Ecuadorin yhteiskunnallisesta kehityksestä

Posted: 4.10.07 in +Ecuador

Artikkelin kirjoittaja tutustui Ecuadoriin ja Peruun vuosina 1988–89, jolloin hän seikkaili Etelä-Amerikassa. Tapahtuneen jälkeen hän on seurannut ja haistellut puoliaktiivisesti Ecuadorin yhteiskunnallisia tapahtumia.

 

[Teksti: Matti Laitinen] 

Maantien varrella kasvoi kymmeniä kilometrejä viljeltyjä banaaneja. Korjuukuntoon kypsyvät oli peitelty sinisillä muo­visäkeillä. Sokeriruokovainiot odottivat vuoden lopussa seu­rak­seen sadonkor­jaajien tulta ja machetea. Oranssit kookos­päh­kinät roikkuivat palmujen latvois­sa tunnelmallisesti kuin kerrotut pässin pallit. 

Pihoilla kuivattiin kaa­ka­opapuja. Jokunen joki vilahti o­hit­se. Punaista mehevää rautaoksidin värjäämää mul­taa. Pellot antoivat riisiä ja maissia. Puolet väestöstä sai elan­ton­sa e­delleen maa­taloudesta. Maasto oli metsätöntä ja melko tasaista. 

Pikkukaupungit olivat röttelöisiä. Kaiken väriset pienet kengän­kiillottajapojat tyrkyttivät palveluksiaan. Menneissä presiden­tin vaaleissa kaikki ehdokkaat olivat olleet heidän sydänystäviään. 

Oikeistopopulistinen Abdalá Bucaram oli haettu maanpaosta ehdokkaaksi presi­dentin vaaleja var­ten. Hän oli joutunut vetäytymään Panamaan hä­mä­räpuu­hiensa vuoksi, mutta vaali­taiston ajaksi armo oli käynyt oikeudesta ja suonut hänel­lekin osallistumisoikeuden. Kampan­jas­saan hän oli mainostanut julkises­ti, että hänellä on suurempi ken­gännu­mero kuin ehdokas Tri. Bor­jalla ja väkevämpi sperma kuin mac­homiehen maineesta nauttivalla presidentti Leon Febrés Corderolla.

Talojen sei­nille olivat jääneet vain ni­met ja vaalimainokset antamaan väriä arkeen. Repaleisia julisteita ja rikottuja lupauksia. Seinä­pinnat saisivat aikanaan uudet maa­lit ja ku­vat. Sosiaalidemokratia oli saavuttanut tämänkin maan. Se oli ottanut itselleen presidentin jumalaisen hahmon. 

Tien varteen ei ollut istutettu teollisuusrakennuksia. Armeija oli pitänyt puolensa ja saanut työnnettyä tukikohtansa auringon va­loon. Maalaiskylien kujien kulmissa tössötti katukeittiöitä. Niissä oli myyntitiski, puuhiiligrilli ja pari pöydän tapaista. Papu­mös­söä, riisiä, perunaa ja lihaa. Asiakkaiden käytössä oli muutama lautanen ja lusik­ka. Huo­pahattuinen intiaaninainen harjoitti ravitsemusalan am­mattia. Lapsi nukkui tyynesti hartialiinan sisällä hänen selässään. 

Maaseudun talot yltivät korkeintaan kaksikerroksisiksi. Yläkerta bamburuo’osta ja alakerta tiilestä tai betonista. Mo­nessa näytti olevan maalattia. Röttelöt olivat röttelöitä Päiväntasaajallakin. Oma koti on kuitenkin kaikkialla köyhälle kullan kallis ainakin rakentaa. Kaikki, mikä suojasi sa­teelta, helteeltä ja kylmältä, sisälsi hyvän rakennusmateriaalin ominai­suudet.  

Useita tunteja kestäneen taivalluksen jälkeen kärsävaunu aloitti hiljal­leen nousun vuorille. Mies bussin radiossa lauloi espan­jaksi viisaasti: ”On harkittava tarkoin ja katseltava asi­oita monilta eri kulmilta.” 

Vuorten korkeuksissa kärsäkäs puskeutui pilvien lävitse. Nousut ja laskut paukkuivat matkustajien korvissa kuin lentokoneessa. Ruoka kasvoi hyvin pel­loilla vuoriston korkeuksissa, mutta sen jakau­tuminen nälkäisiin vat­soihin oli yhtä epätasaista kuin merenpin­nan ta­sollakin. 

Ecuador kellui suomalaisessa arkitajunnassa vain yhtenä banaanivaltiona banaanivaltioiden joukossa. Banaanin- ja katkarapu­jen tuottajana se kisailikin maailman kärjessä. Maassa arvioitiin olevan kaukokartoitukseen perustuen li­säksi paljon luon­non­rik­kauk­sia.

(Kuolema San Lorenzon yössä, Matti Laitinen, Pilot-kustannus 2003)   

Tilastotietoja Ecuadorin tasavallasta 

Seuraavat tunnusluvut kertovat omaa kieltään vuonna 2007 vallinneesta jyrkästä yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta. 13,8-miljoonaisesta kansasta 60 % elää köyhyydessä. Lapsikuolleisuus on korkea (21,9/1000). Yli kolmannes kansasta koostuu alle 14-vuotiaista. Kansalaisten keski-ikä hipoo 24 vuotta. Intiaanijärjestöjen mukaan väestöstä n. 40 % on intiaaneja, mestitsejä 50 %, valkoisia 7 % sekä loput 3 % edustavat mustia ja mulatteja. Armeijalla on huomattava rooli maan taloudessa lentoliikenteessä, maatalousyrityksissä ja öljyteollisuudessa.  

Ecuadorilaisista 47 % osallistuu työelämään. Kolme miljoonaa kansalaista työskentelee elintasopakolaisina ympäri Amerikkaa ja Eurooppaa. He muodostavat tärkeän tulolähteen omaisilleen. Työvoimasta työskentelee 8 % maataloustuotannon parissa, teollisuudessa 24 % ja 68 % palveluammateissa. Vuoden 2006 tilastojen mukaan ainoastaan 1,5 miljoonaa kansalaista käytti Internetiä, kun vastaavasti Suomessa oli v. 2006 1,3 miljoonaa laajakaistaliittymää. Ecuadorin tärkeimmät vientituotteet ovat banaanit, katkaravut ja öljy. 

USA on ollut aina kiinnostunut Ecuadorista. Yhdysvallat on ollut maan tärkein kauppakumppani. Jenkkien tärkeimmät intressit ovat maan sotilasstrateginen sijainti ja luonnonvarat. Ecuadorin suurimmat ongelmat ovat: köyhyys, 18,1 miljardin dollarin ulkomaanvelka (v. 2006), alkuperäiskansojen sorrettu asema ja korruptoitunut harvainvalta. Maan ulko- ja kauppapolitiikassa on parhaillaan tapahtumassa merkittäviä muutoksia. 

Espanjalaisten valloittajien perilliset ovat pitäneet hallussaan valtaa Etelä-Amerikassa sijaitsevassa Ecuadorin valtiossa viimeiset 500 vuotta. Maa julistautui itsenäiseksi Espanjan siirtomaavallasta v. 1809. Se liittyi v. 1819 Simon Bolívarin perustamaan Suur-Kolumbiaan. Ecuador erosi valtioliitosta Bolívarin kuoltua ja julistautui itsenäiseksi tasavallaksi v. 1830.  

Ecuador 1800-luvulla 

1800-luvulla Ecuadorin poliittinen ilmapiiri oli säännöllisen epävakainen. Presidentin virka vaihtui v. 1830–1901 45 kertaa. Valtiopäämies oli tapana vaihtaa tarvittaessa vallankaappauksilla tai muilla omavaltaisilla vallansiirto- ja nimitystoimilla. Itsenäisen Ecuadorin ensimmäinen presidentti oli Juan José Flores. Hänen syrjäyttämisensä jälkeen maan johtoon ponnahti kuin konsanaan tatteja tammien alle useita autoritaarisia johtajia: Vicente Rocafuerte, José Joaquín de Olmedo, José María Urbina, Diego Noboa, Pedro José Arteta, Manuel de Ascásubi ja Antonio Flores Jijón. Yhteiskunnalliset myllerrykset rauhoittuivat 1860-luvulla konservatiivisen Gabriel Garcia Morenon ja katolisen kirkon yhteistyöllä. Ecuadorin ensimmäinen liberaalipuolue perustettiin Eloy Alfaro Delgadon toimesta v. 1884. Hän istui maan presidenttinä kolmena eri kautena. Liberaalit hallitsivat maata v. 1895–1925.  

Brasilialaisen lehtimiehen ja kirjailijan Marcio Moreira Alvesin mukaan Latinalaisen Amerikan armeijoista muodostui 1800-luvun loppupuolella pysyviä instituutioita, jotka alkoivat vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon. Aina, kun jokin siviilihallinto epäonnistui tehtävässään, sen tilalle perustettiin sotilasdiktatuuri. Sotilaat älysivät, että puolueen avulla voi kaapata vallan käsiinsä maan lain ja järjestyksen nimissä. 

Ecuador 1900-luvulla  

1900-luvulla valtiolaivan ruoria pyöritteli päiväntasaajan tasavallassa yhteensä 60 eri henkilöä, joista yksi oli nainen. Heidän valtakautensa kesti keskimäärin 1,7 vuotta. Maan pitkäaikaisin presidentti on ollut, aluksi konservatiivista puoluetta ja myöhemmin FNV-puoluetta (Federación Nacional Velasquista – FNV) edustanut, liberaali lakimies José Maria Velasco Ibarra (v. 1934–35, 1944–47, 1952–56, 1960–61 ja 1968–72). Hän oli vuosisadallaan Ecuadorin merkittävin populistipoliitikko, joka valittiin viidesti presidentiksi ja jonka armeija syrjäytti vallasta neljä kertaa. Rosalía Artea ga Serrano de Fernández de Córdova (s. 1956) oli Ecuadorin ensimmäinen naispresidentti. Hänen valtakautensa kesti vuonna 1997 kaksi päivää. 

Sotilaat näyttelivät merkittävää osaa Ecuadorin vallankäytön historiassa myös 1900-luvulla. Vuosina 1900–1920 jenkit mielsivät itsensä luonnostaan läntisen pallonpuoliskon johtajiksi. He olettivat, että Latinalainen Amerikka ja sen upseeristo oli olemassa vain palvellakseen Yhdysvaltojen päämääriä.  

22.12.1911 tapahtui kapina, jota johti Flavio E. Alfaro Santana. Sama toistui 30.12.1911 Pedro J. Montero Maridueñan johtamana. Vuosille 1911–20 mahtui yhteensä yhdeksän vallanvaihdosta. 

1920-luku 

9.6.1925 maata alkoi hallita sotilasjuntta johdossaan Luis Telmo Paz Miño. Ecuadorin kommunistinen puolue perustettiin samana vuonna.  

Suomalaisen kulttuuritutkija Rafa­el Kar­stén käväisi Ecuadorissa Napo-joen varressa 1920-luvulla. Häntä pidetään yhtenä Amazonia-tutkimuksen alullepanijana. Filosofina hän oli Edvard Westermarckin oppilas. Opiskeluaikoinaan Karsten alkoi etsiä humanistisia selityksiä uskonnoille teologisten sijasta. Hän esitti kritiikkiä kristinuskoa ja sen perusteita kohtaan ja oli vaatimassa uskonnonvapautta Suomeen. Hän teki ensimmäisen matkansa Pohjois-Argentiinaan ja sieltä edelleen Bolivian Chacon alueelle. Seuraavat matkat vuosina 1916—1919, 1928—1929 ja 1947—1948 suuntautuivat Pohjois-Perun ja Ecuadorin sademetsiin, missä hän tutki erityisesti shuar- eli jivarointiaanien kulttuuria, mistä hänelle koitui maailmanmainetta. Hän kehui jivaroita loistaviksi sai­raanhoi­ta­jiksi. Jivarot ovat saa­neet turhasta maailmalla kohu­mainetta ku­tistetuista päis­tään – tsant­sois­ta. 

Matkojen innoittamana syntyi myös Karstenin tunnetuin teos Inkariket och dess kultur i det forna Peru v. 1938. Teos käännettiin useille kielille, myös suomeksi, ja siitä on vielä 1990-lu-vullakin otettu uusintapainoksia mm. Ranskassa. 

1930-luku 

Franklin D. Roosevelt kehitti 1930-luvulla Hyvän naapuruuden politiikkansa. Hän hylkäsi USA:n oikeuden puuttua Latinalaisen Amerikan sisäisiin asioihin sekä erotti toisistaan amerikkalaisten yhtiöiden ja valtion edut.  

26.9.1935 Ecuadoria hallitsi päivän sotilasjuntta johdossaan Benigno Andrade Flores. Vuosikymmenelle mahtui yhteensä 17 eri valtiopäämiestä. 

1940-luku 

PCE voitti v. 1944 parlamenttivaaleissa 15/85 paikkaa ja sain opetusministerin salkun. Vuonna 1946 puolue julistettiin laittomaksi. Eversti Carlos Mancheno Cajas edusti sotilaita 23.8.–2.9.1947 maan johdossa. Hänen jälkeensä maan presidenttinä toimi kaksi viikkoa kommunisti Mariano Suarez. PCE sai toimia taas julkisesti v. 1948–52.  

Ecuador ja Peru mittelivät sotilaallisia voimiaan v. 1941 Carlos Alberto Arroyo del Rion kaudella. Hän oli Ecuadorin radikaalin liberaalipuolueen jäsen. Perun tukevammin varustettu armeija miehitti sodan seurauksena Ecuadorin El Oron ja Lojan provinssit. Invaasion seurauksena Ecuador menetti 65 % maa-alastaan Perulle. Rauha solmittiin 29.1.1942 USA:n ja usean Latinalaisen Amerikan painostuksesta, jotta pallonpuoliskon yhteisrintama II maailmansodassa säilyisi.  Peru sai pitää valtaamansa alueet. 

1950-luku 

1950-luvulla republikaanien palattua valtaan USA:ssa voimistui perinteinen käsitys siitä, että yksityiset investoinnit ovat mantereen kehityksen avain. Tämä johti Latinalaisessa Amerikassa oikeistohallituksia suosivaan politiikkaan, koska oikeistovoimat takasivat parhaat toimintamahdollisuudet ulkomaisille ja etenkin amerikkalaisille yrityksille.  

José Maria Velasco Ibarra (FNV) nimitettiin kolmannen kerran maan presidentiksi v. 1952–56. Häntä seurasi MSC-puoluetta (sosiaalis-kristillinen liike) edustanut Camilo Ponce Enríquez. 

1960-luku 

John F. Kennedy esitti elokuussa 1961 Punta del Esten kokouksessa perustettavaksi Edistyksen Liiton, jonka vastaus Kuuban tuomalle haasteelle Latinalaisen Amerikan kehittämiseksi oli kapitalistinen valinta.  

Ranskalaisen toimittajan ja tiedemiehen John Gerassin mukaan tämäkin USA:n viitoittama kehityssuuntaus meni täysin ketuille: ”Maanosan on uhrattava 30–40 % voitoistaan ulkomaille maksaakseen korot ja kulut, eikä se näin ollen voi maksaa takaisin pääomaa eli teollisuusvaltioiden ja etenkin Yhdysvaltain myöntämiä lainoja. Edistyksen Liiton näennäisenä tarkoituksena oli auttaa Latinalaista Amerikkaa teollistumaan yhteiskunnallisen edistyksen pohjalta… mutta sen toiminnasta johtuvat useat huomattavat tapahtumat: oikeistokaappaukset Argentiinassa, Brasiliassa, Hondurasissa, Guatemalassa, Ecuadorissa, Dominikaanisessa tasavallassa sekä El Salvadorissa. Sen sijaan pohjoisamerikkalaiset liikemiehet ovat lähettäneet maahansa 5 miljardia dollaria voittoa alle 2 miljardin sijoituksilla. Ja itse Edistyksen Liitto, jonka luultiin lainaavan rahat ainoastaan sosiaalisiin tarkoituksiin on varannut 86 % varoistaan ja luotoistaan Yhdysvalloissa valmistettuja tavaroita varten; Latinalaisen Amerikan hallitukset takaavat nämä luotot, jotka maksetaan takaisin dollareina.” 

CIA syrjäytti Ecuadorissa 60-luvun alussa kaksi siviilihallitusta (Velasco Ibarra ja Arosemena Tola), jotka kieltäytyivät katkaisemasta suhteitaan Kuubaan. Tiedustelupalvelun toiminnan tuloksena maan johtoon astui sotilashallitus.  

Philip Agee työskenteli CIA:n agenttina v. 1960–63 Ecuadorissa. Ageen selvityksen mukaan lähes kaikki merkittävät poliittiset järjestöt äärivasemmalta äärioikealle oli solutettu usein korkeinta tasoa myöten. Vasemmalla nuoria radikaaleja ohjattiin pois Kuuban vaikutuspiiristä ja epäamerikkalaisuudesta ja oikealla aktivisteja pyrittiin saamaan yhteistyöhön CIA:n kanssa sen etujen mukaisesti. Jos jotakin tarvetta varten ei ollut olemassa sopivaa organisaatiota, sellainen luotiin. Vasemmistolaisten ammattiliittojen vastapainoksi perustettiin oikeistolaisia vaihtoehtoja kilpailemaan jäsenistöstä.  

CIA omisti Latinalaisessa Amerikassa uutistoimistoja ja radioasemia. Lukematon määrä CIA:n palkkaamia toimittajia työsti antikommunistista propagandaa sanomalehtiin ja muihin tiedotusvälineisiin. Vasemmistopoliitikkoihin kohdistettiin häpäisykampanjoita ja mielenosoituksiin hankittiin provokaattoreita. CIA:n agentit ja oikeistojoukkiot räjäyttelivät kirkkoja ja syyttivät teoistaan vasemmistolaisia. Toimisto oli hyvin edustettuna useissa Latinalaisen Amerikan maissa. Presidentti José Maria Velasco Ibarran terveydentilasta raportoi CIA:lle presidentin oma lääkäri tri Felipe Ovalle 

11.6.1963–29.3.1966 maata johti sotilasjuntta (amiraali ja kaksi kenraalia). Sotilasjuntta kielsi PCE:n toiminnan v. 1963–66. Puolue jakaantui v. 1964 kiinalaismieliseen vähemmistöön (PCEML) ja Moskovaa kannattavaan siipeen (PCE). 29.3.1966 maan johdossa käväisi päivän kenraali Telmo O. Vargas B. 

1970-luku 

USA:n kannalta maa on ollut tärkeä halvan raakaöljyn tuottaja. Jenkkiläiset öljyfirmat alkoivat porata estoitta Ecuadorin sademetsistä öljyä 70-luvun alussa. Viidakkokansat saivat väistyä öljyn tieltä. Öljy-yhtiöt ovat aiheuttaneet toimillaan maaperän ja vesistöjen saastumista sekä jouduttaneet sen seurauksena alueella elävien alkuperäiskansojen tuhoutumista. Yksi alueen voimakkaimmista ja vanhimmista kansoista – cofanit – käsitti v. 1971 15 000 ihmistä, mutta 2000-luvun alussa heidän lukumääränsä oli supistunut noin 800 henkilöön. 

15.2.1972–11.1.1976 maan johdossa toimi kenraali Guillermo Rodriquez Lara. Kenraali lausui julki v. 1972 öljypitoisessa Orientessa pitämässään puheessa, että ”intiaaniongelma lakkaa olemasta ja meistä kaikista tulee valkoisia, kun hyväksymme kansallisen kulttuurin päämäärät.” 

11.1.1976–10.8.1979 oikeistolainen sotilasjuntta johti jälleen tutulla kombinaatiolla – amiraali ja kaksi kenraalia – valtakuntaa. 

Kansa, muutos ja demokratia –puoluetta edustava (roldosistit) Jaime Roldós Aguilera toimi Ecuadorin presidenttinä v. 1979-81. Hän oli uudistaja, jolla oli paljon vihollisia. Hänen virka-uransa päättyi lento-onnettomuuteen Perun rajan läheisyydessä. Hänen arvellaan joutuneen salamurhan uhriksi joko Perun hallituksen tai CIA:n toimesta. 

1980-luku (Intiaanien vastarinta voimistuu) 

Ecuadorin asevoimien ylipäällikkö Frank Vargas Pazzos syytti vuonna 1986 maavoimien komentajaa ja maan puolustusministeriä lahjonnasta. Hän vaati molempien irtisanomista viroistaan. Istuva presidentti Leon Fébres Cordero puolestaan erotti kenraali Vargasin ylipäällikön tehtävistä. Tämä ei suostunut eroamaan, vaan valtasi miehineen Quiton lentokentän. Pidettyään kenttää hallussaan muutaman tunnin he siirtyivät Mantan sotilastukikohtaan rannikolle ja ottivat sen viikoksi haltuunsa. Käydyissä neuvotteluissa erottamiset luvattiin toteuttaa, mutta toisin kävi ja kenraali Vargas vangittiin. Hän organisoi vankilasta käsin Quiton lentokentän uudelleen valtauksen ja istuvan presidentin kaappauksen v. 1987 Tauran kaupungissa. Ecuadorin kongressi totesi kenraalin olevan syyttömästi vankilassa ja vaati tämän vapauttamista.  

Kenraali Vargas oli saanut sotilaallista koulutusta sekä Neuvostoliitossa että USA:ssa. Hänellä oli hyvät suhteet sekä Kuuban että Nicaraguan johtoon. Hän liittyi v. 1986 vankilassa kansalliseen vasemmistolaiseen puolueeseen APRE:en (Accion Popular Revolucionaria Ecuatoriania). Hän oli APRE:n ehdokkaana v. 1988 presidentin vaaleissa saaden neljänneksi eniten ääniä.  Vuosina 1988–92 vallankahva osui Rodrigo Borja Cevallosin johtamien sosiaalidemokraattien (ID) käsiin.  

Kesällä 1988 Quitossa antamassaan haastattelussa kenraali Vargas kertoi mm. seuraavaa: 

”Vaikka USA:lla on atomipommeja ja hirvittävät asejoukot, se ei ole koskaan kyennyt taistelemaan sellaista kansaa vastaan, jolla on oma identiteettinsä. Minä uskon, jos me kaikki Latinalaisen Amerikan kansat yhdistymme, historian kirjat tulevat muuttumaan. USA:n edustaman hirveän asemahdin on keskusteltava silloin meidän kanssamme. Sen täytyy ratkaista ongelmansa humanistisesti ja oikeudenmukaisesti. Sen on otettava huomioon meidät tasavertaisina neuvottelukumppaneina. Ei siten kun he toimivat tällä hetkellä, jolloin me olemme vain halvan työvoiman lähde. Me olemme se kansa, jonka raaka-aineet ostetaan ensin halvalla ja jotka myydään sitten jalostettuina sille kalliilla hinnalla takaisin… Mutta jos jonakin päivänä me kaikki yhdistymme, meistä tulee vahvoja. Meistä ei tule siinä mielessä vahvoja, että me voisimme valloittaa toisia valtioita, vaan siinä mielessä, että me teemme työtä rauhan ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja demokratian puolesta. Me teemme työtä siksi, että kaikilla olisi mahdollisuus olla ihminen. Se on meidän päämäärämme!” 

Ecuadorin riistetyt talonpojat ja intiaanikansat ovat vastustaneet julkisesti pitkään sekä kansallisia että kansainvälisiä kapitalisteja. He perustivat vuonna 1986 COINAIE-järjestön (Kansallinen intiaanikansojen liitto) puolustamaan perusoikeuksiaan. Järjestö on ajanut itsehallintoa intiaanien asuma-alueille ja heihin kohdistuvan syrjinnän lopettamista sekä heidän kulttuuriensa säilyttämistä.

Koillis-Ecuadorissa tapahtui 1987 tuhoisa maanjäristys. Mullistuksen aikana kuoli tuhansia ihmisiä. Kokonaisia kyliä hautautui lieju- ja savivellin alle. Joet muuttivat suuntaansa. Öljyputket katkeilivat, jonka vuoksi öljynvienti ulkomaille tyrehtyi. Maa joutui taloudellisen katastrofin partaalle. Valtio pyysi USA:lta apua uuden tieverkon rakentamiseksi. Maahan saapui 6 000 jenkkiasiantuntijaa. Heillä oli koko ajan käytössään mitä modernein tienrakennuskalusto jopa helikoptereita. Joukkojen miehitystä vaihdettiin kahden viikon välein.  

Ecuadorin hallituksen tiedonannon mukaan jenkit saivat raivatuksi puolessa vuodessa viidakkoon uutta valtatietä yhteensä viisi kilometriä. Paikalliset asukkaat puhuivat ainoastaan kahden kilometrin pituisesta tienpätkästä. Käytännössä turma-alue toimi vain viidakkosodan koekenttänä ja jenkkijoukkojen harjoitusalueena. 

Vuonna 1989 Kööpenhaminassa ecuadorilainen intiaanijohtaja Luis Vargas il­moitti, että he kaivavat sotakirveensä esiin. Amazonin inti­aanit nousevat kapinaan sekä kansallisia että kansainvälisiä metsäntuho­ajia vastaan puolustaakseen oikeuksiaan.  

1990-luku 

Vuosina 1992–2000 Ecuadorin johdossa työskenteli kuusi eri presidenttiä ja kaksi hätätilahallitusta. Vuosina 1992–96 presidentin pestiä hoiti arkkitehti Sixto Alfonso Durán-Ballén (PSC). Vuonna 1996 valittu populistipresidentti, lakimies Abdala Bucaram Ortiz (PRE, Partido Roldosista Ecuatoriano, keskusta-oikeisto) erotettiin mielenvikaisena tehtävästään. Häntä syytettiin miljoonien kavaltamisesta presidentin virassa ollessaan. Hänen seuraajinaan toimivat Fabián Alarcón Rivera (Frente Radical Alfarista –puolue, keskusta-oikeisto) kolme päivää, Rosalia Arteaga Serrano (MIRA) kaksi päivää. Fabián Alarcón palasi helmikuussa 1997 valtaan 1,5 vuodeksi. Häntä syytettiin virkakautensa lopulla korruptiosta. Jamil Mahuad Witt (Unión Demócrata Cristiana) nimitettiin presidentiksi elokuussa 1998. Maaliskuussa 1999 presidentti ilmoitti hallituksen päästävän sucren kellumaan ja valuutta devalvoitui yli sata prosenttia päivässä, jonka jälkeen hallitus jäädytti pankkitileillä olevat määräaikaistalletukset ja puolet käyttötilien varoista. Lopulta omasta valuutasta luovuttiin kokonaan ja sucret vaihdettiin v. 2000 dollareihin kurssiin 1:25 000.  

Vuonna 1999 inflaatio laukkasi Ecuadorissa 60 % vuosivauhtia. Maan tuotantoelämä supistui kolmanneksella. Työttömyys kohosi 17 prosenttiin. Kansalaisten ostovoima romahti rajusti ja hallitus jäädytti pankkitilit pelastaakseen yksityiset pankit. Tilanne johti yhteiskunnalliseen konfliktiin ja kansa lähti luokkataistelun tielle. Jamil Mahuad Wittin valtiolaivan valot sammuivat 21.1.2000, kun se ajoi karille.

Vuosina 1994–95 Ecuadorilla ja Perulla puhkesi rajakiista Alto Cenepassa. Sen pontimena olivat v. 1941 tapahtuneet maa-alueiden menetykset Perulle. Kiista loppui v. 1995 ylikansallisten sotajoukkojen interventioon. Nämä sotavoimat olivat neljän Rion pöytäkirjan allekirjoittaneen valtion luomus. USA ja kaksi muuta allekirjoittajamaan edustajaa sekaantuivat konfliktiin. MOMEP (Military Obverses Mission to Ecuador-Peru) ja jenkkidiplomaatti Luigi Enaudi näyttelivät tärkeää osaa tässä tapahtumassa. Malvinas-saarten sodan aikana Enaudin vastaus kysymykseen, miksi USA oli tukenut mieluummin Englantia kuin Argentiinaa, perustui siihen, että suhteet USA:n ja Latinalaisen Amerikan maiden välillä olivat niin ”mytologiset”. Luigi Enaudi nimettiin etuoikeutetuksi allekirjoittajaksi Perun ja Ecuadorin rauhanprosessissa. Enaudi on sukkuloinut USA:n diplomaattina ahkeraan viimeisen 20 vuoden ajan Latinalaisen Amerikan kriisikeskuksissa. Hän työskenteli lokakuussa 2000 OAS:n pääsihteerin Cesar Gavirian lähettiläänä Haitissa.

USA:n sotilaalliset intressit Ecuadorissa 

USA:n kannalta Ecuadorin geopoliittinen sijainti on erinomainen.  Ecuadorin rannikolla sijaitseva Mantan sotilastukikohta suo optimaaliset olosuhteet Plan Colombian toteuttamiselle. ”Plan Colombian” todellisena päämääränä on kiihdyttää markkinoiden avautumista Amerikan alueella, jossa asuu 700 miljoonaa potentiaalista kuluttajaa. Sen taloudellisena suunnitelmana on valtiollisten rajojen poistaminen ja markkinoiden avaaminen USA:n suurteollisuudelle. Ainoa hyötyjä on USA, joka haluaa hallita ja valvoa luonnonvarojen käyttöä koko mantereella.  

Ecuadorilaisen eversti Jorge Brito Albujan mukaan Mantan tukikohta on strategisesti keskeisellä paikalla. Se sijaitsee valtameren äärellä. Sillä on teknisesti niin korkeatasoinen satama, että suuretkin sota-alukset voivat sotavoimineen rantautua sinne ja operoida myös sieltä käsin. Tukikohdan elektronisen tiedustelun kehittämiseen investoitiin v. 1999 88 miljoonaa dollaria. Uudistus palveli kuulemma hyvin huumeliikenteen valvontaa. Tukikohdan kiitorata on vahvistettu betonilla, jotta raskaat joukkojenkuljetuskoneet kuten Galaxy C-130 ja C-140 voisivat laskeutua sinne. Mantan elektroninen ja ilmatiedustelu on kerännyt valtavan sotilaallisen tietokannan Kolumbiasta. Tämä tiedustelumateriaali on siirrettävissä reaaliajassa Tres Esquinasin sotilastukikohtaan Kolumbiaan. Siellä on valmiina kolme ”huumeiden vastaisen” –sodan  pataljoonaa hightec-aseineen ja helikoptereineen hyökkäämään kapinallisia vastaan.  

2000-luku, intiaanit valtaavat maan kongressin 

Tammikuussa 2000 Ecuadorin armeija, alkuperäiskansoja edustavat järjestöt ja kansa liittyivät yhteen kaataakseen presidentti Jamil Mahuad Wittin hallituksen. Tapahtui jotain sellaista, mitä oli ennakoitu jo jenkkien IAD-raportissa (Inter-American Dialogue) 1988. Raportissa vahvistettiin, että Latinalaista Amerikkaa kohtaavista uhkista suurin oli se, jos kansa ja armeija yhdistyvät jossain mantereen maassa puolustamaan omia kansallisia etujaan. 

Istuva presidentti Mahuad Witt dollarisoi Ecuadorin talouden korvaamalla kansallisen valuutan sucren jenkkidollarilla. Tämä herätti kansan parissa voimakkaan vastarinnan. CONAIE:n organisoimat 10 000 intiaania saapuivat 21.1.2000 Quitoon osoittamaan mieltään. He vaativat presidentin, kongressin ja korkeimman oikeuden eroa. He tahtoivat tilalle kansan hallituksen, jossa olisi edustettuna maan katolinen kirkko, armeija, useita intiaanien nimeämiä siviilejä, vasemmistolaisia ay-johtajia ja edustajia eri opiskelijaryhmistä. Sotilaat liittyivät tukemaan intiaanien esittämiä vaatimuksia. Ecuadorin öljytyöläiset ja maan ammatillinen keskusliitto FUT painostivat yleislakolla esitettyjen vaatimusten toteuttamista.  

Kansallisen pelastuksen johtoryhmään valittiin CONAIE:n johtaja Antonio Vargas, eversti Lucio Gutiérrez ja Ecuadorin korkeimman oikeuden eläkkeellä oleva  presidentti Carlos Salorzano. Vallansiirto epäonnistui ja väliaikaiseksi presidentiksi nimitettiin varapresidenttinä toiminut IMF:n säästölinjaa tukeva Gustavo Noboa. Hänen valtakautensa kesti vuoteen 2003 asti. Hänet määrättiin toukokuussa 2003 kotiarestiin. Häntä syytettiin ulkomaisen velan huonosta hoidosta. 

Kirottu öljy 

Ecuadorin viidakkokansat haastoivat vuonna 2002 Chevron Texacon ja Texaco Gulfin edesvastuuseen niiden aiheuttamista laajoista ympäristötuhoista ja terveyshaitoista. Syöpäriskin on todettu olevan joillain alueilla 1000-kertainen verrattuna normaalioloihin. Joukko philadelphialaisia juristeja esitti yli 30 000 intiaanin toimeksiannosta 7.5.2003 Chevron Texacolle miljardin dollarin suuruisen korvausvaatimuksen.  

Öljy on maan tärkein ulkomaan valuutan tuoja, mutta öljytulot eivät hyödyttäneet köyhiä kansalaisia. Ne kuluivat ulkomaan velkojen maksuun, osalla ylläpidettiin armeijaa ja loput valuivat poliittisen ja taloudellisen eliitin taskuun.  

Eversti Gutiérrez 

Eversti Lucio Gutiérrez seurasi alussa Hugo Chávezin poliittisia jalanjälkiä. Hän nousi valtaan sorrettujen ja riistettyjen kansanosan äänin. Hän oli johtamassa hallituksen kaatamista. Hän joutui kaappausyrityksen jälkeen vankilaan muutamaksi kuukaudeksi. Hän lupasi taistella korruptoitunutta harvainvaltaa vastaan. Presidentti Mahuad Wittin syrjäyttämisen jälkeen hän perusti upseeritoveriensa kera oman puolueen nimeltä Tammikuun 21. päivän isänmaallisen yhdistyksen puolue (PSP). Hän voitti presidentinvaalien toisella kierroksella 54,3 % ääniosuudella oikeistolaisen banaanimiljardöörin Alvaro Noboan. Gutiérrez vannoi presidentin virkavalansa tammikuussa 2003. Hän muodosti maalleen uuden itsensä johtaman hallituksen. 

Presidentti Lucio Gutiérrez Borbúa kuvasi itseään ja aatemaailmaansa tuolloin seuraavasti: ”Minä en ole kommunisti. Olen kristitty mies, joka kunnioittaa yksityisomistusta ja ihmisoikeuksia.”  Hänet syrjäytettiin vallasta 20.4.2005. Hänen tilalleen asettui varapresidentti, sydänlääkäri Alfredo Palacio González, joka hoiti tehtäviään vaalikauden loppuun. Hän suosi omassa kabinetissaan sosialidemokraattisia ministereitä. 

Kansanrintama 

Yksikamarisessa kansalliskongressissa Gutiérrezilla oli tukenaan oman puolueensa 17 paikan lisäksi talonpoikia ja intiaaneja edustavan Pachakutik – Nuevo pais’in 17 parlamentaarikkoa (COINAIE:n poliittinen rintama) sekä maolaisen Kansandemokratia –liikkeen (MPD) kolme edustajaa. He muodostivat vähemmistön 100-paikkaisessa eduskunnassa.

Kansanjoukkojen taholta Gutiérrezin hallitukselle kohdistui kovia odotuksia ratkaista maan köyhyysongelma ja yhteiskunnalliset epäoikeudenmukaisuudet. Toisaalta hallitukseen kohdistui myös voimakasta muutosvastarintaa Kansainvälisen valuuttarahaston, USA:n ja OAS:n sekä Ecuadorin kapitalistien taholta.  

Gutiérrezin yhteiskunnallisen reformin piti suuntautua mm. vanhuuseläkkeiden korottamiseen, köyhien sosiaalisen perusturvan parantamiseen, kattavaan terveydenhuoltoon, ilmaisen kouluruokailun ja kouluvälineiden mahdollistamiseen köyhien perheiden lapsille sekä lukutaidottomuuden kitkemiseen maasta. Hän lupasi myös rakennuttaa kansalle asuintaloja valtion omistamille maille sekä myöntää lainaa omien talojen rakentamiseen ja pienyritysten perustamiseen. Hän ei aikonut yksityistää yhteiskunnan omistamia tuotantolaitoksia. Miljoonat työläiset, nuoret ja talonpojat toivoivat esitysten johtavan yhteiskunnalliseen muutokseen Ecuadorissa.  

Rakoilua kansanrintamassa 

Gutiérrezin politiikka osoittautui hyvistä lupauksista huolimatta tuuliviirimäiseksi. Hänen johtamansa ecuadorilainen delegaatio vieraili helmikuussa 2003 IMF:ssa. Tuolloin kurjistamisrahaston johtaja Horst Köhler myönsi Ecuadorille 200 miljoonaa dollaria lainaa maan talouden vakauttamiseen.  

IPS raportoi 21.2.2003 julkaisemassaan artikkelissa, että CONAIE oli ottamassa hajurakoa Gutiérrezin suhteen syyttäen häntä vaalilupausten pettämisestä ja uusliberalistisen talouspolitiikan harjoittamisesta. Jos hallituksen linja ei muuttuisi, intiaanijärjestö uhkasi vetäytyä pois hallituksesta. Gutierrézin valtaan nostaneet liittolaiset – talonpojat, ay-liike, opiskelijat ja intiaanijärjestöt – järjestivät useita hallituksen vastaisia mielenosoituksia.

Alkuperäiskansojen liike CONAIE:lla ja sen poliittinen siipi Pachakutik-Nuevo pais olivat v. 2002 ainoa poliittinen voima, joka kykeni haastamaan maan hallituksen. CONAIE:n puheenjohtaja Leonidas Iza totesi saavutetun vaalivoiton jälkeen, että mikäli Lucio lipeää vaaliohjelmassa sovitulta linjalta, hänellä on edessään sama kohtalo kuin muilla Ecuadorin viime vuosien presidenteillä. Intiaaniliike oli jo osoittanut, että se saattaa kyetä kampeamaan presidentin linnasta kadulle hyvinkin nopeasti. Leonidas Iza yritettiin salamurhata helmikuussa 2004. Intiaanijärjestö vastusti FTAA:ta ja vaati intiaanikansoille alueellista itsehallintoa sekä kulttuurillista, poliittista ja hallinnollista itsemääräämisoikeutta.

PCE:lla oli vuonna 1988 enää 500 jäsentä. Puolueen vaikutusvalta koheni olennaisesti 2000-luvulla. PCE oli mukana Lucio Gutiérrezin hallituksessa. Sillä oli myös johtava asema Ecuadorin ammattiyhdistysliikkeessä (Confederation of Ecuadorian Workers). Ecuadorin M-L kommunistinen puolue (PCEML) ja sen johtama maolainen kansanrintama MPD ei tukenut vallasta keväällä 2005 syöstyä presidentti Lucio Gutiérrezia henkilönä vaan projektina nimeltä Uusi Ecuador, joka oli demokraattinen liike. Hän oli ensimmäinen kansan keskuudesta vaaleilla valittu presidentti. MPD:llä oli ympäristöministerin paikka hallituksessa. Se työskenteli sekä hallituksessa että sen ulkopuolella mobilisoimassa kansaa. Puolen vuoden jälkeen MDP asettui oppositioon, koska presidentti kääntyi uusliberalismin kannattajaksi ja aloitti neuvottelut IMF:n kanssa.

Puolue ilmoitti pyrkivänsä luomaan olosuhteita aseelliselle taistelulle. Päämääränään heillä ei ole kuitenkaan aluksi sosialistinen vallankumous vaan demokraattinen ja anti-imperialistinen vallankumous.

Ecuadorin parlamenttipuolueet 15.10.2006 

Partido Renovador Instucional de Accion Nacional (PRIAN), 27 paikkaa, oikeistopopulistinen puolue
Partido Sociedad Patriótica 21 de Enero (PSP), 23 paikkaa, kansallinen vasemmistopuolue
Partido Social Cristiano (PSC), 12 paikkaa, keskusta-oikeistolainen puolue
Partido Izquierda Democratica (ID), sos.dem. puolue ja RED–vaaliliitto (Etninen ja demokraattinen verkosto) 10 paikkaa
Movimiento de Unidad Plurinacional Pachakutic – Nuevo Pais (MUPP-NP) intiaaniväestön puolue 6 paikkaa
Partido Roldosista Ecuatoriano (PRE), 5 paikkaa, keskusta-oikeistolainen populistipuolue
Movimiento Popular Democrático (MPD), 3 paikkaa, PCEML:n johtama kansanrintama
Union Demócrata Cristiana (UDC), kaksi paikkaa, kristillissosialistinen, anti-imperialistinen puolue
Muut puolueet 11 paikkaa  

Correan kausi 

Ecuadorin uudeksi presidentiksi valittiin 15.11.2006 Rafael Correa.  Correa kuvailee itseään sosialistiksi (PSE) ja Hugo Chávezin lähiliittolaiseksi. Hän on luvannut suunnata maan öljytuloja terveydenhuoltoon ja sosiaaliturvaan sekä kasvattaa kansanvaltaa ja rajoittaa perinteisten puolueiden valtaa. Hänen virkaanastujaisseremoniaansa tammikuussa 2007 osallistuivat erityisvieraina naapurimaiden päämiehet Hugo Chávez ja Evo Morales. 

USA:n vaikutusvallan kaventamiseksi Latinalaisessa Amerikassa Correa teki 9.3.2007 päätöksen, jonka mukaan Yhdysvaltain sotilaallinen läsnäolo Ecuadorissa päättyy Manabin maakunnassa sijaitsevan Mantan laivastotukikohdan sulkemiseen vuonna 2009. Mantan tukikohdan tutkien ja muiden tiedustelulaitteiden avulla voidaan kontrolloida koko Etelä-Amerikkaa.  

Ecuador liittyi maaliskuussa 2007 Argentiinan ja Venezuelan yhdessä ideoimaan Etelän Pankkiin. Sen tehtävänä on Latinalaisen Amerikan yhteisenä pankkina vapauttaa maanosan valtiot Kansainväliseen valuuttarahaston ja Maailmanpankin ikeestä. 

Rafael Correan pyrkimyksenä on uudistaa maan poliittinen järjestelmä. Maassa suoritettiin 15.4.2007 kansanäänestys, jossa hyväksyttiin valittavaksi 130-jäseninen perustuslakia säätävä kokous maan perustuslain uudistamiseksi. Parlamentin toiseksi suurin puolue Lucio Gutiérrezin johtama PSP tuki kansanäänestyksen järjestämistä. Presidentti Correan vaaliliitto Alianza PAIS (Patria Altiva i Soberana) ei ottanut osaa vuoden 2006 eduskuntavaaleihin, mutta se osallistui 30.9.2007 pidettyihin perustuslakia säätävän kansalliskokouksen vaaleihin. Kokouksen on määrä aloittaa työskentelynsä 31.10.2007. Ecuadorilaisista 75 % tukee perustuslain uudistamista. Toteuduttuaan se on jo maan 20. perustuslaki.  

Ecuadorin hallituksen jäsenet 9.4.2007 

Presidentti Rafael CORREA Delgado Tal.tieteen tri
Varapresidentti Lenin MORENO Garces Filosofian lis.
Maatalousministeri Carlos VALLEJO Lopez Agronomi
Valtiovarainministeri Ricardo PATINO Aroca  
Kulttuuriministeri Antonio PRECIADO Bedoya Runoilija, pedagogi
Tal. ja sosiaalisen inkluusion min. Jeannette SANCHEZ Zurita Taloustieteilijä
Rahoitus- ja talousministeri Fausto ORTIZ de la CADENA Taloustieteilijä
Opetusministeri Raul VALLEJO Corral Kirjallisuuden lis.
Uusiutuvan energian ja sähkön min. Alecksey MOSQUERA  
Ympäristöministeri Anita ALBAN Mora Juristi
Ulkoministeri ja ulkomaankaupan ministeri Maria Fernanda ESPINOSA Garces Yht.kuntatiet.
Pääministeri Gustavo LARREA Cabrera Sosiologi
Teollisuusministeri Raul SAGASTI Lupera Taloustieteilijä
Institutionaalisen yhteistyönmin Derlis PALACIOS Guerrero Insinööri
Työvoimaministeri Antonio GAGLIARDO Valarezo Juristi
Kaivos- ja öljyministeri Galo CHIRIBOGA Zambrano HTM
Puolustusministeri Wellington SANDOVAL Cordova Lääk.tiet. tri
Terveysministeri Caroline CHANG Lääk.tiet. tri
Urheiluministeri Raul CARRION Fiallos Urheilulääkäri
Matkailuministeri Maria Isabel SALVADOR Crespo Kielitieteilijä
Liikenne- ja yleistentöiden min. Hector VILLAGRAN Cepeda Juristi
Asunto- ja kaupunkikehityksen ministeri Maria de los Angeles DUARTE Pesantes Arkkitehti
Talous- ja tuotantoministeri Mauricio DAVALOS Guevara sosiolologi, taloustieteilijä
Turvallisuusministeri Fernando BUSTAMANTE Ponce Tohtori
Luonnon ja kulttuuriperinnön ministeri Juan MARTINEZ Yanez Antropologi
Sosiaalisen kehityksen ministeri Nathalie CELY Suarez Taloustieteilijä
Kansallisen suun. ja kehityksen sihteeri Fander FALCONI Benitez  
Tietoliikenteen pääsihteeri Julia ORTEGA  
Yleishallinnon pääsihteeri Vinicio ALVARADO Espinel  
Keskuspankin johtaja Eduardo CABEZAS Molina  
USA:n suurlähettiläs Luis Benigno GALLEGOS Chiriboga  
YK:n suurlähettiläs Diego CORDOVEZ Zegers  

Kohti sosialismia
 

Ecuadorin hallitus työskentelee johdonmukaisesti 21. vuosisadan sosialismin ja maan sisäisen solidaarisuuden rakentamiseksi eikä mikään voi tämän prosessin suuntaa muuttaa, totesi Ecuadorin valtiovarainministeri Ricardo Patino maan pääkaupungissa Quitossa 16.7.2007.”Ecuadorin toimeenpaneva koneisto on sitoutunut saattamaan maan kansantalouden palvelemaan tavallisia kansalaisia, joiden asema tähän saakka on ollut kaikkein heikoin”, sanoi Patino. Patino huomautti, että vuonna 2002 Kansainvälinen valuuttarahasto oli kieltänyt Ecuadoria sijoittamasta varoja terveydenhuoltoon, koulutukseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Tällaiseen järjettömyyteen ei ole paluuta, totesi Patino. Ecuador ei ole rikas maa, mutta se kehittyy ja tulee paljon paremmin toimeen ilman ulkopuolista komentoa ja ulkomaista eduntavoittelua, sanoi Patino.  

Ecuador solmi 16.7.2007 energiayhteistyösopimuksen Venezuelan kanssa. Venezuela jalostaa ecuadorilaista raakaöljyä ja rakentaa maahan uusia öljyjalostamoita. Rafael Correa on luvannut myös neuvotella uudet sopimukset kansainvälisten öljyfirmojen kanssa. Kertyvät tulot käytettään Venezuelan tapaan terveydenhuoltoon, koulutukseen, asuntoihin ja ympäristön hoitoon.

Presidentti on myös käynyt neuvotteluja maansa raskaan ulkomaan velan vuoksi ja uhannut katkaista siteet Kansainväliseen valuuttarahastoon ja Maailmanpankkiin. Ecuador on voimakkaasti suuntautumassa kohti ALBA-jäsenyyttä. Maan presidentti Rafael Correa totesi elokuussa Quitossa järjestetyssä OAS:n kokouksessa uusliberalismin toimivan Latinalaisessa Amerikassa hajaannuksen hyväksi, vaikka yleisenä tavoitteena alueella on sisäinen yhdentyminen, jonka avulla voidaan toteuttaa valtioiden todellinen vapaus tehdä päätöksiä ilman ulkopuolista painostusta.  

Venezuela ja Argentiina allekirjoittivat energiaturvallisuussopimuksen 7.8.2007 Buenos Airesissa. Sopimus tähtää Latinalaisen Amerikan omavaraiseen energiaturvallisuuteen ja etäännyttää Latinalaisen Amerikan valtioita edelleen USA:n tyrkyttämästä vapaakauppa-sopimuksesta (FTAA). Sopimukseen ovat liittymässä myös Uruguay, Bolivia, Ecuador ja Nicaragua. Kuuban osalta sopimus toimii käytännössä jo nyt. 

23.8.2007 Ecuadorin presidentti Rafael Correa puhui 21. vuosisadan sosialismista, joka on ”syntynyt ihmisten toiveista ja tarpeista”. Tämä tapahtui kansainvälisessä tilaisuudessa, joka järjestettiin Quiton kaupunginmuseossa. Hänen mukaansa sosialismin ”täytyy perustua kansalaisten omaan aktiivisuuteen ja todelliseen demokratiaan”.


Presidentti ennusti puheessaan ”Washingtonin konsensuksen” edustaman uusliberalismin ”poliittista, taloudellista ja yhteiskunnallista tappiota”. Hän puolusti maansa hyviä suhteita Venezuelaan, Argentiinaan, Uruguayhyn ja Boliviaan. Hän mainitsi Bolivian esimerkkinä maasta, jossa kansallistamisilla on nopeasti saavutettu merkittäviä tuloksia maan asukkaiden elintason ja elämän laadun kohentamiseksi. 
17.9.2007 Ecuadorin edistysmieliset poliittiset puolueet ja liikkeet (Alianza PAIS, MUPP-NP, MPD ja Demokraattinen vaihtoehto) allekirjoittivat Quitossa sopimuksen, jonka pohjalta ne aikovat tehdä yhteistyötä maan uuden perustuslain laatimiseksi. Tavoitteena on irtautua konservatiivipuolueiden kannattamasta uusliberalistisesta mallista ja rakentaa uusi poliittinen ja taloudellinen järjestelmä. Ecuadorin hallitus ilmoitti edistävänsä ”21. vuosisadan sosialismia”, jolla toteutetaan oikeus ja tasa-arvo, eikä kopioida mitään tiettyä sosialismin mallia. Pääministeri Gustavo Larrean mukaan “kyse on etusijan antamisesta oikeudelle ja yhteiskunnalliselle tasa-arvolle ja kansallisen varallisuuden oikeudenmukaiselle jakautumiselle rehellisen yhteiskunnan luomiseksi.”  30.9.2007 pidetyissä vaaleissa Correan liittouma sai vahvan mandaatin perustuslain uudistamiseen ja korruptoituneen kongressin hajottamiseen. Ecuadorilaiset valitsivat vaaleilla 130 edustajaa kansalliskokoukseen, jonka on määrä laatia uusi perustuslaki maalle. Presidentin linjaa tukeva liittouma on saanut alustavien tulosten mukaan yli 60 prosenttia äänistä ja selvän enemmistön jaossa olleista paikoista.  

Lähteet: Amazon Watch, Tricontinental 151/2002 julkaistu juttu ”Plan Colombiasta, NYT, GLW, Wikipedia, Reuters-AP, BBC-News, WSWS, Radio Netherlands, http://www.marxist.com, Frank Vargasin haastattelu TKS 7-9/1988, Oxfam International, IPS ja CIA-The World Factbook, Prensa Latina / KOMINFORM, ML:n omat lehtiartikkelit, Latinalaisen Amerikan haaste, WSOY 1969 ja CIA : selvitys Yhdysvaltain tiedustelupalvelun toimista maailmalla ja Suomessa / Jorma Lindfors, Jukka Rislakki, Love 1978. 

Advertisements

Kommentointi on suljettu.