Miljardööri Sebastián Piñera Chilen presidentiksi

Posted: 19.1.10 in +Chile

Vasemmiston valtakausi päättyi Chilessä, kun oikeiston ehdokas, 60-vuotias miljardööri Sebastián Piñera julistettiin presidentinvaalien voittajaksi. Pinera sai 52 prosenttia äänistä presindentinvaalien toisella kierroksella.

Vastaehdokakkaana oli Chilen entinen presidentti Eduardo Frei. Nykyinen vasemmistolainen presidentti Michelle Bachelet ei Chilen perustuslain mukaan voinut asettua toista kertaa ehdolle.

Piñeran vaalivoitto tarkoittaa loppua kaksi vuosikymmentä kestäneelle keskustavasemmiston valtakaudelle. Oikeiston ehdokas nousee valtaan ensimmäistä kertaa Augusto Pinochetin kauden jälkeen. Oikeiston vaalivoitto on poikkeuksellinen Etelä-Amerikassa, missä vasemmisto on ollut vahvoilla koko 2000-luvun.

Piñera omistaa muun muassa tv-kanavan sekä osan chileläisestä LAN Airlines -lentoyhtiöstä. Forbes-lehti on arvioinut Piñeran omaisuuden arvoksi 1,2 miljardia dollaria.

Piñera on luvannut luoda uusia työpaikkoja. Hänen hallintonsa kiinnostuksen kohteiden ennustaminen ei ole kovin vaikeaa. Saanemme ajan mittaan kuulla kansainvälisten yritysten mellastamisesta mapuchekansan perinteisillä, luonnonvaroista rikkailla mailla. (MLS)

Advertisements

Kommentointi on suljettu.