Kirchnerismin toinen kausi alkaa Argentiinassa

Posted: 9.12.07 in +Argentiina

Argentiinan ensimmäinen demokraattisesti valittu naispresidentti, vuonna 2003 presidentiksi valitun Nestor Kirchnerin puoliso, Cristina Fernández de Kirchner, aloittaa joulukuun 10. päivä nelivuotisen toimikautensa.  Frente para la Victorian ehdokas Fernández de Kirchner voitti lokakuun lopulla pidetyt presidentinvaalit ensimmäisellä kierroksella 45 prosentin äänimäärän turvin. Hajanainen oppositio jakoi “kirchnerismin vastaiset” äänet  ja toiseksi tullut Coalición Cívican Elisa Carrió jäi kauas taakse  23 prosentin äänimäärällä.

 

[Teksti: Johanna Suhonen]

Opiskeluaikoinaan 1970-luvulla peronistisessa vasemmistossa militoinutta, sittemmin asianajajana, kansanedustajana ja senaattorina työskennellyttä  Fernández de Kirchneriä on vaalikampanjan aikana ja sen jälkeen syytetty miehensä siivellä ratsastamisesta.

Vastustajien “hyväksi” voitaneen laskea korruption vastaista työtä tekevän kansalaisjärjestön, Poder Ciudadanon, julkistama, tiedotusvälineiden vaalikampanjoinnin aikaista toimintaa ja ehdokkaiden näkyvyyttä mediassa koskeva raportti. Järjestön suorittama monitorointi osoitti Fernández de Kirchnerin saaneen eniten näkyvyyttä lehdistössä ja radiossa vaaleja edeltäneinä kuukausina, sekä “ilmaista mainosaikaa” valtion omistamalla Canal 7 –kanavalla. Vaikka Fernández de Kirchner mainittiin kanavan uutisissa vain 15 kertaa, hänen toimiaan näytettiin vaaleja edeltäneiden 45 päivän aikana 301 minuutin ajan. Samana ajanjaksona muita ehdokkaita ei Canal 7:llä nähty minuuttiakaan.

Nestor Kirchnerin aika: vallan keskittämistä ja talouskasvua

Cristina Fernández de Kirchnerin tietä presidentiksi on todennäköisesti silottanut myös poikkeuksellinen talouskasvu, noin 8 % vuodessa, hänen puolisonsa presidenttikaudella. 

Nestor Kirchner valittiin presidentiksi vuonna 2003 maan historian alhaisimmalla kannatuksella (22,24% äänistä) keskellä vuoden 2001 lopun talouden romahtamista seurannutta vakavaa taloudellista ja yhteiskunnallista kriisiä. Toimikautensa aikana Kirchner ajoi läpi vahvan valtion mallia ja keskitti valtaa itselleen. Kirchnerillä oli tukenaan enemmistö edustajainhuoneessa, mutta käytännössä hän katsoi parhaaksi hallita yksin puoliautoritaariseen tyyliin. Tästä kertoo mm. viimeisten neljän vuoden aikana säädettyjen poikkeuslakien epätavallisen suuri määrä, keskimäärin 55 per vuosi.

Kirchner ei ollut kiinnostunut ulkopolitiikasta, vaan keskitti voimansa Argentiinan talouden johtamiseen. Kirchnerin johdolla alettiin uusiin velkajärjestelyihin ja tammikuussa 2006 maa maksoi kertarysäyksellä velkansa IMF:lle. Kirchner myös tuplasi julkiset menot ja kiristi verotusta ennätyksellisen korkealle.

Tämä kaikki oli mahdollista viime vuosien suotuisassa kansainvälisessä kontekstissa: korkotaso on ollut matala ja dollari heikko; Argentiinan viemien raaka-aineiden – soijan, maissin, öljyn ja kuparin – arvo on puolestaan tuplaantunut.

Politiikan jatkuvuus

Tämän vuoden presidentinvaalit muistuttivat vuoden 2003 vaaleja yhdessä asiassa: ehdokkaiden välistä keskustelua ja väittelyä ei käyty.  Cristina Fernández de Kirchner voitti vaalit esittämättä juuri minkäänlaista poliittista agendaa tai antamatta haastatteluja. Moni ei ehkä nähnyt tätä edes välttämättömänä, sillä hänen odotetaan jatkavan puolisonsa keskustavasemmistolaista politiikkaa.

Osittain Fernández de Kirchnerin voitto voidaankin nähdä luottamuslauseena “kirchnerismille” (kirchnerismo), jolla viitataan Argentiinassa Nestor Kirchnerin toteuttamaan politiikkaan ja sen kannattajiin – vaalikampanjoinnin aikana ja nyt  myös hänen puolisonsa tukijoihin.

Kirchnerismin piirteiksi voidaan lukea uusliberalismin vastustaminen, ihmisoikeuksien puolustaminen, teollistumiseen  perustuvan talouden tukeminen, vapaakauppasopimusten vastustaminen, pyrkimys Mercosurin ja yleisemmin Latinalaisen Amerikan uusliberalismia vastustavien maiden yhteistyön kehittämiseen ja edistyksellinen lisääntymisoikeuksia koskeva politiikka.

Kirchnerismiä on kritisoitu antidemokraattiseksi sen politiikkaa henkilöistävien ja oppositiota ja tiedotusvälineitä kritisoivien piirteiden takia.

Entisen politiikan jatkuvuuteen viittaa tulevan hallituksen kokoonpano: suurin osa Nestor Kirchnerin ministereistä jatkaa myös Fernández de Kirchnerin hallituksessa. Lisäksi itse Nestor Kirchnerin kerrotaan jatkavan talouden ohjaamista puolisonsa läheisimpänä neuvonantajana.

Ensimmäisessä haastattelussa presidentiksi valintansa jälkeen Fernández de Kirchner ilmoitti prioriteeteikseen ihmisoikeuksien edistämisen lisäksi taistelun köyhyyttä ja työttömyyttä vastaan sekä Argentiinan aseman vahvistamisen kansainvälisessä ympäristössä. Hän kertoi pitävänsä tavoiteltavana esimerkkinä Saksaa, joka on suuri viejämaa. Fernández de Kirchner haluaakin panostaa teknologian kehittämiseen ja innovointiin erityisesti maataloustuotannon ja tietotekniikan alueilla, joiden pitkällä tähtäimellä toivotaan kasvattavan vientiä.

Haasteina turvattomuus ja inflaatio

Uuden presidentin suurimpina haasteina pidetään kahta argentiinalaisia eniten huolestuttavaa teemaa: turvattomuus ja inflaatio.  Jälkimmäinen on herkkä aihe maassa, jossa 1980-luvun lopun hyperinflaation vakavat seuraukset ovat edelleen tuoreessa muistissa.

Kuluvan vuoden aikana hallitusta on syytetty kansallisen tilastokeskuksen INDECin taloutta koskevien tilastojen manipuloinnista. Hallituksen mukaan vuotuinen inflaatio on 9 prosentin luokkaa, toiset väittävät sen liikkuvan 15-20 prosentin välillä.

Lokakuun vaalien yhteydessä huoli talouden tilasta heijastui keskiluokan äänissä: heikoiten Fernández de Kirchner pärjäsi kolmen suurimman kaupungin keskiluokkaisten äänestäjien keskuudessa. 

Nestor Kirchner on nähnyt inflaatiota aiheuttavaksi ongelmaksi investointien puutteen, mikä rajoittaa tarjontaa. Fernández de Kirchner onkin puolisonsa linjaa jatkaen puhunut ammattiyhdistysten ja yritysten välisen korporatiivisen “yhteiskuntasopimuksen” puolesta (Pacto Social), jonka toivotaan kasvattavan investoijien luottamusta ja näin lisäävän investointeja.

Mitä toiseen huolenaiheeseen, turvattomuuteen, tulee, vaalien jälkeen antamassaan haastattelussa Fernández de Kirchner sanoi näkevänsä turvallisuuskysymykset talouteen liitännäisinä kysymyksinä. Hän painotti sellaisen yhteiskunnallisen kehityksen taloudellisen mallin luomista – kuitenkaan mahdollisia keinoja mainitsematta –,  joka tarjoaa työtä mahdollisimman monelle ja jonka positiivisena seurauksena on rikollisuusasteen aleneminen.

Yhtenä haastena voitaneen myös pitää poliittisen järjestelmän palauttamista ennalleen, toisin sanoen vallan hajauttamista takaisin asianmukaisille instituutioille – Fernández de Kirchnerin tiedetään kritisoineen lähipiirinsä keskuudessa puolisonsa toteuttamaa vallan keskittämistä – mutta samalla myös sen kehittämistä läpinäkyvämmäksi ja luottamusta herättävämmäksi.

Minkälaista politiikkaa Fernández de Kirchner sitten tuleekaan ajamaan, kirchnerismin kannalta tilanne on parempi kuin kertaakaan sitten demokratiaan paluun jälkeen 1983: sillä on liittolaisineen hallussaan kaksi kolmasosaa edustajainhuoneen paikoista.  Myös provinssien hallinnon tasolla tilanne on suotuisa: Argentiina jakautuu 24 provinssiin, joista 19 johdossa on Kirchnereiden kannattajia.

Muutoksia ulkopolitiikassa

Jos Fernández de Kirchnerin nähdäänkin monessa suhteessa jatkavan puolisonsa politiikkaa, on yhtäläisyyksiä puolisoiden välillä vaikeampi löytää ulkopolitiikassa.

Sosiaalisia tilaisuuksia välttelevän ja protokollasta vähät välittävän Nestor Kirchnerin vähäisestä kiinnostuksesta ulkopolitiikkaan kertoo tämän neljän ja puolen vuoden toimikauden aikana tekemien ulkomaanmatkojen määrä: 53.

Kirchnerin strategiset liittolaiset maailmalla olivat ennen kaikkea Venezuela, Brasilia ja Espanja. Välit Yhdysvaltoihin olivat kireät. Suhteet Meksikoon huononivat Kirchnerin ottaessa yhteen Vicente Foxin kanssa vuoden 2005 ALCA-neuvottelujen yhteydessä.

Fernández de Kirchner aloitti ulkopolitiikan muutoksen jo ennen valintaansa. Toimiessaan senaattorina miehensä presidenttikaudella, hän  vaikutti osaltaan siihen, että Argentiinan ja Meksikon tulehtuneita välejä alettiin paikkailla Meksikon nykyisen presidentin Felipe Calderonin kanssa.

Toinen asia, johon Fernández de Kirchner oli vaikuttanut jo ennen valintaansa, koski päätöstä järjestellä uudelleen maan velka Pariisin Klubille – tähän lienevät vaikuttaneet keskustelut mm. Saksan liittokansleri Angela Merkelin kanssa, joka on ilmaissut Saksan halukkuuden investoida Argentiinaan mutta myös tämän mahdottomuuden niin kauan kuin Argentiina laiminlyö velkansa takaisinmaksun.

On käymässä yhä selvemmäksi, että Argentiinan tärkein liittolainen alueella tällä hetkellä on Brasilia ja tämän jälkeen Chile. Uutta on se, että Hugo Chavezin Venezuela ei näytä kuuluvan uuden presidentin ulkopoliittisiin prioriteetteihin, vaikkakaan tämä ei myöskään kritisoi Chavezia.

Argentiina hakee Fernández de Kirchnerin johdolla uutta sijaintia suhteessa muihin maihin. Tästä voitiin huomata merkkejä jo Fernández de Kirchner vaalikampanjan aikaisessa matkustelussa: huomiota herättävää oli mm. vierailu Yhdysvalloissa. Fernández de Kirchnerin mielenkiinnosta henkilökohtaiseen suhteiden hoitoon Yhdysvalloissa kertoo myös se, että hän nimitti Argentiinan Yhdysvaltojen suurlähettilääksi henkilön, joka nauttii presidentin suurta luottamusta.

Vallan vaihdoksen lähestyessä Argentiinassa itse Nestor Kirchner pohjusti  ulkopolitiikan uutta linjanvetoa Santiago de Chilen kokouksessa sattuneen Espanjan kuninkaan ja Chavezin yhteenoton jälkeen kommentillaan: “Kuningas Juan Carlos on Espanjan paras ja yksi maailman parhaista poliitikoista”.  Tämän lausahduksen kautta Kirchnerin voidaan nähdä tehneen tietynlaista pesäeroa Chavezin lisäksi myös Nicaraguan Daniel Ortegaan, Bolivian Evo Moralesiin ja Ecuadorin Rafael Correaan.

Yleisiksi kansainvälistä politiikkaa koskeviksi tavoitteiksi Fernández de Kirchner nimeää Mercosurin laajenemisen ja paneutumisen energiakysymyksiin koko maanosan tasolla.

Saiko Argentiina lopulta kaksi presidenttiä?

Kirchnerit ovat saaneet vastata useampaan otteeseen monen huulilla pyörivään kysymykseen Nestor Kirchnerin tulevasta roolista vallanvaihdoksen jälkeen. Kirchner on ilmoittanut, ettei aio jättää politiikkaa vaan aikoo pyrkiä puolueensa Partido Justicialistan (PJ) kansallisen neuvoston puheenjohtajaksi. Hänen tavoitteensa on puolueen uudelleenjärjestäminen ja lopulta sen luotsaaminen kohti yhteistyötä tiettyjen radicalismon sektorien kanssa.

Molemmat ovat myös vahvistaneet Kirchnerin tulevan toimimaan puolisonsa neuvonantajana taloudellisissa kysymyksissä. Julkisesti puhutaan “työnjaosta” Kirchnereiden kesken: Nestor Kirchnerillä tullee olemaan vaikutusvaltaa taloutta ja inflaatiota torjuvaa politiikkaa koskevassa päätöksenteossa Cristina Fernández de Kirchnerin vastatessa institutionaalisista kysymyksistä, kuten oikeus, koulutus, poliittiset uudistukset, tiede ja kansainväliset suhteet.

Vaikka Nestor Kirchner muodollisesti siirtääkin toimistonsa “modernisoituvan ja rikastuvan Argentiinan” symboliksi nousseeseen Puerto Maderon kaupunginosaan, presidentinlinnan, Casa Rosadan, käytävillä tullaan siis jatkossakin näkemään kaksi Kirchneriä.

Lähteet: La Nacion, Clarín, Debate ym.

Advertisements

Kommentointi on suljettu.