Bolivia karkotti USA:n huumeagentit

Posted: 7.11.08 in +Bolivia

Bolivia ilmoitti marraskuun alussa, että maahan perustetaan kansallinen tiedusteluyksikkö valvomaan ja ehkäisemään huumeiden valmistusta ja salakuljetusta. Samalla karkotetaan maasta tehtävää tähän saakka hoitanut Yhdysvaltain huumeviraston DEA:n (Drug Enforcement Administration) Bolivian yksikkö. Presidentti Evo Morales syytti viraston henkilökuntaa kapinallisten tukemisesta ja vakoilusta.

 

Moralesin mukaan DEA:n agentit käyttivät huumeiden vastaista taistelua tekosyynä toimia maassa ja kanavoida taloudellista apua kapinallisryhmille. Syyskuussa ainakin 19 ihmistä kuoli, kun Moralesia vastustavan Pandon maaherran palkkaamat joukot tekivät yllätyshyökkäyksen aseistautumattoman mielenosoituksen kimppuun.

 

DEA:lle on annettu kolme kuukautta aikaa toimintansa täydelliseen lopettamiseen Boliviassa. Toimiston aseet, laitteet ja varusteet otetaan Bolivian kansallisen huumevalvontatoimiston haltuun. DEA:n valvontalennot Bolivian alueella oli kielletty jo aiemmin.

 

Morales syytti DEA:n henkilökuntaa myös vallankaappausyrityksen tukemisesta ja hallituksen toimien häirinnästä sen yrittäessä hillitä levottomuuksia Bolivian itäosissa.

 

”Meidän on pakko puolustaa Bolivian kansan itsemääräämisoikeutta”, Morales sanoi Chimoressa, jonne Yhdysvallat oli perustanut huumevalvontatukikohtansa 1990-luvulla.

 

DEA:n johtaja Garrison Courtney torjui kaikki syytökset absurdeina ja ennusti, että Boliviassa tullaan ilman USA:n apua tuottamaan ja välittämään enemmän huumeita.  ”Meillä on ollut hieno yhteistyö bolivialaisten kumppaniemme kanssa jo yli 30 vuotta”, Courtney sanoi.

 

Bolivian ja Yhdysvaltain suhteet ovat viime aikoina takkuilleet yhä pahemmin. Morales karkotti Yhdysvaltain lähettilään Philip Goldbergin syyskuussa maan sisäisiin asioihin puuttumisen vuoksi. Lähtiessään Goldberg uhkaili Boliviaa ”vakavilla seuraksilla”. Pian lähettilään karkotuksen jälkeen Yhdysvallat liitti Bolivian niiden maiden listalle, jotka ovat selvästi epäonnistuneet huumeiden vastaisen työn velvoitteissaan. Listalla ovat aikaisemmin olleet Venezuela ja Myanmar vuodesta 2007.

 

Evo Morales, entinen kokan viljelijä itsekin, on monta kertaa korostanut, että hän vastustaa kokaiinin tuottamista, mutta hyväksyy kokapensaan viljelyn laillisiin tarkoituksiin ja olemassa olevien laillisten rajoitusten puitteissa. (MLS – Prensa Latina, YLE, vunet.org)

Mainokset

Kommentointi on suljettu.