Haitin ennestäänkin heikko valtiorakenne tuhoutui maanjäristyksessä, joka iski pahiten maan pääkaupunkiin Puerto Príncipeen. YK kykeni pelastamaan vain omat kuolleensa ja haavoittuneensa. Kansainvälinen apu ottaa aikansa. Siksi näemmekin haitilaisia auttamassa toinen toisiansa, kirjoittavat brasilialaiset solidaarisuusaktivistit Omar Ribeiro Thomaz, Otávio Calegari Jorge ja Ernesto Isunza Vera.
Kulkiessamme Puerto Príncipen ja Pétionvillen katuja tarkkailimme haitilaisten yhteisöllisyyttä, mikä näkyi heidän tahdossaan huolehtia haavoittuneista ja pelastaa raunioiden alle hautautuneet sekä raahata kuolevat leposijoilleen. Yhtäältä näemmekin solidaarisuutta, mutta toisaalta kansainvälinen apu loisti täydellä poissaolollaan.
Miksi? Loppujen lopuksi Haitissa on toteutettu YK:n alaista ohjelmaa viimeiset kuusi vuotta, minkä tarkoituksena on ollut maan vakauttaminen ja valtion uudelleen rakentaminen. Miksi siis ruuan ja lääkkeiden jakelu tuotti ylipääsemättömiä vaikeuksia maan tunteville avustajille? Meille vastattiin, ettei pakolaisleireihin pystytty toimittamaan mitään, koska ei ole olemassa paikallisia verkostoja, jotka voisivat toimia näissä tehtävissä. Naiset ja miehet, jotka olivat tulleet auttamaan haitilaisia, kuljeskelivat lentokentällä, jota kontrolloivat yhdysvaltalaisjoukot aivan kuin kyseessä olisi sotaoperaatio.
Nämä itseään auttajiksi kutsuvat kansainvälisten järjestöjen edustajat eivät olleet ymmärtäneet paljoakaan Haitista kuuden vuoden aikana. Pakolaisleireiksi muutetuilla kaduilla ja toreilla näkyi vain kaupankäynnille omistautuneita naisia, jotka valmistivat ja jakelivat ruokaa haitilaisille. Paikallisille yrittäjille kuuluvat rekat puolestaan hoitivat vedenjakelun. Siis haitilaiset auttoivat toinen toisiaan. Miksei olemassa olevia verkostoja siis käytetty avun perille toimittamiseen? Ehkei paikallisten kykyjä toimia hätätilanteessa tunnettu tai heidän tehokkuuttaan epäiltiin.
Motiivit eivät kuitenkaan ole niin yksinkertaisia. Näimme esimerkiksi brasilialaisjoukkojen komentajan João Bernardesin antavan tunnustusta haitilaisen yhteiskunnan toimivuudelle. Valitettavasti avun puuttuminen näyttää olevan sidoksissa kansainvälisiin kiistoihin Haitin tulevaisuudesta eikä maan hätätilaan. Vaikka haitilaiset ovat uhreja, he ovat kaukana passiivisista kärsijöistä. Olemme todistaneet partiolaisten, nuorten, lääkäreiden ja jopa nunnien halukkuutta auttaa hädänalaisia. Sen sijaan 5 500 YK:n eri maista kotoisin olevaa sotilasta auttoivat vain omia joukkojaan. Haitilaiset ovat siis oman onnensa varassa.
Todelliset syylliset ovat toisaalla
Maanjäristystä seuranneina päivinä syyteltiin luontoa ja haitilaisia. Heidän sanottiin aiheuttaneet katastrofin jälkeisen kaaoksen. Hehän ovat olleet kyvyttömiä rakentamaan valtionsa ja siksi he eivät pysty reagoimaan järkevästi. Kummatkin väitteet ovat perverssejä.
Emme ole tekemisissä luonnonmullistuksen vaan sosiaalisen katastrofin kanssa. Sitä paitsi paikallisen valtiorakenteen hajaannus ei ole ainoastaan haitilaisten vastuulla. Päinvastoin tämä Karibian maa joutui kylmän sodan välikappaleeksi 60 vuodeksi, mistä seurauksena Haiti sai kokea sarjan väkivaltaisia diktatuureja. Haiti kuten monet muutkin maat on ollut ammattimaisten manipuloijien armoilla, jotka ovat edistäneet valtion vallan minimoimista, säätelyn lopettamista ja vapaakauppaa.
Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailmanpankin paineet pakottivat Haitin lopettamaan riisin tuotantonsa suojelemisen 1980-luvun alussa. Siihen asti Haiti oli ollut täysin omavarainen riisin suhteen. Pian saarivaltio joutui kuitenkin maahantuomaan riisia ja suuret joukot maanviljelijöitä lähtivät etsimään parempia mahdollisuuksia pääkaupunkiin. Samaiset viljelijät asettuivat asumaan kehnoihin taloihin, jotka sortuivat maanjäristyksessä. Sementin tuotanto koki riisin lailla kovan iskun. Ennen 1980-luvun loppua sen tuotanto keskittyi Haitiin, mutta omavaraisuus vaihtui tuontiriippuvaisuuteen Yhdysvalloista, mikä nosti sementin hinnat pilviin. Uusi tilanne pakotti haitilaiset tekemään itse asumuksiensa tiilet hiekasta. Mudasta ja sannasta muokatut tiilet ovat kuitenkin heikkoja, eikä se voi olla näkymättä rakentamisen laadussa. Voisimme jatkaa loputtomiin todistaaksemme, että Haitin kansallinen hajaannus on kansainvälisen yhteisön aikaansaannosta.
Ainoastaan systemaattinen kansainvälisen avun luonteeseen kohdistuva kritiikki voi auttaa Haitia nousemaan tästä sudenkuopasta. Kansainväliset toimijat ovat pystyneet liikuttamaan maailmaa ja rahavaroja, mutta he eivät ole alentuneet keskustelemaan paikallisten ihmisten kanssa löytääkseen luovan ratkaisun avun perille toimittamiseen. Tämä on enemmän kuin huolestuttavaa.
Tuhannet yhdysvaltalaiset sotilaat valloittavat jälleen kerran maan, vaikka tällä kertaa tekosyynä ei ole sisällissota. Monet muut maat yhtyvät pelastusrenkaaseen, joka ympäröi Haitia. Pohtiessamme ratkaisua tilanteeseen meidän on otettava huomioon, että Haiti on riippumaton ja täysivaltainen valtio eivätkä haitilaiset ole luonnonkatastrofin passiivia uhreja. Muutoin ei ole mahdollista katkaista köyhyyden ja kurjuuden noidankehää, jota kansainvälinen yhteisö on ollut luomassa.
Omar Ribeiro Thomaz
Otávio Calegari Jorge
Ernesto Isunza Vera
Käännös: Sami Laaksonen
Latinalaisen Amerikan solidaarisuusverkosto 