Vallankaappaus Paraguayssa sai laajan tuomion

Posted: 24.6.12 in +Paraguay

Venezuela on huolissaan Paraguayssa tapahtuneesta vallankaappauksesta. Latinalaisen Amerikan maiden UNASUR-järjestö on kokoontunut Peruun hätäkokoukseen Paraguayn tilanteen vuoksi. Useat Latinalaisen Amerikan maat ovat tuominneet kaappauksen, ja ainakin Argentiina on vetänyt suurlähettiläänsä pois maasta.

Ecuadorin presidentti Rafael Correa ilmoitti, että UNASUR pitää hätäkokouksen Paraguayn vallankaappauksen vuoksi Perun pääkaupungissa Limassa. Correan mukaan he eivät voi tukea sellaisiakaan vallankaappauksia, jotka naamioidaan ”laillisiksi”. Hänen mukaansa laillisia menettelytapoja loukattiin presidentti Fernando Lugon syrjäyttämisessä. Hän ilmoittaa UNASURin velvollisuudeksi Paraguayn demokratian pelastamisen.

Ulkoministeri Ricardo Patiño muistuttaa myös, että koska tällä hetkellä Paraguayn presidentti on samalla UNASURin valtionpäämiesten neuvoston varapresidentti, asia koskettaa koko järjestöä: Paraguay ei voi olla laittoman hallituksen käsissä. Perun presidentti Ollanta Humala kutsui UNASURin kokouksen koolle, koska Peru on mahdollisesti seuraava UNASURin puheenjohtajamaa.

Venezuelan hallituksen Elías Jaua sanoo Paraguayn vallankaappauksen tapahtuneen Yhdysvaltain tuella. Hänen mukaansa Latinalaisen Amerikan vallankumouksellista prosessia yritetään hankaloittaa. ”Paraguaylaisten taistelu on sama kuin venezuelalaisten taistelu”, Jaua sanoi, ”ja me olemme valmiit vastaamaan tähän uuteen oligarkkien ja imperialismin yritykseen niin kuin teimme Venezuelassa vuonna 2002 ja kun he yrittivät syrjäyttää Evo Moralesin ja Rafael Correan.”

Jauan mukaan Latinalainen Amerikka haluaa ilmoittaa imperialistisille voimille, ettei alue ole enää heidän takapihansa. Hän toteaa Latinalaisen Amerikan kansojen olevan valmiina puolustamaan itsenäisyyttään ja suvereniteettiaan alueen kaikissa maissa.

Presidentti Lugo, joka nyt on syrjäytetty, on sanonut etuoikeutettujen ja konservatiivisten tahojen olleen vallankaappauksen takana. Hänen mukaansa nämä tahot yrittävät estää Paraguayn kehittymisen demokraattiseksi yhteiskunnaksi.

Lugo muistuttaa, että hänen hallituksensa kannatus on yhä korkea, ja monet talonpojat, työläiset, opiskelijat ja muut tavalliset kansalaiset kokoontuivatkin kongressitalon eteen osoittamaan mieltään vallankaappausta vastaan.

Tavallinen kansa on hyötynyt suuresti Lugon aikaansaamista uudistuksista, ja mielenosoittaja oli paikalla arviolta useita tuhansia. ”UNASURin ja MERCOSURin puitteissa olemme yhdistyneet ja uskon demokraattiseen muutokseen ja kansainväliseen solidaarisuuteen”, sanoi Lugo puheessaan.

Lugo, entinen roomalaiskatolinen piispa, on kehottanut tukijoitaan ilmaisemaan mieltään rauhanomaisesti ja kutsunut jo itseään ”entiseksi presidentiksi”. Hän sanoo silti jatkavansa taistelua vallankaappaajia vastaan.

Paraguayn uudeksi presidentiksi on nimitetty Federico Franco. Lugoa tukeva Guasú Front, monien organisaatioiden yhteistyöjärjestö, on todennut, ettei se tunnusta Francon hallitusta ja aikoo järjestää protesteja eri puolilla maata.

JUKKA J. RINTALA /Lähde:  Verkkomedia.org

Advertisements

Kommentointi on suljettu.