Kansanedustajat vaativat Miamin viisikon vapauttamista

Posted: 25.4.12 in +Kuuba

Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen ehdottaa, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin, joiden avulla Kuuban viisikko vapautetaan vankeudesta Yhdysvalloista.

Kuubalaiset Gerardo Hernández, René González, Antonio Guerrero, Ramón Labanino ja Fernando González ovat olleet vangittuina Yhdysvalloissa yli 13 vuotta tuomittuna salaliitosta vakoiluun ryhtymiseksi.

Viisikko tuomittiin soluttautumisesta Miamissa toimiviin terroristijärjestöihin, joissa heidän tehtävänsä oli estää Kuubaa vastaan kohdistettuja terroritekoja. Oikeudenkäynnissä ei kuitenkaan esitetty todisteita, että viisikko olisi harjoittanut Yhdysvaltoihin kohdistunutta vakoilua.

Viiden kuubalaisen terrorismista keräämä todistusaineisto luovutettiin FBI:lle vuonna 1998. Sen perusteella ei pidätetty kuitenkaan terroristeja, vaan nämä kotimaataan suojelevat miehet.

“Kuubalaisten oikeudenkäynti ei ollut reilu ja tasapuolinen. Heille langetetut vankeusrangaistukset ovat äärimmäisen pitkiä, yksi vangituista määrättiin jopa kahteen elinkautiseen”, Pekonen sanoo.

Yksi viisikkoon kuuluvista vangeista, René González, vapautettiin vankilasta 7.10.2011 hänen kärsittyään koko hänelle langetetun vankeustuomion. Vaikka hän vapautui 13 vuoden vankeudesta, on USA:n hallinto kieltänyt häntä palaamasta Kuubaan perheensä luo seuraavan kolmen vuoden aikana.

“Miamissa Gonzálezia kielletään vierailemasta paikoissa, joissa on terroristeja ja väkivaltaa käyttävien järjestöjen jäseniä, mutta samalla häntä velvoitetaan asumaan näiden samojen terroristien keskuudessa”, Pekonen arvostelee.

Pekonen toivoo, että Suomi voisi osaltaan olla myötävaikuttamassa siihen, että René González vapautettaisiin välittömästi Kuubaan perheensä luo ja että neljä ylimitoitettuja vankeusrangaistuksia kärsivää kuubalaista vapautettaisiin tai heille järjestettäisiin puolueeton ja tasapuolinen oikeudenkäynti. Suomen tulisi myös vaatia Yhdysvaltoja pidättämään omassa maassaan oleskelevat terroristiryhmien jäsenet.

Pekonen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen asianomaiselle ministerille. Kysymyksen ovat allekirjoittaneet myös Anna Kontula, Silvia Modig, Eila Tiainen, Markus Mustajärvi, Jyrki Yrttiaho, Outi Alanko-Kahiluoto, Suna Kymäläinen ja Tuula Peltonen.

Mainokset

Kommentointi on suljettu.