Meksiko seisoo solidaarisesti Zelayan tukena

Posted: 5.8.09 in +Honduras, +Meksiko

Hondurasin vallankaappauksesta oli kulunut 34 päivää, kun maan perustuslaillinen presidentti saapui vierailulle naapurimaahan Meksikoon. Meksikon presidentti tuomitsi diktatuurin jo heti alkuvaiheessa Amerikan maiden yhteiskokouksessa kesäkuun lopussa. Nyt Los Pinosin presidentinasuntoon kutsuttu Manuel Zelaya sai lämpimän vastaanoton, mikä piti sisällään kaikki virallisten valtiovierailujen protokollat.

[teksti: Sami Laaksonen]

Felipe Calderón korosti, että oikeusvaltiossa tulee toimia tiukasti lain mukaan. Hän vetosi Hondurasin vallankaappareihin, jotta nämä suostuisivat harkitsemaan uudelleen Costa Rican presidentin Oscar Ariasin ehdotusta vallanpalauttamisesta. Meksiko kanta on selvä. Konflikti ratkaistaan parhaiten neuvottelemalla ja kunnioittamalla demokratian periaatteita.

Manuel Zelaya korosti puheessaan, ettei hän tule tarttumaan aseisiin palatakseen Hondurasiin. Sen sijaan hän myönsi kehottaneensa Hondurasia rauhanomaiseen kansannousuun, johon maan perustuslaki antaa täydet oikeudet. Perustuslain kolmannen artikkelin mukaan yhdenkään kansalaisen ei tarvitse totella hallitusta, jos se nousee valtaan aseiden avulla. Päinvastoin perustuslaki kehottaa kansaa kapinoimaan palauttaakseen legitiimin vallan.

Zelaya ilmaisi huolensa oikeiston luomasta painotuksesta. Presidentti kertoi myös näkemyksensä siitä, että Hondurasin konflikti edustaa suurta haastetta kansainväliselle yhteisölle, jonka toimet eivät ole vielä olleet riittäviä.

Zelaya puhuu Meksikon kongressin edessä 6.8. lähettääkseen viestinsä Meksikon kansalle Sen jälkeen Hondurasin presidentti tapaa pääkaupungin kuvernöörin Marcelo Ebrardin, joka keskustelee hänen kanssaan suljettujen ovien takana. Tämän lisäksi Ebrard luovuttaa Zelayalle Ciudad de Méxicon avaimen ja mitalin kunnianosoituksena hänen vastuullisesta toiminnastaan Hondurasia ravisuttavassa vaikeassa tilanteessa.

Vierailu Meksikoon aloittaa Hondurasin presidentin uuden diplomatiakierroksen Latinalaisessa Amerikassa, jonka tarkoituksena on vahvistaa kansainvälisen yhteisön painostusta maata hallitsevia vallananastajia vastaan.

Lähteet: Canal Once, El Universal

Mainokset

Kommentointi on suljettu.