Biopolttoaineet, metsä ja nälän politiikka

Posted: 9.6.08 in +Brasilia

Maailman nälkä on yhä suurempi huolenaihe niillekin, joita se ei suoraan kosketa, ja vielä suurempi sille kasvavalle joukolle, jotka joutuvat kokemaan sen itse. Siitä huolimatta maailman valtakeskuksissa tehdään politiikkaa, joka ei suinkaan lievitä nälkäongelmaa vaan pikemminkin pahentaa sitä.

 

Selvimpiä esimerkkejä tästä ovat biopolttoaineet. Miljoonia hehtaareita maata pannaan tuottamaan autojen tankin täytettä sillä varjolla, että näin suojellaan ympäristöä, kun vähennetään ilmastonmuutosta kiihdyttävien fossiilisten biopolttoaineiden käyttöä.

 

Tällä politiikalla on vakavat seurauksen etelän kehitysmaille. Perusruokakasveja, kuten maissia, ei enää viljellä ihmisten ruoaksi vaan etanolipolttoaineen raaka-aineeksi. Lisäksi mailla, joilla aiemmin kasvatettiin ruokakasveja, viljellään nyt sokeriruokoa tai soijaa biopolttoaineiden valmistukseen. Molemmissa tapauksissa ruoan tarjonta vähenee, mikä johtaa markkinoilla keinotteluun ja hintojen nousuun.

 

Biopolttoaineet eivät tietenkään ole ainoa syy ruoan kallistumiseen. Ne ovat kuitenkin selvästi yksi tekijä, joka pahentaa entisestään vakavaa nälkä- ja aliravitsemusongelmaa etelän maissa.  

 

Ruoan hinnan nousu on jo johtanut mielenosoituksiin ja mellakoihin monissa maissa. Samalla se synnyttänyt voimakkaita kansanliikkeitä taistelemaan elintarvikeomavaraisuuden puolesta.

 

Suuryritysten voittojen hintana kasvava nälkä ja ympäristötuhot

 

Ruoan tuotantoon liittyy kuitenkin toinenkin ilmiö, joka usein sivuutetaan mutta joka täytyy ottaa tässä yhteydessä ottaa huomioon: metsien tuhoaminen.

 

Biopolttoaineiden raaka-aineiden viljelyala leviää paitsi jo viljellyillä mailla myös metsäalueilla. Viljelymailla biopolttoaineen raaka-aine syrjäyttää ruokakasveja. Metsät raivataan pois öljypalmu-, soija- ja sokeriruokoviljelmien tieltä.

 

Metsien tuhoa ei yleensä tarkastella ruokaomavaraisuuden kannalta, koska vain harvat ovat tietoisia metsien merkityksestä ruoan tuotannolle. Metsissä elää kuitenkin miljoonia ihmisiä, joille ne ovat elinehto ja ravinnon lähde. Kun metsiä raivataan biopolttoaineen raaka-aineen viljelymaiksi tai niitä häviää muista syistä (sellutehtaiden puuviljelmiksi, sahateollisuuden raaka-aineeksi, patoaltaiksi, katkaravunkasvattamojen altaiksi jne.), viedään ruoka näiden ihmisten suusta. Tämän seurauksena yhteisöt, jotka ennen saivat metsästä runsaan ravinnon, kärsivät nyt aliravitsemuksesta ja nälästä.

 

Nälkä ei ole väistämätön ilmiö sen enempää metsissä, maaseudulla kuin kaupungeissakaan. Se on saman politiikan ja samojen taloudellisten etujen tulosta kuin monet muutkin kriisit, kuten ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden häviäminen, metsien tuho, vesistöjen saastuminen ja vesihuollon heikkeneminen ja maaperän köyhtyminen. Samalla nämä kriisit pahentavat entisestään kaikkein köyhimpien ja heikoimmassa asemassa olevien ihmisten ruokaongelmaa.

 

Niin sanotut kehitysohjelmat, joita Maailmanpankki, Kansainvälinen valuuttarahasto, YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO, Maailman kauppajärjestö WTO ja muut ovat ajaneet jo vuosikymmeniä, ovat osoittautuneet sosiaalisesti ja ekologisesti tuhoisiksi. Ne ovat onnistuneet ”kehittämään” ainoastaan monikansallisten suuryritysten voittoja, joiden hintana ovat olleet nälkä ja ympäristötuho. Nyt näiden järjestöjen pakolla ajama malli on murtumassa. On aika myöntää se ja tehdä tilaa kansalaisjärjestöjen esityksille.

 

Brasilia: Sokeriruokoa biopolttoaineeksi 6 miljoonan hehtaarin viljelyalalla

 

Hyvin erilaisilta tahoilta on alkanut kuulua varoituksia ja vastalauseita biopolttoaineiden vuoksi. Huolensa ovat esittäneet FAO:n pääsihteeri Jacques Diouf, YK:n ruokaturvaraportoija Jean Ziegler, Fidel Castron kaltaiset valtiomiehet ja monet kansalaisjärjestöt niin etelässä kuin pohjoisessakin (ks. viitteet 1 ja 2). Tästä huolimatta biopolttoaineiden tuotantoon otetaan aina vain suurempia alueita.

 

Latinalaisessa Amerikassa Brasilia on tässä suhteessa erityisasemassa. Viime vuonna USA:n ja Chilen ja äskettäin Saksan kanssa solmitut sopimukset pönkittävät Brasilian asemaa maailman suurimpana etanolin tuottajana.

 

Etanolin raaka-aineeksi käytettävää sokeriruokoa viljellään nyt noin kuuden miljoonan hehtaarin kokoisella alueella etupäässä Brasilian kaakkoisosissa São Paolon, Minas Geraisin ja Goiásin osavaltioissa sekä maan keskiosissa Mato Grosson ja Mato Grosso do Sulin osavaltioissa. Sokeriruo’on viljely on monokulttuuria eli pelloilla ei viljellä mitään muuta.

 

Tällä hetkellä pahiten uhattuna on luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokas Cerradon alue. Se on kahden miljoonan neliökilometrin kokoinen puusavanni, joka rajoittuu Amazonin alueeseen, Atlantin rannikon sademetsävyöhykkeeseen ja Pantanalin kosteikkoon. Cerradossa on vanhastaan laidunnettu karjaa, mutta viime aikoina yhä suurempia alueita on muutettu sokeriruokoviljelmiksi. Brasilialaisen ISPN -järjestön (Instituto Sociedade, População e Natureza) kesäkuussa 2008 julkaistavan tutkimusraportin mukaan Cerradossa on jo raivattu sokeriruokopelloiksi 152 000 hehtaaria suojeltavaksi määrättyä maata.

 

Kuoleman polttoaine 

 

– Kaikki monokulttuuri tuhoaa luonnon monimuotoisuutta, painottaa Nilo D’Avila, joka on ISPN:n tutkimuksen koordinaattori. Sokeriruokaviljelmät muuttavat Cerradon maaperän biokemiallista koostumusta, erityisesti seudulle ominaista maan voimakasta happamuutta. Sokeriruo’on viljelijät yrittävät vähentää happamuutta kalkitsemalla, mikä on tuhonnut monia Cerradon happamaan maahan sopeutuneita hedelmäkasvilajeja. Lisäksi maaperän uhkana on metsien tuhoaminen.

 

Cerradon tuho on suurelta osin jäänyt vaille huomiota. Se on Amazonin alueen jälkeen maailman toiseksi suurin yhtenäinen ekosysteemien kokonaisuus eli biomi. Uhkaavan ympäristötuhon laajuudella mitattuna se on järjestyksessä ensimmäinen.

 

Kansainvälisen ammattiyhdistysten federaation IUF:n Latinalaisen Amerikan osaston julkaiseman raportin mukaan Cerradon luonnontilaisesta alueesta puolet on hävinnyt 40 viime vuoden aikana muun muassa sokeriruokoviljelmien leviämisen takia. Jos sama kehitys jatkuu, koko alue on tuhottu vuoteen 2030 mennessä.

 

Suuret maatalousyritykset ovat yrittäneet rakentaa sokeriruo’olle ympäristöystävällisen imagon käyttämällä termiä biopolttoaine. Nyt imago murenee. Biopolttoaineille on jo keksitty toinen, totuudenmukaisempi nimitys: kuoleman polttoaineet. (JSi – WRM)

 

(1) Position Paper of the Global South (http://www.wrm.org.uy/subjects/agrofuels/Quito_Manifest.html)

(2) Call for a Moratorium (http://www.wrm.org.uy/actors/BDC/SBSTTA/Press_Release_26_6.html)

 

Mainokset

Kommentointi on suljettu.