Bolivian yhteiskunnallisesta kehityksestä

Posted: 21.9.07 in +Bolivia

Bolivian nykyisellä vallankumousprosessilla on pitkät juuret ja vankka oikeutus. Matti Laitinen selvittää artikkelissaan Bolivian poliittista historiaa 1800-luvulta aina nykypäivään saakka.

[Teksti: Matti Laitinen]

Saksalainen sosiologi ja taloushistorioitsija André Gunder Frank totesi osuvasti vuonna 1968: ”Kapitalismin koloniaalinen rakenne muotoili ja jälleenmuotoili latinalaisamerikkalaisen luokkarakenteen aina merkantilismista imperialismiin saakka. Kautta koko tämän koloniaalisen rakennelman perättäiset emämaat, espanjalainen, englantilainen ja pohjoisamerikkalainen, ovat alistaneet Latinalaisen Amerikan taloudelliseen riistoon ja poliittiseen holhoukseen, jotka määräsivät sen kulloisenkin luokkajaon ja yhteiskunnallis-kulttuurisen rakenteen… Niiden tavoitteena ”oli muuttaa Latinalaisen Amerikan väestö raaka-aineen ja pääoman tuottajaksi ja hankkijaksi yleismaailmallisen tuotantoprosessin tarpeiksi, joka johti emämaiden taloudelliseen kehitykseen.” (Leonardo Franco, Latinalaisen Amerikan haaste, s. 18, WSOY 1969)

Bolivian 9,8-miljoonaisesta väestöstä 67 % elää suoranaisessa kurjuudessa. Sen valtaosa koostuu köyhistä intiaaneista ja mestitseistä (55+30 %). Alkuperäisväestön runsas olemassaolo selittyy sillä, että Andien vuoristo suojasi Bolivian alueen intiaaniväestöä eurooppalaisten tuomilta tartuntataudeilta. Kansalaisista vain 15 % on eurooppalaisten perillisiä edustavaa yläluokkaa. Kolme kertaa Suomen kokoinen maa on Etelä-Amerikan köyhin valtio. Se sijoittui v. 2003 HDI-indeksillä punnittuna 114 sijalle maailmassa. Lapsikuolleisuus on huomattavan korkea verrattuna muihin (54,6/1 000) maihin. Maata on paljon sekä väestöä ja varallisuutta suhteellisen vähän. Ulkomaan velkaa oli kertynyt 5,3 miljardia dollaria. Tärkeimmät luonnonvarat ovat maakaasu, öljy, sinkki, hopea, lyijy, kulta ja rauta.

Tammikuussa 2006 presidentin virkaan astui ensimmäistä kertaa koko Etelä-Amerikassa intiaaniväestöä edustava sosialisti, Evo Morales. Hänen mukaansa Bolivian maat ja rikkaudet olivat keskittyneet harvojen käsiin. Moralesin johtama MAS-puolue on asettanut tavoitteekseen palauttaa vallan ja maa-alueet takaisin aymara-, guarani- ja ketsuaintiaaneille yhdessä työläisten kanssa.

 

Kolonialismin kausi

Andien alueella lienee ollut ihmisasutusta jo 20 000 vuoden ajan. Ennen conquistadorien tuloa nykyisen Bolivian maa-alue oli vielä osa valtavaa v. 1438–1572 kukoistanutta inka-imperiumia. Silloiset bolivialaiset edustivat ”silminnäkijäkansoja, jotka kohtasivat eurooppalaiset valloittajat oman amerikkalaisperäisen sivilisaation ollessa korkealla kehitystasolla.” (Leonardo Franco, Latinalaisen Amerikan haaste, s. 15, WSOY 1969)Espanjalaiset liittivät Bolivian alueen Perun varakuningaskuntaan v. 1525 ja sittemmin La Platan varakuningaskuntaan. Espanjalaiset katkaisivat viimeisen inkahallitsijan Tupac Amarun kaulan Cuscon torilla v. 1572. Heidän tuhottuaan Inka-valtion paikallinen väestö alistettiin orjuuteen ja heidän asuinalueestaan tehtiin Espanjan siirtomaa.

Tästä alkoi Bolivian alueen 300-vuotinen kolonialistinen kausi, joka esti sen kansallisen kehityksen, itsenäisen olemassaolon ja itsemääräämisoikeuden orjuuttamalla sen väestön ja tekemällä siitä isäntämaalleen halvan työvoiman, ravinnon ja raaka-aineiden lähteen. Espanjan siirtomaat saivat tuoda tavaroita ainoastaan emämaastaan maksamalla niistä korkeaa tullimaksua. Vastaavasti ne saivat toimittaa omia tuotteitaan vain espanjalaisilla aluksilla Espanjaan.

Bolivian tasavallan kausi

Vuonna 1825 Bolivia itsenäistyi Espanjan siirtomaavallan alaisuudesta. Emämaan intressit alkoivat huveta kohdemaan mineraalirikkauksien ja oman mahdin kuivumisen myötä. Tämä ei tarkoittanut kuitenkaan maan intiaaniväestön sorron lakkauttamista ja heidän täysivaltaistamistaan, vaan vallansiirtoa Boliviassa asuville eurooppalaisten jälkeläisille ja uusille isäntämaille. Nimensä valtio johti Simón Bolívarista. Uuden tasavallan 60 ensimmäistä elinvuotta kuluivat jatkuvien vallankaappausten ja uudelleenkirjoitettujen perustuslakien merkeissä.

Espanjan siirtomaiden itsenäistyessä niiden ulkomaankauppa vapautui, jonka seurauksena USA ja Iso-Britannia asettuivat niiden puolelle. Britit tunnustivat uusien tasavaltojen itsenäisyyden. Yhdysvallat sovelsi välittömästi v. 1823 maan kongressissa julkituotua Monroen oppia: ”Jokaisen muiden valtojen yrityksen laajentaa merkitystään jossakin tämän pallonpuoliskon osassa katsomme rauhalle ja meidän turvallisuudellemme vaaraksi.” Käytännössä USA julisti Monroen opissa Amerikan muut valtiot oman holhouksensa alaisiksi.

Vuosina 1879–84 käydyssä Tyynenmeren sodassa Bolivia menetti meriyhteytensä ja nitraattivaransa (guano) naapurilleen Chilelle.

1900-luvun alussa kansainvälinen autoteollisuus kiinnostui Bolivian raakakumituotannosta. Seuraavaksi suurpääoman intressiksi muodostuivat maan valtavat tinavarannot. Tinaa tarvittiin valtavasti viime vuosisadalla pronssin valmistukseen, metallien päällystämiseen, kirjapainotekniikassa kirjasinmetallina (tina, lyijy ja antimoni) ja sähköteollisuudessa juotostinaan (tina ja lyijy). Köyhät kaivoivat kuoppaa ja rikkaat kuvettaan. Intiaanit muodostivat enemmistön maan huonosti palkatuista kaivostyöläisistä ja maan eliitti eli koreasti.

Vuosina1932-35 Chacon sodassa Bolivia joutui luovuttamaan 100 000 km² maa-alueitaan Paraguaylle. Tapahtuma herätti Bolivian kansallisen itsetunnon. Se synnytti myös uusia feodalismin ja imperialismin vastaisia voimia, joiden päämääräksi asettui maareformi ja kaivosten kansallistaminen. Kansallisvaltion ja imperialismin väliset ristiriidat kärjistyivät sisäpolitiikassa, jotka ilmenivät verisinä yhteenottoina kaivosteollisuudessa.

Vuonna 1937 maan hallitus purki verovilpin vuoksi Standard Oil Companyn toimintaoikeudet Boliviassa. Kaksi vuotta myöhemmin eversti Germán Buschin hallitus takavarikoi maassa olevan ulkomaanvaluutan ja velvoitti kaivosten omistajia luovuttamaan valuuttavarantonsa keskuspankille. Tuolloin syntyi laaja kansanrintama, johon kuului työläisiä, talonpoikia, opiskelijoita, yliopistojen opettajia, toimittajia sekä joukko kansallisia puolueita kuten Kansallinen vallankumousliike (MNR), Kansallisen vasemmiston vallankumouspuolue (PRIN), Bolivian sosialistinen falangi ja Kristillisdemokraattinen puolue (PDC). Osa puolueista oli vakaumuksellisia ja osa vain myötäilijöitä.

MNR kasvoi voimakkaimmaksi, koska se puolusti kansallisia intressejä kansainvälistä pääomaa vastaan. Se otti tehtäväkseen työläisten, talonpoikien ja edistyksellisen keskiluokan etujen ajamisen. Vuonna 1943 valtaan nousi majuri Gualberto Villarroel, joka toimi kolme vuotta kestäneen presidenttikautensa ajan yhteistyössä MNR:n kanssa. Presidentin hirttämisen jälkeen MNR toimi maanpaossa v. 1946-52.

 

Uuskolonialismin kausi

Vuonna 1939 siirtomaaorjuuden alaisuudessa eli 2/3 ihmiskunnasta. Toisen maailmansodan seurauksena maailma jakautui kahteen pääleiriin – NL:n liiton johtamaan sosialistiseen leiriin ja USA:n johtamaan imperialistiseen leiriin. Englanti menetti asemansa maailman mahtina. Siirtomaavalta luhistui, jonka seurauksena v. 1945–57 aikana kolonialismin sorrosta irtaantui 1,2 miljardia ihmistä (mm. Intia, Kiina, Algeria). Maailman sosialistinen leiri alkoi tukea kansallisia vapautusliikkeitä Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Kolonialismi muuntui vähitellen uuskolonialismiksi, jossa siirtomaavallat korvaantuivat Kolmannessa maailmassa kansainvälisen pääoman ylivallalla.

1950-luvulla Bolivian maaseudun feodalismi synnytti kaupunkeihin käsityöteollisuustalouden pienine tehtaineen ja pienyrityksineen. Toisaalta maan kaivosteollisuudessa hyödynnettiin samaan aikaan sen aikaista huipputeknologiaa. Kansallinen vauraus oli keskittynyt kolmelle tinaparonille – Patiñolle, Hoschildille ja Aramayolle. He kansainvälistivät pääomansa ja ohjasivat maan talouselämää Lontoosta, Pariisista ja New Yorkista. Suurten kaivosyhtiöiden omistajat muodostivat käytännössä oman valtionsa koneistoineen Bolivian sisällä.

Vuonna 1951 Victor Paz Estenssoron johtaman Kansallinen vallankumouksellinen liikkeen (MNR) saavuttama vaalivoitto Boliviassa estettiin vallankaappauksella. Kaappaus nosti kansan aseelliseen kapinaan, joka tunnetaan v. 1952 Huhtikuun vallankumouksena. Sotilaat lyötiin ja Paz Estenssoro palasi valtaan. MNR toteutti maareformin ja kansallisti maan suurimmat tinakaivokset. Yleinen äänioikeus ja kouluasetus astuivat voimaan, ay-toiminta vahvistettiin laeilla sekä maahan säädettiin sosiaaliturvaa edistäviä lakeja. Lisäksi perustettiin keskusammattiliitto (COB), josta muodostui vuosiksi MNR:n ohella tärkein poliittinen vaikuttaja.

MNR luhistui taipumalla imperialistien tahtoon

Lokakuussa 1955  Victor Paz Estenssoron keskiluokkaa suosiva hallitus joutui hyväksymään Davenport Code –öljysopimuksen, jonka seurauksena maahan tulvi jenkkiläisiä öljy-yhtiöitä. Suurin hyötyjä oli Bolivian Gulf Oil Company. Seuraava vallankumoushallitus (v. 1956–60) alistui laatimaan ohjelman Bolivian rahaolojen vakauttamiseksi. Maan kehitysprojektit ja teollisuuden monipuolistaminen lamaantuivat. Seurauksena oli vain kurjuutta ja työttömyyttä. Kolmas vallankumoushallitus (v. 1960–64) sai korjata edellisen sadon, jonka kansainväliset jälkiseuraukset ajoivat presidentti Estenssoron entistä pahempiin hankauksiin USA:n kanssa. Hallitus, jonka turvana olivat tuolloin työläis- ja talonpoikamiliisit, joutui perustamaan maalle omat puolustusvoimat. Keväällä hallitus sai ukaasin, että maan armeijan oli miehitettävä kaivoskeskukset. Presidentti kieltäytyi kunniasta. Huhtikuussa 1964 MNR ollessa hajonneena tuhanteen osaan Paz Estenssoro otti vastaan kolmannen presidentin pestinsä. Tämä riitti yhteiskunnalliseen räjähdykseen, jonka seurauksena armeija kaappasi vallan itselleen. 

Vuonna 1964 MNR:n entinen varapresidentti, kenraali René Barrientos ja asevoimien komentaja Alfredo Ovandon junailema sotilasvallankaappaus syöksi MNR:n vallasta. Toukokuussa ja syyskuussa 1965 työläisten veri virtasi kaduilla ja kaivoksissa. Tasavallan aikaisempi presidentti, kaivostyöläisten johtaja, PRIN:in johtaja ja COB:n pääsihteeri Juan Lechín Oquendo pidätettiin. Sotilasjuntat hallitsivat maata v. 1964–82. Vuonna 1957 kuolemaan tuomittu natsirikollinen Klaus Barbie kiikutettiin Amerikan vastavakoilun (CIC) toimesta Boliviaan auttamaan 1970- ja 80-luvuilla sotilasjunttaa opettamalla sotilaille kidutustekniikoita ja suojelemaan kokaiinikauppaa. Hänet tuomittiin v. 1983 Ranskassa sotarikoksistaan.

Vuonna 1967 Boliviassa astui voimaan perustuslaki, joka on yhä osin voimassa. Samana vuonna Latinalaisen Amerikan Punainen Vapahtaja – Che Guevara – murhattiin CIA:n toimesta 9.10. pienessä La Higueran kaupungissa Boliviassa. Fidel Castron mukaan Bolivian retken tavoite oli seuraava: “Che ajatteli, että eri Latinalaisten Ame­rikan valtioiden tais­telijat osallistuisivat sissijoukko-osas­toina Bolivian sotaan ja että Bolivian sissiarmeija olisi koulu vallankumouksellisille, jotka palvelisivat harjaantumisjaksonsa Boliviassa taiste­llen.”

Ote Bolivian kansallisen vapautusarmeijan julistuksesta: 

”Me tämän maan ihmiset olemme eläneet maassamme kuin muukalaiset. Jokaisella jenkki-imperialistilla on kansalliseen alueeseen suuremmat oikeudet kuin meillä, oikeudet, joita hän nimittää ”toimiluviksi”. Hän voi tuhota, hävittää ja polttaa bolivialaisten kodit, sadon ja omaisuuden. Maamme ei kuulu meille; meidän luontovaramme ovat rikastuttaneet ja edelleenkin rikastuttavat ulkomaalaisia ja jättävät bolivialaisille vain tyhjiä kaivoskuiluja ja kivipölykeuhkot. Lapsillemme ei ole kouluja, ei ole sairaaloita, elinehtomme ovat kurjat, meille maksetaan nälkäpalkkoja, tuhansia miehiä, naisia ja lapsia kuolee nälkään joka vuosi, talonpojat elävät ja tekevät työtään hirvittävässä kurjuudessa. Toisin sanoen me elämme orjuuden olosuhteissa, joissa oikeutemme ja saavutuksemme kielletään ja poljetaan maahan.”

Ñancahuazússa huhtikuussa 1967 

Bolivian hallitus julisti kommunistiset puolueet ja Vallankumouksellisen työväenpuolueen lainsuojattomiksi 11.4.1967.

Vuonna 1971 sotilasvallankaappaus soi vallan eversti Hugo Banzerille. Hänen väkivaltainen diktatuurinsa kesti seitsemän vuotta.

1970-luvun lopulla ylikansalliset yhtiöt olivat kapitalistisen pääoman kasvun ja riiston päävälineitä koko maailmassa. Tuolloin niitä oli yhteensä 11 000 ja niillä oli n. 82 000 ulkomailla toimivaa tytäryhtiötä. Niiden hallussa oli lähes 40 % teollisuustuotannosta ja 50 % kehitysmaiden ulkomaan kaupasta. Ylikansalliset yhtiöt aiheuttivat hintoja manipuloimalla köyhille maille 50–100 miljardin dollarin menetyksiä vuosittain. Lisäksi ne puuttuivat suoraan tai välillisesti isäntämaansa sisäisiin asioihin mm. kontrolloimalla niiden luonnonvaroja, olemalla noudattamalla paikallista lainsäädäntöä ja painostamalla hallituksia. (Fidel Castro, Maailman taloudellinen ja yhteiskunnallinen kriisi, s. 127–128, HYY julkaisusarja 1984).

Vuoden 1980 vallankaappauksen myötä maan johtoon astui kenraali Luis García Tejada ja hänet syrjäytettiin v. 1981 maan itsenäisyyden ajan 190. vallankaappauksen kunniaksi.

Vuosina 1982-85 maata hallitsi maltillisesti presidentti Hernán Siles Zuazo. Hän johti v. 1971 perustettua sosiaalidemokraattista vasemmistolaista vallankumouksellista liikettä (Movimiento de Izquierda Revolucionaria). MIR:in perustivat kristillisdemokraattisen puolueen vasemmistofraktio ja kansallisvallankumouksellisesta liikkeestä (MNR) irronnut radikaali opiskelijasiipi.

Vuonna 1985 tinan maailmanmarkkinahinta romahti. Se kouraisi syvältä kaivosteollisuutta. Kongressi valitsi neljännen kerran valtiopäämieheksi oikealle luovineen Victor Paz Estenssoron (MNR). Bolivian inflaatio kohosi 35 000 % ja maa ajautui pariksi vuosikymmeneksi IMF:n ja Maailmanpankin pakkohoitokuurille, jonka seurauksena maa velkaantui pahasti. Maan lukuisia valtionyhtiöitä yksityistettiin.

Vuonna 1986 USA:n uuden strategian mukaan Latinalaisessa Amerikassa 1) katolinen kansankirkko oli pantava kuriin, 2) asevoimat oli hajotettava. USA suuntasi strategisen voimansa mantereella huumeiden vastaiseen sotaan. Kotoperäisten asevoimien osallistumista huumeiden vastaiseen sotaa oli rajoitettava Demokratia-projektin ideologien mielestä, koska menestymällä huumesodassa ne saattaisivat voittaa puolelleen kansan poliittisen tuen ja 3) muodostaa Latinalaiseen Amerikkaan ylikansalliset sotajoukot, joiden perustehtävinä olisivat muodollisen demokratian säilyttäminen ja väliintulo rauhanprosessissa missä tahansa tapahtuvassa laaja-alaisessa konfliktissa. Seuraavana vuonna USA:n armeija raivasi jo kookapensaita Boliviassa.

Vuonna 1989 presidentiksi päätyi sosiaalidemokraatteja edustava Jaime Paz Zamora demokraattiseksi heittäytyneen Hugo Banzerin tuella.

Vuonna 1990 IAD (Inter-American Dialogue)  julkaisi dokumentin ”Bush Manual”. Siinä erityisstrategiaksi asetettiin Etelä-Amerikan mantereen asevoimien hajottaminen ja ehdotus sotilaiden osallistumisesta huumeiden vastaiseen sotaan. Asiakirja suositti kärjistämään maiden sisäisiä konflikteja ja rajakahakoita. Päämääränä oli luoda tarve monikansallisten joukkojen perustamiselle. Nämä voisivat sekaantua selkkauksiin ja väittää, että tämä olisi ainoa rooli, joka voitaisiin osoittaa Latinalaisen Amerikan asevoimille. Vuonna 1992 tukahdutettiin maan merkittävin sissiliike Che Guevaran perustama Tupac Katarin guerilla-armeija (EGTK). Maan nykyinen varapresidentti sosiologi Alvaro Garcia Linera taisteli aikoinaan järjestön riveissä.

Vuonna 1993 presidentiksi valittiin Yhdysvalloissa kasvatuksensa saanut ja uusliberalismiin mieltynyt Gonzalo Sánchez de Lozada (MNR). Hänen kaudellaan valtion omistamasta öljy-yhtiöstä (YPFB), televiestintäyhtiöstä, lentoyhtiöstä, rautateistä ja sähkölaitoksista yksityistettiin 50 %. Tästä aiheutui v. 1994–96 väkivaltaisia mielenosoituksia.

Vuonna 1997 Bolivian demarit maksoivat kalavelkansa Hugo Banzerille tukemalla tätä ja hänestä tuli maan presidentti. Hän jatkoi yksityistämispolitiikkaa ja aloitti maassa USA:n tukeman kookapensassodan. Vastaiskuksi Evo Morales perusti cocalerojen ay-liikkeen, joka tuki kookan viljelijöitä ja intiaaniväestön kookakulttuuria. Hänet valittiin maan senaattiin.

Vuonna 1999 Kansainvälinen valuuttarahasto ja Maailmanpankki painostivat Boliviaa yksityistämään julkisen vedenjakelun Cochabambassa, jotta maalle myönnettäisiin 25 miljoonan dollarin laina. USA-omisteinen Aguas del Tunari -vesiyhtiö sai 40 vuoden toimintaoikeudet ja tuplasi saman tien vesimaksut. Paikallisilla ihmisillä ei ollut oikeutta käyttää omaa kaivovettä tai edes sadevettä. Toimenpide aiheutti valtavan protestiaallon maassa, joka johti sopimuksen purkamiseen.

Samana vuonna Kolumbian presidentti Andrés Pastrana teki ehdotuksen ”Plan Colombiasta”, jonka päämäärinä olivat maan sosiaalinen ja taloudellinen elvyttäminen lopettamalla aseellinen konflikti ja luomalla maalle huumeiden vastainen strategia. Washingtonissa suunnitelma sai uuden sisällön.”Plan Colombian” (Kolumbia-suunnitelma) tavoitteeksi asettuivat USA:n yksilöidyt poliittiset ja sotilaalliset päämäärät Latinalaisessa Amerikassa. Lopullisena päämääränä oli kiihdyttää markkinoiden avautumista Amerikan alueella (FTAA), jossa asuu 700 miljoonaa potentiaalista kuluttajaa. USA:n suorat sijoitukset Latinalaiseen Amerikkaan olivat 2000-luvun alussa 223 miljardin dollarin suuruiset. Plan Colombia oli tarkoitus toteuttaa poistamalla valtiolliset rajat ja avaamalla markkinat USA:n suurteollisuudelle. Ainoa hyötyjä olisi USA, joka saisi hallita ja valvoa luonnonvarojen käyttöä koko mantereella. Tämän ”amerikkalainen unelman” toteutuksen sivuvirityksinä toimivat lisäksi Andean Regional Initiative (Ecuador, Peru ja Bolivia) ja Plan Puebla Panamá –suunnitelmat.

Intiaanikansojen vapautuksen kausi alkaa

Vuonna 2002 Evo Morales oli lähellä voittoa presidentin vaa­leis­sa. MAS-puolue oli tuolloin toiseksi suurin puolue Bolivian kaksikamarisessa parlamen­tissa (senaatti 8 paikkaa ja edusta­jainhuone 37 paikkaa). Lisäksi puolue oli liittoutunut poliittisesti aymara-intiaaniväestöä edustavan MIP-puolueen (Movimiento Indigeno Pachaki) kanssa. Ensimmäistä kertaa Bolivian historiassa intiaaniväestö ja uusliberalismin vastainen liike esittivät merkittävää osaa maan parla­mentissa. Liittoutuma muodosti enem­mistön maan parlamentissa.

Samana vuonna Bushin hallitus myönsi Andien alueelle (ARI) etenkin koskien Perua ja Boliviaa sekä Ecuadoria 782 miljoonaa dollaria alueellisen vakauden ja demokratian voimistamiseen sekä taloudelliseen kehitykseen ja kookan kasvatuksen kitkemiseen. Kaiken kukkuraksi mädäntyneen MNR:n Gonzalo Sánchez de Lozada palasi valtaan. USA oli Bolivian suurin kauppakumppani.

Presidentti Sánchez de Lozada joutui eromaan virastaan 18.10.2003 kaasusodan vuoksi ja luikkimaan USA:han. Kongressi nimit­ti uudeksi presidentiksi varapre­sidentti Carlos Mesan.  

Kapinoinnin syyt

Bolivia aikoi toimittaa maakaasuaan putkitse Chilen satamien kautta USA:han ja Meksikoon. Maan hallitus pyrki edelleen yksityistämään valtion teollisuutta. Sen harjoittama vapaita markkinoita suosiva uusliberalistinen talouspolitiikka, kansainvälisen valuuttarahaston vyönkiristysohjelma ja USA:n imperialistinen huumesota ei miellyttänyt maan valtaenemmistönä olevia intiaaneja. Absoluuttinen kurjistuminen kärjistyi Boliviassa, mutta kaikista hallituksen ehdottamista toimista koitui hyötyä vain Bolivian omistavalle luokalle. Aymara-intiaanit olivat esittäneet, että maakaasua olisi ennen maastavientiä toimitettava ilmaiseksi köyhiin bolivialaiskoteihin. Bolivialla on mantereen toiseksi suurimmat maakaasuvarat.

Bolivian kommunistisen puolueen pääsihteeri Marcos Domich totesi: ”Mutta taistelu ei päättynyt 17.10.2003 ja suurin opetus, jonka saimme kansalta, oli se, että uusliberalismi voidaan kukistaa. Se oli kenraaliharjoitus”.

Carlos Mesan valtaannousun jälkeen Evo Morales totesi joulukuussa 2003: ”Yli 500 sadan vuoden jälkeen aymara- ja ketsua-intiaanit ovat yhä tämän maan oikeutettuja omistajia. Me intiaanikansat olemme – yli 500 vuoden kestoisen vastarinnan jälkeen – astumassa valtaan. Valtaannousumme  suuntautuu meille kuuluvien luonnonvarojen haltuunottoon.

Tämä iskee suoraan ylikansallisten yhtiöiden ja uusliberalismin intresseihin. Kaikesta huolimatta, olen vakuuttunut, että kansan valta on kasvussa ja vahvistumassa. Tämä voima vaihtaa presidenttejä, talousmalleja ja talouspolitiikkaa. Me olemme vakuuttuneita, että kapitalismi on maapallon, ihmisyyden ja kulttuurin vihollinen. ”

Vuoden 2004 alussa Bolivian ja Chilen välit kiristyivät, kun Bolivia vaati Chileä palauttamaan sille ennen kuuluneen meriyhteyden.

MAS-puolueen perustamisen 10-vuotisjuhlassa maaliskuussa 2005 Morales kertoi puolueensa olevan valmis astumaan valtaan ja lujittamaan asemaansa maan ensimmäisenä poliittisena voimana. Hänen mukaansa ongelmana ei ole vaalien voittaminen, vaan tietää kuinka maata hallitaan.

Evo Morales lukeutuu Fidel Castron ja Hugo Chávezin kannattajiin. Lisäksi hänellä on hyvät suhteet Perun, Kolumbian ja Ecuadorin kookanviljelijöihin eli paikallisiin intiaanitalonpoikiin

Presidentti Carlos Mesa erosi 6.6.2005 virastaan. Eroa edelsivät laajat mielenosoitukset ja levottomuudet, joissa ay-liike, opiskelijat ja talonpoikaisintiaanit vaativat perustuslakiuudistusta sekä maakaasu- ja öljyesiintymien kansallistamista. Kansanjoukot tukkivat La Pazin kadut ja pysähdyttivät saarrollaan koko kaupungin. Mesan eroa oli vaadittu toistuvasti, koska hänen koettiin edustavan uusliberalistista yhteiskuntajärjestelmää. Hän yritti erota tehtävästään jo aiemmin samana vuonna, mutta parlamentti ei hyväksynyt hänen eronpyyntöään.

18.12.2005 ”Saartamisen kuningas” Evo Morales voitti presidentinvaalit. Hän julisti sosialistisen MAS-puolueensa päämajassa Cochabambassa, että hänen vaalivoittonsa merkitsee Bolivian uuden historian alkua, historian, joka perää tasa-arvoa, oikeutta ja rauhanomaista yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta. ”Kuten kansa, joka taistelee maansa puolesta ja rakastaa sitä, meillä on valtava vastuu meidän historiamme muuttamiseksi.”

Morales oli luvannut aikaisemmin myös kansallistaa Bolivian teollisuuden, lopettaa ulkomaan velan maksun ja keskeyttää USA:n ponnistukset kookapensaan kasvattamisen juurimiseksi maasta. MAS-puolueen tavoitteena on palauttaa valta ja maa-alueet takaisin aymara-,  guarani- ja ketsuaintiaaneille yhdessä työläisten kanssa.

Presidentit Fidel Castro ja Evo Morales solmivat 30.12.2005 Havannassa Kuuban ja Bolivian välisen valtiollisen yhteistyösopimuksen. Kuuba halusi auttaa Boliviaa, koska sen kansa oli läntisen pallonpuoliskon köyhintä ja riistetyintä. Sopimus astui voimaan 22.1.2006. Kuuban hallitus painotti sopimuksessa tahtoaan edistää silmäsairauksien hoitoa Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueella. Vuosittain viisi miljoonaa alueen ihmistä tarvitsee silmäleikkauksia. Lisäksi Kuuba auttoi yhteistyökumppaniaan sen lukutaitokampanjassa. Kummatkin kansat päättivät kamppailla Latinalaisen Amerikan ja Karibian veljellisten kansojen yhtenäistämisen ja yhdentymisen sekä rauhan ja ystävyyden puolesta maailman kansojen joukossa.

Tammikuussa 2006 presidentin virkaan astui ensimmäistä kertaa koko Etelä-Amerikassa intiaaniväestöä edustava Evo Morales.

Bolivian tasavallassa valtion päämiehenä toimii viideksi vuodeksi kerrallaan valittava presidentti. Hän nimittää mieleisensä hallituksen. Maan parlamentti on kaksikamarinen. Sen kongressissa työskentelee 60 senaattoria ja edustajainhuoneessa 130 kansanedustajaa. Vaalikausi kestää viisi vuotta.

Maan tärkeimmät parlamenttipuolueet: MAS (liike kohti sosialismia) 72 kansanedustajaa ja 26 senaattoria, PODEMOS (sos.dem.) 43 ja 20, MNR (Kansallinen vallankumouksellinen liike) 7 ja 5 ja UN (Kansallinen yhtenäisyys) 8 ja 9.

Helmikuussa 2006 Morales nimitti uuden 16-henkisen hallituksensa, joiden ministereistä seitsemän edusti häntä tukeneita joukkoliikkeitä (intiaaneja, ay-aktivisteja ja neljä naista).

Bolivian hallituksen ministerit 12.6.2007 

Presidentti Juan Evo MORALES Ayma MAS
Varapresidentti Alvaro GARCIA Linera MAS
Puolustusministeri Walker SAN MIGUEL Rodriguez MNR
Taloudellisen kehityksen ministeri Celinda SOSA Luna  
Opetusministeri Maria Magdalena CAJIAS de la Vega  
Valtiovarainministeri Luis Alberto ARCE Catacora IMF, WB
Ulkoministeri (aymara) David CHOQUEHUANCA Cespedes ex-MIR
Hallitusministeri Alfredo RADA Velez  
Terveys- ja urheiluministeri Nila HEREDIA Miranda  
Öljyministeri Carlos VILLEGAS Quiroga  
Työministeri Walter Juvenal DELGADILLO  
Kaivosteollisuusministeri Luis Alberto ECHAZU Alvarado  
Suunnittelun ja kehityksen ministeri Gabriel LOZA Telleria  
Presidentin kansliapäällikkö Juan Ramon QUINTANA Taborga  
Maatalousministeri Susana RIVERO Guzman  
Yleisten töiden ja palvelujen ministeri Jerjes MERCADO Suarez  
Oikeusministeri Celima TORRICO Rojas  
Vesiministeri Abel MAMANI Marca FEJUVE
USA:n suurlähettiläs Gustavo GUZMAN Saldana  

Presidentit Hugo Chávez Frías, Evo Morales Ayma ja Fidel Castro Ruz tapasivat 28.–29.4.2006 Havannassa ja allekirjoittivat maidensa nimissä ALBA-sopimuksen (Bolivaarinen vaihtoehto meidän Amerikkamme kansoille) sekä Bolivian, Kuuban ja Venezuelan kansojen keskinäisen kauppasopimuksen TCP:n (Kansojen kauppasopimus). Artikla 1. Venezuelan bolivaarisen tasavallan, Bolivian tasavallan ja Kuuban tasavallan hallitukset ovat päättäneet yhdessä ottaa konkreettisia askeleita kohti yhdentymistä, joka perustuu Kuuban ja Venezuelan 14.12.2004 allekirjoittaman yhteistyöselvityksen periaatteisiin, jotka myös Bolivian hallitus on hyväksynyt. 

Toukokuussa Morales allekirjoitti lain, jolla kansallistettiin maan kaasuvarat. Saman vuoden elokuussa avattiin perustuslakia säätävä kokous, jonka tavoitteena on uusia maan v. 1967/1994 oleva perustuslaki. Moralesin johtama MAS-puolue sai kokoukseen enemmistön 135/255.

 

Vappuna 2006 Morales allekirjoitti lain, jolla Bolivian kaasuvarat kansallistettiin. Armeija miehitti kaasukentät seuraavana päivänä. Kentillä toimiville yhtiöille annettiin kuusi kuukautta aikaa uusia sopimuksensa.

Toukokuun lopulla 2006 Morales syytti USA:n Bolivian suurlähettiläs David Greenleeta vallankaappaushankkeen masinoimisesta. Poika-Bush väläytti vihreää valoa Moralesin syrjäyttämiseksi, jotta maahan palaisi demokratia. Bolivian armeija asetettiin hälytystilaan.

Moralesin tavoitteena on maareformi, jolla jaettaisiin 200 000 km² maata enimmäkseen alkuperäisväestöä edustaville talonpojille. Ensimmäiset 2 300 jaettua maapalstaa olivat valtion, mutta suuri osa viljelysmaasta on ollut jo siirtomaa-ajoista alkaen espanjankielisen eliitin hallussa. Bolivian maanviljelijöiden järjestö Confederación Agropecuaria Nacional (Confeagro) on uhannut perustaa “itsepuolustusjoukkoja” estääkseen maiden takavarikon. Bolivian episkopaalisen konferenssin mukaan maan tuottavasta viljelymaasta 90 % on 50 000 henkilön hallussa.

Evo Moralesin päämääränä on myös aiempaa keskitetympi valtio. Neljä rikkainta (Santa Cruz, Pando, Beni, Tarija) departementtia äänesti hajautetumman mallin puolesta saadakseen pitää suuren osan tuloistaan. Santa Cruz on rikkain osavaltio, koska siellä sijaitsevat merkittävimmät öljy- ja kaasukentät sekä hedelmällisin viljelysmaa. Rikkaimmissa osavaltioissa on järjestetty ”cambasten” toimesta mielenosoituksia ja päivän yleislakko perustuslakiuudistusta vastaan.

Moralesin köyhyydenpoisto-ohjelmaan sisältyi seitsemän miljardin dollarin investointi julkisiin hankkeisiin. Lisäksi tavoitteena on opettaa 1,2 miljoonaa bolivialaista lukemaan ja eliminoida lukutaidottomuus vuoteen 2008 mennessä. Lukutaitokampanjassa sovelletaan kuubalaista Yo sí puedo -ohjelmaa.

Syyskuussa 2006 Morales ilmoitti kolmen sotilastukikohdan perustamisesta maan itärajalle huumekaupan pysäyttämiseksi. Tämä herätti huomiota Washingtonissa saakka, koska Bolivia ja Venezuela solmivat keskinäisen sotilasyhteistyösopimuksen.

Maaliskuussa 2007 Bolivia liittyi mukaan Argentiinan ja Venezuelan yhdessä ideoimaan Etelän Pankkiin. Sen tehtävänä on Latinalaisen Amerikan yhteisenä pankkina vapauttaa maanosan valtiot Kansainväliseen valuuttarahaston ja Maailmanpankin ikeestä.

Toukokuussa 2007 varapresidentti Alvaro Garcia Linera linjasi Moralesin hallituksen tavoitteena olevan tällä haavaa ”valtion roolin voimistaminen kapitalismissa”. Uuden hallituksen astuessa valtaan valtio ei omistanut yksittäisiä yrityksiä. Heidän tavoitteenaan on asettaa valtiolle aktiivinen rooli yhteiskunnassa. Vuoden aikana hallitus on saattanut valtion hallintaan jo kaasu- ja öljytuotannon, kaivosteollisuuden ja televiestinnän. Valtiosta on kehkeytynyt tärkein taloudellinen toimija Boliviassa. Pyrkimyksenä on hankkia 30–40 % maan taloudesta valtion käsiin. Päämääränä on yhteiskunnan moniarvoinen nykyaikaistaminen, jossa yhdistyy moderni teollisuustalous, kaupunkilaisperheiden mikroyritykset ja talonpoikien yhteisölliset taloudet.

Heinäkuussa 2007 Bolivian presidentti ilmoitti, että hän peruuttaa “kapitalisoinnin” nimellä tunnetun yksityistämisprosessin, jossa mm. Bolivian rautatieyhtiö Empresa Nacional de Ferrocarriles (ENFE) joutui yksityisiin käsiin v. 1996. ENFE -yhtiö oli tuolloin chileläisten ja yhdysvaltalaisten sijoittajien hallussa. Rautateiden palvelutaso laski ja hintataso nousi. “Siinä olivat yksityistämisen hedelmät”, totesi Morales.

Elokuun alussa 2007 Bolivian hallitus sääti lakiesityksen Ucurenan alueen maanomistuksen saattamisesta kansalliseen hallintaan. Viimeksi kuluneen puolentoista vuoden aikana, on 5,2 miljoonaa hehtaaria maata saatettu kansalliseen hallintaan. Bolivian maatalousministeri Susana Rivero totesi, että Bolivian maa-alueiden ja luonnonvarojen 500 vuotta kestänyt ulkomainen riisto on päättynyt.

12.8.2007 Bolivian, Venezuelan ja Argentiinan valtiojohtajat ideoivat Bolivian Tarijassa yleiseteläamerikkalaista isänmaata. Allekirjoitettuaan tärkeimmät energiaintegraatiosopimukset presidentit Evo Morales, Hugo Chávez ja Nestor Kirchner julkistivat yhteisen aatteellisen tavoitteensa yleiseteläamerikkalaisen isänmaan muodostamiseksi.

13.8.2007 Bolivia maksoi viimeisen 56 miljoonan dollarin suuruisen maksuerän Brasilian Petrobras -öljy-yhtiölle, joka toimittaa maalle kaksi öljynjalostamoa. Bolivian valtiollisen YPFB -öljy-yhtiön pääjohtaja Guillermo Aruquipa totesi tämän investoinnin tuottavan maalleen moninkertaisen hyödyn öljyn ja kaasun vientitulojen kasvun myötä. Bolivia allekirjoitti Guillermo Elder Bell– ja Gualberto Villarroel -öljynjalostamoiden hankintasopimukset pian sen jälkeen, kun maa oli kansallistanut keväällä 2006 fossiiliset polttoaineensa.

9.9.2007 Venezuelan presidentti Chávez ja Bolivian presidentti Morales allekirjoittivat mm. sopimuksen yhteisyrityksen perustamisesta Bolivian Mutuniin. Kyseessä on yhden maailman suurimpiin kuuluvan rautaesiintymän hyödyntämisestä. Sopimukseen sisältyi esiintymän hyödyntämiseen tarvittavien laitteistojen ja koneiden asentaminen sekä ensi vaiheessa Bolivian oman raudan tarpeen tyydyttäminen. Maiden allekirjoittama toinen sopimus sisälsi petrokemiallisen tuotantolaitoksen käynnistämiseen Bolivian Cochabambassa. Lisäksi presidentit solmivat metsätaloussopimuksen. Kaikki sopimukset liittyivät Latinalaisen Amerikan ALBA-integraatioon.

10.9.2007 Bolivian alkuperäiskansojen, talonpoikien ja kansanliikkeiden Sucressa pitämä huippukokous kutsui kaikkia bolivialaisia puolustamaan perustuslakia säätävää kokousta, joka on toistaiseksi joutunut keskeyttämään toimintansa opposition lietsomien levottomuuksien vuoksi. Huippukokous hyväksyi 18-kohtaisen ohjelman uuden perustuslain pohjaksi. Tavoitteena on maan yhtenäisyyden säilyttäminen, sosiaalisten oikeuksien laajentaminen ja luonnonvarojen kansallistaminen.

Bolivian armeija

Bolivian historia on osoittanut selkeästi, että USA:lla on ollut voimakas Monroe-henkinen vaikutus maan armeijaan. Bolivialaisten sotilaiden tehtävinä ovat olleet viimeiset 40 vuotta osana valtion väkivaltakoneistoa maan sisäisen turvallisuuden takaaminen ja yhteiskunnallisten liikkeiden tukahduttaminen. Andeilla puhaltavat uudet punaiset tuulet. Taistelu armeijan sisäisestä hegemoniasta on alkanut. Bolivian armeija on asetettu hälytystilaan jo useamman kerran vallankaappausuhan vuoksi. Tähän mennessä upseerit ja sotilaat ovat pysyneet lojaaleina vallankumoukselle.

Moralesin kaudella puolustusvoimien toiminnan sisällössä on tapahtunut merkittäviä muutoksia. Sotilaat ovat jo kahdesti auttaneet hallitusta sen tekemien kansallistamispäätösten toteuttamisessa. Asevoimat ovat muuttumassa luonteeltaan kansanarmeijaksi, joka takaa omalta osaltaan, että kansalle suodut perustarpeet tyydytetään. Sotilaat ovat jo osallistuneet yhteistyössä opetusministeriön kanssa rokotus- ja lukutaitokampanjoihin. Lisäksi he ovat ottaneet osaa maanteiden rakentamiseen ja kuubalaisten lääkärien terveysprojekteihin. Bolivia mallintaa toimissaan bolivaarista Venezuelaa. Washingtonin vaikutus armeijaan on heikentynyt. Taatakseen toistensa valtiollisen koskemattomuuden Bolivia ja Venezuela ovat solmineet keskinäisen sotilasyhteistyösopimuksen. Lisäksi Morales on päättänyt edistää talonpoikien ja sotilaiden liittoa tarjoamalla aymara-talonpoikaissotureille eli ”punaponchoille” sotilaan asema. Sotilasakatemioiden ovet ovat avautuneet myös intiaanikadeteille. 

Kärjistynyt yhteiskunnallinen tilanne

 

Bolivia on jakautumassa kahtia ­– rikkaaseen itään sekä köyhään Länsi- ja Keski-Boliviaan. Neljää rikkainta osavaltiota edustava oikeisto-oppositio on vilautellut jo sisällissodan mahdollisuutta. Perustuslakiuudistus junnaa paikoillaan. Siitä järjestettävää kansaäänestystä on jouduttu lykkäämään. Uuden lakiluonnoksen, joka huomioisi maan enemmistönä olevan intiaaniväestön oikeudet ja etuudet, olisi pitänyt valmistua jo 6.8.2007. Sen toimeksiantoa on venytetty 14.12.2007 asti.  

MAS-puolueen ajama perustuslakiuudistus aiheuttaa suunnatonta närää maan taloudellisen ja poliittisen eliitin keskuudessa. He eivät halua menettää etuoikeuksiaan ja valtaansa. Pönkittääkseen uhoaan he ovat järjestäneet työnseisauksia maan suurkaupungeissa. Idän maaparonit ja pääomapiirit haluaisivat päinvastoin lisätä omien osavaltioidensa itsehallintoa ja lainsäädäntövaltaa. He ovat vaatineet myös Sucren palauttamista maan pääkaupungiksi. Maan eliitti vastustaa myös Bolivian öljy- ja kaasuvarojen kansallistamista.

USA:n armeija seuraa tapahtumien kehitystä liittolaisvaltionsa Paraguayn rajan läheisyydessä. Yhdysvaltojen suurlähetystö toimii vastavallankumouksen apumoottorina Bolivian oligarkkien sydänalueella Santa Cruzin kaupungissa. Entisen Jugoslavian ja Kosovon sotkuissa kylpenyt suurlähettiläs Philip Goldberg on toiminut aktiivisesti Cambas-kansan neuvonantajana Collas-kansan pyyteiden nujertamiseksi.  

Sucren kaupungissa on esiintynyt levottomuuksia ja väkivaltaa. Perustuslakia säätävän kokouksen edustajia on vainottu, ay-liikkeen toimistoja on ryövätty ja toimittajiin on kohdistettu aggressioita. Tämä saattaa johtaa 7 000 cocaleroksen marssiin Sucreen puolustamaan hallitusta. Talonpoikia edustava Bolivian talonpoikien liitto (CSCB) on ilmoittautunut myös mukaan marssille. Jos yhteisymmärrystä ei synny, perustuslakikonflikti päättyy voimainkoitokseen. Bolivian armeijan päällikkö kenraali Walfredo Vargasin mukaan maan armeija on hälytystilassa isänmaan vihollisia vastaan. Jotta tilanne ei luisuisi MAS-puolueen käsistä, sen olisi kyettävä mobilisoimaan maan intiaani- ja talonpoikaisliikkeet puolustamaan valtaväestön itsemääräämisoikeutta ja voimistamaan sen imperialismin vastaisuutta.  

Bolivian uuden perustuslakiluonnoksen 2 § mukaan ”Intiaaniväestölle ja alkuperäiskansoille palautetaan ennen siirtomaavallan alkua vallinnut, heidän esi-isiensä aikainen, oikeus heidän omiin alueisiinsa. Tämä perustuslaki takaa heille vapaan itsemääräämisoikeuden, joka painottuu heidän tahtoonsa muodostaa ja olla osa yhdistynyttä, monikansallista ja yhteisöllistä valtiota sekä takaa heidän itsehallinto-oikeutensa, kulttuurinsa ja alueensa jälleenrakentamisen perustuslain puitteissa.” 

Bolivian kapitalistit ja porvarit eivät voi yksinkertaisesti hyväksyä sitä, että aymara-intiaani-presidentti kyseenalaistaa heidän ja ylikansallisten yhtiöiden vallan Boliviassa kontrolloimalla maan taloutta ja ottamalla maan luonnonvarat kansan haltuun. Pääomapiirien rasistisia mieliä kalvaa vielä pahemmin se, että hän suo intiaaneille luku- ja kirjoitustaidon sekä terveydenhuollon ja tasavertaiset oikeudet. Tällainen ei sovi mitenkään kapitalistien pirtaan.

 

Lähteet: GLW kesä-elokuu 2007, http://boliviarising.blogspot.com, Wikipedia, www.evomorales.net, Reuters 31.8.2007, AP 28.8.2007, James Petras 13.2.2006, www.infoplease.com, Progreso Weekly, www.watchingamerica.com, ML:n omat artikkelit, Fidel Castro, Maailman taloudellinen ja yhteiskunnallinen kriisi,  HYY julkaisusarja 1984 ja Leonardo Franco, Latinalaisen Amerikan haaste, s. 18, WSOY 1969ja Che Guevara ja Bolivian sissit, Luis J. Gonzáles/Gustavo A. Sánchez Salazar, WSOY 1969.

Advertisements

Kommentointi on suljettu.