Kuuban lapsikuolleisuus maanosan alhaisin

Posted: 4.1.10 in +Kuuba

Huolimatta kauppasaarrosta, kansainvälisen talouskriisin vaikutuksista ja influenssa-pandemiasta Kuuba onnistui vuonna 2009 pitämään lapsikuolleisuuden kehittyneiden länsimaiden tasolla, 4,8:ssa tuhatta elävänä syntynyttä lasta kohti.

Terveydenhuollon kehityksen myötä lapsikuolleisuus on laskenut dramaattisesti 1970-luvulta lähtien. Vuonna 1969 lapsikuolleisuus oli vielä 46,7 promillea.

YK:n lastenjärjestön UNICEFin tilastojen mukaan Kuuban lapsikuolleisuus on selvästi alhaisempi kuin muissa Latinalaisen Amerikan maissa. Se on myös alhaisempi kuin maanosan kehittyneissä teollisuusmaissa Kanadassa (6 promillea) ja Yhdysvalloissa (7 promillea).

UNICEFin tuore raportti vahvistaa myös, että ainoana Latinalaisen Amerikan ja Karibian maana Kuubassa ei ole lainkaan aliravittuja lapsia. Maailmassa kuolee vuosittain viisi miljoonaa lasta aliravitsemukseen, ja 146 miljoonaa alle viisivuotiasta on alipainoisia.

Myös YK:n kehitysohjelman UNDP:n julkistama inhimillisen kehityksen raportti on jälleen suotuisaa luettavaa Kuuban lasten osalta. Raportin mukaan kuubalaisten lasten koulutustaso on maailman paras. Ykkössijan Kuuban kanssa jakavat Suomi, Tanska, Australia ja Uusi-Seelanti.

Huolimatta alhaisesta bruttokansantuotteesta ja USA:n kauppasaarrosta Kuuba on saavuttanut muita kehitysmaita parempia tuloksia monilla kehityksen alueilla. Kuuba sijoittuukin kaikkein kehittyneimpien maiden kategoriaan, sijalle 51. Kuuban sijoitusta heikentää maan taloudellinen köyhyys ja alhainen kansantuote.

UNDP:n raportin mukaan Azerbaidžan, Kuuba ja Venezuela ovat kolme maata, jotka viime vuosina ovat panostaneet inhimillisen kehityksen vahvistamiseen. Merkittävintä kehitys on ollut Venezuelassa. (TK – Kaos en la red, Granma, UNICEF, UNDP)

Mainokset

Kommentointi on suljettu.