eteläisen rajan. Meksikossa aseiden hallussapito sallitaan vain itsepuolustuksellisista syistä. Maassa myytäville aseille asetetaan tiukat rajoitukset. Meksikon armeija hallinnoi yhtä ainoaa pääkaupungissa sijaitsevaa asekauppaa. Toisaalta myös armeijalta ja poliiseilta varastetut aseet voivat silloin tällöin yhä päätyä rikollisten käsiin.

Elles Elmes piirsi Teksasin El Pasossa 3.8.2019 kuolleiden uhrien kasvot, jottei väkivaltaisen tragedian inhimillinen hinta unohtuisi.

Aika asettaa aseteollisuus vastuuseen teoistaan

20.8. Yhdysvaltojen oikeusviranomaiset hyväksyivät muodollisesti Meksikon hallituksen syytteen, jonka katsottiin täyttävän kaikki lailliset edellytykset. Se on ensimmäinen askel kohti oikeussalia. Meksikon hallitusta oikeudessa tulevat edustamaan teksasilainen joukkokanteisiin erikoistunut Hilliard Shadowen ja Jonathan Lowy, joka on Brady Center to Prevent Gun Violence -keskuksen johtava asianajaja. Mahdollisen korvaussumman Meksikossa tuotetusta aseellisesta väkivallasta arvioidaan yltävän ainakin kymmeneen miljardiin dollariin. Mikä tärkeintä oikeustaistelun voitto pakottaisi aseteollisuuden toimijat asettamaan ampuma-aseiden kaupalle entistä tiukempia turvaehtoja ja saisi ne valvomaan jakeluverkostojaan entistä paremmin. Tämä puolestaan pelastaisi tuhansia ihmishenkiä, jos rikollisuuden tulivoimaa kyettäisiin näin rajoittamaan merkittävästi.

Aseteollisuuden yritysten väärinkäytösten ja laiminlyöntien katsotaan myötävaikuttavan tappamisen teknologian saatavuuteen Meksikossa, jonka aseista ainakin reilu kaksi kolmasosaa saapuu maahan pohjoisesta lähes 3 200 kilometrin pituisen jaetun raja-alueen kautta, joka on nykyisellään myös maailman kaupallisesti tärkein raja. Vilkas yhteinen alue kaipaa alati selkeämpiä pelisääntöjä kummallakin puolella rajaa.

Haaste ei pyri vähättelemään Meksikon omaa turvallisuuspoliittista vastuuta eikä vie huomiota pois jo parannetusta rajavalvonnasta. Meksikon hallitus on tähän mennessä vienyt eteenpäin kaikkiaan 17 aloitetta asekaupan hillitsemiseksi. Siviilikanteella pyritään kiinnittämään yritysten huomio niiden yhteiskuntavastuuseen toisessa maassa tapahtuvasta väkivallasta. Haaste vaatii yrityksiä luomaan uusia turvakäytäntöjä asekaupan tarpeelliseksi vaikeuttamiseksi ja laittoman jakelun kitkemiseksi. Ase-alan yritysten tiedetään käyttävän raja-alueiden myynnissä apunaan moitteettoman rikostaustan omaavia Yhdysvaltojen kansalaisia, mutta aseita voi periaatteessa ostaa kuka tahansa meksikolainen ilman rajoituksia, vaikka rikollisjärjestöillä ei ole mitään laillista oikeutta pitää hallussaan toisessa maassa valmistettuja aseita.

Yhdysvalloista Meksikoon arvioidaan päätyneen eräiden varovaisten arvioiden mukaan noin 2,5 miljoona asetta viimeisen kymmenen vuoden aikana. Meksikon lakisyytteessä kuitenkin todetaan, että maahan tuodaan laittomasti Yhdysvalloista vuosittain 342 000 – 597 000 asetta, joista saadaan vuosittain 170 miljoonan dollarin liikevoitto. Perusteellisesti laaditussa syyteasiakirjassa mainitaan useita tapauksia, joissa järjestäytyneen rikollisuuden on todettu pitävän hallussaan hyvin tulivoimaisia aseita, joiden suorituskyky on pahimmillaan ylittänyt viranomaisten aseistuksen tason.

Kuten odottaa saattoi, asevalmistajat ovat kiistäneet hetimmiten kaiken vastuunsa Meksikossa tapahtuvasta väkivallasta, vaikka todellisuudessa yritykset tietävät varsin tarkkaan sen, ketkä ovat heidän asiakkaitaan, missä ja mihin tarkoitukseen aseita tullaan käyttämään. Ne kiistävät oman roolinsa siitä hetkestä alkaen, kun aseet tulevat myyntiin. Kuitenkin käytännössä niiden harjoittama liiketoimintamalli tarkoittaa sitä, että ne saavat tiedon joka kerta, kun joku saapuu ja ostaa tietyn määrän jotakin aselajia. Ne eivät myöskään valmista aseita, joille ei ole aitoa kysyntää markkinoilla.

Meksikon vahvasti taustoitetussa lakisyytteessä tuodaan esiin, että Yhdysvalloissa valmistettu ase tulee todennäköisemmin tappaneeksi Meksikon kansalaisen. Kyseisillä aseilla riistettiin noin 17 000 henkeä Meksikossa vuonna 2019, kun samana vuonna Yhdysvalloissa kuoli aseelliseen väkivaltaan 14 000 ihmistä. Kuten dokumentissa todetaan, näin tapahtuu siitäkin huolimatta, että Meksikon 126 miljoonan hengen väestö on vain noin 40 prosenttia – tarkalleen ottaen 41,8 % − Yhdysvaltojen 331,4 miljoonasta asukkaasta ja maassa on vain yksi armeijan hallinnoima virallinen asekauppa.

Meksikon ulkoministeri Marcelo Ebrard Casaubón kuvaili rauhantyötä edistäviä oikeustoimia, jotka kiteytyvät 139-sivuiseen dokumenttiin:

− Tämä lakisyyte on kahden vuoden työn tulos. Aiomme käydä oikeustaistelun tosissamme ja tulemme voittamaan oikeudenkäynnin. Näin saavutamme Meksikoon suuntautuvan laittoman asekaupan dramaattisen vähentymisen, siitä kun ei voida jättää rankaisematta niitä, jotka tuottavat ja edistävät tätä kauppaliikennettä Yhdysvalloista käsin.

Teksti: Sami Laaksonen

Lähteet: TeleSUR, The New York Times, Animal Político, Europapress, Alto Nivel, Milenio, Financial Times, etc.

Kolumbian moninaiset mielenilmaukset ovat jatkuneet jo yli 50 päivän ajan. Kuvan vasemmalta katsottuna ensimmäisessä kyltissä lukee: ”Hätäkutsu Kolumbia, #MeitäOllaanTappamassa”. Kuvista kolmannessa kerrotaan, että ”olemme yhteiskunta ilman pelkoa.” Viimeisessä kuvassa osoitetaan mieltä taiteen voimalla, veriseen selkään on kirjoitettu ”ei enempää”.

Kolumbian mielenosoitukset, joita kutsutaan myös Kolumbian kansalliseksi lakoksi (Paro Nacional) ja jotkin tiedotusvälineet kutsuvat niitä Kolumbian sosiaaliseksi purkaukseksi (Estallido Social), ovat sarja monitahoisia mielenosoituksia, jotka käynnistettiin Iván Duquen hallituksen tekemän verouudistushankkeen julkistamisesta, toteutettiin alun perin tämän rakenneuudistusehdotuksen poistamiseksi ja joihin kansallinen poliisi vastasi suhteettomalla voimankäytöllä. Ne jatkavat myös toimia muiden 18 kuukautta aikaisemmin alkaneiden sosiaalisten ongelmien ratkaisemiseksi. Mielenosoitukset ovat kärjistyneet ja konflikti on tuottanut paljon väkivaltaa, johon ovat syyllistyneet myös aseistetut marsseja vastustavat siviilit. Sen seurauksena kymmenet mielenosoittajat ovat kuolleet ja sadat muut ovat tulleet ilmoitetuksi kadonneiksi. Amerikkojen välinen ihmisoikeustuomioistuin (CIDH) on tuominnut vakavat ihmisoikeusrikkomukset.

Mielenosoituksia on pidetty 28. huhtikuuta lähtien. Ne kutsui koolle kansallinen lakkokomitea (Comité Nacional de Paro), joka koostuu ammattiliitoista, erinäisistä järjestöistä ja työläisten, opiskelijoiden ja alkuperäiskansojen yhtymistä, jotka järjestivät myös Kolumbian vuosien 2019−2020 protestit. Mukaan ovat liittyneet myös muut yhteiskunnalliset tahot, joista kaikilla ei ole ideologiasia tavoitteita. Kolumbian katujen lisäksi mielenilmaukset ovat laajentuneet moneen muuhunkin maahan, internetin syövereihin ja taidemaailmaankin.

Huhtikuun lopussa käynnistyneeseen lakkoiluun kohdistetun voimankäytön saldona on tähän mennessä kuollut jo ainakin noin 50 henkeä, jotka ovat kärsineet poliisivoimien liiallisesta voimankäytöstä ja valtiollisista sortotoimenpiteistä. Kansaisjärjestö Temblores on vahvistanut 45 kuolemantapausta, 3 789 poliisiväkivallan tapausta, 25 seksuaaliväkivallan uhria ja 1 649 mielivaltaista pidätystä. Human Rights Watch on kertonut jopa 67 kuolleesta. Myös noin sata henkeä on yhä kadoksissa. Puolustusministeriön tietojen mukaan mielenilmauksissa oli haavoittunut toukokuun loppuun mennessä ainakin 2 149 henkeä, vaikka todellinen luku lienee jo paljon suurempi.

Yksi surullisimpia protestien tapahtumia on entisen poliisin 17-vuotiaan tyttären Alison Salazarin Popayánissa sattunut raiskaus, mikä tapahtui 12. toukokuuta. Hän ei osallistunut suoranaisesti mielenilmauksiin, mutta kuvasi niitä. Mellakoiden hajottamiseen keskittyneen poliisin erikoisyksikön (ESMAD) neljä jäsentä käytti häntä hyväkseen. Tapahtumista julkaistiin mielenosoittajien kuvaama video, jossa puolialastonta nuorta raahataan pitkin katua. Hän selvisi kotiin saman päivän yöllä ennen kello yhtätoista, koska hyväksikäyttöön syyllistyneet miehen tajusivat hänen olevan poliisin tytär. Salazar julkaisi kertomuksen edellisen illan tapahtumista Facebookissa. Sen jälkeen hän tappoi itsensä.

Vuosikymmenten huono poliittinen johtajuus ja kansan vuosia jatkunut tyytymättömyys yhteiskuntaan, joka ei pysty ratkaisemaan ongelmiaan kuten epätasa-arvoa tai puutteellisia palveluita, on saanut kansan valtaamaan kadut uudelleen. Jo marraskuusta 2019 helmikuuhun 2020 elettiin nykyisen opposition mielenilmauksien ensimmäinen aalto. Silloin vastarinta kohdistui paitsi oikeistohallituksen politiikkaan ja korruptioon niin myös Kolumbian rauhansopimuksien rikkomiseen ja moniin sosiaalisiin johtajiin kohdistuviin murhiin. Siitä lähtien kun Kolumbian edellinen presidentti Juan Manuel Santos ja Kolumbian vallankumoukselliset asevoimat (FARC) kirjoittivat joukon sopimuksia ja lopullisen rauhan 24. marraskuuta 2016, jo yli 900 ruohonjuuritason johtajaa on murhattu. Noin kolmannes heistä on FARC:in entisiä jäseniä ja loput kuuluvat alkuperäiskansoihin, maaseudun liikkeisiin tai ihmisoikeusjärjestöihin.

Senaattori Feliciano Valencian julkaiseman kootun listan mukaan, lakko on saavuttanut 47 päivässä kahden hallituksen uudistuksen eli verojärjestelmän ja terveysalan reformien kaatamisen. Se on myös johtanut valtiovarainministeri Alberto Carrasquillan ja ulkoministeri Claudia Blumin sekä Calin kaupungin poliisipäällikkönä toimineen kenraali Juan Carlos Rodríguezin eroon. Valtiovarainministeriö saatiin myös peruttamaan 24 hävittäjän noin kolme miljardia euroa maksaneet kaupat. Lisäksi korkeakouluoppilaiden lukumaksut syyslukukaudelle 2021 jäädytettiin. Mitä tulee ehdotuksiin, niin keskustelu kansallisen poliisin uudistamisesta on käynnistynyt. Sen sijaan nuorten (La Primera Línea) ja alkuperäiskansojen (Minga Indígena) toimijuutta on vahvistettu. Kansalaisten osallistumista taas on lisätty avoimilla kokouksilla. Mielenilmaukset ovat myös tuoneet enemmän näkyvyyttä maassa vallitsevalle kriisille niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin sekä lisänneet tietoisuutta laajamittaisista ja jatkuvista ihmisoikeusrikkomuksista.

Vuoropuhelu hallituksen kanssa ei ole ollut sujuvaa ja koronaviruksen aiheuttama pandemia on vain pahentunut Kolumbiassa, joten lakkokomitea on päättänyt lopettaa katujen valtaamisen toistaiseksi ainakin heinäkuun loppupuolelle asti. Heinäkuun 20. päivä järjestetään kuitenkin jälleen suuri mielenilmaus ja tarjotaan kongressiedustajille lakiehdotuksia. Tuolloin järjestetään myös konsertti, joka tukee muutosta taiteen keinoin.

Kuten pankissa työskentelevä 29-vuotias Eduard Barragán sanoi, lakko voittaa milloin vain alistumisen:

− Protestit vaikuttavat meihin, mutta on suotavampaa lakkoilla yksi, kaksi, kolme kuukautta kuin viettää koko elämä korruption kanssa, ilman valtion apua.

Latinaisamerikkalaisen geopoliittisen strategiakeskuksen (CELAG) 10.6. julkaiseman kyselyn mukaan vasemmistolainen senaattori Gustavo Petro johtaa mielipidekyselyä tulevasta presidentistä. Hänen kannatuksensa on 30 prosenttia, kun toiseksi tulevaa vaihtoehtoa kannattaa vain 14 prosenttia kyselyyn vastanneista. 74 prosenttia kolumbialaisista kannatti puolestaan yleislakkoa, kun taas 77,5 prosentilla oli kielteinen käsitys maata kovin ottein hallitsevasta Duquesta. Istuvaan presidenttiin myönteisesti suhtautui vain 17,6 prosenttia kansasta.

Esitän seuraavaksi käännöksen erään lakkoilevan nuoren ajattelusta.

Senaattori Feliciano Valencian julkaiseman listan mukaan, yleislakko on saavuttanut kahden hallituksen verojärjestelmään ja terveydenhoitoon kohdistuvan uudistuksen hautaamisen. Se on myös johtanut valtiovarainministerin ja ulkoministerin sekä Calin kaupungin poliisipäällikön eroon. Valtiovarainministeriö saatiin myös peruuttamaan kolmen miljardin euron hävittäjäkaupat.

July Cassiani-Hernández: ”Kolumbian kansa on päättänyt nousta vastarintaan”

Kolumbialainen aktivisti July Cassiani-Hernández on Saksassa Terre des Femmes -järjestön kutsumana vahvistaakseen työtään taistelussa ihmisoikeuksien ja rauhan rakentamisen puolesta. DW haastatteli häntä.

Deutsche Welle: Kuinka työsi ihmisoikeuksien ja rauhan rakentamisen taistelussa on muuttunut Kolumbiassa tehdyn rauhansopimuksen jälkeen?

July Cassiani-Hernández: Sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen maassa on edelleen jännitteitä. Oli epävarmuutta siitä, pystyisikö valtio noudattamaan sopimuksia ja siitä miltä sopeutumisaika näyttäisi. Kaupunkien sisällä pelättiin kansalaisyhteiskuntaa ja lain ulkopuolisia ryhmiä, sekä rikollisia että sisäiseen konfliktiin liittyviä tahoja. Itse asiassa viime vuosina monet aseet jättäneistä on tapettu. Vuosina 2017−2018 alkoi kuitenkin ilmaantua jonkin verran rauhaa, murhien määrä väheni, ainakin hyökkäyksiä oli vähemmän…

Mutta viime aikoina väkivalta on lisääntynyt uudelleen, mitä tulee useisiin joukkomurhiin ja lukuisiin sosiaalisten johtajien murhiin…

Kyllä, täytäntöönpanon toinen vaihe on ollut kriittisin ajanjakso vuoden 2018 jälkeen. Johtajia on uhattu ja murhattu, jonka ovat rekisteröineet monet kansainväliset järjestöt ja on koettu paljon väkivaltaisia jaksoja. Esimerkiksi Catatumbossa, Caucassa, aloimme nähdä hyökkäyksiä, jotka olivat vähentyneet jo ennen sopimuksen allekirjoittamista. Tässä täytäntöönpanon keskivaiheessa olemme menneet taaksepäin joissakin tilanteissa, koska kaikkia tehtyjä sopimuksia ei ole noudatettu, ja hallituksen vaihdon myötä niiden toteuttamiseen ei ollut samaa poliittista tahtoa. Ja myös siksi, että väkivallan synnyttäneet rakenteelliset puutteet eivät ole muuttuneet miksikään: ei ole olemassa parempaa infrastruktuuria tai parempaa pääsyä perusoikeuksien piiriin. Tämä on ollut kuin kasvualusta, joka aiheutti väkivallan uusiutumisen ja joka kohdistui erityisesti rauhanrakentamisprosesseissa työskennelleisiin järjestöihin.

Liittyvätkö nämä syyt myös Kolumbian nykyisiin mielenosoituksiin?

Nämä mielenosoitukset ovat seurausta rakenteellisista puutteista ja toimenpiteistä, joita hallitus pitää sopivina niiden ratkaisemiseksi. Minulle ne merkitsevät kolumbialaisten saaneen ”jo tarpeekseen”.

Verouudistus peruutettiin yli kolme viikkoa sitten, ja mielenosoitukset ja saartorenkaat jatkuvat yhä. Miksi?

Uudistusta sinällään ei ole hylätty, se vedettiin vain pois sen uudelleen muotoilemista varten. Se on projekti, joka jatkuu. Toisaalta on olemassa muita uudistuksia, jotka ovat edelleen käynnissä, kuten terveys ja oikeuslaitos. Hallitus on vastannut mielenilmauksiin vastakkainasettelulla, ja olemme nähneet ankaria sortotoimia, vaikka mellakoiden vastaisen yksikön (ESMAD) toteuttamia vallan väärinkäytöksiä on tehty jo pitkään julkiselta katseelta piilossa.

Onko tuo poliisin raakuus rakenteellista?

Tavallaan se on. Ja se ei ole vain mielipide. Kansainväliset järjestöt ovat tehneet monia tutkimuksia, joissa puhutaan valtion puolisotilaallisuudesta (paramilitarismo). Valtion väkivalta on nyt levinnyt kaupunkeihin ja siksi se on näkyvämpää. Erona on, että nyt ihmiset ovat päättäneet ryhtyä vastarintaan. Tärkeä asia sille, että nykyinen tilanne ei muuttuisi verilöylyksi, on vuoropuhelun olemassaolo ja kansalaisten vastarinnan ohjaaminen tiettyihin tarkkoihin ehdotuksiin. Mutta mielenosoitusten väkivallan ja valtiollisen väkivallan, joka on tuonut tankit kaduille, välillä ei ole mitään oikeasuhteisuutta. Lisäksi valtio on vanginnut nuoria, jotka ovat tulleet kadonneeksi. Ja kyse ei ole spekulaatioista, kuten on haluttu vihjailla, vaan todellisista tilanteista, joita monet kansainväliset järjestöt ovat vaivautuneet todentamaan tosiksi.

Onko kaupunkien sulkeminen viikoiksi oikea vastustamisen muoto?

Se on kolumbialaisten avunpyyntö, koska he ovat yrittäneet päästä sopimukseen hallituksen kanssa demokraattisten ja laillisten kanavien kautta, mutta se ei ole ollut mahdollista. Minulle, kaikella kunnioituksella, lakko ja saartotoimet eivät ole suhteettomia toimenpiteitä, kunhan yksityistä ja yhteistä omaisuutta ei tuhota ja marssit ovat rauhanomaisia.

Iván Duque on tuoreessa haastattelussa sanonut, että Kolumbian mielenosoitukset johtuvat pandemian aiheuttamista olosuhteista ja että vastaavia mellakoita tulee esiintymään muissakin maissa.

Minusta näyttää väärältä, että hallitus yrittää vähätellä mielenosoituksia. Ihmisten keskuudessa on niin paljon turhautumista, että he lähtevät kaduille pandemiasta huolimatta. On myös sanottu, että ne johtuvat muiden maiden ulkoisesta puuttumisesta. Pyyntöjen aliarvioiminen näyttää, ettei hallitus ota vakavasti vastapuolensa vetoomuksia. Siksi ei ole vuoropuhelun kanavia. Jos uskotaan, etteivät mielenosoitukset ole oikeutettuja, miksi Amerikkojen väliselle ihmisoikeustoimikunnalle (CIDH) ei sallittaisi pääsyä maahan, sehän saapui vasta 8. kesäkuuta.

Keskellä tätä tilannetta gallupkyselyt antavat Gustavo Petrolle voittajan roolin seuraavissa vaaleissa…

Vastarintaa ei tehdä yhdenkään ehdokkaan hyödyttämiseksi. Luulen, että vuoden 2022 vaaleissa joitakin ehdokkaita, jotka eivät ole edustaneet kansan etuja, tullaan rankaisemaan. Odotan sen tapahtuvan paitsi presidenttiyden niin myös kongressin suhteen.

Mutta jos saartotoimet viedään äärimmäisyyksiin ja seurauksena on verikylpy, se voi olla haitaksi ehdokkaille, jotka oletettavasti hyötyvät mielenosoituksista.

Siksi mielestäni mielenosoitukset on vietävä kohti vuoropuhelua ja kohti sellaista horisonttia, joka takaa ihmisoikeuksien ja monien muiden perusoikeuksien toteutumisen, joita kolumbialaisille ei ole taattu pitkään aikaan. Ehdokkaat, jotka ovat osoittaneet tukea tälle pohdinnalle, jotta voimme vaatia sitä mikä kuuluu meille, pyytävät vuoropuhelua ja harkittua päätöksentekoa. Meidän on ohjattava tämä vastarinta tietynlaiseen vuoropuheluun, neuvottelemiseen, koska jos näin ei tapahdu, syyllistymme siihen virheeseen, että jatkamme toimiin vastaavien tekojen linjalla. Mutta luulen, että ehdokas, jonka monet mainitsevat, ei kannusta mielenosoituksiin päästäkseen valtaan. Ne ovat vastaus tyytymättömyyteen, ja on annettava kaikki uskottavuus ihmisten tekemille päätöksille. Ei voida sanoa, että yksi ehdokas vaikuttaa miljooniin kolumbialaisiin ja siksi he lähtevät kaduille. Se on järjetöntä. Se on jotain paljon syvempää.

Alkuperäisen artikkelin voi lukea täältä.

Teksti: Sami Laaksonen

Lähde: Deutsche Welle, France 24, La Jornada, etc.

Vaikka Perun uudeksi presidentiksi valittu syrjäisen vuoriston opettaja Pedro Castillo voitti vaalit vain 50 000 äänen turvin, kaksi kolmasosaa alueista piti häntä parhaana vaihtoehtona maan johtoon.

Heinäkuun lopussa, kun Peru juhlii 200-vuotista itsenäisyyttään ja aloittaa kolmannen vuosisatansa valtiona, sen johtoon nousee juuri tuolloin maaseudun opettaja ja itsepuolustusjoukkojen (rondero) jäsen Pedro Castillo Terrones. Castillo ja Perú Libre -puolue ovat saaneet niukan enemmistön presidentinvaalien toisen kierroksen äänistä. Uudet kongressiedustajat aloittavat työnsä 27.7. ja kun Peru juhlii ensimmäistä 200 vuottaan kansakuntana 28.7., sen presidentiksi nousee syvien kansanrivien edustaja, rehellinen ja vaatimaton Pedro Castillo Cajamarcan maakunnasta.

Vaalien toisen kierroksen äänestysprosentiksi tuli 74,7, mikä on parannus ensimmäisen kierroksen äänestysvilkkauteen, joka oli lähes tarkalleen 70 prosenttia. Tämä tarkoittaa, että toisella kierroksella annettiin noin 2,6 miljoonaa hyväksyttyä ääntä enemmän. Castillo sai ensimmäisellä kierroksella 18,9 prosenttia ja 2,7 miljoonaa ääntä, kun Keiko Fujimori taas sai 13,4 prosenttia 1,9 miljoonalla äänellään. Toisella kierroksella vasemmistolainen Castillo on saamassa yli 8,8 miljoonaa ääntä ja oikeistolainen Fujimori noin 50 000 ääntä vähemmän. Virallisen laskennan lähes valmistuttua (99,9 prosenttia) vaalien jälkeisenä viikonloppuna Castillon etumatka on jo tavoittamattomat 0,2 prosenttiyksikköä: 50,1−49,9.

Perun valtiovalta on kulkenut kriisistä etenkin viimeisen presidenttikauden aikana, jolloin valtion päämiehen virkaa on hoitanut neljä eri henkilöä ja parlamenttikin on hajotettu kerran, puhumattakaan maan seisauttaneista massiivisista mielenilmauksista tai niihin kohdistetuista sortotoimista. Tällä pian alkavalla viisivuotiskaudella Castillon tehtäviin kuuluu luottamuksen, vakauden ja toivon palauttaminen poliittista järjestelmää kohtaan. Suuren, vauraan ja monikulttuurisen maan hallitsemisessa aiotaan panostaa etenkin korruption kitkemiseen, tuloerojen vähentämiseen, kansallisen omaisuuden parempaan jakamiseen, oikeusjärjestelmän ja muiden instituutioiden uudistamiseen sekä julkiseen koulutukseen ja terveydenhuoltoon. Esimerkiksi myös aluehallintoa aiotaan tasapuolistaa. Aluksi koronakriisiin on vastattava rokotusohjelman vauhdittamisella.

Peru Libre ja Castillo tähtäävät radikaaliin yhteiskunnalliseen muutokseen kutsumalla koolle uuden perustuslain säätäjät, jotka todennäköisesti tullaan Chilen tavoin valitsemaan suorilla vaaleilla. Kuitenkaan vasemmistolla liittolaisineen ja tukijoineen ei ole täyttä mandaattia viedä läpi tahtomiaan isoja uudistuksia, koska maan kongressi on kokoonpanoltaan hajanainen ja moninainen. Siellä on enemmän oikeiston kuin vasemmiston edustajia, joten Castillon ryhmä ei saa yksin läpi ehdotuksiaan. Käytännössä sen on saatava vasemmistolaiset ja keskustalaiset ryhmät tuekseen perustuslain muuttamiseksi.

Perussa äänestettiin uudesta kongressista jo huhtikuussa

Perun vaalituloksessa huolestuttavaa on sen samankaltaisuus viiden vuoden takaiseen tilanteeseen. Silloinen presidentti Pedro Pablo Kuczynski (PPK) ei kyennyt uudistuksiin, koska Keiko Fujimorin johtama Fuerza Popular vastusti kaikkia sen aloitteita. Tiukka vastakkainasettelu vei lopulta koko maan romahduksen partaalle. FP sai 2015 73, ja presidentin PPK-puolue Peruanos por el Kambio 18 paikkaa, jolla se oli kongressin kolmanneksi suurin ryhmä. Tilanne on kuitenkin nyt parempi, sillä huhtikuun vaaleissa Perú Libre voitti puolet enemmän paikkoja yksihuoneisesta kongressista (37) ja on tulevan parlamentin suurin poliittinen ryhmä.

Siinä missä Perú Libre on suurin eduskuntaryhmä 37 paikallaan, on Fuerza Popularilla “vain” 24 paikkaa. Kahdeksalla muulla ryhmällä on 69 paikkaa. Viiden pienemmän ryhmän (25 paikkaa) lisäksi kolmella ryhmällä on 44 paikkaa: Acción Popular (16), Alianza para el Progreso (15) ja Renovación Popular (13). Alustavien arvioiden mukaan Fujimori liittolaisineen voi saada kongressissa kokoon 59 paikan rintaman ja Castillo 42 paikkaa, mutta käytännössä loput 29 kaikkiaan 130 edustajasta voivat kääntää tasapainon joko oikeisto- tai vasemmistokoalition eduksi.

Castillon puolue Vapaa Peru (Perú Libre) on suhteellisen pieni, mutta radikaali 5 200 hengen puolue, jonka ideologiaan mahtuu muun muassa marxismi-leninismi, mariateguismi, anti-imperialismi ja antifujimorismi ja chavismi. Puolueen logo on lyijykynä punaisella taustalla. Alueellisen tason puolue perustettiin jo 2007, mutta 2012 siitä tuli kansallinen puolue, se lasketaan perustetun varsinaisesti 2016, kun Perú Libre ja Perú Libertario yhdistyivät ja se sai nykyisen nimensä vasta 2019.

Vapaa Peru -puolue pitää itseään sosialistisena vasemmistona. Se haluaa edustaa niin sanotun syvän Perun, alkuperäiskansojen ja perinteiden ääntä. Tuleva kongressiedustaja Julián Palacín on luonnehtinut puoluettaan demokratiaa kunnioittavaksi kansanläheiseksi vasemmistoksi ja sosialistiseksi työväenpuolueeksi, joka vertautuu hänen mukaansa presidentti Andrés Manuel López Obradorin Morena-puolueeseen Meksikossa.

Perú Libre ja Pedro Castillo kannattavat federalistista vallan jakamista eli vahvempaa aluepolitiikkaa. Puolueen ja sen ehdokkaan aikeisiin kuuluu presidentin palkan laskeminen. Taloudellisessa mielessä ryhmittymä uskoo ”kansantalouteen, jota markkinat tukevat”. Talouden on syytä lähteä kansan tarpeista. Valtion taas on oltava aktiivinen toimija, tukipylväs ja markkinoiden suitsija. Nykyinen markkinatalous nähdään uusliberaalisen talousajattelun tuottamaksi ongelmaksi. Siksi painotus kohdistuu valtion ja markkinoiden suhteisiin, joiden ei pidä olla markkinoiden sanelemia, mutta joita markkinat voivat täydentää.

Entisen presidentin Alberto Fujimorin varsin kyseenalaista laittomuuden ja väkivallan perinnettä vaaliva Fuerza Popular tuli toiseksi kongressivaaleissa. Se sai itselleen 24 paikkaa. Acción Popular on liberaalikeskustalainen ryhmä, joka on yhä edelleen olemassa olevista puolueista se, joka on pitänyt hallussaan useimmiten presidentin virkaa demokratian aikana, nyt sen kannatus oli 17 edustajaa. Alianza para el Progreso on konservatiivinen oikeistopuolue, jolle siunaantui 15 kongressipaikkaa. Äärioikeistolaisia elementtejä sisältävä sosiaalikristittyjen puolue Renovación Popular näyttäisi saavan 13 edustajaa maan parlamenttiin. Muut viisi pienempää ryhmää saivat läpi yhteensä 24 edustajaa, joten niilläkin on oma painoarvonsa kaikkiaan kymmenen puolueen kokonaisuudessa.

On selvää, että oikeistolla tulee presidentinvaalien tuloksesta riippumatta olemaan vahvempi asema Perun kongressissa kuin esimerkiksi naapurimaa Ecuadorin edustajainhuoneessa. Neljä puoluetta, FP, AP, toinen AP ja RP, siis ”populäärit” ja Liitto kehitystä varten voivat todennäköisesti löytää 69 edustajan enemmistön maan 130-paikkaisesta lakia säätävästä elimestä. Perustuslain muuttaminen ei siis liene kovin helppo tehtävä Castillon 37 paikan vasemmistoryhmälle.

Kansan tahto voitti eliitin

Amerikkojen valtioiden järjestön (OEA-OAS) tarkkailijat ovat jo julistaneet vaalit luotettaviksi ja puhtaiksi, vaikka Keiko Fujimori on elätellyt perusteettomia syytöksiä vaalivilpistä. Syyttäjä José Domingo Pérez on puolestaan huomauttanut Fujimoria ehdonalaisen tutkintavankeutensa rikkomisesta, mikä saattaisi johtaa uuteen vangitsemiseen. Hänen tiedetään olleen yhteydessä Lava Jato -korruptiotapauksen todistajaan Miguel Torres Moralesiin. Torres esiintyi Fujimorin asianajajana keskiviikkona 9.6. pidetyssä lehdistötilaisuudessa. Presidentinpalatsin (Casa de Gobierno) sijaan diktaattorin tytär saattaakin päätyä piakkoin uudelleen kaltereiden taakse. Jo maaliskuussa syyttäjä Pérez vaati Keiko Fujimorille 30 vuoden ja kymmenen kuukauden vankilatuomiota rahanpesusta, järjestäytyneestä rikollisuudesta, oikeuden toteutumisen estämisestä ja väärästä todistajalausunnosta.

Fuerza Popular ja sen presidenttiehdokas Keiko Fujimori olisivat halunneet pyytää lisäaikaa tehtaillakseen ehdotuksia äänten hylkäämisestä. Kansallinen vaalilautakunta (JNE) kuitenkin hylkäsi vaatimukset äänin 3−1 ja piti voimassa säädöksen valituksien vastaanottamisen takarajasta 9.6. Hävitessään vuoden 2016 vaalit Pedro Pablo Kuczynskille 41 000 äänellä ja 0,2 prosentilla Fujimori ei riitauttanut vaalituloksia. Vaikka oikeiston ehdokas voi halutessaan pitää yllä spekulaatioita vaalien puhtaudesta, laillisia valituksia ei tulla näkemään nytkään eikä vaalivilpistä ole muutoinkaan löydettävissä mitään todisteita.

Oikeiston ja sitä auliisti tukevien medioiden vaalikampanjointia leimasi kommunismin ja terrorismin pelon lietsonta. Castilloa haluttiin verrata etenkin Venezuelan johtajaan Hugo Cháveziin, vaikka todellisuudessa hän muistuttaa poliitikkona enemmän naapurimaa Bolivian entistä presidenttiä Evo Moralesia. Moralesin tavoin hän on alkuperäiskansojen, maaseudun ja ammattiyhdistysliikkeen kansanomainen, rehti ja suorapuheinen edustaja, joka tavoittelee maahansa uutta perustuslakia ja pyrkii kaivosteollisuuden sekä muiden luonnonvarojen tiukempaan valtiolliseen kontrolliin, jotta niistä saatavat liikevoitot eivät valuisi ulkomaisille yrityksille, vaan ne voitaisiin käyttää Perun kehittämiseen.

Castillo-ilmiö, jossa pienen budjetin pienen puolueen syrjäisen maaseudun varsin tuntemattomasta radikaalista vasemmistolaisesta opettajasta ja itsepuolustusjoukkojen jäsenestä tuli kaikkien yllätykseksi Latinaisen Amerikan kuudenneksi suurimman talouden uusi johtaja, on varsin erityinen. Peru on parhaillaan syvässä poliittisessa ja sosiaalisessa kriisissä, jota maan paha pandemiatilanne ja sen aiheuttama lama ovat vain pahentaneet. Perussa on päätetty, että poikkeukselliset ajat vaativat uudenlaisia johtajia. Andien vuoristojen kylien ääni ei ole koskaan hallinnut Limassa, joten kyse on valtavasta muutoksesta. Perun poliittinen eliitti on ollut tavanomaisesti hyvin kaupunkikeskeistä.

Kun media kävi Chotan miehen kimppuun mustamaalauskampanjoillaan, pelon ilmapiirin luomiseksi ja tehdäkseen absurdeja väitteitä diktatuurista ja talouden täydellisestä romahtamisesta esittäen vasemmistolaisen ehdokkaan “kansallisen itsemurhan vaihtoehdoksi”, Castillo laittoi kampoihin suorapuheisuudellaan ja pyrki kääntämään huomion maan todellisiin ongelmiin ja etenkin poliitikkojen unohtamiin ja hiljentämiin väestönosiin, politiikan arjessa näkymättömäksi tehtyihin alkuperäiskansoihin, vähävaraisiin ja syrjäseutujen asukkaisiin. Kun nämä kansalaiset kokivat tulleensa kuulluiksi ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin, eivät edes suurten mediatalojen kampanjat horjuttaneet heidän uskoaan aidon muutoksen mahdollisuuteen. Sen sijaan Liman ja muiden suurten kaupunkien asukkaiden enemmistö koki tulleensa loukatuiksi, kun yhtäkkiä heidät “alennettiin” samalle tasolle kuin maaseudun köyhin ja vähiten koulutettu kansa, mikä nosti jälleen esille rakenteellisen rasismin syvän railon, joka on iso osa kaupunkien ja maaseudun perinteistä vastakkainasettelua.

Pedro Castillo voitti vaalit maan pohjois- ja keskiosan alueilla San Martínissa, Cajamarcassa, Amazonasissa, Huánucossa, Pascossa ja myös Junínissa, missä Perú Libre on aiemmin pitänyt hallussaan paikallishallintoa. Toisaalta vasemmisto voitti myös Áncashissa Liman pohjoispuolella ja Madre de Diosin viidakkoalueella. Andien eteläisellä alueella, jossa tavanomaisesti äänestetään toisin kuin pääkaupungissa ja jossa kytee eräänlainen jatkuva kapinahenki, Castillo tukijoineen voitti Arequipan, Moqueguan ja ja Tacnan alueilla. Huancavelicassa, Ayacuchossa, Apurímacissa, Cuscossa ja Punossa Perú Libren ehdokas keräsi jopa yli 80 prosenttia annetuista äänistä.

Keiko Fujimori sen sijaan voitti pääkaupunki Limassa, La Libertadissa, Icassa, pohjoisissa Tumbesin, Piuran ja Lambayequen maakunnissa sekä sademetsien Ucayalin ja Loreton alueilla. Siinä missä Fujimori otti voiton kahdeksalla alueella, voitti Castillo kaikkiaan 16 alueella. Vaikka vaalit olivat numeroiden valossa varsin tasaiset, tuki kaksi kolmasosaa alueista vasemmiston ehdokasta. Kuitenkin äänissä mitattuna ero tasoittui, koska oikeiston ehdokasta tuettiin Limassa ja läheisellä Callaon alueella (distrito), joissa asuu noin 40 prosenttia koko laajan 32,6 miljoonan asukkaan ja lähes 1,3 miljoonan neliökilometrin maassa, joka on väestöltään noin kuusi kertaa ja kooltaan melkein neljä kertaa Suomea suurempi.

Vasemmisto voitti vaalit kaikkiaan 16 maaseutuvaltaisemmalla alueella, kun oikeiston kannatus rajoittui isoimpiin kaupunkeihin ja rannikon asutuskeskuksiin. Etelä-Perussa Castillon kannatus oli jopa yli 80 prosenttia.

Reaktioita Pedro Castillon voittoon

Jo silloin, kun Pedro Castillo voitti presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen Bolivian entinen presidentti Evo Morales onnitteli häntä Twitterissä julkaistessaan yhteiskuvan vasemmistopoliitikoista:

− Tervehdimme ja ilmaisemme kunnioitusta ja ihailua Perun Pedro Castillolle, jolla on samankaltainen ohjelma kuin meillä: rauhanomainen demokraattinen ja kulttuurinen vallankumous, luonnonvaroja puolustaen ja perustuslakikokouksen koolle kutsuen, kansan hyväksi, jotta sosiaalinen oikeudenmukaisuus toteutuisi.

Keskiviikkona 9.6. kolmantena päivänä vaalien jälkeen, kun vasemmiston vaalivoitto alkoi näyttää varmalta, Evo Morales ilmaisi tukensa Perú Libren ehdokkaalle:

− Pedro Castillo, sielunveli ja taistelukumppani, olet kansallismielisten sosiaalisten ja ammatillisten liikkeiden ylpeydenaihe. Suuret onnittelut tästä voitosta, joka on perulaisen kansan voitto, mutta myös latinalaisamerikkalaisen kansan voitto, joka haluaa elää sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kanssa!

Argentiinan presidentti Alberto Fernández onnitteli Castilloa torstaina 10.6., kun hänen voittonsa näytti yhä vääjäämättömämmältä:

− Otin tänään yhteyttä Perun presidentiksi valittuun Pedro Castilloon. Ilmaisin hänelle haluni yhdistää voimamme Latinalaisen Amerikan eduksi. Olemme syvästi sisarellisia kansakuntia. Juhlin sitä, että rakas perulainen kansa kohtaa tulevaisuuden demokratiassa ja institutionaalisella vakaudella.

Castillo kiitti Fernándezin onnitteluista ja korosti yhteistyön pyrkivän tekemään Latinalaisesta Amerikasta oikeudenmukaisemman, demokraattisemman ja vapaamman. Brasilian entinen presidentti ja tuleva presidenttiehdokas Luiz Inácio Lula Da Silva ilmaisi niin ikään tyytyväisyytensä naapurimaan vaalivoittajaan:

− Haluan onnitella Pedro Castilloa tärkeästä voitosta ja Perun kansaa vapaista ja demokraattisista vaaleista. Perulaisten vaaliuurnien tulos on symbolinen ja edustaa uutta edistysaskelta rakkaassa Latinalaisessa Amerikassamme käytävässä kansojen taistelussa.

Myös Ecuadorin entinen vasemmistolainen presidentti Rafael Correa osoitti tukensa Perun tulevalle valtionpäämiehelle:

− … Ja Perulla on uusi presidentti, vaatimaton maaseudun opettaja. Nöyriä on pelättävä, katsokaa mitä Lula tai Evo tekivät. Ikuisesti voittoon asti, presidentti Castillo!

Perun syvä poliittinen kriisi

Perussa on eletty pitkää ja monimutkaista sekä laajaa poliittista kriisiä tavalla tai toisella jo ainakin 1990-luvun alusta lähtien, joten aiheesta voisi kirjoittaa useamman tutkimuksen tai kirjan. Keskityn tässä kuitenkin vain siihen poliittiseen kriisin, joka on ravistellut politiikkaa viimeisten vuosien aikana. Sen takia Perulla on ollut neljä presidenttiä viimeisen viiden vuoden aikana. Erimielisyydet ovat myös näkyneet kaduilla erinäisinä mielenilmauksina.

2016 valtaan astunut tuorein vaaleilla valittu presidentti Pedro Pablo Kuczynski ja hänen hallituksensa ajautuivat kriisiin syyskuussa 2017 ja maaliskuussa 2018 ensimmäinen varapresidentti Martín Vizcarra ryhtyi presidentiksi Kuczynskin erottua. Vizcarra hajotti maan kongressin 30.9.2019 sen jälkeen, kun hallitus ja oppositio olivat ottaneet rajusti yhteen. Fujimorien äänenkannattaja ja yli puolta kongressipaikoista aina syyskuuhun 2019 asti hallinnut Fuerza Popular syytti hallitusta kyvyttömäksi, korruptoituneeksi ja autoritääriseksi, kun Vizcarran hallitus taas ei pitänyt opposition tavasta vaikeuttaa hallituksen toimintaa eikä hyväksynyt sen vastarintaa oikeudellisen ja poliittisen reformin torjumiseksi.

Ongelmat alkoivat kasautua jo vuonna 2016, kun brasilialaisen rakennusalan yhtiön Odebrechtin lahjusjupakka alkoi paljastua koko laajuudessaan. Odebrecthtin tiedettiin lahjoneen niin Kuczynskin kuin entiset presidentit Ollanta Humalan, Alejandro Toledon ja Alan Garcían, joka teki itsemurhan 2019 ennen pidätystään. Myöskään näitä presidenttejä edeltänyt Alberto Fujimori (1990−2000) ei ole maineeltaan mitenkään puhtoinen, koska hän suorittaa parhaillaan 25 vuoden vankilatuomiota korruptiosta ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. Häntä ei tosin ole syytetty Odebrecht-lahjuksista, mutta hänen tytärtään ja presidenttiehdokas Keiko Fujimoria kylläkin.

Vizcarran noustua valtaan oppositiojohtajan Keikon ”vainoaminen”, kuten jotkut asian esittävät, alkoi. Lokakuussa 2018 hänet pidätettiin rahanpesusta Lava Jaton ja Odebrechtin lahjustapauksiin vedoten. Häntä epäiltiin myös epäsäännöllisestä vaalikampanjarahoituksesta. Hän oli tutkintavankeudessa vuoden 2019 loppupuolella, kunnes perustuslakituomioistuin vapautti hänet, koska pidättämisen jatkamiselle (perusoikeuksien takaaminen, habeas corpus) ei löydetty riittävästi laillisia perusteita. Keiko ehti suorittaa muutaman kuukauden lisää väliaikaista korruptiotutkinnan vankeuttaan tammikuusta 2020 lähtien, mutta pääsi pois lukemasta tiilenpäitä toukokuussa 2020 vedottuaan koronavirusinfektion riskiin. Nyt hän tavoittelee Perun presidenttiyttä kolmatta kertaa peräkkäin. Koska hän selvisi vaalien toiselle kierrokselle, hän on edelleen Perun oikeistopoliitikkojen suosituin vaihtoehto.

Alun perin poliittinen tilanne maassa kiristyi, koska vuoden 2016 hallituspuolue Peruanos por el Kambio ja Kuczynski voittivat vaalit vain niukasti eivätkä saaneet riittävää enemmistöä maan yksikamariseen kongressiin. Konservatiivisen ja autoritäärisen ideologian eli fujimorismon luomus Fuerza Popular puolestaan otti kamarin yksin haltuun 73 paikallaan. Vaalit olivat kärjistäneet ryhmien riitelyä vallasta, vaikka niiden välillä ei todellisuudessa ollut kovin suuria periaatteellisia eroja.

Odebrect on osa laajempaa Lava Jato -tutkintaa, joka toi lisää mutkia matkaan joulukuussa 2016. Syyttäjä José Domingo Pérezin johtamat tutkimukset viittasivat suoraan entisiin presidentteihin ja Keiko Fujimoriin. Samalla ne kuitenkin pitivät sisällään silloisen presidentti Kuczynskin, jota syytettiin ilman sen suurempia todisteita syyttäjänviraston painostamisesta. Suurinta oppositiopuoluetta Fuerza Popular taas syytettiin omiensa suojelemisesta, johon se pyrki muun muassa kongressissa perustetun Lava Jato komission avulla. Sillä ei ollut varsinaista oikeudellista valtaa, mutta se pyrki tutkimaan oma-aloitteisesti tapaukseen liittyvää poliittista korruptiota.

Kun entisen presidentin Ollanta Humalan puoliso Nadine Heredia vangittiin, Kuczynski erosi ja Keiko meni vankilaan sekä Alan García tappoi itsensä, Lava Jaton tapauksen nostattama kriisi alkoi paisua. Aiempaan tutkintaan liittyvä tapaus CNM Audios tai Lava Juez löi lisää löylyä kriisiin. Kaksi Callaon naispuolista syyttäjää Rocío Sánchez ja Sandra Castro kunnostautuivat puhelinten kuuntelemisen mukanaan tuomien todisteiden paljastajina: ne kertoivat monien tuomareiden, syyttäjien ja tuomarineuvoston (CNM) suorista korruptiokytkennöistä. Syytökset ylsivät aina korkeimman oikeuden tuomariin César Hinostrozaan ja valtakunnansyyttäjä Pedro Chávarryyn asti. Oikeudelliset skandaalit ylsivät jälleen politiikkaan, koska fujimorilaista parlamenttienemmistöä syytettiin näiden herrojen puolustamisesta. Presidentti yritti opposition vastustuksesta huolimatta viedä eteenpäin oikeusjärjestelmän uudistumista, mutta poliittisten ryhmien välit kiristyivät äärimmilleen.

Viimeisten vuosien kriisi voidaan jakaa karkeasti yhdeksään episodiin. Kaikki sai alkunsa hallituksen ja opposition vahvasta vastakkainasettelusta. Sitten presidentti Kuczynski liitettiin Odebrecht-tutkintaan loppuvuodesta 2017. Tilanne paheni, kun hän armahti ihmisoikeusrikkomuksista tuomitun Alberto Fujimorin jouluaattona. Laajat protestit johtivat kolmen ministerin eroon.

Maaliskuussa 2018 Fuerza Popular paljasti nauhoitteita, joissa hallituspuolueen edustajat pyrkivät ostamaan opposition ääniä, jotta se äänestäisi presidentin erottamista vastaan. Presidentti Kuczynskin ero virastaan hyväksyttiin 23.3.2018. Heinäkuussa 2018 tulivat julki oikeusjärjestelmän korruption ilmi tuoneet CNM-nauhoitukset. Silloin järjestettiin korruption vastaisia mielenilmauksia, joissa pyydettiin ”kaikkien eroa”. Presidentti Vizcarra järjesti kansanäänestyksen tilanteen rauhoittamiseksi ja kansa sanoi kyllä: tuomarineuvosto korvattaisiin uudella elimellä, poliittisten puolueiden saamia lahjoituksia alettaisiin verottaa ja kongressiedustajien uudelleen valitseminen kiellettäisiin.

Valtakunnansyyttäjä Chávarry erotti 31.12.20219 kaksi syyttäjää, jotka hoitivat Keiko Fujimorin ja Alan Garcían tapauksia. Tästä aiheutunut suuri mediaskandaali vaati Chávarryn erottamista ja erotettujen syyttäjien virkoihin palauttamista. 2.1.2019 syyttäjien erottaminen peruttiin. Kuudennessa kriisivaiheessa toukokuun lopussa 2019 Vizcarra syytti kongressia uudistuspakettinsa hyväksymisen viivyttämisestä. Heinäkuun loppuun mennessä suurin osa uudistuksista saatiinkin hyväksyttyä opposition niihin tekemillä muutoksilla.

Perun kansallispäivänä heinäkuun 28.7.2019 kriisi jatkui, koska Vizcarra ei ollut tyytyväinen aloitteidensa lopulliseen muotoon. Hän koki, ettei esimerkiksi lainsäätäjien immuniteettisuojaan ollut tehty riittäviä muutoksia. Ratkaisuksi Vizcarra ehdotti presidentin ja kongressin vaalien ennenaikaistamista, mutta kongressin perustuslakikomitea hylkäsi ehdotuksen. Kongressin oli määrä nimittää uusia perustuslakituomioistuimen tuomareita, mutta Vizcarra halusi muuttaa valintaperusteita. Koska kongressi eteni nimittämisen suhteen presidentin vastarinnasta huolimatta, Vizcarra erotti kongressin 30.9. Tammikuun 2020 vaaleissa Fuerza Popular menetti 58 paikkaa ja valtansa, joka teki vajaan 1,5 vuoden ajan valtaa pitävän kongressin kokoonpanosta entistä hajanaisemman.

10.9.2020 Unión Por el Pérun kongressiedustaja Edgar Alarcón Tejada paljasti kolme nauhoitusta täysistunnossa. Jo päivää ennen sisäministeri oli eronnut. Nauhoituksissa kuultiin Vizcarraa ja hänen yhteistyökumppaneitaan puhumassa tapaus Swingistä. Seuraavien viikkojen aikana useat televisio-ohjelmat toivat esiin presidentti Vizcarran vastaanottamia lahjuksia, kun hän oli Moqueguan alueen kuvernööri vuosina 2011−2014. 2.11. kongressi erotti hallituksen ja sitä johtaneen presidentin ”moraaliseen kyvyttömyyteen” vedoten 105 äänen enemmistöllä. Aiempi toinen varapresidentti oli eronnut jo aiemmin toukokuussa 2020, joten kongressin puheenjohtajasta Manuel Merinosta tuli Perun uusi presidentti, joka johti massiivisiin mielenilmauksiin.

Merino vannoi virkavalansa, mutta kansalaiset eivät nielleet perustuslain rikkomista tarkoittavaa muutosta pureskelematta eivätkä he myöskään hyväksyneet kongressin tapaa suojata korruptiosta syytettyjä jäseniään. Viikon mittainen akuutti kriisi ravisteli maata. 14.11. järjestetty Kansallinen marssi (Marcha Nacional) johti kahteen poliisin aiheuttamaan kuolemantapaukseen ja sen saldo oli kymmeniä loukkaantuneita. Heti seuraavana päivänä Merino erosi virastaan vain viiden päivän jälkeen. Myös kongressin johto erosi. 17. päivänä uudeksi presidentiksi valittiin myös Costa Rican kansalaisuuden omaava Partido Moradon Francisco Sagasti, jonka toimikausi loppuu 28.7.2021.

Toisin sanoen Kuczynski (PPK) ehti hallita vajaat kaksi vuotta, hänen varapresidenttinsä Vizcarra reilut kaksi vuotta, Merino viisi päivää ja yhä edelleen hallitsevan Sagastin virkakausi jää vajaan vuoden mittaiseksi. Presidentin virkaa ovat siis pitäneet hallussaan kuluvan viisivuotiskauden aikana neljä eri henkilöä, mutta myös kongressi valittiin uudestaan kesken sen viisivuotisen virkakauden.

Poliittisen ja oikeudellisen kriisin lisäksi Perussa on koettu viime aikoina monien muiden tapaan kaksi muutakin kriisiä: pandemia ja talouskriisi. Kummankin seuraukset ovat olleet koko maailman mittaluokassa suuria. Perussa pandemiaan on sairastunut lähes kaksi miljoonaa ihmistä ja kuollut yli 187 000 henkeä ja talous on kokenut pahimman romahduksen sitten vuoden 1989. Latinalaisen Amerikan ja Karibian talouskomission (CEPAL) mukaan Perun talous laski 12,9 prosenttia suhteessa bkt:hen vuonna 2020. Latinalaisessa Amerikassa sitä enemmän pandemian talousvaikutuksista kärsi vain Venezuela.

Fujimorismo ja sen vastavoimat ovat olleet politiikan keskiössä vuodesta 2001, mutta varsinaista vahvaa tai kestävää vaihtoehtoa ei ole kyetty rakentamaan. Valtiolliset instituutiot ovat heikentyneet vuosien saatossa ja puolueet ovat jatkuvassa tuhoutumisen ja uudistumisen kierteessä. Siksi järjestelmää ei ole kyetty uusimaan samaan aikaan, kun se perustan heikentyminen on edennyt aina vain pidemmälle. Uusia liikkeitä ja puolueita ovat muodostaneet ennen kaikkea ne, joilla on ollut rahaa. Puolueet eivät ole edustaneet kansaa kuin korkeintaan välttävästi ja ajoittain. Vaalien ja käytännön politiikan väliltä on puuttunut suora yhteys. Edes vuoden 1993 Fujimorin säätämää perustuslakia ei ole kumottu.

Luottamus poliitikkoihin ja koko järjestelmään on horjunut juuriaan myöten perulaisten keskuudessa. Pelkkä demokratian tai laillisuuden vaatimus ei enää riitä. Perulaiset haluavat radikaalia muutosta, joka yltäisi kaikkiin maan kolkkiin ja ratkaisisi ne yhä toistuvat arkiset ongelmat ja väärinkäytökset, joiden seurauksista valtaosa väestöstä joutuu toistuvasti kärsimään. Siksi uuden perustuslain laatiminen on ensisijaista. Eliitin pienen piirin politiikan tilalle halutaan oikeus hyvään elämään kaikille kansalaisille, vapaampi, vauraampi ja oikeudenmukaisempi yhteiskunta.

Perun poliittisessa kulttuurissa on vallinnut vankka vakaumus siitä, mitä ei ole haluttu, mutta koska aitoja vaihtoehtojakaan ei ole ollut, ei ole toisaalta tiedetty tarkkaan sitä, mitä poliitikoilta voi pyytää tai odottaa. Kesäkuussa 2020 julkaistun kyselyn (Ipsos) mukaan Perun kongressi nauttii vain 45 prosentin kansalaisluottamusta. Pahimmillaan huhtikuussa 2019 kongressiin luotti ainoastaan 10 prosenttia (IEP) kansalaisista. Oikeuslaitokseen luotti viime kesänä vielä pienempi osa kansasta eli 29 prosenttia. Luvut kuvastavat Perussa yleisesti vallitsevaa alhaista luottamusta viranomaisiin, joka kertoo maan systemaattisesta koko yhteiskuntaan vaikuttavasta poliittisesta kriisistä.

Perulaisessa yhteiskunnassa vallitsee yleinen pettymyksen ilmapiiri, jota ovat vahvistaneet yleiseksi koettu korruptio ja jatkuvat vallan väärinkäytökset sekä valtaa pitävien kyvyttömyys viedä eteenpäin uudistuksia. Castillon tehtäviin kuuluu tämän protestihengen kanavointi rakentaviksi ehdotuksiksi jo valmiiksi hajanaista yhteiskuntaa sen enempää jakamatta. Perun politiikka kaipaa vakavaa ryhtiliikettä, jossa kansan etu voidaan laittaa intressiryhmien, yritysten ja hyvä veli -verkostojen yläpuolelle. Tähän tavoitteeseen voidaan pyrkiä muuttamalla viimeisen kolmenkymmenen vuoden ajan vallinnut uusliberaali talousmalli, joka ei ole kyennyt takaamaan kaikille oikeutta hyvään elämään tai riittävään tulotasoon, mutta on suosinut sääntelemättömiä markkinoita ja yksityistämistä. Se miten pitkälle Castillon uudistukset voivat yltää, riippuu kongressin tuen lisäksi siitä, miten pitkälle perulaiset ovat valmiita menemään maansa uudistamiseksi.

Pedro Castillo on tervehtinyt seuraajiaan Liman vaalitoimistonsa parvekkeelta useaan otteeseen läpi koko vaalien jälkeisen viikon. Hänen puheistaan on huokunut kiitollisuus ja arvostus viisaaksi kutsumaansa kansaa kohtaan. Vaalivoittoon hän on suhtautunut varsin rauhallisesti ja kärsivällisesti.

Maaseudun opettaja ja Perun pelastaja vuoristosta

José Pedro Castillo Terrones on 51-vuotias peruskoulun opettaja ja ay-liikkeen konkari sekä itsepuolustusjoukkojen (rondero) jäsen. Castillo on Perun syrjäisen vuoriston ääni, alkuperäiskansaa Puñan kylästä, Tacabamban piirikunnasta, Chotan provinssista, Cajamarcan hallintoalueelta.

Castillon ensimmäisellä kierroksen voitto oli sinällään yksi isoimmista yllätyksistä Latinalaisen Amerikan politiikassa tällä vuosisadalla. Hän ylsi voittoon pienellä budjetilla ja ilman suurempaa medioiden huomiota. Se siis myös kertoo järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan ja sosiaalisten medioiden voimasta. Vaalien voittajat ovat sitä paitsi aina tulleet Limasta eivätkä vuoriston kylistä.

Castillo tunnetaan ennen kaikkea vuoden neljän vuoden takaisista opettajien mielenilmauksista. Ala-asteen opettaja Andien uumenista osallistui yhtenä johtajana vuoden 2017 opettajien lakkoon, joka seisautti koulunkäynnin kahdeksi kuukaudeksi. Lakolla vaadittiin parannuksia palkkoihin ja pyydettiin lopettamaan opettajien epäreilut arviointikäytännöt. Castillo johti yhtä osaa Perun koulutusalan työntekijöiden ammattiliitosta (SUTEP), sen alueellista ruohonjuuritason taistelukomiteaa (Comité de lucha de las bases regionales).

Opettaja alkoi osallistua politiikkaan enemmän jo vuonna 2002, kun hän oli ehdolla Anguían piirikunnan kaupunginjohtajaksi. Vuodesta 2005 lähtien hän osallistui silloisen presidentin Alejandro Toledon Perú Posiblen (PP) toimintaan Cajamarcassa.

Syvän perun perinteikkäimpiä mutta myös köyhimpiä alueita edustava Castillo on luvannut, että presidenttinä hän ei aio veloittaa palveluksistaan sen enempää kuin opettajanakaan. Hän aikoo myös laskea kansanedustajien ja ministerien palkkoja.

Vuoristossa Castillon sanoma tavoitti kuulijoita, mutta aavikoille sen viesti ei ole vielä rantautunut täysimittaisesti. Fujimorismon kannatus taas elää näiden alueiden tuesta. Vaaleista on siis löydettävissä kaksi selkeää asetelmaa: maaseutu versus kaupunki ja kansa versus eliitti. Aitojen ja uskottavien vaihtoehtojen tarjoaminen ei kuitenkaan ole helppoa keskellä pitkään jatkunutta poliittista kriisiä ja sen mukanaan tuomaa välinpitämättömyyttä, toivottomuutta tai apatiaa.

Rasismin ruma kukkakin puhkesi toimittajien ja poliitikkojen kielenkäytössä. Valtaosaa perulaisista on haluttu esittää tietämättöminä, tarpeettomina tai jotenkin vähäarvoisempina. Yhtä kaikki, pääkaupungista käsin kuului läpi kampanjoiden vähätteleviä äänenpainoja, jotka pitivät Keiko Fujimorin voittoa varmana. Kuitenkin Castillo on useimmille perulaisille samastuttava, sympaattinen ja suorasukainen johtajaehdokasta, joka tarjoaa todellista muutosta. Keiko taas ehdotti paluuta fujimorilaiseen kaaokseen, väkivaltaan ja laittomuuksiin, vaikka paketoikin lupauksensa luvuiksi ja makeiksi sokeriliemiksi. Jotkin asiantuntijat näkivät Castillon olleen etulyöntiasemassa suhteessa varsin huonomaineiseen vastustajaansa. Toisaalta Keiko oli vielä ensimmäisen kierroksen jälkeen Castilloa tunnetumpi politiikan hahmo, joka on pyrkinyt ennenkin presidentiksi kohtuullisella menestyksellä.

Castillon ja myös ensimmäiselle kierrokselle hyytyneen vasemmistolaisen Verónika Mendozan suunnitelmiin kuuluu uuden perustuslain luominen ja kaasu- sekä kaivosteollisuuden kansallistaminen. Castilloa on jo ehditty verrata naapurimaa Bolivian Evo Moralesiin ja kieltämättä heidän väliltään löytyy ainakin jo mainitut kaksi yhtäläisyyttä eli perustuslain kokonaisvaltainen uudistaminen ja kansallistamissuuntaus vastauksena uusliberaaliin talouspolitiikkaan, joka ei ole jakanut vaurautta kansan keskuuteen.

Ammattiyhdistysliikkeen johtajana kunnostautuneessa opettajassa on jotakin varsin perulaista rehtiyttä ja suorapuheisuutta. 1900-luvun alun marxilaista filosofia José Carlos ”El Amauta” Mariáteguita kutsuttiin ketsuaksi opettajaksi (hamawt’a). Perun Sosialistinen Puolueen (PSP) – nykyinen kommunistipuolue PCP − perustajiin 1928 kuulunut Mariátegui on edelleen läsnä ajatuksissa, sillä hän jätti yhden vahvimmista jäljistä maanosan marxilaiseen ajatteluun. Sosiologi ja filosofi Michael Löwy on pitänyt häntä yhtenä ”epäilemättä voimakkaimpana ja alkuperäisimpinä marxilaisena ajattelijana, jonka Latinalainen Amerikka on koskaan tuntenut” ja argentiinalainen kulttuurikriitikko ja filosofi José Pablo Feinmann on luonnehtinut häntä ”Latinalaisen Amerikan suurimmaksi marxilaiseksi filosofiksi”. Pedro Castillo tuo vasemmistolaisen opettajan hahmon uudella voimalla takaisin Perun politiikkaan, mutta osoittaa samalla kauempaa juontavien ajatuskulkujen voiman nykyhetkessä, koska yhteiskunnasta ei vieläkään ole saatu rakennettua oikeudenmukaisempaa kaikille sen jäsenille. Siksi syvän Perun ääni vaati muutosta Castillolta samaan tapaan kuin se vaati sitä myös Mariáteguilta.

Maolaisen kodin kasvatti

Perulainen Diego Portales yliopiston tutkija Carlos Meléndez on sanonut kaksi viikkoa ennen ensimmäisen kierroksen vaaleja voimistuneesta Pedro Castillo -ilmiöstä:

− Twitteriin lukittautunut valtamedia tajusi, että on olemassa todellisia sosiaalisia verkostoja, joissa maailma oikeasti tapahtuu.

Politiikantutkija Méléndez jatkaa:

− Lima ja pohjoisrannikko tukee valtaa pitäviä ja äänestää Keiko Fujimoria. Ja muu maa, Andien maailma, äänestää Castilloa.

Mélendez pitää tärkeänä Castillon ehdotusta muuttaa perustuslakituomioistuimen kokoonpanoa kansalaisvaltaiseksi. Tämä suoran demokratian mekanismi, kansalaisten vaaleilla valitseminen kyseiseen tuomioistuimeen voisi laittaa kuriin vallan ja valvontaelimien väärinkäytökset. Castilloa Meléndez pitää saman lajityypin poliitikkona kuin Evo Morales, joten hänen voittonsa merkitsisi Bolivian MAS-mallin voittoa Perussa:

− Castillo on kotoisin maolaisesta kehdosta, joka uskoo, että vallankumouksen tulisi tapahtua maaseudulta kaupunkiin päin. Hänen taustaltaan löytyy maaseudun ammattiyhdistysliikettä, opettajien ja talonpoikien järjestäytymistä, mitkä antavat hänelle mahdollisuuden luoda pysyvästi aktiiviset yhteydet näihin kahteen sosiaaliseen verkostoon.

Kuten Perussa on tapana, uusi presidentti aloittaa virkakautensa itsenäisyyspäivänä 28.7. Pedro Castillon iso urakka maan johdossa viitoittaa Andien maan sen valtiollisen elämän kolmannelle vuosisadalle.

Tavoitteena radikaali muutos talouspolitiikkaan

Castillon mielestä politiikka on menettänyt mielekkyytensä viimeisten vuosien aikana:

− Hallitsijat valehtelevat kansalle eivätkä pidä lupauksiaan. Lisäksi valtio on ollut sokea, kuuro ja mykkä perulaisten kohtaamien tarpeiden ja ongelmien edessä.

Perú Libre aikoo vahvistaa kansallista omistusosuutta ja päätäntävaltaa kaivos-, kaasu- ja öljyteollisuudessa, myös vesivoiman sekä tietoliikenneyhteyksien suhteen. Näin saatavat miljardit on tarkoitus suunnata ennen kaikkea koulutukseen ja terveyteen. Castillon puolue on kuvannut nykyistä talousjärjestelmää epätasa-arvoiseksi ja suurten enemmistöjen vastaiseksi. Vapaan Perun hallitussuunnitelma kuvailee tilannetta:

− Tällä hetkellä elämme näennäisesti uudistetussa kapitalistisessa järjestelmässä, taloudellisessa uusliberalismissa, jota kutsutaan sosiaaliseksi markkinataloudeksi, jota on sovellettu väkisin vuodesta 1993 ja jota on siitä lähtien toteutettu maan suurimpien enemmistöjen etujen vastaisesti. Muuttaaksemme tämän surullisen todellisuuden on tarpeellista esittää talouden alan korjausliikkeitä, joista valtaosa olisi dramaattisia.

Castillon suunnitelmiin kuuluu korruption kitkeminen ja maaseudun elävöittäminen. Hänen kampanjansa tunnuslause on ollut: ”Ei enää köyhiä rikkaassa maassa.” Valtion on siis otettava hoitaakseen suurempi rooli tulojen uusiksi jakamisessa. Valtion voimassa olevat sopimukset on tarkoitus neuvotella uusiksi tai hylätä kokonaan. Nykyisellään monikansalliset yhtiöt vievät 70 prosenttia liikevoitoista ja valtiolle jää luu käteen 30 prosentin osuudella. Voitonjako on tarkoitus kääntää toisinpäin: 20 prosenttia monikansallisille yrityksille ja 80 prosenttia suoraan valtion kassaan. Hallitusohjelman luonnoksessa todetaan:

− Pääomien yksityistämiseen ja ulosvientiin keskittynyt valtio vaihdetaan kansallistavaan ja itsenäiseen valtioon, joka vahvistaisi sisäistä taloutta sijoittamalla pääomansa omaan maahansa.

Maan perustuslain ja taloudellisen rakenteen muuttamisen lisäksi Vapaa Peru ja Castillo pyrkivät vahvistamaan aluehallinnon roolia. Nykyisin keskushallinto omii itselleen 70 prosenttia valtion budjetista. 24 paikallistason hallitusta saavat itselleen vain 18 prosenttia rahavirroista ja 4 385 erityyppistä kuntaa puolestaan vain 12 prosenttia. Myös verotuksesta tehtäisiin vähemmän keskittynyttä, koska nykyisin 98 prosenttia verotuloista kertyy valtakunnan tasolta ja kaksi prosenttia kuntien tasolta. Sen sijaan autonomiset aluehallinnot (departamentos) keräävät pyöreän nollan verran verotuloja. Niille aiotaan antaa verotusoikeus: 70 prosenttia verotuloista jäisi niille ja 30 prosenttia palautuisi valtakunnan tason keskushallinnolle. Pääkaupunki Liman metropolialueella ja Callaolla on oma erityisasemansa tässä yhtälössä, joten niiden asukkaat eivät välttämättä suhtaudu kovin myönteisesti yleiseen alueelliseen uudistukseen.

Valtion uuteen asemaan lukeutuisi entistä vahvempien työntekijöiden oikeuksien puolustaminen, omavaraisuus ruuan, energian ja turvallisuuden suhteen sekä köyhyyden ja aliravitsemuksen kitkeminen. Myöskään yritysten veronkiertoa ei tulla sallimaan. Velanmaksussa pyritään sisäisen sosiaalisen velan poistamiseen ja ulkomaanvelat halutaan peruuttaa tai neuvotella uusiksi maan riippumattomuuden lisäämiseksi.

Muita pikaisia nostoja 77-sivun hallitusohjelmaluonnoksesta ovat opettajien palkkojen korottaminen, hammaslääkärin sijoittaminen jokaiseen kouluun ja yliopistojen valintamenettelyjen poistaminen, jotta jokainen halukas opiskelija voidaan hyväksyä. Castillo suunnittelee myös laajaa eläkeuudistusta. Yhteisöllistä maanomistusta halutaan niin ikään vahvistaa. Koko 21 kappaleen mittaiseen ohjelmaan voi tutustua täältä.

Castillon on oltava sanojensa mukaisesti toisenlainen johtaja, koska monista päällekkäisistä kriiseistä kärsivä Perun kansa kaipaa arkitodellisuuteensa ja yhteiskunnalliseen elämäänsä todellista radikaalia muutosta kohti parempaa. Ennen kaikkea suurista varallisuuseroista ja alueellisesta eriarvoisuudesta pitäisi pyrkiä eroon, joten vahvaa tilausta vasemmistopolitiikalle löytyy kansan syvistä riveistä. Hallitseminen Perussa hajanaisen kongressin ja vilkkaiden protestien keskellä vaatii kuitenkin aitoa johtajuutta, jonka osoittamiseen ei tule riittämään pelkkä vaalivoitto.

Vaaleissa nähtiin, kuinka Perú Libren ja Castillon etulyöntiasema vain voimistui, kun mediat ja oikeisto kävivät kimppuun perusteettomilla syytteillään kommunismista ja terrorismista (perulaisittain terruqueo). Edes nobelisti Mario Vargas Llosan kehotus ”pienemmästä pahasta” oikeistolaisen Keiko Fujimorin tukemiseksi ei näytä muuta kuin vahvistaneen Perun vasemmistoa.

Ennen kuin Perun nykyinen kongressi lopettaa toimikautensa 16.7., se pyrkii kolmeen uudistukseen. Se halusi muuttaa niin sanottua ”luottamuskysymysmenettelyä” (cuestión de confianza), mutta ei saanut sille riittävää tukea. Kyseessä on menettely, jolla hallitus voi painostaa kongressia hyväksymään tärkeäksi määritellyn lakiesityksensä. Jos kongressi hylkää kaksi luottamuskysymystä, presidentti voi hajottaa kongressin, kuten tapahtui vuonna 2019. Presidentiltä pyrittäisiin ottamaan pois tämä perustuslaillinen oikeus. Koska ehdotus sai vain 81 ääntä vaaditun 87 sijaan, ehdotus voidaan viedä kansanäänestykseen, jonka kongressi haluaa kutsua koolle myös siitä, palaako Peru kongressin ala- ja ylähuoneen järjestelmään, joka lakkautettiin 1993 ja jonka perulaiset hylkäsivät kansanäänestyksessä 90,5 prosentin turvin vuonna 2018.

Lisäksi työn alla on uuden perustuslain valmistelun koollekutsuminen. Jos ehdotus etenee, perulaiset voivat ilmaista tahtonsa uuden perustuslain tarpeellisuudesta joulukuussa 2021, jolloin äänestettäisiin myös luottamuskysymyksestä ja kongressin kokoonpanosta. Mikäli ehdotus menee läpi kongressissa ja saa kansan tuen vaaliuurnilla, 130 perustuslain säätäjää voitaisiin valita huhtikuussa 2022 ja heidän työnsä alkaisi heinäkuun lopussa. 28.7. presidentiksi nousevan Pedro Castillon vaalikampanjan keskeisiin ehdotuksiin on kuulunut uuden perustuslain säätäminen, sillä edellinen vuoden 1993 perustuslaki on Alberto Fujimorin diktatuurikauden perintöä.

Aiempaan artikkeliin Perun vaalien ensimmäisestä kierroksesta 11.4. voi tutustua täällä.

Teksti: valtiotieteiden tohtori Sami Laaksonen

Lähteet: TeleSUR, El Comercio, La República, BBC News Mundo, La Jornada, Página 12, Infobae, ONPE, DW, Télam, Prensa Alternativa, RPP Noticias, Gestión, El Universo, etc.

Meksikon vasemmistoryhmät eli hallituspuolue Morena ja sen liittolaiset vihreät (PVEM) ja marxilainen Työn puolue (PT) puolustivat kunniakkaasti paikkaansa maan johdossa. Hallitusryhmä saa itselleen enemmistön Meksikon kongressin alahuoneesta myös seuraaviksi kolmeksi vuodeksi. Lähde: Mario Delgado.

Jopa brittilehti The Economist oli huolestunut Meksikon demokratiasta. Sen tekemisissä tulkinnoissa kansa erehtyi äänestyspäätöksissään vuonna 2018 ja nyt tuo ulkomainen media kehotti toisen maan kansalaisia korjaamaan tilanteen äänestämällä oppositiovoimia. Meksikon sisällä käytiin samankaltainen raju kaksikuukautinen kampanja, jonka aikana oikeisto pyrki kaikin mahdollisin tavoin väheksymään ja kiistämään hallituksen saavutukset sekä esittämään sen historian huonoimmaksi ja vaarallisimmaksi hallitukseksi. Paikallisten pelisääntöjen mukaisesti presidenttiä ei saanut suoraan mainita vaalimainonnassa eikä hallitus saanut kampanjoida saavutuksillaan kuin hyvin yleisellä tasolla. Opposition tunnuslause vaaleissa oli ottaa hallitukselta pois kongressin enemmistö. Tavoitetta tuettiin uhkauksella: jos emme ota presidentiltä pois kongressia, hän ottaa meiltä pois koko Meksikon. Valtaa pitävä vasemmisto kuitenkin nautti vaaliuurnilla yhä kansalaisten enemmistön tuesta.

Hallituspuolueille torjuntavoitto kongressivaaleissa

Meksikon 300 vaalialueesta (distritos electorales) hallituspuolue Morena voitti 64 ja liittolaisineen Juntos Hacemos Historia 186. Oikeisto-opposition vaaliliitto Va por México PAN−PRI−PRD voitti 63 ja PAN yksin 33 ja PRI 11, kaikkiaan 107. Lopuilla seitsemällä alueella voiton vei Movimiento Ciudadano (MC). Ensiksi mainittu vaaliliitto yhdisti voimansa 183:lla ja toiseksi mainittu 219 vaalialueella.

Kongressin alahuoneen paikoista 300 jaetaan suoralla enemmistövaalilla ja loput 200 paikkaa puolueiden saaman suhteellisen ääniosuuden mukaisesti. Vuoden 2018 vaaleissa Morena sai 256 paikkaa ja sen liittolaiset Partido del Trabajo (PT) 46 ja Partido de Encuentro Social (PES), nykyisin Partido de Encuentro Solidario 21 ja Partido Verde Ecologista de México (PVEM) 11. Niillä oli siis hallussaan perustuslain muuttamiseen vaadittava kahden kolmasosan enemmistö 334 paikan turvin, vaikka varsinaisesti vuoden 2018 vaaleissa se saavutti 308 edustajaa.

Oppositiopuolueilla Partido de Acción Nacional (PAN) oli 77 ja Partido Revolucionario Institucional (PRI) 48 ja Partido de Revolución Democrática (PRD) 12 paikkaa. Yhteensä niiden hallussa oli 137 edustajaa, vaikka käytännössä niitä tuki myös MC 25 paikallaan. Neljällä edustajalla ei ollut puoluetta. Meksikon kongressin alahuoneessa oli kaikkiaan kahdeksan puoluetta kolmevuotiskaudella 2018−2021.

Nyt käydyissä kongressivaaleissa Morenan arvioidaan saavan lähes 40 prosentin (39,6 %) kannatuksellaan 190−203 paikkaa, kun sen liittolaiset PT ja PVEM saisivat kummatkin 35−41 ja 40−48 paikkaa tai 16,4 prosenttia annetuista äänistä. Vihreä puolue (PVEM) onkin 8,6 prosentin ääniosuudellaan kiistatta vaalien suurin voittaja, koska se ylsi lähes viisinkertaistamaan paikkamääränsä. Morena sen sijaan menettää 53−66 paikkaa, mutta säilyy parlamentin selkeänä ykköspuolueena. Kolmen puolueen koalition paikkamäärä on 265−292, joten sen yhteinen edustajien määrä laskee vaalipiirien suhteellisista äänimääristä riippuen 42−69. Todennäköisesti vasemmistopuolueiden yhteisrintama saa itselleen ainakin noin 280 paikkaa.

PAN (22,8 %) kasvattaa paikkamääräänsä 29−40 paikalla akselille 106−117 ja PRI (14 %) 15−27 paikalla saaden 63−75 paikkaa ja PRD (2,6%)  säilyttää kannatuksensa tai saa jopa yhdeksän paikkaa lisää. Näillä vanhoilla puolueilla on jatkossa 181−213 edustajaa maan kongressin alahuoneessa. Koska ne saavat todennäköisesti noin 200 paikkaa, niiden kannatus kasvaa suunnilleen 60 edustajalla. Niiden todellinen painoarvo on kuitenkin Movimiento Ciudadanon(4,6 %) 20−27 paikan verran kokoaan suurempi. Hallituksen ja opposition välinen paikkajako siis asettuu ensiksi mainitun eduksi 280−220. Oppositio vahvisti asemiaan, mutta jäi kauaksi siitä enemmistöstä, mikä antaisi sille enemmistön kongressista ja sitä kautta mahdollisuuden valtion budjettiesitysten muokkaamiseen.

PES saanee 0−6 edustajaa, mutta jäänee ilman puoluerekisteriä. Myös uudet puolueet Redes Sociales Progresistas (RSP) ja Fuerza por México (FXM) pyyhkiytyvät pois puoluekartalta nollalla edustajallaan. Näin varsinaisen eduskuntaryhmän voisi muodostaa vain seitsemän puoluetta, joista kolmea voi pitää liberaaleina ja vasemmistolaisina, neljää taas konservatiivisina ja oikeistolaisina.

Vasemmistolainen vaaliliitto Juntos Hacemos Historia (Morena − PVEM − PT) kamppaili kongressin alahuoneen (Cámara de Diputados) vallasta oikeistolaista vaaliliittoa Va por México (PAN − PRI − PRD) vastaan. Meksikon parlamenttiin valitaan 300 edustajaa suoralla enemmistöllä ja 200 edustajaa puolueiden saaman suhteellisen äänimäärän perusteella.

Morenan vaikutus aluetasolla kasvaa

Osavaltiotasolla presidentin hallituspuolue Movimiento de Regeneración Nacional (Morena) eteni voitosta voittoon. Pelissä oli kaikkiaan 15 kuvernöörinvirkaa, joista Morena piti hallussaan vain yhtä Baja Californiassa. Se kuitenkin ylsi voittoon myös kymmenessä muussa osavaltiossa: Baja California Sur, Campeche, Colima, Guerrero, Michoacán, Nayarit, Sinaloa, Sonora, Tlaxcala ja Zacatecas. Yhteensä se otti 11 vaalivoittoa, mutta tämän lisäksi sen liittolaiset Työn puolue (PT) ja vihreät (PVEM) voittivat San Luis Potosíssa.

Oppositiovoimien vaalimenestys jäi kohtuullisen vaatimattomaksi. PAN voitti sydänalueellaan Querétarossa ja ylsi PRI:n ja PRD:n kanssa voittoon myös Chihuahuassa. MC voitti pohjoisessa Nuevo Leónin tärkeässä osavaltiossa, jossa sijaitsee maan kolmanneksi suurin kaupunki Monterrey. Meksikossa on 32 osavaltiota, joissa 30 käytiin paikalliset kongressivaalit, ja joista Morena voitti 19 osavaltiossa. 2018 se ylsi voittoon 18 paikallistason kongressissa.

Morena hallitsi ennen vaaleja seitsemässä osavaltiossa, mutta nyt sen valta ulottuu ensimmäistä kertaa 17 osavaltioon. PAN liittolaisineen pitää jatkossa hallussa kahdeksaa osavaltiota ja aiemmin kaikissa osavaltioissa vuorollaan hallinnut PRI vain neljää. Movimiento Ciudadano on kahden ison osavaltion puolue ja hallituksen kanssa yhteistyössä olevat vihreät ja marxilainen puolue PT yhden osavaltion ryhmittymä.

Meksikon historia tuntee vain seitsemän vaaleilla valittua naiskuvernööriä ja kaksi väliaikaista kuvernööriä. Pelkästään näissä vaaleissa kuudesta naisesta tuli kuvernöörejä. Ennemmin myös pääkaupunki on ollut naisjohdossa, joten nyt maassa nähdään historiallisesti samanaikaisesti seitsemän naisen valtakausi osavaltiotasolla. Jo aiemmin 2018 Meksikon kongressin ala- ja ylähuoneissa saavutettiin nais- ja miesehdokkaiden välinen tasavertaisuus. Vuoden 2021 vaaleissa puolueiden oli ensimmäistä kertaa asetettava yhtä paljon nais- ja miesehdokkaita.

Keskiluokan ja tyytymättömien kapina pääkaupungissa

Siitä lähtien kun pääkaupunki Ciudad de México palasi suorien vaalien aikakauteen 1997, vasemmisto, ensin PRD ja sitten Morena, ovat hallinneet sitä yhtäjaksoisesti niin kaupungin johdon kuin kuntahallinnonkin tasolla. Parhaillaan kaupunginjohtajana toimiva Claudia Sheinbaum Pardo edustaa niin ikään hallituspuolue Morenaa.

Vuoden 2018 vaaleissa Morena sai itselleen 14 kaikkiaan 16:sta pääkaupungin kunnasta, PAN ja PRI kumpikin yhden. Nyt asetelmat kuitenkin vaihtuivat päälaelleen ja kunnat jakautuivat kahteen ryhmään. PAN ja sen liittolaiset PRD ja PRI saivat haltuunsa kahdeksan kuntaa ja PAN yksin vielä yhden lisää. Morenalle on jäämässä kunnanjohtajan pesti vain seitsemään kuntaan, joihin tosin lukeutuu pääkaupungin kunnista selvästä suuriväestöisin Iztapalapa, jossa asuu yli 1,8 miljoonaa henkeä. Xochimilcossa on vielä suoritettava uudelleenlaskenta, koska eroksi muodostui alle yksi prosenttiyksikkö.

Syitä vaalitappioon on etsittävä perinteisesti hyvin vasemmistolaisen ja edistyksellisen pääkaupungin sisäisestä järjestäytymisestä, johon Ciudad de Méxicoa kotinaan pitävä Morena ei ilmeisesti panostanut riittävästi. 3.5. tapahtunut linjan 12 metro-onnettomuus käännettiin opposition politikoinnilla paikallisen vasemmistohallituksen syyksi, vaikka sen tutkinta ei ole vielä valmistunut. Onnettomuuden taakka painoin 24 vuoden vasemmistovaltaa, johon haluttiin hakea uurnilta muutosta. Niillä alueilla, kuten Tláhuac ja Iztapalapa, missä metrolinja 12 kulkee, kansalaiset luottivat yhä vasemmistohallitukseen, mutta keskiluokkaisemmilla asuinalueilla, joissa metroa käytetään suhteellisesti vähemmän, sen 26 ihmisen hengen vaatineen metro-onnettomuuden poliittinen vaikutus oli suurempi. Pahimmasta metron tapaturmasta sitten vuoden 1975 haluttiin syyttää valtaa pitänyttä vasemmistoa ja mediat ruokkivat tätä käsitystä, jolle ei ole vielä kuitenkaan löydetty todisteita.

Toisaalta vaalit ovat tuoneet esiin pääkaupungin vauraimpien osien itsekeskeisyyden ja individualismin, kun taas mediat ovat lisänneet kapinahenkeä omilla mustamaalauskampanjoillaan. Kyseessä onkin eräänlainen keskiluokan kapina, koska monet eivät koe liittovaltion hallituksen panostaneen riittävästi maan vauraimpien osien kehittämiseen. He eivät ymmärrä, miksi hallitus keskittyy köyhimpien kuntien ja köyhimpien alueiden hyvinvointiin. Ilmeisesti sosiaalinen oikeudenmukaisuus on joillekin ryhmille vieras käsite. Myös pandemia on haavoittanut pahiten juuri pääkaupungin sosiaalista ja taloudellista ilmapiiriä. Nyt pääkaupunki jakautui tietynlaisen rakenteellisen rasismin ja luokkajaottelun varjolla kahteen osaan, vauraampiin ja köyhimpiin. Vauraimmat väestönosat tukivat oikeistoa ja köyhimmät asuinalueet vasemmistoa. Jotkut ovat puhuneet jopa ”veroja maksavasta väestöstä” erotuksena ”tukea saaviin kotitalouksiin”, vaikka todellisuudessa kaikki maksavat kulutusveroja ja muita veroja varallisuutensa ja tulotasonsa mukaisesti.

Meksikon presidentti Andrés Manuel López Obrador (Morena) on luvannut huomioida pääkaupungin protestiäänet tehdäkseen yhä enemmän Ciudad de Méxicon ja etenkin sen vähävaraisten huomioimiseksi. Morena puolueena aikoo puolestaan tehdä enemmän työtä kannatuksensa vahvistamiseksi perinteisesti vasemmistolaisessa pääkaupungissa.

Toisaalta Tamaulipaksen osavaltiossa, jossa paikallinen kongressi puolusti loppuun asti PAN-puolueen korruptoitunutta kuvernööriä Morena voitti 16 vaalialuetta ja valtaa pitänyt PAN vain kuusi saaden siten itselleen paikallisen parlamentin enemmistön. Tapaulipaksen paikallisen kongressin 36 paikasta Morena otti haltuunsa 21.  Lisäksi se voitti kuusi yhdeksästä liittovaltion kongressipaikasta. Se ylsi voittoon myös seitsemässä suurimmassa kaupungissa käydyissä kunnanjohtajan vaaleissa.

Mitä tulee suurempiin väestökeskittymiin, niin Morena voitti kaksi pääkaupungin väkirikkainta kuntaa Iztapalapan ja myös Gustavo A. Maderon sekä pohjoiset rajakaupungit Tijuanan ja Ciudad Juárezin. Se voitti myös Ecatepecin kunnassa pääkaupungin läheisellä metropolialueella. PAN liittolaisineen voitti Pueblan ja Léonin kaupungeissa, kun Movimiento Ciudadano ylsi voittoon Guadalajarassa ja sen metropolialueella Zapopánissa sekä Monterreyssä.

Meksikon neljä edellistä presidenttiä ovat kaikki kokeneet jonkinasteisen vaalitappion kautensa puolivälissä järjestettävissä vaaleissa. 1997 Ernesto Zedillo menetti kannatuksestaan 32,8 ja 2003 Vicente Fox 34,8 prosenttia. 2009 Felipe Calderónin kannatuksesta suli pois 29,6 ja 2015 Enrique Peña Nieto menetti tukijoistaan 30,5 prosenttia. Siksi presidentti López Obradorin (AMLO) tulosta vuodelta 2021 voidaan pitää torjuntavoittona. Hän menetti kannatuksestaan vain 17,1 prosenttia, mikä on lähestulkoon puolet vähemmän kuin neljän edellisen presidentin tulos välivaaleissa.

Pieni vaalianalyysi

Yleensä välivaaleissa tai puolivälikauden vaaleissa (elecciones intermedias) koetaan jonkinasteinen näpäytys valtaa pitäviä puolueita kohtaan. Vaaliasetelmat rakennetaan enemmän hallitusta vastaan kuin varsinaisia uusia ehdotuksia puoltaviksi, joten tälläkin kertaa hallitus joutui maksamaan veroa siitä, ettei kaikkia kansalaisia ja sosiaalisia luokkia voi miellyttää samanaikaisesti. Toisaalta jatkuvat kielteiset mediakampanjat, pitkä pandemiakausi ja tuore metro-onnettomuus vaativat oman hintansa.

Morenaa voidaan pitää kuitenkin vaalien voittajana, koska edes historiallisesti ensimmäistä kertaa yhteiseen vaaliliittoon yhtyneet kolme muuta puoluetta eivät kyenneet kasvattamaan vaikutusvaltaansa kovin merkittävästi. Niiden kannatuksen kasvu ei myöskään selity yksittäisten puolueiden menestyksellä, vaan perustuu ennen kaikkea vaaliliiton tuomaan etulyöntiasemaan. PAN ja PRI ovat perinteisen ison organisaation omaavia vanhoja valtapuolueita, suomalaisittain niitä voisi verrata kokoomukseen ja keskustaan. Myös PRD:lla on paikallista painoarvoa muutamilla alueilla. Morenan liittolaiset sen sijaan ovat politiikan pienempiä ryhmittymiä. Perinteensä ja ideologiansa myyneiden kolmen puolueen vaaliliitto paljasti sen, mitä moni oli epäillyt jo pitkään. Kyseessä ovat toisiaan muistuttavat aina tarpeen sitä vaatiessa kulissien takana liittoutuvat oikeistovoimat, jotka ovat kykeneviä tekemään mitä tahansa valtansa ja etuoikeuksiensa säilyttämiseksi. Alun perin sekä PAN että PRD perustettiin oppositiopuolueiksi Meksikoa yksivaltaisesti vuosina 1929−2000 hallinneen PRI:n kukistamiseksi, mutta nyt puolueet ovat ryhtyneet alati lähenevään yhteistyöhön.

Morena ei joutunut myymään arvojaan saavuttaakseen vaalivoiton. Hyvin edennyt rokotusohjelma oli hallituksen suurin valttikortti vaalien loppusuoralla. Vaali-instituutti (INE) tarkkaili hyvin tarkasti hallituksen tiedottamista ja presidentin joka arkipäivä pidettäviä tiedotustilaisuuksia. Se ei kieltänyt presidentin ilmaisuvapautta kokonaan, mutta rajoitti sitä. Hallitus ei tiedottanut saavutuksistaan ja kunnioitti vaalien ilmapiiriä. Kyseessä olivat todellisuudessa Meksikon historian ensimmäiset vaalit, joihin valtiovalta ei puuttunut. Se kunnioitti vaalien vapautta eikä rahoittanut vaalikampanjoita. Kaikki muiden puolueiden vaalimainokset sen sijaan keskittyivät hallituksen vastaiseen propagandaan. Vaikka Meksikon pandemiatilanne on parantunut jatkuvasti, yleisötilaisuuksien järjestäminen ei ollut yhtä helppoa ja tavanomaista kuin ennen koronaviruksen ilmestymistä. Siksi etenkin sosiaalisten medioiden merkitys kampanjatyössä korostui.

Viimeksi vuonna 1991, kun maan poliittiset olosuhteet olivat tyystin erilaiset, on silloinen hallituspuolue yltänyt yhtä hyvään vaalitulokseen ja yhtä vahvaan enemmistöön kongressivaaleissa. Neljän edellisen hallituksen aikaisissa niin sanotuissa välivaaleissa vuosina 1997, 2003, 2009 ja 2015 kukin hallitusryhmä menetti keskimäärin 29,6−34.8 prosenttia kannatuksestaan. Nykyinen hallitus liittolaisineen koki vaaleissa pienimmän vertailukelpoisen tappion menettäessään kannatuksestaan vain noin 4,2 miljoonaa ääntä tai 17,1 prosenttia. Historian valossa Meksikon nykyinen vasemmistohallitus pärjäsi siis poikkeuksellisen hyvin. Vaalivoittoa voidaan yleisesti pitää luottamuksenosoituksena viimeisten vuosien politiikalle. Neljäs muutosaalto (Cuarta Transformación) voitti vaalipiirinsä yhä lähes kahdessa kolmasosassa maata. Kun vuonna 2018 Morena liittolaisineen voitti 72,6 prosenttia vaalipiireistä, nyt se ylsi voittoon 61,3 prosentissa kaikkiaan 300 vaalialueesta.

Välivaaleissa osallistuminen on viimeisen kahden vuosikymmenen ajan jäänyt alle 50 prosentin. Vuonna 1997 yli 71,2 prosenttia osallistui presidentinvaaleja vähemmän intohimoja herättäviin vaaleihin. Nyt äänestysprosentti oli 52,7 prosenttia. 2015 vain 47,7 prosenttia kansalaisista käytti äänioikeuttaan, mutta 2018 56,6 miljoonaa eli 63,4 prosenttia. Kaikkiaan äänioikeutettuja yli 21 000 poliittisen pestin vaaleissa oli melkein 94 miljoonaa. Kansan riveistä rekrytoituja vaalityöntekijöitä vaalien järjestämiseen tarvittiin yli 1,4 miljoonaa. Osallistuin itsekin sunnuntaina 6.6. käytyihin numeroiden valossa historian suurimpiin vaaleihin pääkaupungin Cuauhtémocin kunnan Colonia Roma Surin äänestyspaikka 4560:n ensimmäisenä laskijana. Vaaliurakkamme alkoi aamuseitsemän aikoihin ja jatkui aina puolikymmeneen asti. Kaikkiaan Meksikossa äänestettiin yli 162 000 vaalipaikalla halki koko laajan maan.

Seuraavat vaalit Meksikossa pidetään 1.8., kun kansanäänestyksessä päätetään siitä, aloitetaanko viittä edellistä presidenttiä vastaan rikostutkinta, jonka aiheista ei tule olemaan puutetta. Vaikka kyseessä on oikeudellinen prosessi sen seuraukset ovat poliittisia. Vastaavaa ei ole myöskään tehty aiemmin. Siksi vain kansan suora tuki voi antaa täyden poliittisen mandaatin menneisyyden rikosten selvittämiseksi ja syyllisten rankaisemiseksi. Vuonna 2022 äänestetään siitä, voiko presidentti jatkaa kautensa loppuun syyskuuhun 2024 asti vai tuleeko hänen erota välittömästi. Kansanäänestys järjestetään presidentin omasta aloitteesta osana hänen vuoden 2018 vaalilupauksiin.

Teksti: valtiotieteiden tohtori Sami Laaksonen

Lähteet: INE, Canal Oncel, La Jornada, Contralínea, Etcétera, La Cámara de Diputados, Conferencia Matutina.

Chilessä käytiin neljän lipukkeen isot vaalit lauantaina ja sunnuntaina 15. ja 16.5.2021. Niissä maahan valittiin uudet paikallistason päättäjät niin valtuutettujen, kunnanjohtajien kuin kuvernöörienkin vaaleissa. Samalla chileläiset valitsivat 155 kansalaisjäsentä uuden perustuslain laatijoiksi. Kaikkiaan poliittista vastuuta vaaliuurnilla tavoitteli yli 16 700 henkeä ja perustuslakikomitean vaaleihin osallistui lähes 1 400 ehdokasta. Vaalitulosten mukaan parhaiten menestyivät itsenäiset ehdokkaat.

Chilen kansa haluaa tuhota diktatuurin uusliberaalit lakipykälät luodakseen uuden oikeuksiaan puolustavan perustuslain.

Chilen yhteiskunnan uusi herääminen

Lokakuun 2019 ja maaliskuun 2020 välisenä aikana Chilessä elettiin niin sanottu sosiaalinen räjähdys (Estallido Social). Mielenilmaukset keskittyivät pääkaupunki Santiagoon ja muihin suurimpiin kaupunkeihin kuten Valparaíso, Concepción, Arica y Punta Arenas. Ne saivat alkunsa pääkaupungin julkisen liikennejärjestelmän lippujen hintojen korotuksista. Uudet hinnat astuivat voimaan 6.10. ja joukko opiskelijoita järjestäytyi maksulakkoon metrossa. Päivien kuluessa maksamisesta kieltäytyneiden määrä vain kasvoi. Konflikti yltyi 18.10, kun väkijoukot ja poliisit ottivat yhteen. Joitakin kauppoja tyhjennettiin ja rakennuksia vaurioitettiin sekä tulipaloja sytytettiin.

Lauantaina 19.10. Chilen presidentti Sebastián Piñera julisti maahan ensimmäisen hätätilan sitten vuoden 1990 tapahtuneen demokratiaan palaamisen jälkeen. Ulkonaliikkumiskielto koski aluksi vain Santiagon metropolialuetta, mutta pian se laajeni viidelle alueelle ja 23. päivään mennessä se oli saatettu voimaan 15 kaikkiaan 16 alueellisesta pääkaupungista. Vastarinta ylsi lähes kaikkialle halki koko maan.

Kauan kytenyt tyytymättömyys poliittiseen järjestelmään puhkesi näennäisesti pienestä asiasta, mutta sen taustalta löytyy laajempi ryhmä ilmiöitä kuten yleinen elämisen kalleus, alhaiset eläkkeet, kalliit hinnat etenkin terveyssektorilla. Vielä laajemmassa kuvassa kansan tietoisuus heräsi ja se menetti kaiken pelkonsa ilmaista pettymyksensä poliitikkoja, instituutioita ja perustuslakia kohtaan. Tähän tilanteeseen on tultu, koska valtio ei voinut taata kansalaisilleen yksinkertaisimpia oikeuksia.

Arvioidaanpa tapahtumia sitten mielenilmaisijoiden, julkisen infrastruktuurin kokemien vahinkojen tai hallituksen sortotoimien näkökulmasta, ne ovat suurimmat mitä Chilessä on koettu 30 vuoteen. Hallituksen antamien tietojen mukaan lokakuun aikana kuoli 32 kansalaista, 3 400 siviiliä ja 2 000 poliisia joutui sairaalahoitoon. Amnesty International taas raportoi, että marraskuun loppuun mennessä poliisien (carabineros) aiheeton voimankäyttö aiheutti 12 547 loukkaantunutta, 1 980 aseilla haavoitettua ja 347 tapauksessa koettiin silmävauriota.

Chilen Kansallinen ihmisoikeusinstituutti (INDH) laski pidätettyjen määräksi vähintään 8 812 henkeä. INDH kertoi myös dokumentoineensa järjestysvallan ja armeijan suorittamia kidutustapauksia. Kaikkiaan se on saanut vastaanottaa 3 350 valitusta ihmisoikeusrikkomuksista. Muun muassa Amerikkojen välinen ihmisoikeuskomissio (CIDH) ja YK:n ihmisoikeusasiamies totesivat Chilessä tapahtuneen vakavia ihmisoikeusrikkomuksia, joihin olivat syyllistyneet valtion viranomaiset ja maan hallitus. Hallitus kiisti olevansa vastuussa systemaattisista ihmisoikeusrikkomuksista, mutta myönsi poliisin voimankäytön liialliseksi joissain yksittäisissä tapauksissa.

Taloudelliset menetykset on arvioitu 3,3 miljardiksi dollariksi. Työpaikkoja menetettiin protestien takia erinäisten arvioiden mukaan ainakin 100 000 tai enimmillään jopa 300 000. Myös Chilen peso laski kaikkien aikojen alimmalle tasolleen suhteessa dollariin. Talousvaikutuksien koko oli vähintään yksi prosentti bruttokansantuotteesta.

Julkisen liikenteen hintojen korotus peruttiin. Piñeran hallitus vastasi kansantahtoon julkaisemalla ”uuden sosiaalisen ohjelman”, johon on kirjattu toimenpiteitä palkkojen, eläkkeiden ja terveyspalvelujen parantamiseksi. Toisaalta se on halunnut panostaa turvallisuuspolitiikkaan. 15. marraskuuta Chilen hallitus ja valtaosa kongressin puolueista allekirjoittivat sopimuksen kansanäänestyksestä, jossa oli tarkoitus päättää siitä, aletaanko maahan säätää uutta perustuslakia. Vaalit piti alun perin järjestää jo huhtikuussa 2020, mutta koronaviruspandemian takia ne siirtyivät saman vuoden lokakuulle. 25.10.2020 järjestetyissä vaaleissa 78,3 prosenttia kansasta sanoi kyllä aikomuksille luoda maahan kokonaan uusi perustuslaki aiemman diktaattori Augosto Pinochetin kaudelta 1973−1990 peräisin olevan jo vanhentuneen korkeimman lakikirjan korvaamiseksi.

El Estallido Chileno on Javiera López Layana yhdessä Ariel Guerreron kanssa tekemä dokumenttielokuva Chilen vilkkaan syksyn ja kevään tapahtumista. López Layana kuvailee mielenilmauksien taustoja:

− Meidän on mentävä ajassa 30 vuotta taaksepäin, jotta voimme ymmärtää niitä syitä, mitkä saivat tämän painekattilan räjähtämään, joka sai lopulta tehtyä chileläisestä mallista uhanalaisen.

Saksalaisen Friedrich Ebert (FES) säätiön Latinalaisen Amerikan ja Karibian aluejohtaja Valeska Hesse sanoo sen, mikä on chileläisille itsestään selvä tavoite maansa kriisien selättämiseksi:

− Chilen perustuslakiprosessi pyrkii määrittelemään uudelleen valtion valtion roolin ja se voi johtaa käytännössä yksityistettyjen julkisten hyödykkeiden kuten veden, koulutuksen, terveyden ja eläkkeiden palauttamiseen. Näin tullaan kyseenalaistaneeksi se uusliberaali malli, jota Chilessä on toteutettu jo kauan.

Kolmenkymmenen demokratian vuoden aikana ei ole kyetty lunastamaan lupauksia hyvinvoinnista ja elämänlaadun parantumisesta, vaan sen sijaan epätasa-arvon ja tuloerojen kasvu on vain kiihtynyt, eikä nälkätason palkoista ja eläkkeistä ole päästy eroon. Tästä syystä iso osa kansasta on menettänyt uskonsa virallisiin vaikutuskanaviin ja on päättänyt ottaa kadut haltuunsa välttämättömien muutoksien edistämiseksi.

Pitkä tie perustuslain muuttamiseksi

Chilen yhä edelleen voimassa oleva perustuslaki on vuodelta 1980. Tuolloin Pinochetin diktatuurin aikana syntynyttä lakikirjaa on pidetty epädemokraattisena, koska sen laati Ortúzarin komissio ilman kansalaisten osallistumista ja se hyväksyttiin kansanäänestyksessä, jonka on sanottu olleen täynnä epäsäännönmukaisuuksia.

Vuonna 2005 Ricardo Lagosin hallitus pystyi poistamaan perustuslaista valtaosan autoritäärisistä pykälistä. Vuoden 2013 vaaleissa Michelle Bachelet toi esiin tarpeen muuttaa kansakunnan ylintä sääntökirjaa uudemman kerran. Siviilitaitojen kampanjoiden ja kansalaisvuoropuhelun jälkeen, Bachelet lähetti aivan presidenttikautensa lopussa maaliskuussa 2018 uuden perustuslain projektin kongressille, mutta Sebastián Piñeran hallitus jäädytti kesken jääneen prosessin. Kuitenkin kansa nosti mielenilmauksillaan keskeneräisen vaatimuksen esille ennennäkemättömällä voimalla.

Lokakuun 2020 kansanäänestykseen osallistui historian suurin väkijoukko sitten sen jälkeen, kun äänestämisestä tuli jälleen vapaaehtoista. Kaikkiaan lähes 7,6 miljoonaa kansalaista tai melkein 51 prosenttia äänioikeutetuista ilmaisi tahtonsa vaaliuurnilla. 78,3 prosenttia hyväksyi uuden perustuslain säätämiseen tähtäävät toimet. Vaihtoehto parlamenttiedustajien ja kansalaisten yhteisestä komiteasta sai 21 prosentin kannatuksen, mutta 79 prosenttia halusi pelkästään kansalaisista koostuvan perustuslakitoimikunnan.

155 toimikunnan edustajaa valitaan ensimmäistä kertaa tiukoin sukupuolisen tasa-arvon säännöin melkeinpä puoliksi naisia ja puoliksi miehiä. Edustajista 17 tulee edustamaan puolestaan alkuperäiskansoja. Vaalit viedään läpi kongressivaalien säännöin ja niissä valitut edustajat osallistuvat ainoastaan perustuslain säätämiseen. Uudesta valtiosäännöstä, kuten se myös tunnetaan, on tarkoitus järjestää vielä lajissaan kolmas kansanäänestys vuonna 2022.

Vaalien vaikeat olosuhteet

Vaikka koronaviruspandemia rauhoittikin mielenilmauksia maaliskuusta 2020 lähtien, nyt sen yhä jatkuva akuutti vaihe vaikeuttaa osaltaan vaalien järjestämistä. Maaliskuun 2021 lopussa kaikkiaan 13,7 miljoonaa yhteensä 19 miljoonasta Chilen asukkaasta joutui aloittamaan uuden eristäytymisjakson tartuntojen määrän kiihtymisen vuoksi. Maassa on ollut myös ulkonaliikkumiskielto iltayhdeksän ja aamuviiden välillä 5.4. alkaen.

Tähän mennessä Chilessä on rekisteröity melkein 1,3 miljoonaa tartuntaa ja hieman alle 28 000 kuolemantapausta. Uusia tapauksia kirjataan yli 6 000 päivittäin. Toisaalta Chile johtaa Latinalaisen Amerikan rokotustilastoja. Siellä on annettu tähän mennessä 16,6 miljoonaa rokoteannosta. 7,5 miljoonaa henkeä tai 39,5 prosenttia väestöstä on saatu rokotettua jo kahdesti.

Presidentti Sebastián Piñeraa painaa joukko rikossyytteitä Chilessä ja ulkomailla. Yksi niistä koskee pandemian hoitoa. Entinen espanjalainen tuomari Baltasar Garzón, joka osallistui Pinochetin pidätykseen Lontoonsa, Chileläinen ihmisoikeuskomissio (CCHDH) ja kansainväliset organisaatiot ovat haastaneet istuvat presidentin kansainväliseen rikostuomioistuimeen rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Diktaattoriksi ja autoritääriseksi johtajaksi kutsutun Piñeran kansansuosio on alemmalla tasolla kuin yhdenkään aiemman presidentin kaudella tehdyissä mielipidemittauksissa. Kun Piñeraa kohtaan halutaan olla myötämielisiä, voidaan puhua kymmenen prosentin hyväksynnästä, mutta maaliskuussa 2022 vallasta väistyvän presidentin nauttima ”suosio” kansan parissa on käynyt jopa vain kuudessa prosentissa. Laajat väestöryhmät ovat vaatineet hänen eroaan. Rahaa Piñeralta ei kuitenkaan puutu, koska hänen 2,7 miljardin dollarin omaisuutensa tekee hänestä yhden Chilen kymmenestä rikkaimmasta ihmisestä. Kyseinen miljonääri toimi maansa presidenttinä myös vuosina 2010−2014.

Chilen sosiaalinen, poliittinen, taloudellinen ja terveydellinen kriisi on vähintään samaa luokkaa kuin naapurimaissa Perussa ja Ecuadorissa. Concepciónin yliopiston politiikantutkimuksen tohtori Paulina Astroza kuvailee tilannetta:

− Olemme raahanneet perässämme jo pitkään kansalaisten jännitteiden kasaumista, pahoinvointia, joka on muuttunut vihaksi ja johtanut raivoon.

Pandemian eristyskausi talousongelmineen ei ole rauhoittanut sosiaalista ja poliittista kuohuntaa kuin näennäisesti. Noin 70 prosenttia chileläisistä pitää nykyistä kriisiä pahimpana sitten niin sanotun paluun demokratiaan. Toisaalta vuoden 2019 mielenosoitukset ovat luoneet toivoa rakenteellisesta muutoksesta ja tulojen uusjaosta, jotka kiteytyvät juurikin uuden perustuslain vaatimukseen. Yksityisten yritysten ja uusliberaalin talouspolitiikan sijaan valtiosäännön halutaan palvelevan kansalaisten oikeuksia, sosiaalista yhdenvertaisuutta ja hyvinvointia. Chilessä jopa vedenjakelu on yksityistetty koulutuksesta ja terveydenhuollosta puhumattakaan.

Maan hajanainen ja itsevaltainen poliittinen eliitti ei ole valmis tai halukas laajamittaisiin muutoksiin, veroreformiin, eläkejärjestelmien, koulutuksen ja terveydenhuollon uudistuksiin, mutta jos niihin ei ryhdytä Chilen yhteiskuntarauhan palauttaminen tuskin onnistuu. Jos uudistuksien lupauksia ei kyetä lunastamaan eikä suurten eriarvoisuuksien maasta tehdä oikeudenmukaisempaa, kansa tulee varmasti valtaamaan kadut uudelleen. 25.10.2019 Santiagossa marssi rauhanomaisesti ainakin 1,2 miljoonaa ihmistä ja koko maassa mieltään arvioidaan osoittaneen samanaikaisesti jopa kolme miljoonaa henkeä. Opiskelijoiden korvaamattoman keskeisestä osallistumisesta maansa muuttamiseen voi lukea muun muassa tästä artikkelista.

Viimeisten vuosikymmenten aikana Chileä on ehditty pitämään alueellisena esimerkkivaltiona, koska sen talous kasvoi, köyhyys väheni ja sen politiikkaa hallitsi tietty vakaus. Sen uusliberaaleja oppeja sovellettiin vilkkaasti muissa Latinalaisen Amerikan maissa. Kuitenkin lokakuussa kaksi vuotta sitten tuo väärä idylli ja ihanteellinen kuva rikkoontui, kun kansa toi tiettäväksi syvän hylätyksi tulemisen tunteensa, jota eivät ole parantaneet järjestelmälliset hyväksikäytökset maassa, jota monet pitävät valtion heikennetyn roolin takia eräänlaisena pienen piirin ”yksityisyrityksenä.”

25.10.2019 Chilen pääkaupunki Santiagon kaduille kokoontui jopa 1,2 miljoonaa ihmistä vaatimaan radikaalia muutosta maan politiikkaan.

Tärkeät vaalit koko maanosalle

15.−16.5. Chilessä käytiin yhdistetyt paikallistason vaalit, joissa melkein 1 400 ehdokasta kamppaili lisäksi paikasta yhtenä 155-jäsenisen perustuslakitoimikunnan kansalaisjäsenenä. Vähintään 45 prosenttia valituista tulee olemaan naisia. Kyseessä on suuri parannus, koska nykyisellään vain 22,6 prosenttia tai 35 kaikkiaan 155 kongressiedustajasta on naisia. Perustuslain laatimiseen annetaan yhdeksän kuukauden aikaraja, mutta siihen voidaan tarvittaessa hakea kolmen kuukauden lisäjaksoa. Näin uuden korkeimman lakikirjan hyväksynnästä voitaisiin päästä äänestämään vuoden 2022 syksyyn mennessä. Kun kesäkuussa 2021 työnsä aloittava toimikunta on hyväksynyt uuden valtiosäännön kahden kolmasosan enemmistöllä, siitä on järjestettävä sitova kansanäänestys noin 60 päivää myöhemmin.

Vaaleissa on toisaalta pelissä 346 kunnan (comunas) kunnanjohtajien ja valtuutettujen valitseminen. Chile äänestää nyt myös ensimmäistä kertaa demokratian aikakaudella 16 aluehallinnon kuvernööreistä, vaikka näiden todellinen toimivalta ei ole vielä täysin selvä.

Sillä, millaisen roolin Chilen kansa antaa valtiolleen tulee olemaan vahvoja heijastevaikutuksia Latinalaisessa Amerikassa. Tuhotun ja raunioitetun valtion nostaminen hyvinvoinnin ja sosiaalisten oikeuksien takaajaksi tai kansalaisten perusoikeuksien puolustajaksi ei tule olemaan helppoa, mutta se virittää uusiksi valtion roolista käytäviä keskusteluja muissakin maissa.

Perustuslaki on lajissaan ensimmäinen maailmassa, jonka laatimiseen naiset osallistuvat tasavertaisesti. Viime vuosina Chilen feministiliike – kuten myös performanssiryhmä Las Tesis − on vahvistunut merkittävästi. Monet ehdokkaat tulevat sen riveistä ja pyrkivät tekemään valtiosäännöstä avoimesti feministisen. Toisaalta kyseessä on myös maailmanlaajuisesti ensimmäinen feminismin neljännen aallon seurauksia kuvastava lainsäädännöllinen uudistus. Esiin nostetaan esimerkiksi kysymykset väkivallasta, hoivatyöstä ja palkkatasa-arvosta.

Chilen yhdeksän tai kymmenen alkuperäiskansaa kuten mapuchet, aimarat ja ketsuat osallistuvat laajaan lainsäädäntötyöhön 17 edustajansa voimin. He vaativat Chilestä monikansallista valtiota, joka maksaisi vihdoin historialliset velkansa alueen ensimmäisille asuttajille. Siinä missä Boliviassa ja Ecuadorissa on alueen edistyksellisin monien kansojen muodostaman valtion malli, joka kunnioittaa alkuperäiskansojen autonomiaa ja oikeuksia, Chilessä ja Uruguayssa ei ole minkäänlaista suoraa perustuslaillista viittausta alkuperäiskansojen asemaan. YK:n mukaan Latinaisessa Amerikassa alkuperäiskansoihin kuuluu ainakin 8,5 prosenttia väestöstä, mikä on enemmän kuin missään muussa maanosassa. Vuoden 2017 väestölaskennassa 12,8 prosenttia tai lähes 2,2 miljoonaa chileläistä piti itseään intiaanitaustaisina. Toisten arvioiden mukaan alkuperäiskansoja olisi Chilessä alle 1,6 miljoonaa ja vajaat 9 prosenttia. Köyhyys kohdistuu usein pahiten juuri syrjittyihin alkuperäiskansoihin, mutta heidän omaehtoisen kehityksensä tukemiseksi myös esimerkiksi maa-, kieli- ja kulttuurioikeudet nousevat tärkeiksi haasteiksi.

Viime vuosina myös esimerkiksi Perussa ja Ecuadorissa on koettu isoja mielenilmauksia. Parhaillaan Kolumbia elää uutta protestiaaltoa, joka sai alkunsa yrityksistä viedä läpi epäoikeudenmukainen verouudistus. Siksi Chile voi näyttää tietä sille, miten perustuslain laatiminen saattaa toimia ratkaisuna laajoihin poliittisiin ongelmiin ja vaihtoehtoisena vastauksena sosiaalisiin vaatimuksiin. Se on loppujen lopuksi institutionaalinen keino mahdollistaa kansalaisten osallistuminen ja kuunteleminen. Perustuslain muuttamisen lopullisena päämääränä on oikeudenmukaisemman yhteiskunnan rakentaminen. Poliisiväkivalta ja sortotoimet johtavat vain väkivallan kierteeseen, mutta eivät tarjoa minkäänlaisia vastauksia kansalaisten todellisiin huoliin.

Vasemmistovoimat ja itsenäiset voittoon Chilessä

Piñeran oikeisto oli kehuskellut yltävänsä kontrolloimaan jopa kolmasosaa Chilen uudesta perustuslakitoimikunnasta (Convención Constituyente), mutta vaalitulos näyttää tämän toiveajatteluksi. Kun äänistä on laskettu 99,9 prosenttia, Chilen perinteinen politiikka ja etenkin presidentin oikeistokoalitio ovat vaalien suurimmat häviäjät. Lopulliseksi äänestysprosentiksi arvioidaan 41,5 prosenttia eli 6,2 miljoonaa kaikkiaan 14,9 miljoonasta äänioikeutetusta olisi käynyt vaaliuurnilla.

Ne kaksi listaa, jotka yhdistävät vasemmistoa aina keskustasta kommunistiseen puolueeseen, Lista Apruebo 14,5 ja Apruebo Dignidad 18,8 prosenttia, ovat saamassa yhteensä 33,3 prosenttia äänistä, kun oikeiston Vamos por Chilen kannatus on jäämässä 20,6 prosenttiin. Eniten ääniä ovat kuitenkin saamassa niin sanotut itsenäiset edustajat yli 40 prosentin kansansuosiollaan.  Lista del Pueblo 16,3, Independientes por una Nueva Constitución 9,3 ja ryhmä muut 14,7 prosentin kannatuksen. Siis itsenäisten ryhmien kokonaiskannatus on 40,3 prosenttia.

Itsenäiset ehdokkaat ovat saamassa lähes kolmasosan eli 48 kaikkiaan 155 paikasta. Vasemmistoryhmittymät saivat kuitenkin vielä enemmän paikkoja kahdella listallaan eli 53. Valtaa pitävän oikeiston tappio on selvä, sillä sen saldo oli vain 37 paikkaa. Joka tapauksessa Vamos por Chile on yksittäinen suurin ryhmä 37 perustuslainlaatijallaan. Apruebo Dignidad sai 28, Lista del Pueblo 26 ja Lista Apruebo 25 paikkaa. Kaksi muuta itsenäisten listaa sai kukin 11 paikkaa kumpikin. Lisäksi alkuperäiskansojen edustajille kuuluu 17 paikkaa. Puoluetasolla yhteensä 15 puoluetta sai edustajansa perustuslakikomiteaan itsenäisten ja alkuperäiskansojen lisäksi.

Mireya Dávila, Chilen yliopiston julkisten asioiden instituutista, kuvailee vaalituloksia tuoreeltaan:

− Poliittista järjestelmää ollaan muokkaamassa uusiksi, Chilelle puhaltavat uudet tuulet, mutta se on myös monimutkaista, koska kunkin itsenäisen edustajan kanssa on neuvoteltava ja käytävä läpi kaikki hänen kantansa osana perustuslakikokousta.

Kommunistisen puolueen (PCCh) presidenttiehdokkuutta tavoitteleva Daniel Jadue ilmaisi tyytyväisyytensä tuloksiin:

− Maan muuttamista tavoittelevat tahot ovat saaneet valtavan voiton ja oikeiston tulos on katastrofaalinen.

Sosiaalidemokraattisen Partido por la Democracian (PPD) Heraldo Muñoz totesi omalta osaltaan:

− Riippumattomien voima nousee esiin hyvin keskeisellä tavalla ja he antavat oppitunnin poliittiselle luokalle.

Sitoutumattomista kansalaisryhmistä on tulossa Chilen politiikan uusi veturi. Santiagon yliopiston politiikantutkija Marcelo Mella luonnehti heitä näin:

− Yleisesti ottaen suurin osa itsenäisistä ehdokkaista on ”ulkopuolisia”, ilman puoluejäsenyyttä ja kriittisiä suhteessa perinteisiin puolueisiin.

Teksti: valtiotieteiden tohtori Sami Laaksonen

Lähteet: DW, Gestión, Página 12, La Jornada, BBC News Mundo, El Comercio, Servel, etc.