Latinalaisen Amerikan uusi öljypolitiikka

Posted: 12.12.07 in Uncategorized

Kehitysmaissa öljy on korreloinut ihmisoikeusrikkomusten kanssa, mutta Latinalaisen Amerikan demokratia-aalto on osoittanut toisenlaisen kehityksen mahdolliseksi.

[Teksti: Nadja Martínez] 

Puheessaan liittovaltion tilasta vuonna 2006 presidentti Bush esitti tunnetun julistuksensa: ”Amerikka on öljyriippuvainen”.  Sen jälkeen hän totesi johtopäätöksenään olevan öljyn hankintalähteiden hajauttamisen, ei panostamisen öljyä korvaaviin, saasteettomiin ja uusiutuviin energialähteisiin.

Tästä seuraa varmuudella USA:n poliittisen mielenkiinnon lisääntyminen Latinalaiseen Amerikkaan.  Kansainväliset öljy-yhtiöt ovat jo lisänneet öljynetsintää siellä.  Yhdysvaltain hallitus sekä öljy- ja kaasuyhtiöt painostavat alueen maita kuten Meksikoa, Venezuelaa, Kolumbiaa ja Ecuadoria – jotka jo tuottavat yli puolet Yhdysvaltain öljystä – lisäämään tuotantoaan ja avaamaan uusia öljy- ja kaasukenttiä.  Öljybisnes vaatii Costa Rican, Nicaraguan, Panaman Bolivian ja Perun panostavan öljyntuotantoon, jotta energian tasainen virta Pohjoiseen voidaan turvata.

Mutta Latinalaisen Amerikan poliittinen ilmasto on muuttunut nopeasti, perinteinen myöntyvyys USA:n poliittiseen ja taloudelliseen tahtoon on väistymässä.  Kansalaiset ovat ilmaisseet kantansa konservatiiviseen talouspolitiikkaan ja äänestäneet vasemmistoa.  Valtiot ovat ottaneet etäisyyttä kansainvälisiin öljy-yhtiöihin ja muuttaneet energiapolitiikkansa kansalliseksi ja alueelliseksi.

Tämä uusi lähestymistapa ei miellytä Washingtonin poliitikoita eikä Houstonin teollisuusmiehiä.

Yksityistämiset todettu virheeksi

Venezuelan presidentti Hugo Chavezista on tullut Bushin hallinnon pahin kriitikko.  Hän on kuitenkin vain yksi monista uusista Latinalaisen Amerikan johtajista, jotka luotsaavat valtioita toisin kuin edeltäjänsä ja ovat siksi suosittuja.  Chavezin tyly esiintyminen ja provokatiiviset puheet – hän vertasi YK-puheessaan presidentti Bushia piruun – vetoavat äänestäjiin Meksikosta Argentiinaan.  Erityisesti alueen köyhin väestö näkee Chavezin kaltaisissa johtajissa toivon mekin olojensa parantumisesta. 

1990-luvun alussa Latinalaisen Amerikan maat aloittivat vapaisiin markkinoihin perustuvat talousreformit.  Ne tehtiin Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailmanpankin ohjauksessa ja ne tähtäsivät tiettyjen valtion omistamien yhtiöiden, puhelinyhtiöistä sähkölaitoksiin ja kaasu- ja öljy-yhtiöihin, yksityistämiseen. 

Washington-konsensus-politiikka oli virhe alueen väestön kannalta; se merkitsi yksityistämistä, sääntelyn purkamista, työläisten oikeuksien polkemista, ulkomaankaupan ja investointien vapauttamista sekä tuotannon muuttamista vientipainotteiseksi.  Yhdysvaltalainen tutkimuslaitos Center for Economic Research selvitti alueen matalan ja keskimääräisen tulotason maiden kehitystä.  Viimeksi kuluneiden 25 vuoden aikana talouden kasvu on taittunut voimakkaasti ja terveydenhuolto sekä koulutus ovat taantuneet verrattaessa edeltäneisiin kahteen vuosikymmeneen.

Mutta Washington-konsensus-politiikka on hyödyttänyt kapeata eliittiä ja ulkomaisia investoijia. Monikansalliset yhtiöt, etenkin keskeisillä teollisuuden aloilla, kuten öljy ja kaasu, ovat saaneet yksityistetyistä yhtiöistä halvalla isoja voittoja.

Argentiinan kansallisen öljy-yhtiön Yacimientos Petroliferos Fiscales yksityistäminen v. 1993 käynnisti monikansallisten yhtiöiden vyöryn Latinalaisen Amerikan energiamarkkinoille.  Venezuela aloitti markkinoiden avaamisen v. 1995 sallimalla osalle öljyalaa ulkomaiset investoinnit. Tämä koski mm. maailman suurinta Orinocon öljykenttää.  Brasilia liberalisoi öljyteollisuuden muuttamalla perustuslakia, joka oli suojannut öljy- ja kaasualan ulkomaiselta omistukselta.  Vuonna 1998 Brasilia tarjosi yksityisille öljy-yhtiöille suuren määrän offshore-vuokrasopimuksia.

Bolivian tapahtumista näemme, miten suuret, usein ulkomaiset yhtiöt nappasivat yksityistämisissä valtavat voitot paikallisten hallitusten ja kansan kustannuksella.  Bolivialla on Etelä-Amerikan toiseksi suurimmat kaasuvarat Venezuelan jälkeen. Bolivian perustuslain mukaan maan kaikki hiilivetyvarat olivat valtion omaisuutta.  1990-luvun puoliväissä IMF vaati hallitusta sallimaan öljy- ja kaasusopimukset ulkomaisten yhtiöiden kanssa ja Bolivia suostui.  Maan kaasuverkko myytiin Royal Dutch Shellin ja Enronin johtamalle konsortiolle.  Mukana olivat BP-Amoco, British Gas, Australian BHP, Espanjan Repsol ja Brasilian valtion omistama Petrobras.  Ulkomaisten öljy- ja kaasuyhtiöiden sallittiin omistaa enemmistöosuuksia entisistä valtionyhtiöistä.  Samalla valtion osuus yhtiöiden voitoista laskettiin 50:stä 18:aan prosenttiin.

Boliviassa yksityistämisten synnyttämään tyytymättömyyteen perustuva laaja protestiaalto torjui v. 2003 kaasun vientihankkeen Meksikoon ja Yhdysvaltoihin.  Vaatimukset palauttaa luonnonvarojen hallinta valtiolle laajenivat ja voimistuivat.  Vuonna 2005 presidentiksi valitun Evo Moralesin keskeisinä vaaliteemoina olivat öljy- ja kaasualan uudistukset.

Taistelu luonnonvarojen hallinnasta

Diktatuurien ja sisällissotien vuosikymmenten jälkeen Latinalaisessa Amerikassa on kahden viime vuosikymmenen aikana pidetty demokraattisia vaaleja.  Voittajia ovat olleet kautta mantereen  uudentyyppiset johtajat, Bolivian koka-viljelijä, Brasilian metallityöläinen, kidutettu chileläinen ja Uruguayssa ja Venezuelassa sosialisti.  Bolivian Evo Morales voitti joulukuussa 2005 presidentinvaalit 54 prosentin ääniosuudella.  Niin suurta kansan tukea ei kukaan presidentti ollut aiemmin saanut. Venezuelan Chavez voitti toisen presidenttikauden 62 prosentin ääniosuudella äänestysvilkkauden ollessa erinomainen, lähes 75 prosenttia.

Nämä äänestykset antoivat uusille johtajille vahvan mandaatin suureen muutokseen.  Öljy- ja kaasuteollisuuden aseman muuttaminen oli Bolivian vaalikamppailun tärkeimpiä teemoja.  Pian virkaan astuttuaan Morales antoi asetuksen hiilivetyvarojen kansallistamisesta.  Hallitus antoi öljy- ja kaasuyhtiöille kuusi kuukautta aikaa uudistaa voimassa olevat sopimukset.  Uusien sopimusten mukaan hallituksen osuus öljy-yhtiöiden voitoista on 50 – 80  %.  Hallituksen öljytulot kasvavat vuoden 2007 1,3 miljardista dollarista vuoden 2011 noin 4 miljardiin.  Haasteena on näiden resurssien tehokas käyttö kansan elämän parantamiseen.

Venezuelan hallitus on nostanut reilusti öljy-yhtiöiden rojalteja ja puuttunut yhtiöiden tuloverojen maksuongelmiin.  Uudelleenvalintakampanjassaan Chavez lupasi laajentaa ”21. vuosisadan sosialismin” ohjelmaansa ottamalla talouden kontrollin hallitukselle ja edistämällä etupäässä öljytuloilla rahoitettavia sosiaaliohjelmia.  Heti Chavezin uuden kauden alussa hallitus öljyjättien, kuten ExxonMobil, ChevronTexaco ja ConocoPhillips, kanssa 1990-luvulla solmittujen sopimusten uusimista valtiolle edullisimmilla joint-venture -sopimuksilla, joissa keskeinen rooli olisi valtion öljy-yhtiöllä PDVSA:lla. 

Heinäkuussa 2007 kaikki Orinocon öljykentällä toimivat kansainväliset yhtiöt sopivat neuvottelevansa uudet sopimukset hallituksen kanssa. ChevronTexaco ja ExxonMobil ilmoittivat mahdollisesti lopettavansa toimintansa Venezuelassa.  Molemmat ovat varanneet oikeuden hakea korvauksia.

Vastikään valitun Ecuadorin presidentin Rafael Correan tavoitteena on öljytulojen uusjako.  Öljytulot ovat kolmasosa valtion budjetista ja 40 prosenttia vientituloista.  ”Silti suurin siivu öljyn vientituloista menee maan valtavan ulkomaanvelan hoitoon”, kertoo Debayani Kar USA:n Jubilee -verkostosta.  ”Sosiaaliseen infrastruktuuriin ja kehitykseen jää vain vähän varoja ja maalle tulee tarve pumpata enemmän öljyä”, hän sanoo.  Correa haluaa uudet sopimukset ulkomaisten öljy-yhtiöiden kanssa saadakseen enemmän varoja kansalliseen käyttöön.  Hän on myös ehdottanut, että osa öljystä jätettäisiin maaperään – kasvihuonekaasujen vähentämiseksi ja herkkien alueiden suojelemiseksi – jos Ecuadorin velat annetaan anteeksi.

Chavezin, Correan ja Moralesin pyrkimykset lisätä maidensa tuottoisan öljybisneksen valvontaa ja jakaa hyötyjä entistä laajemmalle ovat olleet hyvin suosittuja luonnonvaroiltaan rikkaissa mutta taloudeltaan köyhissä maissa kautta Latinalaisen Amerikan.  Öljyn korkea maailmanmarkkinahinta tarjoaa hallituksille mahdollisuuden käyttää osan tuotosta köyhiä tukeviin sosiaaliohjelmiin. Lisääntynyt öljykontrolli korkeiden hintojen vallitessa on antanut johtajille voimaa, joka on rohkaissut heitä ottamaan etäisyyttä Washingtoniin.  He ovat vähentäneet Yhdysvaltain perinteistä vaikutusvaltaa alueella pyrkimällä uudenlaiseen kansainväliseen ja alueelliseen yhteistyöhön.

Alueellinen öljypolitiikka

Latinalaisen Amerikan odotetaan olevan tulevina vuosina nopeimmin kasvava öljyntuotantoalue, koska Lähi-Idän rauhattomuuden ennustetaan jatkuvan.  Maiden oma öljynkulutus tulee myös kasvamaan.  Suuret ja nopeasti kasvavat maat, kuten Brasilia, Chile ja Argentiina potevat jo energiapulaa.  Ne hakevat vakaita tapoja energiatarpeidensa tyydyttämiseksi.  Samalla energian tuottajat ja viejät, kuten Venezuela, Bolivia ja Ecuador pyrkivät hajauttamaan markkinoitaan, ne etsivät yhä enemmän alueellisia ostajia.

Hallitukset suuntautuvat vahvistamaan alueellista toimintaa.  Venezuela on sopinut Keski-Amerikan ja Karibian valtioiden kanssa alennutuilla hinnoilla toimitettavista öljystä ja öljytuotteista, usein vaihtokauppana.  Esimerkiksi Kuubasta tulee Venezuelaan tuhansia ammattilaisia, opettajia ja lääkäreitä, jotka työskentelevät maan köyhimmillä alueilla.  Pitkien ja vaikeiden neuvottelujen tuloksena tehtiin sopimus Bolivian kaasun toimittamisesta Brasiliaan monta kertaa aiempaa korkeampaan hintaan.  ”Brasilian presidenttiä Lulaa arvosteltiin liiasta pehmeydestä Boliviaa kohtaan ja ideologiapainotteisesta politiikasta”, sanoo Brasilian Maan Ystävien Lucia Ortiz.  ”Itse asiassa maailmanmarkkinahinta merkitsee vain reilua peliä, mutta se osoittaa myös ennen kokematonta solidaarisuutta alueen maiden kesken.”

Kaksitoista Etelä-Amerikan maata suunnittelevat Etelä-Amerikan Unionia (Unisur) Euroopan unionin mallin mukaan.  Unisurin agendalla on paljon asioita, joissa maiden täytyy löytää yhteinen sävel, mutta listalla ensimmäisenä on energia-alan integraatio.  On mm. ehdotettu alueen öljy- ja kaasuyhtiöiden yhdistämistä yhdeksi yhtiöksi.

Alueen energiaministerit päättivät v. 2005 Venezuelan aloitteesta virallisen hankkeen valtioiden omistamien öljy-yhtiöiden strategisesta liitosta, PetroAmericasta. Sen tehtävänä on johtaa ja operoida alueen koko energiasektoria.  PetroAmerica edustaa Latinalaisen Amerikan ja Karibian itsenäistä energiapolitiikkaa, se investoi voitot kehitykseen ja sosiaalisiin ohjelmiin.  Hankkeen toteutus on pisimmällä Karibian alueella.  Energiaministereiden johtamalla PetroCaribella on sihteeristö ja se on käynnistänyt useita projekteja.

Demokratian haaste

Latinalaisessa Amerikassa on yleisesti kannatettu näitä uusia aloitteita ja laajempaa alueellista strategiaa riippuvuuden vähentämiseksi Yhdysvalloista.  Joidenkin suunnitelmien on kuitenkin kritisoitu muistuttavan liikaa totutuista toimintatavoista. 

Esimerkiksi ympäristönsuojelijat ja alkuperäiskansojen puolustajat ovat soittaneet hätäkelloja suunnitelmasta rakentaa 16 000 kilometrin putkilinja Brasilian Amazonin läpi Venezuelasta Argentiinaan.  ”On todella huolestuttavaa, että tätä hanketta pidetään sovittuna asiana ilman laajaa julkista keskustelua ja tutkimuksia,” varoittaa Maria Sabana Bustamante.  Hän on venezuelalaisen Gran Sabanan kansallispuiston suojelua ajavan kansalaisjärjestö Amigransan johtaja.  ”Tämä hanke tulee vaikuttamaan suoraan maanosan ekologisesti tärkeimpiin alueisiin, kuten Guyanan kilpeen ja Amazonin sademetsään.”

Brasilia on esittänyt hankkeeseen varauksia.  Chavez on ilmoittanut hankkeen olevan toistaiseksi jäädytetty, mutta hän on sitoutunut etsimään keinoja sen toteuttamiseksi. 

Hallitukset etsivät keinoja vapautua menneisyyden taloudellisista virheistä ja kartoittavat uusia polkuja kansojensa olojen parantamiseksi.  Hallitusten suurin haaste on saada aikaan todellinen muutos, joka peruspilareina on huolenpito ihmisistä ja ympäristöstä.  Samalla kun Latinalaisen Amerikan johtajat tarvitsevat tuloja sosiaaliohjelmiinsa heidän kannattajansa varoittavat öljyperusteiseen talouteen usein liittyvistä kielteisistä piirteistä.

Muita haasteita tulee esiin kun alueellinen integraatio etenee ja uhkaa yhdysvaltalaisia öljyjättejä.  Bushin hallinto esimerkiksi pyrkii varmistamaan, ettei Yhdysvaltoja jätetä kokonaan ulos.  Presidentti Bush tarjosi Brasilialle biopolttoaineiden tuotanto- ja kauppasopimuksia Latinalaisen Amerikan vierailullaan maaliskuussa 2007.  Se voidaan nähdä vastavetona Venezuelan yhteistyölle naapureidensa kanssa, koska bio- eli agropolttoaineet ovat öljyä korvaava energiamuoto.  Yhdysvallat ja Brasilia ovat jo maailman suurimmat etanolin tuottajat.  Biopolttoaineiden kysynnän ennustetaan kasvavan merkittävästi koko maailmassa.

Kehitysmaissa öljy on korreloinut autoritaarisuuden ja ihmisoikeusrikkomusten kanssa. Uusi demokratian aalto Latinalaisessa Amerikassa osoittaa, että siellä pyritään murtamaan tämä riippuvuus.  Jos siellä saadaan aikaan positiivinen muutos sulkematta eriäviä mielipiteitä julkisesta keskustelusta, voisivat alueen maat tulla maailman aidoimmiksi demokratioiksi.

Sustainable Energy and Economy Network SEEN, (käännös: JK)

Mainokset

Kommentointi on suljettu.