Kun elämäntyö muuttaa maailman – Fidel Castron kuolemattomuus

Posted: 19.12.16 in +Kuuba, Uncategorized

fidel-entre-nosotros-90Nykyiset median toimintaperiaatteet, pinnallistuva tiedonvälitys ja katsojaa sekoittavat päällekkäiset mekanismit, niin sanottu mixed agenda tai vain ylipäätänsä toisiaan kopioivat harvat lähteet, joihin ei suhtauduta kriittisesti, luovat yksinkertaistavaa kuvaa maailmasta. Sen lisäksi vielä vilpilliset rinnastukset yleistävät jo pureskeltua tietoa. Näin tapahtuu ennen kaikkea sellaisten alueiden ja kulttuurien kohdalla, jotka ovat kauempana tiedon kuluttajasta.

Toisin sanoen etäisyys ja journalistisen tutkimuksen puute vaikeuttavat puolueetonta tiedonsaantia. Siksi kutsunkin jokaisen vapaan ajattelijan kyseenalaistamaan tietyin väliajoin omat näkemyksensä tutuiksi mieltämistään asioista tai ihmisistä. Siihen sopii mainioksi lähtölaukaukseksi nyt joukostamme poistuneen vallankumousjohtaja Fidel Alejandro Castro Ruzin (1926 – 2016) puheiden tietokannat: Castro Speech Data Base, Teksasin yliopiston sivuilla http://lanic.utexas.edu/la/cb/cuba/castro.html Onneksi myös tutkimuskirjallisuutta, Castron oman valtavan verbaalisen ja kirjallisen tuotannon ohella, on paljon saatavilla. Voisin suositella esimerkiksi Salim Lamranin (2015) kirjaa Cuba, the Media and the Challenge of Impartiality. Se on hyvä käynnistyslaukaus omaehtoiselle tiedonhankinnalle, joka on kaiken aidon viisauden lähde. Se on myös kaiken vallankumouksellisen toiminnan alku, koska kuten Fidelkin meitä on muistuttanut, sekä valhe että tietämättömyys ovat olleet alistajien aseita.

Median mielikuvahallinnalle ei ole syytä antaa liikaa tilaa. Maailma on aina muuttunut rohkeiden, ennakkoluulottomien ja kriittisten ajattelijoiden rohkeiden tekojen kautta. Fidel Castro ei joutunut toimimaan missään vaiheessa yksin, vaan hän muodosti osan laajasta kansanliikkeestä, joka elää edelleen ja joka tunnetaan nimellä Kuuban vallankumous. Vuonna 1959 valtaan noussut edistyksellinen kommunistinen liike perusti Kuuban Kommunistipuolueen (PCC), joka johtaa maata edelleen. Vaikka rikollinen satojen miljardien tappiot jo aiheuttanut, YK:n useasti tuomitsema, kauppasaarto jatkuu ja vaikka Kuuban läheinen liittolainen Neuvostoliitto kaatui jo kauan sitten, Kuuba ei ole missään vaiheessa ajautunut konkurssiin tai selvitystilaan, vaikka muutama Euroopan Unionin maa tai läheinen Haiti ovat käytännössä vararikossa. Kuubassa on osattu pitää ihmisarvoista elämää kaiken lähtökohtana. Tässä yhteydessä ei voi kuin kiteyttää, että Karibian saarivaltio on oiva esimerkki siitä, kuinka aidosti vasemmistolainen politiikka voi rakentaa maanosan parhaan terveys- ja koulutusjärjestelmän, kitkeä nälän kokonaan, ja edistää vielä kulttuuri- sekä urheiluelämää mielin määrin, unohtamatta merkittävää solidaarisuustyötä jota on useiden maiden kuten Angolan ja Venezuelan ohella pantu alulle jo Syyriassakin. Riittää, kun sanotaan, että pienestä, suhteellisen köyhästä ja alistetusta, täysin riippuvaisesta Yhdysvaltojen jatkeesta tai kolonialistisesta satelliitistä on luotu itsenäinen, vapaa, sosialismin keulakuva, vauras ja omavarainen valtio, Latinalaisen Amerikan vähiten epäoikeudenmukainen yhteiskunta, joka pärjää kaikissa mittauksissa varsin erinomaisesti.

Jo aiemmin käsitellyn ja toistetun vallankumouksen aikalailla jo itsestään selvän menestystarinan tai maan monimutkaisen poliittisen koneiston esittelyn sijaan haluaisinkin ennemmin perustella väitteeni siitä, miksi Fidel Castron voidaan sanoa muuttaneen maailman esimerkillään ja teoillaan, ja miksi pidän häntä 1900-luvulla eläneiden henkilöiden kärkikaartissa. Vain tätä taustaa vasten on mahdollista ymmärtää, mitä maailma hänessä menettää, samalla unohtamatta että hän on osa Kuuban kansan historiallisten taisteluiden jatkumoa, sen muodostaman tietoisuuden aallonharjaa. Eihän maailman palkka voi olla tietämättömyys eikä siitä johtuva kiittämättömyys. Ovathan tietoisuuden siemenet jo kylvetyt, onpa sekin todistettu, että toisenlainen maailma on mahdollinen. Tässä kaikessa Castrolla on ollut merkittävä, historian valossa jopa hämmentävän suuri rooli. Silti tässäkään yhteydessä ei olisi mahdollista listata kaikkia Castron tekoja, niiden vaikutuksia tai yksityiskohtia, koska siihen tarvittaisiin taas kymmeniä ja kymmeniä sivuja, satoja lähdeviitteitä ja toinen julkaisufoorumi. Siksi keskityn kymmeneen lyhyeeseen tiivistykseen, joiden paikkansapitävyyden voi jokainen itse arvioida. Ne kuvaavat parhaiten Castron elämäntyön horisontteja – sen sisäistä monipuolisuutta ja monialaisuutta – kymmenen teesin avulla.

1.Imperialismin ja kolonialismin vastaisen taistelun vauhdittaminen ja läpinäkyväksi tekeminen.

  1. Latinalaisen Amerikan yhdistymisen ja edistyksellisen vasemmiston edelläkävijä.
  2. Laajan ja sisältörikkaan poliittisen ajattelun luoja, vertaansa vailla oleva diplomaatti ja uudistaja.
  3. Kuuban itsenäisyyden ja vapauden arkkitehti vallankumouksen johtajan roolissa.
  4. Ihmisarvoisen elämän puolesta taisteleminen, terveydenhuollossa, koulutuksessa ja sivistyksessä.
  5. Kansainvälisen solidaarisuustyön pioneeri, Latinalaisen Amerikan ohella myös Afrikassa ja Lähi-Idässä sekä Aasiassa.
  6. Pragmaattinen, työteliäs ja nöyrä poliittisen kulttuurin ja osallistumisen muotojen kehittäjä.
  7. Rauhanlähettiläs, yhtä vahva sissi kuin pasifisti, maaorjuuden poistaja, rakenteellisen rasismin kitkijä ja sukupuolten välisen tasa-arvon pioneeri.
  8. On innoittanut oikeudenmukaisuuden esimerkillään miljoonia ihmisiä ympäri maailman.
  9. Parempi maailma on mahdollinen: ikitaistelija voitti viimeisen vuosikymmenensä aikana myös syövän kuubalaisten lääkärien ponnistelujen ja oman sisäisen voimansa tukemana.

 

Vaatisi tyystin toisen listan, jos pyrkisi kiteyttämään näiden tekojen seuraukset, mutta niistä voidaan mainita muun muassa kolonialismin vastaisen tutkimussuunnan syntyminen akateemisen ajattelun kenttään, jossa Castron myötävaikutus oli suuri; Latinalaisen Amerikan uudet yhteistyöelimet UNASUR, CELAC ja ALBA, jotka ovat muuttaneet geopolitiikkaa pysyvästi; poliittisen ajattelun kirjo, josta löytyy ratkaisuja moniin kysymyksiin; valtava määrä kulttuurista ja sosiaalista pääomaa kymmenien tuhansien koulutettujen ihmisten muodossa; kansainvälisestä solidaarisuustyöstä kelpaavat esimerkiksi lääkärit, jotka ovat toteuttaneet hoitotehtäviä yli 60 maassa. Itse Castro on tyytynyt askeettiseen elämään, ilman ylilyöntejä, joka on ollut hänen pitkän ikänsä salaisuus. Castron pasifistinen puoli on jäänyt usein vähemmälle huomiolle, vaikka hän osallistui hyvin vahvasti vuoden 1962 ydinasekriisin ratkaisemiseen, ja on puhunut paljon ydinaseiden ja sodan hirvittävyydestä, ilmastonmuutoksen vakavuudestakin. Ihmiskunnan historian jättiläiseksikin kutsuttu Castro on kyennyt innoittamaan miljoonia ihmisiä siinä aina ajankohtaisessa taistelussa paremman maailman puolesta, mitä ikinä se kullekin tarkoittaa konkreettisesti, samaan tapaan kuin hänen kohtalotoverinsa ja veljensä Ernesto Rafael Guevara de la Serna, joka tunnetaan paremmin Che Guevarana. Castron viimeinen näytös, parantuminen ja toipuminen syövästä, ovat nekin omalta osaltaan vahvistamassa käsitystä kaikesta selvinneestä, yli 600 murhayritystä välttäneestä, vallankumousjohtajasta joka sai kuin saikin kuolla luonnollisen kuoleman vielä muutettuaan maailmaa. Harva radikaali on saanut kokea saman.

Kuin naulana imperialistisen sodan voitoksi, joka sekin pitää sisällään monia värikkäitä vaiheita, Castro sai vielä nähdä Yhdysvaltojen myöntävän erehtyneensä Kuuban-politiikassaan, mikä voidaan nähdä voittona taistelussa kansainvälisestä oikeudenmukaisuudesta ja saarivaltion itsemääräämisoikeudesta. Samaan aikaan, merkittävimmän vallankumousjohtajan kuollessa, itse vallankumous voi hyvin, edustuksellinen puoluejärjestelmä ja kansa ovat kasvaneet yhteen tavalla, jota voisi Pentti Saariskosken kielikuvalla nimittää ”yhden eläimen” poliittiseksi kulttuuriksi, jossa sekä kansa että puoluekoneisto ajavat samaa yhteistä etua vaaleista toiseen. Kun taas punnitaan Castron kansallista merkitystä, voi todeta, ettei Suomesta löydy sille vertauskohtaa vaikka hyvin banaalisen mauttomaan sävyyn sitä voisikin kuvailla syvästi inhimilliseksi, vilpittömäksi ja vasemmistolaiseksi Mannerheimin ja Kekkosen yhdistelmäksi potenssiin neljä, jolla on ollut ratkaiseva rooli itsenäisyyden, yhteiskunnan ja hyvinvoinnin rakentamisessa, suurempi kuin kellään sitä ennen tai sen jälkeen ja jota voi verrata vain kuubalaisen vapaustaistelija José Martín jälkeensä jättämään perintöön. Tässä mielessä kansallinen ja kansainvälinen symboliarvo tai ikonisen hahmon muodostuminen menevät ristiin tavalla, joka ei voi ainakaan vähentää Fidel Castron perinnön merkitystä eikä se vähennä hänen tekojensa käytännön ulottuvuuksia tai esimerkin voimaan, vaan nostaa sen päivän politiikan yläpuolelle eräänlaiseksi kristevalaiseksi ideologeemiksi, tietoisuuden kiteytyneeksi ideologiseksi sisällöksi, jonka mainitseminen kristallisoi kaiken vallankumouksellisen toiminnan. Ovathan Kuuban vallankumouksen ideat kuolemattomia.

Nelson Mandelaa on tituleerattu monin ylistävin sanankääntein lähes poikkeuksetta, mutta todellisuudessa hänen maailmanpoliittinen arvonsa jää Fidel Castrosta valovuosien päähän. Kuuban oikeudenmukaisuuden jättiläisen teot olivat radikaalimpia kuin Etelä-Afrikan isähahmon, ne olivat myös hegemonisen ja kapitalistisen maailmanjärjestyksen silmissä paljon jyrkempiä, pyrkiväthän ne rakentamaan aivan toisenlaista yhteiskuntaa, lopettaen jopa markkinatalouden harjoittamisen ja palauttaen kuubalaisten ihmisarvon, josta ei ole sen jälkeen luovuttu. Vaikka apartheid-politiikka loppui Afrikan eteläkärjessä, siellä koetut muutokset ovat rajoittuneet poliittiseen kulttuuriin ja kansalaisoikeuksiin, Kuubassa sen sijaan näiden lisäksi sosiaaliset, taloudelliset ja kulttuuriset oikeudet sekä elinolosuhteet ylipäätänsä on määritelty kokonaan uudestaan. Mielenkiintoista kyllä, Mandela inspiroitui Kuuban vallankumouksen voitosta vuonna 1959, kuten hän on myöntänyt, ja luki jopa Castron tekstejä, koska ne symboloivat kolmansien maiden kansojen pyrkimyksiä täyteen itsenäisyyteen taistelussa imperialistisia mahteja vastaan. Mandela ei sitä paitsi koskaan lakannut osoittamasta ihailuaan Kuuban kansaa ja yhteiskunnallisia muutoksia kohtaan.

Itse en olisi sama ihminen ilman Castron tähän maailmaan piirtämiä askelmerkkejä, vallankumouksen horisontteja, joiden valoisa ihmisarvoisen tulevaisuuden lupaus ei ole koskaan himmennyt. Castrolta olen oppinut, ettei omista periaatteistaan tule koskaan luopua edes ulkoisen paineen edessä, ja että kaikilla maailman mailla tulee olla tasa-arvoiset edellytykset ihmisarvoiseen elämään kolonialistiskapitalistisen riiston tuolla puolen. Oma gramscilainen, vallan hegemonioita kyseenalaistava, vasemmistolaisuuteni on lähtenyt kasvamaan havannoistani oikeudenmukaisuuden ja inhimillisyyden liitosta sellaisessa idealistisessa maailmassa, jossa kaikille annetaan tarpeidensa mukaan, eläimiä, luontoa sekä toisia ihmisiä riistämättä, ja jossa järjestelmä ei hyökkää itseään vastaan tuhoamalla hyvinvoinnin edellytykset. Valtion pääasiallinen tehtävä on rakentaa turvattomasta maailmasta parempi paikka kansalaisilleen ja siinä herra Castro kieltämättä on onnistunut – paitsi perustajana ja arkkitehtina, niin yhtenä keskeisimmistä toteuttajista – paremmin kuin kukaan muu. Vaikka Suomessa kommunismin fobia on turhan yleistä, ilmeisesti monimutkaisten mukamas historiallisten syiden takia, joita on käytetty valkoisen Suomen propagandan rakentamiseen ja ylläpitämiseen, sen ei pitäisi estää näkemästä kommunismin vaihtoehtoa: sitä kuinka politiikkaa pitää tehdä haavoittuvimpien ihmisten eikä pääoman ehdoilla. Vaikka Suomen vuoden 1918 vallankumous tukahdutettiin verisesti eikä vuoden 1956 yleislakko johtanut varsinaiseen kumoukselliseen toimintaan, olen saanut nähdä välähdyksiä tuosta kommunistisesta yhteiskunnasta Kuubassa, jossa kulutus ei sanele elämän suuntaa eikä kaikki ole kaupan. On mahdotonta tiivistää tuota kymmenien ihmisten ja taas kymmenien ihmisten kavalkaadia, rattoisia elämäniloisia keskusteluja, joista paistaa paitsi kansalaisten lojaalius vallankumousta kohtaan myös se valtava tarmo ja työnteko sekä vankka arvomaailma, jota vallankumouksen jatkaminen käytännössä tarkoittaa. Vaikka Yhdysvallat on tuominnut Kuuban kauppasaartoon vuodesta 1960 lähtien yksipuolisena vastauksena maassa toteutettuihin kansallistamishankkeisiin, käydäkseen näin samalla ideologista ja propagandistista sotaa, ja mukamas osoittaakseen näin kapitalistisen järjestelmän ylivertaisuuden, Castron Kuuba ja Kuuban kansa ovat luoneet toisen todellisuuden, joka ei ole ainoastaan mahdollinen, vaan se on edelleen yhtä tarpeellinen kuin vuonna 1959, sillä käytännön rohkea kommunismi on osoittanut mitä saavutetaan, kun kokonaisuuden eli kansan hyvinvointi asetetaan yksilöiden tai luokan vaurauden edelle ja moraali ulotetaan kaikille elämän osa-alueille.

Koska joukostamme poistuneen muutoksen veturin ihailu yltää pienistä lapsista vanhimpiin vaareihin, on syytä muistaa kapinoinnin maestron eli Fidel Castro Ruzin (1926 – 2016) vallankumouksen määritelmä vuodelta 2000, omana käännöksenäni:

”Vallankumous on historiallisen hetken tuntemista; muuttaa kaikkea sitä mikä tarvitsee muutosta; se on täydellistä tasa-arvoa ja vapautta; tulla kohdelluksi ja kohdella kaikkia muita ihmisinä; itsenäistää itsemme ja vieläpä omin ponnisteluin; haastaa vahvat hallitsevat voimat sekä sosiaalisen että kansallisen ympäristön sisällä ja ulkopuolella; se on sellaisten arvojen puolustamista jotka ovat minkä tahansa uhrauksen arvoisia; se on nöyryyttä, voitontavoittelusta vapaata, epäitsekkyyttä, solidaarisuutta ja sankaruutta; se on rohkeudella taistelemista, älykkyyttä ja todellisuuden tajuamista; se on sitä, ettei valehtele koskaan tai riko eettisiä periaatteita; syvää tietoisuutta siitä, ettei maailmassa olekaan sellaista voimaa, joka voisi särkeä totuuden ja ideoiden voiman. Vallankumous on yhtenäisyyttä, itsenäisyyttä, se on Kuuban ja maailman yhteisten oikeudenmukaisuuden unelmien puolesta taistelemista, mitä on myös meidän isänmaallisuutemme, meidän sosialismimme ja meidän kansainvälisyysaatteemme.”

Kuten Havannan yliopiston nuoret huusivat kansanjohtajan poismenon jälkeen: ”Olen Fidel, olen Fidel, Fidel elää, Fidel on olemassa jokaisessa vallankumouksellisessa.” Satojen ja tuhansien tunnustusten ohella, Fidel on saanut osakseen myös valtavan kansallisen ja kansainvälisen muistotilaisuuden, joka pidettiin Havannan Vallankumouksen aukiolla tiistaina 29.11.2016. Castro on itse viitannut oman elämänsä muistamiseen kirjailijanakin tunnetun Martín lauseella, joka ei tavoittele maallista mainetta: ”Kaikki maailman kunnia mahtuu yhteen maissinjyvään.” Sellainen sitkeä maissinjyvä kuin Fidel Castro ei maailmalta hevin unohdu, onneksi.

 

Lämmöllä ja vilpittömin sydämin muistaen,

 

Sami T. T. Laaksonen – Valtiotieteiden tohtori poliittisesta antropologiasta, Mexico City

 

 

Mainokset

Kommentointi on suljettu.