Ecuador: Correan vastainen vallankaappausyritys epäonnistui

Posted: 1.10.10 in +Ecuador

Ecuadorin vallankaappausyritys on tuomittu laajasti. Latinalaisen Amerikan solidaarisuusverkoston Raisa Musakka raportoi paikan päältä.

[Teksti: Raisa Musakka]

Tapahtumat saivat alkunsa varhain torstaiaamuna 30.10., kun maan poliisivoimat aloittivat kapinan suunniteltua julkisia palveluita koskevaa lakiuudistusta vastaan.

Lakiuudistuksen huhuttiin leikkaavan poliisin palkkoja sekä oikeuksia. Näitä väitteitä oli opposition televisiokanavien ja muun median taholta voimakkaasti liioiteltu ja vääristelty. Presidentti Correan hallitus on itse asiassa nostanut viimeisten viiden vuoden aikana poliisien palkkoja ja varustetasoa enemmän kuin yksikään aikaisempi hallitus.

Poliisivoimat ja sotilaat ottivat haltuunsa maan pääkaupungin Quiton lentokentän sekä joitakin kaupunginosia. Presidentti Correa meni välittömästi poliisien valtamaan sotilastukikohtaan kriisin puhjettua tavoitteenaan sovitella kiistaa. Siellä häntä vastaan hyökättiin kyynelkaasulla. Presidentin päälle oli ilmeisesti myös yritetty heittää bensaa. Haavoittunut Correa siirrettiin poliisisairalaan, jossa häntä pidettiin kidnapattuna kahdentoista tunnin ajan. 

Takana Lucio Gutierrez

Tilanne alkoi näyttää huolestuttavalta, kun yksityisten turvafirmojen turvamiehet valtasivat valtion televisiokanavan kesken suoran lähetyksen. Kuvissa vilahti myös entisen presidentin Lucio Gutierrezin lakimiehenä toiminut Pablo Guerrero. Näin vahvistui, että Correan ”arkkivihollinen” Gutierrez oli vallankaappausyrityksen takana. Kyseessä oli siis poliisikapinaksi naamioitu vallankaappausyritys.

Gutierrez toimi Ecuadorin presidenttinä vuosina 2003-2005, mutta joutui jättämään virkansa korruptiosyytteiden sekä Yhdysvaltojen kanssa solmittujen uusliberaalien, katastrofaalisiin sosiaalisiin seurauksiin johtaneiden kauppasopimusten seurauksena. Viime aikoina Gutierrez on noussut otsikoihin massiivisten kasvojen alueelle kohdistuneiden kauneusleikkaustensa johdosta.

Tilanne näytti kaaottiselta. Paikallisten kommenttejen mukaan tunnelma oli kuitenkin uutiskuvaa rauhallisempi, vain osia kaupungista oli kaapparien hallussa. Valtava määrä Correan kannattajia kerääntyi poliisisairaalan edustalle, sekä presidentinpalatsin eteen odottamaan presidentin paluuta.

Helikopterit kaartelivat Quiton taivaalla ja kadut täyttyivät kyynelkaasusta. Lopulta pelastusoperaatio saatiin käyntiin. Armeijan erikoisjoukot vapauttivat presidentin 12 tunnin panttivankeuden jälkeen yhden operaatioon osallistuneen hengen vaatineen väkivaltaisen taistelun jälkeen. Presidentti oli saatu siirrettyä sairaalassa alempaan kerrokseen ja lopulta hänet saatiin pelastettua autoon, joka vei Correan takaisin kannattajajoukon ympäröimään presidentinpalatsiin.

Correa oli pelastusoperaation ajan pyörätuolissa ja kaasunaamari kasvoillan. Presidentti oli vasta toipumassa edellisellä viikolla suoritetusta polvileikkauksesta, joten hänen terveydentilansa ei ollut paras mahdollinen ennen kaappausyrityksessä kärsittyjä vammojakaan. Nyt Correan terveydentila on kuitenkin vakaa ja hän on puhunut kannattajilleen.

Suosittu presidentti

Correa on Ecuadorissa erittäin suosittu, ei pelkästään köyhän kansanosan piirissä, myös keskiluokka on laajasti presidentin takana. Tämän lisäksi useat Correaa vastustaneet tahot tuomitsivat vallankaappausyrityksen jyrkästi ja asettuivat demokratian puolelle. Tässä suhteessa Ecuador eroaa esimerkiksi Hondurasista, jossa tilanne on ollut huomattavasti polarisoituneempi.

Kyseessä ei myöskään ole ensimmäinen Correan vastainen salaliitto. Presidentti Correa on ilmoittanut muun muassa viime vuoden aikana salaliittoepäilyistä hänen hallintoaan vastaan. Noin vuosi sitten selvisi myös, että armeijan piirissä oli lähetetty paikkaansapitämätöntä ”tietoa” sisältäviä sähköposteja, joissa kehotettiin liittymään Correan vastaiseen rintamaan, sillä presidentti tulisi muka leikkamaan armeijan palkkoja.

Näidenkin huhujen yhteydessä esiin nousi Gutierrezin nimi.

UNARUR (La unión de Naciones Suramericanas) kokoontui myöhään torstai-iltana hätäkokoukseen Argentiinan pääkaupunkiin Buenos Airesiin. Massiivinen mielenilmaus solidaarisuudesta Correalle kulki Ecuadorin Buenos Airesin suurlähetystöltä Palacio San Martín edustalle, jossa UNASURin jäsenvaltioiden presidentit kokoustivat.

Rafael Correa on tällä hetkellä tämän Etelä-Amerikan valtioista koostuvan järjestön puheenjohtaja, muttei luonnollisesti pystynyt osallistumaan kokoukseen.

UNASUR tuomitsi jyrkästi Correan vastaisen vallankaappausyrityksen Ecuadorin presidentin kannattajien näkyessä runsaslukuisina uutiskuvissa niin Quitossa kuin Buenos Airesissakin.

Mainokset

Kommentointi on suljettu.