Ecuador: Rafael Correa aikoo jatkaa uudistuksien tiellä

Posted: 29.10.10 in +Ecuador

Ecuadorin presidentti Rafael Correa antoi Carondeletin palatsissa La Jornadalle 24. päivänä lokakuuta haastattelun, jossa hän kertasi kuukauden takaisen vallankaappausyrityksen vaiheita ja taustoja. Correa saapui haastatteluun myöhässä, sillä hän kävi katsomassa 30. syyskuuta haavoittunutta 11-vuotiasta lasta. Kaaoksen ja väkivallan keskellä lapsen jalkaan osui luoti, jonka jälkeen hän sai kaksi sydänkohtausta. 11-vuotiaan vallankaappauksen uhrin toipuminen on kuitenkin edennyt toivotulla tavalla.

Haastattelun aikana Rafael Correa ilmaisee itseään valtionpäämiehille harvinaisen suorasukaisella tavalla. Hän puhuu tiedustelupalvelun ongelmista. Correa on selkeästi harmissaan niiden kansanosien suhteen, jotka osallistuivat salaliiton järjestämiseen. Toisaalta Ecuadorin presidentti osaa arvostaa armeijan hänelle osoittamaa uskollisuutta, vaikka senkin riveihin mahtui soluttautujia.

30. päivän vallankaappauksesta keskusteleminen saa Correan muistamaan kiihkolla ne useat vaaran hetket, jotka hän eli noina jännityksen tunteina. Correa turvautui rukoilemaan tuntiessaa hengensä uhatuksi. Ennen kaikkea hän tunsi olonsa turhautuneeksi, sillä ajatus kansan pettämisestä piinasi häntä kaiken aikaa. Myös suru ja huoli perheestä leimasivat Ecuadorin presidentin kokemaa painajaista.

Rafael Correa aikoo soveltaa vallankaappauksen osallistujiin lain kouraa. Vaikka hän myöntää hahmottavansa kuukauden takaiset tapahtumat tappiona, lupaa Correa viedä vallankumoukselliset prosessit yhä pitemmällä jo pelkästä kunniavelasta demokratiaansa puolustanutta kansaa kohtaan.

Silti häntä raivostuttaa medioiden kuten CNN:n ja The Washington Postin konservatiinen linja, jonka mukaan mitään vallankaappausyritystä ei koskaan tapahtunutkaan eikä presidenttiä kidnapattu tai yritetty tappaa. Kyseessä on henkilökohtainen kärsimys, mikä näkyy valtionpäämiehen kasvoilta.

Presidenttiä lähellä olevat tahot kertovat, että kaappauksen ensimmäisinä tunteina Correaa yritettiin lyödä pesäpallomailalla hänen useita leikkauksia kokeneeseen polveensa. Eräs vartija kuitenkin esti lyönnin, minkä jälkeen raivostuneet poliisit mursivat hänen nilkkansa. Myöhemmin toinen vartija riisui oman luotiliivinsä pukeakseen sen presidentin ylle. Sen jälkeen vartijaa ammuttiin selkään ja on mahdollista, että hän jää pysyvästi halvaantuneeksi. Lopulta myös eräs erikoisjoukkojen nuori ammuttiin alas, kun hän pelastusoperaation aikana suojasi kehollaan autoa, johon presidentti saatettiin luotisateen keskeltä.

 

Zelayan jälkeen tulee minun vuoroni

Sen jälkeen kun presidentti Manuel Zelaya koki vallankaappauksen Hondurasissa 28. päivänä kesäkuuta 2009, julistitte olevanne seuraava vuorossa. Mitä merkkejä oli havaittavissa jo silloin?

– Hallitukseni ensimmäisestä päivästä lähtien olemme eläneet yhtä pysyvää salaliittoa aivan kuten kaikki Latinalaisen Amerikan muutokseen pyrkivät hallitukset. Mikä sattuma, että juuri me – Venezuela 2002, Bolivia 2008, Honduras 2009 ja Ecuador 2010 – olemme joutuneet vallankaappausyritysten kohteeksi. Sattuman mahdollisuus on täysin olematon. Miksi? Koska olemme muuttamassa asioiden kulkua.

Se tapa, jolla tunnustatte CIA:n soluttautumisen kansallisen tiedustelunpalvelun rakenteisiin, yllättää.

– Se nyt vain on niin. Kun astuin hallituksen johtoon, en antanut rehellisesti sanoen akateemikkona aiheelle paljonkaan painoa. Se oli suuri virheeni. Mikä sitten palautti minut maan pinnalle? Maaliskuun ensimmäisenä päivänä 2008 saimme tietoomme todisteita siitä, kuinka Ecuadorin valtion turvallisuusyksiköt tiesivät jo etukäteen kolumbialaisten Angosturaan tekemästä hyökkäyksestä kertomatta meille yhtään mitään. Sen sijaan he tiedottivat asiasta Yhdysvaltojen suurlähetystöön.

– Silloin tajusimme, että nuo yksiköt saivat rahoitusta Yhdysvalloilta. Muodostimme komitean tutkimaan tapausta ja he päätyivät suosittelemaan turvallisuusyksiköiden hajottamista. Meillä on todisteita turvallisuuspäällikkö eversti Mario Pazmiñosta CIA:n työntekijänä. Kun sitten annoin hänelle potkut ja päätimme nimittää omaehtoisesti yksikön uuden johdon, Yhdysvaltojen suurlähetystö päätti puolestaan hakea takaisin lahjoittamansa laitteistot. Johtajat eivät vain anna heille suosiolla laitteistojaan, autojaan ja tietokoneitaan, vaan myös tietokoneiden sisältämät arkaluontoiset tiedostot. Kuvitelkaapa siis vain noiden ihmisten nöyristelevää palvelualttiutta!

Miten suuri aukko sisäiseen turvallisuuteen siis tehtiin?

– Jäimme täysin nollille, sillä kaikki tiedustelujoukot toimivat CIA:n palveluksessa. Meidän on täytynyt etsiä vaihtoehtoisia joukkoja, mutta sellaisten muodostaminen ei tapahdu kädenkäänteessä. Äskettäin vuonna 2009 kykenimme viemään läpi lakiuudistuksen kansallisesta tiedustelujärjestelmästä.

Näkyikö tämä heikkous siis syyskuun 30. päivän tapahtumissa?

– Aivan varmasti. Tietyt poliisien tiedustelujoukot pettivät meidät.

Entäpä asevoimat?

– Myös he sortuivat petokseen. Isänmaallisen yhteiskunnan puolue (PSP) sekaantui tapahtumiin. Sen alkuperähän on sitä paitsi sotilaallinen. On joitakin vahvoja ydinryhmiä näissä puolueissa, jotka totuuskomission mukaan pyrkivät rikkomaan ihmisoikeuksia.

Voitteko luottaa tällä hetkellä asevoimien uskollisuuteen?

– No, he käyttäytyivät ammattimaisesti. Eivät kuitenkaan kaikki. Yleisesti ottaen he ovat kiitollisia tätä hallitusta kohtaan, koska olemme kaksinkertaistaneet heidän palkkansa ja varustaneet heidän joukkojaan. Aloittaessamme hallituksen työt totesimme heidän olevan täysin puolustuskyvyttömiä. Vain seitsemän tuhatta 42 000 poliisista oli aseistettu. Hankimme heille partioautoja, ammuksia ja telekommunikaatiolaitteita. Teimme samaten ilmavoimien suhteen. Aluksi meillä ei ollut käytännössä yhtään mitään, ei edes helikoptereita. Nyt meillä on jo 14 Super Tucanoa.

– Silti on olemassa poliittisia painostusryhmiä, joita ei kiinnosta ilmavoimat eikä demokratia, vaan ainoastaan heidän omien etuuksiensa säilyttäminen ja sortotoimenpiteet.

Mitä kansalaiset voivat tehdä puolustautuakseen tämänkaltaisia salaliittoja vastaan?

– Tässä kysymyksessä Hugo Chávez ja Evo Morales ovat meitä edellä. Chávez on koulutukseltaan sotilas ja tuntee aihepiirin. Hän on kyennyt myös kanavoimaan valtavan poliittisen pääomansa organisoituneiksi rakenteiksi. Evo puolestaan tulee kansalaisliikkeiden parista, pitkän taistelun takaa ja kaikki nuo tahot tukevat häntä edelleen. Ecuadorissa Maanliitto (PAIS) on kansalaisten katastrofeja ja ryöstelyä seuranneista reaktioista juontava projekti. Vilpittömästi puhuen en ole asiantuntija sotilaallisissa tai poliittisissa kysymyksissä. Kansalaisten vallankumouksen haasteena on kansansuosion muuttaminen mobilisoiduiksi rakenteiksi parhaana keinona torjua tämänkaltaiset koettelemukset.

 

Correa luottaa yhä Obamaan

 

Puhuitte aiemmin CIA:n sekaantumisesta, mutta ette suoraan Yhdysvaltojen hallituksesta. Mikä oli heidän roolinsa näissä tapahtumissa?

– En usko, että Yhdysvallat puuttui hallituksena konfliktiin. Emme voi silti poissulkea tiettyjen myös Barrack Obamaa vastustavien ryhmittymien osallistumista. Heitä koskien minulla ei ole laisinkaan todisteita, mutta ehkäpä he sekaantuivat jollain tavalla. Sitä vastoin voin poissulkea täysin Hillary Clintonin ja presidentti Obaman heitä kohtaan tuntemani luottamuksen johdosta.

Sanotteko suhdettanne Obamaan luottamukselliseksi?

– Hän soitti minulle pariin otteeseen 30. päivän jälkeen. Hän käyttäytyi varsin kohteliaasti ja ilmaisi huolensa siitä, mitä tapahtumista sanottiin joissakin julkaisuissa. Hän vakuutti minulle, ettei hänellä ollut mitään tekemistä tapahtumien suhteen. Vastasin, ettei hänen tarvitse antaa minulle selityksiä. Hän on hyvä ihminen, mutta ei ole voinut muuttaa Yhdysvaltojen poliittisen koneiston toimimattomuutta.

 

Kaikki eivät tue uudistuksia

 

Olette tulleet politiikkaan akateemisesta maailmasta, mutta edennyt käsikädessä kansanliikkeen kanssa. Ecuador oli 90-luvun alussa alkuperäiskansojen järjestäymisen ja osallistumisen edelläkävijä. Eivätkö he enää ole osa hallituksenne tukijoita?

– Meillä on monien kansalaisliikkeiden tuki, mutta liikkeiden imagon varjossa on puuhailtu milloin mitäkin. Nykyisin melkein mikä tahansa asia tunnetaan kansalaisliikkeenä, vaikka todellisuudessa monet niiden johtajista ovat epäonnistuneita poliitikkoja, jotka hävisivät vaaleissa ja tekevät politiikkaa omista ympyröistään käsin ajaakseen läpi agendaansa.

– On olemassa eräs intiaanien kansalaisliike, joka tukee oikeistoa ja status quota. On erotettava jyvät akanoista. On totta, että kun alkuperäiskansojen liike heräsi Ecuadorissa 90-luvulla, puhumme Latinalaisen Amerikan tärkeimmästä sosiaalisesta uudistusliikkeestä. Ja me olemme heidän asiallaan.

– Silti paljon tuosta alkuperäisestä puhtaudesta on vääristynyt. Liikkeestähän tuli poliittinen puolue, Pachakutik. Sen johto on tiettyjen oikeistoa äänestävien poliitikkojen hallussa ja 30. päivänä syyskuuta he pyysivät presidentin eroa. Se on hyvin harmillista. Ecuadorin alkuperäiskansojen liitto (CONAIE) ja Pachakutik ovat menettäneet täydellisesti suuntavaistonsa.

CONAIE:n ensimmäinen julkilausuma tuomitsi vallankaappauksen.

– Myöhemmin he söivät sanansa. Pachakutikin kokouksiin osallistuvaa väkeä oli ja on vallankaappaajien tukena. Lourdes Tibán käytti pari päivää sitten varsin julkeita ilmaisuja. Hän sanoi, ettei presidentti olisi kuollut rohkeuttaan, vaan tyhjäpäisyyttään. Hänen veljensä on poliisi ja hänet on vangittu.

Suljetteko pois mahdollisen lähentymisen näihin tahoihin?

– En. Olen avoimena. Olkaa silti tarkkoina: tuemme alkuperäiskansojen järjestäytymistä historiallisena vapautusliikkeenä, siitä ei ole vähäisintäkään erimielisyyttä.. Hallituksemme on intiaanien puolella. Edellisissä vaaleissa saimme eniten ääniä juuri Embaburon maakunnassa, jossa asuu maan suurilukuisin intiaaniväestö. Likinäköisyydessään CONAIE:n johtajat ovat sanoneet typeryyksiä – kutsuneet minua kansanmurhaajaksi ja rasistiksi -, siispä heidän kanssaan tulee olemaan hyvin vaikeata.

Se versio, jonka mukaan 30. päivänä syyskuuta ei yritetty minkäänlaista vallankaappausta, on saanut vastakaikua. Epäilys on jäänyt elämään. Mihin todisteiden kieltämisellä pyritään?

– Oikeiston ja joidenkin medioiden tietämättömyys on sitä luokkaa, etteivät he edes tunnusta poliittisen sosiologian perustavanlaatuista käsitettä, jonka mukaan mikä tahansa julkisen sektorin toimijoiden vallantavoittelu tulkitaan vallankaappaukseksi. Puhumme siis poliittisesta agendasta, jota alettiin toteuttaa siitä lähtien kun saavuin Quiton rykmenttiin ja presidenttisaattueeni saarrettiin. Siellä oli läsnä, Isänmaallisen yhteiskunnan puolueen (PSP) perustaja, eversti ja ex-presidentti Lucio Gutiérrezin sijainen Fidel Araujo ohjaamassa operaatiota luotiliivi yllään. Hänet pidättettiin 5. päivänä lokakuuta ilman oikeutta takuiden maksamiseen. Lausunnoissaan hän on sanonut olleensa paikalla, koska hän kävi vierailemassa äitinsä luona siinä lähellä.

Miksi he toteuttavat tällaista strategiaa?

– Koska he yrittävät halventaa meitä. He kieltävät murhayrityksen ja kidnappaamiseni. Todisteet, kuolleet ja poliisiradioiden nauhoitteet kertovat kuitenkin selkeästä käskystä: ”Tappakaa Correa!” Vai tavoittelisivatko poliisit parempia palkkoja muka ottamalla haltuunsa televisioiden lähetyslaitteita ja sulkemalla lentokentän? Uskon, että nämä valheet ja niiden arkkitehdit kaatuvat omaan naurettavuuteensa. Kaikki aikanaan.

 

 

 

Karmeasta kiirastulesta ja kuoleman läheisyydestä

Näinä päivinä on muistettu kirjaa nimeltä Karmea kiirastuli, mikä kertoo sata vuotta sitten brutaalisti murhatusta Eloy Alfarosta.

– Alfredo Parejan tarina kertoo liberaalin johtohahmomme retuuttamisesta kuolemaan. En aio verrata itseäni Eloy Alfaroon, siihen ainoaan joka on toteuttanut todellisen vallankumouksen tässä maassa ja inspiroi meitä yhä. Silti 30. päivän tapahtumissa oli paljon raakamaisia piirteitä. Kävin juuri vierailemassa sinä päivänä parin korttelin päässä täältä haavoitetun lapsen luona. Nämä sydämettömät ampuivat 17 luotia ambulanssia kohden, haavoittivat kuljettajaa ja hänen avustajaansa. Siinä tulituksessa yksi ammus kulki tuon lapsen jalan läpi.

Millaisia ajatuksia kulki päässänne? Ajattelitteko kuolevanne?

– Tietysti, enkä vain kerran vaan useampaan otteeseen. Nyt tiedän, että poliisisairaalan johtaja César Carrión lukitsi ovet sisäpuolelta sillä hetkellä, kun minua tuotiin sairaalaan kaasujen ja minua lyövien kapinallisten keskeltä. Turvallisuusjoukkojeni täytyi haravoida alue, jotta pääsisimme ylipäätänsä sisälle asti. He menivät sisälle toiselta puolelta rikkoakseen munalukot ja avatakseen ovet. Kuitenkin sairaalan johtaja vakuutteli myöhemmin CNN:lle, ettei minua kidnapattu vaan sain mitä parhainta hoitoa.

– Mikä on sitten totuus? Kun meitä vietiin ensiapuun, meidän ei annettu lähteä. Meidän täytyi paeta kolmanteen kerrokseen, vaikka se ei ollut laisinkaan turvallinen tuolla hetkellä. Lukitsimme  ovet, mutta ne yritettiin heittää selälleen. Olimme suljettuina siellä siihen asti, kunnes erikoisjoukot tulivat puolustamaan meitä.

– Koin kolme, neljä hetkeä, joiden aikana tunsin kuoleman olevan lähellä. Ensimmäiseksi silloin kun meitä etsivät raakalaiset hakkasivat kolmannen kerroksen ovea. Eivät he olleet tulossa meitä tervehtimään, eihän. Ja myöhemmin…

Correa hiljentyy hetkeksi ja hengittää syvään. On huomattavissa, kuinka hän elää uudelleen nuo hyvin intensiiviset hetket. Hän ryhdistyy välittömästi ja jatkaa:

– Sitten turvamieheni ilmaantuvat ja sanovat keskeyttäneensä tiedonvälityksen hetkellä, jolloin annettiin käsky tappamisestani. He olivat jo tulossa luokseni ja sala-ampujat nousivat portaita. Tuliaseiden pauke oli jo kuultavissa. Asetuin makaamaan huoneen lattialle ja aloitin isä meidän –rukouksen.

– Toinen hetki sattui pelastusoperaation aikana, kun kaikkialta tulitettiin. Minut tultiin pelastamaan pyörätuolilla, koska polvessani oli 25 tikkiä viimeisen leikkauksen jäljiltä. Emme voineet mennä ulos pääovista. Heidän täytyi piilottaa minut kymmeneksi minuutiksi pimeään siivouskomeroon. Sitten annettiin käsky lähteä paikalta takaovista, mutta sielläkin meitä tulitettiin. Koko ryhmämme tunsi kuoleman olevan hyvin lähellä, mutta koimme myös olomme tyyneksi.

Anteeksi kysymys, mutta mitä tunsitte.

– Pelkoa enemmän tunsin vahvaa suuttumusta ja surua petoksesta. Jos oli tullut aikani kuolla, jättäisin koko prosessin kesken, jättäisin perheeni ja lapseni.

– Joukkojeni keskuudesta viisi kuoli ja kymmenet loukkaantuivat. On todellinen ihme, että olen ylipäätänsä hengissä, koska saimme osaksemme todellisen luotisateen.

Entäpä poliittisesti? Millaiseksi tunnette olonne? Mitkä ovat projektinne tulevaisuuden näkymät?

– 30. päivän sanotaan päättyneen voittoon, koska kansansuosiomme kasvoi, mutta tunnen oloni häviäjäksi. Luopuisin mieluusti noista suosion pisteistä, jos voisin palauttaa elämän noihin sinä onnettomana päivänä kuolleisiin nuorukaisiin. Henkivartijani on yhä sairaalassa Yhdysvalloissa. Tahtokoon Jumala, ettei hän jää halvaantuneeksi. Me kaikki hävisimme.

Onko nyt aika muuttaa ja jarruttaa vallankumousta vain päinvastoin radikalisoida joitakin toimia?

– Tietysti radikalisoida. Mitä muuttaisimme ja miksi? Meillähän on enemmän tukijoita kuin koskaan. Emme voi alistua murhaajien luotien edessä. Se tarkoittaisi sinä päivänä kuolleiden pettämistä, sen sankarillisen kansan pettämistä, joka lähti kaduille aseettomana puolustamaan demokratiaa. Rikollisten kanssa on mahdotonta sovitella, koska sehän tarkoittaisi rangaisemattomuuden hyväksymistä. Aiomme jatkaa. Jatkamme eteenpäin radikalisoimalla vallankumouksen.

 

Haastattelu: Blanche Petrich / La Jornada

Käännös: Sami Laaksonen

Mainokset

Kommentointi on suljettu.