Evo Moralesin kansansuosio kestää

Posted: 18.10.14 in +Bolivia

Boliviassa yhtäjaksoisesti tammikuusta 2006 vallassa ollut ja lokakuun lopussa 55 vuotta täyttävä valtionpäämies Evo Morales Ayma sai viime sunnuntain vaaleissa täyden tuen Latinalaisen Amerikan intiaanivaltaisimmalta kansalta sopivasti niin sanottuna Kolonialismin vastaisena päivänä, jolla viitataan oletettavasti tuona samana päivä vuonna 1492 tapahtuneeseen “Amerikan löytämiseen”, mikä todellisuudessa tarkoitti ihmiskunnan historian suurinta väestötuhoa ja useiden korkeakulttuurien alistamista vuosisadoiksi. Boliviassa kahdeksan vuotta sitten alkanut aimara-intiaanin johtama muutosaalto on kuitenkin parantanut alkuperäiskansojen asemaa merkittävästi ja saattanut maan talouden voimakkaaseen kasvuun todistaen sosialismin tehokkuudesta 21. vuosisadalla. Ei olekaan siis mikään ihme, että kansalaiset osoittivat vaaliuurnilla uskollisuutta vähävaraiset ja enemmistön tulonjakopolitiikassaan huomioineelle presidentilleen.

Vaihtoehtoisen politiikan voitto

Aikanaan Evosta tuli Bolivian historian ensimmäinen alkuperäiskansoihin kuuluva presidentti 54 prosentin äänisaaliilla ja hän nousi maan historian kolmanneksi absoluuttisella enemmistöllä valituksi valtionjohtajaksi. Joulukuun 2009 vaaleissa Morales saavutti 64,2 prosentin tuen. Nyt 12.10. käydyissä vaaleissa, joissa saivat äänestää myös ensi kertaa 33 muussa maassa asuvat bolivialaiset, hänen kannatuksensa kipusi noin 60 prosenttiin. Hajanaisen opposition eniten ääniä saanut ehdokas ja oikeistolainen liikemies Samuel Doria Medina sai noin 25 prosentin kannatuksen. Äänten uudelleenlasku on vielä kesken, mutta alustavien tietojen mukaan MAS (Liike Sosialismiin) ei ole välttämättä saamassa perustuslain muuttamisen tarvittavaa 2/3 osan enemmistöä kongressiin, sillä vielä vahvistamattomien tulosten mukaisesti vasemmisto saisi itselleen 86-88 kongressiedustajaa 130:stä ja 26-29 senaattoria 36:sta.  Luvut saattavat olla harhaanjohtavia, koska nyt voitto saavutettiin useamman maakunnan alueella kuin koskaan aikaisemmin. MAS ja Morales voittivat kaikkiaan kahdeksassa yhdeksästä maakunnassa, niiden joukossa Santa Cruz, jossa suunniteltiin hallituksen vastaisia toimia vielä 2008. Evolla on nyt kansan mandaatti aina vuoteen 2020 asti, joten hänestä on tulossa vuonna 1825 itsenäisyyden saaneen maan pisimpään vallassa ollut presidentti.

Noin kolme kertaa Suomea isomman Bolivian asukasluku on reilut 10,5 miljoona. Maan suurimmat talouden haarat ovat energia-, mineraali- ja maateollisuudessa. Vuoden 2012 tietojen mukaan työttömyys on vain 3,2 prosentin tasoa. Moralesin vaalilupauksiin kampanjan aikana kuului muun muassa valtion roolin lisääminen entisestään talouden hoidossa. Bolivian talouden oletetaan kasvavan tänä vuonna yli 6,5 prosenttia eli enemmän kuin missään Latinalaisessa Amerikassa. Ehkä Euroopan kuralla olevissa talouksissa olisi syytä ottaa oppia siitä, kuinka valtiojohtoinen 21. vuosisadan sosialistinen politiikka tuottaa parempia tuloksia kuin uusliberalismin ideologian sokea toteuttaminen.

Vaalien alustavien tulosten tultua julki, Morales kiitti saadusta tuesta, pyysi työrauhaa ja sai Murillon aukiolle kokoontuneet kansalaiset yhtymään huutoon “kyllä isänmaalle, ei siirtomaalle”. Voiton hän omisti esikuvilleen korostaen että kansallistamispolitiikka voitti yksityistämispyrkimykset:

”Tämä voitto on omistettu kaikille maailman kansoille, Fidel Castrolle ja Hugo Chávezille, joka rauhassa levätköön, kaikille anti-imperialistisille, antikolonialistisille ja antikapitalistisille presidenteille ja hallituksille.”

Pääkaupungin yläpuolella sijaitsevan perinteisesti köyhemmän kaupungin El Alton opiskelijanuori Lourdes Mamani kiteytti kansan tunnot uudelleenvalinnasta:

”Evo on meidän, hän on osa meitä. Presidentin on jatkettava.”

Venezuelan presidentti Nicolás Maduro oli ensimmäisten onnittelijoiden joukossa lähettämällä Twitterin kautta terveiset Boliviaan kuvalla, jossa Chávez ja Morales halaavat hymysuin:

”Evo, suuri eteläamerikkalaisen isänmaan voitto, Venezuelasta käsin annamme sinulle onnitteluhalauksen. Jatkakaamme voittojen tiellä!”

Miksi Evo voitti?

Kysymykseen on ehditty jo vastata useilla suunnilla. Juan Manuel Karg listaa voiton syyksi kymmenen tekijää, joiden joukossa hän mainitsee muun muassa jatkuvan talouskasvun ja poliittisen vakauden. Muita selittäviä tekijöitä voidaan etsiä laaja-alaisesta sosiaalipolitiikasta tai strategisten sektoreiden kansallistamisesta. Teksti on luettavissa kokonaan seuraavassa osoitteessa: http://www.telesurtv.net/bloggers/Las-diez-claves-del-triunfo-de-Evo-20141013-0002.html

Seuraavaksi aiheesta argentiinalaisen yhteiskuntatieteilijän Atilio Borón kolumni omana käännöksenäni. Alkuperäinen teksti löytyy seuraavasta linkistä: http://www.telesurtv.net/blog/Por-que-gano-Evo-20141012-0117.html

Evo Moralesin murskavoitolla on yksi yksinkertainen selitys: hän voitti, koska hänen hallituksensa on ollut, ilman pienintäkään epäilystä, paras mitä monia mullistuksia kokenut Bolivian historia tuntee. “Paras” tahtoo sanoa tietysti, että hallitus on tehnyt totta usein toteutumattomasta lupauksesta kaikissa demokratioissa: se on taannut suurten kansanosien materiaalisen ja henkisen hyvinvoinnin, sen moniulotteisen vuosisatoja sorretun, hyväksikäytetyn ja nöyryytetyn tavallisten kansalaisten massan.Liioittelematta voidaan sanoa, että Evo on Bolivian historian vedenjakaja: on hänen hallitustaan edeltänyt Bolivia ja toinen, erilainen ja parempi siitä lähtien kun hän saapui Quemadon palatsiin. Tämä uusi Bolivia, joka kristalisoituu monikansallisessa valtiossa, hautasi lopullisesti sen edellisen koloniaalisen, rasistisen, elitistisen maan, jota ei kukaan tai mikään pysty enää herättämään henkiin.

On tavallinen virhe ajatella tämän todellisen historian uroteon johtuvan siitä hyvästä taloudellisesta onnesta, joka olisi valunut Boliviaan maailman talouden hännän tuulista ja jättää huomioimatta se kuinka pian Evon valtaannousun jälkeen tuo talousjärjestelmä joutuisi lamasykliin, josta se ei ole vielä nytkään päässyt eroon. Hänen hallituksensa on epäilemättä hoitanut taloutta oikealla tavalla, mutta meidän arviollemme on olennaista se ainutlaatuinen johtajuus, mikä on saanut Evon laittamaan käyntiin oikean poliittisen ja sosiaalisen vallankumouksen, jonka merkille pantavimpana osoituksena maata hallitsee ensimmäistä kertaa sen historiassa sosiaalisten liikkeiden hallitus. MAS (Liike Sosialismiin) ei ole puolue sanan tiukassa merkityksessä vaan ennemminkin erilaisten kansanliikkeiden koaliitio, joka on näiden vuosien aikana laajentunut pitämään hegemoniansa sisällä myös menneisyydessä kokajohtajaa vastustaneet keskiluokkaiset sektorit. Siksi ei ole yllättävää huomata, kuinka Bolivian vallankumousprosessissa (on hyvä muistaa, että vallankumous on aina prosessi, ei koskaan yksittäinen teko) on ilmaistu useita ristiriitoja, jotka varapresidentti Álvaro García Linera tulkitsee vallankumouksen omiksi luoviksi jännitteiksi. Mikään joka elää ei ole ristiriidoista vapaa. Mikä tekee Evon tavasta hallita niin omanlaisensa on se tapa, jolla Evo on pystynyt ratkomaan jännitteet oikealla tavalla, vahvistaen samalla kansanosien tukea näyttäen kykynsä valtion johdossa. Puhumme presidentistä joka erehdyttyään, niin kuin esimerkiksi bensiinin hintakrisiin aikaan joulukuussa 2010, myönsi virheensä ja kansalaisjärjestöjen ääntä kuultuaan perui pari päivää aiemmin tehdyn päätöksensä polttoaineiden hinnankorotuksista.Tuo hyvin harvinainen herkkyys kuunnella kansan ääntä ja vastata siihen oikealla tavalla selittää sen, miksi Evo on saavuttanut jotain mihin Lula ja Dilma eivät pystyneet: hän on muuttanut vaaleissa saadun enemmistön poliittiseksi hegemoniaksi, siis kyvyksi luoda uusi historiallinen asema ja rakentaa aina vain laajempia liittoja, mutta aina sosiaalisiksi liikkeiksi järjestäytyneen kansan alaisuudessa.

On selvää, ettei kaikki tuo nyt sanottu olisi ollut mahdollista vain Evon poliittisten kykyjen tai alkuperäiskansojen eeposta kohtaan tunnetun kiinnostuksen varassa. Ilman riittävää ankkuria materiaalisessa todellisuudessa kaikki tuo olisi hävinnyt jättämättä jälkeäkään.Vaan toisin on käynyt, sillä merkittävät taloudelliset saavutukset ovat osuneet yhteen jo mainittujen seikkojen kanssa ja mahdollistaneet näin sen poliittisen hegemonian rakentamisen, joka petasi tien hänen vakuuttavalle voitolleen. Bruttokansantuote kasvoi vuoden 2005 9,5 miljardista dollarista 30,4 miljardiin vuoteen 2013 mennessä. Asukasta kohden laskettu bruttokansantuote taas hyppäsi tuhannesta dollarista 2 757 dollariin samalla aikavälillä. Tämän Bolivian historiassa ennennäkemättömän kasvun – ja sen jakamisen – avain on löydettävissä hiilivetyvarojen kansallistamisesta. Jos menneisyydessä tuotetuista kaasu- ja öljytuloista jäi 82 prosenttia ulkomaisten yritysten käsiin valtion saadessa loput 18 prosenttia, Evon aikakaudella tuo suhte on kääntynyt päälaelleen ja nyt leijonanosa päätyy valtion kirstuihin. Siksi ei myöskään yllätä, että ennen kroonisista alijäämistä kärsinyt maa päätti vuoden 2013 14,4 miljardin dollarin kansainvälisin reservein (verrattuna 1,7 miljardiin vuonna 2005). Näiden lukujen asettaminen mittasuhteisiinsa onnistuu, kun todetaan niiden tarkoittavan 47 prosenttia bruttokansantuotteesta, selkeästi enemmän kuin missään muualla Latinalaisessa Amerikassa. Samalla linjalla jo esille tuotujen tietojen kanssa äärimmäinen köyhyys väheni vuoden 2005 39 prosentista 18 prosenttiin vuonna 2013 ja tavoitteena on köyhyyden kokonaisvaltainen poistaminen vuoteen 2025 mennessä.

Nyt saatujen vaalitulosten myötä Evo jatkaa Quemadon palatsissa vuoteen 2020, aikaan jolloin hänen uudistusprojektinsa on saavuttanut pisteen, josta ei ole enää paluuta. Nähtäväksi jää josko MAS onnistuu säilyttämään kahden kolmasosan enemmistönsä kongressissa ja mahdollistamaan näin perustuslakimuutoksen, joka avaisi portin rajoittamattomalle uudelleenvalinnalle. Tämän seikan suhteen ei tule puuttumaan niitä, jotka korottavat äänensä taivaisiin syyttäen Bolivian presidenttiä diktaatoriksi tai vallanhimoiseksi johtajaksi. Nuo kaksinaamaiset ja vääristetysti demokraattiset äänet, jotka eivät ilmaisseet samaa huolta Helmut Kohlin Saksassa kuusitoista vuotta kestäneen hallituskauden tai espanjalaisten monikansallisten yhtiöiden lobbarien armoilla neljätoista vuotta olleen Felipe Gonzálezin aikaan. Se mitä Euroopassa pidetään hyveenä, ennalta arvattavan poliittisen vakauden todisteena, nähdäänkin Bolivian tapauksessa halveksuttavana paheena, joka muka paljastaa MAS:in projektin despoottisen luonteen. Ei siinä ole mitään uutta: eurooppalaisille on olemassa yksi moraali ja intiaaneihin sovelletaan sitten toista moraalikäsitystä. Näin yksinkertaista se on.

Evon saavutukset pähkinänkuoressa

Bolivian valtion viraston tietojen mukaan maassa on koettu Moralesin hallituskausien aikana:

  • 750 prosentin korotus sosiaalimenoissa viimeisen yhdeksän vuoden aikana
  • Kaasutuotannon kasvu 33 miljoonasta kuutiometristä 56 miljoonaan vuonna 2013
  • Tuhannen miljoonan dollarin investoinnit yli viiteen tuhanteen projektiin, joihin lukeutuvat terveysklinikat, koulut ja urheilutilat
  • 104 prosentin todellinen korotus minimipalkkoihin
  • Tunnustus kokapensaan lehtien perinteiselle käytölle ensimmäistä kertaa Bolivian historiassa
  • Äärimmäisen köyhyyden vähentäminen vuoden 2005 38,2 prosentista vuoden 2012 21,6 prosenttiin
  • Alle kolmevuotiaiden kroonisen aliravitsemuksen laskeminen vuoden 1989 41,7 prosentin tasosta 18,5:n vuoteen 2012 mennessä
  • Energiantuotanto- ja liikennesektorin teollisuuskehitys
  • Vuosien 2005 ja 2013 välillä bruttokansantuote kolminkertaistui ja kansainväliset reservivarannot nousivat 48 prosenttiin BKT:stä
  • Perustuslaki suosii kotimaisia investointeja ulkomaisen tuotannon sijaan, lisää autonomiaa ja maan alkuperäiskansojen mahdollisuuksia osallistua politiikantekoon

Teksti: Sami Laaksonen

Lähteet: Telesur; La Tercera; Clarín; Univisión, La Nación; La Razón.

Lähteet: Telesur; La Tercera; Clarín; Univisión, La Nación; La Razón.

Advertisements

Kommentointi on suljettu.