Latinalaisen Amerikan ja Afrikan suhteet tiivistyvät

Posted: 4.10.09 in Uncategorized

”Maailma ei enää voi olla yksinapainen. 21. vuosisadalla Afrikan Unioni ja Etelä-Amerikka nousevat todellisiksi suurvalloiksi”, Venezuelan presidentti Hugo Chavez hehkutti syyskuun lopulla Margaritan saarella Venezuelassa.

Siellä kokoontuivat kahdeksan Latinalaisen Amerikan ja kahdenkymmenen Afrikan maan johtajat. Lisäksi paikalla oli ministereitä ja korkean tason virkamiehiä yhteensä 61 maasta tiivistämässä etelä-etelä-yhteistyötä.

Uusia poliittisia ja taloudellisia suhteita solmittiin ja sovittiin, että yhdessä taistellaan köyhyyttä vastaan. Muun muassa Venezuela allekirjoitti uusia öljy- ja kaivosyhteistyötä koskevia sopimuksia useiden Afrikan maiden kanssa.

Chavez ja Libyan johtaja Muammar Gaddafi patistivat yhdistämään voimat länsimaiden ylivaltaa vastaan.

Kokouksessa puhuttiin myös turvallisuusasioista. Gaddafi halusi perustaa sotilasliitto Natolle vastapainoksi Eteläisen Atlantin puolustusliiton Saton, mutta ei saanut aloitteelleen kannatusta kokouksessa. Sen sijaan loppuasiakirjassa vaaditaan YK:n turvallisuusneuvoston uudistamista siten, että Latinalaisen Amerikan ja Afrikan edustus paranisi. Brasilia mielii turvallisuusneuvoston pysyväksi jäseneksi.

Seuraava maanosien välinen huippukokous järjestetään Libyassa 2011. (MLS – kepa.fi/uutiset)

Advertisements

Kommentointi on suljettu.