KOLUMNI: Mustekalan lonkerot sotilassaappaan palveluksessa

Posted: 23.8.09 in +Honduras

Kansainväliset isot uutistoimistot, Reuters etunenässä, ovat kuin giganttisia mustekaloja, joiden lonkerot yltävät ympäri maapallon, jokaiseen maahan. Suomenkin valtamedian päälähteenä ulkomaan uutisissa on ja on aina ollut uutistoimisto Reuters. Toimittajat eivät ehdi tässä huikeassa uutiskilvassa itse kipittää ulkomaille ottamaan asioista selvää. Sehän maksaisi, ja siitä median omistajat eivät tykkää yhtään. Voittoa pitää tuottaa, oikean tiedon tuottamisesta viis.

Kansainvälinen valtamedia on taas tänä kesänä kunnostautunut selkeän valheen levittämisessä. Hondurasissa tapahtui sotilasvallankaappaus 28.6. Uutisissa siteerattiin suoraan kaappareiden – siis rikollisten – perusteluja kaappaukselle. Kaapattu ja ulkomaille muilutettu laillinen presidentti Manuel Zelaya halusi kuulemma kansanäänestystä valtakautensa pidentämisestä. Zelaya kuulemma rikkoi perustuslakia, kertoivat kaapparit ja Reuters suihkutti mustettaan ympäri maapallon. Kaapatulta presidentiltä ei kukaan valtamedian uutistoimittaja vaivautunut kysymään yhtään mitään.

* * *

Kesäkuun kansanäänestyksessä Hondurasissa ei ollut kyse Zelayan toisesta kaudesta, vaan hän halusi alustavasti selvittää neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä, haluaako Hondurasin kansa yleensä muuttaa perustuslakia ja kutsua koolle perustuslakia säätävän kongressin ensi marraskuun virallisissa vaaleissa. Näin pitkälle menevää demokratiaa meillä päin on vaikea ymmärtää. Ja mustekala suihkutti totuuden näkymättömiin.

Aikaisempiin Hondurasin sotilasvallankaappauksiin on aina sotkeutunut amerikkalainen hedelmäyhtiö, joka otti noin sata vuotta sitten haltuunsa kaksi kolmannesta köyhän maan päätuotteen banaanin tuotannosta. Hondurasilaiset banaaninpoimijat ovat raataneet nälkäpalkalla ylikansallisen yhtiön plantaaseilla siis jo sata vuotta. Lisäksi halpatyövoimaa käyttävien suuryritysten kuten Adidaksen ja Niken hikipajat olivat löytäneet tiensä tähän huippuhalvan työvoiman maahan.

Zelaya meni tekemään suuren virheen. Hän säädätti tänä vuonna lain, jolla korotetaan minimipalkkaa peräti 62 prosenttia. Olihan se ihan törkeää.  Että pitäisi niille banaaninpoimijoille ja hikipajojen työntekijöille vielä jotain palkkaakin maksaa. Ei se käy.

* * *

Miksi tässä kohkaan kaukaisen pienen maan asioista, kun omassakin maassa on ongelmia riittämiin. On porvarihallitus ja kaikkea kamalaa.

Sellainen kylmä hytinä tuli, että Hondurasin vallankaappaus on vasta harjoitusoperaatio. Katsotaan, miten onnistuu sotilasvallankaappaus vielä 21. vuosisadalla. Voidaanko jatkaa muihin ikäviin Latinalaisen Amerikan maihin, jotka ovat hylänneet uusliberalistisen talouspolitiikan ja yrittävät kohentaa köyhien asemaa? Olen pitänyt Latinalaista Amerikkaa kovan globaalin kapitalismin murentamisen mahdollisena alkuna. Jos se kehitys tallataan sotilassaappaan alle, se vaikuttaa meihin kaikkiin.

Toisenlainen maailma on mahdollinen – mutta milloin?

 

Marjaliisa Siira

Mainokset

Kommentointi on suljettu.